Saadaanhan me tupa täyteen Hippoksella?

  • 606 226
  • 2 946

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siellä on nyt vissiin keksitty, että oheismyynnistäkin saadaan rahaa. Seisomakatsomot "täynnä" lisää halliin tunnelmaa. Otetaan ennemmin mökki täyteen halvemmalla ja paikataan vaje myymällä kioskit tyhjiksi. Ei huono suunnitelma.

Oheismyyntiin onkin hieman taidettu parantaa pienin askellin, toisaalta mitä täydempi halli on niin sitä vaikeampaa se on. Nyt tuo n. 3400-3500 keskiarvolla halli lienee lähellä optimia liikkumisen suhteen. Toisaalta sitä oheismyyntiä tulee myös sitten Akatemian otteluista ja CHL matseissa joissa normaalisti melko vähän ihmisiä tai ei ainakaan lipun ostaneita. Lisäksi sponsori ja mainosmyynti hieman kohenee jos otteluissa käy enemmän porukkaa joten suoraan ei voi sanoa että persnettoa otetaan vaikka jonkin verran ehkä todellisuudessa otetaankin noilla. ihmisiä kuitenkin pitää saada halliin ja taas uusia kausikorttialaisia ja madaltaa niiden kynnystä ostaa istumpaikka myöhemmin.

Se myös että pitäisi ehkä myös oppia hyödyntämään noita kausikorttilaisia jos mietitätisiin että JYPille tulisi vaikka jopa 500 uutta kausikorttilaista tämän tempauksen johdosta tässä kevään ja kesän aikana niin niille kyllä pitäisi yrittää myydä jotain sen 99e kausikortin lisäksi. Kausikortilla pelipaitaa alennuksella tai sujauttaa vaikka 20% alennuslippu fanishoppiin ym.. tuskin kukaan ainakaan suuttuu jos etuja lähetetään mukaan, mutta jos kausikorttilaisia on se parituhatta niin joku saattaisi jopa ostaakin jotain.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siirrytty samaan formaattiin lippujen hinnoissa kuin ainakin mm. tappara. Paikan saa halvemmalla mitä nopeammin on liikkeellä. Hinta nousee siis jaksoittain mitä lähemmäksi uusi kausi tulee. Toivottavasti istumapaikoissa sama malli!

Eihän sitä välttämättä tarvitse lähteä omaa katetta ihan kusemaan kintuille, mutta joillakin joukkueilla ainakin joskus on ollut että saa tiettyyn päivään mennessä maksamalla vaikka 20e lahjakortin hallin palveluihin. Jollain tämänkaltaisella saadaan ihmiset nopeammin ostamaan ja samalla myös omaa myyntiä kasvatettua hallilla.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt ainakin tuntuu että pikkuhiljaa ollut pientä pöhinää pudotuspelien alla, somessa juttua ja kioskikin keskustaan pistetty, lisäksi huomenna jaetaan kaikille hallilla JYP aurinkolasit. Toivottavasti päästään yli 3000 selkeästi avauksessa.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28

Mökki pitää olla täysi joka pelissä. Muutoin voidaan antaa meidän paikka pudotuspeleissä jollekkin toiselle joukkueelle. Näin karrikoidusti sanottuna.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Mökki pitää olla täysi joka pelissä. Muutoin voidaan antaa meidän paikka pudotuspeleissä jollekkin toiselle joukkueelle. Näin karrikoidusti sanottuna.

Tuskinpa on huomenna, niin paljon vielä vapaita istumapaikkoja. 3500 lienee aika lähellä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eipä siellä taida olla muutenkaan pudotuspelien avauskieroksella oikein viimevuosina yli 4000 katsojaa ketään vastaan ja HPk lienee muutenkin vaikeinpia joukkueita markkinoida. Lähemmäksi 3000 katsojaa kun täyttä tupaa sitä ollaan viimevuosien avauskieroksella taidettu päästä. Tällähetkellä taitaa olla eniten lippuja jäljellä istumaan mitä missään pelissä vuorokautta ennen matsia tälläkaudella, mutta toki irtomyynissäkin on eniten lippuja kun runkosarjassa menee firmojen kausikortteja aika paljon kaupaksi.

Siinähän se vähän tää eka pudotuspelisarja on vaikein vaikka seurat saa pitää lipputulot niin nää on kaikista vaikein saada myytyä kansalle jotka odottaa jo seuraavia kieroksia. Pikkuasioita, mutta en tiedä pitäisikö Jyväskylässäkin olla myös erikoisryhmille pudotuspeleihin lippuja myynissä. Lippujen hinnat toki siedettäviä kun vain muutaman euron noussut, mutta ehkä tuo reilut 15e opiskelijalle semmoinen että säästellään rahoja sitten kohit finaaliin. Hämeenlinnassa toki kalliimat liput kun täälä, mutta sentään erikoisryhmillekin lippuja myynissä. Ehkä myös jotain noille alarivien näkörajoitteisille voisi keksiä nyt saman hintaiset kun muut hallin paikat.
 
Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yleisömäärien vertailuksi voidaan ottaa vaikkapa viime kauden yleisömäärät pudotuspeleissä:

JYP-SaiPa:
Game 1, 3531
Game 3, 3436
Game 5, 4437

JYP-HIFK:
Game 2, 4324
Game 4, 3833
Game 6, 3793

Eli joku täysi tupa on ihan silkkaa haihattelua. Väittäisin, että SaiPakin voi kiinnostaa lähtökohtaisesti HPK:ta enemmän, mutta luultavasti samanlaisissa lukemissa huomenna pyöritään, kuin viime vuonna SaiPa-sarjan avauskamppailussa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eli joku täysi tupa on ihan silkkaa haihattelua. Väittäisin, että SaiPakin voi kiinnostaa lähtökohtaisesti HPK:ta enemmän, mutta luultavasti samanlaisissa lukemissa huomenna pyöritään, kuin viime vuonna SaiPa-sarjan avauskamppailussa.

Taitaa olla kaksikertaa yli 3600 katsojaa 3 edellisen vuoden aikana HPK vetänyt ja toinen näistä oli kolmas matsi pudotuspeleissä muutama kausi sitten. Kahdessa ekassa ottelussa taisi ekassa olla joku 3000 katsojaa ja toisessa 3500, ei vaan taas liigan sivut toimi kunnolla niin ei voi ihan tarkistaa, mutta näin alkumuistissa, kolmannessa sitten reilut 4000 katsojaa. Ilveskin todennäköisesti olisi vetänyt kovempia katsojalukuja sillä varmasti arkimatsissakin olisi jonkin verran väkeä tullut tampereelta.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Mökki pitää olla täysi joka pelissä. Muutoin voidaan antaa meidän paikka pudotuspeleissä jollekkin toiselle joukkueelle. Näin karrikoidusti sanottuna.

Oletko seuraillut viime vuosina JYPin yleisömääriä puolivälierissä?
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Oletko seuraillut viime vuosina JYPin yleisömääriä puolivälierissä?

Huomioi loppulause: "Näin karrikoidusti sanottuna". Olen seurannut kyllä, ja olen huomannut että menestys tuo tullessaan tällaisen haitan. Odotellaan niitä kovempia pelejä.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eiköhän tänään jäädä alle 3500 katsojan, joka on kyllä iso sääli vaikkei tuossa mitään uutta olekaan. Runkosarjassa saatiin ottelutapahtumaan muutamia kivoja pieniä juttuja Valleniuksen ekalla kaudella mutta puolivälieriin ei näytä Keski-Suomen kiekkoyleisö taaskaan syttyvän "kun vastassakin on vaan joku hoopeekoo".
 
Jos pitäisi myytyjen istumapaikkojen perusteella arviota heittää niin kauden pienin yleisömäärä saatetaan nähdä, mutta varmasti myös normaalia enemmän seisomapaikkoja mennyt kaupaksi jolloin toivoa sentään 3000 katsojan ylityksessä on jolloin ei vielä katasrofia taloudellisesti esim. viimekauden 3500 katsojaan avauskieroksella tulisi, mutta ei myöskaan kaivattuja lisäeuroja.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Oliko seisomakatsomossa eilen kuinka ahdasta? Tai oliko järjestysmiehiä hoitamassa että seisomakatsomossa on järjestys yllä?

Itse jätin playoff-kausarin ottamatta juuri tuosta syystä että porukkaa on kuitenkin paljon, ja runkosarjassa ei ollut pienintäkään yritystä yrittää pakata seisomakatsojia halliin fiksusti. Kulkuväylät oli tukossa, porukka istuskeli kaikkialla ja viime hetkellä hallille tulleena ei meinaa paikkaa löytyä vaikka hallissa alle 4000 katsojaa. Irtolipuilla mennään.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lauantain matsiin muuten mennyt jo tässäkohti reilusti enemmän istumalippuja kun mitä oli keskiviikkona puolituntia ennen matsin alkua. Voitaisiin varmaan sanoa että pelipäivälläkin on väliä milloin pelataan. Toki varmaan paljon saa tehdä töitä että täysi tupa olisi, mutta semmoiseen 4000 katsojaan varmaan päästään, tietenkin nuo alarivit on vaikein saada kaupaksi ja paljon riippuu miten tämänpäivän matsi menee.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
4000 katsojaan varmaan päästään, tietenkin nuo alarivit on vaikein saada kaupaksi ja paljon riippuu miten tämänpäivän matsi menee.
Melkein sanoisin, että jos tänään hävitään hallille tulee enemmän väkeä, kun sarja ei olekaan täysin läpihuutojuttu, miten monen tuularin mielestä tämä on. Itse toki toivon, että tänään JYP hakee vierasvoiton Hämeenlinnasta.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Melkein sanoisin, että jos tänään hävitään hallille tulee enemmän väkeä, kun sarja ei olekaan täysin läpihuutojuttu, miten monen tuularin mielestä tämä on. Itse toki toivon, että tänään JYP hakee vierasvoiton Hämeenlinnasta.

Ja nimenomaan tiukka tappio esim. jatkoajalla olisi varmaan optimaalisin lipunmyynin kannalta, toisaalta se tappio taas tietää varmasti yhtä lisäpeliä joten jääkö kansa sitten odottaan sitä, viimekaudella Saipaa vastaan Game 3 veti reilut 3400 katsojaa. Oli miten oli niin viime ja edellisiin kausiin on parasta verrata ei niinkään välttämättä muihin seuroihin. Ainakin jos esim. taloudellisesti asioita miettii. Tosin että päästään viimekauden tuloksiin niin se kolmas kotimatsi tarvittaisiin, mutta eipä sitä voi oikein löysätäkään jos 4-0 mahdollista viedä :D viimekaudella kuitenkin täysi halli kolmannessa matsissa että hyvää rahallsiesti tekisi toki.
 
Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Tänään on varmasti yli 4000 silmäparia ottelua katsomassa. Muutamia hajapaikkoja on enää jäljellä ja B3 sekä A3-katsomot ovat täynnä. Seisomaankin tulee luultavasti katsomo täyteen, sekä ilmeisesti Hämeenlinnasta pari bussillista. Loistava tunnelma tiedossa. Itsekin pääsen paikan päälle kannustamaan JYP voittoon.

Alkais jo!
 
Jännä ilmiö muuten että näillä päivänä kun halli täyttymässä niin FB ollaan ihan hiljaa eikä sanallakaan mainita että väkeä hyvin tulossa ja viimeisiä istumapaikkoja viedään. Täysi hiljaisuus. Sama kun ennen HIFK matsia ei ollut mitään. Oli siis aamullakin kyllä jonkinsortin mainos mutta silloin pitäisi takoa kun rauta on kuumaa ja hallissa hyvin porukkaa. Ei olisi vaikeakaan tehtävä myydä halli loppuun sen jälkeen kun se on jo melkein kunhan ihmiset tietää.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Jännä ilmiö muuten että näillä päivänä kun halli täyttymässä niin FB ollaan ihan hiljaa eikä sanallakaan mainita että väkeä hyvin tulossa ja viimeisiä istumapaikkoja viedään. Täysi hiljaisuus. Sama kun ennen HIFK matsia ei ollut mitään. Oli siis aamullakin kyllä jonkinsortin mainos mutta silloin pitäisi takoa kun rauta on kuumaa ja hallissa hyvin porukkaa. Ei olisi vaikeakaan tehtävä myydä halli loppuun sen jälkeen kun se on jo melkein kunhan ihmiset tietää.

Saataisiin sellainen jännitys päälle tyyliin "ei hitsi onhan munkin tonne päästävä" mutta ei vaan onnistu. Se olis hyvin halpaa markkinointia.
 
Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Jännä ilmiö muuten että näillä päivänä kun halli täyttymässä niin FB ollaan ihan hiljaa eikä sanallakaan mainita että väkeä hyvin tulossa ja viimeisiä istumapaikkoja viedään. Täysi hiljaisuus. Sama kun ennen HIFK matsia ei ollut mitään. Oli siis aamullakin kyllä jonkinsortin mainos mutta silloin pitäisi takoa kun rauta on kuumaa ja hallissa hyvin porukkaa. Ei olisi vaikeakaan tehtävä myydä halli loppuun sen jälkeen kun se on jo melkein kunhan ihmiset tietää.
Niinpä. En tiiä mitähän logiikkaa toimistolla näihin sovelletaan mutta luulis että kun on poffit niin paukutettaisiin some-rumpua vähän tiukempaan tahtiin ja hypetettäisiin täyttä hallia.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niinpä. En tiiä mitähän logiikkaa toimistolla näihin sovelletaan mutta luulis että kun on poffit niin paukutettaisiin some-rumpua vähän tiukempaan tahtiin ja hypetettäisiin täyttä hallia.

Taitaa tuossa näkyä edelleen se ettei varsinaista sometiimiä ole sielä. Näin lauantaina suurin osa makailee kotona krapuloissaan niin kukaan ei halua päivittää joukkueen ja lipunmyynin tilasta mitään. Tuo nimenomaan on parasta ja halpaa markkinointia mainostaa että hallissa on vain tietyn verran lippuja myymättä. Nytkin taisi olla vain muutama alarivi jäljellä tuntia ennen matsia.Esimerkiksi se HIFK matsi taisi olla että ainoa mainos mitä siitä tuli "hallissa on vielä hyvin tilaa" mainos vaikka loppuunmyydyksi oli menossa :D nyt oli aamulla yksi mainos ja sitten jotain kun Pile on parkkimaksuja keräämässä.
 
Nimenomaan. Näyttää siltä että ainoaa mitä saadaan pelipäivinä on tuo basic-pelipäivä video ja jos jotain sattuu ennen peliä taltioitavan... Ja ottelun tulokset erätaukojen vaiheessa. Ilmeisesti edelleen on Jiri Halttunen ainoana some-vastaavana.

Toki Pile parkkipirkkona kuva oli kyllä hauska. :D
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toki Pile parkkipirkkona kuva oli kyllä hauska. :D

Joo ja vielä tuossakin kohti olisi voinut saada mainintaa että lippuja jälljellä mutta halli täyttymässä, olisi joku voinut vielä viimehetkellä lähteä hipposta kohti. Osa voi luulla että lippuja ei saa ja osa taas että halli on yhtä tyhjä kun viimeksi. Sanallakaan ei olla hyvää lipunmyyntiä mainittu somessa. Enkä osaa sanoa meneekö edes 4000 rikki välttämättä tänään, mutta halli on kuitenkin lähes täysi jokatapauksessa.Ihmisiä pitää infota ja kannustaa. Ei edelleen riitä pelkkä keskisuomalaisen mainos. Eihän esim täysipäiväisen somevastaavan palkkaaminen halpaa ole, mutta väittäisin että pelkästään näissä parissa matsissa missä 4000 katsojaa ollut ja hyvä lipunmyynti niin ollaan menetetty useamman sadan lipun verran katsojia kun kukaan ei houkuttele väkeä hallille somessa. Jiri tekee mitä pystyy, mutta ei varsinaisesti kuulu kuitenkaan markkinointi ja myyntitiimiin, tekee kuvilla ja jutuillaan hyvää jälkeä, mutta jonkun pitäisi varsinainen "markkinointi" myös hoitaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös