Mestiskarsinnat 2017

  • 86 798
  • 361

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
EIhän tämä älyttömän vaikeaa lopulta ole, avata ketjua, jossa voidaan keskustella Mestiksen pohjan (3 joukkuetta) ja Suomi-Sarjan kärjenn (2 joukkuetta) tulevasta karsintasarjasta.
Kuten itsekin aiemmin totesin oli ajatuksissa jo avata tämä ketju, koska minua itseänikin tulevat karsinnat kiinnostavat paljon.
Ne kiinnostavat ennenkaikkea siksi, että toivon Ketterän nousevan ylöspäin. Mestisjoukkueista mikään ei ole se jonka toivoisin tippuvan, mutta yksi tippuu varmasti ja toinen sitten jos joku SS-joukkue pystyy karsintasarjan kahden kärkeen itsensä pelaamaan.
Suomi-Sarjaa olen seurannut hyvin vähän enkä osaa juuri sanoa mitä siellä yleisesti tapahtuu, mutta maalikoosteita katselemalla ja nimilistat lukemalla ymmärtäisin, että Ketterä on odotettavissa karsintaan, mutta näistähän ei koskaan tiedä.
Mestiksen puolelta olen varmis liputtamaan IPK;n karsijan paikalle, mutta muista joukkueista en ole niinkään varma, enkä niitä ala veikkailemaan tässä vaiheessa.
Parhaat karsijoista ottakoot paikkansa Mestiksessä, tämä on hyvä systeemi.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Systeeminä ainoa oikea. Vaikka mahdollisen karsijan kannattajana kylmääkin ajatella sitä mahdollisuutta että tippuminen on uhkana. IPK on ainoa lähes varma karsintoihin osallistuja tällä hetkellä. Loput kaksi kiirastulipaikkaa jaetaan sitten viisikon RoKi, Hokki, EU, JypA ja LeKi kesken. Oma veikkaus höystettynä värilaseilla on, että kaksikko on JypA ja RoKi.

Suomi-sarjan seuraaminen on jäänyt vähemmälle, liekö siellä muita varteenotettavia nousijaehdokkaita kuin Ketterä? Nousijalla on tänä vuonna kova urakka kun pitää olla kahta Mestis-joukkuetta parempi jos aikoo ylöspäin kiivetä.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Suomi-sarjan seuraaminen on jäänyt vähemmälle, liekö siellä muita varteenotettavia nousijaehdokkaita kuin Ketterä?

Nostaisin ehdokkaiksi myös Nokian Pyryn ja Kalajoen JHT:n. Jos tosiaan ei ole Suomi-Sarjaa seurannut niin Pyryltä löytyy "nimimiehiä", kuten Jussi Pesonen, Antti Bruun, Jarkko Pyymäki, Antti Hilden, Mika Niemi ja Mikke Levo. Juuri Nokialle hankittiin Henri Sandvik. Valmentajina päävalmentaja Sami Karppinen ja Janne Ojanen. Pyry varmistanut jo runkosarjan kolmossijan.

JHT on onnistunut Ketterän ja Pyryn molemmat kertaalleen voittamaan tällä kaudella. JHT on melkein varma runkosarjan kakkonen.

Toki jos yllätyksiä tapahtuu niin karsintoihin voi nousta esim. Forssan Palloseura, Porvoon Hunters tai Uleåborg AIK. Vaikea sanoa onko millään Suomi-Sarja joukkueella oikeasti mahdollisuus nousuun. Mutta jos on niin Ketterä, JHT ja Pyry ainakin.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Ketterä on omaa luokkaansa Suomi-sarjassa. Joukkue on viime vuoden kokemuksia rikkaampi ja tietää mitä nousu Mestikseen vaatii. Yhtä selkeä kakkos-suosikki on mielestäni Kalajoen Junkkarit. PYRY on nimellisesti kova porukka, mutta välillä tullut outoja selittämättömiä hyytymisiä ja kuinka sitten kevään kovissa pelissä tulee tänä vuonna käymään. Sandvik Nokialle oiva täsmähankinta kevättä ajatellen.

Itse pitäisi yllätyksenä, jos karsinnoissa nähtäisiin joku muu joukkue kuin edellä mainitusta kolmikosta löytyvät. En usko, että Forssassa paukut riittäisi ihan karsintoihin asti. AIK ja Hunters mustia hevosia. Jos tänä vuonna jatkopeleissä vaikka onnistaisi.

Mestiksestä IPK:n kohtalo näyttää olevan lähellä sinetöintiä. Vain kovia joukkueita on tarjolla karsintoihin. IPK saanee valmistautua karsintoihin ajan kanssa, mutta henkisesti kova paikka tulisi olemaan joukkueelle, joka viime metreille taistelee playoff-paikasta, mutta valahtaa lopulta karsintoihin. Vielähän esimerkiksi Peliitat on liipasimella. Eroa karsintapaikkaan vain 6 pistettä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Mitenkäs nuo loppukauden lainoina ilmoitetut karsintapeleissä? Iisalmellahan pelaa Jukureista Vaarasuo (pelannut koko kauden), Auvinen ja Leskinen (ilmoitettu loppukauden lainoiksi tammikuussa). Lainalla käyneet myös ainakin Laakkonen ja Kokkonen jossain vaiheessa kautta, mutteivät pysyvämmin eli ilmeisesti nuo eivät pääse karsintoihin hämmentämään vaikka Jukureilla silloin olisikin kausi jo päättynyt?
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, HPK, symp. Haukat, divarit
Imo Jyp-Akat. ja LeKi saisivat joutua karsintoihin. Tuollaisten täysfarmiseurojen kannattaja kun en ole niin mielelläni ottaisin Ketterän ja IPK:n kaltaisia hyväpöhinäisiä joukkueita mestikseen enemmänkin.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Ketterä senkun vahvistuu Liiga-pelurilla. Imatralla on kyllä ollut kova tsemppi päällä nousuun jo muutaman vuoden ajan.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, HPK, symp. Haukat, divarit
Ketterä senkun vahvistuu Liiga-pelurilla. Imatralla on kyllä ollut kova tsemppi päällä nousuun jo muutaman vuoden ajan.
Nousupöhinä alkaa olla kova. Mielenkiinnolla odotan onko Mestiksen karsijoilla minkään verran sanottavaa Ketterää vastaan.
 

Oakley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punanutut
Liigaseurat ovat nimenneet seuraavat nuoret pelaajat (1996 tai myöhemmin syntyneet), joilla on oikeus vaihtaa seuraa vapaasti yhden Liiga- ja yhden Mestis-seuran välillä Mestiksen runkosarjan ja pudotuspelien aikana, ei kuitenkaan enää Mestis-karsinnoissa.
Onneksi liitossa on oltu sentään hereillä. Asettaisi Mestis- ja Suomi-Sarjajoukkueet epäarvoiseen asemaan jos Mestisjoukkueet saisivat käyttää näitä Liigan nuoriapelaajia.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Onneksi liitossa on oltu sentään hereillä. Asettaisi Mestis- ja Suomi-Sarjajoukkueet epäarvoiseen asemaan jos Mestisjoukkueet saisivat käyttää näitä Liigan nuoriapelaajia.

En ole ihan täysin perillä, mutta estyykö pelaajat edustamasta Mestisseuraa karsinnoissa jos ovat siirtyneet kyseiseen seuraan ennen karsintojen alkamista, eli vaikka runkosarjan aikana? En maalaile piruja seinälle, mutta minusta tuossakin lainauksessa lukee nimenomaan oikeudesta sirtyä runkosarjan ja playoffien aikana. Siinä ei lue että ei saisi pelata siinä seurassa jota kauden päättyessä edustaa.

Tämmöistä pyörittelyä vaan. Ja jos taas ymmärrän väärin niin en myönnä että luen kuin piru raamattua, vaan tiedottaminen Mestiksen puolelta on ihan annelista.
 

Korpikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, IPK,
Esim. Hokissa väliharju, koblizek ja vartiainen pelannu kokokauden/suurimman osan ja kuiteski koko kauden lainasopimus mutta ovat tuolla nuorten pelaajien listalla kärpissä eli eikö nekään sitte saa pelata hokissa tulevissa karsinnoissa... "EihännuosilleenoletärkeitämiehiäHokillemuutakuinykkösmokkejakakskärkihyökkääjää"
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Mielenkiintoinen juttu että miten lie. Toivottavasti tuota tilannetta ei jouduta käytännöss ihmettelemään.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Enemmän nämä tulevat karsinnat kiinnostavat kuin mestiksen ja liigan pudotuspelit yhteensä. Panos on se asia, joka sytyttää ja sitä on tulevissa karsintapeleissä tarjolla. Kiinnostusta lisää myöskin legendaarinen isot vastaan pienet -asetelma, joka tulisi ehdottomasti nähdä keväisin myös liigan ja mestiksen välillä.

Olen seurannut taas talven aikana sekä mestistä, että pykälää alempaa sarjaa. Tuntuu helpolta tuudittautua ajatukseen, että mestis on ollut ennätystasainen ja sarjan joukkueet ovatkin siitä syystä omalla tasollaan tulevissa karsinnoissa. Kuitenkin, Ketterällä omaa mielestäni mahdollisuuden kammeta itsensä ylöspäin, jos se kykenee kaivamaan pelaajistaan illasta toiseen vielä yhden napsun verran lisää pelin jokaiselle osa-alueelle. Junkkarit, Pyry ja AIK muodostavat lienee lopun ehdokasjoukon matkalla parrasvaloihin. Nämä tosin joutuvat tyytymään mahdollisissa karsinnoissa kiusaajan rooliin.

Toivon mestiksen puolelta jäävän karsintoihin IPK:n (mahdollinen Ketterä-IPK-revanssi), Lekin ja Jyp Akatemian. IPK siellä jo todennäköisesti onkin. Nähtäväksi jääkin, mitkä kaksi muuta joutuvat hermoja raastaviin vääntöihin.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
On hyvin vahva tunne, että IPK karsii, mutta säilyttää paikkansa siirtorajan peliliikkeillä. Ainars Podzins on aloittanut Mestiksen niin hyvin, että saattaa olla jopa sarjapaikan ratkaiseva pelaaja IPK:lle.
Jyp-Akatemian tilanne vaikuttaa aika tukalalle mutta ne voivat helpottaa tilannetta hetkessä heittämällä Turkulaiset ja kumppanit askiin.

En voi itse sanoa, että karsinta kiinnostaisi enempää kuin Mestiksen playoffit, mutta vähintään saman verran kuitenkin.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Esim. Hokissa väliharju, koblizek ja vartiainen pelannu kokokauden/suurimman osan ja kuiteski koko kauden lainasopimus mutta ovat tuolla nuorten pelaajien listalla kärpissä eli eikö nekään sitte saa pelata hokissa tulevissa karsinnoissa... "EihännuosilleenoletärkeitämiehiäHokillemuutakuinykkösmokkejakakskärkihyökkääjää"

Boldaus oma.

Koblizek: 18o 1+1=2 -8
Vartiainen: 10o 1+2=3 -1

Ja Väliharju pelannut pelit puoliksi Smuran kanssa.

Onkohan vähän liioiteltua puhua kahdesta kärkihyökkääjästä ja ykkösmaalivahdista?
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Boldaus oma.

Koblizek: 18o 1+1=2 -8
Vartiainen: 10o 1+2=3 -1

Ja Väliharju pelannut pelit puoliksi Smuran kanssa.

Onkohan vähän liioiteltua puhua kahdesta kärkihyökkääjästä ja ykkösmaalivahdista?

Ykkösmaalivahdista puhuminen ei ole tippaakaan liioittelua, tällä hetkellä Väliharjun torjuntaprosentti 91,4 jolla sijoitus maalivahtitilastossa on 6:s, Smuran prosentti on 88,53 ja sillä miehittää tilastoissa sijaa 18.

Nuo hyökkääjät sitten ovat enemmänkin ynnämuut osastoa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Se olisi kyllä niin mustaa paskaa jos JypA karsii ja pääsee peluuttamaan JYPin liigaringin ukkoja. Toki samaa organisaatiota mutta hyvin syvältä perseestä joka tapauksessa ja kyllähän tuo vääristää aika roimasti kilpailutilannetta.

Vielä synkemmäksi toki tekee että siellä sankaroisi hurrikaanisydämellään Turkulainen kenen pitäisi olla ratkaisemassa pelejä Jukureille, prkl!

Onneksi IPK löysi vihdoin Podzinshista kärkihyökkääjän vaikka kyllähän tuo aika tiukille lopulta meni. Riskinä oli saada uusi Locans mutta tulikin jotain ihan muuta. Pitää käydä Imatralla ihmettelemässä IPK:n matsi jotta näkee itsekin tuon loppukauden reipastumisen.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se olisi kyllä niin mustaa paskaa jos JypA karsii ja pääsee peluuttamaan JYPin liigaringin ukkoja. Toki samaa organisaatiota mutta hyvin syvältä perseestä joka tapauksessa ja kyllähän tuo vääristää aika roimasti kilpailutilannetta.

Eikös sieltä ole nimetty vain Vaakanainen, Turkulainen ja Ruusu, ruusu pelannut muutenkin melkein koko kauden mestistä. Yllä taidettiin juuri myös mainita ettei karsintoja koskisi tuo nimeäminen joten eipä siellä Akatemialla mitään vahvistuksia ole mukana. Eiköhän siellä Turkulainen ole ratkaisemassa mestaruutta liigassa kun pelaamassa jotain karsintoja. Toki tiedä sitten miten nuo aikataulut menee että olisiko mahdollista jompaa kumpaa peluttaa siellä sitten.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Se olisi kyllä niin mustaa paskaa jos JypA karsii ja pääsee peluuttamaan JYPin liigaringin ukkoja. Toki samaa organisaatiota mutta hyvin syvältä perseestä joka tapauksessa ja kyllähän tuo vääristää aika roimasti kilpailutilannetta.
Itse asiassa eivät ole edes samaa organisaatiota, vaan kyseessä on kaksi eri seuraa: JYP-Liiga Oy ja D-Team Jyväskylä Oy, joilla on keskenään solmittu pelaajaliikennesopimus. JYP-Akatemia ja Suomi-sarjan D-Kiekko ovat samaa seuraa, ts. D-Kiekko on D-Teamin (JYP-Akatemian) kakkosjoukkue. JYP-Akatemia on pelkkä markkinointinimi, jolla seura on saatu sidottua liigajoukkueen kanssa samaan pakettiin,
 
Viimeksi muokattu:

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Itse asiassa eivät ole edes samaa organisaatiota, vaan kyseessä on kaksi eri seuraa: JYP-Liiga Oy ja D-Team Jyväskylä Oy, joilla on keskenään solmittu pelaajaliikennesopimus. JYP-Akatemia ja Suomi-sarjan D-Kiekko ovat samaa seuraa, ts. D-Kiekko on D-Teamin (JYP-Akatemian) kakkosjoukkue. JYP-Akatemia on pelkkä markkinointinimi, jolla seura on saatu sidottua liigajoukkueen kanssa samaan pakettiin,

Ainaki TJ on samaku jypillä. Eiköhän se sillon oo saamaa organisaatiota. Lainaus vielä wikistä vaikka eihän sekään aina oo oikeessa.

JYP-Akatemia on jyväskyläläinen jääkiekkoseura, joka pelaa Mestiksessä. Seura tunnettiin ennen nimellä D Team, joka syntyi kun perinteikkään jyväskyläläisjoukkueen Diskoksen sarjapaikan perinyt D-Kiekko nousi Mestikseen ja joukkue siirtyi SM-Liigan JYPin organisaation alle.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
JYP-Liiga Oy:n toimitusjohtaja on Aku Vallenius ja D-Team Jyväskylä Oy:n toimitusjohtaja Petri Manninen.

Näyttäs että sekä JYP-akatemian ku JYPin kotisivuilla olevan Aku Vallenius. Mutta näköjään laskutustiedoissa on D-Team Jyväskylä OY akatemian sivuilla. Eli onko tää nyt sitte oma osakeyhtiö jota JYP vaan tukee vai mitähä? Jypin sivuilla lukee taas että Jyp-Akatemia pelaa niiden alla, mutta mitä se sitten meinaa? Erikseen kuitenki mainittu että nuoremmat kuin A junnut kulkee JYP Juniorit RYn alla.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
IPK voi vielä pelastaa itsensä karsinnasta ulos. Hokki on kontannut ja JYP-Akatemian otteluohjelma on hieman haastavampi kuin IPKlla, kun joutuu taistelemaan joukkueita vastaan kenellä on panosta, toisin kuin IPK. mikä kohtaa lopuiisa peleissään panoksensa menettäneet joukkueet.
 

JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT, Kiekko-Espoo
IPK voi vielä pelastaa itsensä karsinnasta ulos. Hokki on kontannut ja JYP-Akatemian otteluohjelma on hieman haastavampi kuin IPKlla, kun joutuu taistelemaan joukkueita vastaan kenellä on panosta, toisin kuin IPK. mikä kohtaa lopuiisa peleissään panoksensa menettäneet joukkueet.

On siellä IPK.n vastustajillakin panosta. Esim. Hermes voi pahimmillaan menettää kotiedun, joten eiköhän siellä paineta runkosarja ihan tosissaan maaliin saakka. Hermeksellä myös mahdollisuudet nousta vielä kolmanneksi, ja päästä kiinni isompiin palkintorahoihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös