Liiga sulkeutuu taas – mihin menet Mestis?

  • 1 038 579
  • 5 672

J.Petke

Jäsen
Kolmen heikoimman absoluuttinen määrittely on mahdotonta. Ehkäpä reiluin ratkaisu olisi käyttää samaa systeemiä kuin mestarinkin ratkomiseen - sarjataulukko. Jos olisin hetken Liigan yksinvaltias, voisin esimerkiksi määrätä, että kauden 2019-2020 jälkeen sarjassa kolme vähiten pistettä kerännyttä joukkuetta tippuvat porrasta alaspäin.

Ja joo, eihän mikään oikeasti avoin sarja mitään realismia ole. Omaan korvaani vain sattui särähtämään pahasti tuon kirjoitetun kolumnin asenne, jossa tyhjennysmyyntejä suorastaan ylistettiin.

Joo, lähinnä oman kirjoituksenikin tarkoitus oli osoittaa, että ei noita joukkueita voi noin vain määritellä. Noin ison muutoksen tekeminen yhden kauden perusteella on mahdotonta. Jonkinlainen välimalli ehkä voisi olla mahdollinen mutta tuskin tuotakaan ihan muutamaan vuoteen tulee tapahtumaan.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Omasta näkökulmastani Liigan taso sen sijaan nousisi, mikäli esimerkiksi kolme heikointa tiputettaisiin pois, ei laskisi. "Sarja on yhtä hyvä kun sen heikoin lenkki", pätee tähänkin. Teoriassa tämä tarkoittaisi sitä, että sarjan ~70 heikointa pelaajaa vaihtaisi sarjatasoa.

Ja Mestishän on Jääkiekkoliiton mestaruussarja. Jokainen puolestaan tietää kuinka paljon tuo liiton mestaruus merkitsee.
Toisaalta näin. 70 heikointa pelaajaa vaihtaisi sarjaa, mutta eivät he Mestikseen automaattisesti tulisi, jos Mestis-seuroilla ei ole varaa heille maksaa. Ei tämäkään siis välttämättä Mestistä kehittäisi mihinkään suuntaan. Päinvastoin saattaisivat olla poissa suomalaisesta jääkiekosta, jolloin Liigaseurat veisivät Mestiksestä ne seuraavaksi parhaat täytemiehikseen.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
En ole lukenut ihan jokaista viestiä, mutta unohtuukohan nyt, että mikäli Liigaa pienennettäisiin samalaisten karsintojen kautta muutama vuosi kuin nyt tänä vuonna Mestistä pienennetään, niin sehän tarkoittaisi että kakkossarjaan putoaisi Liigakelpoisia joukkueita. Se saattaisi jopa muuttaa tämän pelaajarallin niin että pohjimmaiset joukkueet vahvistaisivat rivejään eikä tyhjentäisi niitä. Varmasti yksi joukkue putoaisi leikistä pois. Eli vaikka yksikään joukkue ei nyt olisi valmis nousemaan, niin kolmen vuoden jälkeen niitä nousukelpoisia olisikin kolme. En tosin usko, että vaikkapa alati kasvavan Joensuun talousalueelta ei sitä määrää massia löytyisi, että (teoriaa) pystyisi Liigapelit aloittamaan. Kyllä Joensuu vietäisiin Liigaan väkisin.

Kun kolme joukkuetta olisi pudotettu alaspäin karsintojen kautta niin eikö siellä silloin olisi kolme "Liigakelpoista" hamuamassa paikkaansa takaisin? Eli täysin realistinen tilanne jossa Mestis joukkueeseen satsattaisiin nousua tavoitellakseen suljettua sarjaa enemmän. Esimerkiksi voisin nostaa Ketterän Suomisarjassa joka on haalinut joukkueseen kohtuullisen kovia pelimiehiä, uskoakseni, nousumielessä.

Noo, sitten oltaisiin lopulta siinä tilanteessa, että Liigasta olisi pudonnut kolme joukkuetta alas joilla on fasiliteetit kunnossa nousua varten. Vääjäämättä se toisi mielenkiintoa alempaan sarjaan, mahdollisesti myös isot tasoerot, mutta se kehittäisi tämän kasvattajasarjan pelaajia huomattavasti nykyistä paremmin.
Samalla nousisi sarjan pelillinen taso. Tässähän voisi parhassa tapauksessa käydä niin, että joku putoaisi vuonna yksi ja seuraavana vuonna noustessaan takaisin putoajia olisi kaksi.

Sen verran on tuolta liitosta ja Liigastapäin onneksemme puhistu, että jotain tulee tapahtumaan, mutta se jää nähtäväksi mitä. Jos tässä käy niin, että kovimmat joukkueet siirtyät johonkin yhteiseen sarjaan, vaikkapa Ruotsin kanssa niin se ei ainakaan yhtään auta Liigan tilaa, vaan päinvastoin taso tulee romahtamaan lisää. Liigaa pitää saada pienemmäksi jo siitäkin syystä että maassa on rajalliset taloudelliset resurssin ja tällä hetkellä samalla kakulla on liian paljon jakajia.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuolta voi käydä katsomassa, miten ne karsinnat ovat menneet:

Wikipedia: Jääkiekon SM-liigan karsinnat

Viimeisen vajaan kymmenen vuoden sisään karsinnat on järjestetty viisi kertaa. Vain Ässien ja Sportin kevään 2009 sarjassa mestisjoukkue on ollut lähellä nousua, kuten kaikki varmaan muistavat. Muissa karsinnoissa mestisjoukkue on pystynyt raapimaan korkeintaan yhden voiton.

Joskus 80-luvulla on noustu ja tiputtu railakkaasti, mutta ajat olivat kovin toisenlaiset.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viimeisen vajaan kymmenen vuoden sisään karsinnat on järjestetty viisi kertaa. Vain Ässien ja Sportin kevään 2009 sarjassa mestisjoukkue on ollut lähellä nousua, kuten kaikki varmaan muistavat. Muissa karsinnoissa mestisjoukkue on pystynyt raapimaan korkeintaan yhden voiton.

Tuohan vain melkein antaa paremman perusteen sille miksei karsintoja jatkossakaan voisi pitää jos sieltä ei hirveän todellista uhkaa ole. Kyllähän se varmaan edes kerran 10 vuodessa joku yllättäisi jonkun . Jos tääläkin lukee joidenkin kommentteja "mestisjoukkueiden pitää kasvaa liigajoukkueiksi" ja kaikenmaailman ryhdistäytymisestä niin ei nykytilassa seuroilla ole mahdollista kasvaa, ei sponsoreita ja Roope ankkoja kiinosta lähteä leikkiin jos ei sillä rahojen pumppaamisella jotain voi saavuttaa muutakuin mehukannun. Jollain pitää luoda vähintään mielikuva että nousu olisi mahdollista todellisesti. Aina riittää niitä jotka pelaa yli verojen, mutta sitten on taas toinen noususuhdanteinen joukkue tilalle.

Taloudellisillä seikoilla tuskin koskaan pystyy täysin perustella sarjojen avaamista, todennäköisesti talousongelmia tulisi kummassakin sarjoissa jopa hieman enemmän, mutta tilalle taas nousuhdanteessa oleva joukkue jonka helpompi lähteä luomaan itsestään liigaan olosuhteet itsellle. Toki myös jos kunnon karsintasarja perustettaisiin toisi se jääkiekolle lisää näkyvyyttä ja myös seuroille rahaa. Todennäköisesti lipputuloina tulisi se raha karsintasarjaan joutuneille mitä nyt esimerkiksi pelaajamyyneillä saavutetaan ( ja silti se antaisi näiden lisäksi mahdollisuuden myydä seuroilla kallispalkkaisimpia pois pienessä mittakaavassa). Nythän pelit päättyy jo runkosarjaan.[/QUOTE]
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Niin ja hommahan menee niin, että jos meillä on vaikkapa 15 seuraa, jotka haluavat ylläpitää ammattilaissarjaa, niin heillä on siihen oikeus. Mikään taho ei ulkopuolelta voi tulla vaatimaan osallistujamäärän karsimista, jokaisella seuralla on sarjaan ostettu osake.
Tämä ajaa seurat juuri siihen, josta mainitsin, että perustavat sitten uuden liigan. Ne jäljelle jääneet puoliammattilais- ja amatööriseurat jäävät pelaamaan Suomenmestaruudesta keskenään.
Ehkä meillä sitten on Sm-liiga ja FPHL ( Finnish professional hockey league..täysin kuvitteellinen nimi ).
Kuvitteellista ja kaukaa haettua, mutta täysin mahdollista, jos nykyisiä Liigaseuroja aletaan keinotekoisesti tiputtamaan/karsimaan.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Kaunista...

SM-liiga uudelleen suljettu 2013-
2013–2014 ei karsintoja, Jokerit siirtyi seuraavaksi kaudeksi KHL:ään, Sport nostettiin SM-liigaan täytettyään asetetut taloudelliset kriteerit
2014–2015 ei karsintoja, KooKoo nostettiin SM-liigaan täytettyään asetetut taloudelliset kriteerit
2015–2016 ei karsintoja, Blues ajautui konkurssiin, Jukurit nostettiin SM-liigaan täytettyään asetetut taloudelliset kriteerit

- wiki
 
saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Kuvitteellista ja kaukaa haettua, mutta täysin mahdollista, jos nykyisiä Liigaseuroja aletaan keinotekoisesti tiputtamaan/karsimaan.

Tuo seurojen "keinotekoinen tiputus" Liigasta ei ole mahdollista ilman osakkeenomistajien, eli seurojen, hyväksyntää. Siks mun mielestä on turha puhua Liigan supistamisesta. Se että Liigan joukkuemäärä nostetaan 20-24 joukkueeseen on luultavasti jo paljo todennäköisempää, vaikka seki on toistaiseks aika kaukasta haaveilua. Toisaalta en ihmettelis vaikka sinne otetaan Jokerit puolentoista kauden jälkeen takas ja pelataan 16 joukkueella.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Noo, sitten oltaisiin lopulta siinä tilanteessa, että Liigasta olisi pudonnut kolme joukkuetta alas joilla on fasiliteetit kunnossa nousua varten. Vääjäämättä se toisi mielenkiintoa alempaan sarjaan, mahdollisesti myös isot tasoerot, mutta se kehittäisi tämän kasvattajasarjan pelaajia huomattavasti nykyistä paremmin. Samalla nousisi sarjan pelillinen taso.

Suurista tasoeroista seuraisi myös suuri määrä yhdentekeviä otteluita, kun nämä liigakelpoiset joukkueet pyörittelisivät muita joukkueita leikitellen ja karkaisivat muilta jo kauden alkupuolella. Koko sarja repeäisi kahtia, ja ynnä muut -tason joukkueiden olisi vaikea asettaa mitään järkeviä tavoitteita, kun nousuun ei olisi kuitenkaan rahkeita. Mahdollista olisi toki sekin, että mestiksen tasonnousun sijaan nämä liigakelpoiset joukkueet pikemminkin taantuisivat, jos nousua ei tulisi heti.

Liigan supistamista todennäköisempää on se, että sinne otetaan lähivuosina vielä Jokerit ja espoolaisjoukkue sen hetkisellä nimellään. Sitten vedellään 17 joukkueella, joista 12 pitää ottaa playoffeihin, jottei häntäpään joukkueiden tarvitse laittaa hanskoja tiskiin jo ennen joulua.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tässä on hyvin huomannut oman suosikkijengin konkurssin myötä, että Liiga itsessään ei kiinnosta enää ollenkaan. Kun Blegi jäi pois sarjasta, en ole edes tarkistanut matsien tuloksia kuin vahingossa Jatkoajan etusivulta silmään sattuessa. En tiedä mitä joukkueille kuuluu ja miten kausi on mennyt, olen seurannut lähinnä Ilveksen taustasotkuja ja konkurssin partaalla taiteilua sekä ihan hiukan Jyrki Ahon kommentteja Ässien otteista. Toisin kuin silloin kun "oma" jengi pelasi sarjassa, ei liiga siis kiinosta yhtään. En usko olevan yksin ajatuksieni kanssa ja tämä olisi tärkeää myös liigassa ymmärtää mikäli halutaan joskus vielä saada jääkiekosta koko kansan kiinnostuksen kohde.

Näillä eväillä kymmenen vuoden sisällä futis on selvä ykköslaji Suomessa.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Saa ottaa talteen, mutta Liigan koko tulee tulee seuraavan viiden vuoden sisällä pienenemään joukkuemäärältään. Joko joukkueita lähtee uusiin sarjoihin tai joukkueita putoaa alempaan suomalaiseen sarjaan. Jos syntyisi uusi sarja jonne lähtisi vaikkapa Kärpät, Tappara, TPS ja HIFK niin se olisi Suomikiekolle hyväksi. Nuo seurat olisivat pelaajille houkuttelevampia ja siitä muodostuisi nykyistä Liigaa selvästi tasokkaampi sarja. Näin ollen suomalaiset pelaajat pääsisivät pelaamaan kovempia pelejä.
Liigajoukkueidenkin pitää ihan oikeasti kantaa vastuunsa suomikiekon tasosta. Se että jollain on osake, ei saa romahduttaa maan jääkiekon laatua. Sitä se juuri nyt tekee.
Minä en ole tässä esimerkiksi kannattamani SaPKon asialla sillä kaikki realiteetit mukaan lukien SaPKosta ei ole tulossa Liigajoukkuetta, se ei ole mahdollista. Kun taas tällä hetkellä Kokkolassa, Joensuussa, TUTOlla ja Vantaalla voisi olla ihan samat saumat pelata Liigaa kuin monilla siellä nyt pelaavilla.
Olen myöski yhtä paljon Tapparan kannattaja kuin SaPKon kannatajakin joten ei minulla ole sellainen yhyy, mua potkitaan tunne.
Ennenkaikkea olen jääkiekon fani, ja joukkueiden kannattaja ja jääkiekon kustannuksella tässä leikitään.
Suomikiekkoa heitellään kakkapökäleillä vähän joka suunnasta ja Liigakiekon viihdyttävyys laskee kohta sille tasolle, että ei enää viitsi vaivautua katsomaan.

@Juhaht edellä kiteyttää monien tuntemukset Liigaa kohtaa. Minä itse seuraan Liigaa ja käyn Liigapeleissä, mutta pikkuhiljaa vain sosiaalisen tapahtuman takia. Lätkä liigassa on viihdearvoltaan huonompaa kuin samaan aikaan pyörivät salatut elämät ym. Pelin taso on paskaa jos nyt vertaan sitä vaikka SHL:ään. On ihan perin kummallista ellei tuota suostuta ymmärtämään tuolla businesspäässä. No, onhan se jo huomattu ja siksi mietitty miten asia korjataan. Aika jättää nähtäväkseen korjataanko vai kustaanko omiin saappaisiin.

Ja mitä sitten tulee tään bisnesspuoleen ja sillä sarjapaikkojen oikeuttamiseen niin kannattaa vilkaista miten terveitä yhtiöitä nämä Liigaseurat ovatkaan. Naurettavaa puuhastelua sanoisi joku.
 
Viimeksi muokattu:

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Saa ottaa talteen, mutta Liigan koko tulee tulee seuraavan viiden vuoden sisällä pienenemään joukkuemäärältään. Joko joukkueita lähtee uusiin sarjoihin tai joukkueita putoaa alempaan suomalaiseen sarjaan. Jos syntyisi uusi sarja jonne lähtisi vaikkapa Kärpät, Tappara, TPS ja HIFK niin se olisi Suomikiekolle hyväksi. Nuo seurat olisivat pelaajille houkuttelevampia ja siitä muodostuisi nykyistä Liigaa selvästi tasokkaampi sarja. Näin ollen suomalaiset pelaajat pääsisivät pelaamaan kovempia pelejä.

Julkisuuteen tihkui viime vuonna joitain kommentteja siitä, että Liiga olisi todennäköisesti avautumassa jonkun vuoden päästä, ja joukkuemäärä laskisi samalla. Nyt näistä on oltu aivan hiljaa, mikä viittaa omasta mielestäni siihen, että on "tyyni jakso ennen myrskyä".

Jos pitäisi lähteä vetoa lyömään, uskaltaisin väittää suurimpien seurojen jättävän Liigan ja sitä kautta koko sarjajärjestelmän menevän uusiksi yllättävän nopeastikin. Liigasta joukkueiden pudottaminen alas tuntuu ajatuksena todella vaikealta, joten luonnollisempaa olisi juurikin tuo osan "nouseminen" johonkin isompaan kokonaisuuteen.

Mutta jännä nähdä. Jotain muutosta kuitenkin kiekko vaatii.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Saa ottaa talteen, mutta Liigan koko tulee tulee seuraavan viiden vuoden sisällä pienenemään joukkuemäärältään. Joko joukkueita lähtee uusiin sarjoihin tai joukkueita putoaa alempaan suomalaiseen sarjaan. Jos syntyisi uusi sarja jonne lähtisi vaikkapa Kärpät, Tappara, TPS ja HIFK niin se olisi Suomikiekolle hyväksi. Nuo seurat olisivat pelaajille houkuttelevampia ja siitä muodostuisi nykyistä Liigaa selvästi tasokkaampi sarja. Näin ollen suomalaiset pelaajat pääsisivät pelaamaan kovempia pelejä.
Liigajoukkueidenkin pitää ihan oikeasti kantaa vastuunsa suomikiekon tasosta. Se että jollain on osake, ei saa romahduttaa maan jääkiekon laatua. Sitä se juuri nyt tekee.
Minä en ole tässä esimerkiksi kannattamani SaPKon asialla sillä kaikki realiteetit mukaan lukien SaPKosta ei ole tulossa Liigajoukkuetta, se ei ole mahdollista. Kun taas tällä hetkellä Kokkolassa, Joensuussa, TUTOlla ja Vantaalla voisi olla ihan samat saumat pelata Liigaa kuin monilla siellä nyt pelaavilla.
Olen myöski yhtä paljon Tapparan kannattaja kuin SaPKon kannatajakin joten ei minulla ole sellainen yhyy, mua potkitaan tunne.
Ennenkaikkea olen jääkiekon fani, ja joukkueiden kannattaja ja jääkiekon kustannuksella tässä leikitään.
Suomikiekkoa heitellään kakkapökäleillä vähän joka suunnasta ja Liigakiekon viihdyttävyys laskee kohta sille tasolle, että ei enää viitsi vaivautua katsomaan.

@Juhaht edellä kiteyttää monien tuntemukset Liigaa kohtaa. Minä itse seuraan Liigaa ja käyn Liigapeleissä, mutta pikkuhiljaa vain sosiaalisen tapahtuman takia. Lätkä liigassa on viihdearvoltaan huonompaa kuin samaan aikaan pyörivät salatut elämät ym. Pelin taso on paskaa jos nyt vertaan sitä vaikka SHL:ään. On ihan perin kummallista ellei tuota suostuta ymmärtämään tuolla businesspäässä. No, onhan se jo huomattu ja siksi mietitty miten asia korjataan. Aika jättää nähtäväkseen korjataanko vai kustaanko omiin saappaisiin.

Ja mitä sitten tulee tään bisnesspuoleen ja sillä sarjapaikkojen oikeuttamiseen niin kannattaa vilkaista miten terveitä ytiöitä nämä Liigaseurat ovatkaan. Naurettavaa puuhastelua sanoisi joku.
Ideologialtaan hyvä mielipide, mutta käytännössä mahdoton toteuttaa.
Kuka ne seurat sieltä Liigasta tiputtaa ja ostaa ulos ?
Miten kauan puolitusinaa seuraa jaksaa pelata liigaa keskenään, tulee paljon mitäänsanomattomia runkosarjaotteluita, joita kukaan ei halua katsoa.
Näkisin myös, että Liiga lähinnä laajenee, ei kapene. Saattaa tulla vaikkapa kaksi kahdeksan joukkueen divisioonaa.
Liigaseurat eivät ole terveitä, mutta eivät myöskään konkurssissa..jotenkin siis ovat selvinneet ja pystyvät Liigassa operoimaan.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Tuodaanpa taas oma näkemys. Olen Kärppien kannattaja, mutta liiga ei kiinnosta. Ei edes Kärppien pelit siellä. Viimeksi olen maksanut liigatuotteesta ennen edellistä sulkupäätöstä ja Sportin nostoa. En aio maksaa jatkossakaan. CHL peleissä olen muutaman pelin käynyt katsomassa maksavana asiakkaana. Liigalle en aio maksaa jatkossakaan ennenkuin tulee joku järkevä remontti.

Minulla on syvä kunnioitus karsintapelejä kohtaan. Niiden mukana vietin kiihkeimmät kärppäfanitukseni ja elämäni kovin jääkiekkojuttu on edelleen Kärppien nousu Pelicansia vastaan. Yksikään mestaruus ei pääse edes lähelle. Kovin pettymys on edelleen 1998 Tutostrofi. Yksikään pleioff tai finaalitappio ei pääse edes lähelle. Tällaisia tunteita ei nykyjääkiekko enään tarjoa. En ole ollut kiinnostunut NHL:stä yli 15 vuoteen, mutta kiitos liigaspedeilyn olen nyt maksava asiakas viasatille ja kohtuu kiinnostunut niistä peleistä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ideologialtaan hyvä mielipide, mutta käytännössä mahdoton toteuttaa.
Kuka ne seurat sieltä Liigasta tiputtaa ja ostaa ulos ?
Miten kauan puolitusinaa seuraa jaksaa pelata liigaa keskenään, tulee paljon mitäänsanomattomia runkosarjaotteluita, joita kukaan ei halua katsoa.
Näkisin myös, että Liiga lähinnä laajenee, ei kapene. Saattaa tulla vaikkapa kaksi kahdeksan joukkueen divisioonaa.
Liigaseurat eivät ole terveitä, mutta eivät myöskään konkurssissa..jotenkin siis ovat selvinneet ja pystyvät Liigassa operoimaan.

Veikkaan että yllä mietittiin sitä että jos Suomesta lähtisi useampi joukkue esim. nuo mainitut TPS, Tappara, Kärpät, HIFK ulkomaille ei sitä että keskenään perustaisi uutta liigaa. Tosin näyttäisi siltä ettei CHL ole ottanut odotettua enemmän tulta purjeisiinsa joten saa nähdä onko euroopan omalle liigalle sitten niin paljon kysyntää. Onhan esimerkiksi Norjassa menty eteenpäin, mutta vaatisi todennäköisesti että suurseuroja nousisi enemmän mukaan useammasta maasta että voidaan haaveilla.

Liigaseurat tosiaan ei ole terveitä mutta viimevuonna taisi melkein jokainen tehdä voittoa ettei tilanne ole niin huono kun voisi olettaa muutamaa seuraa lukuunottamatta ja katsojamäärät hieman nousussa. Toki tilanne voi aina olla parempikin. Senhän takia tuossa varmaan enemmän tässä väänetäänkin kun tilanne ei ole välttämättä huonokaan, mutta ei hyväkään. Kukaan myöskään ei halua tippuakaan. Nyt kun Ilveksen omistajuudessa kävi vielä muutoksia ei taida lähivuosina olla konkurssejakaan luvassa joka tiputtaisi joukkuemäärää. Kalpan tainnut pelastaa tuo hyvä urheilullinen menestys, toki varsinkin uusien joukkueiden talous selviää tulevina vuosina kun vakiintuu tilanne.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Julkisuuteen tihkui viime vuonna joitain kommentteja siitä, että Liiga olisi todennäköisesti avautumassa jonkun vuoden päästä, ja joukkuemäärä laskisi samalla. Nyt näistä on oltu aivan hiljaa, mikä viittaa omasta mielestäni siihen, että on "tyyni jakso ennen myrskyä".

Jos pitäisi lähteä vetoa lyömään, uskaltaisin väittää suurimpien seurojen jättävän Liigan ja sitä kautta koko sarjajärjestelmän menevän uusiksi yllättävän nopeastikin. Liigasta joukkueiden pudottaminen alas tuntuu ajatuksena todella vaikealta, joten luonnollisempaa olisi juurikin tuo osan "nouseminen" johonkin isompaan kokonaisuuteen.

Mutta jännä nähdä. Jotain muutosta kuitenkin kiekko vaatii.
Tämä on kyllä loogisesti varsin järkeenkäypä kirjoitus. Liigaosakkeen omistajat tuskin haluavat "pudota" mihinkään. Imagon ylläpitämiseksi sieltä pitää "nousta". Tarkoittaako tämä sitten, että Liigan Elitserienin parhaat muodostavat ykköstason ja kansallisesti pelataan kakkostasoa, josta voi karsi ylöspäin. Vai nostetaanko liigaan lisää joukkueita, vaikkapa yhteensä 18, ja jaetaan se kahteen osaan? Se olisi toinen vaihtoehto. Itse asiassa molemmat ovat mielestäni erittäin hyviä ratkaisuja. Meille mestisseuraajille muutos on toki kovin pieni, mutta lajin kiinnostavuus ylipäänsä varmasti nousisi.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Alla Hesarin hyvä juttu Jukureiden liigataipaleen alusta ja vaikka antikristusta monelle täällä symboloikin, mm. Toivakan ajatuksia liiga-arjesta. Ei ole helppoa tai halpaa. Hyvä huomio jutussa, että liigaseuraa ei taunotasalakkien lipputuloilla pinnalla pidetä vaan tulos tehdään enemmälti oheis- ja lisäpalveluilla sekä yritysmyynnillä. Tämä siis kohtaan liiga auki joo pilkku mutta entäpä nämä asiat... Neljän miljoonan budjetti riittää liigassa selkeään viimeiseen sijaan taloudellisesti.
http://www.hs.fi/urheilu/art-2000005086834.html.
 
Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Tässä on hyvin huomannut oman suosikkijengin konkurssin myötä, että Liiga itsessään ei kiinnosta enää ollenkaan. Kun Blegi jäi pois sarjasta, en ole edes tarkistanut matsien tuloksia kuin vahingossa Jatkoajan etusivulta silmään sattuessa.

Ihan totta. Olen oikeastaan yllättänyt itseni. Liigan seuraaminen alkoi pari vuotta ennen Kiekko-Espoon liiganousua, mutta on nyt katkennut kuin kananlento. Kun ei ole omaa seuraa eikä sarjassa juurikaan erityisen kiinnostavia tai MM-tasoisia pelaajia, ei liiga itsessään näköjään kiinnosta.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tässä taisi käydä joku ihmeellinen kina ja liitto antoi armoa. Hiukan kyllä ihmetyttää. Mutta tätä tämä on. Itse olen kyllä tyytyväinen hänen paluusta. Mutta hei, ensikaudella kotikonnuille Luce.
 
Lieminen

Jäsen
Lisätietoja tästä kinasta?

Pelaajan ja Lekin kannalta hyvä homma, eikä siinä, mutta onhan tämä nyt yhtä helvetin puuhastelua. Tehdään sääntöjä joita ei sitten noudateta vaan on aina poikkeuksen poikkeus. Olisiko sama pätenyt muiden seurojen kohdalla?

Olis varmaan tiedottamisen paikka miten lupa heltisi, vai riittikö saunakaljat ja selänpesu?

Tiedon puutteessa annetaan suotta huhuille tilaa.
 
Kina oli Lucen ja saksalaisen seuran välillä ja varmaan tämän selvityksen vuoksi sai LeKi armoa. Tottakai tämä sotii sovittuja sääntöjä, mutta mikään ei ole koskaan varmaa. Tähän siis itse viittasin.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Aivan se ja sama mikä siellä syynä, säännöt on selvät. Tämän perusteellahan joku Liiga seura voisi siirtää Ramstedtin Amurista maaliskuussa kun siellä on riitaa heidän välillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös