Pelisuoritukset ja tulokset kaudella 2016–2017

  • 182 002
  • 928

Rapala

Jäsen
KalPa vastaan. Lähtevät taatusti hakemaan revanssia viime kauden sääliplayoffeista. Katselin juuri noiden matsien tilastoja ja kokoonpanoja ja on meillä nyt asiat vaan niin paljon paremmin kuin viime vuonna oli. Vihulaiselta on pois Ruohomaa ja Lauritzen, jotka vastasi liki kaikista sen sarjan KalPa-maaleista ja meillä on jokainen maalintekijä tallella. No Potulny teki yhden.

Tuolloin puolustus teki Leimun johdolla valtaosan Pelicansin maaleista. Kuuden pelaavan pakin joukossa heiluivat Pietilä, Hurri ja Hovinen ja puolustajista ykköspeliaikavastuuta pitivät hallussaan ylivoimaisesti kaksikko Lassen+Manelius. Kellottivat +27 minuuttia matsiin. Nyt kentälle on oletettavasti heittää ainakin osa nelikosta Blood, Leimu, Kousa, Pöyhönen ja näiden lisäksi viime vuotta dominoinut Lassen+Manelius. Parannus on paperilla valtaisa.

Hyökkäyksessä sama kolmikko jatkanee ykkösketjuna kuin silloinkin. Taustalla toivottavasti Siikonen, Kangasniemi, Hodgman, A. Tyrväinen ja Poulsen pystyvät antamaan tarvittavaa taustatukea. Viime vuonna muu hyökkäys teki tosiaan yhden maalin, luulisi yllämainittujen siihen pystyvän. Kalpalla Ruohomaan tilalle on heittää yhtä hyvä Rissanen, Patrick Davisin korvaa tänä vuonna Arttu Ilomäki. Janne Keränen lienee näiden ohella se suurin uhka. Maalivahtiosastot on molemmilla muuttumattomat. Mitä nyt Niko Hovisen tilalla Pelicansilla on Karri Rämö. Positiiviset on fiilikset vastustajasta ja otteluparista.

Oma mutu kokoonpanoaatoksiin olisi heittää Heino sentteriksi Hodgmanille. Sikäli mikäli puolustuksessa on ukkoja pelaamaan. Toiseen laitaan vaikka se A. Tyrväinen. Heino kokeneena puolustusmielisenä sentterinä tasapainottaisi tuota ketjua. Nelonen voitaisiin kasata Björnisestä, Poulsenista ja Elimäestä/Rekosesta/Vartiaisesta/Heikkisestä tai Alanteesta.

Erkinjuntti - Tyrväinen - Sopanen
Koivisto - Siikonen - Kangasniemi
Tyrväinen - Heino - Hodgman
Poulsen - Björninen - Rekonen

Ykköselle se 20minuuttia ja muut ketjut jakaa loput tasan.
 
Viimeksi muokattu:

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Samaa mieltä ylläolevista ketjuista, noin itsekin olin ne miettinyt. Pakit vaikkapa:
Lassen - Leimu
Manelius - Kousa
Blood - Pöyhönen

Puistola, Rukajärvi
 
Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Samaa mieltä ylläolevista ketjuista, noin itsekin olin ne miettinyt. Pakit vaikkapa:
Lassen - Leimu
Manelius - Kousa
Blood - Pöyhönen

Puistola, Rukajärvi
On muuten pakko antaa posia kun sitä kerrankin ansaitsee, Rukajärvi pelannut ihan hyvällä tasolla ottaen huomioon että se on Roni Rukajärvi. Ollut lähes huomaamaton peleissä viimeaikoina ja tehnyt ihan hyviäkin ratkaisuja hyökkäyspäässä. Kyllä siinä on ihan hyvä seiskapakki meille pleijareihin.
 
Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet

Samaa mieltä! Jos Rukajärvi on huomaamaton, niin silloin se pelaa omalla limiitillään ihan ok.
 
aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Huhhuh! Kylläpä eilenkin mentiin melkoisella nitrolla kolmas erä aina Jullen toiseen maaliin asti. Pari erää näytti kyllä siltä, että pelit jatkuvat jo huomenna kotona, mutta Jullen jalalla ohjatun maalin jälkeen lukot selkeästi avautuivat. Hyvä näin! Viikon tauko tulee oikein hyvään saumaan ja toivottavasti pakkipuolella saataisiin Ben ja Keke takaisin, koska tarvetta tulee olemaan. EJ-Julle-Vili kentällinen lienee nyt viimeistään selviö jatkoa ajatellen, SiKaKo-kenttää kannattaa myös peluuttaa, koska tehot tulevat sieltä varmasti jossain kohtaa. Justinin ja Tyrskyn tilanne onkin sitten mielenkiintoisempi mihin väliin herrat mahtuvat?
 
Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kousa oli ainakin jo eilen lähellä pelikuntoa, niin ihmettelen suuresti jos ei ole askissa kymmenen päivän päästä. Samoin Bloodilla ilmeisesti vain pikkuvammaa ainakin Petun mukaan.

Jos ei treeneissä käy mitään vahinkoja, niin päästään todennäköisesti täysin terveellä miehityksellä KalPaa vastaan.
 
jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Pelicans on oksettava joukkue. Ollaan olevinaan niin vitun äijää, vahingoitetaan vastustajaa silloin kun siihen on hyvä mahdollisuus, mutta filmataan räikeästi aina kun mahdollista. Hävettävää toimintaa. Huonojen tuomareiden johdosta suurin osa noista tempuista menee läpi. Onneksi taidot ei riitä jatkoon.
 
aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Nyt on kyllä joukkueella jotain pahasti pielessä. Pelitavalliset ongelmat ovat nostaneet päätään pahimmalla mahollisella hetkellä. Jalka ei riitä, mutta sen lisäksi vakavampi ongelma on se, että joukkue näyttää todella alistuneelta. Kukaan ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä ja vastuuta siirrellään jokaisen toimesta. KalPan paineen alta ei päästä järkevästi pois ja omissa pyöritään aivan liikaa. Isoja muutoksia pitää tapahtua ja nopeasti.
 
NuuskaHP

Sama pistää silmään valitettavasti. Jotain on nyt viturallaan. Parhaista ei saada parasta irti lähellekään.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans on oksettava joukkue. Ollaan olevinaan niin vitun äijää, vahingoitetaan vastustajaa silloin kun siihen on hyvä mahdollisuus, mutta filmataan räikeästi aina kun mahdollista. Hävettävää toimintaa. Huonojen tuomareiden johdosta suurin osa noista tempuista menee läpi. Onneksi taidot ei riitä jatkoon.

Kovaa tekstiä, varsinkin kun vastassa on liigan kovimmat sukeltelijat.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Mielestäni ollaan pelattu ja pärjätty KalPaa vastaan 7 erää hienosti. Runkosarjassa ei voitu pienille ja vikkelille savolaisille mitään mutta nyt pelataan ihan tasaisesti. Ehkä odotukset ovat olleet liian korkealla. Oma pelko oli kun jatkoeriin jouduttiin Kuopiossa, että sen taiston voittaja vie sarjan. Tänään se olisi vielä estettävissä mutta jos tämä menetetään, ollaan samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Homma on sen jälkeen enää kiinni siitä haluaako KalPa pelata useamman pelin. HIFK halusi ja lopetti pelaamisen 2 ekan pelin jälkeen.

Erä on aikaa, mutta painopistettä on saatava taas enemmän Kalevan päätyyn. Toisen erän loppu oli meiltä heikkoa. Muutoin omaan oltu vahvoja kun huomioi vastustajan liike- ja taitotason.
 
BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans on oksettava joukkue. Ollaan olevinaan niin vitun äijää, vahingoitetaan vastustajaa silloin kun siihen on hyvä mahdollisuus, mutta filmataan räikeästi aina kun mahdollista. Hävettävää toimintaa. Huonojen tuomareiden johdosta suurin osa noista tempuista menee läpi. Onneksi taidot ei riitä jatkoon.
Joo kyllä Pelicansin kuuluisi pelata jalkapalloa. Juhani Tyrväinenkin edellisessa pelissä kehtasi törkeästi filmata, vaikka varmaan ei edes sattunut. Samoin Hodgmanin filmit Finleyn taklauksen jälkeen oksettivat monia.

Jostain syystä Koivisto, Björninen ja Vartiainen eivät filmanneet, kun heitä ajettiin täydellä vauhdilla kyynärpäällä päähän, mutta kyllähän joukkue muuten on tunnettu filmeistään. Samoin tuo jatkuva vahingoittaminen, aina kun siihen on hyvä mahdollisuus, on suorastaan kammottavaa. Kärkijoukkueet usein "lepuuttavat" parhaita pelaajiaan Pelicansia vastaan, koska muuten Siikoset, Sopaset, Juhani Tyrväiset ja muut tunnetut teloittajat pistävät tähtipelaajien kauden pakettiin.

Olet siis aivan oikeassa, mutta onneksesi kannatat vain Blackhawksia, joten lempijoukkueesi pelaajat ovat turvassa Lahden Teloittajilta ja filmaajilta.
 
Henriq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
60min. 2-2.
Kalpa-pelit näyttää samalta kuin viime kevään IFK-peleissä 2,5 matsia.

Sitten jotain tapahtui, ja lopulta haastettiin runkosarjan voittaja ihan tosissaan. Samanlaista ihmettä nytkin kaivataan.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
NYT! Pakkovoiton paikka. Vai voiko tämänkään joukkueen selkäranka kestää kahta jatkoerätappiota putkeen ja siihen päälle muutaman tunnin päästä vieraspeliä "kaukana"? Mikäli kestää, niin perse ei ainakaan tule kestämään. Joten nyt se voitto....
 
NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Alkaa olemaan aika heräillä. Siellä on meidän ratkaisijoista muutama ukko aivan kujalla, ehkä eniten Sopanen. Vai viekö Virta sitten Petua 100-0 pelitaktillisesti?

Onneks tää sarja ei ole vielä poikki mutta nyt testataan sitten Pelicansia ihan tosissaan.
 
Henriq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Ellen uskoisi Petun joukkueen suunnattomaan venymiskykyyn, sarja näyttäisi olevan jo selvä. Ei tuo peli meillä vaan riitä.

Mutta uusi päivä jne. ..
 
Drea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tärkeintä että meidän nuoret sai playoff kokemusta ja mentiin joukkueena valtavasti eteenpäin. Ja muut Aran teesit. hyvää kesää Pelicans
 
play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Matikaisen ja Nurmisen housuissa mua hävettäis tällä hetkellä ihan vitusti.

Kovia on olleet puheet moottorisahoista ja perään antamattom,uudesta. Kentällä nähdään vaan lauma perään ottavia lapasia, jotka ei osaa edes taklata saatana.
 
Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, NHL, 49's ja Lorna Shore
Tärkeintä että meidän nuoret sai playoff kokemusta ja mentiin joukkueena valtavasti eteenpäin. Ja muut Aran teesit. hyvää kesää Pelicans
Voidaan ne meidän nuoret sit kaupata muualle ja ostella Hodgmaneja tilalle surffailemaan.
 
NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tärkeintä että meidän nuoret sai playoff kokemusta ja mentiin joukkueena valtavasti eteenpäin. Ja muut Aran teesit. hyvää kesää Pelicans

Ei tässä vielä kannata luovuttaa.

Toivotaan että tässä sarjassa vaikein hetki on käsillä nyt ja se käsitellään oikein joka kulminoituu sitten sellaiseen menoon jengissä että alkaa savonmaalla hirvittämään. Meillä nukkuu vielä niin paljon potentiaalia eikä ole herännyt tähän sarjaan että sen aika alkaa olemaan nyt.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ratkaisupelaajat ihan unessa kauden tärkeimmällä hetkellä. Näin ei vaan voiteta KalPaa. Kalpan ykkönen on ihan eri tasolla, toisin sanoen tasollaan. Meillä ei.

Petulla on aika vähän aikaa korjata homma, muuten lähdetään kesälomalle ennen kuin pelit kunnolla edes alkoivat.

Ja mitäs hittoa se Vilin puhe oli siitä, ettei tämä joukkue suostu häviämään? Nyt juuri nämä pelaajat suostuvat antautumaan.
 
Toleranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ylivoimaa tarjottiin tänään ihan tarpeeksi, jotta peli olis voitu voittaa. Osaako joku viisaampi kertoa, miksi ykkösyv:ssa rightin jätkät ovat oikealla ja leftin vasemmalla? Eihän tuossa ole oikeastaan kun Leimun veto, jonka vastustaja pelaa pois. Koko kauden ollut sama homma ja se näkyy myös tilastoissa.

Pelicansin maalit tulivat tänään juuri siten, että leftin jätkä (Koivisto) pisti onetimerit sisään oikealta puolelta. Olis vetouhkiakin enemmän, jos kätisyydet olisivat keskelle päin.
 
Turkoosisalpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos ei Julle tee ihmeparantumista, niin ei tuosta mitään tule. SiKaKo pelasi ihan jees, ykkösketju Björnisellä tai Hodgmanilla aivan turha. Sopanen on palannut tasolleen suonenvetojen jälkeen. Kiekko polttaa niin perkeleesti. Leimulle voisi pelata edes joskus vetopaikan.
Rekonen-Heino-Tyrväinen oli tänään ihan ok. Samoin peluutus tänään järkevää, ehkä jotain säästyi huomisellekin.
 
Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ratkaisupelaajat ihan unessa kauden tärkeimmällä hetkellä. Näin ei vaan voiteta KalPaa. Kalpan ykkönen on ihan eri tasolla, toisin sanoen tasollaan. Meillä ei.
Toisin sanoen, Kalpa nautti, me ei! Vapaamatkustajat sekä koomailijat penkille, nämä herrat vetävät maton koko joukkueen alta ja tulos on tässä. Hodgman ainakin olisi syytä jättää pois huomisesta koitoksesta kotiin mietiskelemään. Sopasella on taas ilmeisesti "flunssa" päällä, niin on ukko pihalla. Mitään ongelmaa ei ole, kunhan jokainen pelaisi joukkueelle. Jokohan huomenna alkaisi maistumaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös