Ässien markkinointi ja ottelutapahtuma

  • 355 705
  • 1 982

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Mikä tänä päivänä ei ole kopioitua? Tuolla tavalla jos ajattelee, niin eihän 2000-luvulla tuotetusta musiikistakaan saisi tykätä... No myönnettäköön, että tuo nyt on ihan suoraan kopioitu, mutta mitä sitten? Väärin kannatettu? Hienoahan tuo on. Mahtavaa oli eilen nähdä, miten paljon jengiä on hallissa vielä 10 minuuttia matsin päättymisen jälkeen. Kunhan jokunen nakkikioski, fanimyymälä ja kaljatiski pidetään myös auki, tuo tämä mukavasti lisämyyntiä organisaatiolle. Kyllä hallin pitäisikin olla sellainen paikka, josta ei joka kerta juosta pois. Takavuosina oli aika yleistä, että näki tietyn ihmisjoukon lähtevän matsista jopa pari minuuttia ennen loppusummeria, vain välttyäkseen ruuhkilta. Tuollainen 15-20 minuutin odottelu muuten helpottaa ihan yhtälailla sitä hallilta poistumista.

Hallin yleisö odottaa sitä ja mielestäni se on hienoa toimintaa. No nythän Ässät voisivat kehittää jonkun oman ensi kaudeksi.

Saman asian huomannut, hetken kun malttaa niin kovimmat ruuhkat on ohi. Saisi tosiaan vaan olla joku kioski seisomakatsomon takanakin auki ainakin sen 10-15 minsaa pelin jälkeeen. Fanishoppi siinä D katsomon uloskäynnin vieressä oli mielestäni ainakin Jukurit pelin jälkeen auki.

HPK pelissä tuli oltua syömässä ja ruoka oli todella maittavaa ja sitä oli riittävästi.
Korppi ja Eevakin siellä käyskentelivät ja juttelivat vieraiden kanssa. Tarjoilijoita näytti olevan aika paljon ja pöytiin meni aika tiuhaan tahtiin juomaa, olin positiivisesti yllättynyt meininkiin siellä.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
"Varsin hyvissä ajoin pudotuspelipaikkansa varmistanut Ässät"

Heh. Väkisinkin pääs hymähdys lukiessani Ässien sivujen otteluennakkoa. Mä elin siinä mielikuvassa että menetimme paikkamme 6. sakissa ja 1. kierros kaks päivää runkosarjan päättymisen jälkeen putos syliin aika äkkiä.

Pienia nyansseja. Silti mielenkiintonen tapa nähdä tilanne virallisen viestinnän osalta.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Porissa suomalaiseen tapaan aika negatiivinen suhtautuminen Ässien menestykseen enää, kun ihmisiä kahvipöydissä kuunnellut.
Lisäksi nyt määristä on pois ne halvat seisomakortit tietysti.
Eipä silti Porissakaan taida edes puolivälierät olla ollut loppuunmyytyjä?

Edit: Eikä tämä kierros ole koskaan vielä tainnut olla yleisön mieleen. Eikö jokapuolella jäädä näissä jopa runkosarjan keskiarvon alle. Vähän teennäisiä pelejä siis suuren yleisön mielestä.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Neljän joukkoon kun päästään niin lipunmyynti muuttuu sotatantereeksi. Sitä ennen ei ole murheita lipun saamisesta.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Edit: Eikä tämä kierros ole koskaan vielä tainnut olla yleisön mieleen. Eikö jokapuolella jäädä näissä jopa runkosarjan keskiarvon alle. Vähän teennäisiä pelejä siis suuren yleisön mielestä.

Ei ole ei. Lyhyt on myyntiaikakin ja jännitteen luominen, kun pari ja pelipäivä varmistuu alta 48 h ennen ekaa ottelua.

Vissiin Tampereella vetää paremmin. Eikä taida olla epätavanomaista: se kirillä rimaa hipoen mukaan päässy pikkuseura sytyttää, kun taas 6. sakista pullahtaneen kohdalla saattaa tulla lievä ulospuhallus, että kattotaan sitten puolivälierissä.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pettyneenä sijalla 7. ja onnensa kukkuloilla sijalla 10.
Itse ainakin vääntäydyn hallille, sillä eihän näitäkään pelejä nyt ihan joka vuosi olla Porissa pelattu! Huonosti käydessä tämä on kauden viimeinen kotipeli, joten silläkin varjolla kannattaisi ihmisten lähteä liikkeelle. Mutta totuus on se, että vain menestys liikuttaa joukkoja, ihan sama miten ne voitot tulee, niin vain se saa ihmiset halliin. Tänään voitto, niin seuraava peli Porissa voikin olla jo halli täynnä.
Mennääs nyt kaikki kannustamaan omia, se voi vaikuttaa ottelun lopputulokseen, kun pidetään oikein kunnolla meteliä!
 
Kyllä siellä varmaan suurinosa meistä paljon Ässiä seuraavista on tänäänkin, mutta vaikeampaa taitaa juuri olla paikanpäälle näitä harvemmin käyviä.
Vähän tuntuma, että play-off kausikortit eivät vielä ole myöskään olleet mikään mahdoton menestys?
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ei v-u, Ässät oli isomman osan tästä kaudesta sääliviivojen sisällä kuin kuuden joukossa että olisi sen pitänyt kaikkien ymmärtää miten käy.

Minä ainakin ostin playoffkortin vaikka pahasti pelkään pelimäärän jäävän tähän yhteen.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä ilta varmistaa sen, että ei saada lauantainakaan ketään hallille. Noloa sekin kun Ilveksellä on yhdessä pelissä enemmän yleisöä kun Porissa kahteen peliin. Joukkueen järkyttävän paskat esitykset aiheuttavat miinusta myös kassaan.
 
TosiFani

Jos porilaisille ei pleijarikiekko kelpaa, niin sitten ei kelpaa. Ässät jatkaa hyvin suurella todennäköisyydellä TPS:a vastaan puolivälierään.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Jos porilaisille ei pleijarikiekko kelpaa, niin sitten ei kelpaa. Ässät jatkaa hyvin suurella todennäköisyydellä TPS:a vastaan puolivälierään.

Juuri näin. Toki tappiokin voi tulla, eikä se ole katastrofi, jos on kaikkensa yrittänyt ja hävinnyt. Tasaisen uskon pelin olevan, ellei Ilves luule liikaa torstain perusteella.

TPS lienee liian kova, samoin Ilvestä odottava Tappara. Ässille varmasti maistuisi laarin pohjalle silti jokainen markka.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Radio Porin haastattelussa Perttula sivusi muutamalla sanalla ensi kauden kuvioita. Juhlakaudelle tulossa useampia 50v tapahtumia, alkaen 8.9. gaala-illasta. Myös -78 mestaruuden 40v rajapyykki huomiodaan ensi keväänä.
Ottelutapahtuman ja areena kokemuksen kehittämisen totesi kehityskohteeksi tulevalla kaudella.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Radio Porin haastattelussa Perttula sivusi muutamalla sanalla ensi kauden kuvioita. Juhlakaudelle tulossa useampia 50v tapahtumia, alkaen 8.9. gaala-illasta. Myös -78 mestaruuden 40v rajapyykki huomiodaan ensi keväänä.
Ottelutapahtuman ja areena kokemuksen kehittämisen totesi kehityskohteeksi tulevalla kaudella.

Hieno kausi kyllä tämän puolesta tulossa ja varmasti pelipaita pistetään johonkin wanhan ajan muottiin.

Kehitysidea olisi kyllä, kuten moneen kertaan toitotettu, että vaihtakaa nyt jo ne vitun kuppaiset valkoiset ja siniset penkit pois A-katsomosta! Hieno halli ja sitten tuollainen ärsyttävä yksityiskohta ottaa silmään. C-katsomossa niitä kyllä kanssa on, mutta ei pääse niinkään haittaamaan katsomon sijainnin vuoksi.

Oliko sitten kaupungin vastuulla tuo katsomo? Ainakin ripeyden perusteella on, koska noistahan luvattiin pikkuhiljaa luopua (2-3v. sitten).
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München

Itseänikin on harmittanut nuo eriväriset istuimet. Hallin ilme olisi paljon parempi, jos saataisiin yhtenäiset istuimet. A-katsomo on nykyisellään aika karmean näköinen, kun osassa on uusia istuimia, osassa sinisiä ja osassa valkoisia.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Niiden eriväristen istuinten vaihtaminen maksaisi kymmeniä tuhansia euroja, eikä kyseinen toimenpide tuo yhtäkään lisäkatsojaa halliin. Itse en näe tarpeelliseksi.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Niiden eriväristen istuinten vaihtaminen maksaisi kymmeniä tuhansia euroja, eikä kyseinen toimenpide tuo yhtäkään lisäkatsojaa halliin. Itse en näe tarpeelliseksi.
Toisille nämä asiat merkkaa toisille ei. Kaupungin piikkiinhän nuo katsomotilojen korjaukset menee, joten mitään isoja eriä ei varmaan kerralla uusita. Pitäisi varmaan osoittaa ensi kauden Sport-peliin vaasalaisille hyppijöille nuo korjausta kaipaavat katsomon osat, niin päästäisiin niistä rumiluksista eroon:)
 
Puksprööti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niiden eriväristen istuinten vaihtaminen maksaisi kymmeniä tuhansia euroja, eikä kyseinen toimenpide tuo yhtäkään lisäkatsojaa halliin. Itse en näe tarpeelliseksi.

Enemmän uudet kääntyvät ja pehmeät penkot houkuttavat katsojia kuin Juhanin lanseeraama unikiekko mitä saamme ensi kaudenkin seurata Areenalla. Vaihtaisin jannun palkan A-katsomon penkkeihin.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ainakin yhdessä asiassa Ässien markkinointi vaikutti onnistuneen. Ilves-otteluissa oli tupa kokolailla täysi. Toisin kuin tänään Hämeenlinnassa ja Kuopiossa, joissa paikalle oli vaivautunut vain around 3200 maksanutta katsojaa.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Toisin kuin tänään Hämeenlinnassa ja Kuopiossa, joissa paikalle oli vaivautunut vain around 3200 maksanutta katsojaa.

Kyllä HPK on tehnyt mielestäni mielettömän teon, jos Hämeenlinnassa on ollut yli 3000 katsojaa, kerho sentään pelasi Jyväskylässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös