Lennart Petrell – HIFK:n ruumiillistuma

  • 820 160
  • 2 259

Massimo 1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
@ kantor puhuu asiaa. Lennulla pisteet on plussaa. Vuosi 2011 on monellakin tapaa legendaarinen, yksi syistä oli se että, meidän oma kultapoika Lennart pelasi hyvän runkosarjan ja ihan jäätävät pleijarit, lisäksi pelasi osan finaaleista nilkka murtuneena. Vaikka lennu tekisi 1+1 ens kaudella, on hän varmasti kantanut kortensa kekoon, ehkä jopa muidenkin korsia kantanut. Ainut pelkokuva minulla kohdistuukin juuri tähän, mitä jos ikä on poistanut sen taisteljia sielun sieltä? En tähän usko kuitenkaan ja tyydyttelenkin itseäni uneen ajatellen että Lennu sai sen piitreen äidin maidosta.
 
Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen
En tähän usko kuitenkaan ja tyydyttelenkin itseäni uneen ajatellen että Lennu sai sen piitreen äidin maidosta.

Siis Lennuhan on aivan ihana, mutta että fantasioit hänestä JA hänen äidistään hellinä hetkinä? Tosifani.

Olisiko eroottinen novelli liikaa pyydetty? :)
 
Päähaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lennu spotattu tänään Derbyssä klubipäädyssä (?), jonne itse minut vastentahtoisesti istutettiin. Suht kuivassa kunnossa, mutta tuttu virne löytyi ja ihan alkoi itsekin odottaa jo oikean kauden alkua.
 
Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lennu spotattu tänään Derbyssä klubipäädyssä (?)
No mitäs helvettiä. Eikö Lennu ollut yksi näistä, jotka taannoisessa osakeannissa ostivat IFK-futiksen osakkeita? Bäckström, Granlund, Bergenheim, OJ ja Lennu muistaakseni ainakin entisistä IFK:laisista kantoivat kortensa kekoon. No, ehkä se ei vaan saanut muualta paikkaa.
 
mästare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK & San Jose Sharks
Tätä en epäilisi hetkeäkään. Lennu on ammattimies viimeisen päälle ja kesätreenit vedetään myös sen mukaan. Aivan mahtavaa, että saatiin tämä IFK-soturi takaisin kotiin!
 
Massimo 1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tuossa Salmelan haastattelussa (IFk:n sivuilla) tulee useaan otteeseen esille se, miten lennu tsemppaa ja näyttää esimerkkiä. Hyvä niin, vaikeahan se on löysäillä vieressä jos tuollainen kaveri vetää 110 lasissa. Tämä on se mitä Lennu tuo jengiin. Pisteet on plussaa. Luulen etttä meillä on taas ensi kaudella erittäin timanttinen alivoima.
 
Massimo 1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Toivottavasti meillä on ensi kaudella timanttinen alivoima. Viime kaudella ei ollut. Seitsemänneksi parhaassa alivoimassa on parannettavaa. Edellä oli mm. Blues, Saipa ja Ilves.

Juu, se on tuo alivoima ollut yksi murheenkryyni oikeastaan koko Törmäsen visiitin. Jospa tuo Lennart toisi siihen särmää. Ainakin viimekaudella tais olla niin että, joka toisessa pelissä neliö passivoitui ja joka toisessa juoksi kiekon perässä.
 
wloff

Itse asiassa jännästi alivoima on molemmilla Tormäsen kausilla ollut heikkoa runkosarjassa, mutta sitten kuitenkin mainiota pleijareissa. 2014-15 alivoima oli runkkarissa koko liigan toiseksi paskinta, mutta pleijareissa kaikkein parasta. Viime kaudella runkkarialivoima oli liigan 7. parasta, mutta pleijareissa toisiksi parasta.

Ihan en ymmärrä tätä trendiä, mutta sanotaan että parempi näin kuin toisin päin.
 
No, on kyllä jännä tuo alivoiman nousu pleijareihin. Selittyyköhän se jotenkin pelin itesiteetillä, tai jotenkin tason nousun myötä? Jotenkin vaikea uskoa, että stögö ois siihen keksiny jonkun lääkkeen muutamassa yössä. Tai sit jätkiä ei vaa nabannu runkosarjassa.
 
Sakari78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On aivan mahtava juttu, että Lennu on IFK-paidassa taas ensi kaudella. Lisää henkilökohtaista mielenkiintoa kauteen entisestään valtavasti, kun tällainen IFK:n näköinen oma mies on kaukalossa mukana. Hieno mies ja hieno pelaaja.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Lennu viilettää Pitsiturnauksessa kipparin C rinnassaan, varakaput Puustinen ja Grilli. Voisi veikata, että Lennartilla on liigassakin ainakin joku kirjain paidassa, mutta onko se A vai C, jää nähtäväksi.

Alkais jo!
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Vaikka Lennu onkin jengissä "uusi" niin ehdottomasti mies tulee saamaan kirjaimen rintaansa, tuskin kuitenkaan "C" kirjainta, koska se on oikeutetusti Luttisen sitten kun oikeat pelit alkavat, mutta "A" kuitenkin. Kaikkensa antava soturi ja ikoni niin kyllähän paikka kapteenistossa pitää olla.

Mielenkiintoista on kyllä nähdä, että kuka on kolmas pelaaja kapteenistossa kauden alkaessa. Puustinen? Itse vähän toivoisin, että Elkins tai Grillfors saisi varakapun merkin rintaa koristamaan.
 
Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen
On kyllä lähes jopa runsaudenpula kapteeniaineksesta. Luttinen luultavasti jatkaa, mutta varakapteeneista en osaa sanoa. Tahtoisin antaa A:n Lennulle, Hirvoselle ja Grillille. Miksei Pudillekin. Vaikka kiertävänä. Tahtoisin myös kovasti nähdä Elkinsin joskus IFK:n kapteenina, onhan tässä vielä aikaa!
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Juhamatti Aaltonen

Mikä puoltaa tätä? Onko IFK:n uudet ennen täällä pelllaamattomat hankinnat olleet aiemmin suoraan kapteenistossa?
Ei niin että sillä olisi itselleni suurta väliä, mutta kyllä luulisi kapteeniston olevan IFK:n kokeneempaa kaartia/ IFK:laisia jos mahdollista.
Mun veikkaus kapteenista on selvä, Luttinen, Lennu saa A kirjaimen ja toisen A:n antaisin Elkinsille. Viimeksi mainittu olisi itse asiassa pitkästä aikaa ulkomaan elävä jolle soisin ihan ehdan C:nkin rintaan.
Mutta se tästä offtopicista, Lennu on kapteenistossa A-roolissa kaudella otaksun.

_
 
Luulen TheSirPenan heittäneen tuon sarkasmilla. J-M-A ei ole koskaan kuulunut minkään joukkueen kapteenistoon, edes läpällä.
En usko hänen nytkään pääsevän sinne, varsinkaan kun sieltä jää jo pari hyvää varakapua ilman kirjainta. Ellei sitten kierrätetä tyyliin yhtä kirjainta näiden kesken.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä tämä äijä tulee olemaan kauden aikana niin kova sytyke tuolle joukkueelle vielä monta kertaa, että alta pois. Ei voi kun ihailla ja ei tarvitse ihmetellä miksi on kasannut itselleen vuosien saatossa niin kauhean fanijoukon. Lennu on ottelusta toiseen IFK:n paras pelaaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös