Maajoukkueen kannattajat

  • 15 352
  • 72

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Olisikohan Suomessa kiinnostusta ruvetta kehittelemään maajoukkueen kannattajille jotain yhteistä porukkaa. Tällä hetkellä mitään sellaista ei ole. Tunnelma kotipeleissä on välillä ihan ok, mutta parempaankin voisi pystyä. MM-kisamatkoja ja muita vastaavia reissuja olisi huomattavasti hauskempi tehdä, jos väki olisi samassa katsomossa, eikä hajallaan pitkin hallia. Kotipeleissä voisi iso kannattajaporukka saada koko hallin mukaan useasti ja laulujakin voisi näin kuulua peleissä.

Nykyään kun meno on sitä, että kilpaillaan sillä kuka näyttää tyhmimmältä hiihtohaalareissa tai muissa vastaavissa tamineissa katsomossa, niin ei se minua kiinnosta, mutta jos saisi hyvän porukan liikkeelle, niin voisi tunnelma maaotteluissa kohota. Tietenkään tällaista ei voisi yhdessä yössä ponkaista liikkeelle, mutta ehkä ajan myötä Hartwallin toinen pääty voisi olla laulava sinivalkoinen meri. Onko kukaan muu kiinnostunut asiasta?
 
Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Viestin lähetti Jaakko
Olisikohan Suomessa kiinnostusta ruvetta kehittelemään maajoukkueen kannattajille jotain yhteistä porukkaa. Tällä hetkellä mitään sellaista ei ole.

Tai sitten sellaiselle ei ole tarvettakaan.

Vaikka olen kansallismielinen, niin en näe mitään mautona esim.siinä, että SM-liigaseurajoukkueen fanipoppoo lähtee siinä samassa jengissä metelöimään maaotteluihin omine suosikkineen ja värilaseineen. Tietty ne seurojen pelipaidat voisi jättää himaan, mutta parempi nekin päällä kuin jäädä pois katsomoista.

Esim. jos kaikki SM-Liigan fanijoukot lähtevät omine nokkine rellestämään myös maaotteluihin ilman mitään sopimuksia muiden liigaseurojen fanien kanssa, tulee siitä jo yhteensä hyvät desibelit, koska Suomea ne kaikki kuitenkin liputtaa vaikka kuinka bongailisivat vain "omia" pelaajiaan.
 
snumi

Jäsen
Varsinkin silloin, kun matsit ovat ulkomailla, olisi yhteistoiminta paikallaan. Suureen halliin kun muutama tuhat härmäläistä hukkuvat kummasti.

Ei silti, esim. Kölnin areenalla, 18000 ihmisen läsnäollessa, löysimme porukallemme (7hlöä) hengenheimolaisia sen verraan, että jotain 50 oli joikaamassa samassa kulmauksessa. 500 olisi tietty parempi. Mitään narrihattuja porukassa ei onneksi näkynyt.
 
dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Re: Re: Maajoukkueen kannattajat

Viestin lähetti Panzerfaust

Esim. jos kaikki SM-Liigan fanijoukot lähtevät omine nokkine rellestämään myös maaotteluihin ilman mitään sopimuksia muiden liigaseurojen fanien kanssa, tulee siitä jo yhteensä hyvät desibelit, koska Suomea ne kaikki kuitenkin liputtaa vaikka kuinka bongailisivat vain "omia" pelaajiaan.

Paitsi tietysti HIFK-fanit, jotka Tsekki-Suomi-ottelussa yhteen ääneen hoilaisivat: "Come on ZIZ!" rytmikkäiden taputusten säestäminä.
 
#18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total Sec
Todella hyvä idea. Ite attelin aivan samaa eilen peliä katsellessani. Maajoukkueellahan on jo nyt kanntattajansa, mutta taitaa liittyä vaan potkupalloon...
http://www.suomifanit.com/.
Tonnehan sais samaa syssyy lätkäkannattajatkin. Veikkaan et jäsen määräkin nousis ainakin kolmenkertaiseksi.
 
Sheedy

Jäsen
Viestin lähetti #18

Hah, perustakaa vaan oma kerhonne. :)

Futiksen puolella homma on toiminut hyvin. Vierasotteluihin on järjestetty onnistuneita reissuja ja kotiotteluissa ollaan saatu keskitettyä kannustamisesta kiinnostunutta porukkaa yhteen paikkaan. Jäsenmäärä taitaa olla vielä alle 500 mutta eipä tuota kovin agressiivisesti ole vielä markkinoitukaan. Ja realistisesti ajateltuna jalkapallomaajoukkue ei valitettavasti vielä niin laajoja ihmismassoja kiinnosta että jäsenmäärässä tuskin mitään räjähdyksenomaista kasvua on odotettavissa.

Lätkän puolella tuota potentiaalia tietysti olisi heti kättelyssä enemmän. Mutta onko maajoukkue kuitenkaan sellainen yhdistävä tekijä yli seurarajojen jääkiekossa kuten se jalkapallossa on? En osaa sanoa, kun en lätkämaajoukkuetta mitenkään kannata tai tunne liigaseurojen kannattajia.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
En tiedä teidän tiimeistänne tai jengeistänne mutta jättäkää nyt
herranjumala ne siniset painiasut, peruukit, ja muuta "hauskat"
vimpaimet sinne kotiin. Ne ovat nykyään jo oikeasti mauttomia,
se aika on jo ohi. En tajua kuka jaksaa enää pukeutua
painiasuun peliin ja tanssahdella joka tauolla vain sen takia että
pääsisi telkkariin.

Pelipaita tai sininen väri on tietysti plussaa, mutta nämä ns.
hauskat sirkusjutut ovat jo vanhentuneita.
 
Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen kyllä kohtalaisen varma siitä, että harvempi Jatkoajan kirjoittajista kannattaakaan mitään painiasuja ja sirkusmeininkiä katsomoihin. Eli vähän väärää puuta haukut.

Ideana hyvä, mutta ainakin Kiekkoleijonien Fan Club on joskus ollut olemassa. Nykytilanteesta en tiedä. Vetäjänä oli muistaakseni Tomi Porkka -niminen heppu.
 
dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Viestin lähetti Annamaila
Olen kyllä kohtalaisen varma siitä, että harvempi Jatkoajan kirjoittajista kannattaakaan mitään painiasuja ja sirkusmeininkiä katsomoihin. Eli vähän väärää puuta haukut.

Eikö? :)

Kyllä ainakin minun mielestä painiasut ja muu "sirkus-rekvisiitta" tuo iloa ja meininkiä katsomoon ja kisakylään. Se on yllättävän kivaa pienessä nousuhumalassa kavereiden kanssa nolata ittensä julkisesti kaiken näköisissä painiasuissa. Kyllä ainakin oman kokemukseni perusteella voin suositella kaikille. Se tilpehööri tuo naurun itselle sekä naapurille. Liika viinan juonti taas on asia erikseen, eikä sitä kannata yhdistää jokaiseen painiasuiseen kaveriin.

Asiasta sen verran, että tuollainen jellonien "fani-lauma" on aika vaikea loppujen lopuksi ylläpitää. Paljon helpommin onnistuu esim. oman kaupungin ja sen suosikkijoukkueen kannattajien kesken tehdyt reissut.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Viestin lähetti Annamaila
Olen kyllä kohtalaisen varma siitä, että harvempi Jatkoajan kirjoittajista kannattaakaan
mitään painiasuja ja sirkusmeininkiä katsomoihin.
Niin juu, eihän me täällä Jatkoajassa sellasia. Täällähän vaan
juodaan shampanjaa ja poltellaan sikareita pelin ollessa
käynnissä. Et arvaakkaan kuinka moni niistä painitrikoista ja
karhuntaljoista kirjoitteleekaan JA:lle sen jälkeeen kun on
krapulaltaan selvinnyt.
 
snumi

Jäsen
Näin se minusta on, se väki kun jatkoaikaan kirjoittelee, käy myös noissa lätkätapahtumissa. Esim. Rauman Pitsiturnauksessa ollessani, eräs ahkera Jatkoaika-tuttu raportoi minulle, että "tuo on se ja se" jatkoaikapseudoilla. No joo, sen verran otin olutta, että mieleen jäi vain eräs eniten tänne kirjoittevista, jonka kaveri bongasi.

Minulla ei ole muistaakseni ollut muuta rekvisiitta FIN-matseissa kuin maajoukkueen paita, selässä lukee "Selänne", ja suuri siniristilippu. Silti: kaikki väri katsomossa on minusta hyväksi, ei se matsi mikään hiljentymishetki ole, kuten voisi Hartwall-areenalla tai Turkuhallissa käydessä luulla. Hienot puitteet ilmeisesti hiljentävät väkeä vähän liiankin paljon.

Suomifaneista sen verran, että olen kerran ollut nuorten MM-kisojen matsissa fanikatsomossa. Siellä oli hiirenhiljaista, eli yhdistyksen nimi voi olla Suomifanit, mutta se ei mitenkään katsomossa näy. Minusta ainakin heidän kannattaisi laajentaa bisnestään potkupallosta lätkään, ainakin jos 500 jäsentä ei tunnu riittävältä jäsenmäärältä.
 
john

Jäsen
Suosikkijoukkue
jokerit
Niinkuin "annamaila" kertoi suomella on maajoukkueen fan club.Se tekee matkoja mm. mm-kisoihin ja sweden hockey gamesiin(ruotsi peliin).Sen vetäjänä on tomi porkka.Voisin kaivaa fan clubin yhteys tiedot "joku päivä" jos jotain kiinnostaa?
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
EI ole ollut hetkeen tähän ketjuun näköjään kellään mitään asiaa. Vieläköhän me tänäkin keväänä nähdään apinan näköisiä apinanlailla käyttäytyviä suomalaisia Kölnissä. Vai joko olisi se aika, että ollaan tyylikkäitä Suomea edustavia komeita ja kauniita ihmisiä. Vedetään pelipaidat päällä siistissä lookissa, ollaan sitten miten humalassa tahansa niin skarpataan ja ollaan apinoimatta.
Unen näin. Ei tule toteutumaan.

Täytyy myöntää olin josku yli 10 vuotta sittenkin "hassu" fani, mutta pääsin siitä jo vuosia sitten yli kun aina kaiholla katsoin miten siistiä porukkaa Kanukit kisoissa ovat. En ole tosikko, vaan todella kaukana siitä, mutta oltaisiin kyllä tyylikkäämpi kansa jos jätettäisiin keväisin hölmöily pois.
 
Viimeksi muokattu:

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
EI ole ollut hetkeen tähän ketjuun näköjään kellään mitään asiaa. Vieläköhän me tänäkin keväänä nähdään apinan näköisiä apinanlailla käyttäytyviä suomalaisia Kölnissä. Vai joko olisi se aika, että ollaan tyylikkäitä Suomea edustavia komeita ja kauniita ihmisiä. Vedetään palipaidat päällä siistissä lookissa, ollaan sitten miten humalassa tahansa niin skarpataan ja ollaan apinoimatta.
Unen näin. Ei tule toteutumaan.

Täytyy myöntää olin josku yli 10 vuotta sittenkin "hassu" fani, mutta pääsin siitä jo vuosia sitten yli kun aina kaiholla katsoin miten siistiä porukkaa Kanukit kisoissa ovat. En ole tosikko, vaan todella kaukana siitä, mutta oltaisiin kyllä tyylikkäämpi kansa jos jätettäisiin keväisin hölmöily pois.

Mutta eihän tämä ole mikään suomalainen erityispiirre. Kyllähän siellä ranskalaiset kannattajatkin ovat tanssineet käytävillä ilman paitaa (jos tämä ei ole junttia, niin ei sitten mikään) ja venäläisfanithan pyörivät miten sattuu katsomoissa.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mutta eihän tämä ole mikään suomalainen erityispiirre. Kyllähän siellä ranskalaiset kannattajatkin ovat tanssineet käytävillä ilman paitaa (jos tämä ei ole junttia, niin ei sitten mikään) ja venäläisfanithan pyörivät miten sattuu katsomoissa.

Tämähän on osimoilleen totta. Olen vaan tottunut jo aikoja sitten että jos joku on tyhmä niin itse ei tarvitse silti olla tyhmä. Ts. jos joku on tyylitön niin ei se tee omasta tyylittömyydestä sen viisaampaa.
Onhan suomifaneissa paljon, jopa todella paljon, asiallista porukkaa. Pystyy tunnustamaan väriä olemalla näyttäväkin ilmestys. Meille on erittäin hieno maajoukkueen paita, meillä on saatavissa hyviä Suomi T-paitoja ja lippiksiä jne.
Minäkin osaan ja varmasti vedänkin kovat lärvit mutta mulla äly toimii aina eikä jalat petä alta. Komeeta katseltavaa on pörröperuukissa, kuola poskella konttaavat suomalaiset jotka ovat maalanneet naamansa kuin 2 vuotiaat lapset. Aika turha kenenkään ainakaan väittää ettei näitä olisi ja tämä olisi jotenkin karrikoitua. Ei ole, noita apinasta seuraavia kansalaisia vaan näkyy vuodesta toiseen.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Havahduin viime keväänä Pietarin risteilyllä huomaamaan, että kotimainen jääkiekkokannattajien kulttuuri on varsin kahtia jakautunut. MM-kisoissa paikan päälle tulevat ne katsojat, joita ei sarjapeleissä näy. Kannatusmeininki on varsin erilaista maajoukkue ja seuratasolla. Pidän kyllä kaikista Karjala-hatuista ja ilman housuja tanssahtelevista kisaturisteista huolimatta arvokisameiningistä ja yleisestä ilmapiiristä kannattajien kesken. Sinne mahtuu näiden ääritapausten lisäksi tukko intohimoista ja mukavaa porukkaa, joka puhaltaa yhteen hiileen. Monessa asiassa oppimista olisi ihan tavallisilla perttipulliaisilla, jotka Liiga-pelissä istuvat kuin kirkossa ja pyörittelevät päätään, kun ei hallissa kukaan kannusta tai kannustaa "väärin".
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Suomen kannustus-chantit ovat edelleen varsin yksipuolisia. Tai pitäisi kai puhua chantista. Suomi-klap-klap-klapin rinnalle toivoisi edes jotain toista, hieman dynaamisempaa ja rytmillisempää, esim. tyyliin "Joo-keeri-ri" (Su-o-mi). Omat suosikkini kotimaisista huudoista tällä hetkellä ovat "Stadin kingit IFK" ja "On vain TPS, on vain TPS". Niissä on sellaista sopivaa rytmiä, mahtipontisuutta ja eloa.
 
mtallskog

Tässä asiassa varmaan painaa järjestäytymättömyys. Jalkapallon puolella tai seurajoukkueissa on hienoa seurata laulantaa, mutta tuskin sielläkään mitään ihmeempää olisi, ellei jollain muotoa järjestäytynyt kannattajatointa organisoisi tätä. Olisi hinoa mikäli jääkiekon puollelle muodostuisi samanlainen kannattaja porukka, kuin jalkapallon puolella maajoukkueen kannattajat on.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Suomen kannustus-chantit ovat edelleen varsin yksipuolisia. Tai pitäisi kai puhua chantista. Suomi-klap-klap-klapin rinnalle toivoisi edes jotain toista, hieman dynaamisempaa ja rytmillisempää, esim. tyyliin "Joo-keeri-ri" (Su-o-mi). Omat suosikkini kotimaisista huudoista tällä hetkellä ovat "Stadin kingit IFK" ja "On vain TPS, on vain TPS". Niissä on sellaista sopivaa rytmiä, mahtipontisuutta ja eloa.

Nostan oman tviittini kolmen vuoden takaa - saa nähdä tuleeko tähän koskaan kehitystä. Suomi-klap-klap-klap on chanttina huono ja vieläpä ainoa. Suomalaiset kannustavat omiaan ihan ok, mutta jotain muuta kaipaisin kovasti tämän yhden rinnalle.

Sivuhuomautuksena sanottakaan myös, että kaipaan niitä aikoja, kun ihminen mediakuutiolle sattuessaan pienensi itseään. Nykyihminen on mennyt peruuttamattomalla tavalla jotenkin rikki.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Jääkiekkomaajoukkue tarvitsisi oman "Pohjoiskaarteensa" Muuten ei parannusta ole odotettavissa. Toki onhan toi Nokian jäähalli ihan kamala tunnelman kannalta. Pitäisi olla aktiiveja pöyrittämään hommaan tarpeeksi tosissaan. Potentiaalia olisi varmasti.
 
Glove

Mikä siitä tekee kamalan tunnelman kannalta? Paikka on vielä minulla testaamatta.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Mikä siitä tekee kamalan tunnelman kannalta? Paikka on vielä minulla testaamatta.
Halli syö kaiken äänen. Konserteissa varmaan hyvä, mutta olihan se naurettavaa, että Ilveksen mobi näytti laumalta miimikoita toiseen päätyyn. Vaikka varmaan veti ihan hyvin. Kentän äänet ei kuulu katsomoon toisesta päädystä. Tunnelmaltaan heittämällä Suomen huonoin halli.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit

Kyllähän entisen Hartwall Areenan kanssa oli sama tilanne, mutta kyllä sinne ääntä saatiin Eteläpäädyn loiston aikoina. Erityisesti 2011 Playoffit HIFKta vastaan olivat todellista tykitystä myös katsomossa.
 
Hartwall on ihan eri luokkaa. Siellä sentään kuulee mitä toisessa päässä huudetaan.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös