Espoo United kaudella 2016–2017

  • 499 195
  • 1 784

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Mieshuorahuuhteluista Lämsälle napsahti nelisen vuotta sitten viiden ottelun toimitsijakielto + 10 000 € sakkoa seuralle (HIFK). Kaikessa typeryydessään aika vertailukelpoinen tähän tapaukseen - lukuunottamatta liigan mittakaavassa olevaa sakkoa.

Jussi tekee omat johtopäätökset tapauksen vaikutuksesta Ramin kykyyn toimia seurassa. En nyt kuitenkaan jaksa uskoa, että Ramin ala-arvoinen heitto leimaa EU:a seurana sen enempää kuin viime kertaiset leimasivat HIFK:ä. Vaikka tuolloinkin Ramin puheet tuomittiin, en muista että kaverille olisi ainakaan kovin laajalti vaadittu potkuja tuon perusteella. Muilla perusteilla tuolloin toki, mutta poskeenotto-huutelut suhteutettiin hieman rauhallisemmin kontekstiin, eikä yleisesti oltu huolissaan siitä, miltä Hjalliksesta nyt mahtaa tuntua kun julkisesti väitetään, että hän olisi ns. "saavana osapuolena" jokerivalmentajan antamissa poskipalveluissa. Tai kuinka pahalta Lämsästä tuntuukaan, kun hänestä tehdään moisia väitteitä.

Itse pidän potkujen vaatimista hetkellisen ala-arvoisen, sanallisten loukkausten tasolle jääneen purkauksen perusteella melkoisen ylimitoitettuna, eikä työsopimuksen irtisanominen tällä perusteella (jos olisi ainoa peruste) todennäköisesti kestäisi kovinkaan kriittistä tarkastelua mahdollisessa myöhemmässä työriita-asiassa. Eli jos nyt kaikki kiihkeimmin päätä pölkylle vaativat ottaisivat vähän happea ja pysähtyisivät hetkeksi ennen seuraavaa viestiään miettimään, kuinka kamalasta asiasta tässä nyt aidosti onkaan kyse. Ja jos asian mittasuhteet tuntuvat edelleen valtavilta, kannattanee kääntyä jonkun ihan muun tahon kuin palstaveljien puoleen. Sieltä muualta saa apua varmasti myös muuhun mielipahaan ja ahdistukseen.

Erinomainen kirjoitus perusteluineen päivineen. Joku Mestis-tasoon suhteutettu sakko + muutaman pelin toimitsijakielto lieneekin varsin todennäköinen ja samalla kohtuullinen sanktio tuosta.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Onko Jatkoaika.comilla jotain mikkejä vaihtoaitioiden lähellä vai kuinka he saivat tuon taltioitua?

Juuri näiden tilanteiden takia tuollaiset kaukalomikit ja muut pitäisi polttaa. Eihän pelaajienkaan mukana kulje mikkejä, miksi siis valmentajia pitää yleisön kuulla?

Olisihan se ihan kiva tietää mitä Jarkko Ruutu tai Sean Avery puhelee kentällä, mutta julkinen ryöpytys niistä tulisi joka pelistä, ainakin Suomessa.

Hermeksen valmentaja ei olisi tapahtumaa edes muistellut jälkikäteen ellei Jatkoaika sitä olisi levittänyt kaikille. Hänkin ymmärtää että huutelut kuuluu peliin ja siellä pysyvät. Suurin lampaanperse siis Jatkoajalle tästä. Rami jatkaa hommissaan normaalisti kuten kuuluukin.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko Jatkoaika.comilla jotain mikkejä vaihtoaitioiden lähellä vai kuinka he saivat tuon taltioitua?

Kyllä siihen ihan nykyaikainen kännykkä riittää.
 

Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Taannoisen Alppilan koulun videon huomioiden äänitteen alkuperä kyllä kiinnostaisi minuakin. Kokkolalaisten Summas-viha on ollut täysin käsittämättömällä tasolla helmikuisesta maalivahtitappelusta lähtien, enkä ihmettelisi, jos äänite on tehty katsomon puolelta ja leikattu sopivasti. Vaikkei edelleenkään ketään saa pedofiiliksi haukkua siltikään.
 
Raimo teki itsestään uhrin. Aina kohteliasta ennen anteeksipyyntöä, koska kaikkihan tietävät ettei Raimo käskytä.
Toivottavasti Mestiksen kurinpidolla on vähän enemmän munaa tai ainakin vaativat Raimon pyytämään oikeasti anteeksi. Tai edes niin oikeasti kuin mihin Raimo pystyy. Se ei ole paljon se. Tiedän kokemuksesta.
 

juhahujanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Homopuheet ei Espoon mediakuvaan sovi, mutta pedofilialla syyttely kyllä. Surullista...
Toivottavasti Mestis osoittaa tuntuvalla rangaiatuksella, ettei tämmöiselle käytökselle ole sijaa.
 
Taannoisen Alppilan koulun videon huomioiden äänitteen alkuperä kyllä kiinnostaisi minuakin. Kokkolalaisten Summas-viha on ollut täysin käsittämättömällä tasolla helmikuisesta maalivahtitappelusta lähtien, enkä ihmettelisi, jos äänite on tehty katsomon puolelta ja leikattu sopivasti. Vaikkei edelleenkään ketään saa pedofiiliksi haukkua siltikään.

Juu, äänitteen leikkasi sama kaveri kuin JFK- nauhatkin...huhhuh.
Ja ennen kuin menee palko liian syvälle, toivon Espoon vievän tämän sarjan.
Rajansa kuitenkin sienensyönnilläkin.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Homopuheet ei Espoon mediakuvaan sovi, mutta pedofilialla syyttely kyllä. Surullista...
Toivottavasti Mestis osoittaa tuntuvalla rangaiatuksella, ettei tämmöiselle käytökselle ole sijaa.
Et ehkä lukenut tiedotetta kokonaan. Siinähän juuri sanotaan näin: "Playoff-otteluissa tunteet ovat pinnassa ja tunnelataus erityinen, mutta tällä kertaa ylitimme rajan eikä se ole missään määrin hyväksyttävää. Ottelun aikana esitetyt kommentit eivät tue Espoo Unitedin arvomaailmaa millään tavalla ja asia on selvitetty perin pohjin valmennusjohdon kanssa".

Tai sitten olet vaan pettynyt, ettei Rami saanut kenkää ja naamioit sen tällä tavalla..
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Naurettavaa selittelyä Ramilta. Vikisee, että häntä on syytetty käskyttämisestä ja itse on viljellyt aivan samanlaista tarina ollessaan Liigassa. Espoo Unitedin tiedote hyvä esimerkki siitä, kuinka näitä asioita ei hoideta suoraselkäisesti.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Tuosta tiedotteestahan voi aika suoraan lukea sen, että Summanen on kiinnitetty ensi kaudeksikin.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Hyvä ja asiallinen ulostulo Arolta ja organisaatiolta. Potkut olisi ollut naurettava ylireagointi mihin ei julkisesta paineesta huolimatta onneksi lähdetty.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Aro hoiti homman muuten ihan jopa erinomaisesti, mutta tuota Summasen uhriuttamista tässä en ymmärrä yhtään. Uhriutuminen anteeksipyynnön yhteydessä ei vaan ole yleisesti kovin fiksua.
 

Pakki-pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Homopuheet ei Espoon mediakuvaan sovi, mutta pedofilialla syyttely kyllä. Surullista...
Toivottavasti Mestis osoittaa tuntuvalla rangaiatuksella, ettei tämmöiselle käytökselle ole sijaa.

Ihmeellinen on linja Unitedin johdossa - henkilö, joka heittää homovitsin saa monoa ja pedofiilisyytöksiä huutelevan kanssa vaan asia puidaan läpi ja hommat jatkuu. Toisaalta kaikki väriläiskät, kuten Summanen on Mestikselle hyväksi, mutta ei kaikkea voi hyväksyä vaikka se Mestiksen palstatilaa iltapäivälehdissä lisäisikin.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Uhriutuminen oli minustakin typerää. Olisi riittänyt, kun olisi vain todennut olleensa todella provosoitunut ja siksi paha ylilyönti. Ja anteeksi. Mestis muistanee vielä jollain pienehköllä sanktiolla ja se siitä. Ja hyvä niin, sillä Summanen on hyvä valmentaja.
 

Al Dente

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Jokipojat, HIFK
Naurettavaa selittelyä Ramilta. Vikisee, että häntä on syytetty käskyttämisestä ja itse on viljellyt aivan samanlaista tarina ollessaan Liigassa. Espoo Unitedin tiedote hyvä esimerkki siitä, kuinka näitä asioita ei hoideta suoraselkäisesti.

Näinpä juuri. Tuommoiset käskytyshöpinät voi todellakin antaa mennä toisesta kovasta sisään ja toisesta ulos. Hittoako niistä kipuilemaan. Pedofiiliksi leimaaminen on ihan eri tason juttu. Siitä voisi jo kipuillakin. Fiksua olisi ollut pyytää anteeksi heti ja ilman selittelyjä.
 

Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Typerää ja vastenmielistä huutelua, enkä halua omien lapsieni tuollaista kuulevan EU:n peleissä. Hylätyt maalit, huutelut ja provot ja tekevät kilarit pieneltä osin ymmärrettäviksi, mutteivät lainkaan hyväksyttäviksi.

Vastenmielistä on myös tämä joukkomielensäpahoittaminen. Kukkasena Jatkoajan puuhastelijoiden into heidän omasta skuupistaan. Matti Liljaniemi tietää raivoriskin vieneen EU:n kauden haudan partaalle. Ai, minä kun luulin heidän menneen sarjassa 3-2 -johtoon.
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Selkeästihän Summanen pyysi anteeksi huuteluaan. On luonnollista, että halusi jotenkin perustella malttinsa menettämistä. Jos Hermeksen valmentajan kunnia sitä vaatii, voi hän tehdä asiasta rikosilmoituksen. Kunhan saadaan Mestiksen päätös, asia on taputeltu muulta osin. Ainakin tältä kertaa. Ongelma kyllä on, että mikään ei takaa, etteikö vastaavaa tapahtuisi joskus toistekin. Siinäpä Jussille pohdittavaa.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ihmeellinen on linja Unitedin johdossa - henkilö, joka heittää homovitsin saa monoa ja pedofiilisyytöksiä huutelevan kanssa vaan asia puidaan läpi ja hommat jatkuu. Toisaalta kaikki väriläiskät, kuten Summanen on Mestikselle hyväksi, mutta ei kaikkea voi hyväksyä vaikka se Mestiksen palstatilaa iltapäivälehdissä lisäisikin.

Minkä homovitsin? Valavuorit twiittasi, että EU:hun ei homoja palkata - roolissa, jossa hän nimenomaan oli rekrytoija. On toi aika paljon pahempi juttu kuin yhden ottelun tuoksinassa huudeltu aivopieru.

Mielestäni suoraselkäinen päätös EU:lta. Toki toivotaan, että Summanen pitää sen Raivon vähän paremmin ensi kaudella piilossa...
 

Mr.X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Veikkaanpa, että Summasen mielessä asia on voinut mennä seuraavasti: Rami on loukkaantunut aiemmista käskytys-syytöksistä ja pitää niitä täysin perättöminä (relevanttia ei ole nyt se, että onko todellisuudessa käskyttänyt vai ei). Tästä Ramin mielestä "täysin perättömästä ja loukkaavasta syytöksestä" hän on saanut hyvän keppihevosen/motiivin perättömien ja absurdien juttujen huuteluun. Nyt sitten heitti itse jotain omasta mielestään yhtä päätöntä/vielä paljon älyttömämpää toiseen suuntaan teemalla "huudellaan sitten perättömyyksiä oikein kunnolla".

Täysin asiatonta ja edesvastuutonta, se on sanomattakin selvä asia. Mutta jos nyt yhtään yrittää miettiä, että mikä tossa voisi olla takana ja mikä on saanut Ramin heittämään jotain tommosta, niin tossa voisi olla yksi selitys.
 

K.Nuget

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo, Kiekko-Espoo, Blegi United
Tekoa mitenkään puolustamatta kysyn, onko tämä pahempi teko kuin esim. tahallinen päähän taklaaminen, josta voi aiheutua aivovamma, halvaantuminen tai jopa kuolema. Mietin vaan tätä someraivoa.
 
Ihmeellinen on linja Unitedin johdossa - henkilö, joka heittää homovitsin saa monoa ja pedofiilisyytöksiä huutelevan kanssa vaan asia puidaan läpi ja hommat jatkuu.

Ihan selkeä linjahan tässä on, toisesta oli oletettavasti hyötyä organisaatiolle ja toisesta ei.

Mitkään vuodet ei näköjään hio Summasen särmiä, sitten kun flippaa niin sitten flippaa.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tekoa mitenkään puolustamatta kysyn, onko tämä pahempi teko kuin esim. tahallinen päähän taklaaminen, josta voi aiheutua aivovamma, halvaantuminen tai jopa kuolema. Mietin vaan tätä someraivoa.

Tiettyjä asioita ei tuomita saadun hyödyn tai loukkaantumisen, fyysisen tai henkisen, takia. Tiputtamalla hanskat saat kympin, vaikka et olisi edes lyöntietäisyydellä. Runkkuliikkeistä on tullut kakkua, vaikka yksikään pelaaja ei ole vammautunut niiden seurauksena. Sylkäisy tuo järjestään isomman palan kakkua, vaikka kiekkokaukalossa ei nopeasti muisteltuna ole tartuntatauteja saatu.

Yleisön reaktiot taas eivät mene yksi yhteen tekojen vaarallisuuden, härskiyden tai vastaavien kanssa, vaan kokonaisuus ratkaisee. Raimo Summanen ei ole mikään nobody, vaan koko kiekkokansan tuntema valmentaja. Valmentaja, joka on menestynyt poikkeuksellisen hyvin, mutta ollut myös osallisena monessa vähemmän mairittelevassa tapahtumasarjassa. Pedofiilihuutelut taas ovat syytöksenä erittäin kovia ja poikkeuksellisia, joten mun yhtälössä tuo on varsin selvä juttu: suurempi ihme olisi, jos tuosta ei sanottaisi mitään ja homma kuitattaisiin normaalina toimintana.

Ei siinä, mun mielestä tuosta voi sen pari peliä toimitsijakieltoa iskeä. Tuollainen huutelu ei kuulu tuohon ympäristöön, ja huutelua ei voi hyväksyä missään olosuhteessa. Toisaalta taas tuossa kontekstissa ymmärrän huutelun sisänsä, ja varmasti Summasen asemassa olisin itsekin hiiltynyt. Samoin kyse ei ollut varsinaisesti uhkailusta, vaan yksinkertaisesti loukkaamisesta. Mielestäni olisi vääryys olla tuomitsematta toimitsijakieltoa, mutta kokonaisuus huomioiden ei pitäisi tuomita tiukimman kaavan kautta.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Tekoa mitenkään puolustamatta kysyn, onko tämä pahempi teko kuin esim. tahallinen päähän taklaaminen, josta voi aiheutua aivovamma, halvaantuminen tai jopa kuolema. Mietin vaan tätä someraivoa.
Ihan samalla tavalla päättömistä julkisista syyttelyistä voi kohteelle aiheutua pitkäaikaista vahinkoa, kuin epäpuhtaista taklauksistakin. Pelitilanteessa ne päähän kohdistuneet taklaukset ovat useammin vahinkoja kuin tahallisia. Pedofiiliksi ketään ei voi epähuomiossa syyttää, vaan kyseessä on täysin yli vedetty ja tahallinen henkilökohtainen hyökkäys. Voi olla, että Hermeksen koutsi pystyy asian käsittelemään olkiaan kohtauttelemalla, mutta se ei tarkoita että Raivon käytöstä voitaisiin missään yhteydessä hyväksyä.

Aika munaton oli tuo Unitedin tiedotekin. Jäi jotenkin tosi vähättelevä sävy, kun mukaan nostettiin niin vahvasti vanhoja tapahtumia ja vastapuolen roolia tapahtumissa. Ei niillä ole mitään merkitystä, sillä mitään sellaista ei ole tapahtunut, joka oikeuttaisi syytökset.

Henkilökohtaisesti toivon, että Ramin pudotuspelikevät oli tässä ja ettei hänelle ainakaan valmennusduunia Suomesta löytyisi enää jatkossa. Molempien toiveiden suhteen olen valmistautunut pettymään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös