Michael Keränen Jokereihin

  • 85 036
  • 337

1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Mitä taas pelaajien pisteisiin eri sarjoissa tulee, eivät ne ole edes samankaltaisten pelaajien osalta täysin vertailukelpoisia. Yhdelle sopii äiti, toiselle poika ja kolmas tykkää koirasta, eikä uudessa sarjassa ja sapluunassa jokainen pääse oikealle sivulle. Esimerkiksi Liigassa 97 otteluun 34 kaappia painaneelta Mosesilta tuskin kukaan uskoi 36 kaapin kautta KHL:ssa, mutta kaiken mentyä nappiin näin tapahtui. AHL:ssa ~0,9p/o tahkonneelta Corey Lockelta odotettiin paljon miehen siirryttyä TPS:ään, mutta lopulta liike ei riittänyt ja potkut seurasi. Kerästä vastaavin tai heikommin näytöin on KHL:ssa onnistuttu, eikä pelkästään aiemmista pisteistä voi vetää suuntaviivoja toisessa ympäristössä onnistumiseen. Kokonaisuus ratkaisee, ja kokonaisuus ei ole yhtä kuin muissa ympyröissä tehdyt pisteet.

Juu, eihän ne eri sarjoissa tehdyt pisteet korreloikaan keskenään, mutta uskon silti, että Keränen olisi parhaimmillaan ollut Jokereiden ykköskorin mies. Lähinnä argumentoin tota Keräsen tason riittämättömyyttä KHL:ään.
 

faro

Jäsen
Lähinnä argumentoin tota Keräsen tason riittämättömyyttä KHL:ään.
No kyllä se miehen otteita katsellessa on ilmiselvää. Liike ja fyysisyys eivät lähellekään riitä kyseiseen sarjaan. Kaikki, jotka ovat katsoneet pelejä, tietävät tämän.

Eli ainakaan tällä hetkellä taso ei vaan yksinkertaisesti riitä.

Argumentoinnin pitäisi nimenomaan perustua pelillisiin otteisiin, eikä siihen, miten jotkut toiset Liigapelaajat ovat tilastollisesti onnistuneet KHL:ssä.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Perussääntönä voi sanoa, että KHL:ssä luisteluvoimaiset pelaajat (esim. Moses ja Jormakka) pärjäävät suhteessa paremmin kuin Liigassa, jos vertaa sitten fysiikaltaan rajoittuneisiin taitopelaajiin (esim. Keränen ja Lindgren).
 

1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
No kyllä se miehen otteita katsellessa on ilmiselvää. Liike ja fyysisyys eivät lähellekään riitä kyseiseen sarjaan. Kaikki, jotka ovat katsoneet pelejä, tietävät tämän.

Eli ainakaan tällä hetkellä taso ei vaan yksinkertaisesti riitä.

Argumentoinnin pitäisi nimenomaan perustua pelillisiin otteisiin, eikä siihen, miten jotkut toiset Liigapelaajat ovat tilastollisesti onnistuneet KHL:ssä.

Niinku tossa aiemmin sanoin, niin läpimurtokauden aikaisen tason uskoisin riittävän myös KHL:ssä..
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuitenkin näkisin KHL:n taitokiekon tavallaan sopivan Keräselle paremmin kuin jonkun AHL:n...

Vastoin Liigan propagandaa ja männävuosien otteisiin perustuvia Venäjä-"taiteilija"-stereotypioita KHL ei ole ainoastaan mikään taitoliiga. Nykyään jo keskiverrotkin KHL-joukkueet ovat isoja, vahvoja, nopeita JA taitavia. Lisäksi ne pelaavat joukkueena vähintäänkin mukiinmenevän valmennuksen alaisuudessa ja vetävät leukoja enemmän kuin votkaa. Isoilla on sitten vielä ketju tai pari farmissa nälkäisinä odottamassa vuoroaan. Tällä hetkellä uskallan väittää että KHL on fyysisempi sarja kuin AHL, jos fyysisyys tarkoittaa laita ja maalineduskamppailuissa pärjäämistä. Yhtään hitaammat pelaajathan eivät ehdi kohelossa edes taklaamaan. Tämä kaikki on muuttunut Jokereiden kolmen KHL vuoden aikana varsin radikaalisti ja KHL ei (ehkä valitettavastikin) ole se sama huipputaitavien primadonnien kikkailukoulu mitä se aiemmin oli.

Kaikkea hyvää Keräselle Liigaan, onnistumisen edellytykset ovat ainakin paljon paremmat.
 

Keränen

Jäsen
Yksi joukkueen parhaimmistoa illasta toiseen. En ymmärrä sopimuksen purkamista alkuunkaan.

Olisi ollut selvä kevään pelaaja. Kyllä jos jollekin potku persauksille olisi täytynyt antaa, niin hän on nimeltään Mika Niemi.
 

# Seiskakasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, #65, #86 #51, #8, #12 #18
Yksi joukkueen parhaimmistoa illasta toiseen. En ymmärrä sopimuksen purkamista alkuunkaan.

Olisi ollut selvä kevään pelaaja. Kyllä jos jollekin potku persauksille olisi täytynyt antaa, niin hän on nimeltään Mika Niemi.
Oletko tekemässä ns. "GEZ-90":siä?
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lisäksi ne pelaavat joukkueena vähintäänkin mukiinmenevän valmennuksen alaisuudessa ja vetävät leukoja enemmän kuin votkaa.
Väitän, että Jokereiden etu joukkuepelaamisessa on pienentynyt rajusti. Venakkojen joukkueet on kehittyneet. Oikeastaan aika huima muutos, kun ajanjakso on näin lyhyt. Onko tämä narrien "syytä" vai alkoiko kehitys jo aikaisemmin?
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Väitän, että Jokereiden etu joukkuepelaamisessa on pienentynyt rajusti. Venakkojen joukkueet on kehittyneet. Oikeastaan aika huima muutos, kun ajanjakso on näin lyhyt. Onko tämä narrien "syytä" vai alkoiko kehitys jo aikaisemmin?

Olen kirjoitellut jo alkukaudesta samaa. Venäläisprimadonnien aika on ohi, vaikka legenda elänee vielä pitkään suomalaisessa stereotypiostossa. Voi olla että Jokereillakin on oma pieni osuutensa asiaan, mutta suurin syy lienee se että Venäjä on panostanut todella paljon lätkään rakentamalla uusia halleja joka puolelle. Näin pelaajamassaa on saatu kasvatettua entisestään. Lisäksi kun ei eletä enää (kokonaan) omassa "kuplassa" ja fiksut valmentajat imevät vaikutteita muualta saadaan massan potentiaali paremmin esiin.

Keränen ei pystynyt pelaamaan vahvuuksillaan KHL:lässä. Alun harkkamatseissa oli jotenkin parempaa sykettä ilmassa, mutta ei ollut näin kovassa liigassa oikein minkäänlaisen roolin mies.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Alun harkkamatseissa oli jotenkin parempaa sykettä ilmassa
Mun muistikuva on, että laukoi aina kun sai kiekon hyökkäysalueella, enimmäkseen huonosta kulmasta ja vailla mitään realistisia toiveita maalista. Sittemmin laukominen rauhoittui ja Keräsen pelillinen anti oli vieläkin pienempi. Ylivoimassa joskus osoitti, että käsiä on.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Alun harkkamatseissa oli jotenkin parempaa sykettä ilmassa
.

Ei ollut. 8.8 näin:
Anttilahan oli tänään paras hyökkääjä. Useampikin painava taklaus, hyvää kulmapelaamista ja haki ratkaisujakin. Positiivinen ilmestys. Keräsen kohdalla en yhdy arvioosi ollenkaan. Mietin jopa, että näinköhän on enää keväällä Jokereiden mukana jos ei jotain tapahdu pelaamisessa ja paljon.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Eikö Keränen vain totellut silloin valmentajan ohjeistuksia? Jalonen on kokoajan korostanut laukauksia ja maalille menemistä. Eri asia tietty, jos laukaukset ovat olleet huonoja tai väärään aikaan tehtyjä. Ei saavutettu haluttua lopputulosta.

Keränen ei ollut sopiva ja joutui pois tai halusi, mutta loppulukema on, ettei hänessä nyt mitään menettettykään. Ehkä rahallisesti, mutta pelillisesti ei.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ettei vaan Keräselle olisi tapahtunut pieni nupin jumiutuminen AHL-vuoden aikana? Sinne lähtiessään oli kuitenkin isolle jäälle hyvin sopiva taitopelaaja, joka osasi käyttää tilaa ja aikaa hyödykseen. AHL:ssä ei taas se peli oikeen toimi ja olisikohan siellä valmentaja käskenyt vetämään lähes jokaisesta mahdollisesta paikasta sopeutuakseen paikalliseen pelityyliin. Siinä samassa hukannut sen ison jään taiteilutaidon eikä enää tiedä mitä pitäisi milloinkin tehdä. Sieltä P-Amerikan turneelta tuli kuitenkin takaisin selvästi huonompi pelaaja kuin se Keränen, joka sinne lähti. Siltä se meno näytti tosin Jokereissakin. Keränen aluksi ampui joka kerta, kun sai kiekon ja yritti olla ylitsevuotavan suoraviivainen. Sitten kun laukaisuhalukkuutta saatiin vähän pienemmäksi, niin huomasi kyllä jokainen katsoja, että se ison kaukalon pelitaitokin oli täysin kadonnut AHL-vuoden aikana.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vielä kun joku ipalainen raportoisi tähän ketjuun, että miten vetää liigassa. Mun luulottelun mukaan tulee olemaan liigassa vahvistus, mutta mistä näistä tietää.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Meinataanko tämä mies korvata vai pitääkö meidän tyytyä siihen, että Keräsen panosta toimittaa pujottelukeppi? Ei kai tämä täysin toimiston piikkiin mene vaikka epäilemättä virhearvio tehtiin. Niin vaan tuo Rotan oma poika syö kaiken adoptiolapsenkin lautaselta, että en pidättele hengitystä.
 
Michael Keränen palaa Ilvekseen | Uutiset | Ilves

Edes ipassa ei löydy kummoista luottoa Keräseen. Sai sopimuksen muotoa loppukausi + optio. Taitaa ura olla loppukauden onnistumisen varassa.

Puhut 26-vuotiaasta pelaajasta, jolla uraa on vielä paljon edessään. Sopimus on tosiaan mallia loppukausi ja optio seuraavasta. Sitä ei tiedetä oliko tuo Keräsen vai Ilveksen tahto, mutta joka tapauksessa kyllä Ipassa luottoa löytyy. Sai peliaikaa heti miltei 20 minuuttia debyytissään.
 

Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vielä kun joku ipalainen raportoisi tähän ketjuun, että miten vetää liigassa. Mun luulottelun mukaan tulee olemaan liigassa vahvistus, mutta mistä näistä tietää.
Pari ekaa peliä mennyt vähän sinnepäin. Taidot varmaan jossain syvällä tallessa, mutta vaikuttaa nuppi olevan tosi jumissa. Ja noita epätoivoisia laukauksia on jonkin verran tullut. Vanhaa kaksintaistelutaitoa ja ketterää liikettä ikävä. Itseluottamusta tarvii. Eiköhän Kivi ne esiin taio.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eiköhän Kivi ne esiin taio.
Sitten se on parempi valkku kuin Jalonen. Jalosen resepti isosta vastuusta sis ylivoimaa ja rankkareita ei toiminut. pieni sarkastinen hymiö

Puhut 26-vuotiaasta pelaajasta, jolla uraa on vielä paljon edessään.
Jos ei löydä itseluottamustaan, niin voi siirtyä harrastekiekon pariin. Toivottavasti löytää kadonneen pelin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös