Anaheim Ducks 2016–2017

  • 134 991
  • 485

wundermann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LUFC
Koko teksti

Tämän lisäksi Murrayn puheista sai sen kuvan etteivät kaikki ongelmat edes välttämättä liity noihin tälleihin tai edes jääkiekkoon ylipäänsä. Murrayn puheet olivat aika epäselviä ja jopa kryptisiä. Itselle tuli mieleen että voisiko kyseessä olla jonkinlaiset mielen häiriöt? Näihinkin toki noilla aivotärähdyksillä voi olla iso vaikutus.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Vihdoinkin on mahdollisuus ruveta taas seuraamaan Ducksien matseja. Hiljaista on täällä, miltä Ankkojen pelaaminen on näyttänyt viime aikoina? Tulosten perusteella ei mitään ihmemuutoksia ole joukkueen ilmeessä tapahtunut.

Getzlaf valittiin NHL:n tähdistöotteluun Keslerin sijaan. Miksi? Onhan Getzlaf hyvin syöttöjä jaellut, mutta Kesler on tasaisen hyvä melkein joka osastolla. Meniköhän tuo tähdistövalinta entisten meriittien mukaan? Perry näyttää sitten olevan edelleen ihan pihalla, ainakin maalintekokoneena.

Miltä Montourin pelaaminen on näyttänyt? Ilmeisesti poika ei ole ihan päässyt NHL:n vauhtiin vielä mukaan, vaikka hyvin luisteleekin. Siinä mielessä hän on kai ollut pettymys koviin odotuksiin nähden, mutta toivottavasti hänen annetaan näyttää kykyjään vähän pidempään ja katsotaan, onko pojasta pelaajaksi NHL-tasolla. Onko laukaus yhtään parempi kuin Fowlerilla (ei kai se paljon huonompi voi olla ainakaan kovuusasteeltaan)?

Gibson on tainnut näyttää olevansa se parempi maalivahti, mutta ihan NHL:n huipulle hän ei vielä taida yltää?
 

Largo

Jäsen
Vihdoinkin on mahdollisuus ruveta taas seuraamaan Ducksien matseja. Hiljaista on täällä, miltä Ankkojen pelaaminen on näyttänyt viime aikoina? Tulosten perusteella ei mitään ihmemuutoksia ole joukkueen ilmeessä tapahtunut.

Getzlaf valittiin NHL:n tähdistöotteluun Keslerin sijaan. Miksi? Onhan Getzlaf hyvin syöttöjä jaellut, mutta Kesler on tasaisen hyvä melkein joka osastolla. Meniköhän tuo tähdistövalinta entisten meriittien mukaan? Perry näyttää sitten olevan edelleen ihan pihalla, ainakin maalintekokoneena.

Miltä Montourin pelaaminen on näyttänyt? Ilmeisesti poika ei ole ihan päässyt NHL:n vauhtiin vielä mukaan, vaikka hyvin luisteleekin. Siinä mielessä hän on kai ollut pettymys koviin odotuksiin nähden, mutta toivottavasti hänen annetaan näyttää kykyjään vähän pidempään ja katsotaan, onko pojasta pelaajaksi NHL-tasolla. Onko laukaus yhtään parempi kuin Fowlerilla (ei kai se paljon huonompi voi olla ainakaan kovuusasteeltaan)?

Gibson on tainnut näyttää olevansa se parempi maalivahti, mutta ihan NHL:n huipulle hän ei vielä taida yltää?
Kesler ja Fowler edustaa Ducks-värejä tähdistöottelussa, ei Getzlaf. Getzlaf on game-time decision tänään Starsia vastaan, mutta ilmeisimmin ei pelaisi vielä.

Montour ilmeisesti tänään scratch ja Holzer ottaa hänen paikkansa kokoonpanossa. Montour on pelannut ihan hyvin, mutta ei ole tosiaan säväyttänyt hyökkäyspäässä hirveästi. Peliaika on ollut siellä 15 minuutin tietämillä, josta jonkin verran myös ylivoimaa Lindholmin parina. Luistelu on loistavaa, pelin avaaminen sujuu, fyysisyys ajoittain ongelma ja sijoittuminen puolustuspäässä hakusessa. Siinä tiivistettynä hänen otteet omiin silmiini. Laukaus on ihan ok, mutta ei nyt mikään raketti sentään.

Gibson on pelannut mielestäni hyvin, ei me maalivahtiin kaaduta. Kesler on ollut joukkueen herra ja hidalgo, eikä Getzlafin poissaolo vaikuta joukkueen suorittamiseen niin negatiivisesti kuin aikaa ennen Kesleriä. Plussaa Kaselle, Vermettelle ja Cramarossalle, lampaita Perrylle.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Joo, katsoin tuon All Stars kokoonpanon jostain väärästä paikasta, siellä väläyteltiin mm. Ristolaista mukaan jne. Mutta Kesler on siellä kuten pitääkin. Fowlerista voi olla montaa mieltä, mutta onhan tämä kausi mennyt hänen osaltaan aikakin pisteissä aika hienosti.

Kiitos Montourin pelaamisen yhteenvedosta.
 

olza13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Gibson on ollut hyvässä iskussa viime pelit, pikkuhiljaa alkaa olla pelejä katsellessa luottavaisempi olo maalivahtipelin suhteen.

Kesler laidoillaan Silfv ja Cogliano saa jatkuvasti tilanteita vastustajan päätyyn, tällä hetkellä ketjun peli on todella mukavaa katseltavaa.
Muuten onkin sitten hyökkäysrintamalla hiljaista: Rakellin pistetehtailu on hyytynyt, ja muutenkin on ollut näkymättömämpi. Perrystä puhumattakaan, mies hiihtelee ihan varjojen mailla. Jospa kapteenin paluun myötä saataisiin toinenkin maalintekoon pystyvä ketju kasaan.
Ritchie on ollut ihan pirteä, ja samoin Kase. Vermette kauhoo aloituksia kovalla prosentilla, ja täyttää tonttinsa sitä kautta, mutta kolmosketjulta odottaisin kuitenkin hiukan enemmän tehoja.

Montour luistelee hyvin, ja omaan silmään on pelannut hyvin. Hyökkäspäässä tekee hyviä ratkaisuja, vaikka tehojen muodossa se ei toistaiseksi olekaan näkynyt. Enkä puolustuspäässäkään mitään isompia munauksia ole bongannut. Toki en ihan jokaista peliä ole kyennyt katsomaan.

Tässä hajanaisia ajatuksia Ankkojen pelistä, mukavaa että ketju heräsi ainakin hetkellisesti henkiin pitkästä aikaa!

Edit. parit typot.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Montour on lähetetty takaisin AHL:ään ja Theodore vastaavasti nostettu ylös. Ja sen perusteella mitä itse pystyin pelejä seuraamaan, niin hyvä näin. Sillä omaan silmään Theodore on näyttänyt näistä kahdesta selkeästi valmiimmalta pelaamaan NHL:ssä tällä hetkellä.
Tosin Montourkin voisi olla jossain toiseessa joukkueessa jo hyvinkin joukkueensa tärkein kiekkollinen puolustaja. Anaheimissa on vaan liikaa laatua edellä jotta Montour olisi täysin päässyt tuota osaamistaan näyttämään lyhyellä NHL visiitillään riittävästi isontaakseen rooliaan.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Eipä ollut Coloradosta paljon vastusta Ankanpojille. Joten tuon ottelun perusteella on vaikea sanoa mitään Ankkojen tasosta. Siitä on kai oltava samaa mieltä kaikkien muiden kanssa, että Keslerin - Silfverbergin yhdistelmä on kovassa vireessä, ja Cogs siinä vierellä sätkii mukana kohtuu hyvin ja aiheuttaa vauhdillaan ongelmia vastustajalle. Ja Gibson oli ihan mies paikallaan tässä Colorado-matsissa (tai pitäisikö sanoa "mies liikkeessä", tarpeen vaatiessa). Vaikka hyvällä sijoittumisella Gibson taitaa suurimman osan maalipaikoista eliminoida.

Mutta sitten pientä kritiikkiä, sitä on aina niin paljon helpompi antaa kuin kehuja. Getzlaf oli vielä ihan ruosteessa poissaolonsa jälkeen. Taisin ottelun alkupuolella nähdä jopa näitä osoitteettomia sokkorystysyöttöjä. Samoin Perry vaeltaa edelleen unten mailla, oli siinä vieressä sitten kuka tahansa. Mutta eniten ihmettelen Vatasen vauhdin puuttumista. Mies pelaa kyllä niin minimiliikkumisella kuin mahdollista. Onko tuo sitten neroutta, kokemuksen tuomaa, vai kunnon puutetta. Epäilen, että tuota jälkimmäistä, mutta en voi asiaa todistaa. Se vanha vikkelästi liikkuva Vatanen oli paljon mielenkiintoisempi seurattava. Mutta se on todettava, että pelisilmä Samilla on kyllä edelleen tallella, ja monessa kohtaa ratkaisut ovat älykkäitä, joita muut pelaajat eivät välttämättä tajua, mutta se vauhti vaan puuttuu lähes kokonaan. Ja laukaisuja ei juuri nähdä, näemmä itseluottamus täysin hukassa.

Vähän ihmettelen myös sitä, mihin kultapoju Lindholm on kadonnut kuvasta. Hänestä on tullut melkein rivipakki. Eikä tuo Theodorenkaan pelaaminen ihan NHL-valmiilta näytä, jos sitä ei ole vielä Montourinkaan. Fowler on kyllä aika ylhäisessä yksinäisyydessään tämän pakiston tähti, ainoastaan jos tuo laukaus olisi hieman kovempi niin avot.

Nelosketjun sällit kyllä myllyttävät aika mukavasti, monellakin tapaa.

Mutta sielläpä keikkuvat Ankanpojat Pacificin kärjessä, joten kauheasti ei voi valittaa. Hauska havaita, että Minnes-tota on yhtäkkiä runkosarjan huippujoukkueita kun Boudreau tuli luotsiksi. Kai siinä miehessä jotain sitten on.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Duckseille taas kaksi pistettä, tällä kertaa Boltsien kustannuksella, ja vähän pidemmän kaavan mukaan. Ei tuo peli edelleenkään mitään kaunista ole, väkisin otetaan pisteet, mutta kai sitten isossa kuvassa tärkeintä on se, että pisteitä tulee, eikä se, viihtyykö katsoja ruudun ääressä tai ei. Pacificin kärjessä ollaan, ei moittimista sijoituksessa.

Getzlafista meni ainakin TV-kommentoija Hazy Hayward eilen ihan sekaisin, vaikkei mielestäni syytä ollutkaan. Saihan Getzy nyt lahjamaalin tililleen, mutta muuten näkyi taas niitä sokkorystyjä ja muutenkin peli näytti minun silmiini väkisin puurtamiselta, vaikka laiskaksi miestä nyt ei voi moittia tässä pelissä. Karvasi välillä hyvin ("backchecking") takaapäin.

Minusta Bieksa pelaa edelleen ihan mukiinmenevästi, kun ei odotuksia paljon hänen suhteensa ole. Parempi mielestäni kuin joku Manson tai Holzer. Ankkojen nelospakki?

Rupesin muistelemaan, kuinka varauksia tehtäessä sadattelin pusihuulipoika-Rakellia ja "Magnus" Lindholmia, mutta täytyy nyt myöntää, että ihan hyviä valintojahan nuo olivat, joten onneksi en ole Duckseilla töissä. Eilenkin Ricky veti sinetin voitolle jatkoajalla röyhkeällä maalineteenmurtautumisellaan.
 

olza13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Minusta Bieksa pelaa edelleen ihan mukiinmenevästi, kun ei odotuksia paljon hänen suhteensa ole. Parempi mielestäni kuin joku Manson tai Holzer. Ankkojen nelospakki?

Rupesin muistelemaan, kuinka varauksia tehtäessä sadattelin pusihuulipoika-Rakellia ja "Magnus" Lindholmia, mutta täytyy nyt myöntää, että ihan hyviä valintojahan nuo olivat, joten onneksi en ole Duckseilla töissä. Eilenkin Ricky veti sinetin voitolle jatkoajalla röyhkeällä maalineteenmurtautumisellaan.

Samaa mieltä Bieksan esityksistä, ei ole ainakaan erottunut munauksilla jos ei loistanutkaan. Itse tykkään kyllä Mansonista fyysisen pelin takia. Jossain pelissä juuri tilastoitiin kymmenen taklausta. Ja olisihan puolustus melko pehmeä ilman Mansonia ja Bieksaa.

Viimeisestä kappaleesta sen verran että, että etenkin Rakell on ajoittain huikea. Tällä kaudella on maalejakin alkanut tulla mukavaan tahtiin. Hampuusilla on ollut tehojen puolesta hiljaista, mutta kyllähän mies ruutunsa täyttää. Hyviä varauksia molemmat.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Duckseille taas kaksi pistettä...

Rupesin muistelemaan, kuinka varauksia tehtäessä sadattelin pusihuulipoika-Rakellia ja "Magnus" Lindholmia, mutta täytyy nyt myöntää, että ihan hyviä valintojahan nuo olivat, joten onneksi en ole Duckseilla töissä. Eilenkin Ricky veti sinetin voitolle jatkoajalla röyhkeällä maalineteenmurtautumisellaan.

Tervepä terve kaikille tasasapuolisesti. Minulla on pelien seuraaminen jäänyt hyvin vähälle, yhden kokonaisen olen tainnut jälkilähetyksenä katsoa
Minä olen ollut Rakell-fani nuorten mm-kisoista ( eli varauksesta) lähtien, kiva nähdä tekstiteeveestä miehen tekevän tulosta. Eli oman hännän nostoa sen verran.
Toisaalta minä vedin kausiennakkoni tyyliin: kausi on lyhyt ja nolo. Nyt vahvasti näyttää siltä, että olin väärässä. Randy ei olekaan niin päiväysvanha kuin pelkäsin. Haa, tietysti Boudreau on onnistunut loihtimaan jälleen uuden joukkueen runkosarjamenestykseen, ei Minny nyt poffeista pois valahda vaikka sarjaa onkin monta peliä jäljellä. Eikä Ankatkaan, sen verran uskallan luvata tässä vaiheessa. Carlyle vs. Boudreau välierätaistoja??? Ja media tietää etukäteen kuinka siinä kävisi...
Pyrin seuraamaan pelejä enemmän ja myös tyrkkäämään mielikuviani ja -piteitäni palstalle.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Pyrin seuraamaan pelejä enemmän ja myös tyrkkäämään mielikuviani ja -piteitäni palstalle.
Kiitos @arvee. Mielipiteitä ja ihan vankkoja faktojakin Duckseista on aina kiva lukea täältä. Kovin paljon en minäkään aina ehdi seuraamaan, mutta aina kun vaan ehdin, niin yritän katsella. Joten ne, jotka katsovat kaikki (tai melkein kaikki) pelit, niin kirjoittakaapa asiantuntevasti, miten Duckseilla ihan oikeasti menee. Tulokset ja sarjataulukon näkevät kaikki halutessaan, mutta pelaajien tai koko joukkueen edesottamuksista ei aina ole niin tietoa, jos ei tule joka peliä katsottua.
 

olza13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Tämän vuoden puolella ollaan hävitty kahdesti, joista molemmat maalilla (toinen jatkoilla). Voittosarakkeeseen on kertynyt jo kahdeksan rastia.
Suorittaminen on ollut tasaisempaa, eikä rökäletappioita ole tullut ainottakaan. Joulukuussa otettiin muutamaan otteeseen useammalla maalilla pataan.
Positiivista on se että vaikkei aina oltaisikaan kuskin paikalla (esim. Tampaa vastaan), ollaan silti raavittu voittoja kasaan. Ja ollaan pystytty kääntämään tiukkioja pelejä kuten viime yön Colorado-pelissä.

Maalivahtipeli näyttää hyvältä, Gibson on ollut vakuuttava.

Puolustuksesta sen verran, että ei sieltä tällä hetkellä oikeastaan heikkoa lenkkiä löydy. Vatanen pelaa mielestäni hyvin, vaikkei tehoja olekaan kauhesti tullut. Lindholm parantaa koko ajan, viime peleissä on pari maaliakiin saanut aikaan. Fowler on ollut todella hyvä oikeastaan koko kauden. Luojan lykky ettei Camista louvuttu kesällä, vaikka itsekin täällä treidiä liputin. Tehoja on tullut mukavasti, ja puolustuspäässäkin homma toimii viime kautta paremmin.

Kapteenin peli on näyttänyt viime peleissä paremmalta. Perryllä on myös yritystä ja pääsee paikolle itse tai järjestää niitä muille, mutta jostain syystä ei osu. Tehottomuus varmasti tekee sen että ajoittain miehen tekeminen näyttää laiskalta ja turhautuneelta. Toivotaan että ketsuppipullo aukeaa kevättä kohden mentäessä. Kakkos- ja kolmosketjujen peli on ollut hyvää, ja nelonen hoitaa pienet minuuttinsa ihan kiitettävästi. Toivottavasti Silfverberg ei saanut pahempaa tälliä viime yön pelissä, ikävää jos hyvin toiminut Keslerin ketju joudutaan rikkomaan loukkaantumisen vuoksi. Ritchieltä hyvää tekemistä viime yönä, ekaan maaliin loistava maski, ja lopussa tärkeä voittomaali.

Kaikkiaan siis varsin hyvältä näyttää Ankkojen meininki, pudotuspelipaikkaa ajatellen pisteitä kertyy mukavaa tahtia. Melkeinpä kaikki pelit on tullut nauhalta aamuisin katseltua, mutta aika maallikko-analyysiä nää mun jutut on. Mitään pelitaktisia hienouksia en osaa sen kummemmin kommentoida, mutta tässä viisi senttiäni.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Vatanen pelasti eilen voiton Coloradosta viime sekunneilla osumalla Iginlan mailaan, jolla oli tyhjä maali edessään. Hienosti puurrettiin taas ja noustiin voittoon kolmannessa erässä tappioasemasta. Erikoiseksi ottelun teki tuo pleksin rikkoutumisesta johtunut pitkä tauko, jonka takia puolet ottelusta pelattiin sitten lähes yhteen putkeen.

Silfverberg tosiaan kolautti päänsä jäähän taklauksesta pudotessaan, joten voipi olla aivotärähdys ja pidempi huili edessä. Taas punnitaan joukkuetta, löytyykö korvaajaa.

Pelityylistä sen verran, että olen kai vuosikaudet täällä itkenyt, että Ducksit eivät pelaa kiekkokontrollipeliä, josta minä tykkäisin. Ja minulle on sanottu, että joukkueen rakenne ja pelaajien taidot nyt eivät vaan sovi sellaiseen peliin. Se kai tekee sitten sen, että puurretaan tällä pitkä päätyyn ja kaikki vaihtoon tyylillä, ja onhan se yllättävän hyvin toiminut, mutta sitä on vaan niin puuduttavaa katsoa. Joten jos faneja haluavat lisää, niin ehkä iloinen kiekollinen syöttelypeli voisi tuoda niitä lisää, vaikka luulen kyllä, että eivät ne tosifanit Eteläisessä Kaliforniassa ole mihinkään häviämässä tyylin johdosta, eikä satunnaisesti matseihin tulevat pahemmin välitä, millaisella tyylillä pelataan. Sitä vaan ajattelen, että riittääkö tuollainen puurtava tyyli mestaruuteen asti? 2007 se cuppi tuli, mutta silloin oli useampi "Hockey Fall of Fame" -yksilö joukkueessa, pelattiin todella fyysisesti, ja kolmosketju Påhlssonin johdolla sai suonenvedon ja teki maaleja liukuhihnalta pleijareissa. En nyt oikein näe samanlaista tuossa nykyisessä joukkueessa, joten puurtamallako päästään mestaruuteen asti?
 

olza13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
joten puurtamallako päästään mestaruuteen asti

Puurtamalla. Ja sillä että Gibson laittaa luukut kiinni, Kaksoset ja Kesler ovat isompia, fyysisempiä ja ilkeämpi kuin vastustajajien tähdet, puolustus onnistuu laajalla rintamalla molemmissa päissä kenttää ja Vermette kauhoo tärkeät aloitukset omille. Ja hei, Randy tietää kuinka kannu voitetaan.

Ei tässä ykkössuosikkeja ehkä olla mestaruuteen asti, mutta kyllä itse haluan uskoa että ihan hyvät kortit on jaettu jos ne vaan pelataan oikein ja on vähän onneakin matkassa.
 

Largo

Jäsen
Ei tässä ykkössuosikkeja ehkä olla mestaruuteen asti, mutta kyllä itse haluan uskoa että ihan hyvät kortit on jaettu jos ne vaan pelataan oikein ja on vähän onneakin matkassa.
Juuri näin. Gibson on isoimmassa asemassa kun tämän joukkueen menestysmahdollisuuksia arvioidaan. Puolustus vaatii Fowlerin tason pitämistä ja napsu pari lisää Vataselta sekä Lindholmilta. Hyökkäys on mielestäni suurin kysymysmerkki. Sentterikaksikko pärjää vertailussa muiden vastaaviin todella hyvin. Ei siellä kauhean monella kuitenkaan parempaa ole, olettaen tietysti että Getzlafia kiinnostaa. Kesler on joukkueen Hart-kandinaatti, eikä Selke-trophy utopiaa ole. Perryltä vaaditaan enemmän tehoja, jos poffeissa menestystä halutaan saada. Silf ja Cogs ovat molemmat tärkeitä pelaajia alivoimalla ja Silf on onnistunut hyvin hyökkäyspäässä. Stephens twiittaili ettei mitään pahempaa olisi, mutta vähän ympäripyöreää tekstiä se oli. Vermetten hankintaa kyseenalaistettiin laajasti, mutta itselle riitti tuolla hinnalla pelkästään tuo kyky aloittaa. Vaisun alkukauden jälkeen on alkanut tulosta hiljalleen tulla myös tehojen myötä. Sitten on Rakell, joka on yllättänyt ainakin minut tuon maalimäärän kanssa. Saattaa tuo soppari olla aika ryöstö, joten kannatti venyttää sen tekemistä. Ritchieltä odotan vieläkin tehoja enemmän, vaikka ei ole "ykkösessä" enää kirmannutkaan. Kase on positiivisesti hurmannut minut. Sähäkkä pelaaja, josta tulee hieman mieleen Cogliano paremmilla käsillä. Coglianosta olen aina pitänyt, mutta samalla harmitellut ettei kädet pysy vauhdissa mukana. Kase voi olla jo ensi vuonna Cogliano-upgrade, jos ei ole sitä jo nyt.
 

olza13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Minnesotaa vastaan Fowlerin läpiajomaali alivoimalla veti suun messingille. Sen jälkeen ilonaiheet olivatkin vähissä. Gibson ilmeisesti loukkaantui, ja vikassa erässä 3-2 johtoasemasta sulaminen 5-3 tappioon. En pelkästään Bernierin piikkiin laita maaleja, vaan kyllä oli koko jengiltä aika karmea kolmoserä.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Herra viinilasi sai lopulta mitä ansaitsi ja käsittämättömän pitkään valmennus tuota taloudellista surffailua katsoikin ilman reagointia. Vatanen olisi jo World Cupin jälkeen pitänyt laittaa kuntokuurille ja peleille vasta kun laiminlyöty kesätreeni olisi hoidettu. Närästää ihan helvetisti että vätyksestä alkoi kuoriutumaan urheilija parin viime kauden aikana ja sitten ison jatkodiilin myötä heitetään homma ihan läskiksi. Molempien osapuolien kannalta olisi paras jos Vatanen siirtyisi muualle. Ducks saattaisi saada jotain vastineeksi ja #45 saattaisi havahtua taas todellisuuteen.

Noin muuten ankkalaumalla vaikuttaisi olevan asiat ihan hyvin. Kaksoset kun kevään mittaan vielä heräävät. Kesler ja Fowler ovat sen verran iskussa että tuskin kauheasti hiipuvat. En ole kaikkia pelejä katsonut, mutta myös tusinajanarit ovat mielestäni täyttäneet tonttinsa.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Vähän samaa mieltä @ZayWest:in kanssa. Vatanen on ollut tällä kaudella pettymys ja siltä tuo meno tosiaan näyttää, että kuntopuolta ei ole hoidettu kunnolla. Onko tuosta "Herra viinilasi"-jutusta jotain faktaa olemassa? Tai edes vaihtoehtoisia faktoja, hah haa. -4 Minnestotasta ei sitten auttanut asiaa.

Gibsonin loukkaantuminen ei ilmeisesti ole kauhean vakava, mutta odotellaan ja katsellaan.

Hyvä voitto Winnipegistä, en nähnyt kuin kolmannen erän Ankkojen kolmannesta maalista eteenpäin, mutta hyvin puolustettiin lopussa. Tässähän on ihan OK-olo, kun Ankat ja Tepsi ovat kärjen tuntumassa omissa sarjoissaan.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Onko tuosta "Herra viinilasi"-jutusta jotain faktaa olemassa? Tai edes vaihtoehtoisia faktoja, hah haa. -4 Minnestotasta ei sitten auttanut asiaa.

Lähinnä omaa maalailuani liittyen Samin kommenttiin kun rahakas jatko julkaistiin. En ala suolaamaan sen tarkemmin, mutta sanotaan vaikka niin ettei treenaaminen ole ollut se Vadun vahvuus. Varsinkaan kesällä. Sen vuoksi oli aika positiivista kun herra skarppasi parina aiempana kesänä.
 
Viimeksi muokattu:

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitä itse kuulin Vatasen lähipiiristä, on kaveri melko kova ottamaan kuppia ja toisaalta taas treenaaminen on aika paljon maltillisempaa. Varsinkin kun kaveri, jonka kanssa juttelin, on itse omasta mielestäni "liiankin kova" treenaamaan. Tosin keskustelu käytiin ennen Vatasen sopimuksen tekoa, mutta tuskinpa se on motivaatiota ainakaan kauheasti parantanut.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mitä itse kuulin Vatasen lähipiiristä, on kaveri melko kova ottamaan kuppia ja toisaalta taas treenaaminen on aika paljon maltillisempaa.

Sinällään roskaruoalla ja noin puoli kesää kestävällä keittochillailulla ei Vatasen tapauksessa olisi merkitystä jos treenaamiseen kuluva aika käytettäisiin kunnolla. En kyllä uskonut näkeväni sitä päivää että Vatanen saisi sovitettua liiga-ajoilta tuttua toimintaa shown puolelle. Ja nyt en puhu niistä kiekollisen pakin hyvistä puolista.

Ehkäpä sitä taas alkaa oikeat asiat maistumaan kun sopimus on aikanaan katkolla.
 

olza13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Noesen menetettiin Devilsiin waivereissa ja Kossila on nostettu ylös. Silfverberg on ainakin ensi yön pelin sivussa, joten näinköhän on Kossilalle tulossa heti näyttöpaikka.
 

Penner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Ois hienoo nähdä Kossila ankkapaidassa. Ei montaa tuntia nii selviää että onko äijä mukana. 30 suomalaispelaaja tälle kaudelle nhl.ssä jos näin käy.

Noesenia tuskin tulee ikävä. Toivottavasti saa uran käyntiin uudessa seurassa paremmin silti. Näytti kovin hitaalta peleissä. Sai sentään muutamat maalit tehdyksi muistaakseni.

Kausi on mennyt mukavasti. Gibsonin terveys tärkein asia keväällä. Puolustajien taso ei mielestäni riitä tällä hetkellä. Fowlerille iso peukku silti. Äijä ei enää pelkästään luistele nätisti vaan peli kulkee muutenkin.

Ankkojen hyökkäysketjut on nyt jo ihan hyviä mutta potentiaalia on jopa kolmeen tosi hyvään ketjuun. Perry kun herää keväällä niin mahdollista on päästä pitkälle. Edelleen nuo veljekset on kuitenkin tärkeimmät hyökkäyspäässä. Getzlafia paljon haukutaan mutta itse ollut pääosin tyytyväinen hänen peliinsä. Ainahan niitä harhasyöttöjä tulee mutta kyllä niitä hyviäki asioita tapahtuu usein kun kapteeni jäällä painaa.

Tänävuonna omasta mielestäni idän top tiimien taso on parantunut. Pari vuotta sitten vielä tuntui että lännen finaalin voittaja vie cupin mutta viimevuosi muutti asiat ehkä enempikin niin että nyt voisi melkein pari idän tiimiä olla paperilla kärjessä.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Vatanen pelasi sitten kai Ankoista eniten paluuottelussaan, mutta koska en nähnyt peliä, niin voisiko joku täällä kommentoida, oliko se Vadun pelaaminen yhtään parantunut? Taisi mennä vähän alakanttiin kaikilta tuo peli, joten ei ehkä yhden pelin perusteella pysty kovin paljoa sanomaan. Kossila ei vissiin paljon saanut näyttää osaamistaan ja tie kulki takaisin AHL:ään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös