Äänestys: Vuoden 2016 parhaat elokuvat

  • 8 545
  • 73

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Vanha elokuvaäänestyksien konkari @Vintsukka ei enää tänä vuonna tätä äänestystä jatka:

Oliskohan kymmenen vuoden jälkeen aika antaa kapulaa eteenpäin? Olisiko kenelläkään muulla intoa järjestää tämänvuotista äänestystä, minulla kun on välipäivien aikataulu tiukempi kuin aiempina vuosina? Jos joku haluaa tähän lähteä, saa toki minun puolestani valintansa mukaan kopioida konseptin suoraan vanhoista tai uudistaa sen verran kuin näkee parhaaksi, annan siunaukseni.

Kunnioituksesta kymmenen vuoden vaivannäköä kohtaan otan tällä kertaa poikkeuksellisesti vetovastuun tästä äänestyksestä. Tämä on mitä todennäköisemmin kertaluonteinen pesti, sillä en ole palstalla viime aikoina pahemmin viihtynyt (viimeksi kesäkuussa 2016) enkä tiedä jaksanko jatkossakaan täällä niin aktiivisesti hillua. En lupaa edes ääntenlaskua ajoissa, yritän kuitenkin ne jossain välissä laskea.

Tämä on siis Kahdestoista Vuotuinen Jatkoajan Melko Epävirallinen Elokuvaäänestys eli VJMEEÄXII.

Äänestyskelpoisia äänestyksessä ovat tuoreet elokuvat jotka saivat Suomen ensi-iltansa vuoden 2016 aikana. Impivaaralaisessa hengessä jenkkilän tai muiden maiden ensi-iltapäivämäärillä ei ole väliä eikä merkitystä. Äänestys rajataan Suomessa teatterilevityksen saaneisiin elokuviin, eli festarinäytökset ja ihmebudjetin indiet jäävät ulos, vaikka ne olisivat maailman parhaita leffoja koskaan.

Laitan seuraavaan viestiin jonkinmoisen listan vuoden 2016 ensi-iltaleffoista. Se ei todennäköisesti ole 100% täydellinen, joten jos joku teattereissa pyörinyt tuntuu puuttuvan, niin ei kun viestiä tähän ketjuun. Leffa sitten hyväksytään tai ollaan hyväksymättä fasistidiktaattoriperiaatteella eli perusteita kuunnellen mutta lopulta mielivaltaiseen tyranniaan pohjautuen.

Uudistan hieman systeemiä, joten nyt tarkkana:
Ääniä voi antaa viidelle parhaalle elokuvalle ja vain ja ainoastaan viidelle elokuvalle.

Ei neljälle, ei kolmelle, ei kahdelle eikä varsinkaan yhdelle elokuvalle. Jos ei ole nähnyt vuoden aikana viittä mainitsemisen arvoista elokuvaa (tai ylipäätään viittä elokuvaa) niin ei kannata osallistua ollenkaan. Jos jokainen keksii vuoden urheilija -äänestyksiinkin kolme ehdokasta per kategoria, niin kyllä sitten elokuvaäänestykseenkin voi edellyttää ns. täyttä kuponkia. Hylkään armotta kaikki ne viestit, joissa on eri määrä kuin viisi elokuvaa järjestyksessä ja jossa on mukana muita kuin 2016 ensi-iltoja.

Pisteet jakautuvat edelleen loogisesti 5-4-3-2-1 eli ensimmäisenä mainittu saa viisi pistettä, toinen neljä ja niin edelleen.

Äänestysaikaa on pari viikkoa eli sunnuntaihin 15.1.2017 asti keskiyöllä. 16.1.2017 puolella annetut äänet diskataan. Ääntenlasku tapahtuu toivottavasti kohtuullisessa ajassa kunhan jaksan pisteitä räknätä.

Perusteluita voi antaa jos haluaa, samoin voi halutessaan laittaa bubbling under -listalle pari siinä hilkulla ollutta leffaa. Huonoimmankin leffan saa mainita jos sellainen on tullut katsottua ja teos on erityisesti pahoittanut mieltä.

Aikaisemmat äänestykset ja voittajat:
2005 - voittaja: Sin City
2006 - voittaja: The Departed
2007 - voittaja: The Simpsons Movie
2008 - voittaja: Yön ritari (The Dark Knight)
2009 - voittaja: Gran Torino
2010 - voittaja: Inception
2011 - voittaja: Black Swan
2012 - voittaja: Yön ritarin paluu (The Dark Knight Rises)
2013 - voittaja: Django Unchained
2014 - voittaja: The Wolf of Wall Street
2015 - voittaja: Star Wars: The Force Awakens
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tässä aakkosjärjestyksessä vuoden 2016 teatteriensi-illat (todennäköisesti hieman vaillinainen lista, mutta 170 leffan listaus nyt kuitenkin):

2 yötä aamuun
A Bigger Splash
Angry Birds
Anomalisa
Arrival
Assassin's Creed
Bad Moms
Batman v Superman: Dawn of Justice
Bodom
Bridget Jones's Baby
Brooklyn
Cafe Society
Captain America: Civil War
Captain Fantastic
Carol
Chocolat
Creed: The Legacy of Rocky
Danny
Deadpool
Deepwater Horizon
Disorder
Doctor Strange
Don't Breathe
Doria etsimässä
Eddie The Eagle
Eilisen kuiskaus
Elle
Eput
Firman pikkujoulut
Florence
Fuocoammare - Tuli merellä
Ghostbusters
Gods of Egypt
Hacksaw Ridge - aseeton sotilas
Haikarat
Hail, Caesar!
Hardcore
How to be a Single
Hurmaava petturi
Huuma
Hymyilevä mies
I, Daniel Blake
Ice Age: Törmäyskurssilla
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Independence Day: Uusi uhka
Iso Kiltti Jätti
Isäni Toni Erdmann
Isäni tähtien takaa
Jack Reacher: Paluu päämajaan
Jason Bourne
Joy
Julieta
Järven tarina
Jättiläinen
Kaikenkattava kauneus
Kaikki mitä rakastimme
Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!
Katseeseen kätketty
Kerro minulle jotain hyvää
Kirottu 2
Kirsikkapuiden alla
Knight of Cups
Kommuuni
Kreikkalainen naimakauppa 2
Kubo ja samuraiseikkailu
Kung Fu Panda 3
Kuninkaan hologrammi
Kunnon dinosaurus
Kuun metsän Kaisa
Land of Mine
Lemmikkien salainen elämä
Lights Out
Liittoutuneet
Lolo
London Has Fallen
Love & Friendship
Love is Love
Love Records
Lunastus
Luokkakokous 2: Polttarit
Masterminds
Matkalla Floridaan
Melanijan tie
Metsästäjä ja talvinen taistelu
Mies, joka rakasti järjestystä
Miksi hän?
Money Monster
Mother's Day
Mustang
Naapurit 2
Nainen junassa
Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Nerve
Nuori Zlatan
Nuotin vierestä
Nälkämaan Sampo
Onnenonkija
Pahan kukat
Paras ystäväni Truman
Passengers
Pete ja lohikäärme Elliott
Pikku prinssi
Poika ja peto
Pässit
Risto Räppääjä ja Yöhaukka
Robinson Crusoe
Rogue One: A Star Wars Story
Room
Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus
Samurai Rauni Reposaarelainen
Sausage Party
Sing
Siskokset
Skiptrace
Snowden
Sodan murtamat
Son of Saul
Soppalinnan salaseura
Sota ja mielenrauha
Spandex Sapiens
Spotlight
Star Trek Beyond
Steve Jobs
Suburra
Suffragette
Suicide Squad
Sully - uroteko Hudson-joella
Suosurmat
Suuri puhallus 2
Syysprinssi
Takaisin pintaan
Tanna
Tanskalainen tyttö
Tappajan näköinen mies
Tarzanin legenda
Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows
Teit meistä kauniin
The Accountant
The Beatles: Eight Days a Week
The Big Short
The Dressmaker
The Girl with All the Gifts
The Hateful Eight
The Lobster
The Magnificent Seven
The Man Who Knew Infinity
The Neon Demon
The Nice Guys
The Ones Below - alakertalaiset
The Revenant
The Wave
Todella Upeeta
Tomorrow: kohti parempaa huomista
Trolls
Tulen morsian
Tyttö nimeltä Varpu
Uhrauksia vapaudelle
Vakava leikki
Valmistujaiset
War Dogs
Warcraft: The Beginning
Where to Invade Next
Viidakkokirja
Viiru ja Pesonen - paras joulu ikinä
X-Men: Apocalypse
Youth
Yön eläimet
Zootropolis
Äkkilähtö
Äpärä

Lisätty listalle jälkikäteen:
Grimsby
A Monster Calls
The Boy
Girls Lost (Pojkarna)
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tässä oma listani:

1. Brooklyn
2. Creed: The Legacy Of Rocky
3. Arrival
4. Land of Mine
5. Hacksaw Ridge - Aseeton sotilas.

Bubbling under:
Captain America - Civil War, Eddie The Eagle, The Magnificent Seven, The Girl With All The Gifts, The Neon Demon

Brooklyn oli vuoden parasta antia. Koskettava, tunteellinen ja tiheätunnelmainen draama 1950-luvun irlantilaisesta maahanmuuttajatytöstä Yhdysvalloissa.

Vuoden mielensäpahoitus: Batman v Superman: Dawn Of Justice.

Hyvät ainekset pilattu lähes täydelleen, tukkoisen tönkkö ja sekava tekele jossa ajoittaiset välähdykset paremmasta lähinnä masentavat.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
1. The Revenant
2. Hacksaw Ridge
3. Deepwater Horizon
4. The Hateful Eight
5. The Nice Guys

The Revenant oli upea elokuva. Todella tyylikästä ohjausta, kuvausta ja näyttelyä. Hardylle olisi kuulunut oscari DiCapriotakin enemmän. Gibsonin comeback-ohjaus Hacksaw Ridge taistelee yhden katselun perusteella Saving Private Ryanin kanssa parhaan sotaleffan tittelistä. Se kertonee tarpeeksi. Deepwater Horizon pääsi yllättämään. Näin pitää toteuttaa tositapahtumiin perustuva katastrofileffa. Kurt Russell on hieno mies! The Hateful Eight oli perus-tarantinoa (tämä ei ole mitenkään pahalla sanottu) ja näyttelijäkaarti oli aika huikea. Kurt Russell on hieno mies! The Nice Guys oli pitkästä aikaa toimintakomedia joka oikeasti viihdytti.

Toistaiseksi on katsomatta kiinnostavilta vaikuttavista esimerkiksi Arrival, Passengers ja The Accountant. Saas nähdä ehtiikö tässä vielä jotain nähdä parin viikon aikana.
 

Waluigi

Jäsen
1. Spotlight
2. Brooklyn
3. Carol
4. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
5. Creed: The Legacy of Rocky

Aika draamallista oli menneen vuoden hittielokuvatarjonta. Spotlight veti puoleensa rajulla teemalla ja erinomaisella kuvastolla, jolla suoraviivaisesta rainasta tuli todella puhutteleva kokonaisuus. Brooklyn puolestaan nosti osakkeitaan loistavalla soundtrackilla, joka nosti leffan tunnelmaosuudet toiseen potenssiin. Erinomaisen hieno elokuva. Muut nyt sitten olivat vähän mitä olivat, vaikka hyvinä pätkinä jäivät muistikuviin. Ensimmäinen kaksikko vain sattui olemaan niin paljon muuta tarjontaa parempi.

Kunniamaininta vielä Dr. Strangelle, joka oli varsin mainiota Marvel-hömppää. Ei jäänyt kummoista käteen, mutta toisaalta viihdytti ja oli toimiva.

Häpeäpaalua pitäisi saada, sillä The Revenant, Snowden ja Arrival ovat yhä näkemättä. Kaikki olleet ohjelmassa, mutta ei vain ole ahteri jaksanut liikahtaa leffateatteriin asti.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Kohtuu selkeä järjestys tällä kertaa kärjen osalta. Muutama kiinnostava tapaus toki vielä näkemättä, mutta tällä hetkellä näin:

1. The Revenant
2. Arrival
3. The Hateful Eight
4. Deadpool
5. Captain Fantastic

Parisen kymmentä leffaa on listalta tullut ehdittyä katsomaan tähän mennessä. Ihan kohtuu hyvä taso ollut, sekä terävimmässä kärjessä että myös yleisesti. Toki myös totaalisia huteja on mahtunut joukkoon, erityisesti supersankarileffa-rintamalla. Suicide Squad, Batman vs. Superman sekä uudet lisäyksen X-men ja Captain America saagoihin olivat kaikki aika sysisynkkää kuraa. Kenties genre alkaa olemaan läpikoluttu pikkuhiljaa.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Allied
Angry Birds
Batman v Superman: Dawn of Justice
Captain America: Civil War
Deadpool
Deepwater Horizon
Doctor Strange
Finding Dory
Storks
Hardcore Henry (katselun alla)
Ice Age: Törmäyskurssilla
Independence Day: Uusi uhka
Big Friendly Giant
Jack Reacher: Paluu päämajaan
Jason Bourne
Kubo and the Two Strings
Kung Fu Panda 3
The Good Dinosaur
The Secret Life of Pets
London Has Fallen
Neighbors 2: Sorority Rising
The Girl on the Train
Miss Peregrine's Home for Peculiar Children
Room
Sausage Party
Snowden
Spotlight
Star Trek Beyond
Suicide Squad
Sully
The Legend of Tarzan
The Accountant
The Hateful Eight
The Magnificent Seven
The Nice Guys
The Revenant
The Shallows
Warcraft: The Beginning
Where to Invade Next
The Jungle Book
X-Men: Apocalypse
Zootropolis

42 leffaa

+ Train to Busan

Top 5 leffat:

1. Room
2. Spotlight
3. X-Men: Apocalypse
4. Zootropolis
5. The Revenant

5 huonointa leffaa:

1. The Legend of Tarzan
2. Warcraft: The Beginning
3. Neighbors 2: Sorority Rising
4. London has Fallen
5. The Good Dinosaur
+ The Magnificent Seven
 
Viimeksi muokattu:

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Kiitos @Musta Nuoli että otit homman hoitoon!

Muutama teatterissa näkemäni leffaa puuttuu listalta, A Monster Calls, The Boy ja Girls Lost (Pojkarna).

Nähdyt leffat (40 kpl):
Anomalisa
Arrival
The BFG
Batman v Superman: Dawn of Justice
The Big Short
Bodom
The Boy
Captain America: Civil War
Captain Fantastic
Carol
Creed
Deadpool
Doctor Strange
Don't Breathe
Elle
Fantastic Beasts and Where to Find Them
Ghostbusters
The Girl with All the Gifts
Hacksaw Ridge
Hail, Caesar!
The Hateful Eight
Joy
Kubo and the Two Strings
Lights Out
The Lobster
Miss Peregrine's Home for Peculiar Children
A Monster Calls
The Neon Demon
The Nice Guys
Nocturnal Animals
Passengers
The Revenant
Rogue One
Room
Spotlight
Star Trek Beyond
Steve Jobs
Suicide Squad
Teit Meistä Kauniin
Zootopia

Best Of:

1. Arrival
2. A Monster Calls
3. Steve Jobs
4. The Nice Guys
5. The Big Short

Bubbling under: The Neon Demon, Yön eläimet (Nocturnal Animals), The Lobster, Anomalisa, Passengers, Kubo ja samuraiseikkailu (Kubo and the Two Strings)

Vuoden huonoimmat: Batman v Superman: Dawn of Justice, Suicide Squad, Joy

Ja parhaat vuoden 2016 leffat, joita ei Suomessa teatterissa nähty:
1. Hunt for the Wilderpeople
2. Too Late
3. 10 Cloverfield Lane
4. The Invitation
5. Sing Street
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuttu juttu joka vuosi, tulen noin 0,5-1,5 vuotta perässä, eli taas on ehditty nähdä vain sormin laskettava määrä viime vuoden leffoja. Tosin muutama olisi nytkin odottamassa. Mutta annetaan siitä huolimatta äänet:

1. The Big Short
2. Takaisin pintaan
3. Deadpool
4. Joy
5. Spandex Sapiens

Muista leffoista Batman v Superman oli kieltämättä aivan järkyttävä pettymys. Ben Affleck saa syystäkin näyttää surulliselta.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Angry Birds
Arrival
Hymyilevä mies
Järven tarina
Melanijan tie
Passengers
Pikku prinssi
Rogue One: A Star Wars Story
The Wave
The Boy
Tyttö nimeltä Varpu

Monta loistavaa leffaa. Asetettakoon järjestykseen jossakin välissä.
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Top 5 leffat:

1. Room
2. Spotlight
3. Train to Busan (vaikkei ole edes esitetty Suomessa)
4. Zootropolis
5. The Revenant

Kuten kirjoitin äänestyssäännöissä: "Äänestys rajataan Suomessa teatterilevityksen saaneisiin elokuviin"
"Hylkään armotta kaikki ne viestit, joissa on eri määrä kuin viisi elokuvaa järjestyksessä ja jossa on mukana muita kuin 2016 ensi-iltoja."

Train To Busania ei ole esitetty Suomessa, joten se ei ole äänestyskelpoinen ja täten koko äänestysrivisi hylätään jos et vaihda tuon tilalle jotain sellaista ensi-iltaa joka on saanut Suomessa ensi-iltansa teattereissa 2016 aikana.

Saat vielä toki vaihtaa top5-listaasi uusiksi.
 

nikozwan

Jäsen
No niin, mahtavaa että tämäkin äänestys saatiin pystyyn. Kiitokset kilpailun isälle Vintsukalle, sekä tietenkin uudelle isännälle, eli Mustalle Nuolelle. Tuttuun tapaan allekirjoittanut näki kohtalaisen ison kasan leffoja tänäkin vuonna. Aika laittaa niitä paremmuusjärjestykseen.

1. The Revenant - Lähes täydellinen pätkä omaan makuun. Rosoinen frontier-meininki, realistinen kuvausjälki. Piti otteessaan loppuun asti.
2. The Hateful Eight - Se parempi Tarantinon länkkäri. Vähän sellainen paluu juurille flikka mieheltä, Reservoir Dogsin tyyliin. Pirun hauska myös.
3. The Big Short - Carrell ja Bale loistaa. 2008-2009 finanssikriisi purettu sellaiseen muotoon, että tyhmäkin ymmärtää. Tärkeä, törkeä leffa.
4. Sully - En ole mikään Hanks-fani, mutta tässä leffassa Tomppa on kuin luotu päärooliin. Osoitus siitä, että joskus totuus on tarua ihmeellisempää.
5. Yön eläimet - Tyylikäs, aavistuksen lynchmainen trilleri. Vaikea analysoida, mutta jätti pohtivan jälkifiiliksen, mikä on aina plussaa elokuvissa.

- - - - - - Bubbling under (osa ei ehkä edes kelvannut listalle ajan puolesta - - - - -

Free State of Jones
Deepwater Horizon
Spotlight
13 Hours
All the Way
Zootropolis
Where to Invade Next


Nopean laskun mukaan lähes 40 leffaa tuli tuosta Mustan Nuolen listalta katsastettua. Jokunen vielä tarkoitus ehtiä näkemään. Jos tulee ajankohtaiseksi, niin pistän päivitetyn listan sitten myöhempänä.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Daddy's Home
Deadpool
Nuori Zlatan
Rogue One: A Star Wars Story
Suicide Squad
Suuri puhallus 2
The Hateful Eight
The Revenant
Warcraft: The Beginning
Zootropolis

Avauspostauksen listasta puuttuu Daddy's Home, joka sai asian tarkistettuani ensi-iltansa Suomessa 1.1.2016! Hetken ehdin jo harmitella, mutta saan sen sittenkin listattua. Paremmuusjärjestystä:

1. The Hateful Eight
2. Daddy's Home
3. Suicide Squad
4. Suuri puhallus 2
5. Deadpool
 
Viimeksi muokattu:

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Jahas, sitähän tajusi juuri miten suorastaan surkea leffavuosi on ollut. Sain tuolta listalta kasaan vain kokonaiset neljä (4!) leffaa, eli yhtä puuttuu että pääsee edes osallistumaan, ja sittenkin listalla uhkaa olla Hateful Eightin kaltaista tönkköepookkia. No pitää koittaa kaksi hyvää vielä katsella.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Kiitoksia Musta Nuoli, että jaksoit palata "eläkkeeltäsi" hoitamaan tämän tärkeän äänestyksen. Allekirjoittaneelta jäikin viime vuoden äänestys välistä, mutta tänä vuonna näyttäisi taas taso riittävän sille, että saa hyvällä omalla tunnolla 5 kelpo leffaa listattua, helpostikin.

Tällä hetkellä listalla on 4 elokuvaa ja ainakin kolme sellaista leffaa katsomatta joista vähintään kaksi tullee tunkeutumaan top-5 listalle.., oman leffamakuni, genret ja ohjaajat jo varsin tarkkaan tuntien.

Tämänhetkinen TOP-4:

1. Deadpool; Tämän leffan suola (muiden ansioiden päälle) oli varmaankin siinä, että se pääsi yllättämään niin perusteellisesti. Minulla ei olut mitään ennakko-odotuksia leffasta ja varsinkin leffan alkupuolisko oli aivan hillitöntä tykitystä... Vaimo katsoi vierestä, että nyt se (allekirjoittanut) on menettänyt vähätkin järjestään nauraessaan niin makoisasti. Todella virkistävä tuulahdus tähän genreen. Ei ehkä elämää suurempi leffa tämäkään, mutta pitää kuitenkin kärkipaikkaa vielä tällä hetkellä..genre on toki rakas, sillä kuulun siihen sukupolveen, joka varttui sarjakuvien parissa.

2. The Big Short
3. The Revenant
4. Creed: The Legacy of Rocky

Sijat 2-4 voisivat periaatteessa olla toisessakin järjestyksessä. Kaikissa leffoissa on omat ansionsa, mutta myös pienet puutteensa. Vuosien varrella on saatu nähdä muitakin onnistuneita "välitilinpäätöksiä" jostakin aikakaudesta tai aiheesta The Big Shortin tapaan, mutta olihan tarina hienosti kerrottu hienojen näyttelijöiden kera. Stallone pääsi Creedin kanssa taas yllättämään positiivisesti vaikkei sen pitäisi enää yllätys olla, että herra osaa myös ohjata. Toki iso osa leffan ansiosta tulee myös kovasta nostalgiapiikistä, mutta siitä huolimatta ehjä, tasapainoinen teos Rocky-saagaan. The Revenant.... aihe ja ympäristö pitäisi olla minulle enemmän kuin kohdillaan, kuvausjälki hienoa ja ote yllättävänkin realistinen. Hienoa näyttelijätyötä... mutta kaikesta tästä huolimatta se jokin pieni twisti jäi kuitenkin uupumaan? En oikein edes tiedä mikä.. pitäisi varmaan katsoa toiseen kertaan. Takuuvarmaa 4 tähden laatutyötä kuitenkin.

Vielä katsomatta olevista olen kutakuinkin varma, että ainakin Hacksaw Ridge ja Arrival tulevat nousemaan top-5:seen... genret, ohjaajat ja kirjoitetut arvostelut kaikki puoltavat tätä, syrjäyttäen yhden edellälistatuista. Samoin Brooklynilla on varmasti omat mahdollisuutensa, vaikken (enää tätänykyä) kaikkein vannoutunein draaman ystävä olekaan. Nick Hornbyn teoksista olen kuitenkin aina pitänyt, joten leffalle on ehdottomasti annettava mahdollisuus.

Jo nähdyistä The Nice Guys on kunniamainintansa ansainnut. Erittäin kelpo tekele ja Ryan Gosling otti ison harppauksen siinä tärkeimmässä kategoriassa, eli "in my book"paitsi loistavana näyttelijänä, myös hämmästyttävän kovana koomikkona, joka on kuitenkin äärimmäisen vaikea laji hallita varsinkin jos ei ole varsinaisesti koomikkona tullut tunnetuksi. Kova vuosi muutenkin Goslingille, kun tämän lisäksi näytteli myös The Big Shortissa. Kylä minä kunniamaininnan joudun myös uudelle Star Wars leffalle: -The Rogue One - antamaan, vaikkei leffa Top-5 sijoja hätyyttelekään. Palautti kuitenkin aimo annoksen alkuperäistä Star Wars henkeä ja vaikka leffassa omat ilmiselvät puutteensa erityisesti henkilöohjauksen (tai sen ohuuden) osalta olikin, oli siinä myös paljon ansioita.

Sitten "se leffa", josta on pakko mainita, vaikken haluaisikaan.. Tarantinon The Hateful Eight... kyllä tässä nyt lähestytään vuoden kovinta pettymystä. Ei elokuva huono ollut... tuolla 170 leffan listalla on varmuudella 150 huonompaakin elokuvaa, mutta siitä huolimatta leffa oli se suurin pettymys itselleni, johtuen varmaankin ylisuurista ennakko-odotuksista... koska olen kovan luokan Tarantino-fani. Mielestäni Tarantino hirttäytyi kiinni omiin manöövereihinsä, niihin joista on toki tullut uransa aikana tunnetuksi ja arvostetuksi. Mielenkiintoista nähdä millainen tulee olemaan Tarantinon seuraava leffa... pystyykö vielä tuomaan uutta vai onko pajatso tyhjä? Vähän samalla tapaa kuin tiettyjen kirjailijoiden kohdalla... siinä vaiheessa kun kirjailijan nimi on kannessa suuremmalla kuin kirjan nimi, niin se on yleensä Game Over. Tämä toki on täysin subjektiivinen mielipide ja moni onkin rankannut leffan korkealle. Olen katsonut leffan (varmuuden vuoksi) kahteen kertaan, kun ajattelin, että fiilis ja olosuhteet eivät olleet ensimmäisellä katselukerralla kenties optimaaliset. Ei ollut siitä kyse... edustaa minulle huonointa Tarantino-leffaa vakkei nyt sanan varsinaisessa merkityksessä huono olekaan! Vuoden 2016 suurin pettymys kuitenkin!
 
Viimeksi muokattu:

kutti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko
Viime vuonna tuli nähtyä teatterissa 84 elokuvaa. Mukaan mahtuu toki paljon aikamoista höttöä, mutta en minä nyt vuotta 2016 surkeaksikaan tuomitsisi.
Oma top 5:

1) Truman
2) The Revenant
3) Land of mine
4) Carol
5) Nocturnal animals / Room / Deadpool

Annetaan vielä pieni kunniamaininta kahdelle mainiolle suomalaiselle tuotannolle:
Hymyilevä mies ja takaisin pintaan.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ensinnäkin iso kiitos Mustalle Nuolelle, että otti homman hoitaakseen. Kyllä nämä äänestykset tulee olla, koska ne on aina mielenkiintoisia ja hyvässä lykyssä saattaa bongata juttuja jotka on mennyt itseltään ihan ohi. Mukava myös haastaa itseään miettimään mistä piti eniten ja miksi.

Oma top5 tulee tässä:

1. Tanskalainen tyttö (The Danish Girl)
2. Captain America: Civil War
3. The Revenant
4. Doctor Strange
5. Viidakkokirja (Jungle Book)

Siinä. Kärjelle ei nyt suoranaisesti kilpailijoita löytynyt, puhuen siis kolmesta ekasta. Toki ei nyt viime vuonnakaan tullut ihan älyttömän suurta määrää uusia elokuvia katseltua, että valinnat tulee aika suppeasta listasta, mutta niillä mennään. Vitossijaa kolkutteli Arrival, mutta jotenkin kokonaisuudessaan pidin uudesta Star Warsista enemmän, tai ainakin se vetosi tunteisiin, olkoonkin sitten nostalgisiin, enemmän. Joka tapauksessa alkuvuodesta näkemäni The Danish Girl oli vuoden hienoin elokuva. Redmaynen ja Vikanderin näyttelyn juhlaa. Todella koskettava, kaunis ja samalla surullinen kertomus. Perässä hiihtää sitten omaan makuuni paras Marvelin leffa tähän asti, joka oli oikeea fanipojan märkä uni. Paketti pysyi isosta hahmokööristä huolimatta kasassa ja onnistui välttämään pahimmat sudenkuopat joihin olisi voinut pudota. Kolmantena sitten visuaalisesti todella huikea ja intensiivinen The Revenant. DiCaprion Oscarista nyt voidaan tosiaan olla montaa mieltä ja parempiakin suorituksia on nähty, mutta hyvin veti Leo tässäkin, sinänsä perinteisessä kostotarinassa, mutta juurikin se, miten kaikki oli kuvattu oli äärimmäisen vaikuttavaa. Minulle luonto karuudessaan ja anteeksiantamattomuudessaan oli tässä todellinen päähenkilö ja ihmiset vain osasina siinä.

Kaksi muuta sijaa elokuville joista pidin ja jotka ei ehkä listalla olisi jos olisin nähnyt enemmän elokuvia. Doctor Strange joka tapauksessa jatkoi mainiosti Marvelin uusia aluevaltauksia ja Cumberbatch on täydellinen valinta koppavaksi tohtoriksi josta muovataan velho. Rogue One ei ollut täydellinen ja itseasiassa aika kaksijakoinen kokemus, mutta elokuvan loppu tökki nostalgiakanavia niin paljon ja oli viihdyttävää meininkiä, että on nyt siis listalla.

Jos ehdin Hacksaw Ridgen käydä katsomassa ennen äänestyksen päättymistä, niin sillä ehkä voisi olla potentiaalia nousta listalle. Korjaan siis listaani jos aihetta tulee ja jos se sallitaan?

Vuoden pettymyspökäleeksi nostan: Batman vs Superman: Dawn of Justice. Vaivaannuttava klöntti, ylipitkä, ylidramaattinen, epälooginen, hätäilty kyhäelmä. Tässä meni lähes kaikki pieleen missä esim. Marvel vastaavanlaisessa asetelmassa taas onnistui liki täydellisesti. Wonder Woman jäi lähinnä ainoana valopilkkuna mieleen. Paljon petrattavaa DC:lla.

Edit. @Musta Nuoli tiedoksesi, että muutin listaani. Eli Rogue One kampeutui ulos listan vitossijalta ja tilalle nousi aivan mahtavan mainiosti toteutettu Jungle Book, jonka katsomisesta jotenkin lapsenomaisella tavalla nautin suuresti.
 
Viimeksi muokattu:

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
1. Teit meistä kauniin
2. Arrival
3. Deadpool
4. The Big Short
5. Creed: The Legacy of Rocky

Apulanta-fanina on ihan pakko laittaa Temosen Teit meistä kauniin kärkipaikalle, en muista että olisin jonkun leffan ensi-iltaa ennen yhtä täpinöissä venaillut kuin tätä. Odotukset oli melko kovat, ja vaikka leffasta läpi paistaakin semmonen kotikutoisuus ja muutaman kerran mennään melko kökköojassakin, niin jotenkin sekin kuuluu asiaan. Tarina on hyvä, ja eritoten Tonia ja Tuukkaa näyttelevät hessut ovat mainioita. Ja ihan hyvänä leffana pitäisin tätä varmaan muutenkin vaikka se olisi tehty Mambasta, semmosta mukavaa Pitkä kuuma kesä -meininkiä ja lama-Suomen fiiliksiä on saatu hyvin purkkiin ja on aina kivaa katella leffaa joka perustuu tositapahtumiin ja oikeisiin henkilöihin.

Arrival oli maaginen, ja ilman värilaseja olisi selvä ykkönen, mutta kun minulla on värilasit niin kakkoseksi jää. Hieno leffa, hieno twisti tarinassa, toivottavasti voittaa kaikki Oscarit. Deadpool taas oli hemmetin hauska, tästä on kyllä pakko mennä kattomaan kaikki jatko-osatkin. En ihan oo päässy koskaan näihin Marvel-juttuihin ineen (onks tää ees Marvel, en mä näistä tiiä), mutta Robert Downey Jr.:n Rautamies on niin hyvä hahmo että pakko nähdä kaikki leffat missä mies vaikuttaa, ja tästä Ryan Reynoldsin Deadpoolista tuli kanssa samanlainen, oikeestaan vielä parempikin. The Big Shortin katoin tossa pari päivää sitten Netflixistä, ja tykkäsin kovasti, Creed oli kanssa hauska, aattelin siinä leffan alkuhetkillä että oispa hauska kattoo tätä sillee että ei tietäis tällee heti alussa että stoori on sidottu Rockyn maailmaan ja että jossain kohtaa Stallone tulee kehiin, vaan että se tulis sit puun takaa jossain vaiheessa vaan ilmi. Sit yritin sillee leffaa katella.

Tarantinon Hateful Eight ja The Revenant ei ihan mahdu listalle, molemmat oli ihan hyviä leffoja mutta ehkä etukäteishehkutus vähän pilasi molempia. Django oli mun mielestä paljon Hateful Eightiä parempi, muuten, kun joku tuolla sanoi toisinpäin, niin sanoinpa minä sitten tähän erilaisen mielipiteen. Niin.
 

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Tämä(kin) vuosi meni leffojen suhteen 100% lastenelokuvien merkeissä. Mutta äänestetään silti!

Nähtyä tuli:

Angry Birds
Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!
Kung Fu Panda 3
Kunnon dinosaurus
Lemmikkien salainen elämä
Sing
Zootropolis

Ja näistä TOP-5:

1. Zootropolis
2. Sing
3. Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!
4. Angry Birds
5. Lemmikkien salainen elämä
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Jahas, sitähän tajusi juuri miten suorastaan surkea leffavuosi on ollut. Sain tuolta listalta kasaan vain kokonaiset neljä (4!) leffaa, eli yhtä puuttuu että pääsee edes osallistumaan, ja sittenkin listalla uhkaa olla Hateful Eightin kaltaista tönkköepookkia. No pitää koittaa kaksi hyvää vielä katsella.
Mistä tiedät että leffavuosi oli huono, jos olet 170 leffasta nähnyt neljä?
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eihän sitä tiedä, oliko huono elokuvavuosi vaikka olisi nähnyt kaikki 170, kun tuossa on vain Suomessa elokuvateatterilevitykseen päässeet.

Mutta ehkäpä se oli heikompi, kun ääniä tuntuu saavan elokuvat, jotka kuuluu ohjaajiensa vähäisimpiin töihin. Hateful eight esim. Ja ei kai Revenantkaan ihan Inarritun paras ole. Carol puolestaan on rip-off David Leanin 40-luvun klassikosta Lyhyt onni (Brief encounter). Alkuperäinen on tässäkin tapauksessa parempi.

Unkarilaiselokuva Saul fia pelastaa minusta kuitenkin paljon tämän vuoden satoa. Siinä on yksi tämän vuosituhannen parhaita elokuvia, vaikka ei näytä Jatkoajan elokuvayleisöön oikein uppoavankaan. Pakollinen nillitys englanninkielisestä markkinointinimestä Son of Saul: mitä järkeä on käyttää englanninkielistä käännöstä nimessä? Käännettäisiin suomeksi, tai sitten käytetään alkuperäistä nimeä.

1. Son of Saul
2. Pässit
3. Eilisen kuiskaus
4. Hymyilevä mies
5. Julieta
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
3. Eilisen kuiskaus
Voikohan tuota leffaa hyväksyä äänestykseen? Se on valmistunut 90-luvun alussa (jos nyt on Ghiblin animaatioelokuvasta kyse, kuten oletan.) Voi toki olla, että ekaa kertaa nyt ollut Suomessa teatterilevityksessä, mutta silti.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä, Ghibli-elokuva 90-luvulta, vuodelta 1991 muistaakseni. Pääsi vasta nyt elokuvateatterilevitykseen Suomessa. Kävin sen joulukuussa muistaakseni katsomassa, enkä ollut nähnyt ennen, joten ihan hyvällä omallatunnolla voi kai elokuvan tähän listata, kun se annetulla listallakin on.

Tietysti jos halutaan herrasmiessääntö, ettei listata tällaisia uusvanhoja tapauksia, niin voin miettiä jonkun uudemman sitten tilalle.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Mistä tiedät että leffavuosi oli huono, jos olet 170 leffasta nähnyt neljä?

Mittarina on aika yksinkertaisesti kiinnostus. On siellä joitain mahdollisia.
Tuppaan tylsistymään useimpiin nykyleffoihin jo julisteen nähdessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös