Kai Kantola – hämmästyttävä pelaaja

  • 31 606
  • 107

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On huikean oloinen kaveri jäällä. IFK-legenda Tom Laaksonen tulee mieleen luistelutekniikasta, mutta ei muuten. Kantola levittää itsensä täyteen leveysmittaan, lantio auki, jalat harallaan, kädet leveänä sivuilla, maila roikkuu siellä jossain käden päässä ja riuhtoen eteenpäin. Tulee jotenkin mieleen, että jos se Tuntemattoman sotilaan Viirilä olisi osannut luistella, hän olisi luistellut näin.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Kantola tekee näköjään mogerit. Muistattehan sen Ässien tehomiehen, joka kaapattiin loppukaudeksi HIFK:iin ja jannu ei saanut yhtään mitään aikaan. Anti-midaksen kosketusta on koettu tosiaan momesti ennenkin.

Mutta turha vähätellä 14 maalin miestä tässä liigassa, vaikkei stadissa nyt homma toimikaan. Oli hankintahetkellä sillä jaetulla top10-sijalla, 3 maalia Aaltosta jäljessä. Jumbo-Saipan Hamilton ja Trotter ovat aloittaneet ihan hyvin uudessa jengissään, ei se lähtöjengin glorian puute vie mitään pois heiltä.
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
2 matsii IFK:ssa ja -4. Eipä nuo miinukset mitään jos tekisi niitä maalejakin. Mutta taisi ruuti kastua Stadin kirkkaissa valoissa.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Älkää nyt valittako; mieshän dominoi Liigaa.

Siis ainakin tehotilaston suhteen, jossa on laskeutunut KooKoo-ajan hyvistä tarkkailuasemista (© Grogi Rautakallio) ns. piikkipaikalle rapealla -20-lukemallaan. Eipä taida elohopea olla painunut vastaaviin lukemiin tämän vuoden puolella Helsingissä.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
2 matsii IFK:ssa ja -4. Eipä nuo miinukset mitään jos tekisi niitä maalejakin. Mutta taisi ruuti kastua Stadin kirkkaissa valoissa.

Kantolan maaleista aika iso osa syntyi syyskaudella. Miinusta on toki tullut tasaisesti koko kauden ajan.

Kukaan näistä kouvolalaisvahvistuksista ei tuo joukkueeseen yhtään mitään lisäarvoa

Menevät kuitenkin joukkueen sisäisen pistepörssin sijoille 2, 3 ja 5. Kertoo aika paljon tämän kauden IFK:sta, kun KooKoonkin kausi on ollut surkea.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kukaan näistä kouvolalaisvahvistuksista ei tuo joukkueeseen yhtään mitään lisäarvoa

Sori, ei saisi, mutta samaan aikaan Mieho on painanut kahdessa pelissä 1+2.

Kyllä teille Malisesta ja ROC:sta tulee olemaan vielä hyötyä. Kantolasta en sano mitään.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kantolan maaleista aika iso osa syntyi syyskaudella. Miinusta on toki tullut tasaisesti koko kauden ajan.

Menevät kuitenkin joukkueen sisäisen pistepörssin sijoille 2, 3 ja 5. Kertoo aika paljon tämän kauden IFK:sta, kun KooKoonkin kausi on ollut surkea.

Joo, mutta KooKoo voitti heti kaksi ottelua putkeen kun nämä kaverit jättivät joukkueen. Meillä taas.....no, antaa olla.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kantola tekee näköjään mogerit. Muistattehan sen Ässien tehomiehen, joka kaapattiin loppukaudeksi HIFK:iin ja jannu ei saanut yhtään mitään aikaan. Anti-midaksen kosketusta on koettu tosiaan momesti ennenkin.
Eikös Alex Monger, kuten Alueuutiset tai joku muu ilmaisjakelulehti Sandyn uudelleennimesi, ollut jo Ässissäkin aika sukka vai tekeekö muistini miihkaliset? HIFK kyllä kunnostautui noiden joskus jonkinlaista NHL-uraa tehneiden kehäraakkien palkkaamisessa takavuosina. Jamie Baker ja huippuna toki Peter White.

Kai Kantola on tosiaan IFK:n näköinen pelaaja - kevään 2017 IFK:n.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Kai Kantola on tosiaan IFK:n näköinen pelaaja - kevään 2017 IFK:n.
En sanoisi ihan näin. Kantolalla on pelissä sentään yritystä. Se, että ei osaa onkin toinen juttu. Kevään 2017 IFK:n näköisiä pelaajia ovat ne, joilla on osaamista mutta ei yritystä. Näistä Kouvolan Keijoista Malinen on ollut itselleni suurin pettymys. En ole miehen otteista ollut kiinnostunut ennen (johtuu ehkä miehen nimestä) mutta muiden puheista sain sen käsityksen, että pelimies on kysessä. IFK tyyliin täytyy antaa sellaiset 100 peliä aikaa näyttää onko käyttökelpoinen vai ei ennen myyntiä Mestikseen.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
toivottavasti näille Kookoon ihmeille ei sorvattu mitään ensi kauden sopimuksia. Nybarin kun tietää niin ennen kevään risteilyä tulee joku mystinen twiitti häshtägillä kovat piipussa ja risteilyllä julkaistaan tämän kovan kolmikon jatkosopimukset ja kehutaan kuinka on ifk:n näköisiä pelaajia.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että kenenkään peliesityksistä ei pysty paljoakaan sanomaan. Se on nähty niin monet kerrat, että paskassa joukkueessa hyvätkin pelaajat ovat sitä samaa paskaa kuin joukkue.
 

Aatos

Jäsen
Kantolaa muutaman vuoden Ilveksessä seuranneena, ei voi kuin ihmetellä Hifkin toimintaa. Survoo kyllä maaleja maalin edustalla mutta siihen avut jääkin. Miehen +/- tilasto on joka ikinen vuosi karmeaa katseltavaa. Siihen ja kaatuiluun itse kyllästyin.

Viime kauden jälkeen ei kelvannut edes umpi surkeaan Ilvekseen joten Kookoo nappasi miehen. Ja nyt tulee sieltä suoraan Hifkin ykkösketjuun. Voin vain kuvitella miten joukkuekaverit suhtautuvat tilanteeseen. Eihän tuollain ryhmädynamiikka rakennunu niinkuin pitäisi.

Hifkin kokoonpanossa on tällä kaudella ollut 45 pelaajaa, se on aikas helvetin paljon.

Kom igen Hifk.
 

Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Kätisyyttä vaihtanut ja entisestään hidastunut Toni Häppölä. Nostalginen näky kentällä.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Eikös Alex Monger, kuten Alueuutiset tai joku muu ilmaisjakelulehti Sandyn uudelleennimesi, ollut jo Ässissäkin aika sukka vai tekeekö muistini miihkaliset? HIFK kyllä kunnostautui noiden joskus jonkinlaista NHL-uraa tehneiden kehäraakkien palkkaamisessa takavuosina. Jamie Baker ja huippuna toki Peter White.

Kai Kantola on tosiaan IFK:n näköinen pelaaja - kevään 2017 IFK:n.

Kyllä se Mookeri oli Porissa ykköstykki kaudella 2001-2002. Off the press... :

"IFK tiedotti tehneensä loppukauden kattavan sopimuksen Ässien kanadalaishyökkäjä Sandy Mogerin, 32, kanssa.
"Moger ei ole ollut tyytyväinen omaan panokseensa Ässissä vaikka hän tilastojen valossa onkin ollut joukkueen tehokkain. Moger ei ole ollut oikein tyytyväinen ketjukavereihin ja uskoo HIFK:sta löytyvän sen tyylin pelaajia, joiden rinnalla hän pääsee paremmin esille", kommentoi Ässien toimitusjohtaja Antti Heikkilä siirtoa Satakunnan Kansalle 16.1.
Porilaisten kultakypärää 24:llä (13+11) pisteellään 36:ssä ottelussa kantaneen Mogerin siirron syyt olivat kuitenkin tiettävästi ensisijaisesti taloudelliset... ..."

HIFK-pestin aikana tehosuhde miehellä puolittui ja 12 peliin 2+2. Itselläni oli isot odotukset miehestä (isommat kuin Kantolasta nyt) ja pettymys sen mukainen. Täällä ollaan flopattu ennenkin.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
toivottavasti näille Kookoon ihmeille ei sorvattu mitään ensi kauden sopimuksia. Nybarin kun tietää niin ennen kevään risteilyä tulee joku mystinen twiitti häshtägillä kovat piipussa ja risteilyllä julkaistaan tämän kovan kolmikon jatkosopimukset ja kehutaan kuinka on ifk:n näköisiä pelaajia.

EI tietenkään, sillä ainakin Malinen ilmeisesti Tapparan miehiä ensi kaudella ja eiköhän siellä se 15+15 pistettä ropise. Kaksi peliä Kantolalta nyt nähnyt, eikä viitsi äijää jäänrakoon dumata, sillä IFKn otteet ovat olleet paskaa jo viisi kuukautta kaikesta huolimatta, MUTTA yrityksestä en ainakaan moiti, sekin on jo jotain tällaisena aikana.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että kenenkään peliesityksistä ei pysty paljoakaan sanomaan. Se on nähty niin monet kerrat, että paskassa joukkueessa hyvätkin pelaajat ovat sitä samaa paskaa kuin joukkue.

Se on pitkälti näin, alisuorittavia pelaajia on noin 90% ja kaikki nuo voi haukkua alimpaan helvettiin, mutta se on turhaa. Aina kun tuollainen nippu pelaajia vetää rajusti alta riman, on vikaa paljon myös valmennuksessa. Osa alisuorittajista voi olla vetänyt kesän omatoimiset päin persettä jne. eli ei Stögökään kaikesta ole 100% vastuussa, mutta kokonaisuudesta Stögö on vastuussa. Stögö on paljolti vastuussa esimerkiksi siitä että Jasse Ikonen, Joonas Rask ja moni viime kauden hyökkäyspelistä nauttinut läpimurtopelaaja ei ole päässyt tällä kaudella toteuttamaan itseään kiekollisen pelin kautta, Stögö ei ole vastuussa siitä että joku Lennart Petrellin tapainen pelaaja ei voita jotain Jukureiden 4.ketjun pelaajia vastaan yhtään kaksinkamppailua jne.

Joku toisen leirin käyttäjä mainitsi Kantolasta ''on hyvä kun joukkueella menee hyvin'', kertoo aika hyvin pelaajatyypistä. Kantola ei omaa mitään erityistä peliä edistävää kykyä, joten tarvitsee ympärilleen toimivan pelitavan ja oikeat ketjukaverit. Tämän kauden IFK:ssa ei toimi muu kuin Nordiksen uudet pisuaarit, ja Nybondasin uusi kullattu viinipullon avaaja, joka on tehnyt tällä kaudella enemmän töitä kuin Nybari itse.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös