SKA Pietari kaudella 2016–2017

  • 24 973
  • 75
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Vielä kun saavat puolustajien määrän kasvuun, voivat vähän paremmin jo haastaa Kanadaa kansainvälisissä otteluissa.
Juu, hyvien puolustajien vähyys on Venäjän jääkiekon ongelmakohtia. Mutta ennenkaikkea Venäjän tulisi saada nuorten pelaajien virta Kanadan juniorisarjoihin loppumaan. Nuo pelaajat ovat ikäluokkiensa parhaimmistoa eivätkä he kehity Kanadassa juuri ollenkaan. Eli Venäjä menettää joka ikäluokasta 6-10 parasta pelaajaa siten, etteivät nämä pelaajat kehity kuten heidän pitäisi, mikä on valtava tasoitus Venäjän kilpailijoille.

Yksi rohkaiseva esimerkki on Novokuznetskin 18-vuotias puolustaja Timur Fatkullin, joka oli agenttinsa houkuttelemana jo lähdössä Kanadan juniorisarjoihin. Fatkullinin isä kuitenkin sai taottua järkeä poikansa päähän sen verran, että Timur perui päätöksensä. Nyt poika pelaa jo KHL:ssä vakituisesti, olkoonkin sarjan heikoimmassa seurassa.

Päinvastainen esimerkki on Kazanin 16-vuotias superlupaus Andrei Svetshnikov (s. 2000), ikäluokkansa ehkä lahjakkain pelaaja maailmassa, joka tuhosi uransa siirtymällä USA:n junioriliigaan USHL:ään. Jo nyt on varmaa, että 3-4 vuoden päästä Venäjälle kehittymään jääneet ikätoverit ovat menneet Svetshnikovin ohi kehityksessä.

Edes isoveli Jevgeni Svetshnikovin (s. 1996) varoittava esimerkki ei saanut taottua Andrein päähän järkeä. Jevgeni oli aikanaan Venäjän lahjakkain vuonna 1996 syntynyt hyökkääjä, mutta on taantunut valtavasti Kanadan junioriliigoissa. Esim. Venäjälle kehittymään jääneet Jaroslavlin Pavel Kraskovski (1997) ja Jegor Korshkov (1996) ovat menneet reilusti Jevgeni Svetshnikovin ohi, ja tulevat myös pelaamaan NHL:ssä paremman uran kuin Svetshnikov, vaikka Svetshnikov oli 16-17 vuotiaana näitä kahta paljon parempi ja lahjakkaampi pelaaja.

Se mikä Venäjän jääkiekon kehityksessä on hyvää on hallien määrän nopea lisääntyminen. Erityisen paljon halleja on rakennettu vuosina 2010-2016, mikä toivottavasti näkyy pienellä viiveellä siinä, että uusia huippuja alkaa tulla myös kokonaan uusilta alueilta, eikä Venäjän jääkiekon kehitystyö olisi enää lähinnä vain Moskovan, Jaroslavlin, Magnitogorskin, Tsheljabinskin, Omskin, Tsherepovetsin ja nykyisin myös Kazanin vastuulla. Mutta kyllä nuo nuoret pelaajat on saatava pysymään Venäjällä ja heidän siirtonsa Kanadan junioreihin pitää joko estää tai tehdä mahdollisimman hankalaksi.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Fatkullin lienee monen naispuolisen kiekkodiggarin suosikkipelaaja ;-)
Voisipa olla näin :)

Suomessakin aikanaan pelannut puolustaja Aleksandr Fatkullin ei ole tiettävästi sukua Timurille.
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tänäänkin todella hyvä esitys.
Sairastuvalla Shirokov, Yudin, Khocklachev ja Tihonov. Koskisen pitäisi palata Jokerit matsiin tai seuraavalle viikolle.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Millaisillakohan ketjuilla SKA on tänään luistelemassa Hartwallille? Ensimmäistä kertaa KHL pelissä paikanpäällä ja Datsyuk sekä Kovalchuk on syy tähän, onhan kaverit pelikunnossa?
 
Suosikkijoukkue
#17 & #29

Kaksi ensimmäistä hyökkäsketjua voin jo paljastaa:

Kovalchuk - Datsyuk - Plotnikov
Gusev - Shipachyov - Dadonov

Kolmos/neloseen voi sitten heittää semmoisia nimiä kuin Ketov,Shirokov, Moses,Koskiranta,Barabanov yms.

Prokhorkinilla ainakin pientä vaivaa. Tikhonovista en oikein tiedä, kun on roikkunut tyyliin joka toisessa pelissä mukana. Pietarin jengihän on nyt hävinnyt jo kolme (3!) peliä putkeen, joten nälkää siellä on varmasti.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kaksi ensimmäistä hyökkäsketjua voin jo paljastaa:

Kovalchuk - Datsyuk - Plotnikov
Gusev - Shipachyov - Dadonov

On kyllä aivan jäätävät ketjut, mutta kiitos vastauksesta ja hienoa, että taikuri ja Kovy ovat messissä ellei nyt sit viime hetkil mitään tuu.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Juu, hyvien puolustajien vähyys on Venäjän jääkiekon ongelmakohtia. Mutta ennenkaikkea Venäjän tulisi saada nuorten pelaajien virta Kanadan juniorisarjoihin loppumaan. Nuo pelaajat ovat ikäluokkiensa parhaimmistoa eivätkä he kehity Kanadassa juuri ollenkaan. Eli Venäjä menettää joka ikäluokasta 6-10 parasta pelaajaa siten, etteivät nämä pelaajat kehity kuten heidän pitäisi, mikä on valtava tasoitus Venäjän kilpailijoille.

Yksi rohkaiseva esimerkki on Novokuznetskin 18-vuotias puolustaja Timur Fatkullin, joka oli agenttinsa houkuttelemana jo lähdössä Kanadan juniorisarjoihin. Fatkullinin isä kuitenkin sai taottua järkeä poikansa päähän sen verran, että Timur perui päätöksensä. Nyt poika pelaa jo KHL:ssä vakituisesti, olkoonkin sarjan heikoimmassa seurassa.

Päinvastainen esimerkki on Kazanin 16-vuotias superlupaus Andrei Svetshnikov (s. 2000), ikäluokkansa ehkä lahjakkain pelaaja maailmassa, joka tuhosi uransa siirtymällä USA:n junioriliigaan USHL:ään. Jo nyt on varmaa, että 3-4 vuoden päästä Venäjälle kehittymään jääneet ikätoverit ovat menneet Svetshnikovin ohi kehityksessä.

Edes isoveli Jevgeni Svetshnikovin (s. 1996) varoittava esimerkki ei saanut taottua Andrein päähän järkeä. Jevgeni oli aikanaan Venäjän lahjakkain vuonna 1996 syntynyt hyökkääjä, mutta on taantunut valtavasti Kanadan junioriliigoissa. Esim. Venäjälle kehittymään jääneet Jaroslavlin Pavel Kraskovski (1997) ja Jegor Korshkov (1996) ovat menneet reilusti Jevgeni Svetshnikovin ohi, ja tulevat myös pelaamaan NHL:ssä paremman uran kuin Svetshnikov, vaikka Svetshnikov oli 16-17 vuotiaana näitä kahta paljon parempi ja lahjakkaampi pelaaja.

Se mikä Venäjän jääkiekon kehityksessä on hyvää on hallien määrän nopea lisääntyminen. Erityisen paljon halleja on rakennettu vuosina 2010-2016, mikä toivottavasti näkyy pienellä viiveellä siinä, että uusia huippuja alkaa tulla myös kokonaan uusilta alueilta, eikä Venäjän jääkiekon kehitystyö olisi enää lähinnä vain Moskovan, Jaroslavlin, Magnitogorskin, Tsheljabinskin, Omskin, Tsherepovetsin ja nykyisin myös Kazanin vastuulla. Mutta kyllä nuo nuoret pelaajat on saatava pysymään Venäjällä ja heidän siirtonsa Kanadan junioreihin pitää joko estää tai tehdä mahdollisimman hankalaksi.

Huhhuh mikä oksennus. On totta, että kaikille tuo Amerikkaan lähtö ei todellakaan sovi, mutta toisille se taas sopii huomattavasti paremmin kuin kotimaahan jääminen.
On täysin absurdia väittää että Svetsnikov esim. tuhosi uransa lähtemällä USHL:ään. Päinvastoin, hän teki itsestään todenäköisen ykkösvarauksen siirtymällä scouttien silmien alle - samalla kun kehittää fyysistä peliään joka usein venäläisten superlupausten heikkouksena on.
Toisille sopii Amerikka, toisille Venäjä.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Päinvastainen esimerkki on Kazanin 16-vuotias superlupaus Andrei Svetshnikov (s. 2000), ikäluokkansa ehkä lahjakkain pelaaja maailmassa, joka tuhosi uransa siirtymällä USA:n junioriliigaan USHL:ään. Jo nyt on varmaa, että 3-4 vuoden päästä Venäjälle kehittymään jääneet ikätoverit ovat menneet Svetshnikovin ohi kehityksessä.
.

Miten voit sanoa tuon täysin varmaksi?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Huhhuh mikä oksennus. On totta, että kaikille tuo Amerikkaan lähtö ei todellakaan sovi, mutta toisille se taas sopii huomattavasti paremmin kuin kotimaahan jääminen.
On täysin absurdia väittää että Svetsnikov esim. tuhosi uransa lähtemällä USHL:ään. Päinvastoin, hän teki itsestään todenäköisen ykkösvarauksen siirtymällä scouttien silmien alle - samalla kun kehittää fyysistä peliään joka usein venäläisten superlupausten heikkouksena on.
Toisille sopii Amerikka, toisille Venäjä.
Venäläisten pelaajien kehityshistoria kertoo täysin yksiselitteisesti, että Pohjois-Amerikan junioriliigoihin siirtyminen on AINA huonompi vaihtoehto kuin Venäjälle kehittymään jääminen. Tästä on tusinoittain ja taas tusinoittain esimerkkejä.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Venäläisten pelaajien kehityshistoria kertoo täysin yksiselitteisesti, että Pohjois-Amerikan junioriliigoihin siirtyminen on AINA huonompi vaihtoehto kuin Venäjälle kehittymään jääminen. Tästä on tusinoittain ja taas tusinoittain esimerkkejä.

Juu, taisi Radulovinkin ura mennä täysin pilalle Pohjois-Amerikan junnuliigassa pelaamisesta. Olisi tullut vähintään Crosbyn tasoinen kaveri muuten. Fedor Tyutinistaki olisi kuoriutunut seuraava Sergei Gonchar tai Sergei Zubov. Ja voi pojat, Mikhail Grikorenkosta olisi tullut parempi kun Lemieux ja Gretzky yhteensä, ellei hän idioottina olisi pelannut QMJHL:ssä Patrick Royn alaisuudessa. Päivänselviä hommia, mitäs minä nyt sekoilin aiemmin...Tosiaan, pidä sä yllä sitä putinismia ja kansallisaatetta, me muut jatketaan enemmän objektiivista lätkän seurantaa :)
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
.Tosiaan, pidä sä yllä sitä putinismia ja kansallisaatetta, me muut jatketaan enemmän objektiivista lätkän seurantaa :)
On tuossa TOJ vuodatuksessa sen verran perää, että paljon on jäänyt venakoissa lunastamattomia lupauksia. On perusvenäläisen luonne sen verran heikko, että kun lännen lihapatojen ääressä otetaan pakko pois, niin epäurheilija on syntynyt.Ja olet oikeassa siinä, että venäjän wirallinen politiikka on pitää jääkiekkoilijoiden Pohjois-Amerikkaan lähtemistä huonona ratkaisuna., jota TOJ tunnollisesti toistaa.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
On tuossa TOJ vuodatuksessa sen verran perää, että paljon on jäänyt venakoissa lunastamattomia lupauksia. On perusvenäläisen luonne sen verran heikko, että kun lännen lihapatojen ääressä otetaan pakko pois, niin epäurheilija on syntynyt.Ja olet oikeassa siinä, että venäjän wirallinen politiikka on pitää jääkiekkoilijoiden Pohjois-Amerikkaan lähtemistä huonona ratkaisuna., jota TOJ tunnollisesti toistaa.

Joo onhan se totta että usean venäläispelaajan kehitys on siellä tyssännyt, mutta ei silti voida sanoa, että se olisi aina väärä vaitoehto. Paitsi TOJ voi sanoa [hymiö]
 
Suosikkijoukkue
#17 & #29
Onnittelut Pietarin SKA:lle Gagarin Cupista, sekä Ilyalle myöhäiset synttärionnittelut!

Vaan pakko laittaa merkille samaa mitä laitoin jo kauden 2015 mestaruuden jälkeen, eli tuota Rotenbergin käyttäytymistä mestaruusjuhlissa:
Äijähän pistää itsensä pelaajien edelle noissa pokaalin roudaamisissa jne, eli on itse kapteenin (tässä tapauksessa Kovalchukin) kanssa ihan etunenässä kantelemassa cuppia. Taakse jää mm. finaaleista loukkaantunut SKA:n virallinen kapteeni Datsyuk, ja luonnollisesti muut SKA:n avainpelaajat.

Itseäni saattaisi hieman harmittaa ensin 9kk tahkoa pelejä, ja kun se suurin mahdollinen voitto napsuu kohdalleen niin 9kk aitiossa istunut heppu on siellä juhlimassa kun olisi itse ollut ratkomassa pelejä :D
 
Suosikkijoukkue
#17 & #29
Datsjuk oli kylläkin ensimmäisenä Iljan kanssa noutamassa ja nostamassa pokaalia. Muuten en ota kantaa kirjoittamaasi.
Juu, ehkä kirjoitin tässä pääsiäisen jälkeen hieman epäselvästi sanomani mutta pointtini kohdistuu noista bussikuljetuksista kun pokaalia tuodaan näytille kansalle. Rotenberg siellä etunenässä Ilyan kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Kyllähän SKA:n mestaruutta varjostaa tämä salakuuntelukohu. Ainakaan länsimedioista ei ole kantautunut tietoa mistään sanktioista. Sen verran räikestä ja röyhkeästä rikkeestä on mielestäni kuitenkin kyse, että SKA:n mestaruuden voisi jopa mitätöidä. Tiedä sitten kuinka monta muutakin joukkuetta on salakuunneltu.
 
SKA maksoi 50 miljoonaa ruplaa Jevgeni Kuznetsovin oikeuksista Traktorille. Eihän tuo ole kuin vajaa miljoona euroa, mutta mielestäni silti varsin suolainen hinta tyhjästä. Kaikkein parasta tuossa on se, että kauppa tehtiin sen jälkeen kun Kuznetsovin 8-vuotinen jatkosopimus Washingtonin kanssa oli julkaistu. No ne maalaa kellä on liitua, tai jotain.
 
Tehtiin tuo jo aikasemmin, SKA osti oikeudet ennen tuota Wsh-diilin julkaisua ja oli tarjonnut n. 12M euroissa kahdesta kaudesta. Washingtoninkin GM sanoi lehdessä että mikäli eivät olisi tuota sopparia saaneet tehtyä niin Kuzy olisi Venäjälle mennyt pariksi vuodeksi ja palannut UFAna takaisin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös