Huhuketju

  • 4 844 069
  • 11 764

Jeffrey

Jäsen
En äkkiseltään löytänyt edes UL:n mainittua Harkimon twiittiä. Joko poistanut tai sitten huijaavat.

Olisinkohan UL tukeutunut tähän:

Hjallis Harkimo Twitterissä: "Jokerit pelaa ensi vuonnakin KHL :ssä sen voin vakuuttaa kaikista huhuista huolimatta."

Eipä noihin agentin kommentteihin oikein pysty omia odotuksia perustaa. Ei nyt varmasti olisi ensimmäinen kerta kun agentti puhuu omiaan. Lisäksi nuo ristiriitaiset tiedot Kontiolan nykyisestä sopimuksesta hämmentävät.

Toki jos KHL jatko on kulisseissa epävarmaa, voi moni aijesopimus kaatua kun tulevaisuus on epävarma. Tämän vaikutus tulevaan kauteen on taas sitten kysymysmerkki.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
UL arvailee ja hämää, IS yritti päteä, mutta epäonnistui. Kuten Hjallis sanoi, rahoitus varmistuu siis vasta tällä viikolla toisin, mitä UL yritti esittää. Hjallis ei siis myöskään ollut varmistanut rahoitussopimuksen syntyä twitterissä, vaan oli aikaisemmin vain vakuutellut sopimuksen syntyvän. Toisaalta IS yritti väittää Kontiolan agentin sanoneen Konnan sopimuksen jatkuvan ensi kaudelle. Tuskinpa jatkuu, koska miksi he silloin nyt jo olisivat pitkällä jatkosopimusneuvotteluissa? Ei jatkosoppareita näin aikaisin aleta neuvottelemaan kaudeksi 18/19. Holopainen sekoilee, eikä luultavasti vain osaa agentin puhumaa englantia.

Konna kelpaisi remmiin mukaan ilman muuta, mutta ei tuo hankintana vielä riitä nostamaan Jokereiden tasoa riittävän korkealle. Puolustukseen pitäisi saada MM-tason pakkeja, jotta oikeasti pudotuspelimenestyksestä voitaisiin haaveilla. Kärki on liian tylsä molemmissa päissä.
 

MR8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Klubi, Kallion Voima
Eihän tämmönen jöröjullikka näistä mitään tiedä, mutta jos UL keksii uutisen päästään ja perään IS siteeraa Kontiolan agenttia, niin jotenkin ei ole kauhean vahva luotto siihen, että Kontiola ensi kaudessa Jokereissa pelailisi. Enkä tiedä oikein miksi muutenkaan - palkka taitaa olla kuitenkin siellä miljoonaluokassa.
 

Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
Kyllä se twiitti sieltä löytyy, kun jaksaa selailla Harkimon seinää sinne 22.2 asti.
Ei se jaksamisesta ole kyse kuin uutisesta ja mihin lähteisiin tukedutaan. Melko säälittävää että tuohon vanhaan twiittiin nojataan.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Nyt myös Jokerit ampuu huhun alas Pekka Jalosen suulla ja "vakuuttaa", ettei Kontiola pelaa Jokereissa ensi kaudella. Jutussa mainitaan myös, että Konnalla on playoffit kesken. Vähän 50/50 halutaanko tällä vaan rauhoittaa Kontiolan tilanne, vai onko koko homma juuri niin kuin sanotaan.

Jos Konnaa ei saada, niin saman tason sentterin hankinta voi olla vähän hankalaa. Teräväinen tuskin vielä tulee. Ilarista ei ehkä ole 2. keskelle, ja Valle on liian hyvä. Lajunen kuulu 3/4 kenttään.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saman tason tai kovemman senan saaminen on varmasti narrien rahoilla hankalaa, mutta samaan aikaan -jos urheilullisesti kilpailukykyisestä joukkueesta puhutaan- niin puoli pakko.

Tällä hetkellä 2 kentän avainpelaajat on edelleen Hishon ja Salminen, niiden sopimukset on edelleen voimassa..
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Saman tason tai kovemman senan saaminen on varmasti narrien rahoilla hankalaa, mutta samaan aikaan -jos urheilullisesti kilpailukykyisestä joukkueesta puhutaan- niin puoli pakko.

Tällä hetkellä 2 kentän avainpelaajat on edelleen Hishon ja Salminen, niiden sopimukset on edelleen voimassa..

Tästä samaa mieltä.

Ongelma lienee siinä, että kilpailukykyisen joukkueen rakentaminen ja erityisesti sen rahoittaminen ei ole prioriteettina sille taholle, joka loppuviimein määrittelee Jokereiden budjetin. Jos Jokerit haluavat oikeasti kilpailukykyisen joukkueen (jolla olisi teoreettinen mahdollisuus esim konferenssifinaaliin) tulisi joukkueessa olla vähintään kolme peliätekevää ketjua. Peliätekevän ketjun keskiössä on sentteri, joka kykenee pelin rytmittämiseen siinä pelitaktisesti kehittyneessä KHL:ssä joka se tänä päivänä on. KHL on kehittynyt (kolmen vuoden aikana) erityisesti siinä, kuinka sitoutuneesti joukkueet suorittavat pelitapaansa viisikkona. Siksi KHL:ssä ei enää pärjää sillä, että on olemassa yksi tuloksentekoketju ja kolme rikkovaa. Tosinsanoen senttereiden merkitys on korostunut. Jokereilla on yksi KHL:n kriteerit täyttävä pelin tekemiseen kykenevä sentteri ja loput rosterintäytettä. Siksi, mikäli Jokerit ja sitä rahoittavat taustajoukot haluavat Jokereiden esiintyvän uskottavana joukkueena, on löydyttävä budjettiin reipas korotus. MIkäli näin ei tapahdu, vahvistuu vain se käsitys ettei Jokereille haluta edes mahdollisuutta menestymiseen.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eipä nopeasti tule itselle muita mahdollisia suomalaisia senttereitä mieleen kuin Suomela ja Sallinen, jotka voisi olla ihan mahdollisiakin ja joista olisi jonkunlaista hyötyä kentällä. Tosin Suomela on vielä KHL-tasolla aika kysymysmerkki, mutta oletettavasti kehityskaari osoittaa vielä monta kautta jatkuvasti ylöspäin.
Ehkäpä se tarvittava suunta on kuitenkin P-Amerikka, mistä sitä 2-sentteriä pitää lähteä naaraamaan. Koukal toki menisi myös 3-sentteriksi.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos Jokerit haluavat oikeasti kilpailukykyisen joukkueen (jolla olisi teoreettinen mahdollisuus esim konferenssifinaaliin) tulisi joukkueessa olla vähintään kolme peliätekevää ketjua. Peliätekevän ketjun keskiössä on sentteri, joka kykenee pelin rytmittämiseen siinä pelitaktisesti kehittyneessä KHL:ssä joka se tänä päivänä on. KHL on kehittynyt (kolmen vuoden aikana) erityisesti siinä, kuinka sitoutuneesti joukkueet suorittavat pelitapaansa viisikkona. Siksi KHL:ssä ei enää pärjää sillä, että on olemassa yksi tuloksentekoketju ja kolme rikkovaa.

Paljosta ollaan samaakin mieltä, mutta kyllä siellä KHL:ssä edelleen pärjätään varsin hyvin yhdellä peliä tekevällä ketjulla ja kolmella ketjulla työmiehiä ala Magnitogorsk, jossa Mozyakin/Kovar/Zaripov vastaa joukkueen tehoista ja loput rouhii menemään hyvällä viisikkopelillä. Kakkosketju Magnissa on vielä kohtuullisella tasolla tehojenkin puolesta, mutta kyllä ne tehot siihen loppuu aika totaalisesti. Kärkikuusikon jälkeen tehot ovat jotakuinkin samaa tasoa Jokereitten 3-4 ketjujen kanssa. Lokomotiv ja Ufa menee samaan kategoriaan, joskaan 1-ketjut ei ole Magnin tasolla, mutta tasoerot ketjuissa todella isot. CSKA ja Omsk on taas toisenlaisia joukkueita siltä osin, että siellä ei edes ole mitään varsinaista tehoketjua, vaan kärki on huomattavasti tasaisempi ja hajuttomampi. Ei terävää kärkeä, eikä heikkoa lenkkiä.

Lokomo-tason ketju riittäisi hyvin sekä Regin-Kozun-tasoinen, jos 2-ketjussa olisi edes pientä tulitukea tarjolla ja alempiin ketjuihin olisi laadukkaampia rouhijoita. Lokomo ja Regin-Kozun olivat aivan sarjan kärkeä, mutta se isompi ero tuli niiden takana, jossa Jokereiden pelaajilla ei vain riitä taidot ei niinkään tehojen puolesta, vaan muussa kiekollisessa pelissä sekä fysiikassa. Ei noi isot joukkueet tee tehoja jokaisella ketjulla, mutta siellä on jokaisessa ketjussa luisteluvoimaa, fyysisyyttä sekä taitoa vielä sen verran jäljellä, että saavat säännöllisesti painittua kiekon vastustajan kenttäpuoliskolle, eivätkä pyöri jatkuvasti omassa päässä juoksutettavana vaihdosta toiseen. Kiekko pitää ensiksi saada otettua vastustajalta pois, että sillä voisi alkaa itsekin tekemään jotain ja siinä Jokerit oli tällä kaudella aivan helvetin huono. Sen jälkeen kun se kiekko on omilla, pitäisi se saada runnottua vastustajan päätyyn, vaikka maalipaikkaa ei välttämättä kehitettäisikään. Siinä Jokerit oli vielä helvetisti huonompi kuin kiekon poisottamisessa. Noiden MikaNiemien ja PetteriWirtasten tilalle pitäisi saada JoonasKemppaisia, jotka osaavat kiekollakin tehdä jotain ja sen lisäksi myös puolustaa ja painia fyysisesti. Wirtasen puolustustaidoistakaan ei ole oikein mitään hyötyä, jos kiekon anastettuaan ketju pääsee maksimissaan punaviivalle asti, jonka jälkeen alkaa taas se sama puolustustaistelu.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nyt myös Jokerit ampuu huhun alas Pekka Jalosen suulla ja "vakuuttaa", ettei Kontiola pelaa Jokereissa ensi kaudella.

Eiköhän Jokerit kerro vain sen, mikä pitää paikkansa. Toivottavasti kyse ei ole siitä, että Kontiola ei tule, koska Jokerit ei saanut lisärahaa pelaajabudjettiin. Tällä viikolla kuullaan, ainakin uusimman Harkimon lupauksen mukaan, KHL-jatkosta. Väittipä Harkimo vielä, että Jokerit ei ole tehnyt uutta sopimusta, mutta nyt olisi tarkoitus tehdä.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Miika Lahtea jotkut huhut vievät Kunlunista Jokereihin. Lahdella on sopimus JYPin kanssa, mutta sopimuksessa ulkomaan optio.

JYPin sentteristö on ilman Lahteakin aika täynnä ja toisaalta Lahti halunnee perheensä kanssa lähemmäksi kotia Kiinasta. Jokereilla ollut vaikeuksia löytää alaketjuihin sentteriä, joten omaan korvaan kuulostaa mahdolliselta yhtälöitä.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Miika Lahtea jotkut huhut vievät Kunlunista Jokereihin. Lahdella on sopimus JYPin kanssa, mutta sopimuksessa ulkomaan optio.

JYPin sentteristö on ilman Lahteakin aika täynnä ja toisaalta Lahti halunnee perheensä kanssa lähemmäksi kotia Kiinasta. Jokereilla ollut vaikeuksia löytää alaketjuihin sentteriä, joten omaan korvaan kuulostaa mahdolliselta yhtälöitä.
Ensi kauden sentteristö Regin - Niemi - Lahti - Wirtanen? :D :D
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Miika Lahtea jotkut huhut vievät Kunlunista Jokereihin. Lahdella on sopimus JYPin kanssa, mutta sopimuksessa ulkomaan optio.

JYPin sentteristö on ilman Lahteakin aika täynnä ja toisaalta Lahti halunnee perheensä kanssa lähemmäksi kotia Kiinasta. Jokereilla ollut vaikeuksia löytää alaketjuihin sentteriä, joten omaan korvaan kuulostaa mahdolliselta yhtälöitä.

Jokereilla ei ole ollut vaikeuksia löytää alaketjuihin sentteriä, niitä alaketjujen senttereitä kun on tarpeeksi ylemmissäkin ketjuissa. Vaikeuksia on ollut löytää sentterit ylempiin ketjuihin, ja niihin Lahti ei olisi mikään ratkaisu. Wirtasella on sopimus ensi kaudesta, joten Lahden hankinta olisi vähintäänkin erikoinen.

Regin - X (Kontiola) - X (Lajunen) - Wirtanen - Niemi - Mäki on aivan vähimmäisvaatimus ensi kauden senttereiksi.
 

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Jani Lajunen on IL:n tietojen mukaan Jokereiden kiikareissa.

Ihan hyvä haku tuonne kolmoskentän sentteriksi. Mitä nyt Lajusen pelaamista olen nähnyt pääasiassa EHT-peleissä niin ihan monipuolinen kaveri, joka pystyy stunttaamaan tarvittaessa ylempiä ketjuja paremmin kuin kukaan triosta Wirtanen-Niemi-Mäki. Mahdollinen siirto enteilee myös todennäköisesti sitä, että velipoika jatkaisi joukkueessa.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Jani Lajunen on IL:n tietojen mukaan Jokereiden kiikareissa.

Ihan hyvä haku tuonne kolmoskentän sentteriksi. Mitä nyt Lajusen pelaamista olen nähnyt pääasiassa EHT-peleissä niin ihan monipuolinen kaveri, joka pystyy stunttaamaan tarvittaessa ylempiä ketjuja paremmin kuin kukaan triosta Wirtanen-Niemi-Mäki. Mahdollinen siirto enteilee myös todennäköisesti sitä, että velipoika jatkaisi joukkueessa.

Jep. Selkeä vahvistus sentteriosastolle ja broidin mahdollinen kiinnostus jatkoon tämän myötä ei tosiaan varmasti ainakaan vähenisi.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Sentteristö Regin - X - Lajunen - Wirtanen - Niemi olisi jo ihan kelvollinen ensi kaudelle, kunhan tuossa X:n paikalla nähdään tyyliin Kontiolan tasoinen heppu. Uhkakuvana sitten tietysti Regin - Lajunen - Niemi - Wirtanen - Mäki, joka sitten olisikin jo aivan liian köykäinen
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yksistäkään potkuista ei ole uutisoitu. Joten Kurrin massiiviset virheet on jatkamassa. Hishon, Salminen ja Niemi tulevat takaamaan valmiiksi hävityn juhlakauden jo ennen ensimmäisen runkosarjapelin alkua. Oliko vapautumassa 2 paikkaa hyökkääjissä, jos nää Kurrin sankarit jatkaa? Ne olisi jo huhujen mukaan täyttymässä tällä Lajusella ja sillä ahkeralla mutta kädettömällä AHL-suomalaisella.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oliko vapautumassa 2 paikkaa hyökkääjissä, jos nää Kurrin sankarit jatkaa? Ne olisi jo huhujen mukaan täyttymässä tällä Lajusella ja sillä ahkeralla mutta kädettömällä AHL-suomalaisella.

Olisi kieltämättä aika koomista :)
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Oliko vapautumassa 2 paikkaa hyökkääjissä, jos nää Kurrin sankarit jatkaa? Ne olisi jo huhujen mukaan täyttymässä tällä Lajusella ja sillä ahkeralla mutta kädettömällä AHL-suomalaisella.

Jep, eli Jormakka ja Talaja vaihtuisi Lajuseen ja Ikoseen. Ei ainakaan voisi sanoa eteenpäin menemiseksi. Lisäksi O'Neillillä on optio, en tiedä onko joukkueen vai pelaajan, mutta eiköhän joku rikkaampi seura taas vie.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös