Tapparan peliesitykset 2016–2017

  • 26 582
  • 64
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Tappara on näyttänyt runkosarjassa 2000-luvulla mestarilta keväällä 2002 ja syksyllä 2016. Mestaruuksia edeltävinä runkosarja-aikoina 2003 ja 2016 se ei näyttänyt mestarilta missään vaiheessa.

Ja jos vuosi 1999 lasketaan 2000-lukuun niin myös syksyllä 1999 näytti vähän aikaa mestarilta. Ja sehän oli myös viimeinen kerta kun aalto on kiertänyt Tapparan pelissä Hakametsän katsomossa.
 
mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Mikä Jan-Mikael Järvistä vaivaa? Ihan ok kausia takana, nyt 5 matsia kiikaritehoilla. Ei hyvä valinta Liigapörssiin.
 
Mikä Jan-Mikael Järvistä vaivaa? Ihan ok kausia takana, nyt 5 matsia kiikaritehoilla. Ei hyvä valinta Liigapörssiin.
Hyvin yksinkertaisesti: ei oikeastaan mikään. On tarjonnut paikkoja kavereille, ei ole maistunut. On saanut itsekin jokusen paikan, mm. tyhjä maali viime pelissä, mutta one-timer ohi - eli ei ole maistunut Järviselle itselleenkään. Peli kuitenkin sujuu ihan hyvin. Pelaa Nurmen ja Røymarkin kanssa, joten ei välttämättä vielä yhteistä säveltäkään ole löytynyt, kun koko joukkueen ainoat uudet laitahyökkääjät ovat hänen rinnallaan.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tappara on näyttänyt runkosarjassa 2000-luvulla mestarilta keväällä 2002 ja syksyllä 2016. Mestaruuksia edeltävinä runkosarja-aikoina 2003 ja 2016 se ei näyttänyt mestarilta missään vaiheessa.

Ja jos vuosi 1999 lasketaan 2000-lukuun niin myös syksyllä 1999 näytti vähän aikaa mestarilta. Ja sehän oli myös viimeinen kerta kun aalto on kiertänyt Tapparan pelissä Hakametsän katsomossa.

Nyt ei onneks TPS ketään kiinnostanut ja huhut kovasta syyskunnosta voidaan haudata. Lupaa parempaa kevättä.
 
polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara palasi eilisellä pelillä normaaliin syys-lokakuun moodiin. Jalat on jumissa, päät on jumissa, syötöt napsahtelevat pohkeisiin, irtokiekot ei kiinnosta ja laitaväännöt hävitään. Hermostuttaisi, jos ei tätä olisi nähty useina edellisinä vuosina. Saas nähdä, millä jalalla tullaan marraskuussa, kun harjoittelua ruvetaan keventämään. Ainoa, mikä tässä huolettaa viime vuosiin verrattuna on se, että kuka tekee niitä maaleja kun peli ei kulje. Kliinisiä maalintekijöitä ei liikaa ole nykyjoukkueessa.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Nyt ei onneks TPS ketään kiinnostanut ja huhut kovasta syyskunnosta voidaan haudata. Lupaa parempaa kevättä.

Tappara palasi eilisellä pelillä normaaliin syys-lokakuun moodiin.

Huoh, kuin palaisi kotiin, lämpöisen takan ääreen 5 vuoden jatkosodasta. Mikään ei ole limaisempaa kuin kärjessä kevyin jaloin kekkuloiva Kirvesrinnat. Kärjessä ollaan vieläkin, mutta toivottavasti ei kauaa.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Huoh, kuin palaisi kotiin, lämpöisen takan ääreen 5 vuoden jatkosodasta. Mikään ei ole limaisempaa kuin kärjessä kevyin jaloin kekkuloiva Kirvesrinnat. Kärjessä ollaan vieläkin, mutta toivottavasti ei kauaa.

Tämänpäiväistä ei lasketa. Kyseessä oli kuitenkin Antti Törmänen, joka on aina vahingossa voitettu 15 kertaa edellisestä 21 kohtaamisesta. Tai 16/22 jos Tampere Cuppikin lasketaan. Kohta Ilves-fanit tulee neuvomaan ettei lasketa.
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kohta Ilves-fanit tulee neuvomaan ettei lasketa.
Jotenkin sellainen fiilis, että nämä ovat kohta katkeria, kun nyt viedään jo syksynmestaruuttakin toiseen päätyyn...
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Muuten alkukausi on ollut loistava, mutta tämä on itseäni aidosti huolestuttava juttu tällä hetkellä:
16. Järvinen, Jan-Mikael Tappara KH 7 0 0 0 6 2 0 2

Tänään valmennus myös reagoi asiaan ja ilmeisesti Haapala siirrettiin JMJ:n viereen nimenomaan sen takia, että JMJ:n peli saataisiin auki. En näe mitään syytä muuten, miksi Haapala olisi joutunut poistumaan ykkösketjusta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Puheet syksyn reenijumittomuudesta voidaan unohtaa! Koska eroa Ipaan on vain yksi sija, niin kyllä siellä taatusti on rauta noussut ja lyijy laskeutunut pohkeisiin.
 
Kukko

Jäsen
Muuten alkukausi on ollut loistava, mutta tämä on itseäni aidosti huolestuttava juttu tällä hetkellä:
16. Järvinen, Jan-Mikael Tappara KH 7 0 0 0 6 2 0 2

Tänään valmennus myös reagoi asiaan ja ilmeisesti Haapala siirrettiin JMJ:n viereen nimenomaan sen takia, että JMJ:n peli saataisiin auki. En näe mitään syytä muuten, miksi Haapala olisi joutunut poistumaan ykkösketjusta.

JMJ on kuitenkin ollut erinomainen peliä edistävä pelaaja. Yksi harvoista joka tuolta pystyy jalalla tuomaan kiekkoa ylöspäin, aina hyökkäysalueelle. Myös vastustajat joutuvat helpommin rikkomaan JMJ:tä, nimenomaan oikea suunataisen luistelun ja kiekon suojauksen ansiosta. Erinomainen pelaaja ja vastustajan kannalta ärsyttävän hyvä pelaaja, mikäli kiekkokontrolli peliä halutaan harjoittaa. Paikkoja on ollut paljon, JMJ:llä ja kavereilla, mutta tappamisen meiniki on puuttunut. Laukaus ja viimeistely onkin ollut tälläkin kaudella heikolla tasolla.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Jos JMJ:a jostain pitää kritisoida niin se on aloitukset. Eilen aloitusten voittoprosentti 18.2 joka on luokaton lukema sentterille. Sama trendi on ollut kauden muissakin otteluissa, JMJ on ollut heikoin sentteri aloitusympyrässä.
 
Luulisihan sen olevan pohdinnassa, että pitäisikö JMJ:tä vielä kokeilla uudelleen laidassa. Tapparassa on kuitenkin tilastollisesti neljä parempaa aloittajaa: Lajunen,Jasu,Ilomäki ja Rauhala.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän Tappara ihan hyvin reagoi pelien sisällä. Muistaakseni eilen se tilanne, josta nopea avausmaali syntyi, lähti siitä että kakkoskentän oman pään aloitukseen otettiin Jasu Ilomäen tilalle.

Edit: ja sit on peterra nähnyt omiaan, Ilomäki siellä oli. Tein tarkistuksen. Hävisi tosin aloituksen 100-0 x)
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos JMJ:a jostain pitää kritisoida niin se on aloitukset. Eilen aloitusten voittoprosentti 18.2 joka on luokaton lukema sentterille. Sama trendi on ollut kauden muissakin otteluissa, JMJ on ollut heikoin sentteri aloitusympyrässä.

JMJ ei ole kummoinen aloittaja, mutta hänen tilastojaan huonontaa entisestään melko erikoinen aloituspaikkajakauma. Järvistä on jostain syystä alettu käyttää selvästi aiempaa enemmän oman pään aloituksissa. JMJ:llä on Tapparan senttereistä suhteellisesti eniten oman pään 5vs5 aloituksia! Hyökkäyspään aloituksia on ihan absoluuttisestikin vähiten, vain 21 kertaa 7 ottelussa. Otanta on vielä pieni ja tämä saattaa olla vain harha. En ainakaan keksi, miksi yksi hyökkäyssuuntaan parhaista senttereistä laitetaan painimaan eniten oman pään vaihtoja, kun löytyisi myös Jasua ja Lajusta. Nyt näyttää siltä, että sentterien peluutus on kääntynyt lähes päälaelleen viime kaudesta.

Voihan se olla, että JMJ on Tapparan selvästi paras sentteri tuomaan kiekon omilta hyökkäysalueelle. Silloin nykyinen aloitusjakauma kuulostaisi loogisemmalta. Tai sitten kyse on vain sattumasta. Ketjurulla pyörii ja kaikki pelaa.
 
Viimeksi muokattu:

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
JMJ ei ole kummoinen aloittaja, mutta hänen tilastojaan huonontaa entisestään melko erikoinen aloituspaikkajakauma. Järvistä on jostain syystä alettu käyttää selvästi aiempaa enemmän oman pään aloituksissa. JMJ:llä on Tapparan senttereistä suhteellisesti eniten oman pään 5vs5 aloituksia! Hyökkäyspään aloituksia on ihan absoluuttisestikin vähiten, vain 21 kertaa 7 ottelussa. Otanta on vielä pieni ja tämä saattaa olla vain harha. En ainakaan keksi, miksi yksi hyökkäyssuuntaan parhaista senttereistä laitetaan painimaan eniten oman pään vaihtoja, kun löytyisi myös Jasua ja Lajusta. Nyt näyttää siltä, että sentterien peluutus on kääntynyt lähes päälaelleen viime kaudesta.

Tämä on puhtaasti mutuilua mutta voisiko tuo selittyä sillä että Järvisen kenttä on ollut vaikeuksissa omassa päässä ja on "joutunut" aloittamaan usein omissa pitkän kiekon jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Itse näen JMJ:n tilanteen niin, että meillä on hänen "ketsuppinsa" verran vielä varaa reservissä!
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ei sovi jääkiekkoon 2-osaiset pudotuspeliottelut. Piste. Eihän noilla ollut mitään motivaatiota tänään pelata voitosta. Kunhan yrittivät vain välttää suurinumeroisen tappion.

Mutta näemme varmasti viihdyttävimmän Tapparan ikinä tokassa osaottelussa, kun siihen pääsevät ponnistamaan tästä 2 matsin takaa-ajoasemasta. Sais olla melkeen aina sama asetelma, etteivät heti yhden maalin tehtyään pääse "johdonpuolustus"-moodiin, jossa pelaaminen lopetetaan ja odotellaan jospa vastustaja tasoittaisi. Sitten taas täysillä päin ja tasoitus. Repeat.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska

Eiköhän ainakin Kisapuistossa ensi tiistaina nähdä vauhdikas peli. Se on varmaa. Toivottavasti yleisökin ymmärtää tulla paikalle.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt on ollut todella heikkoja esityksiä ja monta lyhyen ajan sisään. Liikkeessä ei edes ole isoa vikaa, joten perinteisestä reenijumista ei ole kyse. Viisikkopeli mättää. Se on ollut kuritonta, velttoa eikä erikoistilanteetkaan ole pelastaneet. Varsinkin alivoima on todella heikkoa. Tänäänkin vierailija iskenyt molemmilla ylivoimalla sisään.

Jotkut halusivat kriisiä, olisiko tässä hyvä alku sellaiselle? Pari viikkoa kyntämistä kunnes Tallinnan reissu tuo helpotusta tuskaan ja jyrääminen kohti kevättä alkaa?
 
Sassa Barkov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tänään varsinkin näkyi se, että siellä pelaa muutama puolustaja ihan liian isoja minuutteja poissaolojen takia.

Ei voi kun ihmetellä minne hukattiin mm. Tuhkanen, jotta joudutaan peluuttaan nyt kaksi peliä putkeen hyökkääjää pakin paikalla sekä esim. av:ssa Rantakaria.

Tänään tämä kaikki perseily tuli naamalle. Hävetä pitäis tämän päivän peliä ja sitä että tähän tilanteeseen on päädytty.

Ei muuta kun pikku tauon jälkeen pelaajia rinkiin ja sama ote peliin kun viime vuonna.
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Liikkeessä ei edes ole isoa vikaa, joten perinteisestä reenijumista ei ole kyse.
Onhan tuossa liikkeessä nyt eroa. Parhaiten/pahiten sen huomaa Savinaisesta. Lentokelistä on muisto vain.

Tai sitten on kunto loppunut.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei voi kun ihmetellä minne hukattiin mm. Tuhkanen

Varmaan mieluusti halusi minuutteja liigassa mielummin kuin Mestiksessä. Tapparassa Tuhkanen oli 9. tai 10. pakki. Nyt tietysti olisi käyttöä, kun kolme vakiopakkia (ja ilmeisesti ykkösjunnu Bodak) ovat loukkaantuneena. Pakkohan tuohon on joku saada, jollei vähintään Salonen palaa pian. Senkin jälkeen tarvetta on pakille, mutta pahin hätä helpottaa.
 
ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Pakkohan tuohon on joku saada, jollei vähintään Salonen palaa pian. Senkin jälkeen tarvetta on pakille, mutta pahin hätä helpottaa.

No enpä tiedä. Rouhiainen siellä silti jatkaa ja itse en miehen peliä kovin hyvänä näe. Saravokin alkaa olla pelinsä kanssa siinä ja tässä.
 
Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Tappara tarvitsee omasta mielestäni hyvän sentterin ja yhden kovaotteisen pakin pitämään tuota maalinedustaa siistinä. Yllätävästi alkaa vitutuskäyrä nousemaan näillä muutamilla paskoilla esityksillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös