Harjoitusottelut 2016

  • 42 119
  • 157

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Arenalla uusitaan jääkoneet, ei sen kummempi syy.

Joo. Tää kuulostaa loogisimmalta. Toki Jokerit tietenkin on ollut enemmän kuin tyytyväinen, että elokuussa ja syyskuun alkupäivinäkään ei tarvitse himassa pelata, mutta en usko, että pelkällä -suomalaiset katsovat lätkää vasta syyskuussa- perustelulla olisi saatu ohjelmaa tuollaiseksi. Ei pysty, koska remontti, toimii paljon paremmin.
 
One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Maaliton varsinainen ja rankuissa 2-1 tukkaan.

Zapolta kelpo peli. Muutama pomppu tuli, mutta nollat on aina nollat.

Ykkösen koostumus ok. O'neill aika teletappi, mutta varsinkin ylivoimalla vaarallinen. Kakkosessa Keränen ja Salminen ei oikein löytänyt toisiaan. Kolmonen suht näkymätön. Nelonen oli hyvä. Anttila oli ehkä näkyvin pelaaja ja Marjamäki oli liukas ja aktiivinen.

Rissanen oli positiivinen ilmestys. Hyvä liike ja pelisilmä. Genoway on nopea, mutta muuten oli aika kesy tänään. Lauridsen on iso ja sopivan ilkeä ja pysyy kyllä mukana. Jalvanti joutunee ensimmäisenä rotaatioon.

Oli ihan mukava ensimmäiseksi harkkapeliksi kovaa joukkuetta vastaan. Tunnetta oli yllättävänkin paljon ja Jessekin sai turpaansa. Maalit vain puuttui.
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Illan pelistä muutama havainto:

- Marko Anttila on yllättävän hyvä pelaaja. Kun vetää 5v5 pelissä vaan nelosessa pienillä minuuteilla jaksaa painaa hyvin ja kerkeää antamaan tosi raskaita taklauksia melkein kaikissa vaihdoissa. Myös ylivoimalla tuo oman lisänsä tuohon peliin. Olen positiivisesti yllättynyt.
- Brian O'Neill on ylivoimalla todella hyvä.
- Sibiriltä vietiin täysin selvä maali.
- Rissanen Anttilan ohella iso positiivinen yllätys. Huomattavasti parempi kiekollisena, kun mitä odotuksissa oli.
- Lauridsen tulee kauden aikana antamaan pari maalia joissa hänet kierretään, kun jalka ei riitä, mutta se on minulle ihan sama, jos jatkaa tuolla tasolla. Katkoo todella hyvin kiekkoja ja saa hyvin usein tökättyä mailallaan kiekon hyökkääjän lavasta tuon hirviömäisen ulottuvuutensa ansiosta. Tämän lisäksi on maalin edessä ilkeä ja antaa kovuutta aina, kun siihen on paikka. Kiekollisena välillä vähän huonoja syöttöjä, mutta uskon kaverin tuosta kehittyvän kun vaan pääsee rytmiin. Hieno pelaaja!
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Jep. Anttila yllätti positiivisesti. Kiva kun on vuoren kokoisia miehiä joukkueessa. Pelasi myös ylivoimalla maalin edustalla ja aika rauhassa sai olla ja pääsi pari ohjaustakin laittamaan. Zapoliskista jäi mieleen ensimmäisen erän pomppivat kiekot mutta kaiken kaikkiaan hyvä suoritus. Voi toki olla että tuossa on jatkossa pakeilla miettimistä että miten se maalinedusta siivotaan kun siellä häärii järkelemäisiä ja voimakkaita pelaajia.

EDIT: Lisätään vielä että asenteensa puolesta Jesse on tuon A:n rintaansa ansainnut. Pidän Jessestä.
 
Viimeksi muokattu:

EDDIE C

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi (sympatiat Ruotsille)
Miten tuossa jatkoajan otteluraportissa kehutaan Salmista? Musta se oli ihan sysipaska. Raportissa parjatut keränen ja Niemi olivat mielestäni parempia, vaikka eivät mitään huippupeliä pelanneetkaan. Mitä mieltä muut pelin nähneet Salmisesta?
Katsoin pelin vielä täysin selvinpäin.
 
Itse rinnastaisin Salmisen Niemeen. Kumpikin oli täysin anonyymi. Niemeltä se on varmaan rooliin nähden ihan ok, Salmiselta ei. Keränen oli enemmän esillä, mutta valitettavasti aina jonkun huonon suorituksen takia. Todella hidasta ja pehmeää. Kentän paskin pelaaja tänään
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Toisen harjoitusottelun pelaajakohtaisia huomioita:

Joensuu: Ihan pirteitä otteita ja heitti jopa hanskat, vaikkei myllyistä kuulemma juurikaan pidä. Ottikin sitten komeasti nekkuunsa.

Regin: Vähän vielä yössä, mutta luottoa löytyy

O'Neill: Näkisin vielä mielelläni enemmän vetoja mieheltä. Kozunin vetoherkkyyteen on toki vielä matkaa. Hyviä syöttöjä ylivoimalla ja pari hyvää mestaa.

Keränen: Näppärän oloinen, jakoi pari taklauksen tapaista, vaikkei mikään rouhija olekaan. Yllättävän kova laukaisuhalukkuus, käyttänyt nyt lämäriään muutamaan otteeseen, toki ilman tulosta. Plussaa erittäin komeasta rankkarista.

Jormakka: Pirteä

Huhtala: Tosi pirteä, tulee pelaamaan hyvän kauden

Marjamäki: Muutama hyvä taklaus. Toisiko Masi vähän vittumaisuutta rosteriin?

Anttila: Yllättävän ok, muutamaa virhettä lukuunottamatta. Hassun näköistä vaappumista. Itseluottamus kuntoon, niin 10 maalia on tosiasia, muuten saattaa jäädä statistiksi.

Genoway: Ei samanlainen luonnonlapsi, kuin Larsen, mutta silti näppärä kiekollinen pakki. Muutamia hyviä nousuja.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC

Anttilahan oli tänään paras hyökkääjä. Useampikin painava taklaus, hyvää kulmapelaamista ja haki ratkaisujakin. Positiivinen ilmestys. Keräsen kohdalla en yhdy arvioosi ollenkaan. Mietin jopa, että näinköhän on enää keväällä Jokereiden mukana jos ei jotain tapahdu pelaamisessa ja paljon.
 
One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Ei nyt kannata ekan kunnon harkkapelin perusteella mitään suuria johtopäätöksiä todellakaan tehdä. Tutkapareja siellä vielä etsitään. Ehkäpä Joensuu-Regin on ainoa suht varma, ja sekään ei ole ns. tutkapari, vaan Joensuu sopii siihen ykkösen laitaan vaan hyvin. Toisessa laidassa sitten joku näistä nopeista laitureista ala Salminen, O'neill, Jormakka.

Keränen-Salminen ei oikein luonnistu, koska kumpikin tykkää pyöriä kulmissa liikaa. Huhtala-Hishon-Salminen/O'neill vois olla vaikka kakkonen. Keränen-Niemi-Jormakka sit yks vaikka. Anttila on sitten noilla näytöillä ekana tyrkyllä ylöspäin.

Hyviä pelaajia joukkue on täynnä. Oikeat paikat pitää vaan löytää.
 
Lager Lager

Jäsen
Suosikkijoukkue
National Hockey League
Toisen harjoitusottelun pelaajakohtaisia huomioita:

Joensuu: Ihan pirteitä otteita ja heitti jopa hanskat, vaikkei myllyistä kuulemma juurikaan pidä. Ottikin sitten komeasti nekkuunsa.
Lauridsenin pitäisi antaa Jesselle vähän opetusta nyrkkihipoista. Joensuu ei saanut ollenkaan sidottua vastustajan parempaa lyöntikättä ja Kaboom!
 
Tartu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KHL
Yllättävän hyvältä peli näytti noin niin kuin kauden ensimmäiseksi oikeaksi peliksi.

Muutamia huomioita:

Regin: edelleen joukkueen selkeä ykköspelaaja
O'neill: Auttamatta liian pieni kundi tuohon sarjaan vaikka sähäkkä olikin.
Anttila: Tuolla koolla voi saada jotain aikaan mutta mitenköhän kestää koko kauden tuoman rasituksen mutta nelonen eilen oli muutenkin hyvä.
Jalvanti/Lauridsen: vähän eilisen perusteella ainakin jalan riittävyys kovatempoisessa pelissä ja paineistavan vastustajan kanssa arveluttaa.
Genoway: Hyvä liike, nostaa hyvin kiekkoa ja ratkaisuhalua näytti olevan. Ei tietenkään mikään Larsen mutta ei missään nimessä huono haku.
Niemi: Ei ainakaan eilen vakuuttanut erityisesti.
Zapolski: pienempi kuin muistin ja hiukan kiekot putoili ekassa pelissä mutta muuten hyvän oloinen.

Ja jos vastustajasta saa sanoa niin ihmetyttää millä eväillä Kemppainen on NHL:ssä pelannut. Ei ainakaan eilen esittänyt ihmeitä.

Nuo siis lyhyesti osui itsellä silmään.
 
KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
O'neill: Auttamatta liian pieni kundi tuohon sarjaan vaikka sähäkkä olikin.

Mielenkiintoista, kun Kozun kuitenkin on tätä kääpiötä vielä 2cm lyhyempi ja 2kg kevyempi ja Kossu onnistui Jokereissa vähintäänkin hyvin. Mikä sitten on tämän miehen esteenä pelata vähintään yhtä hyvä kausi?

Itse en ole vielä peliäkään nähnyt, Brianin ja Hishonin otteet kiinnostavat erityisen kovasti. Onko heissä yhtään pelimiehen virkaa näin kahden pelin perusteella? Torstaina ajattelin itse mennä katsastamaan miehet, mutta odottavan aika on pitkä kun ei malttaisi odotella sinne asti.

Jos eilinen peli oli Jokereilta yllättävän hyvä, niin missä suhteessa mennään esim viime kauteen? Vuosi sitten Sibir sai selkäänsä kahteen otteeseen oikein kunnolla, nyt tuli tappio. Mistä kiikasti?
 
Niin kuten sanoin niin vaikutelma oli tämän yhden pelin perusteella. O'Neill ajettiin eilisessä pelissä jo pari kertaa pystyyn ja muutenkin muutamassa tilanteessa saatiin aika herkästi siirettyä sivuun vaikkei vastustaja ollut mikään erityisen kookas joukkue. Siksi siis tuo fiilis, vertaamatta kehenkään muuhun.

Niin eilinen oli siihen nähden hyvä ottelu, että kentällisen verran jätkistä pelasi kauden ensimmäistä peliä tai no käytännössä koko joukkue. Mutta jos tuloksen taakse katsotaan niin mun mielestä joukkue oli jo sisäistänyt uuden valmentajan pelitapaa eli peliä käännettiin nopeammin kuin viime vuonna, peli oli suoraviivaisempaa ja esimerkiksi keskialue pyrittiin ylittämään melko nopeasti ja välillä jopa pitkillä syötöillä. Lisäksi maalille ajettiin melko suoraan ja omassa päässä hitaita lähtöjä pyrittiin välttämään. Eihän tuossa viimeistely ollut sillä tasolla, että pelejä voitetaan mutta nyt onkin elokuun alku. 15:den pelin päästä näyttää jo varmasti aika erilaiselta.
 
Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Niin kuten sanoin niin vaikutelma oli tämän yhden pelin perusteella. O'Neill ajettiin eilisessä pelissä jo pari kertaa pystyyn ja muutenkin muutamassa tilanteessa saatiin aika herkästi siirettyä sivuun vaikkei vastustaja ollut mikään erityisen kookas joukkue. Siksi siis tuo fiilis, vertaamatta kehenkään muuhun.

AHL on huomattavasti fyysisempi sarja, kuin KHL ja siellä O'Neill voitti kuitenkin sarjan pistepörssin. Hänen pelityylilleen iso kaukalo sopii mainiosti, mutta tarvitsee aikaa sopeutuakseen. Omissa papereissa O'Neill on parempi versio Kozunista ja on tulevalla kaudella kovin pistetykki. Peliäly on ainakin mainio, kuten eilinenkin peli osoitti. Tarvitsee oikeat ketjukaverit rinnalle, joista Regin ainakin selkeä sentteri hänelle. Joensuusta en oikein tiedä kolmantena lenkkinä - uhka vai mahdollisuus?

Jesse on todellinen joukkuepelaaja ja omassa roolissa todella hyvä, mutta onko kuitenkin hiukan liian kädetön ja hidas nimenomaan joukkueen supertrion kolmanneksi lenkiksi.

Keräsen ja Salmisen erottaisin, laadukkaat kiekolliset pelaajat voivat pelata ajottain hienosti, mutta toinen menee aina hiukan hukkaan, kun molemmat haluaa kiekon. Joensuun/Huhtalan kaltainen enemmän rouhija tyyppinen pelaaja voisi tehdä kyseiselle kaksikolle hyvää.

Anttila eilisen positiivisin yllätys, ehdottomasti.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
mun mielestä joukkue oli jo sisäistänyt uuden valmentajan pelitapaa eli peliä käännettiin nopeammin kuin viime vuonna, peli oli suoraviivaisempaa ja esimerkiksi keskialue pyrittiin ylittämään melko nopeasti

Niin aika nopealta ja suoraviivaiselta on kaikki näkemäni Jokeripelit Trio-Areenalla vaikuttaneet, eli kyse voi olla myös siitä, että peli nyt vain on suoraviivaisempaa pienessä kaukalossa verrattuna isompaan kaukaloon.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
AHL on huomattavasti fyysisempi sarja, kuin KHL ja siellä O'Neill voitti kuitenkin sarjan pistepörssin. Hänen pelityylilleen iso kaukalo sopii mainiosti, mutta tarvitsee aikaa sopeutuakseen. Omissa papereissa O'Neill on parempi versio Kozunista ja on tulevalla kaudella kovin pistetykki. Peliäly on ainakin mainio, kuten eilinenkin peli osoitti. Tarvitsee oikeat ketjukaverit rinnalle, joista Regin ainakin selkeä sentteri hänelle. Joensuusta en oikein tiedä kolmantena lenkkinä - uhka vai mahdollisuus?

Jesse on todellinen joukkuepelaaja ja omassa roolissa todella hyvä, mutta onko kuitenkin hiukan liian kädetön ja hidas nimenomaan joukkueen supertrion kolmanneksi lenkiksi.

Keräsen ja Salmisen erottaisin, laadukkaat kiekolliset pelaajat voivat pelata ajottain hienosti, mutta toinen menee aina hiukan hukkaan, kun molemmat haluaa kiekon. Joensuun/Huhtalan kaltainen enemmän rouhija tyyppinen pelaaja voisi tehdä kyseiselle kaksikolle hyvää.

Anttila eilisen positiivisin yllätys, ehdottomasti.
Kädet Jessellä riittää. Liike voi olla kysymysmerkki, mutta jos saa liikkeen parhaimmilleen, niin sen pitäisi riittää. Se minkä riittävyyttä eniten epäilen on fyysinen rasitus. Vaikka Jesse onkin viimeisen päälle huippu-urheilija, on hän todella iso mies. Uskoisin hänen suoritustensa olevan parhaimmillaan jollain 15 pelminuutilla, mutta tämä on toki vain arvaus ja Jesse saattaa olla vielä kovempi kuntoinen kuin mitä kuvittelen. Ylivoimallahan Jesse kannattaa peluuttaa maalin edessä ja siitä syystä, en laittaisi Jesseä tasaviisikoin pelaamaan ykkösketjun minuutteja.

Enpä tiedä, on se kyllä kova äijä... jaksaisko Jesse vetää koko kauden jotain 20 min / matsi?
 
DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Enpä tiedä, on se kyllä kova äijä... jaksaisko Jesse vetää koko kauden jotain 20 min / matsi?
Jessen pelityyli on sen verran kuluttava, että 20 min/matsi kuulostaa aika paljolta.

Zapolskin otteista voisi joku paikalla ollut ja maalivahtien työskentelystä enemmän ymmärtävä laittaa pientä raporttia. Miehen tason riittävyydestä kun ollaan väännetty jatkoajassa koko kesä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Keräsen ja Salmisen erottaisin, laadukkaat kiekolliset pelaajat voivat pelata ajottain hienosti, mutta toinen menee aina hiukan hukkaan, kun molemmat haluaa kiekon. Joensuun/Huhtalan kaltainen enemmän rouhija tyyppinen pelaaja voisi tehdä kyseiselle kaksikolle hyvää.

Kaverit pelasivat laituireina (vaikka toki Keränen on sentteriäkin pelannut). RoKi-pelissä kaverien sentterinä oli Hishon, nyt Mäki, joka luonnollisestikin muttaa ketjun dynamiikkaa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Yllättävän hyvältä peli näytti noin niin kuin kauden ensimmäiseksi oikeaksi peliksi.

Muutamia huomioita:

Regin: edelleen joukkueen selkeä ykköspelaaja
O'neill: Auttamatta liian pieni kundi tuohon sarjaan vaikka sähäkkä olikin.
Anttila: Tuolla koolla voi saada jotain aikaan mutta mitenköhän kestää koko kauden tuoman rasituksen mutta nelonen eilen oli muutenkin hyvä.
Jalvanti/Lauridsen: vähän eilisen perusteella ainakin jalan riittävyys kovatempoisessa pelissä ja paineistavan vastustajan kanssa arveluttaa.
Genoway: Hyvä liike, nostaa hyvin kiekkoa ja ratkaisuhalua näytti olevan. Ei tietenkään mikään Larsen mutta ei missään nimessä huono haku.
Niemi: Ei ainakaan eilen vakuuttanut erityisesti.
Zapolski: pienempi kuin muistin ja hiukan kiekot putoili ekassa pelissä mutta muuten hyvän oloinen.

Ja jos vastustajasta saa sanoa niin ihmetyttää millä eväillä Kemppainen on NHL:ssä pelannut. Ei ainakaan eilen esittänyt ihmeitä.

Nuo siis lyhyesti osui itsellä silmään.
No hei, tekihän Kemppaine eilen kuitenkin yhden maalin, niin ei se ny ihan penkin alle menny.
 
Tartu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KHL
No hei, tekihän Kemppaine eilen kuitenkin yhden maalin, niin ei se ny ihan penkin alle menny.
Joo kyllä mutta toi ei omissa papereissa ole se ainoa mittari onnistumiselle vaan seurasin kaverin muutakin toimintaa jäällä. Toki tulee olemaan isossa roolissa tuossa joukkueessa ja tehnee hyvät pisteet muttei ollut mielestäni millään mittarilla niin erikoinen pelaaja kuin odotin. Toki yksi alkukauden ottelu on aika pieni otos.
 
Tartu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KHL
Niin aika nopealta ja suoraviivaiselta on kaikki näkemäni Jokeripelit Trio-Areenalla vaikuttaneet, eli kyse voi olla myös siitä, että peli nyt vain on suoraviivaisempaa pienessä kaukalossa verrattuna isompaan kaukaloon.
Varmasti noinkin mutta oletan sen olevan viime vuotista nopeampaa ja suoraviivaisempaa myös areenan lentokentällä.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Varmasti noinkin mutta oletan sen olevan viime vuotista nopeampaa ja suoraviivaisempaa myös areenan lentokentällä.

Itse myös toivon ja odotan näin. Toisaalta kaksi kautta Jokereiden KHL-taivalta seuranneena myös tietty realismi on iskenyt lujaa vasten kasvoja vastustajien muodossa. Eli Ufaa, Magnitogorskia, Omskia, CSKA:ta ja noi 6-8 muutakin joukkuetta vastaan on hirveän vaikea pelata nopeasti ja suoraviivaisesti Jokereiden materiaalilla. Pelaa siinä sitten nopeaa suunnanmuutospeliä suoraviivaisesti kohti maalia, kun vastustaja on nopeampi, vahvempi ja kiekollisesti taitavampi.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
AHL on huomattavasti fyysisempi sarja, kuin KHL ja siellä O'Neill voitti kuitenkin sarjan pistepörssin.

Kyllä sieltä Ahl:stä on aika monta fyysisesti lapasta tullut vaikka olisi miten fyysinen sarja, ja vaikka pelaaja olisi siellä onnistunut jollain konstilla pysyttelemään pystyssä sikäläisen seisojien keskellä ja tekemään tulosta, niin ei ole ollenkaan saletissa, että sama onnistuu paremmin liikkuvien KHL-pakkien kanssa. Kozunista näki heti, että ei ongelmaa sen suhteen, mutta vaikkapa samasta suunnasta tulleet Kennedy, O'Neill, Keränen hyvin kevyen näköistä kamaa, joskin otos onneksi kahden jälkimmäisen kanssa vasta yksi ottelu, eikä sekään noista O'Neillin osalta ihan toivoton ollut, jos ei nyt millään tavalla vakuuttanutkaan.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
AHL:n ja KHL:n fyysisyys on erilaista. Toisessa rymistellään ja toisessa väännetään. Jos pärjää taklausfyysisyydessä, ei ole sanottua että pärjää jatkuvassa pystypainifyysisyydessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös