Kisapuiston remontti

  • 109 443
  • 452

Mr.Wonderful

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja saksalainen jalkapallo
Lisäksi uusi ja nykyaikainen halli mahdollistaisi sen vuokraamisen oheistapahtumiin paremmin kuin nyt.
Nimen omaan. Isompien tapahtumien järjestäminen mahdollistuisi Lappeenrannassa.
Itse katselisin etelän suuntaan hallihankkeessa. Tallinnan Lasnamäkeen rakennettiin pari vuotta sitten uusi jäähalli. Tämä Tondiraba jäähall on 5840 ihmistä vetävä nykyaikainen halli, joka on mielestäni tyylikäs, mutta sopivan tavallinen. Googlettakaa "Tondiraba jäähall", kuvahaulla löytyy osviittaa. Hintaa tuolle hallille tuli 22,53 miljoonaa euroa. Toki Suomessa tulee lisäkustannuksia, luultavasti vähintään hinta x 1,3. Silti hinta olisi kohtuullinen.
Onko tietoa paljonko tuo Växjön halli on maksanut?

Kupittaan jäähalli, joka valmistui vuonna 2006 ja maksoi n.8 milj. euroa, on hyvä esimerkki hyvästä hallista. Toki kapasiteetti on vain 3000, eikä tuo hinta ole enää validi, mutta tyyli ja toimivuus hallissa on erinomainen. Lisäksi tunnelmaa syntyy halliin yllättävän hyvin. Isompana versiona toimisi liigahallinakin.
En löytänyt mistään tuon Växjon hallin rakennuskustannuksia. Veikkaan kuitenkin että sinne 25-30milj. menisi.
 

fourtyone

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Växjön Vida Arena maksoi eri lähteiden mukaan 27-28 miljoonaa euroa. Turha sitä uutta hallia on Lappeenrantaan on lähiaikoina odottaa, kun taloustilanne on mikä on. Katsotaan sitä sitten 10-15 vuoden päästä uudelleen. Tosin mitään mullistavaa remonttiakaan Kisapuistoon ei ole järkevää tehdä, kun hallin elinkaari tulee väistämättä päähänsä.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Kisapuiston katto ei kestä enää suuria lumikuormia, eikä tapahtumissa saa käyttää pyrotekniikkaa.
Tulitehosteet joutuivat käyttökieltoon Lappeenrannan jäähallissa – katto ei kestä pyrotekniikkaa eikä suuria lumikuormia | Yle Uutiset | yle.fi

"Jäähalliin tehdyssä katselmuksessa on jäähallin katossa havaittu liimapuupalkkien halkeamia, minkä takia kattorakenteen sallittu lumikuorma on nyt aikaisempaa pienempi.

Tilakeskuksen mukaan jäähallin kattorakenteista ei aiheudu hallin käyttäjille välittömiä turvallisuusriskejä.

Tilakeskuksen johtaja Katri Tolvasen mukaan päätökset korjaustoimenpiteistä tehdään sen jälkeen, kun jäähallin tilasta on saatu lisää tietoa ja tarvittavat suunnitelmat.

Kaupunki seuraa lasermittauslaitteiston avulla kattoristikoiden taipumista. Tällä tavalla saadaan nopeasti tieto, jos ristikot alkavat taipua liikaa."
- yle.fi
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Elämme jännän äärellä.
Joku aika sitten vielä horistiin, että peruskorjauksilla vanha Kisapuiston lato voisi saada 15 vuotta lisäaikaa. 15 vuotta!!

20 miljoonaa on paljon rahaa, mutta mitäs se hieno kaupunginteatteri maksoi? Kumpihan saa enemmän näkyvyyttä? Kummassa käy enemmän porukkaa viihtymässä? Myöskin jos uusi jäähalli rakennetaan, sen pitäisi olla moderni monitoimiareena, jota voitaisiin käyttää nopealla aikataululla moneen muuhunkin kuin jääkiekkoon.

Tekisi mieleni sanoa, että SaiPan tulevaisuus on tällä hetkellä eniten kiinni uudesta hallista. Seurassa oli neljä vuotta hyvä pöhinä, mutta kun mitään ei oikein siltikään muutu, nyt on nähty, miten yleisö ei tietään hallille löydä.

Eikä se varmasti ole pelkästään kiinni uudesta jäähallista, mutta se toisi toiminnalle enemmän uskottavuutta kuin mikään toimitusjohtaja tai keskushyökkääjä ikinä.

Jokainen tietää, että Kisapuiston halli on Liigan varmaankin huonoin halli. Se on ahdas, eikä siellä toimi oikein mikään muu kuin jäädytys. Se tapahtuu talvipakkasilla miltei itsestään.

On päivänselvää, että reilun 70k:n asukkaan kaupungissa iso osa ei seuraa jääkiekkoa ja tällöin poliittiset ratkaisut ovat kiven alla. Mutta kun miettii, miten kaupunginteatteri jyrättiin läpi, pitäisi tämän olla aivan puhdasta pässinlihaa.

Ai niin, se toinen olikin jotain korkeakulttuuria. No, voisivat samalla yrittää saada sen Giggenguggelinkin tuohon Lappeenrannan satamaan. Aaltoja ja ilotulituksia!!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo, kyllähän se on selvää, että jos halli tulee, niin sen pitää olla monitoimiareena. Mielestäni Lappeenranta semmoisen kyllä tarvitseekin, kun muutenkin keskustaa myllätään ja kaupungista pyritään tehdä entistä houkuttelevampaa. Monipuolinen halli olisi hyvää jatkumoa siihen. Sijaintia en osaa sanoa, mihin sellainen soveltuisi, mutta johonkin hyvien kulkuyhteyksien päähän. Nykyinen halli ei ihan sellaisessa paikassa ole, joten sen tilalle toiv. ei aleta rakentamaan mitään. Viisaammat sanokoot, mihin halli voisi soveltua.

Ei tosiaankaan haittaisi, että monitoimihallin kautta voisi Lappeenrannassa järjestää sujuvammin messuja, konsertteja ja erilaisia show-tyyppisiä juttuja. Kyllä ne mahdollisuudet olisi monet minkälaisia esityksiä voisi Lappeenrantaankin saada jos olisi modernimmat puitteet.

Rahaa toki "Lappeenranta Areena" (olisiko Villimies/Willimies Areena hyvä nimi, sopisi myös SaiPan kannattajille) nielisi, mutta toivotaan, että sen suhteen alkaisi olla myötämielisyyttä ja asiassa tapahtuisi jotain lähivuosina (siitä toki matkaa mihikkään valmiiseen.) Nykyisen hallin kanssa näpertely on kyllä lähinnä tekohengityksen antamista kuolonkorisijalle. Ei sillä, varmasti paikalliselle urheilulle olisi nykyisestö hallistakin runsain mitoin hyötyä.
 

Bigg_Doggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt jos koskaan on aika ruveta suunnittelemaan uutta hallia. Parempaa paikkaakaan ei monitoimihallille olisi kuin Kimpisen pururata/alakenttä.
Samaan yhteyteen hotelli Saimaa-näkymin sekä Sputnik-ravintola.

Toinen hyvä paikka olisi Harapaisiin kuutostien ja juna-aseman väliin.
Halli on oltava monikäyttöinen niin jääkiekkoon, salibandyyn, koripalloon, messuihin, konsertteihin kuin vaikkapa agilityn sm-kilpailuihin.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Semmonen 10 000 ukkoa vetävä kulmistaan pyöristyvä halli, jonka ulkopuolella pyörii sputnik radalla aina kun SaiPa pelaa.

No ihan tosissaan mietittynä, hyvä juttu jos saadaan uusi halli ja yleisökapasiteetiksi tulee varmaan 5400-6000?
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joku aika sitten vielä horistiin, että peruskorjauksilla vanha Kisapuiston lato voisi saada 15 vuotta lisäaikaa. 15 vuotta!!

20 miljoonaa on paljon rahaa, mutta mitäs se hieno kaupunginteatteri maksoi? Kumpihan saa enemmän näkyvyyttä? Kummassa käy enemmän porukkaa viihtymässä? Myöskin jos uusi jäähalli rakennetaan, sen pitäisi olla moderni monitoimiareena, jota voitaisiin käyttää nopealla aikataululla moneen muuhunkin kuin jääkiekkoon.

Jokainen tietää, että Kisapuiston halli on Liigan varmaankin huonoin halli. Se on ahdas, eikä siellä toimi oikein mikään muu kuin jäädytys. Se tapahtuu talvipakkasilla miltei itsestään.

On päivänselvää, että reilun 70k:n asukkaan kaupungissa iso osa ei seuraa jääkiekkoa ja tällöin poliittiset ratkaisut ovat kiven alla. Mutta kun miettii, miten kaupunginteatteri jyrättiin läpi, pitäisi tämän olla aivan puhdasta pässinlihaa.
Uusi teatteri rakennettiin koska vanhat tilat olivat käyttökelvottomat. Jos(/kun) kisapuiston todetaan olevan tiensä päässä, kyllä uusi halli saadaan. Kaupunki tarvitsee liigakelpoisen hallin ja kisapuiston elinkaari alkaa lopussa olla.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Uusi teatteri rakennettiin koska vanhat tilat olivat käyttökelvottomat. Jos(/kun) kisapuiston todetaan olevan tiensä päässä, kyllä uusi halli saadaan. Kaupunki tarvitsee liigakelpoisen hallin ja kisapuiston elinkaari alkaa lopussa olla.
Kyllä todennäköisesti saadaan, vaikka nykyisessä taloustilanteessa poliittinen vastustus ainakin joiltain vastarannan kiiskiltä on kovaa. Ja myös kuntalaisilta tulee paljon noottia. Kaikki eivät seuraa jääkiekkoa. Läheskään kaikki. Vaikka toki osa, jotka eivät suuremmin seuraakaan, ovat myös sitä mieltä, että halli tarvitaan.

Lappeenranta rakensi uuden kaupunginteatterin, vaikka sitä vastustettiin laajastikin. Otin tämän esimerkiksi sen vuoksi, että se on aikalailla vertailukelpoinen projekti. Ja siksi, että joku voi korjata, jos olen väärässä, mutta käsittääkseni Espoon kaupunki on ainakin tällä hetkellä linjannut, että aikanaan kun sen kaupunginteatterista käyttöaika umpeutuu, se ei aikoisi uutta rakentaa. Olivat ilmeisesti ajatelleet, että pk-seudulla voivat käydä teatterissa Helsingissä ja Vantaalla varsin helposti. Joka on toki sinänsä tottakin. Myös lappeenrantalaisilla ei olisi ollut suuri ongelma tätä nykyä käydä Imatralla, kun ajoaikaakin tulisi noin 25 minuuttia. Saman verran, mitä ajelisi Yliopistolta Kisapuistoon pikkuruuhkassa. Tässä mielessä Imatran ja Lappeenrannan kaupunkien yhdistyminen olisi hyvinkin viisasta. Kun miettii monenlaisia ns. julkisia palveluita. Imatralaiset myös käyvät katsomassa SaiPan pelejä, vaikka Ketteräkin heillä on. Kuntaliitoksessa myös Imatra olisi voinut osallistua uuden jäähallin rakentamiseen ainakin pienellä osalla.

Kunhan pohdiskelin. No, halli tulee, se on melko varmaa. Mutta milloin se tulee, on aivan toinen juttu.

Optimaalisimmassa tilanteessa nyt, kun kaupunki on pohtinut maakuntakirjaston jyräämistä, että halli rakennettaisiin kirjaston paikalle. Mutta tämä nyt ei tietysti tule toteutumaan. Tontti on liian kallis ja juuri sillä jyräämisellä kaupunki kaiketi yrittäisi rahoittaa muita hankkeita. Vaikka itse en kyllä tahtoisi koko kirjaston jyräämistä, koska se on yksi harvoja kiintopisteitä henkilökohtaisella tasolla Lappeenrantaan. Se on hieno rakennus ja siihen sisältyy paljon tunnetta.

Kulkuyhteyksin ja tilan sekä sen hinnan suhteen paras vaihtoehto varmaankin olisi jossain Myllymäessä.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ehdottomasti kyllä uudelle hallille! Totta kai. Imatra mukaan vaan hankkeeseen ja Ketterän nousu Mestikseen helpottaisi tilannetta varmasti siltä osin vaikka Imatralla on ihan hyvä halli. En kuitenkaan usko Imatran tulevan hallihankkeeseen mukaan. Mutta ehdottomasti siitä lähdetään että uusi halli tarvitaan ehdottomasti. Se on kehitystä. Saipa tuo kuitenkin niin paljon näkyvyyttä Lappeenrannan seudulle ja koko e-Karjalaan että kyllä siitä hallista on hyötyä myös niille ihmisille jotka eivät seuraa jääkiekkoa.
 

ahal

Jäsen
Yle/Uutisten sivuillakin oli eilen pähkäilyä teatteri- ja urheiluasioista. Kaupunginteatterin katsojamäärät ovat olleet viime vuosina yllättävän pieniä, esim. 2014 esityksiä kävi katsomassa vain 21 000 ihmistä (vrt. yksin SaiPan peleissä yli 100 000 katsojaa). Pienten teatterien vitsaus ja kova pähkinä on ohjelmistopolitiikka. Joka vuosi pitäisi olla kiinnostavia esityksiä, mieluummin useita. No eipä toki suuretkaan pääse sen helpommalla, mutta niissä monet käyvät "vanhasta tottumuksesta" ja näyttelijöiden vuoksi. Teatterin tarpeellisuutta on kuitenkin turha spekuloida. Parhaimmillaan se herättää keskustelua ja saa aikaan mielihyvää pitkiksi ajoiksi. Mutta aina salien ei tartte olla isoja, pienissäkin se onnistuu.

Uusi jäähalli luultavasti toteutuu lähivuosina, ja monikäyttösellainen (mm. koiranäyttelyt, eri alojen messut, konsertit, kirpputorit, muut tempaukset) lie paras ratkaisu. Vertailun vuoksi, Imatran uusi halli maksoi vajaat 10 me, mutta siinä on kaksi kaukaloa ja katsomopaikkoja vain 1 200.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
No tämähän vaikuttaa hyvältä. :D
http://www.esaimaa.fi/Online/2016/11/09/Raju lumimyrsky voisi laittaa Kisapuiston jäähallin käyttökieltoon tilapäisesti/2016121471937/4

Eli käyttökielto voi pamahtaa vaikka kesken kolmatta erää, jos turvallisuusasiat niin vaativat. Ainakin tekee hyvää hallihankkeelle moinen uutisointi. Eli linkki vie Etelä-Saimaan uutiseen aiheesta.

E-Saimaa kirjoitti:
"Lappeenrannan Kisapuiston jäähallin kattoa pitää puhdistaa lumesta säännöllisesti läpi talven.

Jos katon uusi, syksyllä asetettu lumikuorman enimmäisraja ylittyy lumitöistä huolimatta, jäähalli asetetaan tilapäiseen käyttökieltoon, kunnes lunta on saatu poistettua katolta riittävästi.

Kaupunki laati keskiviikkona asiasta tiedotetta, joka on tarkoitus lähettää kaikille jäähallin käyttäjille torstaina iltapäivällä.

— Seurojen täytyy varautua ja olla tietoisia, että mikä tahansa tapahtuma talvella voi peruuntua kovasta lumisateesta johtuen. Halli voidaan joutua tyhjentämään jopa kesken tapahtuman, liikuntatoimenjohtajaIlkka Oksman toteaa."
 
Viimeksi muokattu:

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Tää voi ehkä olla vähän vanhan toistoa, mutta jokainen Lappeenrannassa tietää, että jos kaupungissa halutaan pitää liigajoukkue, uusi halli pitäisi rakentaa nyt eikä myöhemmin. Ja yhtään ylimääräistä senttiä ei pitäisi enää tunkea Kisapuiston ladon ylläpitoon. Uusi halli on jokatapauksessa rakennettava ja Kisapuiston halliin rahan tunkeminen on kuin kaataisi vettä siivilään.

Se, että jokainen tämän tietää, ei toki tarkoita sitä, että jokainen sitä haluaisi. Moni ei kiinnostu lätkästä pätkääkään ja rahareikiä on paljon.

Mutta halli tulee kyllä. Toivon todella, että järki voittaa ja päätös hallin rakentamisesta tehdään jo tulevan vuoden aikana. Koska odottelu yksinkertaisesti vain kuluttaa rahaa, mikä ei hyödytä ketään. Lainakorotkin ovat nyt ja vielä monta vuotta eteenpäinkin aivan minimaaliset.

En tiedä, mitä muuta asiasta tarvitsisi sanoa. Rakennuspaikan valinta on sitten ainoa, josta voidaan debattia käydä.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Se tuossa jutussa vähän ihmetyttää, että miksi lumen pudotus ostetaan Huoltomestareilta. Kaupungilla on kuitenkin näitä puolen vuoden työllistysukkoja.
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Totta! Eilen menin hallin ohi puolenpäivän aikoihin ja Huoltomestareiden autoja oli hallin edessä ja äijät katolla.
Olisikohan syynä puhtaasti se, että yrityksellä on riittävästi ammattitaitoa ja perehtyneisyyttä suorittaa tuo työ. Nykyäänhän tuohon lumenpudotukseen ei voida osoittaa ihan ketä tahansa vaan työturvallisuusasiat ja muut seikat täytyy olla kunnossa. Lumenpudotus on spesiaalihommia...
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Ohhoh pahimmillaan E-Saimaan mukaan otteluita saatettaisiin joutua jopa perumaan. No ei nyt sentään, mutta ei voida poissulkea.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ainakin sellaiset ottelut joista on tulossa kuokkaan olisi hyvä keskeyttää ja määrätä pelattavaksi uudestaan, niin ainakin Santaselle kenkää ketjussa tulisi selvästi hiljaisempaa.

Halli olisi pitänyt saada työn alle Tirkkosen aikana kun oli buumia päällä. Nyt kolmen tonnin keskiarvolla on aika turha alkaa puhumaan että halli ahistaa. Se että se on vanhanaikainen halli niin se on kokonaan ihan toinen juttu.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Ainakin sellaiset ottelut joista on tulossa kuokkaan olisi hyvä keskeyttää ja määrätä pelattavaksi uudestaan, niin ainakin Santaselle kenkää ketjussa tulisi selvästi hiljaisempaa.
Kelpais, edes jotain hyötyä lahosta liiteristä.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tää voi ehkä olla vähän vanhan toistoa, mutta jokainen Lappeenrannassa tietää, että jos kaupungissa halutaan pitää liigajoukkue, uusi halli pitäisi rakentaa nyt eikä myöhemmin. Ja yhtään ylimääräistä senttiä ei pitäisi enää tunkea Kisapuiston ladon ylläpitoon. Uusi halli on jokatapauksessa rakennettava ja Kisapuiston halliin rahan tunkeminen on kuin kaataisi vettä siivilään.

Pakko kommentoida, kun tuo teidän hallianne koskeva lumikuorma uutisointi pisti silmään Iltiksen puolelta. Porissahan nämä asiat ovat juuri viime vuosina olleet tapetilla, ja nyt massiivisen remontin valmistuttua tilat ovat valtakunnan komeimmat. Pori on myöskin vain reilut 10 000 asukasta suurempi kuin Lappeenranta, joten vertailukohta on kaikinpuolin hyvä..

Isomäki oli tunnetusti Suomen surkein halli, tähän herättiin viimeistään kun pukuhuoneissa juoksi hiiriä ja rottia. 2010-luvun alussa alettiin puhua, että uusi halli vai vanhan korjaus. Ideoita oli kaikenlaisia, kuten että puretaan linja-autoasema ja rakennetaan uusi halli sen paikalle, siis vain muutaman korttelin päähän torista. Vuonna 2012 Poriin alettiin rakentaa uutta suurta kauppakeskusta entisen puuvillatehtaan tiloihin, ja sitten joku keksi, että rakennetaan siihen samaan yhteyteen myös uusi monitoimiareena kun kerran tilaa on. Paikallislehdessä esiteltiin jo piirustukset ja kaikki, miltä kompleksi tulee näyttämään.. noh, kauppakeskus on nykyään ihan pelkkä kauppakeskus

Kokonaan uusi halli olisi missä muodossa hyvänsä toteutettuna maksanut reilut 20 miljoonaa, joten siihen se sitten kaatui. Isomäen totaalinen remontti maksoi muistaakseni vain 11 miljoonaa, joten kompromissina siihen oli tyytyminen, tosin nyt käyttöikää on tullut 20 vuotta lisää, vai arveltiinko että enemmänkin, en muista. Nyt on änäritason pukuhuoneet ja pelaajien lounge-tilat. Ja kuten sanottu, ei sitä tavallinen ihminen tajua enää Porissa olevansakaan, kun pyörii hallin uusissa julkisivuosissa, tai ala carte näköalaravintolassa, tai vaikkapa 30 hengen sauna-aitiossa saippuoi pakaroitansa samalla kun katsoo peliä (en tosin itse ole siellä ollut)

Viestini on siis se, että remontillakin voidaan tehdä todellisia ihmeitä, ei se ole vain mitään tekohengitystä. Ihan vain ettei kukaan suotta pety, jos Lappeenrannassakaan kaupunki ei lopulta kokonaan uuden hallin rakentamiseen lähde
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös