Liigan siirtohuhut kaudelle 2017–2018

  • 1 333 516
  • 2 455

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Menestyksen perässä?

Ei vaan, voihan se olla, ettei JYP ole enää kiinnostunut Tuppuraisen palveluksista, ainakaan nykyisellä hintalapulla.

Ilmeisesti, mikäli olen ymmärtänyt oikein, Tuppuraisella on vielä 2-vuotta pahvia jäljellä jonka teki vuosi sitten. Silloin varmasti saanut ihan hyvän sopparin suhteessa siihen mitä nyt joukkeet Tuppuraiselle todennäköisesti tarjoaisivat. Sikäli mikäli Tuppurainen EI halua JYP:stä lähteä niin ensin pitäisi ostaa kahden vuoden soppari ulos. En usko että JYP tuohon lähtisi.
 

Pori67s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ude&Parru
En tiedä onko ollut aikaisemmin, mutta Vesalaista huhuiltu Suomeen.
Kristian Vesalainen? Varmaan Kerhoon sitten menee. Näin uskoisin, kun siellä lainalla pelasi.
 
En tiedä onko ollut aikaisemmin, mutta Vesalaista huhuiltu Suomeen.

Kieltämättä miesten pelit ja iso rooli tekisi Vesalaiselle hyvää, mutta onhan tuossa vielä aika monta muuttujaa ennen ensi kauden alkua. Kesällä tulee NHL-varaus ja varannut seura voi sanella tiettyjä ehtoja. Lisäksi Vesalaisella on jo varaus OHL:ään.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
HPK:n foorumilla on vähän huhuiltu, mutta hyvin epävarmasti ja toiveen luonteisesti.

Pikkuleijonien maalitykki lataa suorat sanat ruotsalaisseurastaan: ”Siinä touhussa ei ollut mitään järkeä” - Jääkiekko - Ilta-Sanomat

– Seurakausi Frölundassa oli aika huono. En digannut siitä, miten he kohtelivat minua siellä. Siinä touhussa ei ollut mielestäni mitään järkeä.

– En pysty sanomaan kaudesta hirveästi mitään positiivista. HPK:sta tykkäsin aika paljon, se oli pieni valopilkku, Vesalainen sanoi.

Linkkie vie Iltasanomien sivuille.
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Ilmeisesti, mikäli olen ymmärtänyt oikein, Tuppuraisella on vielä 2-vuotta pahvia jäljellä jonka teki vuosi sitten. Silloin varmasti saanut ihan hyvän sopparin suhteessa siihen mitä nyt joukkeet Tuppuraiselle todennäköisesti tarjoaisivat. Sikäli mikäli Tuppurainen EI halua JYP:stä lähteä niin ensin pitäisi ostaa kahden vuoden soppari ulos. En usko että JYP tuohon lähtisi.
Eikös Tuppuraista huhuttu KalPaankin jossain vaiheessa? Eli jos seura ei halua pitää ja pelaaja haluaa lähteä niin voitaisiinko sopimus purkaa "yhteisymmärryksessä"+
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Pikkuleijonien maalitykki lataa suorat sanat ruotsalaisseurastaan: ”Siinä touhussa ei ollut mitään järkeä” - Jääkiekko - Ilta-Sanomat

– Seurakausi Frölundassa oli aika huono. En digannut siitä, miten he kohtelivat minua siellä. Siinä touhussa ei ollut mielestäni mitään järkeä.

– En pysty sanomaan kaudesta hirveästi mitään positiivista. HPK:sta tykkäsin aika paljon, se oli pieni valopilkku, Vesalainen sanoi.

Linkkie vie Iltasanomien sivuille.

Toivottavasti muut junnut huomaavat, ettei tuolla naapurissa kaikki ole välttämättä niin hienoa. Asialla on varmasti toinenkin puolensa. Luultavasti Vesalaisen lähtö oli siellä tiedossa ja luultavasti Vesalainen myös halusi lähteä jo aikaisemmin. Kuitenkin lupauksen "hyllyttäminen" ja Rönnberg kävi suomen kiekonkin haukkumassa, niin aika erikoista touhua on. No jos jollain, niin Frölundalla on siihen varaa.
 

Pikos79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eikös Tuppuraista huhuttu KalPaankin jossain vaiheessa? Eli jos seura ei halua pitää ja pelaaja haluaa lähteä niin voitaisiinko sopimus purkaa "yhteisymmärryksessä"+

Tuppurainen jatkaa Jyväskylässä vielä kaksi kautta eikä ole menossa minnekään. Kahden vuoden päästä sitten päätös oliko ura siinä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kuitenkin lupauksen "hyllyttäminen" ja Rönnberg kävi suomen kiekonkin haukkumassa

Boldaus oma. Tuosta boldatusta kohdasta kuulisin mielelläni lisää, kuulostaa erikoiselta. Oliko tämä haukkuminen asiaa vai jotain huonoa purkautumista syystä x? Ja kuka on Rönnberg, joku Frölundan utj, valmentaja vai?
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Boldaus oma. Tuosta boldatusta kohdasta kuulisin mielelläni lisää, kuulostaa erikoiselta. Oliko tämä haukkuminen asiaa vai jotain huonoa purkautumista syystä x? Ja kuka on Rönnberg, joku Frölundan utj, valmentaja vai?

Googleta vaikka "Rönnberg frölunda" niin saat vastauksen nopeammin.

Kyseessä siis koutsi.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
No, itsellä sama mielipide näköjään niin eipä tuota haukkumisena voi mielestäni pitää vaan mielipiteenä, ei Liiga pelit pääsääntöisesti minullekaan anna mitään vaan väsy tulee.
Sikäli samaa mieltä että onhan tuo otsikko aika liioiteltu vaihteeksi. Kyllähän Frönlundan pelityyli on tuhat kertaa viihtyisämpää kuin liigaseurojen.
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Sikäli samaa mieltä että onhan tuo otsikko aika liioiteltu vaihteeksi. Kyllähän Frönlundan pelityyli on tuhat kertaa viihtyisämpää kuin liigaseurojen.
On toki, mutta ei Kerhonkaan pelityyli ole "seisovaa ohjauspeliä" kuten Rönnberg väitti.

E:anteeksi OT
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
No, itsellä sama mielipide näköjään niin eipä tuota haukkumisena voi mielestäni pitää vaan mielipiteenä, ei Liiga pelit pääsääntöisesti minullekaan anna mitään vaan väsy tulee.

No eipä niitä silti kannata lehdistölle kertoa, mitä siitä hyötyy? Mikä on idea haukkua toimittajalle "olipa paskaa ohjauspeliä, meidän peli on parempaa" settiä? Samoihin aikoihin, kun Kerhon peliä haukkui alkoi myös Vesalaisen sortaminen. Nyt on ollut vahvoja huhuja Vesalaisen tulemisesta Kerhoon niin olikohan siirto jo tuolloin selvä? Nytkö näitä juttuja kuulee, niin tuntuu vain katkeran ylimielisen svedupetterin porulta. Totta se on että Frölunda pelaa mahtavaa lätkää ja Liigan pelityyli (varsinkin tuomarilinja) vituttaa, mutta en usko että Kerhon peli ainakaan hirveätä pitäisi olla. Itse en seuraa edes SHL:ää hirveästi, mutta silti tiesin Rönnbergin ennen tuotakin ja mies on tunnettu töksäytyksistään.

Kritiikkiä pitää antaa ja perustella ja se on hyvä asia, mutta nyt tuntuu että siellä on otettu itkupotkut Kerhon ja Vesalaisen kytköksestä ja se on kostettu lupaukselle ja vielä julkisesti Kerhoa vähättelevillä kommenteilla.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
No eipä niitä silti kannata lehdistölle kertoa, mitä siitä hyötyy? Mikä on idea haukkua toimittajalle "olipa paskaa ohjauspeliä, meidän peli on parempaa" settiä?

Ei siitä mitään hyödy, mutta ei tuommoiseen mielipiteeseen kannata kiinni jäädä, toinen tykkää ja toinen ei siinä se. Ehkä toimittaja kysyi mieheltä, että mitä piti pelistä ja tuo oli sitten miehen mielipide siihen.

Kritiikkiä pitää antaa ja perustella ja se on hyvä asia, mutta nyt tuntuu että siellä on otettu itkupotkut Kerhon ja Vesalaisen kytköksestä ja se on kostettu lupaukselle ja vielä julkisesti Kerhoa vähättelevillä kommenteilla.

Ehkä seassa on ollut katkeruutta jne. mutta en mä näkisi tuota kritiikkinä ainoastaan Kerhoa kohtaan vaan ihan koko Liigaa kohtaan ja itse olen hyvin paljon Rönnbergin kanssa samaa mieltä koko Liigassa esiintyvästä jääkiekosta.
 

Ralph

Jäsen
Eric Nystrom olisi mielenkiintoinen nimi Liigaan, mutta ehkä Erik Nyström saa jotain aikaan. Kovasti on nyt ruotsalaisia tulossa Liigaan sisään.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Ehkä seassa on ollut katkeruutta jne. mutta en mä näkisi tuota kritiikkinä ainoastaan Kerhoa kohtaan vaan ihan koko Liigaa kohtaan ja itse olen hyvin paljon Rönnbergin kanssa samaa mieltä koko Liigassa esiintyvästä jääkiekosta.

Totta, että Liiga ansaitsee kritiikin. Itsekin olen toivonnut enemmän ruotsin suuntaan, mutta säännöt ja linjat pitää muuttua täydellisesti jos se meinataan muuttaa. Varsinkin nyt, kun Kerho pelaa erittäin kiekollista peliä, niin se mailahäirintä ja estäminen pistää liikaa silmään.

Mutta kuitenkin kommentoin juuri tuota tapausta, että tuntuu kuin tarkoituksella oltaisiin sabotoitu lupauksen uraa, niin ei kaikki ole niin gloriaa kuten väitetään euroopan timanttitehtaalla.

Eric Nystrom olisi mielenkiintoinen nimi Liigaan, mutta ehkä Erik Nyström saa jotain aikaan. Kovasti on nyt ruotsalaisia tulossa Liigaan sisään.

Jep. Toisaalta hiukan alleviivaa Liigan ja SHL:n tasoa, kun sieltä tulee hakemaan isompaa roolia, mutta ei se mitään, ihan hyvähän se on jos pelaajat on hyviä. Ihan hyvin on noi ruotsalaiset pelannut kuitenkin.
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
JYP julkaisee perjantaina ennen pronssiottelua pelaajasopimuksen ensi kaudelle. Olisikohan Immosen paluun varmistus?
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP julkaisee perjantaina ennen pronssiottelua pelaajasopimuksen ensi kaudelle. Olisikohan Immosen paluun varmistus?

Kun se tapahtuu ilmeisesti kaukalossa, niin voisi hyvin ollakkin. Luulisi ainakin olevan vähän merkittävämpi sopimus kyseessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös