SaPKon runkosarjaottelut 2016–2017

  • 65 850
  • 148

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Avaan tämän ketjun, etten sekoita itseäni yksinpuhelullani tuossa toisessa ketjussa. Yleinen trendi on ollut täällä jatkoajassa Mestiksen puolella, ettei otteluketjuja avata ja jos avataan niin ne keräävät yhdestä kahteen viestiä. Ja siinä on se syykin, miksi en ainakaan itse niitä avaa.

Tämä ketju on sitä varten, että voisi kommentoida pelisuorituksia runkosarjan aikana. En tiedä meneekö ihan sivuston sääntöjen mukaan, mutta ajatus oli erotella otteluiden perkaaminen muista joukkueessa tapahtuvista asioista kuten vaippaka pelaajien siirtymisestä tms.

...
Kyllä kalvaa mieltä vielä päivä pelin jälkeenkin se ilme millä SaPKo alotti kauden 2016-2017. Sinällään oli kyse yhdestä pelistä ja sarjan ensimmäisestä, niin ei tämä oikeasti mitään suuntaa mihinkään näyttänyt, mutta olihan se avausnäytös aivan taivaallisen huono suoritus.
Jotenkin pelaajat saivat pelinsä näyttämään ruudun välityksellä siltä, että ei kiinnosta. Ainahan muutama sälli esiintyy edukseenkin ja nyt ne olivat Saramäki, Paalanen, Henttonen ja Elo joiden pelissä oli vähän vääntämistäkin, mutta sitten olikin joukko surullisen masentuneen näköisiä surffailijoita.
Vaikka SaPKo kävi maalin päässä ja 3-1 tilanteessa tolpassa niin se ollut missään vaiheessa ottelua lähelläkään missään muussa tuloksessa kuin tappiossa. Räsäsen ilmeet olivat pelin jälkeen sellaiset, että varmaan ihan pikkusen vitutti itseäänkin.
Kaiken kruunasi kapteenin pari kierrosta omissa ja siitä ykkössyöttö kaverin 5-1 maaliin. Oli hetken vähän epäuskoinen tunne, että voiko tuo edes olla mahdollista. Pelaamisessa ei ollut järjen hiventäkään - ei pienintäkään tolkkua. Tästä on hyvä jatkaa, sanotaan...
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Nimenomaan. Täytyy vaan toivoa että tämä olisi yksittäinen suonenveto ja nuoren joukkueen jännitystä kun kausi alkaa. Jos ei ollut niin tullaan ottamaan turpaan harvase ilta ja katsomot tyhjenee.

Nuoriin pelaajiin satsaus on yleensä hyvä asia. SaPKon joukkue on nuori ja pienikokoinen, eilisen perusteella jopa liian pieni. Laukasukartta kertoo kaiken, ei ne SaPKon pienet jannut siellä Jokipoikamaalilla pyörineet. Joukkuetta kootessa olisi joskus hyvä hommata muutama kokeneempi ja muutama ilkeä ja iso ukko myös rosteriin. Mikki Hiiri taktiikalla tulee joka ilta turpaan.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Kotiavaus ja 6-0 voitto ei voi olla huono. Lammaslauma oli kasvattanut kahden yön aikana munat ja oli nyt logonsa arvoisesti pässilauma. Toki peliä pitää peilata vastustajaan ja IPK oli valitettavan haluton ja munaton läpi ottelun. En todellakaan usko, että IPK on jokaisessa ottelussa (jos edes viidessä) noin heikko koko kauden aikana. Heitetään muutama ranskis, koska illan riennot painaa niskaan ja syvällisempi analyysi jääkööt myöhemmäksi avaus kierroksista. Jos edes muistan kirjoittaa.

- Ensimmänen YV jatkui siitä mihin jäikin ja tappoi SaPKo:n hyvän avauserän alun
- SaPKo onneksi sai avaus maalin ja sen jä'lkeen ei ollut epäselvää voittajasta
- YV parani ottelun aikana ja tilastollisesti 2/6 on ihan hyvä saldo
- Aholle varmaan uransa helpoin nolla
- Yleisöä 898 mikä on tietenkin hyvä määrä, mutta olisihan se 9 alkava lukema ollut parempi kotiavaukseen.

- Nelosketjun loistava vaihto kolmannessa erässä, missä aiemmin Elo ajoi IPKn pelaajan pystyyn avojäällä ja hetkeä myöhemin Paalanen teki sitä mistä maksetaan eli rouhi kulmasta kiekon maalille, josta Saramäki iski illan toisen osumansa

- Avasin fanseatin ja mietin, että olinko paikallisessa anniskeluliikkeessä liian kauan ja onko toinen erä alkamassa, mutta SaPKo onkin vaihtanut hyökkäyssuuntaa. Vanhemmat fanit voikin kertoa, onko Talvisalon hallissa ikinä SaPKo hyökännyt 1. ja 3. erää Talvisalon päätyyn. Itse en muista Mestiksen ajoilta, Suomi-Sarjasta enkä 1. divarista. Aiempia aikoja on hankalampi muistaa, kun olen 1990 syntynyt.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Minäkin katsoin fanseatista eilisen pelin ja jäi vähän kaksijakoinen fiilis. Toisaalta peli oli 6-0 ja aika selvännäköistä, mutta pelissä on paljon ongelmakohtia vielä.
Odotan Wacklinilta vielä kovaa tason nostoa, ilman sitä Tanuksestakaan ei saada kaikkea irti.
Puolustajien ensimmäiset syötöt ovat monesti todella heikkoja, tosin monesti hyviäkin.
Kuten ensimmäisessä pelissä, SaPKon parhaimmistoa olivat samat nimet Saramäki,Elo,Henttonen ja Lahtelahan pelasi eilen hyvää lätkää.
En tarkoita että muut olisi olleet huonoja mutta hyvistäkin voi valita parhaat.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
En tiiä mutta tämän iltainen näytti aika huonolle pelille, silti voitto. Ylivoima oli todella huonoa.
Kolme maalia kuitenki ja kaikki eri kentille. Povailin harjoituskaudella että Salo tulee taputtelemaan kovat tehot mutta en arvannut minkälainen apina selkään kiipesikään kun pisteistä alettiin pelaamaan. Tänäänkin oli ukolla kaksi aika timanttista paikkaa mutta kun ei niin ei. Veikkaan edelleen että kun pää aukeaa niin pinnoja alkaa syntymään. Salolla olisi syöttöjäkin ihan toisenlai en määrä jos Lahtela ei missaisi juuri Salon syöttämiä paikkojaan.
Tänään vastustajan molemmat maalit aika karkeista virheistä, mutta niitä tuli vain kaksi. Kahta maalia enempää ei ole omiin tullut sitten kauden avauspelin.
 

NatKingCole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoin kilpailu
Jos ajatellaan posin kautta tän iltaista esitystä, niin olisko se sit hyvän joukkueen merkki, että noinkin nihkeä pelaaminen tuottaa silti kolme pojoa. Toivottavasti Pavenille ei käyny pahemmin.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Ja meidän hakalilaisten iloksi taas kajahti syöttöpiste Paalasen pojalle. Tuo ns nelosketju ei kyllä tuloksellisesti nelonen ole. Pitäisi päästä joskus ihan paikan päälle ihmettelemään peliä, kai sitä Venäjän viisumilla savoonkin pääsee:)
 
Paalasen syöttöpiste tuli illan komeimpaan maaliin. Paalanen oli tässäkin pelissä hyvä.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Kyllähän hän pelata osaa. Se vaan monelta unohtuu, koska liigassa rooli oli pelata pelkkää miestä.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Aika kovalla tasolla poijjaat juuri tällä hetkellä suorittavat. En nähnyt illan pelistä kuin viimeisen erän ja se oli ihan neppailua. SaPKo sai tosin usemman jäähyn, mutta ei IPK saanut ylivoimaansa toimimaan.
On pakko takertua Laamasen saamaan laitataklausjäähyyn joka selostajan mielestä oli todella törkeä päähän kohdistunut taklaus. Perkele ne meni jo monta metriä kylki kyljessä ja kyseessä oli enemmän kiilamalla seinälle pelaaminen kuin mikään taklaus. Siinä kävi vaan niin, että Zborililta loppui voima puskemisessa ja kaatui huonossa asennossa.
Käytän osin samoja sanoja kuin Räsänen lehdistötilaisuudessa koska olisin käyttänyt niitä muutenkin.
Ja samaan hengen vetoon on todettava, että tulee Karhuille pitkä kausi jos uskomuksena on että kaatuilemalla voittaa. En valita muista viimeisen erän jäähyistä kuin tuosta Laamasen niin sanotusta laitataklauksesta, mutta montahan kertaa koittivat kalastaa lisää jäähyjä...niihin ei vaan tuomarit menneet.

Tekeekä IPK johonkin maalikoosteet? EI ole tullut tutkittua.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Näytti ärsyttävän kauniilta Sapkon hyökkäysalueen peli ja alivoima.

Jep, kun näin vaan viimeisen erän niin en oikeastaan muuta nähnytkään kuin alivoimaa. Vaikea sanoa oliko SaPKo niin hyvä kuin miltä se näytti, vai oliko IPK osasyyllinen siihen näkymään. Eivät tainneet enää viimeistä ylivoimaa mitenkään hurjalla draivilla vääntääkään.
Jäähyt viimeisessä SaPKo 4x2 ja IPK 1x2 maalit niistä SaPKo 1 ja IPK 0. Aika karua.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Nehän voitti KeuPan. Hip hei. En katsonut taas omien urheilujen takia kun viimeisen erän ja jännä kyllä, joukkue alkoi pelata kunnolla vasta kun oli yhden pykälän takana. Mutta eihän tuohon lopputuloksen voi lopulta muutakaan olla kuin tyytyväinen. Melko lopussa tasoihin, jatkoajalla hyvä alivoima ja sitten voittomaaleissa lisäpinna matkaan. Hyvä.
 
SaPKon pelaamisesta on puuttunut viime peleissä sellainen "lennokkuus" jota oli tuossa voittoputken aikana. Niin kuin Murkula totesi, eilisessäkin pelissä se hyvä pelaamisen taso ja nopeus löytyi vasta kolmannen erän lopussa, kun oltiin tappiolla. Hyvä sekin, ettei tullut sellaista fiilistä kuin Kummelissa "Jätkät, me ollaan hävitty tää peli". Nyt sitten vaan koko joukkue jännittämään perjantain peliä, joka näytetään Ylellä ;).
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Reilu viidennes takana ja voitto putken jälkeen (ja jopa sen loppu puolella) on ollut havaittavissa hienoinen pelillinen taantuminen, mutta silti kolmesta viime pelistä 5 pistettä. Tänään TuToa vastaan peli näytti jo hieman paremmalta kuin tupla peleissä KeuPaa vastaan. Toki matkaa on vielä edes siihen syksyn parhaimpaan peliin, mutta runkosarja on vain välietappi kohti play offeja.

Tämän illan pelissä TuTo voitettiin maalin edessä ja erikoistilanteissa. Pistetään vielä muutamat plussat ja miinukset tämän illan pelistä.

+ Maalieduspelamiinen molemmissa päissä. TuTo pidettiin oman maalin edestä poissa irtokiekoilta, joita Toivonen ei edes siihen ykkössektoriin tainut antaa yhtään. Hyökkäys päässä taas Saramäki iski päädystä kimmonneen kiekon aivan rauhassa maaliin.
+ Erikoistilannepelaaminen. YV 2/2 ja AV 2/2. Ylivoimalla saatiin maalit seka pyrityksestä, että suorasta hyökkäyksestä. Näytti jopa, että suoran hyökkäyksen laukaus päätylankkuun ja siitä ripari sisään on harjoiteltu kuvio.
+ Hyökkäyksienkäännöt. SaPKo käänsi loistavasti j tarpeeksi nopeasti hyökkäykset keskialueella. Tästä Lepauksen 1-0 maali loistavana esimerkkinä.

+/- Meidän nelonen on edelleen aivan huikea. Pelasi monta hyvää pitkää hyökkäystä, painoi monta hyvää pommia TuTon pakkeihinmutta vastapainona -1 ja Paalasen tyhmä jäähy.

- 3-2 kavennusmaali oli surkeasti puolustettu. Mihin karkasi viiksimies Keinäsen edestä? Varmaan kaikki katsojat niin paikan päällä kuin telkkarin ääressä tiesi mihin sitä vetopaikkaa haetaan aloituksesta, mutta puolustusviisikko ei ollut hereillä.
- Salo ei vaan pääse apinastaan eroon. Hyvä pelaaja, mutta nyt otteita haittaa liikaa epäonnistumiset hyökkäyspäässä.
- 3 ketju oli huonoin ketjumme tänäänkin. Lehtosen ja Salon paikkaa voisi vaihtaa ja kunhan Hämäläinen tervehtyy täysin pelikuntoon niin sitten mietitään uudestaan kokoonpanoa.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
- 3 ketju oli huonoin ketjumme tänäänkin. Lehtosen ja Salon paikkaa voisi vaihtaa ja kunhan Hämäläinen tervehtyy täysin pelikuntoon niin sitten mietitään uudestaan kokoonpanoa.

Sanokaa mun sanoneneen, että sokea apinakin näkee otsallaan miten hyvä pelaaja Tanus on ja nyt se menee tuossa ihan hukkaan. Saattaisin jopa arvata, että sillä alkaa kohta kannua kolottaa.

Tänäänhän ottelun alkua lukuunottamatta SaPKo oli pääasiallisesti parempi joukkue. Ilahduttavaa oli nähdä, että pelasivat asenteen puolesta koko pelin niin hyvin kuin voi. Aika tosissaan pelasi TUTOkin, mutta nyt kävi näin....
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Sanokaa mun sanoneneen, että sokea apinakin näkee otsallaan miten hyvä pelaaja Tanus on ja nyt se menee tuossa ihan hukkaan. Saattaisin jopa arvata, että sillä alkaa kohta kannua kolottaa.

Kyllähähn Tanus on parissa pelissä hukattu täysin.

Kaiksi ketjua voidaan jo lyödä lukkoon eli
Lepaus - Forsström- Hämäläinen ja
Saramäki - Elo - Paalanen.

Sitten kaksi ketjua pitäisi muodostaa pelaajista Lahtela, Wacklin, Henttonen, Salo, Monto, Tanus ja Lehtonen. Jokainen menisi melkein mihin tahansa Mestisjoukkueen kokoonpanoon, mutta kaikille ei riitä paikkoja kahteen ketjuun.

Jos kakkos- ja kolmosketjua lähtisi noista muodostamaan niin voisi kokeilla seuraavaa:

Salo/Henttonen - Lahtela - Lehtonen
Henttonen/Salo- Monto/Wacklin - Tanus

Sinänsä täytyy olla tyytyväinen, että ollaan säästytty hyökkäyksen osalta pidemmiltä loukkaantumisilta, kun niistä on kokemusta niin paljon. Esim eräällä kaudella play off- haaveet kaatui, kun Mestiksen pelätyimmästä hyökkäyskolmikosta tippui pois Essen ja Eskelinen. Nyt ei Hämäläisen kanssa pitäisi pitää yhtään kiirettä paluun kanssa, kun kokoonpanossa kumminkin on varaa kierrätystä harrastaa. Tänään Hämäläinen taisi olla lähellä paluuta, mutta joutui jäämään pois alkuverryttelyn jälkeen.

Puolustukseen nyt olisi tilausta Pavenin paikkaajalle ja tähän rooliin olisi itsellä mielessä Juho Mielonen. Toki en tiedä hänen työkuvioitaan enkä tiedä aikooko jatkaa edes jääkiekkoa, mutta toimistolle ilmainen vikki, että kannattaa kysyä.

Maalivahti osastolla on asiat enemmän kuin hyvin ja helvetin hienoa, että Toivoselle saatiin voittopelejä alle Joensuun katastrofin jälkeen ja nyt ollaan tilanteessa, että kumman tahansa heittää maaliin, niin ei homma siihen ainakaan kaadu. Valmennuksella toki on se ongelma edessä, että miten saadaan kummankin vire pidettyä yllä.Itsellä papereissa Aho on edelleen ykkönen, mutta Toivonen on kaventanut eroa verrattuna siihen mitä kauden alla mietin, jolloin ajattelin Ahon pelaavan sen 40+ peliä ja Toivosen käyvän silloin tällöin antamassa lepoa Aholle.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Eilisestä humalasta on sen verran tokeennuttu, että tässä uutta odotellessa tuli katseltua eilinen pleli. Sapkohan oli selkeästi parempi ja ansaitsi voiton. Näin hakalilaisin silmin katsottuna nelosketju tekee juuri sen minkä pitää, eli aiheuttaa yleistä hämminkiä ja lisäksi saa aikaan tilanteita. Meidän kylän miehelle tuli tosiaa typerä jäähy, mutta vastapainona pari minuuttia ennen loppua takakarvauksella otti pois laukauksen paraatipaikalta.
Hyvä peli ihan koko joukkueelta, tuollaisella pelillä keväällä roikkuu kaulassa joku lätkä!
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Mitä mitä? Meidän kylän miehen matsi päättyi jo 13 minuutin kohdalla, polvitaklaus sanoo otteluseuranta. Kuka näkee fanseatilta pelit, mitä tapahtui? Tavaritsh Murkula?
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mitä mitä? Meidän kylän miehen matsi päättyi jo 13 minuutin kohdalla, polvitaklaus sanoo otteluseuranta. Kuka näkee fanseatilta pelit, mitä tapahtui? Tavaritsh Murkula?

Paalanen yritti taklata kiekollista miestä, mutta veti ohi ja osui sitten takana olevaa kiekotonta pelaaja jalkaan. Vähän ikäänkuin vahinko, mutta kuten kommentaattori totesi niin aika erikoisessa asennossa se meni kuitenkin.En tiedä, tuomio kaiketi ihan oikea, mutta sanotaanko että ennemmin törkeä huolimattomuus ja vahinko kuin hölmöily.
Koko pelin voi kuvailla vähän samoin sanoin. Tärkeä huolimattomuus koko joukkueelta. Ei Hermeskään ollut ainakaan ensimmäisessä erässä mikään hyvä ja johti silti 3-0
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Koko pelin voi kuvailla vähän samoin sanoin. Tärkeä huolimattomuus koko joukkueelta. Ei Hermeskään ollut ainakaan ensimmäisessä erässä mikään hyvä ja johti silti 3-0

On pidemmän aikaan menty hieman puolivaloilla peleissä ja voittoja on tullut silti. Nyt sitten puolivaloilla pelaaminen kostautui ja täydellinen riman alitus koko joukkueelta. Tämänpäiväinen peli meni hieman itselläkin puolivalolla, kun TVstä katsoin Jokereiden peliä. 5min AV kestettiin ja siitä pieni blow out ja kiekko maalissa. Maalin jälkeinen vaihto ja 3-0. Tässä vaiheessa seuraaminen keskittyi yhä enemmän telkkariin ja toisen erän jälkeen suljin fanseatin. Kohti huomista ja otetaan sieltä pisteitä.

Taklausta en nähnyt edes hidastuksista, kiitos TVpelin ja jokaisen alkavan hidastuksen aikana tökkineen fanseatin, mutta palataan siihen, kunhan videon näen.

Väkisin pitää positiivista hakea niin Hämäläinen osui heti paluu ottelussaan tolppien väliin.

Ennen maajoukkuetaukoa play off- junaan nähden ollaan edellä omissa laskelmissa. Olin laskenut, että ekasta 16 pitää kairata 25 pistettä, että ollaan maajoukkuetauolla viivan päällä ja 30, että ollaan kotiedussa kiinni. Pitää omaa laskentaa ruuvata hieman ylöspäin, koska nälkä kasvaa syödessä ja runkkarin voittokin on omissa käsissä. Ennen maajoukkuetaukoa olisi napattava se 6-9 pistettä.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Kiitoksia Murkula. Omituinen asento johtuu siitä, että meiltä Hakalista tulee omituisia miehiä. Ja tekevälle sattuu, se kuka ei tee virheitä, ei tee mitään muutakaan. Pitää pyytää joku lataamaan tuo fanseat niin näkisi pelit. Minä kun olen vanhan liiton miehiä, tissit ja uutiset löytyy, mutta muuten on tietokoneiden kanssa hivenen hankalaa.
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
Vahinko se oli Paalaselta ehdottomasti. Sellaisia tietysti sattuu miehelle, joka taklaa kaikkea liikkuvaa. Pelin kommentaattori, entinen liigajyrä, divarijyrä, mestisjyrä, suomisarjajyrä ja kakkosdivarijyrä Jani Uski piti vitosen tuomiota kyseenalaisena.

Joka suhteessa tuo peli pitäisi haudata mahdollisimman pikaisesti mahdollisimman syvälle unohduksen suohon. Se oli niitä pelejä, joissa itselle ei onnistu mikään, mutta vastustajalle onnistuu aivan kaikki mitä vaivautuu yrittämään.

Jyväskylästä, missä SaPKo oli yötä ja otti aamujäät, ei ole Kokkolaan kuin reilun parinsadan kilometrin siivu. Mitenkähän tuli ilta käytettyä? Esittelikö Saramäki kavereille paikkoja? En usko. Sattui vain huono päivä kaikille. Sellaisistakaan paikoista, mistä muissa peleissä olisi saatu sisään, ei nyt saatu millään. No, hyvä opetus ja herätys. Toivottavasti Oulussa on saatu hyvät yöunet. RoKi on kotonaan yhtä vaarallinen kuin Hermes.

Illan positiivisin asia oli, että kuva oli Kokkolasta yhtä hyvä kuin Savonlinnasta. Eikä pc:n ja langattoman laajakaistan yhdistelmällä pätkinyt kertaakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös