Juhamatti Aaltonen

  • 282 607
  • 1 315

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No tuohan on Rantaselta vielä mietoa kun muistelee viime kevättä. Sebastian Aho syöttää, laukoo, harhauttaa, kiipeää laidan yli vaihtoon, pieraisee pelikatkolla jne paremmin kuin kukaan koskaan. Sitä vasta oli rasittava kuunnella. Ja Rantanen on kaiketi alun perin KooVeen miehistöä eikä kummankaan isomman treen seuran. Mutta edellisten kanssa silti samaa mieltä. Vesa v****un sieltä studiosta.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä peli Aaltoselta ja kun nyt sen apinan vielä saisi harteilta, voisi uskoa parempaakin olevan luvassa. Ei kuitenkaan ensimmäinen erittäin tärkeä maali tänä keväänä jonka synnyssä Aaltonen näytteli todella suurta osaa: Ensin henkilökohtaisella suorituksellaan pakotti Tapparan rikkomaan, tämän jälkeen erinomainen viivapeli katkon ja sivuttaisliikkeen sekä nopean syötön muodossa. O'Connor laittoi kyllä hienosti yläpömpeliin.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En oikeastaan muista Aaltoselta yhtään sellaista oikeasti olipa lähellä tilannetta. Että olisi ollut tolppaa tai jotain veskan viime hetken venytystä. Pääsee joskus vetämään hyvältä paikalta, mutta vedot menevät ihan minne sattuu. Mutta oleellisempaa kuin se että Aaltonen ei tee maaleja on se, että hänen kentällä ollessaan HIFK ei tee maaleja. Tänään sentään tuli YV-maali johon Juhiksella oli osuutensa, mutta tasakentällisin Aaltosen kentällä ollessa HIFK on pleijareissa tehnyt neljä maalia. Saldo on tässä kohtaa sama kuin Åstenilla. Miinussaldot ovat -10 & -4, arvaatteko kumpi on kumman?
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Hyvä peli Aaltoselta ja kun nyt sen apinan vielä saisi harteilta, voisi uskoa parempaakin olevan luvassa. Ei kuitenkaan ensimmäinen erittäin tärkeä maali tänä keväänä jonka synnyssä Aaltonen näytteli todella suurta osaa: Ensin henkilökohtaisella suorituksellaan pakotti Tapparan rikkomaan, tämän jälkeen erinomainen viivapeli katkon ja sivuttaisliikkeen sekä nopean syötön muodossa. O'Connor laittoi kyllä hienosti yläpömpeliin.
Maailmanluokan suoritus, jälleen kerran.
Ihmetyttää lukea, että Stadi ei osaa lukea peliä ja blaa blaa blaa.
Tän illan, Jääskän ja runkosarjassa se Hinen maaliin tehdyt esityöt ovat sellaista taidetta, ettei joku kolmoskentän jyrä pysty suorittamaan koskaan vastaavia.
Aaltonen on vaan aika erilainen kuin 99% pelaajista. Ja siksi se ei aina ole samalla sivulla muiden kanssa.
Taiteilija, isolla T:lla. Tai Artisti, isolla A:lla.
Mä vaan diggaan, puutteista huolimatta.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
7. finaalissa JyPpilässä, kolmannessa jatkoerässä, Juhis saa kiekon täydessä vauhdissa keskialueella. Spurttaa, sujahtaa kahden traktorin välistä ja veivaa kauden ekan POFF-maalin rystyltä kattoon.....I have a dream!
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vallinin ohjelmassa haastateltavana ollut Aaltonen, jo aikaisemminkin täällä asiasta puhuttu. Omasta mielestäni noista haastatteluista saa JMA:sta aika positiivisen kuvan. Kaveri tiedostaa koko uran kattavam ylä- ja alamäki episodin eikä ole asiasta moksiskaan. Ottaa asian positiivisuuden kautta ja yrittää tuoda jotain muuta peliin mitä ei sinä hetkenä "ei flow tilassa" pysty tarjoamaan.

Kumoan kyllä täysin nuo huhut mitä olen kuullut pukukopin tunnelman pilaajasta. Eiköhän noiden pätkien perusteella ole varmasti yksi pukukopin pidetyimmistä kavereista ja uskon myös että motivaatio on aina 100% kohdallaan, vaikka usein kentällä se näyttääkin menevän päin hevonvittua.

Hyvin sanoi myös menestyksestä, Kärpissä tuli seuratasolla sitä, mutta omaa menestystä ja potentiaalia hän ei päässyt siellä omasta mielestään silti näyttämään. Aika hyviä sanoja, lauseita ja mietteitä ylipäätänsä Liigan ylimielisemmäksi leimatulta pelaajalta.

Mielenkiintoista nähdä jatkaako hän ensikaudella.

Tyrväinen, Ahtola, Thorell, Ramstedt, Elkins, Aaltonen, Malinen, Rask, Puustinen, Hintz, Petrell, Luttinen, Åsten, Nykopp, Leino, Jääskä jnejne.

HIFK 120-vuotta, panokset olisivat kovat, mutta niin on odotuksetkin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Stadimatti on tämän kevään Haataja, odottakaa vaan. Ja kyllä, toivoisin näkeväni tuon persoonan myös ensi kauden jengissä.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Haatajakin hyvä esimerkki myyttisestä playoff-pelaajasta. Koko uran Liigatilastoissaan runkosarjan ppg 0,65 ja pleijareiden 0,45, mutta koska yksi erinomainen jakso sattui juuri IFK:ssa pleijareita pelatessa, on kyseessä automaattisesti kiven kova playoff-soturi.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Haatajakin hyvä esimerkki myyttisestä playoff-pelaajasta. Koko uran Liigatilastoissaan runkosarjan ppg 0,65 ja pleijareiden 0,45, mutta koska yksi erinomainen jakso sattui juuri IFK:ssa pleijareita pelatessa, on kyseessä automaattisesti kiven kova playoff-soturi.

Tottakai oma kasvatti puhkeaa täyteen kukkaan juuri täällä! Höh :)
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Hade nyt sattui tekemään narrisarjassa kohtalaisen tärkeän maalin vähän sen jälkeen, kun Riksman oli torjunut erään läpiajon. Ihmekö se sitten on, että JPH on monien mielestä synonyymi isojen playoff-maalien tekijälle. Aaltosen tehot on ollut pettymys, mutta onneksi muista kentistä on noussut ratkaisijoita, kuten Malinen eilen. Jos Stadimasa saisi sen yhden vapauttavan osuman, niin ehkä vedot alkaisivat suuntautua taas putkien väliin eikä plekseihin.
 

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se Haatajan jatkoaikamaali Jokerit-sarjan kuudennessä pelissä oli kuitenkin Haatajan ensimmäinen maali (oliko jopa ensimmäinen piste?) tuon kauden pudotuspeleissä, joten kyllä niitä Hadenkin tehoja saatiin silloin odotella. En tosin odota, että JMA tuosta enää pistepörssin voittajaksi nousee, ja muutenkin tälläinen "vertailu" on turhaa, mutta tosiaan yhdellä-kahdella oikeasti isolla maalilla JMA:n tätä loppukautta ei enää viiden vuoden päästä muistellakaan niin huonona kuin tällä hetkellä.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
7. finaalissa JyPpilässä, kolmannessa jatkoerässä, Juhis saa kiekon täydessä vauhdissa keskialueella. Spurttaa, sujahtaa kahden traktorin välistä ja veivaa kauden ekan POFF-maalin rystyltä kattoon.....I have a dream!

Eihän Kalpaa ole ainakaan aikaisemmin verrattu traktoriin? Eikä hiiefkoota tapparaan...
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Haatajakin hyvä esimerkki myyttisestä playoff-pelaajasta. Koko uran Liigatilastoissaan runkosarjan ppg 0,65 ja pleijareiden 0,45, mutta koska yksi erinomainen jakso sattui juuri IFK:ssa pleijareita pelatessa, on kyseessä automaattisesti kiven kova playoff-soturi.
Toisaalta, ei kai niitä hyviä pudotuspelipelaajia pistekeskiarvoista tarvitse katsella.

Jos on pelannut hyvin, on pelannut hyvin ja siihen sekaan esim. Haatajan ja mikä ettei Juhiksenkin aiempien vuosien muutamat hyvät ja tehokkaat jaksot ja ratkaisumaalit niin on aika yhdentekevää, paljon se PPG on.

Näin vaan ikäänkuin yleisesti ottaen, kevät on sellaista aikaa ettei niitä menestyjiä henkilökohtaisista tilastoista pelkästään katsella, mutta Juhiksen osalta voi jo hiljalleen keskittyä niihinkin tilastoihin kun tuo maalittomuutensa alkaa olla jo vuosikirjakamaa.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä olen alkanut kehitellä jo kunnon salaliittoteoriaa siitä, että Aaltosen manageri ryssi bonusten kanssa, eikä maaleista ole tulossa mitään - ja Nybondas kieltäytyi sorvaamasta uutta sopimusta, mikä tietysti nostatti protestimielialan. Sen verran tarkasti ampuu aina ohi maalista, jopa tyhjästä, että ei voi olla enää sattumaa. Luulisi, että edes kerran menjsi edes päin byyrarin logoa.

EDIT: ja ettei nyt kukaan epäilisi tönimisestä, niin tänään tekee kolme!
 
Mä olen alkanut kehitellä jo kunnon salaliittoteoriaa siitä, että Aaltosen manageri ryssi bonusten kanssa, eikä maaleista ole tulossa mitään - ja Nybondas kieltäytyi sorvaamasta uutta sopimusta, mikä tietysti nostatti protestimielialan. Sen verran tarkasti ampuu aina ohi maalista, jopa tyhjästä, että ei voi olla enää sattumaa. Luulisi, että edes kerran menjsi edes päin byyrarin logoa.

Niin paljon kuin kiroankin noita Aaltosen ohilaukauksia, joista valtaosa vielä takakulmasta ohi, eli lopputuloksena kiekko rännin kautta ulos tai muuten vaan vastustajalle vs. etukulman ohiveto, jolloin kiekko todennäköisemmin jäisi paremmin pelattavaksi, niin diggaan kuitenkin "salaa" niistä. Aika monella kaverilla laukausten flow-tilan kadotessa vedot siirtyvät juuri siihen logon tuntumaan. Logoon vetäminen suht usein merkki itseluottamuksen puutteesta ja vedetään varman päälle. Nuhamatilla kasetti lienee kunnossa, kun edelleen hakee noita yläbörsiä. Kokonaisuutena suurempi paha olisi itseluottamuksen totaalinen katoaminen. Ja on Aaltonen muutamaan otteeseen vetänyt sitten jäänuoliaisiakin takapatjaan, joilla on hakenut ribaria omille.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen kovasti kaivannut reboundeja. Eivätkö ne enää ole muodissa? Vai eikö kukaan halua kytätä niitä Aaltoselta?
Edit: Lennu teki niin heti :)
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saldo tänään: Pari hyvää oivallusta, vitusti paskoja syöttöjä ja ratkaisuja sekä löysää pelaamista ja ylipitkiä vaihtoja. Ja pari miinusta. Pelasi yhtä paljon kuin Elkins, vaikkei pelannut yhtään alivoimaa. Voi saatana. Täällä mietitään että kenen kanssa Aaltosen pitäisi pelata että tulisi tulosta ja vastaus on että ei kenenkään. Homma on niin päin että Malinen tai kuka kulloinkin Aaltosen ketjussa pelaa kärsii Aaltosen pelistä. Seuraavat rotaatiopelaajat Aaltonen & Jääskä ja tilalle vaikka Tamminen ja kuka tahansa.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aaltonen suurien pelien mies. Kädet ristiin, ettei jatka enää ensi kaudella.
Täysin samaa mieltä. Tolla palkkapussilla sopii odottaa vähän muutakin kuin satunnaisia väläytyksiä. Löysää, huolimatonta ja väsynyttä suorittamista. Tässä on nyt aika helvetin monta ottelua venattu, että Aaltonen alkaa pellailemaan, mutta tänään oli lähinnä rasite joukkueelle ison osan ajasta. Aaltos-kortin voi katsoa nyt loppuun asti enkä lähtisi penkittämään, mutta en todellakaan halua enää ikinä nähdä kaveria IFK-paidassa tämän kevään jälkeen. Luonnollisesti toki toivon, että se ketsuppipullo aukeaa ylihuomenna ja JMA taikoo meikäläiselle jauhot suuhun. Nyt niitä tehoja, mikään muu ei kelpaa.
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Aaltonen on vajonnut kyllä alas.
Ihan käsittämättömiä syöttöjä ja suorastaan vaarallinen pelaaja IFK:lle. Kipsaa tai sitten ei vaan saa sydäntä mukaan. Oon katsonu kaikki 4 välierämatsia ja oisko 1-2 maalipaikkaa.. Toki muutama nätti syöttö mut.. Koittakaa nyt pitää se siellä stadissa.
Tostako pitäs nyt sitten 350 K€ maksaa?
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Olen koettanut olla koko kauden turhautumatta Aaltosen kääntöpuoleen, koska siellä on se toinenkin puoli. Mutta nyt ei enää oikein jaksa, Järkyttävää shaibaa. Kruununa se seisoskelu siniviivalla, kun Tapparan äijä kävelee yli. Ei muuta kun poppareille loppukaudeksi, ja sitten so long!
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitä nyt sen KHL pelin jälkeen ehdin seurata vajaa 1,5 erää hifk:n peliä niin aika usein kun joku sössi oikein huolella niin se oli joko Aaltonen tai Eronen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös