Merkkipaalut NHL:ssä

  • 280 989
  • 1 034

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Kiitokset näistä. Lisättäköön, että Rasmus Ristolainen noussee yllä mainittujen nimien joukkoon, sillä 100 pisteen rajasta uupuu enää 8 pistettä ja ikää on vasta noin 22 vuotta ja 3 kk. Teuvo Teräväisellä on vielä 32 pistettä tuohon merkkipaaluun ja 23 vuotta tulee täyteen ensi syksynä ennen uuden NHL-kauden alkua, joten Teuvollakin tuo on vielä mahdollisuuksien rajoissa, mutta jäänee vajaaksi ellei loppukausi mene lähes pinna per peli -tahtia.

Koska Ristolainen on noin lähellä niin piti tarkistaa noiden kolmen muun puolustajan iät:

Hannu Virta - 22 vuotta ja 204 päivää
Reijo Ruotsalainen - 22 vuotta ja 321 päivää
Risto Siltanen - 22 vuotta ja 355 päivää

Ristolaisella on tänään ikää 22 vuotta ja 84 päivää, joten Rasmuksella on reilusti aikaa kerätä puuttuvat kahdeksan pistettä ja nousta nuorimpana 100 pistettä täyteen saaneeksi suomalaispuolustajaksi.
 
Aika hemmetin epätodennäköisenä pidän tuota, että pystyisi vetämään tästä eteenpäin 10 kautta 33:n maalin keskiarvolla, kun nyt on 31 ikävuotta plakkarissa. Mahdollista kai toki, mutta todennäköisyys on jotain muuta.

Minä taas en pidä niinkään tuota maalikeskiarvoa epätodennäköisenä, mutta en myöskään usko Ovechkinin yltävän Gretzkyn maalimäärään, sillä en usko Ovechkinin pelaavan vielä kymmentä kautta NHL:ssä. Ei sillä etteikö voisi jatkaa uraansa yli 40-vuotiaaksi, mutta uskoisin hänen haluavan pelata KHL:ssä muutaman kauden uran loppupuolella.

Veikataan nyt sitten jotain, niin saadaan nauraa muutaman vuoden kuluttua tälle. Veikkaan Ovien pelaavan nykyisen sopimuksensa loppuun Capitalsissa eli kevääseen 2021. Silloin hänellä on kasassa NHL:ssä 650 maalia.
 

Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
John Tavaresille tuli joku aika sitten 500 pistettä kasaan. Niin se aika rientää, tuntuu että vastahan se oli rookie...

Nyt siis kasassa 553 ottelua, joissa 225 maalia + 280 syöttöä = 505 pojoa. Ihan kiva tahti.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
John Tavaresille tuli joku aika sitten 500 pistettä kasaan. Niin se aika rientää, tuntuu että vastahan se oli rookie...

Nyt siis kasassa 553 ottelua, joissa 225 maalia + 280 syöttöä = 505 pojoa. Ihan kiva tahti.
Ja kun tutkii vielä Islandersin joukkuetta Tavaresin uran aikana niin korkea tahti vaan korostuu. Jossain muussa joukkueessa pelattuaan Tavaresista pöhistäisiin paljon nykyistä enemmän.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Henrik Sedin sai viime yönä 1000 tehopistettä täyteen.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Corey Perrylle tiistaina uran 700. piste NHL:ssä. Vuoden 2003 draftista kolmas pelaaja joka on yltänyt tuohon merkkipaaluun (Eric Staal ja Ryan Getzlaf kaksi muuta).
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Corey Perrylle tiistaina uran 700. piste NHL:ssä. Vuoden 2003 draftista kolmas pelaaja joka on yltänyt tuohon merkkipaaluun (Eric Staal ja Ryan Getzlaf kaksi muuta).
On muuten todella kova varausvuosi tuo 2003 vaikka ihan kärkiosaaminen tuntuu hyökkääjistä puutuvan. Ykköskierroksen varauksista vain kahdella on alle 200 ottelua NHL:ssä (Hugh Jessiman ja Shawn Belle). Kakkoskierrokseltahan löytyi myös ihan hyviä pelaajia.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Marleaun paras kausi on 44 maalinen muutaman vuoden takaa, mikä on toki nykyään komea lukema, mutta muutoin voidaan puhua varsin maltillisista lukemista 30 maalin molemmin puolin. 500 maalia on kyllä kova lukema hänen kaltaiselleen tasaiselle suorittajalle. Kovimmat maalimäärät ovat syntyneet 29+ ikäisenä, joten siltäkin osin kunnioitettavaa.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Marleaun paras kausi on 44 maalinen muutaman vuoden takaa, mikä on toki nykyään komea lukema, mutta muutoin voidaan puhua varsin maltillisista lukemista 30 maalin molemmin puolin. 500 maalia on kyllä kova lukema hänen kaltaiselleen tasaiselle suorittajalle. Kovimmat maalimäärät ovat syntyneet 29+ ikäisenä, joten siltäkin osin kunnioitettavaa.

Piti oikein tarkistaa montako pelaajaa 500 maalin kerhosta ei koskaan yhdellä kaudella tehnyt vähintään 50 maalia. Tässä olisi lista:

Gordie Howe 786 maalia, paras saldo yhdellä kaudella 49.
Mats Sundin 564 maalia, paras saldo yhdellä kaudella 47.
Ron Francis 549 maalia, paras saldo yhdellä kaudella 32.
Stan Mikita 541 maalia, paras saldo yhdellä kaudella 40.
Frank Mahovlich 533 maalia, paras saldo yhdellä kaudella 49.
Pat Verbeek 522 maalia, paras saldo yhdellä kaudella 46.
Marian Hossa 518 maalia, paras saldo yhdellä kaudella 45.
Gilbert Perreault 512 maalia, paras saldo yhdellä kaudella 44.
Jean Beliveau 507 maalia, paras saldo yhdellä kaudella 47.
Patrick Marleau 500 maalia, paras saldo yhdellä kaudella 44.

500 maalin kerhossa on Marleaun myötä siis yhteensä 45 pelaajaa, ja heistä Marleau on kymmenes joka liittyi sinne ilman yhtään 50 maalin kautta.

---------------

1000 pisteen kerhossa ilman yhtään 100 pisteen kautta ovat seuraavat pelaajat:

Ray Bourque 1579 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 96.
Stan Mikita 1467 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 97.
Mike Modano 1347 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 93.
Dave Andreychuk 1338 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 99.
Jarome Iginla 1285 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 98.
Alex Delvecchio 1281 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 83.
Phil Housley 1232 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 97.
Norm Ullman 1229 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 85.
Jean Beliveau 1219 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 91.
Larry Murphy 1216 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 85.
Vincent Damphousse 1205 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 97.
Rod Brind'Amour 1184 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 97.
Nicklas Lidström 1142 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 80.
Joe Nieuwendyk 1126 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 95.
Frank Mahovlich 1103 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 96.
Keith Tkachuk 1065 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 98.
Ray Whitney 1064 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 83.
Patrick Marleau 1064 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 86.
Pat Verbeek 1063 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 89.
Henri Richard 1046 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 80.
Alex Kovalev 1029 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 95.
Patrick Elias 1025 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 96.
Brian Bellows 1022 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 99.
Rod Gilbert 1021 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 97.
Dale Hunter 1020 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 79.
Lanny McDonald 1006 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 98.
Brian Propp 1004 pistettä, paras saldo yhdellä kaudella 97.

27/85 tuhannen pisteen kerhon jäsenestä siis kerhossa ilman yhtään 100 pisteen kautta. Neljä niistä puolustajia ja loput 23 hyökkääjiä.

Kaikki 1000 pisteen kerhon jäsenet siellä kuitenkin vähintään yhden PPG kauden kanssa. Tiukimmalle meni Dale Hunterilla (79p 77 ottelussa), Ray Whitneyllä (83p 81 ottelussa) ja Nicklas Lidströmillä (80p 80 ottelussa) - kaikilla kyse uran ainoista piste-per-peli kausista.

Shane Doanilla on enää 39 pistettä matkaa tonniin ja uran parhaaksi kaudeksi jäänee 78 pistettä 80 ottelussa, joten omaa mahdollisuudet nousta ainoaksi pelaajaksi joka on kerännyt tuhat pistettä ilman yhtään piste-per-peli tason kautta. Vaatii toki sitä että ura jatkuisi vielä ainakin yhden kauden verran.
 

Opatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, BVB, NHL, Snooker
Jason Chimera pelaa yöllä 1000. NHL-ottelunsa. Alla aktiivipelaajien TOP20-lista pelattujen otteluiden suhteen syntymävuosien kera:

Koodi:
1.    1972    Jaromír Jágr      1680    
2.    1977    Jarome Iginla     1522  
3.    1976    Shane Doan        1516   
4.    1979    Patrick Marleau   1463   
5.    1979    Joe Thornton      1419   
6.    1976    Matt Cullen       1337    
7.    1977    Zdeno Chara       1323    
8.    1979    Marian Hossa      1283   
9.    1980    Henrik Sedin      1217  
10.   1980    Daniel Sedin      1194    
11.   1982    Scott Hartnell    1158    
12.   1980    Mike Ribeiro      1073   
13.   1980    Mike Fisher       1062   
14.   1982    Nick Schultz      1055  
15.   1979    Brian Campbell    1053   
16.   1981    Justin Williams   1050    
17.   1983    Jay Bouwmeester   1040    
18.   1979    Chris Neil        1019    
19.   1979    Jason Chimera      999   
20.   1981    Radim Vrbata       984
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Phil Kessel pelasi viime yönä uransa 800. ottelun ja juhlisti sitä tehoilla 2+1, toisen maalin ollessa ottelun voittomaali jatkoajalla.

Kesselin 800 ottelua on eniten vuoden 2006 draftiluokasta. Toiseksi eniten pelejä on pelannut Jordan Staal, 732 kappaletta. Nicklas Bäckström (703) ja Milan Lucic (701) ovat myös ehtineet jo rikkomaan 700 pelatun ottelun rajapyykit, ja Jonathan Toewsilla mahdollisuus tehdä sama maaliskuun alkupuolella.
 

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Henrik Lundqvistille 400. voitto. Hän on 12. maalivahti kuka on tuohon kyennyt.


1. Martin Brodeur 691
2. Patrick Roy 551
3. Ed Belfour 484
4. Curtis Joseph 454
5. Roberto Luongo 451
6. Terry Sawchuk 447
7. Jacques Plante 437
8. Tony Esposito 423
9. Glenn Hall 407
10. Grant Fuhr 403
11. Chris Osgood 401
12. Henrik Lundqvist 400
 
Viimeksi muokattu:

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Lundqvist oli lisäksi nopein 400 voittoon yltänyt maalivahti.

1. Lundqvist | 727 peliä
2. Brodeur | 735
3. Osgood | 742
4. Plante | 753
4. Roy | 753
 

cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Jokerit, KäPa, Liverpool
Lundqvist oli lisäksi nopein 400 voittoon yltänyt maalivahti.

1. Lundqvist | 727 peliä
2. Brodeur | 735
3. Osgood | 742
4. Plante | 753
4. Roy | 753

Mites oikeat statsit, kun otetaan huomioon että noilla muilla veskoilla ei ole ollut mahdollisuuksia ottaa ns. rankkari/jatkoaikavoittoja samalla tavalla kuin Lundqvistilla?
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Mites oikeat statsit, kun otetaan huomioon että noilla muilla veskoilla ei ole ollut mahdollisuuksia ottaa ns. rankkari/jatkoaikavoittoja samalla tavalla kuin Lundqvistilla?

Meinasin itsekin lisätä tuohon, että on vaikea verrata eri aikakausien tilastoja keskenään. Eli eivät varsinaisesti edes vertailukelpoisia.

Fakta kuitenkin on, että Lundqvistilla meni 727 peliä saavuttaa kyseinen merkkipaalu.
 

cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Jokerit, KäPa, Liverpool
Meinasin itsekin lisätä tuohon, että on vaikea verrata eri aikakausien tilastoja keskenään. Eli eivät varsinaisesti edes vertailukelpoisia.

Fakta kuitenkin on, että Lundqvistilla meni 727 peliä saavuttaa kyseinen merkkipaalu.

Kyllä kyllä, mutta mielestäni reiluin vertailu saadaan kun otetaan noita jatkoaika/rankkarivoittoja veke, Plantella ei ainakaan tainnut mahiksia olla niitä poimia.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Nicklas Bäckström rikkoi viime yönä 700 pisteen rajapyykin, ollen ensimmäinen siihen kyennyt vuoden 2006 draftista.
 

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Jamie Benn 500. piste. Toisena pelaajana 2007 draftista.

Mark Scheifele 200. piste.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Crosbylle tuhat pistettä täyteen historian 12. nopeiten ja 11. nuorimpana.

1000 pistettä
1. Wayne Gretzky 424 (19.12.1984)
2. Mario Lemieux 513
3. Mike Bossy 656
4. Peter Stastny 682
5. Jari Kurri 716
6. Guy Lafleur 720* (4.3.1981)
7. Bryan Trottier 726
8. Denis Savard 727
9. Steve Yzerman 737
10. Marcel Dionne 740* (7.1.1981)
11. Phil Esposito 745* (15.2.1974)
12. Sidney Crosby 757
13. Jaromir Jagr 763
14. Paul Coffey 770
15. Dale Hawerchuk 781

Nuorimpana 1000 pisteeseen yltäneet pelaajat:

1. Wayne Gretzky - 23 vuotta ja 328 päivää
2. Mario Lemieux - 26 vuotta ja 171 päivää
3. Steve Yzerman - 27 vuotta ja 291 päivää
4. Dale Hawerchuk - 27 vuotta ja 338 päivää
5. Bryan Trottier - 28 vuotta ja 196 päivää
6. Jaromir Jagr - 28 vuotta ja 319 päivää
7. Mike Bossy - 29 vuotta ja 2 päivää
8. Denis Savard - 29 vuotta ja 35 päivää
9. Marcel Dionne - 29 vuotta ja 157 päivää*
10. Guy Lafleur - 29 vuotta ja 165 päivää
11. Sidney Crosby - 29 vuotta ja 193 päivää
12. Paul Coffey - 29 vuotta ja 204 päivää
13. Jari Kurri - 29 vuotta ja 229 päivää
14. Mark Messier - 29 vuotta ja 360 päivää
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Modernin ajan jääkiekkoilussa all-time tilastoissa noilla sijoilla. Aivan käsittämätön tahti käsittämättömältä pelaajalta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ja ilman noita pahoja loukkaantumisiaan olisi helposti voinut olla ainakin pari sijaa korkeammalla tuossa nuorimpana tuhanteen pisteeseen yltäneiden pelaajien listassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös