Mielenkiintoiset dokumenttiohjelmat

  • 272 863
  • 859

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Jos näistä on ollut jo puhetta aiemmin ketjussa niin pahoittelen (kokeilin JA:n hakua, mutta sehän ei tunnetusti ihan aina kaikkea palauta).

HBO Nordic:in elokuvavalikoima on jokseenkin surkuhupaisa, mutta dokumenttiosiossa on jotain järkevääkin. Lähiaikoina on sieltä on tullut katottua kaksi dokumenttia, eli Spymasters - haastatellaan useampaa entistä ja nykyistä CIA:n (ja muiden jenkkiläisten turvallisuusorganisaatioiden) johtajaa, aiheena terrorismin vastainen sota, "tehostetut" kuulustelumenetelmät, lennokki-iskut ja sitä rataa. Mielenkiintoista materiaalia ja mielenkiintoista kuulla myös ihmisten mielipiteitä, jotka ovat olleet mukana päättämässä noista.

Mutta todellinen helmi oli Paradise Lost (osat 1 -3). Ei siis kerro bändistä. Tästä on kuullut aikaisemminkin paljon, on tainnut telkkaristakin tulla joskus Suomessa, mutta jotenkin aina jäänyt väliin eikä ole jaksanut netistä ladata. Kun tuli bongattua, että tuoltahan se löytyy, olihan se pakko viimein katsoa. Ihan minimaalisella spoilauksella, 90-luvun alkupuolella pienessä kaupungissa Arkansasissa (taipuuko se noin? enivei) löydetään kolme pikkupoikaa julmasti murhattuna. Hyvin nopeasti paikalliset viranomaiset päättävät, että syypää on paikallinen "saatananpalvoja" (se kuuntelee metallia ja tykkää mustista vaatteista, mitä muutakaan se voisi olla) kavereineen. Dokumenttisarja seuraa sitten poikia ja oikeuskäsittelyä piiitkän aikaa. Sisältää paljon katseltavaa (ensimmäinen osa on melkein kolme tuntia), mutta ihan aiheesta palkittu useita kertoja. Välillä pistää vihaksi oikein kunnolla, välillä joutuu olemaan ihan monttu auki kun tulee taas uusi käänne.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Freedom's Fury.

Dokumentti kertoo Melbournen olympialaisisten vesipallon välieräottelusta Unkari-Neuvostoliitto. Tuo matsihan pelattiin vain pari viikkoa Unkarin kansannousun, jonka Neukut väkivaltaisesti tukahdutti, jälkeen.

Ohjelmassa käydään läpi tapahtumat kansannousun syistä sen alkuun, ja pelin jälkeisiin tunnelmiin. Meikäläinen ainakin oppi paljon uutta tuosta. Tiesin ainoastaan, että Unkarissa on kansannousu ollut, ja että se tukahdutettiin tankkien avulla. Olin myös kuullut tuosta pelistä, että aika melkoinen meininki ollut siellä, mutta siis paljon sellaista mitä en koskaan edes tullut ajatelleeksi.

Erinomainen dokkari - kiitos linkistä!

Paljon samaa oli vuoden Tukholmassa 1969 järjestettyjen jääkiekon MM-kisojen ottelussa Tsekkoslovakia - Neuvostoliitto, kun edellisenä vuonna oli tukahdutettu Tshekkosslovakian kansannousu "Prahan kevät". Tshekkoslovakia piti tunteet kohtuullisen hyvin lapasessa ja voitti 2-1, vaikka pari ylilyöntiä taisi tuossakin matsissa olla. Matsin jälkeen tshekkoslovakialaiset kieltäytyivät kättelemästä CCCP:n pelaajia. Tukholmalainen yleisö oli raivoisasti Tshekkoslovakian puolella tuossa matsissa ja Prahassa matsin aiheuttama tunnekuohu johti myös levottomuuksiin, joita Tshekkoslovakian hardliner-kommunistit käyttivät myöhemmin syynä hankkiutua eroon liberaalista pääsihteeristä Alexander Dubcekista. Hiukan ironisesti Neuvostoliitto voitti lopulta kultaa, koska Tshekkoslovakia hävisi viimeisessä matsissaan Ruotsille.

Tuosta matsista ja sen taustasta pätkää täällä: Story behind ČSSR vs USSR 1969 Hockey World Cup Eng Subs - YouTube
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kiitokset vinkistä @BitterX !

Täytyy laittaa tuo kirjanmerkkeihin ja katsoa paremmalla ajalla.

Tuo minun jakamani linkki ei ole valitettavasti dokkari, vaan ainoastaan hyvin lyhyt reportaasi. Tuosta matsista en tiedä varsinaista pidempää dokumenttia olevan, mutta esimerkiksi kirjassa "Punakone ja Vaahteranlehti" tuota matsia ja sitä edeltäviä poliittisia tapahtumia käsiteltiin kohtuullisen laajasti.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Tuo minun jakamani linkki ei ole valitettavasti dokkari, vaan ainoastaan hyvin lyhyt reportaasi. Tuosta matsista en tiedä varsinaista pidempää dokumenttia olevan, mutta esimerkiksi kirjassa "Punakone ja Vaahteranlehti" tuota matsia ja sitä edeltäviä poliittisia tapahtumia käsiteltiin kohtuullisen laajasti.
Joo, olisi varmaan kannattanut meikäläisen kurkata tuokin ennen tänne kirjoittamista :)

Mutta kuitenkin. Mielenkiintoinen aihe!
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Täälläkin tuoreeltaan mainittu I am Thor löytyy muuten nyt Netflixistä. Erinomainen dokumentti! Kiitos vaan vinkistä, täältä sen poimin ja timanttia kyllä on.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Viimeksi muokattu:

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Ulkolinja: Lapsisotilaiden uusi sota | Yle TV1 | yle.fi

Ulkolinja: Lapsisotilaiden uusi sota | TV | Areena | yle.fi

"Kun sota ulkoistetaan, yritykset koettavat hankkia halvimmat mahdolliset sotilaat. Heitä ovat lapsisotilaat Sierra Leonesta. On tärkeää, että länsimaissa tiedostetaan sodan yksityistämisen seuraukset", toteaa dokumentin ohjaaja Mads Ellesoe.

Aegis World GardaWorld
Sandline International - Wikipedia
Tim Spicer - Wikipedia

Osin järkyttävä mutta samalla mielenkiintoinen dokumentti ulkoistetusta sodankäynnistä ja yksityisistä palkka-armeijoista. Tim Spicerin perustama Sandline värväsi aparthaidin jälkeisestä Etelä-Afrikasta entisiä turvallisuusalan erikoisosaajia omaan yksityisarmeijaansa. Kannattaa katsoa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Planet Earth II on alkanut rullaamaan Briteissä.

Tässä vähän maistiaista ensimmäisestä jaksosta. Iguaanit heti vaarassa, kun kuoriutuvat ja käärmeet ovat odottamassa matkan varrella.
From birth, Marine Iguanas fight for their lives

Pakko kyllä katsoa sarja heti kun tulee saataville. Näyttäisi taas kerran tuttuun tyyliin kuvaus ja kerronta olevan aivan ykkösluokkaa.

EDIT: Video näköjään poistettu.
 
Viimeksi muokattu:

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Planet Earth II on alkanut rullaamaan Briteissä.

Tässä vähän maistiaista ensimmäisestä jaksosta. Iguaanit heti vaarassa, kun kuoriutuvat ja käärmeet ovat odottamassa matkan varrella.
From birth, Marine Iguanas fight for their lives

Pakko kyllä katsoa sarja heti kun tulee saataville. Näyttäisi taas kerran tuttuun tyyliin kuvaus ja kerronta olevan aivan ykkösluokkaa.


Upeaa, hyvä, että pystyin jännitykseltä katsomaan tuon mainoksen.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Suosikkijoukkue
HIFK
Oliko tuossa yllä olevassa linkissä (mikä ei enää näy) tämä Planet Earth 2 :sen Iguana vs Kärmekset
Juurikin tuo sama pätkä oli. Hiukan vain pidempi versio, jossa näkyi muutaman iguaanin epäonnistuneet yritykset juosta karkuun.

Planet Earth (2006) löytyy myös Netflixistä ja suosittelen kaikille. Toivottavasti myös tämä uusi toinen kausi löytää tiensä nopeasti tulevaisuudessa virallisiin jakokanaviin, niin ei tarvitsisi turvautua laittomiin latauksiin.
 

KuKKaKeppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KYRöskosken PÄrske
Kulttimaineeseen noussut dokkari Jalkapallomaa on kenties yksi parhaita ja tragikoomisimpia kuvauksia suomalaisesta jalkapallosta. Suosittelen katsomaan. Kyseisestä raihnasta saa kyllä monet tahattomat naurut. Jalkapallomaa on Vimeo (Video dokumenttiin).
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kulttimaineeseen noussut dokkari Jalkapallomaa on kenties yksi parhaita ja tragikoomisimpia kuvauksia suomalaisesta jalkapallosta. Suosittelen katsomaan. Kyseisestä raihnasta saa kyllä monet tahattomat naurut. Jalkapallomaa on Vimeo (Video dokumenttiin).
Radiojuontaja Klaus Flemingin sanoin "olipa... raplakka meininki". Omin sanoin "ristus mitä idiootteja". No larppaaminen on varmaan ihan kivaa ja paskaako sakoista kun ei itse tarvitse maksaa.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Kulttimaineeseen noussut dokkari Jalkapallomaa on kenties yksi parhaita ja tragikoomisimpia kuvauksia suomalaisesta jalkapallosta. Suosittelen katsomaan. Kyseisestä raihnasta saa kyllä monet tahattomat naurut. Jalkapallomaa on Vimeo (Video dokumenttiin).
Kah, kiitokset tästä. Onhan tuosta jo tovi, kun taisi YLE:n tarjonnassa olla. Tuli silloin jo nähtyä ja hymyiltyä ääneen. On nämä veijareita.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Juuri tuli katsottua kohuakin aikanaan herättänyt The Soviet Story.

Kaikkihan tietävät että sodissa vain häviäjien rikokset muistetaan (ja tuomitaan) ja että Stalin ja NKVD tekivät yhtä lailla perkelyyksiä Kuin Hitler ja NSDAP:kin, mutta tämä dokkari tuo esille kuinka todellisuudessa natsien rikokset, vaikka hirvittäviä olivatkin, olivat lähinnä amatöörien puuhastelua verrattuna neuvostomeininkiin ja Stalinin, Berijan ja kumppaneiden "siivousbisnekseen." Dokumenttihan kolahti ilmestyessään kovasti äärivassareiden ynnä muiden komukoiden sielun päälle. Vääryyttä ja panettelua perkele! huudeltiin vasemmalta kovasti. Desantti Bäckmanhan teki tutkintapyynnönkin dokumentin esittämisestä. Ei yllättäen johtanut toimenpiteisiin. Suosittelen kyllä ehdottomasti. Ja herkkävatsaisille varoituksen sanaa että dokumentti sisältää melko graafista K-18 materiaalia ajoittain.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tänään tuli Yleltä HBO:n tuottama todellinen laatudokumentti Ethel Kennedyn ja Robert Kennedyn koko perheen elämänvaiheista. Eräs vaikuttavimmista, lämminhenkisimmistä ja ihmisläheisimmistä näkemistäni dokumenteista koskaan.

Olen usein miettinyt, että olisi paikallaan perustaa "Ylen hyvät" -ketju (tms.), jossa voisi mainita Yleisradion ohjelmiston helmiä, koska niitäkin vielä onneksi on.

Kiitos, Yle!
 
Viimeksi muokattu:

Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Perintö vuodelta 2011. Näkyy Yle Areenassa 29 päivää. Osa kerrotuista tapauksista olisi "Pitäisikö itkeä vai nauraa" -ketjun materiaalia. Dokumentissa oli myös todennäköisesti ilman perillisiä kuolleen ihmisen asunnon tyhjennys, mistä tuli surullinen olo.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Netflixistä löytyy Ukrainan vallankumouksesta kertova "Winter on fire".

Hyvin tehty minusta ja lopussa tuli vähän tippa linssiin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tänään alkaa viikingeistä mielenkiintoiselta vaikuttava dokkarisarja. Pitänee tallentaa ja jättää katsomatta.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Pistin seuraavaksi netflixistä katseluun "Valley uprising" nimisen pätkän joka kuvaa Yosemite Valleyssa jenkeissä 50-luvulta lähtien pyörineitä kiipeilyporukoita. Pahaa tekee katsoa kun jätkät vetää ilman mitään köysiä tai muita apuvälineitä tuommoisia lähes kilometrin korkuisia pystysuoria ja sileitä vuoria ylös. Pitää olla aivan käsittämättömät voimat sormissa. Yksi pieni virhe ja se on kaput.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös