NHL Entry Draft 2017

  • 243 346
  • 615

Tornados

Jäsen
No miten sen romahduksen nyt ottaa. Pyöri vielä syksyllä useimmissa listauksissa ykköskierroksella, mutta nyt McKenzie ei noteeraa miestä ollenkaan edes top-80 listauksessa. Myös esimerkiksi ISS:n ja Sportsnetin listauksissa oli vielä syksyllä ykköskierroksen tavaraa, mutta eipä ole enää. Varmasti nuo listaamasi asiat ovat ihan valideja syitä heikolle sijoitukselle, mutta nuo kaikki kohdat pl. maju pätevät mielestäni Vaakanaiseenkin, jota kuitenkin rankingeissa pidetään lähes järjestään Saloa kovempana tekijänä.

Kattelin keväältä ja syksyltä kymmenen rankingia ja neljässä Salo oli ykköskierroksella, mutta parhaimmillaan kuitenkin vasta 25. Vaakanainenkin on muuten ollut laskusuunnassa rankingeissa.

Kyllähän tuo Salo nyt on selkeästi aliarvostettu jos ei mahdu 80 joukkoon. En kyllä usko, että tämä toteutuisi draftissa.

Onkohan jollain muuten näkemystä Kasper Kotkansalosta? Voisiko mennä jo toisella kierroksella? Katselin, että ei tällä kaudella ole tehnyt paljon pisteitä, mutta on kuitenkin +-- tilastossa joukkueensa paras (+15).
 
Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Onkohan jollain muuten näkemystä Kasper Kotkansalosta? Voisiko mennä jo toisella kierroksella? Katselin, että ei tällä kaudella ole tehnyt paljon pisteitä, mutta on kuitenkin +-- tilastossa joukkueensa paras (+15).
Katsoin syksymmällä pari Kotkansalon USHL-peliä. Pelasi perushyvää ja varmaa kiekollista peliä, toimitti kiekon varmasti maalille, omassa päässä sijoittuminen oli hyvää ja ajoittain pelissä oli sopivaa röyhkeyttä ja fyysisyyttä. Mutta tehojen puuttuminen toisia junnuja vastaan pelatessa on kyllä vähän huolestuttavaa, kun Kotkansalo pelaa kuitenkin myös ylivoimaa. Lisäksi puolustaja näytti ajoittain vähän kömpelöltä ja hitaalta reagoimaan.

En kyllä näe potentiaalia kahdelle ensimmäiselle kierrokselle, mutta loppupuoliskon varauksen Kotkansalossa kyllä näen.
 
Tornados

Jäsen
Ajattelin laittaa oman rankingini kerran kuukaudessa kun täältä saa kuitenkin arvokkaita kommentteja joiden avulla voi viilailla omia arvioita. Laitan tällä kertaa myös toisen kierroksen varausrankingini, johon sisällytin vielä yllätysvalintana suomalaisista Kasper Kotkansalon Quethasin näkemyksestä huolimatta. Oli kuitenkin viime vuonna voittamassa alle 18- vuotiaiden MM- kisoja Suomen tehokkaimpana puolustajana, enkä näe tätäkään kautta heikkona kun on kuitenkin selkeästi joukkueensa paras +- - tilastossa. Sulkeissa viime kuukauden sijoitus (tällöin tein vain ensimmäisen kierroksen rankingin). Kaikki kommentit ovat tervetulleita!

1. (1) Nolan Patrick c 98
2. (2) Nico Hischier c 99
3. (4) Gabriel Vilardi c 99
4. (7) Owen Tippett rw 99
5. (6) Casey Mittelstadt lw 98
6. (3) Timothy Liljegren d 99
7. (9) Martin Necas c 99
8. (5) Eeli Tolvanen lw 99
9. (8) Nicolas Hague d 98
10. (12) Elias Pettersson c 98
11. (17) Klim Kostin rw 99
12. (11) Juuso Välimäki d 98
13. (19) Cal Foote d 98
14. (10) Cale Makar d 98
15. (14) Michael Rasmussen c 99
16. (20) Cody Glass c 99
17. (16) Miro Heiskanen d 99
18. (15) Lias Andersson c 98
19. (13) Maxime Comtois lw 99
20. (18) Kristian Vesalainen lw 99
21. (22) Ryan Poehling lw 99
22. (25) Urho Vaakanainen d 99
23. (21) Nick Suzuki c 99
24. (23) Kailer Yamamoto lw 98
25. (27) Nikita Popugayev rw 98
26. (26) Matthew Strome lw 99
27. (24) Shane Bowers c 99
28. Isaac Ratcliffe lw 99
29. (29)Alexei Lipanov c 99
30. (31) Stelio Mattheos c 99
31. Marcus Davidsson c 98
32. Conor Timmins d 98
33. (28)Erik Brannström d 99
34. Alexander Chmelevski c 99
35. Kole Lind rw 98
36. Jake Oettinger g 98
37. Ivan Lodnia rw 99
38. Henri Jokiharju d 99
39. (30)Ukko-Pekka Luukkonen g 99
40. Robert Thomas c 99
41. Luke Martin d 98
42. Scott Reedy c 99
43. Jason Robertson lw 99
44. Grant Mismash c 99
45. Jaret Anderson-Dolan c 99
46. Jonah Gadjovich lw 98
47. Antoine Morand c 99
48. Noel Hoefenmayer d 99
49. Ian Mitchell d 99
50. Alex Formenton lw 99
51. Ostap Safin rw 99
52. Robin Salo d 98
53. Nate Schnarr c 99
54. Pierre-Olivier Joseph d 99
55. Kasper Kotkansalo d 98
56. Jesper Boqvist c 98
57. Maxim Zhukov g 99
58. Ian Scott g 99
59. Ivan Chekhovich lw 99
60. Michael DiPietro g 99
61. Kyle Olson rw 99
62. Mackenzie Entwistle rw 99
 
Viimeksi muokattu:

BigHitFan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, Leijonat

1. Nolan Patrick Kanada (1)
2. Nico Hischier Sveitsi (2)
3. Gabriel Vilardi Kanada (4)
4. Owen Tippett Kanada (7)
5. Casey Mittelstadt USA (6)
6. Timothy Liljegren Ruotsi (3)
7. Martin Necas Tshekki (9)
8. Eeli Tolvanen Suomi (5)
9. Nicholas Hague Kanada (8)
10. Elias Pettersson Ruotsi (12)
11. Klim Kostin Venäjä (17)
12. Juuso Välimäki Suomi (11)
13. Cal Foote Kanada (19)
14. Cale Makar Kanada (10)
15. Michael Rasmussen Kanada (14)
16. Cody Glass Kanada (20)
17. Miro Heiskanen Suomi (16)
18. Lias Andersson Ruotsi (15)
19. Maxime Comtois Kanada (13)
20. Kristian Vesalainen Suomi (18)
21. Ryan Poehling USA (22)
22. Urho Vaakanainen Suomi (25)
23. Nick Suzuki Kanada (21)
24. Kailer Yamamoto USA (23)
25. Nikita Popugayev Venäjä (27)
26. Matthew Strome Kanada (26)
27. Shane Bowers Kanada (24)
28. Isaac Ratcliffe Kanada
29. Alexei Lipanov Venäjä (29)
30. Stelio Mattheos Kanada (31)
31. Marcus Davidsson Ruotsi
32. Conor Timmins Kanada
33. Erik Brannström Ruotsi (28)
34. Alexander Chmelevski USA
35. Kole Lind Kanada
36. Jake Oettinger USA
37. Ivan Lodnia USA
38. Henri Jokiharju Suomi
39. Ukko-Pekka Luukkonen Suomi (30)
40. Robert Thomas Kanada
41. Luke Martin USA
42. Scott Reedy USA
43. Jason Robertson USA
44. Grant Mismash USA
45. Jaret Anderson-Dolan Kanada
46. Jonas Gadjovich Kanada
47. Antoine Morand Kanada
48. Noel Hoefenmayer Kanada
49. Ian Mitchell Kanada
50. Alex Formenton Kanada
51. Ostap Safin Tshekki
52. Robin Salo Suomi
53. Nate Schnarr Kanada
54. Pierre-Olivier Joseph Kanada
55. Kasper Kotkansalo Suomi
56. Jesper Boqvist Ruotsi
57. Maxim Zhukov Venäjä
58. Ian Scott Kanada
59. Ivan Chekhovich Venäjä
60. Mike DiPietro Kanada
61. Kyle Olson Kanada
62. Mackenzie Entwistle Kanada
Hyvän oloinen lista, mutta voisitko seuraavaan listaukseen lisätä pelaajan nimen ja kansallisuuden lisäksi myös esim. pelipaikan ja syntymävuoden?

Kaiken kaikkiaan hyvä lista, suomalaisten sijoitukset omissa hahmotelmissa aika samanlaisia. Itse tosin veikkaan Liljegrenin menevän neljän joukossa, mutta kausi on pitkä ja vielä kerkeää asioita tapahtumaan.
 
Muokkasin listaa toiveidesi mukaan.
 
Dooti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Boston Bruins
Ajattelin laittaa oman rankingini kerran kuukaudessa kun täältä saa kuitenkin arvokkaita kommentteja joiden avulla voi viilailla omia arvioita.

Hyvännäköinen on lista. Saa nähdä tekeekö Liljegren ns. Chychrunit tippumalla tasaisesti rankingeissa, ihan draftipäivään asti. Vesalaisen osakkeet ovat laskeneet listauksissa ykköskiepin alempaan kymppiin, mutta aikaa on vielä kurssia kääntää. Henri Jokiharju esiintyi vahvasti CHL:n Top Prospect's peleissä, takomalla 0+3.

Tänä vuonna ei välttämättä TOP-5 valinnoille päästä, mutta kierroksilla 1-3 tullaan huutamaan laadukkaita prospecteja Suomesta!
 
Hischierille viime yönä 2+3 eli yhteensä 37+39=76 pistettä 43 ottelussa. Ekojen noin kymmenen pelin jälkeen vetänyt yli 2 pistettä per peli-tahdilla, mikä kuvaa hänen tasoansa paremmin, sillä kyseessä on kumminkin ensimmäinen kausi P-Amerikan kaukaloissa.
 
Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Ajattelin laittaa oman rankingini kerran kuukaudessa kun täältä saa kuitenkin arvokkaita kommentteja joiden avulla voi viilailla omia arvioita. Laitan tällä kertaa myös toisen kierroksen varausrankingini, johon sisällytin vielä yllätysvalintana suomalaisista Kasper Kotkansalon Quethasin näkemyksestä huolimatta. Oli kuitenkin viime vuonna voittamassa alle 18- vuotiaiden MM- kisoja Suomen tehokkaimpana puolustajana, enkä näe tätäkään kautta heikkona kun on kuitenkin selkeästi joukkueensa paras +- - tilastossa. Sulkeissa viime kuukauden sijoitus (tällöin tein vain ensimmäisen kierroksen rankingin). Kaikki kommentit ovat tervetulleita!

1. (1) Nolan Patrick c 98
2. (2) Nico Hischier c 99
3. (4) Gabriel Vilardi c 99
4. (7) Owen Tippett rw 99
5. (6) Casey Mittelstadt lw 98
6. (3) Timothy Liljegren d 99
7. (9) Martin Necas c 99
8. (5) Eeli Tolvanen lw 99
9. (8) Nicolas Hague d 98
10. (12) Elias Pettersson c 98
11. (17) Klim Kostin rw 99
12. (11) Juuso Välimäki d 98
13. (19) Cal Foote d 98
14. (10) Cale Makar d 98
15. (14) Michael Rasmussen c 99
16. (20) Cody Glass c 99
17. (16) Miro Heiskanen d 99
18. (15) Lias Andersson c 98
19. (13) Maxime Comtois lw 99
20. (18) Kristian Vesalainen lw 99
21. (22) Ryan Poehling lw 99
22. (25) Urho Vaakanainen d 99
23. (21) Nick Suzuki c 99
24. (23) Kailer Yamamoto lw 98
25. (27) Nikita Popugayev rw 98
26. (26) Matthew Strome lw 99
27. (24) Shane Bowers c 99
28. Isaac Ratcliffe lw 99
29. (29)Alexei Lipanov c 99
30. (31) Stelio Mattheos c 99
31. Marcus Davidsson c 98
32. Conor Timmins d 98
33. (28)Erik Brannström d 99
34. Alexander Chmelevski c 99
35. Kole Lind rw 98
36. Jake Oettinger g 98
37. Ivan Lodnia rw 99
38. Henri Jokiharju d 99
39. (30)Ukko-Pekka Luukkonen g 99
40. Robert Thomas c 99
41. Luke Martin d 98
42. Scott Reedy c 99
43. Jason Robertson lw 99
44. Grant Mismash c 99
45. Jaret Anderson-Dolan c 99
46. Jonah Gadjovich lw 98
47. Antoine Morand c 99
48. Noel Hoefenmayer d 99
49. Ian Mitchell d 99
50. Alex Formenton lw 99
51. Ostap Safin rw 99
52. Robin Salo d 98
53. Nate Schnarr c 99
54. Pierre-Olivier Joseph d 99
55. Kasper Kotkansalo d 98
56. Jesper Boqvist c 98
57. Maxim Zhukov g 99
58. Ian Scott g 99
59. Ivan Chekhovich lw 99
60. Michael DiPietro g 99
61. Kyle Olson rw 99
62. Mackenzie Entwistle rw 99

Hieno lista :) Pystyiskö vielä laittaa pelaajien pituudet/painot listaan ?
On nimittäin aika tärkeä tilasto, kun varauksia mietitään änäri-jengeissä.
1. kierroksen valinnat järjestään 185-195 cm !
 
Muokkasin listaa toiveidesi mukaan.

Voisitko laittaa vielä kansalaisuudet ja syntymäpaikat sekä tietenkin kätisyydet ja kengän numeron? Helpottaisi kummasti seuraamista.

edit: Itse lista on kyllä hämmentävän lähellä omaani, joten siitä pisteet.
 
Viimeksi muokattu:

Tornados

Jäsen
Voisitko laittaa vielä kansalaisuudet ja syntymäpaikat sekä tietenkin kätisyydet ja kengän numeron? Helpottaisi kummasti seuraamista.

edit: Itse lista on kyllä hämmentävän lähellä omaani, joten siitä pisteet.
Tiputin itse asiassa kansalaisuudet vahingossa pois kun muokkasin listaa (löytyvät BigHitFanin viestistä). Kengän numeroihin en ole vielä perehtynyt ;).

Hieno lista :) Pystyiskö vielä laittaa pelaajien pituudet/painot listaan ?
On nimittäin aika tärkeä tilasto, kun varauksia mietitään änäri-jengeissä.
1. kierroksen valinnat järjestään 185-195 cm !

Koot on huomioitu arvioinneissa. En laita niitä näkyville kun tiedot eivät aina ole kauhean luotettavia (löytyy esim elitprospects.com). Koon merkityksestä: Does Size Matter in the NHL Draft? | NHLNumbers.com
 
Tornados

Jäsen
Laitetaan taas TOP 62-lista maaliskuun osalta, suluissa viime kuun sijoitus:

1. Nico Hischier c 99 Sveitsi (2.)
2. Nolan Patrick c 98 Kanada (1.)
3. Owen Tippett rw 99 Kanada (4.)
4. Timothy Liljegren d 99 Ruotsi (6.)
5. Elias Pettersson c 98 Ruotsi (10.)
6. Gabriel Vilardi c 99 Kanada (3.)
7. Juuso Välimäki d 98 Suomi (12.)
8. Eeli Tolvanen lw 99 Suomi (8.)
9. Casey Mittelstadt lw 98 USA (5.)
10. Martin Necas c 99 Tshekki (7.)
11. Cody Glass c 99 Kanada (16.)
12. Cale Makar d 98 Kanada (14.)
13. Cal Foote d 98 Kanada (13.)
14. Miro Heiskanen d 99 Suomi (17.)
15. Michael Rasmussen c 99 Kanada (15.)
16. Nicolas Hague d 98 Kanada (9.)
17. Klim Kostin rw 99 Venäjä (11.)
18. Ryan Poehling lw 99 USA (21.)
19. Lias Andersson c 98 Ruotsi (18.)
20. Kristian Vesalainen lw 99 Suomi (20.)
21. Maxime Comtois lw 99 Kanada (19.)
22. Kailer Yamamoto lw 98 USA (24.)
23. Nikita Popugayev rw 98 Venäjä (25.)
24. Nick Suzuki c 99 Kanada (23.)
25. Shane Bowers c 99 Kanada (27.)
26. Urho Vaakanainen d 99 Suomi (22.)
27. Isaac Ratcliffe lw 99 Kanada (28.)
28. Kole Lind rw 98 Kanada (35.)
29. Robert Thomas c 99 Kanada (40.)
30. Henri Jokiharju d 99 Suomi (38.)
31. Matthew Strome lw 99 Kanada (26.)
32. Jesper Boqvist c 98 Ruotsi (56.)
33. Ivan Lodnia rw 99 USA (37.)
34. Jake Oettinger g 98 USA (36.)
35. Erik Brannström d 99 Ruotsi (33.)
36. Alexei Lipanov c 99 Venäjä (29.)
37. Conor Timmins d 98 Kanada (32.)
38. Marcus Davidsson c 98 Ruotsi (31.)
39. Stelio Mattheos c 99 Kanada (30.)
40. Ukko-Pekka Luukkonen g 99 Suomi (39.)
41. Jaret Anderson-Dolan c 99 Kanada (45.)
42. Pierre-Olivier Joseph d 99 Kanada (54.)
43. Alexander Chmelevski c 99 USA (34.)
44. Antoine Morand c 99 Kanada (47.)
45. Scott Reedy c 99 USA (42.)
46. Lucas Elvenes rw 99 Ruotsi (uusi)
47. Luke Martin d 98 USA (41.)
48. Ian Mitchell d 99 Kanada (49.)
49. Jonah Gadjovich lw 98 Kanada (46.)
50. Jason Robertson lw 99 USA (43.)
51. David Farrance d 99 USA (uusi)
52. Grant Mismash c 99 USA (44.)
53. Filip Westerlund d 99 Ruotsi (uusi)
54. Aleksi Heponiemi c 99 Suomi (uusi)
55. Mason Shaw c 98 Kanada (uusi)
56. Noel Hoefenmayer d 99 Kanada (48.)
57. Alex Formenton lw 99 Kanada (50.)
58. Ostap Safin rw 99 Tshekki (51.)
59. Robin Salo d 98 Suomi (52.)
60. Ivan Chekhovich lw 99 Venäjä (59.)
61. Nate Schnarr c 99 Kanada (53.)
62. Kasper Kotkansalo d 98 Suomi (55.)
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Laitetaan taas TOP 62-lista maaliskuun osalta, suluissa viime kuun sijoitus:

3. Owen Tippett rw 99 Kanada (4.)
49. Jonah Gadjovich lw 98 Kanada (46.)

Pakko taas kysyä, että kuinka päätät noista muutoksista? Esim tuon Gadjovichin sijoitus on laskenut vaikka jannu veti aivan huikean helmikuun. Gadjovich teki 12 ottelussa 13+6 tehopistettä. En tiedä onko kaukana, että valittaisiin kuukauden pelaajaksa OHL:ssä.

Vastaavasti taas Tippett oli helmikuussa huonompi kuin aiemmin ja loukkaantuikin sitten loppukuusta. Tippett teki hänelle vaatimattomat 3+4 tehot seitsemässä ottelussa. Ja Tippettin sijoitus nousi jo kolmanneksi sinun listallasi.
 
Muutokset tapahtuvat listassani parin viikon viiveellä ja listasijoituksiin vaikuttavat näkemäni ja lukemani peliesitykset sekä scouttien näkemykset eri pelaajista. Kannattaa myös huomioida, että joskus listasijoituksen muutos voi johtua muiden pelaajien muutoksista listalla.

Gadjovichin osalta voisin sanoa, että mielestäni luistelu ei ole vielä riittävän hyvällä tasolla NHL:ään. Lisäksi monet ovat sijoittaneet hänet huomattavasti alemmaskin listalla (sijoitus voi olla yli sadankin), että oma arvioni ei ole kauhean alhainen. Tippett nousi yhden sijan lähinnä siksi, että laskin Vilardia alemman heikon luistelun vuoksi.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils

Tornados

Jäsen
Huhtikuun TOP-62. Vaikka tulossa ei varmaan ole tasokkain draftitilaisuus, niin mielenkiintoiseksi sen tekee pelaajien tasaisuus ja vaikea ennakoitavuus. Ongelmia on ollut jopa välillä melko salettinakin pidetyllä kärkikaksikolla. Patrickin ongelmana ovat toistuvat loukkaantumiset ja Hischierin otteet ovat välillä olleet vähän vaisuja.

1. (+1) Nolan Patrick c 98 Kanada
2. (-1) Nico Hischier c 99 Sveitsi
3. (+3) Gabriel Vilardi c 99 Kanada
4. (+5) Casey Mittelstadt lw 98 USA
5. (-) Elias Pettersson c 98 Ruotsi
6. (+4) Martin Necas c 99 Tshekki
7. (+1) Eeli Tolvanen lw 99 Suomi
8. (+4) Cale Makar d 98 Kanada
9. (-6) Owen Tippett rw 99 Kanada
10. (+1) Cody Glass c 99 Kanada
11. (-7) Timothy Liljegren d 99 Ruotsi
12. (+2) Miro Heiskanen d 99 Suomi
13. (-6) Juuso Välimäki d 98 Suomi
14. (+5) Lias Andersson c 98 Ruotsi
15. (-) Michael Rasmussen c 99 Kanada
16. (+8) Nick Suzuki c 99 Kanada
17. (-1) Nicolas Hague d 98 Kanada
18. (-) Ryan Poehling lw 99 USA
19. (-2) Klim Kostin rw 99 Venäjä
20. (-7) Cal Foote d 98 Kanada
21. (+1) Kailer Yamamoto lw 98 USA
22. (+3) Shane Bowers c 99 Kanada
23. (-3) Kristian Vesalainen lw 99 Suomi
24. (+2) Urho Vaakanainen d 99 Suomi
25. (+12) Conor Timmins d 98 Kanada
26. (+3) Robert Thomas c 99 Kanada
27. (+8) Erik Brannström d 99 Ruotsi
28. (-) Kole Lind rw 98 Kanada
29. (-6) Nikita Popugayev rw 98 Venäjä
30. (-3) Isaac Ratcliffe lw 99 Kanada
31. (-10) Maxime Comtois lw 99 Kanada
32. (-2) Henri Jokiharju d 99 Suomi
33. (+26) Robin Salo d 98 Suomi
34. (+8) Pierre-Olivier Joseph d 99 Kanada
35. (-1) Jake Oettinger g 98 USA
36. (-4) Jesper Boqvist c 98 Ruotsi
37. (+4) Jaret Anderson-Dolan c 99 Kanada
38. (-2) Alexei Lipanov c 99 Venäjä
39. (-8) Matthew Strome lw 99 Kanada
40. (uusi) Joshua Norris c 99 USA
41. (+9) Jason Robertson lw 99 USA
42. (uusi) Josh Brook d 99 Kanada
43. (+2) Scott Reedy c 99 USA
44. (-) Antoine Morand c 99 Kanada
45. (-6) Stelio Mattheos c 99 Kanada
46. (+8) Aleksi Heponiemi c 99 Suomi
47. (-14) Ivan Lodnia rw 99 USA
48. (uusi) Evan Barratt c 99 USA
49. (-11) Marcus Davidsson c 98 Ruotsi
50. (+2) Grant Mismash c 99 USA
51. (-11) Ukko-Pekka Luukkonen g 99 Suomi
52. (uusi) Dmitri Samorukov d 99 Venäjä
53. (-4) Jonah Gadjovich lw 98 Kanada
54. (uusi) Maxim Zhukov g 99 Venäjä
55. (-9) Lukas Elvenes rw 99 Ruotsi
56. (uusi) Michael DiPietro g 99 Kanada
57. (-9) Ian Mitchell d 99 Kanada
58. (-1) Alex Formenton lw 99 Kanada
59. (-8) David Farrance d 99 USA
60. (-17) Alexander Chmelevski c 99 USA
61. (uusi) Mackenzie Entwistle rw 99 Kanada
62. (uusi) Eemeli Räsänen d 99 Suomi
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Huhtikuun TOP-62. Vaikka tulossa ei varmaan ole tasokkain draftitilaisuus, niin mielenkiintoiseksi sen tekee pelaajien tasaisuus ja vaikea ennakoitavuus.
Sanomattakin selvää että tämä drafti ei tule olemaan viimeisimmän parin draftin tasolla ainakaan kärjen osalta, mutta mille tasolle tätä draftia voisi noin yleisesti ennakoida, jos nyt vertaillaan vaikka johonkin viimeiseen 10-15 vuoteen? Tai onko ylipäätään mitään mahdollisuutta tai mieltä hakea vertauskuvia historiasta.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Mitä Liljegrenille on tapahtunut? Vuosi sitten puhuttiin jopa ykkösvarauksesta.
 
Tornados

Jäsen
Sanomattakin selvää että tämä drafti ei tule olemaan viimeisimmän parin draftin tasolla ainakaan kärjen osalta, mutta mille tasolle tätä draftia voisi noin yleisesti ennakoida, jos nyt vertaillaan vaikka johonkin viimeiseen 10-15 vuoteen? Tai onko ylipäätään mitään mahdollisuutta tai mieltä hakea vertauskuvia historiasta.

En ole ehkä paras henkilö arvioimaan draftin tasoa aiempiin vuosiin verrattuna, sillä en ole aiempina vuosina seurannut draftia yhtä intensiivisesti. Kyllä kai tämä sieltä heikommasta päästä on ennakolta arvioituna (totuus tiedetään vasta sitten paljon myöhemmin), mutta voi tuolta kuitenkin löytyä yllättävänkin monta ihan pätevää tulevaa NHL- pelaajaa. Itse ainakin näen monessa pelaajassa potentiaalia jos kaikki sattuu jatkossa natsaamaan kohdalleen.

Mitä Liljegrenille on tapahtunut? Vuosi sitten puhuttiin jopa ykkösvarauksesta.

Oma tiputukseni tälle listalle oli tosiaan melko raju, syynä on lähinnä sairastelu ja sen jälkeiset peliesitykset. Potentiaalia Liljegrenillä on ja varauskin saattaa tulla aiemmin, mutta ykkösvarauksesta ei ainakaan kannata enää haaveilla.
 
On toi Patrick kyllä melkoinen arpa myös, kun oli taas playoffsit loukkaantuneena ja Wheat Kings tippui ekalla kierroksella.Twitterissä näin tilastoja, joiden mukaan ainoastaan 2015-2016 kausi on Patrickilla ollut täysi kausi, muuten missattuja pelejä on aina ollut 25-66 % kaudesta 2010-2011 alkaen.
 
Näin on. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että varmaa menestyjää ei ole tarjolla edes ykkösvarauksen kohdalla. Patrickin kohdalla optimisti voi tietysti ajatella, että on kuitenkin pärjännyt noin hyvin loukkaantumisista huolimatta.
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Näin on. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että varmaa menestyjää ei ole tarjolla edes ykkösvarauksen kohdalla. Patrickin kohdalla optimisti voi tietysti ajatella, että on kuitenkin pärjännyt noin hyvin loukkaantumisista huolimatta.

Toisaalta jos kaveri on pelannut 13-vuotiaasta asti vain yhden täyden kauden, niin se on kyllä todella huolestuttavan kuuloista. Jos se fysiikka ei kestä junnuissa, niin miten se kestää kun tulee aikuista miestä iholle NHL:ssä? En kyllä Patrickia itse valitsisi vaan ottaisin Hischierin tai Liljegrenin, joka on varmaan taas näitä pakkeja, jotka draftivuonna tippuvat syystä X ja seuraavana vuonna huomataan ettei ne taidot mihinkään kadonneet. Ts. Chychrun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös