To 13.4.2017 JYP - KalPa (välierien 6. ottelu)

  • 8 471
  • 48

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Melko vähällä työllä KalPa pääsi tasoihin ja johtoon. Sitten perushuonoa alueelta purkamista ja rupesi omissa kolisemaan. Ajoittain ylijahtaamista josta vastustajalle avautui maalipaikkoja kun omalta tontilta lähdettiin.

Puhtaita papereita ei voi jakaa kuin Godlalle ja Leskiselle. Eteenpäin kohti vetisiä lauteita!
 
Viimeksi muokattu:

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
JYPpi oli tänään hyvä ja tehokas. Tuomarit oli huonoja, mutta niihin ei tänään kaaduttu. KalPa kaatui tänään huonoon puolustukseen. Varsinkin se 2-2 -tasoitus herätti muistot siitä Pelicans -sarjasta. Alanne ja Koivisto mätti muutamat maalit mieheen samalla tavalla.

Kilpeläiselle erityispeukku. Hienosti kokosi itsensä sen helpon maalin jälkeen, eikä mennyt mottaamaan maalintekijää nokkaan tai hakannut mailaa säpäleiksi.

Lauantaina olisi sitten The Lassikko.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
EDIT: Hytönen onneksi tajusi lopettaa kuolleen näyttelemisen ajoissa, ettei ihan kokonaan nolannut itseään.

Harmi ettei Rissanen tajunnut samaa nenänaarmunsa jälkeen makoillessaan.
 

Ikijää

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Toronto Maple Leafs
Olin aivan saletti että JYPin selkäranka katkesi siihen 1-2 maaliin. Mitä vielä. Viihdyttävin peli näissä pudotuspeleissä! Pitänee taas uusia nitroresepti.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Pitänee taas uusia nitroresepti.

Olet asian ytimessä. Vaikka kevät onkin kiekkoilijan parasta aikaa, niin nitrot hyvä olla aina taskussa. Ei tätä muuten kestä. Onneksi vielä u18 peli tänään.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
No onhan se. Suosittelen sääntökirjaan tutustumista. Toki kivempaa mouhota kun ei tiedä.

Kun menee maalille niin tulee osumaa. Joskus myös veskarin toimesta.
Dumarit ei tätä nähneet, niin silloin ei jäähyä voi antaa, miekkailufaneille on vaikea myöntää tappiota, vikaa on kaikessa muussa, mutta ei omassa tekemisessä.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
En tiedä mitä oleellista eroa on siinä tinttaako veskari vastustajaa klyyvariin räpsällä vai kilvellä, mutta kilvellä lyönnistä pitäsi ainakin sääntöjen mukaan seurata automaagisesti ulosajo. Paljon vähemmästäkin on tänä keväänä jaettu pelikieltoja kuin mitä oli Olkinarun kilahdus.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
En tiedä mitä oleellista eroa on siinä tinttaako veskari vastustajaa klyyvariin räpsällä vai kilvellä, mutta kilvellä lyönnistä pitäsi ainakin sääntöjen mukaan seurata automaagisesti ulosajo. Paljon vähemmästäkin on tänä keväänä jaettu pelikieltoja kuin mitä oli Olkinarun kilahdus.
On siinä se ero, että toinen on sääntökirjassa rangaistu teko ja toinen ei. Itse sanoisin ero aika olennaiseksi.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Parempi voitti eilen, Virta tuntui olevan pressissä aika kuumana, ihon alla taitaa kutista se vanha räyhääjä.

Paras ssrjan peli tähän mennessä, ja Lauantaina lisää löylyä, hieno sarja menossa.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
On siinä se ero, että toinen on sääntökirjassa rangaistu teko ja toinen ei. Itse sanoisin ero aika olennaiseksi.
Mikäs jumalankäsi se räpsä on? Eiköhän sääntökirjasta löydy pykäliä joiden perusteella voi jäähyn antaa jos maalin jälkeen lyöt toista neppariin. Tämä toki edellyttää tilanteen havaitsemista.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kyllähän täällä on moni myöntänyt, että JYP oli eilen parempi. Se on fakta. Ansaitsi siis voittonsa

Tuomareista itkeminen. No siihen oli aihetta. Olkinuoralle olisi kuulunut 2min väkivaltaisuudesta. Rinnastettevissa tilanteeseen jossa pelaaja antaa suoran vastustajan naamaan. Tämä lyönti siis tapahtui räpylällä. Jos olisi tapahtunut kilvellä, olisi siitä kuulunut antaa 5+20. Se ero räpylällä ja kilvellä lyömisesessä on se materiaalin kovuus. Onhan se vähän eriasia lyödä kulmikkaalla kovalla kilvellä kuin röpelöisellä räpylällä. No hyvää jälkeä saa näköjään silläkin aikaan.
Kannisen kevyt huitaisi tass ei jätä mitään epäselvyyttä asiasta. Vaihtoaitiosta et vain saa kenttä tapahtumiin vyysisesti osua. Ulosajo/OR siitä olisi/pitäisi tulla. Mutta onhan poffeissa nähty että kaikkea ei vihelletä tai tuomita niin se siitä. Sama pelaako siellä yksi Kanninen vai ei.

Lauantaina KalPa pääsee taas tuoreammilla jaloilla kotonaan isolla jäällä pelaamaan. Vahva on luotto, että kotona homma taas hoidetaan. On tuo joukkue näyttänyt jo niin monesti, että kun vähiten odotat niin täältä pesee! Silloin on annettava kaikki jäällä ja ei edes mietitä mahdollisia finaaleja tai pronssipeliä. Kaikki annetaan ja jätetään, kävi miten kävi
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Joo taas jäi puhaltamatta vaikka mitä. Näin omaan silmään Kalpalta tukku kamppeja ja estämisiä. Myös muutama ryntäys ja poikkari. Niin jäi myös Jypiltäkin. Taitaa pitkässä juoksussa mennä aikalailla 50/50.

Ja tosiaan nyt oli peli ilme jo huomattavasti parempi. Toivottavasti lauantaina löytyy myös.

Tuppurainen oli hyvä pitkästä aikaa.
 

SjV

Jäsen
On siinä se ero, että toinen on sääntökirjassa rangaistu teko ja toinen ei. Itse sanoisin ero aika olennaiseksi.
Kilvellä lyöminen, pään, niskan tai kasvojen alueelle on OR arvoinen. Räpylällä lyöminen menee väkivaltaisuuden piiriin, joten 2+2 jäi saamatta.
Kannisen tilanteeseen ei löydy (pika vilkaisulla) oikeen muutakuin perushuitominen ja/tai käytöskymppi. Isompi käytösrangaistus vaatisi ensin 2min rikkeen, jota jatketaan tuomiosta huolimatta, vain tappelun osalta on erikseen mainittu vaihtoaitiosta osallistuminen.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Kilvellä lyöminen, pään, niskan tai kasvojen alueelle on OR arvoinen. Räpylällä lyöminen menee väkivaltaisuuden piiriin, joten 2+2 jäi saamatta.
Kyllä, minä tuon tiedän. Tarkoitin viestillä juurikin, ettei räpylällä lyömistä ole itsessään laitettu sanktioitavaksi teoksi, toki tuo menee sitten juurikin väkivaltaisuuden alle. Ei kuitenkaan kumoa sanomaani mitenkään.

Hooligan_ kirjoitti:
On siinä se ero, että toinen on sääntökirjassa rangaistu teko ja toinen ei. Itse sanoisin eroa aika olennaiseksi.
 

SjV

Jäsen
Juu, jälkeen päin luettuna tuon voi lukea myös toisella tavalla.
Sinällään muuten outoa että vaihtoaitiosta käsin tehdyt rikkeet, tappelua lukuunottamatta ( tässäkin pitää tulla jäälle) ei ole sen suuremmin sanktioitu. Säännössä 177 tuomitaan joukkuerangaistus yhtäläisesti rikkeestä kuten se tuomittaisiin jäällä olevalle pelaajalle.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joo taas jäi puhaltamatta vaikka mitä. Näin omaan silmään Kalpalta tukku kamppeja ja estämisiä. Myös muutama ryntäys ja poikkari.
Listaatko vielä tähän ne viheltämättä jääneet muutamat ryntäykset, KalPan ja teidän osalta (kolehmaisen kaikki taklaukset?) Omiin silmiin ei ollut yhtään ryntäyksen tunnusmerkistöä täyttäviä taklauksia.
Ikävintä tässä tuomareiden vekslaamisessa on esimerkiksi että Lukan ansaitsemaa sukelluskakkosta ei tämä toinen pari viheltäisi. Samoin aivan eri linja estämisissä. Tästä vaihteluvälistä kärsivät kaikki. (Rönnin arvio tuomarityöskentelyistä playoffeissa tyydyttävästi on valitettavan lähellä totuutta)
Ja jos joku jaksaa tänne asti lukea niin palkinnoksi siitä todettakoon että tässä sarjassa tähän asti on aina parempi voittanut, niin eilenkin. Ja toivottavasti lauantaina!
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Olkinuoralle kuuluisi pelikieltoa. Mikko Koskinen sai yhden ottelun lyötyään kilvellä Huhtalaa. Onko räpylä jotenkin eri juttu. Joka tapauksessa tuomarit kuutamolla. Yksikään neljästä ei nähnyt mitään.

On se eri juttu, koska
A. säännöissä levykäsineellä lyöminen on nimenomaan erikseen kielletty (muun lyömisen lisäksi)
B. Ja vähän jos mietit, miksi näin, niin tutkipa seuraavan kerran maalivahdin käsineiden rakenteita kun Intersportissa poikkeat.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Listaatko vielä tähän ne pelikieltoa tuoneet temput joita pidät lievämpänä kuin tuota tökkäisyä eli "kilahdusta"

Itse ajattelen kaikkien "ei taktisten" rikkeiden ja niiden, joita ei voi olettaa "olevan tapahtumassa" olevan tietyllä tavalla tuomittavampia kuin teot joiden ensisijainen tarkoitus on hankaloittaa vastustajan maalintekoa välittömästi.

Tällä ei tosin ole mitään tekemistä sääntökirjan kanssa, vaan pohdinta on yleisen etiikan tasolla. Sillä samalla tasolla sanon, että maalivahti joka itse luopuu "diplomaattisesta koskemattomuudesta" luopuu käytännössä eettisesti taktisesta koskemattomuudestaan samalla. Näin sen tulisi mennä. Kun lyöt räpylällä, voit unohtaa olevasi maalin takana taklausturvassa.
 

Luokkakokous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En tiedä onko kukaan maininnu tuosta Olkinuoran tilanteesta sellasta pointtia että hanska ei edes osu naamaan vaan kypärään. Lyö ylhäältä alaspäin joten visiiri tekee sen haavan eikä hanska. Enkä puolustele tilannetta mitenkään, typerä temppu kaikin puolin!!
 

Valametti

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mestaruuskannu on kuopiolaisille kuin Loch Nessin hirviö - kaikki ovat kuulleet siitä puhuttavan, mutta kukaan ei ole sitä nähnyt.

Niiralan montun vessassa tapahtui KalPan pelin aikana henkirikos, ja tekijä ehti liueta paikalta. Rikostutkijoiden työtä vaikeutti se, että kaikilla KalPa-kannattajilla on sama DNA.

Usein käy niin, että valmentajilla menevät pasmat sekaisin play offien aikana, mutta tänä pääsiäisenä Pekka Virralla menevät paskat ja mämmit sekaisin.

No niin.. sori, syytän hanapakkausta ja huomisen aiheuttamaa jännitystä. Nautitaan täysillä!
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Listaatko vielä tähän ne pelikieltoa tuoneet temput joita pidät lievämpänä kuin tuota tökkäisyä eli "kilahdusta"

Ihan päälimmäisenä mielessä mm. Mikko Kuukan tapaus, jossa edes duumarit ei nähneet mitään vihellettävää, mutta pelikieltoa silti arpoi Liusjärven lottokone.
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
”Me rakastetaan Vihatata teitä!”

Ei meinannut millään uskoa KalPa fani toisella erätauolla että peli oli kääntynyt 1 - 2 tilanteesta 3 -2 :)
Ainoa mihinkä olen pettynyt on yleisömäärä 3861 WTF? Jyväskylä? Tunnelma hallissa oli aika hyvä…

Tänään siis Kuopijoon jossa tiedetään miten voidaan hävitä peli 7
(Toiveissa on murska tai jatkoaika voitto!)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös