La 4.3.2017 KalPa - SaiPa

  • 4 795
  • 26

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Idän keltamustien viimeinen runkosarjaottelu käydään Kuopiossa. SaiPa pelaa enää lähinnä kunniasta, koska matemaattinenkin mahdollisuus pudotuspeleihin on jo mennyt. KalPa taas kamppailee TPS:n ja JYPin kanssa runkosarjan hopeasta.

KalPa pelasi torstaina Jyväskylässä, ja JYP tyrmäsi KalPan jo puolessa tunnissa mennessään jo 5-0 johtoon. KalPa onnistui kuitenkin maalinteossa vielä kolmesti. SaiPa taas hävisi torstaina Ässille kotonaan.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti, ja KalPa on aina poistunut kentältä voittajana.

KalPalla on ollut jostain syystä vaikeuksia pelata ennakkosuosikin asemassa kotonaan, joten SaiPan voitto tänään ei olisi jättiyllätys. Veikkaus antaa SaiPan suoralle voitolle kertoimen 9.

Kiekko jäähän kello 17. Jatkakaa
 
huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPan kokoonpanossa 2, siis jopa kaksi Liiga-hyökkääjää. Loput junnuja. Puolustuksessa onneksi vähän vähemmän junnuja. KalPalla kova haaste tänään edessä.
 
3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei hemmetti Koskirantakin poissa voihan vinetto. No Tuohimaa saa taas huhkia ja junnut taistella, mut saadaankohan yhtään paikkaa edes tänään. :)
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPalta on nyt aiempien loukkaantuneiden pelaajien lisäksi myös Koskiranta, Leivo ja Koho tänään poissa kokoonpanosta.

Niin ja onhan tuolta puolustuksesta myös William Mäkinen tänään poissa.
 
Viimeksi muokattu:

Coxkyttä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joopa joo... Kyllä tuo SaiPan kerroin on v###n houkutteleva! Jatkakaapa KalPa fanit omien suolausta, hauskaa settiä ;D
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
SaiPan kokoonpanosta ei tällä hetkellä saisi kasaan edes yhtä kokonaista kentällistä, joka mahtuisi minkään muun liigajoukkueen kokoonpanoon edes välttäväksi neloskentälliseksi. Tilanne ei sinällään ole uusi, mutta jaksaa se silti hämmästyttää miten SaiPa voi edes saada aina edellistäkin ottelua kehnomman kokoonpanon kasaan. Jopa millä tahansa Suomi-sarjan joukkueella olisi täysin realistiset mahdollisuudet peitota tämänpäiväinen SaiPa neljä kertaa seitsemästä. Historiallista pökälettä tämä kausi, voi pojat.

Nyt tuntuu siltä, ettei tänään taistella edes tasapelistä.
 
Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Jos Kalpaa nappaa pelata täysillä, niin 10-0 lähellä. Jos tekevät vain tarvittavan, niin sit joku 3-1. SaiPan kokoopano on kyllä täys vitsi, mielenkiintoista kuulla toimiston ja johdon selitykset kauden päätyttyä...että miten meni niinku heidän mielestään...
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onpas tosiaan nimetön nippu vierailijoilla kasassa. En ihan heti muista Liigapeliä, jossa vastustajan pelaajista yli puolesta en ole koskaan kuullutkaan (12/20). Ottavat toki vähintään pisteen mukaansa.

KalPa on edelleen lähellä runkosarjan kakkossijaa ja on lauantai. Siksipä illalla Kuopion ulkopuolella luultavasti päivitellään ja vitsaillaan Kuopion yleisömäärää: veikkaanpa että 2500 tekee tiukkaa ellei ole päästetty hiihtoloman alkamisen kunniaksi kaikkia koululaisia ilmaiseksi sisään. Tai siltikin voi tehdä.
 
tzuiz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Manchester Broilers, IPK
Ei tässä pelissä oo mitään järkeä. SaiPa ei saa edes hyökkäyksiä punaisen yli. Mitä seuraavaksi ? SaiPa värvää kentällisen pyörätuolilätkän pelaajia?
Nyt se liiga auki prkl!
 
heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Kyllähän pojat taas parhaansa yritti mutta liigavauhti ja hyvin pelaava vastus, ei vaan riitä.

Jos suljetusta tai avonaisesta liigasta päättävät kattoo näitä pelejä ni näinköhän vilahtaa pääkopassa edes ohimennen siinä konjakkilasista hörpätessä "onko tässä mitään järkeä"
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
KalPalla on ollut jostain syystä vaikeuksia pelata ennakkosuosikin asemassa kotonaan, joten SaiPan voitto tänään ei olisi jättiyllätys. Veikkaus antaa SaiPan suoralle voitolle kertoimen 9
Vähän epäreilua puuttua tähän vasta jälkikäteen, mutta Kalpa on jäänyt kotonaan ilman pisteitä tällä kaudella kolme kertaa, joten ilmeisesti nämä vaikeudet eivät ole kauheasti tulostaululla näkyneet.

aika surullinen oli Saipan esitys. Vedot maalia kohti 52-13. En usko että Godla on pääsarjatasolla koskaan saanut nollapeliä helpommalla ja Kalpa olisi paremmalla viimeistelyllä voinut tehdä kymmenenkin täyteen. Nyt tolppia taisi tulla kolme ja maalipaikkoja riitti tuhlailtavaksi.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Jos suljetusta tai avonaisesta liigasta päättävät kattoo näitä pelejä ni näinköhän vilahtaa pääkopassa edes ohimennen siinä konjakkilasista hörpätessä "onko tässä mitään järkeä"
Niin, tavoitteellisen huipputason kilpaurheilun kanssa tuolla SaiPan touhulla ei ainakaan tällä hetkellä ole mitään tekemistä. Joukkue pelasi tyhjennysmyynnin jälkeen hetken ihan ryhdikästä kiekkoa, mutta nyt on selkäranka lopullisesti poikki, eikä ole sitä kiusaajan rooliakaan. Surrealistinen kausi kaikkinensa.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ennen kuin mollaatte ja haukutte SaiPan alimpaan maanrakoon niin pyydän saada huomauttaa, että ei Saipa tahallaan tämmöistä junnujoukkuetta lähettänyt Kuopioon. Sieltä on aika paljon pelaajia loukkaantuneena sivussa ja varmasti jotain on tehty väärin fysiikkahuollon kanssa mutta onhan tässä ollut myös huonoa tuuria. Kolmetoista pelaajaa sairastuvalla niin koeta tässä nyt sitten pelata A-junnuilla. Sysipaska kausi mutta onneksi kohta loppuu tämäkin kärsimys.
 
Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Ennen kuin mollaatte ja haukutte SaiPan alimpaan maanrakoon niin pyydän saada huomauttaa, että ei Saipa tahallaan tämmöistä junnujoukkuetta lähettänyt Kuopioon. Sieltä on aika paljon pelaajia loukkaantuneena sivussa ja varmasti jotain on tehty väärin fysiikkahuollon kanssa mutta onhan tässä ollut myös huonoa tuuria. Kolmetoista pelaajaa sairastuvalla niin koeta tässä nyt sitten pelata A-junnuilla. Sysipaska kausi mutta onneksi kohta loppuu tämäkin kärsimys.

Ei tässä tarvetta ole haukkua. Jotenkin vaikea suuremmin iloita noinkin runsasmaalisesta voitostakaan; Kolme pistettä tuli se on tärkein.

Ei näitä pelejä pitäs joka kevät joutua joidenkin pelaamaan; Suljettu liiga näkyy tässä liian voimakkaasti.

Voimia Lappeenrantaan, onneksi ensi kausi on jo kohta. Eikäpähän tästä kovin montaa vuotta ole, kun itte sai KalPakannattajana odottaa kauden loppumista vastaavissa tunnelmissa kuin Lappeenrannassa nyt odotetaan.
 
Joo sitähän tämä suljettu sarja teettää, että tämä voi sitten tämmöiseksi muuttua. Saahan tässä junnut tietysti arvokasta kokemusta mutta eihän heillä oikein vielä kaikki paukut riitä miesten ammattilaistasolle. Mutta onnittelut Kuopioon vaikkei SaiPasta nyt vastusta teille ollutkaan. Mutta minkäs teet kun kaikki on mennyt tällä kaudella vihkoon oikein kunnolla.
 
verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Saahan tässä junnut tietysti arvokasta kokemusta mutta eihän heillä oikein vielä kaikki paukut riitä miesten ammattilaistasolle.

Noh, toisaalta arvokasta kokemusta, mutta toisaalta, jos pitää koko ajan olla ottamassa vastaan ilman mitään tsäänssiä haastamaan vastustajaa, tuskin kehittää hirveästi varsinkaan henkistä puolta. Joku 50/50 pelimiehiä ja junnuja menisi just ja just, mieluiten jaolla 75/25 edes. Tasoerosta kertoo eniten laukaisukartta. Kaikkea hyvää Lappeenrantaan.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Kyllähän tuo SaiPan peli näytti melkosen tutulta kun ruvetaan muistelemaan kautta 13-14. Aina on ens kausi.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kyllähän tuo peli tosiaan toi KalPan kauden 13-14 hyvin mieleen. Alkuun oli iloista kun junnut jaksoi painaa, mutta eihän ne keväänpelejä pelaavia jengejä vastaan voi mitenkään pärjätä. Aina puhutaan tuosta, että junnut saa arvokasta kokemusta. Mutta onko se sitten niin arvokasta? Pelaat koko ajan tappioasemassa ja välillä et koske edes kiekkoon. Kun siihen pääset sinut tulee +30kg painavampi kaveri työntämään siitä irti. Ei varmasti mitään mielekkäimpää hommaa. Mutta kyllä siinä se hyvä puoli on, että tiedostaa varmasti sen pienen stintin jälkeen omat puutteet ja parannettavat. Ei nuin junnupainotteinen saisi kyllä jengi olla, mutta minkäs teet kun ukot on myyty ja muut lasaretissa.

Pakko on kyllä ihmetellä miten SaiPa antaa koutsin vielä seisoa penkintakana. Kausi on ollut täydellinen sukellus hyvin tehdyn työn jälkeen. Ei ole paljon ilonaiheita Lappeenrannassa tällä kaudella ollut. Toisaalta. Ei sielläkään vielä rahoissa kylvetä niin näin on varmaan pakko toimia. Ensi kautta en lähtisi kuitenkaan puppeloimaan samalla tavalla. Nopeasti se hyvä työ valuu hukkaan, se on täälläkin Kuopiossa nähty Jari "Peura ajovaloissa" Laukkasen johdolla.

Liigahan tämän itse mahdollistaa ja jos se on mahdollista tehdä niin minusta juurikin meidänlaisten joukkueiden se myynti pitää tehdä. Pelastaen edes hieman tulevaa kautta. Kausikorttilaisillehan tämä on täydellinen perseennäyttö, mutta joskus se on sitäkin tuijotettava
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
Ei näitä pelejä pitäs joka kevät joutua joidenkin pelaamaan; Suljettu liiga näkyy tässä liian voimakkaasti.

On totta, että SaiPa myi 5 pelaajaa. Mutta eihän mikään joukkue voi kestää SaiPan loukkaantumissumaa. Puolustajista telakalla Carson, Maalahti, Mäkinen ja Kojo. Hyökkääjistä rikki Koho, Leivo, Strömberg, Nikko, Koskiranta, Koski, Salminen, Kuronen ja Vainikainen. Näitä ei nyt voi laittaa suljetun sarjan piikkiin.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Noh, toisaalta arvokasta kokemusta, mutta toisaalta, jos pitää koko ajan olla ottamassa vastaan ilman mitään tsäänssiä haastamaan vastustajaa, tuskin kehittää hirveästi varsinkaan henkistä puolta. Joku 50/50 pelimiehiä ja junnuja menisi just ja just, mieluiten jaolla 75/25 edes. Tasoerosta kertoo eniten laukaisukartta. Kaikkea hyvää Lappeenrantaan.
Joo no tottahan se on. Kyllä siellä aina pitäisi olla myös niitä kokeneita kavereita joukossa. Tuo 50/50 jako olisi ideaalinen, sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Semmoisella jaolla voisi hyvin pelata nämä loppukauden pelit kun ei ole enää asiaa pleijareihin.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Nopeasti se hyvä työ valuu hukkaan, se on täälläkin Kuopiossa nähty Jari "Peura ajovaloissa" Laukkasen johdolla.
Ymmärrän kyllä, että jälkimmäisellä kaudellaan epäonnistuneen valmentajan mollaaminen vielä vuosienkin päästä aiheuttaa itsetunnon kohotusta, mutta on myös hyvä muistaa, että (toisin kuin Santasen SaiPa) KalPa johti Laukkasen ekalla kaudella liigaa tammikuun lopussa ja olisi vielä 14.2. noussut liigajohtoon voitollaan Jokereista. NHL:n työsulun jälkeen joukkue pelasi loppukauden ilman ykkös- ja kakkossenttereitään, mikä ei minun mielestäni ole päävalmentajan vika, ja sijoittui lopulta viidenneksi nelikymppisen umpilaituripääomistajan "heiluessa" pudotuspeleissä pakon edessä ykkössentterinä.

Kannattaa siis aina vähän miettiä mitä näppiksiltään suoltaa, ettei itse ole se palstan "peura".
 
Korjaa jos olen väärässä.

KalPa nousi takaisin SM-Liigaan 2006. Kesti 3 vuotta nousta "ylemmälle keskitasolle". Kaudella 08-09 oltiin jo runkosarjassa sijalla 6. 2009-2010 oltiinkin jo 2p päässä runkosarjavoitosta sijalla 2. 2010-2011 oli Virran viimeinen kausi ja oltiin sijalla 5. 2011-2012 oli Tuomas Tuokkolan kausi jolloin voitettiin runkosarja ja tiputtiin historiallisesti Bluesia vastaan. Pari viikkoa ennen kauden 2012-2013 alkua Tumpille potkut (jatkumo haudattiin) ja tillalle astuu Laukkasen Jari.

KalPa menee Salmisen, Stepanin, Smithin, Kapasen Lehkosen, Hentusen Kermannin jne vanhan ukon kanssa vielä sijalla 5 kaudella 2012-2013. Totutusti poffeissa heti ulos. Laukkasen tokalla kaudella (kausi 2013-2014) ollaankin sitten kaiken tuon hyvän buumin sun muun jälkeen taas koko joukon pohjalla aivan viimeisenä ja näytöstyyliin. Kaudelle 2014-2015 Laukkanen on älytty potkia pois ja tilalle tullut Pekka Virta ja ollaan taas kuuden sakissa. Ollaan jääty siis 2008-2016 vain kerran poffeista pois ja se oli Laukkasen toisella kaudella. Paluu viimeiseksi oli vääjäämätön. Nyt on taas Virran paluun aikana saatu homma rullaamaan ja uskon Samin tuovan tuohon jatkumoa. Eli ekalla kaudella vanhoilla jutuilla sijoille 5. ja tokalla omalla kaudellaan sijalle 14. ja viimeiseksi. Aika kultaa muistot vai miten se meni
 
ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joo no tottahan se on. Kyllä siellä aina pitäisi olla myös niitä kokeneita kavereita joukossa. Tuo 50/50 jako olisi ideaalinen, sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Semmoisella jaolla voisi hyvin pelata nämä loppukauden pelit kun ei ole enää asiaa pleijareihin.
Paljonko lie nyt jako junnujen ja poikien suhteen kun huomenna junnujen viimeinen runkosarjamatsi KalPalla http://www.kalpa.fi/nuorten_ottelut ja vastaan asettuu SaiPa lappeenrannasta http://yle.fi/uutiset/3-7072563
Revanssi?
 
nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Toivottavasti tässä ottelussa konkretisoitui KalPan osion "Mitä järkeä ostaa kalliilla miehiä neloskenttään kun A-junnut voi laittaa sinne/toimii korvaajina" -ihmisille se, mitä oikeasti tapahtuu kun A-junnut toimivat "korvaajina".

Ei siinä mitään. Kyllähän Kaperi Kapaset, Artturi Lehkoset, Niko Mikkolat ja vastaavat ansaitsevat silloin tällöin toki näytön paikan Liigajoukkueessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös