Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

  • 1 460 109
  • 5 037

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Mulla on vähän sellanen kutina, että kun Kivellä on vielä ensi kausi sopimusta Ipan kanssa ja Lauri Marjamäen sopimus kattaa myös vielä ensi kauden ja Olympialaiset, niin 2019 kaudelle Kivellä olis duunisarkana maajoukkue.

Jalonen/Peltonen/Söderholm kolmikko ei kuulostaisi kyllä mun korvissani mitenkään epämiellyttävältä. Siinä olisi, varsinkin parin vuoden jälkeen kun Ville & Söde ovat saaneet lisää kokemusta penkin takana kaksikko, jonka sanoilla olis painoarvoa nimenomaan IFK:ssa.
 

Stigu

Jäsen
Karavaanari sanoi sunnilleen kolme vuotta sitten ne kuuluisat sanat Turbulenssista joka on ohi. Ulkoisestihan turbulenssia ei ole ollut Törmäsen valmennuspestin aikana, koska puikoissa on ollut sama valmentaja. Huolimatta samasta valmentajasta, on IFK ainakin omasta mielestäni ollut jonkinnäköisen turbulenssin silmässä. Mä en näe mitään punaista lankaa Törmäsen aikakaudella, ellei sellaiseksi lasketa pelaajille vapauksien antamista. Pelillisestihän jokainen Törmäsenkin kausi on ollut ns. epäjatkuvuuskohta. Kuka esim. tietää, mikä tulee olemaan Törmäsen ensi kauden pelillinen teema? Tai vielä pahempaa: Mikä tulee olemaan Törmäsen jälkeisen valmentajan pelillinen teema?

Ja tämä sama epäjatkuvuus tulee jatkumaan valmennuksessa/peli-identiteetissä niin kauan, kunnes IFK:ssa on UTJ, joka hakkaa IFK:n toimiston oveen perusteesit IFK:n pelillisestä identiteetistä. Sitten kun ne on naulattu, on periaatteessa valmentajan valitseminenkin paljon helpompaa: Etsitään valmentaja, joka on kykeneväinen toteuttamaan IFK:n pelin perusperiaatteita. Joku JyP on hyvä esimerkki siitä, että valmentajanvaihdoksista ja pelaajavaihdoksista huolimatta joukkue pelaa kaudesta toiseen itsensä näköistä lätkää.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Lyhyesti Nybondagen ja Stögön visiosta...

Olen itse ollut kuulemassa kun HIFK:n sisältä on kerrottu kuinka tää kaksikko yrittää "keksiä jääkiekon uudelleen". Käytännössä tämä on tarkoittanut yritystä palauttaa itse asiassa HIFK:n pelaamista ajassa taaksepäin, jolloin vastuu pelaamisesta siirtyy valmennukselta pelaajille (annetaan vapauksia yms. paskaa)...

Parhaat jengit pelaavat tänä päivänä nk. pelikirjakiekkoa, jossa joukkueen perus-pelitapa on joka jannulla selkäytimessä ja sen ympärillä pelaajilla on niitä vapauksia ja vaihtoehtoja edistää tai hidastaa peliä. Pelitapojen ja pelaajien laatu sitten ratkaisee miten hommassa käy, mutta mun silmääni HIFK on antanut valtavasti tasoitusta tuolla pelitapa-osastolla, niin paljon, ettei sitä pysty pelaajilla paikkamaan! Tämä loppukauden pelitapamuutos ei missään vaiheessa ehtinyt sinne selkäytimeen ja jos sää fundeeraat tuolla laatikossa edes sekunnin niin tilanne meni jo ohi...

UTJ'n tehtävä on löytää joukkueen (1.) identiteettiin ja (2.) pelitapa-tavoitteeseen sopiva valmentaja. Tämän jälkeen UTJ'n tehtävä on valmentajan kanssa etsiä noihin kahteen asiaan sopivat pelaajat. Onko Tomppa onnistunut? Vaikea sanoa, mutta tavallaan kyllä... Ykkössena kyllä puuttui koko kauden, ja määrätynlainen johtajuus, ehkä?
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Ok. En tyrkyttänyt, kysyin mitä mieltä olette. Ainakin yksi mielipide on siis selvä.

Enkä yrittänyt sitäkään tyrkyttää, että se suunnan muutaja olisi päävalmentaja, meillä se nyt vaan sattui niin olemaan. Mutta onneksi itse, ainakin punasydän, tiedätte paremmin.
Kyllä Mikki Leinonen tietää ja tajuaa urheilullisen puolen vaatimustason asettamisen tärkeyden.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joku JyP on hyvä esimerkki siitä, että valmentajanvaihdoksista ja pelaajavaihdoksista huolimatta joukkue pelaa kaudesta toiseen itsensä näköistä lätkää.

Sinulla on muuten pointtia, mutta en kyllä käsitä millä lailla JYP olisi hyvä esimerkki. Siellä on viimeisen kymmenen vuoden aikana häärinyt tasan kaksi päävalmentajaa, joten "valmentajanvaihdoksista huolimatta" on vähintäänkin erikoinen toteamus. Näistä toinen vieläpä toimi pari kautta apuvalmentajana ennen siirtymistään päävalmentajaksi. Toisekseen ei se JYPin pelityyli ole ollut samanlainen 2000-luvulla todellakaan ja oikeastaan tuntuu että vasta Virtasen aikana JYPistä on tullut yksi viihdyttävimpiä vastustajia Liigassa ja pelejä heitä vastaan odottaa innolla. Näin ei todellakaan aina ollut.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämän ei ole tarkoitus olla vittuilua. Mitä olette mieltä, jos IFK haluaa pitää kovanpelin brändistä kiinni, olisikos R.Summanen mitään?

Tuohan on puhdasta vittuilua. Muistat varmaan viime visiitillä kuinka kovaa peliä IFK pelasi ja pelaajat piti hankkia yliopistosarjoista kun kukaan täysipäinen ei halua noin huonon ja sekaisin olevan valmentajan kanssa tehdä töitä.

Summanen olisi paskin mahdollinen vaihtoehto. Peli olisi jopa päättömämpää kuin Törmäsellä ja siihen lisukkeena kaikki paska joukkuehengen, kokeneiden pelaajien ja junioreiden itseluottamuksen myrkyttämisestä.

Hankala keksiä huonompaa vaihtoehtoa valmentajaksi.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Några tillägg: Börja med att hitta på ett arbete åt dig själv som du klarar av. Du klarar inte av att vara sportchef, du har helt enkelt inte förmågan. Lycka till åt alla, men någon trevlig sommar ska du inte ha. Du ska för fan för en gångs skull i ditt liv göra lite jobb. Också på sommaren, fast alla dina kompisar drar till golfklubben för att delta på Puttes o Palles kräftskiva.

Kanoon åsikt Lemieaux, jag skriver under varje ord.

Uutela ei ilmeisesti elämänsä aikana ole joutunut tekemään mitään oikeaa duunia, eikä ymmärrä minkä työmäärän menestys ja menestyminen vaatii. Tämä hopealusikka suussa vasurilla vetämisen paska asenne tietty valuu pyramidin huipulta ihan jokaisen organisaatioon kuuluvan niskaan. Tuli mieleen, että tämä tompan granilainen asenne työntekoon on varmaankin juuri tällainen: "har int tid, ska jaga tjäder" (Jobba Grani-style)
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ja lisättäköön, että on aika yltiöpäistä odottaa, että edellisellä kaudella 2-3 ketjun nuoret sentterit ottavat seuraavan askeleen urallaan ja tuplaavat tehopisteensä.

Eli kuten sanoit, mennään sieltä missä aita on matalin.

Niinpä, ja iso ongelma Nybarilla on joukkueen kasaamisessa se lyhytnäköisyys. Ollaan ylpeitä "Aaltosten" sopimuksista ja kiva näitä on faneille julkistaa, mutta unohtuu se nöyryys ja järki. Eli palapeli, mikä pelaaja ja mihin kohtaan.

Siis se puhdas tietotaito joukkueen kokoamisesta. Pelaajaa tulee ja menee ja välillä on turbulenssia ja sitten taas on ja ei... Nyt viimeisetkin Nybarin fanit herätkää.

Ensi kauden pakisto näyttää huonolta jo nyt. Taas ollaan menty helpoimman kautta. Missä R-pelotteet yv:lle... Taas annetaan etumatkaa muille.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rivien välistä luettuna vaikuttaisi siltä, että Stögö ei jatkaisi HIFK:n peräsimessä. Tai sitten jos otetaan huomioon Töpön johtamistaidot niin voihan Tompan lausumat olla juuri sitä, huonoa johtamista. Eli jos Stögö jatkaa HIFK:ssa niin en keksi mitään järkiperäistä syytä Töpön lausumille. Löysä hirsi ei auta ketään.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Se on kyllä niin vitun väärin, että tämä tunari saa laukoa tuolla lehdissä mitä sylki suuhun tuo ilman mitään tulosvastuuta.

Johansson oli taas mahtava suoritus Karavaanarilta! Osaavalle UTJlle Johanssonin henkilökohtaiset ongelmat olisivat olleet merkki siitä, ettei hommata pelaajaa. Sen sijaan Karavaanari on varmaan vaan käynyt kysymässä Grillforsilta, että onko hyvä pelaaja?
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
On kyllä aika karmeaa lukea tollasia Nybarin kommentteja taas... Jatkaako Törmänen IFK:ssa? "pelataan nyt kausi ensin loppuun"

Siis Hesarin mukaan Törmänen ei oikeasti itse vielä tiedä, jatkaako meillä. Siis vittu tässä vaiheessahan pitäisi UTJ:n ja tulevan kauden koutsin olla jo pitkällä joukkueenrakentamisessa ja yhteistyössä. Sielläkö Nybari kerää pelaajia taas jokapuolelta, eikä koutsilta kysytä mitään (kuka se sitten onkaan)...

Sanattomaksi vetää tämä touhu taas. Tää meni just niinku pelkäsinkin.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on täysin OK että joku muu kuin päävalmentaja vetää treenit, mutta siitä pitää sopia valmennusryhmässä ja viimeinen sana siitä miten toimitaan tulee olla paavalmentajalla. Artikkelin mukaan joku muu (UTJ?) käski muutokset. Päävalmentajan auktoriteetti ja uskottavuus tollaisessa vedetään vessasta alas. Ei ihme ettei Tapparaa pystytty haastamaan, kun tuskin edes oli selvää kuka jengiä johtaa. Helvetin hyvät lähtökohdat ensikauteenkin, jos Törmänen jatkaa. Varmaan joku Selin vaan palkattu sinne ja sanottu, että ruvetkaas tekemään yhteistyötä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tämä on syy miksi IFK:sta ei koskaan tule vakavasti otettavaa organisaatiota, täysin väärä mies utj:n paikalla vailla mitään tulosvastuuta.

Kuka vittu edes haluaa valmentaa IFK:ssa kun yläpuolella naruista vetelee tuommoinen täysin ammattitaidoton juntti joka latelee lehtiin milloin mitäkin? Ei tästä puutu enää kuin se, että Nybondas itse hyppää penkin taakse...
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tämä on syy miksi IFK:sta ei koskaan tule vakavasti otettavaa organisaatiota, täysin väärä mies utj:n paikalla vailla mitään tulosvastuuta.

Kuka vittu edes haluaa valmentaa IFK:ssa kun yläpuolella naruista vetelee tuommoinen täysin ammattitaidoton juntti joka latelee lehtiin milloin mitäkin? Ei tästä puutu enää kuin se, että Nybondas itse hyppää penkin taakse...

Joo käsittämätön valmennus-farssi ja siihen vielä pelaajistossa Elkinsin poistuminen... aikamoisen kiekkovitutuksen sitä saa päälle, vaikka nykyinen kausi on tässä vaiheessa ja uusi kausi aika kaukana.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vittu kun joku sanoisi Nybondakselle saman.
Mistä tiedät, ettei ole sanottu?
Se on kyllä niin vitun väärin, että tämä tunari saa laukoa tuolla lehdissä mitä sylki suuhun tuo ilman mitään tulosvastuuta.
Miten niin ei ole tulosvastuuta? Aivan varmasti on. Tulosvastuu ei tietenkään tarkoita sitä, että aina tulisi kenkää, jos ei tule tulosta.
Siis Hesarin mukaan Törmänen ei oikeasti itse vielä tiedä, jatkaako meillä.
Tai sitten tietää, mutta ei sitä tietenkään kerro. Jos taas työsuhteen päättymisestä ei ole sovittu, totta kai Stögö lähtee siitä, että jatkaa ensi kaudella, kun on sopimus, mutta ymmärtää valmentajan pestin raadollisuuden.
Rivien välistä luettuna vaikuttaisi siltä, että Stögö ei jatkaisi HIFK:n peräsimessä. Tai sitten jos otetaan huomioon Töpön johtamistaidot niin voihan Tompan lausumat olla juuri sitä, huonoa johtamista. Eli jos Stögö jatkaa HIFK:ssa niin en keksi mitään järkiperäistä syytä Töpön lausumille. Löysä hirsi ei auta ketään.
Juuri näin. Selkeästi saa kuvan, ettei Stögö jatka ja jos jatkaa, Nybarin kommentit typeriä.
 

mikzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Johansson oli taas mahtava suoritus Karavaanarilta! Osaavalle UTJlle Johanssonin henkilökohtaiset ongelmat olisivat olleet merkki siitä, ettei hommata pelaajaa.
Tämä on juuri näin. Kuten Törmänen sanoo haastattelussa, "eikä silloin keskittyminen jääkiekkoon ole suurin murhe." Tällaisia pelaajia ei voi vain hommata jengiin.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En mistään tiedä. Mikä oli pointtisi? Mun pointti oli että meidän urheilutoimenjohtajalta ei ilmiselvästi vaadita paljoakaan. Nybondas on se jonka jo aikaa sitten olisi pitänyt olla epävarma asemastaan.
Ketä se hyödyttäisi, että Nybondas olisi jatkuvasti epävarma asemastaan? Niin, ei ketään. Organisaatiot eivät vaan toimi niin. Pointtini oli lähinnä se, että osoittaa ymmärtämättömyyttä organisatioiden toiminnasta, jos kuvittelee, että Nybondas saa tehdä mitä lystää ilman tulosvastuuta. Eihän nyt tietenkään Valtasen tai Everin tehtävä ole julkisesti teilata Nybondasta, ne keskustelut käydään avian muualla.

Niin pitkään kuin Nybondas on UTJ:n paikalla, hänen pitää vaatia valmentajilta ja pelaajilta tuloksia - sehän on hänen työtään.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ketä se hyödyttäisi, että Nybondas olisi jatkuvasti epävarma asemastaan? Niin, ei ketään. Organisaatiot eivät vaan toimi niin. Pointtini oli lähinnä se, että osoittaa ymmärtämättömyyttä organisatioiden toiminnasta, jos kuvittelee, että Nybondas saa tehdä mitä lystää ilman tulosvastuuta. Eihän nyt tietenkään Valtasen tai Everin tehtävä ole julkisesti teilata Nybondasta, ne keskustelut käydään avian muualla.

Niin pitkään kuin Nybondas on UTJ:n paikalla, hänen pitää vaatia valmentajilta ja pelaajilta tuloksia - sehän on hänen työtään.

Jos Nybondas tajuaisi mistään mitään, niin hän ymmärtäisi että hän itse on se joka isossa kuvassa on vastuussa HIFK:n urheilullisesta alisuorittamisesta. Tästä pitäisi olla seurauksena epävarmuus omasta asemasta, joka parhaassa tapauksessa johtaisi oman kyvyttömyyden ymmärtämiseen ja muihin hommiin lähtemiseen, ennen kuin tulee kenkää. Paitsi jos on suojatyöpaikassa eikä potkuja tarvitse pelätä.

Me ei tiedetä mikä on Nybondaksen tulosvastuu, mutta ilmiselvästi, jos siis sellaista edes on, niin se on resursseihin nähden varsin matalalla.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Valmentajanvaihdos ei auta mitään, tässä pitäisi ravistella kunnolla koko helvetin organisaatiota. Kingsin toiminnasta mallia, myös GM sai lähteä. Itse kyllä pitäisin Stögön ja potkisin vain tuon Nybondaksen kilometritehtaalle.
 

tomechkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse myös toivoisin tämmöstä Kings tyyppistä lähestymistä. Tuo Nybarin asema vaan hallituksessa mahdollistaa sen, että tää paska vaan jatkuu ja jatkuu. En usko että Nybari on mihinkään lähdössä.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
Pelataan ensin kausi loppuun ja sitten kommentoidaan Törmäsen jatkosta? Itseoppinut psykologi sisälläni sanoo, että Perjantaina voi tulla ilmoitus nykyisen valmentajan työsuhteen päättymisestä. Katsotaan kuinka tämäkin farssi jatkuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös