KHL kaudella 2016–2017

  • 62 325
  • 294

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
En vielä kyseisen kauden ketjua nähnyt.

Itselle näin sarjojen otteluohjelmia mielenkiinnosta seurailevana en vielä päässyt selville kuinka tuo 29 joukkueen kesken saadaan otteluohjelma sopimaan. Näitä kolmen joukkueen lohkoja vissiin usempia. Olin jo melko varma että Amur ja Admiral saisivat olla ne kaksi jotka jäävät yli mutta tähän tulikin Kiinan joukkue.
 
enigma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuusKi, Nikerit
Hienoa mainosta KHL:lle. Linjan mukaisesti mahdolliset rangaistuksetkin tulee vain Kunlunin joukkueelle luovuttamisen johdosta. Sairas sarja.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Nazaroville ei ole kyllä KHL:ssä tai jääkiekossa yleensäkään mitään käyttöä. Voisi lähteä meneen ja ottaa tuon helvetin lihanuija Ryspajevinsa mukanaan. Ihan paskoja jätkiä molemmat.

Tuomareille myös kahdeksan lampaanpersettä tilanteen hoidosta. Siellä ei olisi tarvinnut napata kiinni kuin tasan yksi jätkä, mutta silti sen annettiin pudottaa kolme vastustajaa ja hyökätä vaihtoaitioon ennenkuin tilanne saatiin rauhoitettua.

Jännä nähdä sanktiot tästä tilanteesta. Kaiken järjen mukaan Ryspajevin ei tarvitsisi ihan hirveän moneen otteluun pukea ennen ensimmistä maajoukkuetaukoa. Ei haittaa vaikkei ehtisi kentälle jouluksikaan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Nazarov toivotti uuden joukkueen mukaan liigaan. Aikamoisia lampaita olivat myös nämä Kunlunin pelaajat, kun eivät laittaneet aisoihin tätä kusen polttamaa ryssää...
 
Gemondo

Jäsen
Pelataanko tällä kaudella KHL:n jatkoajat 3vs3?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eihän missään kaljaliigoissakaan enää näe tuollaista touhua. No, tosta nyt sitten tulee varmaan tonnin sakot Kunlunille. Ja Nazarov saa sitten kunniamerkin Putinilta.

Aika uskomatonta touhua, KHL:ssä goonit ovat vielä voimissaan. Jos tuosta touhusta ei tule kunnon sanktioita, mistä sitten.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ehkä vielä käsittämättömämpää tuosta tekee se, että tämä Ryspajevi vai mikä lie onkaan niin hänen joukkuekaverit antavat läpsyt selkään ja lähtevät vielä puolustamaan miestä kentällä jotta tämä pääsee yksi kerrallaan Kunlun pelaajien kimppuun. Kyllä itse tuossa kohtaa unohtaisin ajatuksen "joukkuekaveria puolustetaan aina" ja olisin tämän pellen jättänyt sinne Kunlunin vaihtopenkin eteen yksin ottamaan selkäänsä. Ja fanitkin näyttivät olevan ihan mehuissaan...

Ainut oikea teko olisi potkia tuo kyseinen pelle kokonaan pois joukkueesta ja sarjasta.

E: Jos jolloin olisi joukkueessa käyttöä jollekin Trevor Gilliesin tapaiselle pelaajalle niin nyt olisi ollut!
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
KHL:n englanninkielisillä sivuilla viimeisin uutinen on Kunlunin perjantainen, ensimmäinen voitto. Mutta kun sitten kurkkaa venäjänkielistä puolta, niin sieltä on statementtia tullut ja ilmeisesti tämä Ryspajevi on bannattu lopuista harjoituspeleistä ja jos ymmärsin googlekääntäjän kautta oikein, niin hänen kohtaloaan arvioidaan kurinpidossa, kun kaikki tarvittava materiaali, tapauksesta on saatu kerättyä. Eli eiköhän sieltä jotain penalttia tule vielä kauden alkupeleihin, ellei sitten suljeta sarjasta kokonaan. Meinaa tuossa jutussa taidettiin mainita myös se, että edellisistä rangaistuksista huolimatta, on jatkuvasti toistanut samanlaista käytöstä.

Edit. toisella foorumilla mainittiin, että "syy" tälle sekoamiselle saattoi olla siinä, että edellisessä ottelussa, näiden joukkueiden välillä, joka päättyi siis Kunlunin ensimmäiseen voittoon, olisi Barysin pelaaja loukkaantunut ja arvioitu saikku 2-4 kuukautta. Vissiin Dallmanista ollut kyse.

Edit2. muistin väärin loukkaantuneen. Eli HFBoardsilla joku tietäisi kertoa, että Boyd olisi loukkaantunut tuossa edellisessä pelissä.
 
Viimeksi muokattu:

abc

Jep, Eetu Pöysti taklasi Boydin edellisessä pelissä. Pöysti toki joutui maksamaan teoistaan jo tuossa edellisessä ottelussa, kun joku toinen Barysilainen kirjaimellisesti haki Pöystin, ja sielläkin taisi olla kunnon joukkomähinät pelin lopussa. Nyt sitten Nazarov päätti maksaa vielä korotkin takaisin ja otti kokoonpanoon tämän vatipää Ryspajevin.

Tässä videota vielä tuosta edellisestä pelistä:
Прямая трансляция, Барыс - Куньлунь Ред Стар (05.08.2016) - YouTube
2:33:10 Pöystin taklaus, ja 2:36:20 tuo seurannut tappelu.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Underberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SKA
ja jos ymmärsin googlekääntäjän kautta oikein, niin hänen kohtaloaan arvioidaan kurinpidossa, kun kaikki tarvittava materiaali, tapauksesta on saatu kerättyä. Eli eiköhän sieltä jotain penalttia tule vielä kauden alkupeleihin, ellei sitten suljeta sarjasta kokonaan.

Juuri näin. Eli ukko on poissa lopuista "kauteen valmistavista otteluista" ja kurinpito tekee ratkaisun jatkosta kunhan saa kaikki materiaalit haltuunsa.

Toivottavasti KHLssä on vähän tiukempi toi kurinpitolinjaus kuin Suomessa, missä tollasesta olisi saanut max 5 ottelua pelikieltoa. Nyt voi olla aika lähelle ennätyskielto tulossa.
 
Toivottavasti KHLssä on vähän tiukempi toi kurinpitolinjaus kuin Suomessa, missä tollasesta olisi saanut max 5 ottelua pelikieltoa. Nyt voi olla aika lähelle ennätyskielto tulossa.

Häh, Suomessa max 5 ottelua? Älä nyt naurata. Suomessa on saanut pidempiäkin pelikieltoja lievemmistä jutuista. Suomessa sentään on jokin järki kurinpidossa, Venäjällä ei tunnu olevan. Nytkin tuossa se pahin rikollinen tulisi rangaistusten muodossa olla tuosta vastuussa oleva valmentaja eli Nazarov, mutta tuskin hänelle tuosta mitään tulee. Tuo ihmisjäte nimeltä Ryspajev varmaan huilaa sitten joitain pelejä, mutta se nyt on ihan sama kun tuollainen marginaalipelaaja on kyseessä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Juuri näin. Eli ukko on poissa lopuista "kauteen valmistavista otteluista" ja kurinpito tekee ratkaisun jatkosta kunhan saa kaikki materiaalit haltuunsa.

Toivottavasti KHLssä on vähän tiukempi toi kurinpitolinjaus kuin Suomessa, missä tollasesta olisi saanut max 5 ottelua pelikieltoa. Nyt voi olla aika lähelle ennätyskielto tulossa.

Ben-Amor taisi saada 18 ottelua ja valmentajat vähän vähemmän.
 
AutoBiography

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jää-Ahmat, Jets, Eagles
Ryspayeville kaikki alle elinikäinen pelikielto on täysi vitsi. Tuollaiset sekopäät eivät kuulu jääkiekkoon. Piste.
 
RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Ryspayeville kaikki alle elinikäinen pelikielto on täysi vitsi. Tuollaiset sekopäät eivät kuulu jääkiekkoon. Piste.
Nyyh.

Aikamoista lammastelua oli tuo Kunlunin poikien pakoilu. Tuomari tosin saisi mennä siinä kohtaa väliin, kun nähdään että matsi on isät vs tyttäret.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyyh.

Aikamoista lammastelua oli tuo Kunlunin poikien pakoilu. Tuomari tosin saisi mennä siinä kohtaa väliin, kun nähdään että matsi on isät vs tyttäret.

Jos arvostaa tämän tyyppistä toimintaa, kannattaa siirtyä seuraamaan Pohjois-Amerikan kaljaliigoja tai joukkue vapaaottelua. Näillä tappeluilla ei ole mitään tekemistä jääkiekon kanssa.
 
RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Jos arvostaa tämän tyyppistä toimintaa, kannattaa siirtyä seuraamaan Pohjois-Amerikan kaljaliigoja tai joukkue vapaaottelua. Näillä tappeluilla ei ole mitään tekemistä jääkiekon kanssa.
Arvostan molempia tasan yhtä paljon. Tuota lammastelua, sekä rybyn sekoamista.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Arvostan molempia tasan yhtä paljon. Tuota lammastelua, sekä rybyn sekoamista.

Eli sinusta Kunlunin olisi pitänyt lähteä mukaan Nazarovin idiotismiin ja aiheuttaa joukkotappelu. Sitä kautta joukkue olisi saanut pelikieltoja, sakkoja, mahdollisesti pistemenetyksiä ja pahimmassa tapauksessa loukkaantumisia. Ei mitään järkeä lähteä tuollaiseen tässä vaiheessa kautta.

Kai sinä ymmärrät, että sieltä olisi tullut kimppuun koko Amurin joukkue ja Nazarov kaupan päälle?
 
EDDIE C

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi (sympatiat Ruotsille)
Tämä ukko on näköjään maajoukkuetason pelaaja.
Riehui Latviaa vastaan pari pykälää iisimmin. Haastoi kyllä about kaikki vastustajat, niin jäällä kuin vaihdossakin olevat.
Kova näyttää maine nuorella miehellä olevan kun kaikki pyrkivät karkuun tätä Kazakstanin Tootoota.
 
RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Eli sinusta Kunlunin olisi pitänyt lähteä mukaan Nazarovin idiotismiin ja aiheuttaa joukkotappelu. Sitä kautta joukkue olisi saanut pelikieltoja, sakkoja, mahdollisesti pistemenetyksiä ja pahimmassa tapauksessa loukkaantumisia. Ei mitään järkeä lähteä tuollaiseen tässä vaiheessa kautta.

Kai sinä ymmärrät, että sieltä olisi tullut kimppuun koko Amurin joukkue ja Nazarov kaupan päälle?
Yksi äijä siellä näytti pyörivän pitkin kenttää ja mätki kaikille paskat housuun. Yksikin olisi laittanut leuan rintaan ja antanut apinan kopistella kypärää, niin siinä se olisi ollut.

Ps. Pelkkää lässytystä vetää tähän nyt jotain omia fantasioita koko joukkueen teurastamisesta.
 
Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Pakki pelaa tilanteen hölmösti ja jää Pöystin jyrän alle ja vielä Kairov epäonnistuu noudossaan, ei ihme että Nazarovia harmitti.
Kyseessä oli Barysille täysin korvaamaton ykkössentteri Dustin Boyd, jonka vakava loukkaantuminen heikentää merkittävästi Barysia, joka elää tuon superketjunsa tehoista. Sama ketju dominoi myös kevään MM-kisoissa. Ketju aloittaa muistaakseni viidennen kautensa yhdessä, joten mieletön kolaus.

Tarkoitus ei siis ollut puolustella viikatemies Nazarovia tai puupää Ryspajevia, mutta Barysille entisen NHL-hyökkääjän menettäminen heikentää jonkin verran mahdollisuuksia päästä edes pudotuspeleihin. Barys on todella epätasapainoinen joukkue kuten päävalmentajansa, joten se kärsii valtavasti, jos joku sen harvoista kivijalan palasista putoaa pelistä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yksi äijä siellä näytti pyörivän pitkin kenttää ja mätki kaikille paskat housuun. Yksikin olisi laittanut leuan rintaan ja antanut apinan kopistella kypärää, niin siinä se olisi ollut.

Ps. Pelkkää lässytystä vetää tähän nyt jotain omia fantasioita koko joukkueen teurastamisesta.

Siis olet sitä mieltä, etteivät muut kentällä olleet Barysin tappelijat olisi puuttuneet asiaan mitenkään? Kyse ei ole minun fantasiasta vaan todennäköisyydestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös