Kiekko-Espoon talousseuranta

  • 1 319 368
  • 5 817
Jollei löydy oikeudellisia perusteita selvittää maksamattomia eläkemaksuja, niin asia jää ikuisesti hämärän peitoon. Ja vaikka löytyisikin niin kaikki olennainen ei välttämättä tai kuitenkaan tule esille. Se, että eläkemaksulaskut eivät koskaan päätyneet kirjapitäjälle tiliöitäviksi ja sitä kautta maksettavaksi, oli helppo järjestää esim. siten että posti meni avamattomana tietyille tahoille ja sitä kautta niitä ei koskaan missään näkynyt. Kirjanpitäjän vastuu taitaa jäädä suht pieneksi mutta muutoinhan kyseinen toiminta täyttänee piirteitä jotka eivät noudata lakia eikä edes sen henkeä.
 
Suosikkijoukkue
KK
Ei se nyt ihan noinkaan mene.

Kirjanpitäjän pitää nähdä tositteet/kuitit/tiliotteet kaikista maksuista ennenkuin ne voidaan kirjata kirjanpitoon/tilinpäätökseen.

Jos kirjanpitoon on kirjattu maksetuksi palkan sivukulut (eläkkeet yms.) niin maksusuorituksista pitää löytyä kuitit/tositteet/tiliotteet. Jos ei löydy niin kirjanpitäjä on kusessa.

Eli kysymys onkin löytyykö tilinpäätöksestä/kirjanpidosta merkintä työntekijöiden sivukulujen maksamisesta vai ei, jos ei löydy niin sitten pitää löytyä selitys miksi sivukuluja ei tarvitse maksaa (esim. pelaajat rinnastetaan yrittäjiksi eikä työntekijöiksi, Raimo Helminen yritti tätä Ruotsissa eikä mennyt läpi, Suomesta en tiedä ennakkotapauksia). Jos löytyy niin sitten saattaakin mennä rikosoikeudellisen puolelle eli miten maksut on kirjattu kirjanpitoon mutta rahoja pelaajille ei löydy.

Molemmissa tapauksissa kirjanpitäjät joutuu ainakin jotain selittelemään.
Ok. Lähdin oletuksesta, että kirjanpitäjä ei ole tehnyt rikosta. Tilintarkastajan olisi silloin pitänyt tällöin huomata vilppi. Toki kaikki kuitit pitää löytyä, mutta niihin pääsee kyllä Rautio & co väliin ja kuitteja nyt pystyy kuka vaan väsäämään ilman, että rahaa on liikkunut minnekkään.

edit: Mitä sinä kyselet, kun kerran tiedät ja eiköhän Rautio & co ole käyttänyt Passelia. Nykyään kirjanpito on aikalailla automatisoitua juurikin edellä mainitun ja vastaavien ohjelmien takia. Tilintakarkastaja tässä suuremmassa kusessa on, koska on joutunut tekemään vastuuvapauksen yhtiölle.
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen

Kirjanpitäjä kirjaa sivukulut kuluksi ja velaksi kun ne syntyvät (yleensä palkanmaksun yhteydessä), kuten Bluesissakin on käsitykseni mukaan tehty ja pois veloista jos/kun maksut joskus maksetaan.

Kirjanpitäjän vastuu päättyy käytännössä tähän. Eli jos maksamattomat eläkemaksut ovat velkana kirjanpidossa (kuten muistaakseni Bluesin tapauksessa ovat), ei kirjanpitäjällä ole sen enempää vastuuta asiassa.

Se on sitten toimivan johdon vastuulla, että maksut tilitetään eteenpäin lakisääteisessä ajassa ja hoitaa neuvottelut velkojiin päin jos näin ei toimita.

Ei kirjanpitäjällä ole vastuuta siitä, että yhtiön johto on ajanut yhtiön maksukyvyttömäksi.
 
Ei huono bisnes välttämättä ole vilpillistä, muutoinhan jokainen konkurssin tehnyt yrittäjä istuisi linnassa.

Ei tässä mitään vilppiä ole varsinaisesti tapahtunut kirjanpidollisesti, yhtiö vain on ajautunut maksukyvyttömäksi huonosti hoidetun liiketoiminnan takia.

Se mahdollinen vastuu tulee toimivalle johdolle siinä, että eläkemaksuja ei olla maksettu, vaikka kyseessä on järjestelmä jossa eteenpäin tilittämättömät eläkemaksut jäävät pelaajien tappioksi.

Tilintarkastaja ei ole enää vuoden 2011 jälkeen suoraan lausunut vastuuvapauden myöntämisestä. Tässäkin on mahdoton sanoa tilintarkastajan toiminnasta, koska käytössä on vain tilintarkastuskertomus.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ok. Lähdin oletuksesta, että kirjanpitäjä ei ole tehnyt rikosta. Tilintarkastajan olisi silloin pitänyt tällöin huomata vilppi. Toki kaikki kuitit pitää löytyä, mutta niihin pääsee kyllä Rautio & co väliin ja kuitteja nyt pystyy kuka vaan väsäämään ilman, että rahaa on liikkunut minnekkään.

Ei niitä kuitteja nyt ihan noin helposti väännetä, varsinkaan kun puhutaan palkan ja sen sivukulujen maksusta. Torilta ostettujen mansikoiden kuitit voi suht helposti vääntää jos niin haluaisi mutta kun puhutaan palkasta niin menee useamman asteen vaikeammaksi, mitkään käteiskuitit palkoista+sivukuluista ei mene läpi Bluesin kaltaisessa miljoonayrityksessä.

edit: Mitä sinä kyselet, kun kerran tiedät ja eiköhän Rautio & co ole käyttänyt Passelia. Nykyään kirjanpito on aikalailla automatisoitua juurikin edellä mainitun ja vastaavien ohjelmien takia. Tilintakarkastaja tässä suuremmassa kusessa on, koska on joutunut tekemään vastuuvapauksen yhtiölle.

Passelin yms. kirjanpito-ominaisuuksia käyttävät ensisijaisesti pienyrittäjät jotka tekevät kirjanpidon itse ja tuskinpa Blues on itse tehnyt kirjapitoaan. Voin toki olla väärässäkin.

Ei se nyt ihan noinkaan mene.

Kirjanpitäjä kirjaa sivukulut kuluksi ja velaksi kun ne syntyvät (yleensä palkanmaksun yhteydessä), kuten Bluesissakin on käsitykseni mukaan tehty ja pois veloista jos/kun maksut joskus maksetaan.

Niin, tässä taisikin olla kysymys siitä että jos palkan sivukulut on pidätetty palkasta muttei ole tilitetty niin se pitäisi näkyä kirjanpidossa vai mitä?

Kirjanpitäjän vastuu päättyy käytännössä tähän. Eli jos maksamattomat eläkemaksut ovat velkana kirjanpidossa (kuten muistaakseni Bluesin tapauksessa ovat), ei kirjanpitäjällä ole sen enempää vastuuta asiassa.

Siis ymmärsinkö nyt oikein, kaikki maksamattomat eläkemaksut, pitkältä ajalta, ovat kirjattu velaksi kirjanpidossa ja tätä ei ole kukaan tajunnut kyseenalaistaa kuin vasta viime vuoden lopulla?

Se on sitten toimivan johdon vastuulla, että maksut tilitetään eteenpäin lakisääteisessä ajassa ja hoitaa neuvottelut velkojiin päin jos näin ei toimita.

Tämä on tietysti selvää, kyse onkin siitä onko nämä maksamattomat laskut kirjattu oikein eli onko kirjanpito ollut ajantasalla koko ajan eikä kukaan ole silti asiaan puuttunut?

Ei kirjanpitäjällä ole vastuuta siitä, että yhtiön johto on ajanut yhtiön maksukyvyttömäksi.

Ei tietenkään, toki asialliset kirjanpitäjät antavat vahvoja signaaleja ongelmista jo hyvissä ajoin.
 
Tuamas

Jäsen
Siis ymmärsinkö nyt oikein, kaikki maksamattomat eläkemaksut, pitkältä ajalta, ovat kirjattu velaksi kirjanpidossa ja tätä ei ole kukaan tajunnut kyseenalaistaa kuin vasta viime vuoden lopulla?

Tämä on tietysti selvää, kyse onkin siitä onko nämä maksamattomat laskut kirjattu oikein eli onko kirjanpito ollut ajantasalla koko ajan eikä kukaan ole silti asiaan puuttunut?

Ei tietenkään, toki asialliset kirjanpitäjät antavat vahvoja signaaleja ongelmista jo hyvissä ajoin.

Ei sitä tiedä onko kukaan "kyseenalaistanut" asiaa.

Kriisiyhtiöissä jätetään yleensä kaikki maksamatta, mitkä on mahdollisuus jättää liiketoimintaa häiritsemättä maksamatta.

Ei siitä pysty sanomaan onko kukaan puuttunut aiemmin, ne ovat yhtiön sisäisiä asioita.

Kirjanpito on ollut ajan tasalla, mm. pelaajayhdistys on asiasta vääntänyt ja rästeistä oli tehty maksusuunnitelmia.

Niin, no Bluesin tilinpäätöksen raaka myöhästyminen "kirjanpito-ohjelman vaihtumisen takia" indikoi että ainakaan viimeinen tekijä ei ollut ihan pro.

Toki kirjanpitäjä voi huutaa vaikka joka päivä kurkku suorana, mutta jos johto ei saa taloutta tasapainoon, on se ihan yhtä tyhjän kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ei sitä tiedä onko kukaan "kyseenalaistanut" asiaa.

Kriisiyhtiöissä jätetään yleensä kaikki maksamatta, mitkä on mahdollisuus jättää liiketoimintaa häiritsemättä maksamatta.

Ei siitä pysty sanomaan onko kukaan puuttunut aiemmin, ne ovat yhtiön sisäisiä asioita.

Kirjanpito on ollut ajan tasalla, mm. pelaajayhdistys on asiasta vääntänyt ja rästeistä oli tehty maksusuunnitelmia.

Et nyt oikein vastannut,

Blues on ollut virallisesti kriisiyhtiö vasta syksyllä 2015 mutta toiminut nykyisen omistajaportaan alla useamman vuoden, onko eläkemaksujen tilitys/tilitysten puute näkynyt kirjanpidossa, kyllä vai ei? Kysyn siksi kun ilmeisesti tiedät enemmän kuin täällä/julkisuudessa on kerrottu,

Milloin pelaajayhdistys on sopinut maksusuunnitelmista?

Onko rästiin jääneeteläkemaksut kirjattu asianmukaisesti velkoihin mistä lähtien?
 
Et nyt oikein ymmärtänyt.

Blues on ollut ainakin 2014 lähtien maksukriisissä, kuten mm. tunnusluvut ja Karhu-Kissojen konkurssihakemus osoittavat.

Miksi minun pitää näitä sinulle kertoa? Näinkö vähän olet seurannut/ymmärrät kannattamasi seuran toiminnasta?

"Tilitysten puute" on käsitykseni mukaan näkynyt kirjanpidossa. Tuntuu ettet ymmärrä peruskirjanpitoa.

Bluesilla on ollut jo pidempään (ainakin 2014 tilinpäätöksestä lähtien) piikissä merkittäviä määriä velkaa verottajalle, työeläkeyhtiöille ja muualle, ei se konkurssi kuin salama kirkkaalta taivaalta iskenyt.

Näiden kanssa vaan on todennäköisesti tehty maksusuunnitelmia ja niissä on jotenkuten pysytty.

Eläkemaksuihin liittyen vaikka tästä:
"Bluesin maksamattomat velvoitteet ovat työllistäneet Pelaajayhdistystä jo parin vuoden ajan, konsulttiapua on annettu niin palkkaturvan kuin esimerkiksi pelaajasopimusten purkamiseen liittyvissä asioissa. Nyt kyseessä olevien eläkemaksurästien maksamisesta tehtiin ennen taustayhtiön konkurssia useita maksusopimuksia, mutta aikataulut tai maksusuunnitelmat eivät pitäneet."

Pelaajayhdistys vaati muutoksen sääntöihin – myös raastupa käynyt mielessä | Yle Urheilu | yle.fi

En näe mitään syytä miksi eläkemaksuja ei olisi kirjattu ihan koko ajan oikein.
 
holvius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,Red Wings
Kirjanpitäjää on hyvin vaikea saada vastuuseen. Vaikka voisi osoittaa, että maksut on kirjanpitäjälle tehty sekä asianmukaiset kuitit toimitettu, niin pitäisi ainakin jos rahaa haluaa vielä saattaa todennäköiseksi, että kriisitilanteessa olevalla velallisella olisi ollut kykyä nimenomaisesti nämä velvoitteet hoitaa.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
"Tilitysten puute" on käsitykseni mukaan näkynyt kirjanpidossa. Tuntuu ettet ymmärrä peruskirjanpitoa.

Voin sanoa, että Daespoo ymmärtää kirjanpitoa. Itsekin ymmärrän.

Kysymys lienee tässä se, että käsittääkseni näitä ei ole näkynyt tilinpäätöksessä (vaikka näiden pitäisi siellä kyllä näkyä). En ole jaksanut kaivaa esiin näitä, mutta ainakin itselleni on viestitty.

Jos olen väärässä, I stand corrected.
 
No ei se nyt ihan hehku se ymmärrys.

Ei niiden erikseen siellä julkisessa versiossa tarvitse näkyä. Kunhan sisältyvät lyhytaikaisiin muihin velkoihin/siirtovelkoihin.

Tase-erittelyssä sitten eriteltynä, joka ei ole julkinen.
 
Joo, kyllä mä tiedän, miten pitäisi olla.

Mutta mikäli itselleni on kerrottu ihan totta, näitä ei ole ollut siellä. Ja näin ulkopuolisena sun ja Daespoon keskustelussa olennainen pointti on juuri tämä.
 
Vaikea uskoa etteivät olisi, koska pelaajayhdistys on "ahdistellut" Bluesia asiasta ainakin 2015-2016 kautta edeltävässä lisenssiprosessissa.

Lisäksi nuo ovat niin olematon osa velkapotista, Bluesilla kuitenkin vaihtuvat vastaavat/lyhytaikaiset velat ovat olleet 563t€/2057t€ vuonna 2014 ja 331t€/2036t€ (Plus 194t€ shekkitililimiittivelka joka oli kirjattu pitkäaikaisiin velkoihin) vuonna 2015.

Eli yhtiö on ollut varmasti jo 4/2014 maksukriisissä ja todennäköisesti myös tätä aiemmin.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Et nyt oikein ymmärtänyt.

Blues on ollut ainakin 2014 lähtien maksukriisissä, kuten mm. tunnusluvut ja Karhu-Kissojen konkurssihakemus osoittavat.

Et nyt vieläkään ymmärrä. Sanoin "virallisesti kriisiyhtiö", erinäisiä kassaongelmia on ollut toki pidempään mutta varsinainen kriisi alkoi vasta 2015 syksyllä kun pelaajia alettiin dumpata.

K-Kissojen konkurssihakemus oli muistaakseni joskus kevät-talvella 2015, ei 2014 ja se hakemus vedettiin pois nopeasti.

Elokuu 2014, IS:

Makkaratehtailijan perintömiljoonilla aikanaan rikastuneen Salonojan ratkaisu on yllätys siinä mielessä, että viime liigakauden aikana hän suunnitteli paluuta espoolaisseura Bluesin omistajaksi. Taustalla painoivat Bluesin talousvaikeudet: Salonoja ei olisi jättänyt rakasta seuraansa pulaan, mikäli sen rahat olisivat loppuneet.

Viime kevään aikana Bluesin nykyiset omistajat sekä seuran operatiivinen johto saivat kuitenkin käännettyä kurssin. Alkukesästä Salonoja sai tiedon, että Blues selviää pinnalle, jonka jälkeen neuvottelut Baronan liiketoiminnan vuokraamisesta vyörähtivät uudestaan liikkeelle.

Miksi minun pitää näitä sinulle kertoa? Näinkö vähän olet seurannut/ymmärrät kannattamasi seuran toiminnasta?

Ei tietysti tarvitse kertoa, tämä tosin on keskustelupalsta ja sinulle esitettiin kysymyksiä, ehkä porilaisille keskustelu tarkoittaa jotain muuta. Sinä esitit tietoja joita ei ole ollut julkisuudessa joten ajattelin että ehkä haluat niitä avata. Ilmeisesti näin ei ole.

"Tilitysten puute" on käsitykseni mukaan näkynyt kirjanpidossa. Tuntuu ettet ymmärrä peruskirjanpitoa.

Bluesilla on ollut jo pidempään (ainakin 2014 tilinpäätöksestä lähtien) piikissä merkittäviä määriä velkaa verottajalle, työeläkeyhtiöille ja muualle, ei se konkurssi kuin salama kirkkaalta taivaalta iskenyt.

En missään nimessä ole kirjanpidon ammattilainen mutta aika paljon sitäkin on tullut seurattua sivusta perhepiirin yhtiöissä. Toki tällaisia tilanteita ei ole ollut niissä. Velka verottajalle tai työeläkeyhtiöille ei ole mikään ihmeellinen juttu sinänsä, kyse on tietysti määrästä ja maksun aikataulusta.

Ja konkurssi ei varmasti iskenyt kirkkaalta taivaalta, onhan siitä tässäkin ketjussa keskusteltu ties kuinka pitkään ennen itse konkurssia, jo Jussin aikoina.

En näe mitään syytä miksi eläkemaksuja ei olisi kirjattu ihan koko ajan oikein.

Niin, tuli vain mieleen että jos ne on kirjattu alusta asti oikein niin Bluesin viimeisin johtopumppu olisi pitänyt päätyä julkisuuden pahnoille jo kauan aikaa sitten asiasta. Tai sitten toimittajilla ei vaan ollut sun tietoja.

No ei se nyt ihan hehku se ymmärrys.

Ei niiden erikseen siellä julkisessa versiossa tarvitse näkyä. Kunhan sisältyvät lyhytaikaisiin muihin velkoihin/siirtovelkoihin.

Tase-erittelyssä sitten eriteltynä, joka ei ole julkinen.

Vaikea uskoa etteivät olisi, koska pelaajayhdistys on "ahdistellut" Bluesia asiasta ainakin 2015-2016 kautta edeltävässä lisenssiprosessissa.

Lisäksi nuo ovat niin olematon osa velkapotista, Bluesilla kuitenkin vaihtuvat vastaavat/lyhytaikaiset velat ovat olleet 563t€/2057t€ vuonna 2014 ja 331t€/2036t€ (Plus 194t€ shekkitililimiittivelka joka oli kirjattu pitkäaikaisiin velkoihin) vuonna 2015.

Eli yhtiö on ollut varmasti jo 4/2014 maksukriisissä ja todennäköisesti myös tätä aiemmin.

Mitä tarkoitat "olematon osa velkapotista"? Onko sinulla käytettävissä ei-julkinen tase-erittely? Tiedätkö kuinka suuri osa lyhytaikaisesta velasta oli Salonojalle tai halliyhtiölle?
 
Tuamas

Jäsen
Et nyt vieläkään ymmärrä. Sanoin "virallisesti kriisiyhtiö", erinäisiä kassaongelmia on ollut toki pidempään mutta varsinainen kriisi alkoi vasta 2015 syksyllä kun pelaajia alettiin dumpata.

Mitä tarkoitat "olematon osa velkapotista"? Onko sinulla käytettävissä ei-julkinen tase-erittely? Tiedätkö kuinka suuri osa lyhytaikaisesta velasta oli Salonojalle tai halliyhtiölle?

Erinäisiä kassaongelmia?
Lyö Bluesin luvut analyysiohjelmaan tai laske hieman tunnuslukuja per 2014 tilinpäätös, niin huomaat että kyseessä on melkoinen understatement

Luvuista voit eliminoida ~0,5milj vuokravelkoja ja silti kyseessä on kriisiyhtiö.

Pankkitili ei ole ollut plussan puolella kolmeen vuoteen, käytännössä kaikki omaisuus on liigaosake ja lyhytaikaisia velkoja on ollut merkittävästi enemmän kuin vaihtuvia vastaavia.

Olen sinulle toimittanut tilikohtaisen tuloksen ja taseen per 30.4.2015, sieltä nämä näkee kyllä.

Tuosta nyt ote siitä liitteeksi.
 
Liitteet

  • image.png
    image.png
    148,9 KB · kertaa luettu: 675
  • Sieppaa.JPG
    Sieppaa.JPG
    52,5 KB · kertaa luettu: 617
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
K-Kissojen konkurssihakemus oli muistaakseni joskus kevät-talvella 2015, ei 2014 ja se hakemus vedettiin pois nopeasti.

Taisi olla joulukuussa 2014.
Itse olen erinäisiä kriisiyhtiöitä seurannut eri etäisyyksiltä ja konkurssihakemus indikoi käytännössä aina syvempää kriisiä, kuten Bluesin tapauksessakin. Vaikka tilannetta yritettiin selitellä jollain järjestelmävirheellä.

Elokuu 2014, IS:

Makkaratehtailijan perintömiljoonilla aikanaan rikastuneen Salonojan ratkaisu on yllätys siinä mielessä, että viime liigakauden aikana hän suunnitteli paluuta espoolaisseura Bluesin omistajaksi. Taustalla painoivat Bluesin talousvaikeudet: Salonoja ei olisi jättänyt rakasta seuraansa pulaan, mikäli sen rahat olisivat loppuneet.

Viime kevään aikana Bluesin nykyiset omistajat sekä seuran operatiivinen johto saivat kuitenkin käännettyä kurssin. Alkukesästä Salonoja sai tiedon, että Blues selviää pinnalle, jonka jälkeen neuvottelut Baronan liiketoiminnan vuokraamisesta vyörähtivät uudestaan liikkeelle.

Tämä on sinänsä mielenkiintoinen lainaus, koska luvut kertovat aivan täysin päinvastaista tarinaa.

2014 tilikaudelta tehtiin yli miljoonan operatiivinen tappio ja oma pääoma pysyi pinnalla ainoastaan liigaosakkeen yliarvostuksen takia.

Sinänsä toki Blues-johto antoi muutenkin melko melko optimistisia lausuntoja suhteessa tilinpäätösten lukuihin, joka toki saattoi johtua siitä, että 2014 tilinpäätöstä pantattiin 25.9.2015 asti.

Niin, tuli vain mieleen että jos ne on kirjattu alusta asti oikein niin Bluesin viimeisin johtopumppu olisi pitänyt päätyä julkisuuden pahnoille jo kauan aikaa sitten asiasta. Tai sitten toimittajilla ei vaan ollut sun tietoja.

Miksi olisi päätynyt julkisuuteen?

Yleensä nämä hoidetaan (niin kauan kuin yhteistyö pelittää) ilman julkisuutta, Blues makseli kuitenkin osan eläkemaksutilityksistä ja oli ilmeisesti yhteistyökykyisesti sopimassa maksuohjelmista (joista ei sitten kuitenkaan pidetty kiinni).

Edit.
Sinänsähän toki Bluesin tilanteessa johdon tarinat ja todelliset luvut eivät missään vaiheessa oikein korreloineet keskenään ja asioista puhuttiin ylioptimistisesti sekä vailla kompetenssia.

"Julkisuuteen" homma tuli jälkijunassa pääasiassa sen takia, että Blues pihtasi 30.4.2014 päättyneen tilikauden tilinpäätöstä 25.9.2015 asti, eli lähes vuoden yli lakisääteisen maksimin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
Siis nuo "tilanne on parantunut" ja "kurssi käännetty" olivat pelkkää sananhelinää vailla todellisuuspohjaa. Jääkiekko Espoo Oy oli taloudellisesti kriisiyhtiö käytännössä koko olemassaolonsa ajan. Maksuhäiriömerkinnät alkoivat jo ensimmäisenä vuonna ja maksamattomia eläkemaksuja on rästissä jo vuodelta 2013.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Taisi olla joulukuussa 2014.
Itse olen erinäisiä kriisiyhtiöitä seurannut eri etäisyyksiltä ja konkurssihakemus indikoi käytännössä aina syvempää kriisiä, kuten Bluesin tapauksessakin. Vaikka tilannetta yritettiin selitellä jollain järjestelmävirheellä.

Googlauksen perusteella oli tammikuussa 2015.

Totta sinänsä, yleensä konkurssihakemus on jättimäinen ns. red flag mutta siinäkin on poikkeuksia. K-Kissojen tapauksessa taisi olla saatavat joita ei oltu riitautettu ja summat oli ns. isoon kuvaan verrattuna aika pieniä. En tiedä mikä tässä oli taustalla tosin, vaikea uskoa että pelaajien kasvattajakorvaukset ovat ensimmäinen rivi joka johtaa konkurssihakemukseen.

Tämä on sinänsä mielenkiintoinen lainaus, koska luvut kertovat aivan täysin päinvastaista tarinaa.

2014 tilikaudelta tehtiin yli miljoonan operatiivinen tappio ja oma pääoma pysyi pinnalla ainoastaan liigaosakkeen yliarvostuksen takia.

Liigaosakkeen arvostuksen määrittely on aika haulikolla ilmaan ampumista niin kauan kun ei tiedetä esim. tv-sopparin taloudellista merkitystä.

Sinänsä toki Blues-johto antoi muutenkin melko melko optimistisia lausuntoja suhteessa tilinpäätösten lukuihin, joka toki saattoi johtua siitä, että 2014 tilinpäätöstä pantattiin 25.9.2015 asti.

Tuo tilinpäätöksen lykkäys taitaa olla aika normi pk-seudun jengien suhteen.

Miksi olisi päätynyt julkisuuteen?

Niin. Miksi ei?

Yleensä nämä hoidetaan (niin kauan kuin yhteistyö pelittää) ilman julkisuutta, Blues makseli kuitenkin osan eläkemaksutilityksistä ja oli ilmeisesti yhteistyökykyisesti sopimassa maksuohjelmista (joista ei sitten kuitenkaan pidetty kiinni).

No jos tämä perseily eläkemaksujen/maksusuunnitelmien kanssa on yhtä pitkältä ajalta kuin kerrot niin olisihan se aika todennäköisesti vuodettu ulos jo kauan aikaisemmin?

Edit.
Sinänsähän toki Bluesin tilanteessa johdon tarinat ja todelliset luvut eivät missään vaiheessa oikein korreloineet keskenään ja asioista puhuttiin ylioptimistisesti sekä vailla kompetenssia.

"Julkisuuteen" homma tuli jälkijunassa pääasiassa sen takia, että Blues pihtasi 30.4.2014 päättyneen tilikauden tilinpäätöstä 25.9.2015 asti, eli lähes vuoden yli lakisääteisen maksimin.

Ei pelaajat, agentit yms. venaile mitään tilinpäätöstä vaan asia olisi tullut "luottotoimittajien" kautta esille jo kauan ennen tilinpäätösten julkistamista. Missä mökä?

maksamattomia eläkemaksuja on rästissä jo vuodelta 2013.

Jos näin on (en sinänsä epäile) niin miten tämä case laukesi vasta viime syksynä julkisuuteen?
 
Tuamas

Jäsen
Totta sinänsä, yleensä konkurssihakemus on jättimäinen ns. red flag mutta siinäkin on poikkeuksia. K-Kissojen tapauksessa taisi olla saatavat joita ei oltu riitautettu ja summat oli ns. isoon kuvaan verrattuna aika pieniä. En tiedä mikä tässä oli taustalla tosin, vaikea uskoa että pelaajien kasvattajakorvaukset ovat ensimmäinen rivi joka johtaa konkurssihakemukseen.

Siellä on todennäköisesti oletettu, että K-Kissat ei jostain solidaarisuus tai muista syistä vie asiaa eteenpäin. Edelleen, kriisiyhtiöissä (jollainen JE Oy oli liki ensimmäisestä tilinpäätöksestä lähtien), kaikki jätetään maksamatta mikä ei vaikuta liiketoimintaan erityisen negatiivisesti.

Jääkiekkojoukkueella prioriteettilista on suunnilleen tämä:
1. Palkat
2. Tyel, vakuutukset ja verot
3. Bussi-, varuste- ja jäämaksut, järjestys riippuen kuka näistä jäädyttää toimitukset ensin
4. Kaikki muu

Liigaosakkeen arvostuksen määrittely on aika haulikolla ilmaan ampumista niin kauan kun ei tiedetä esim. tv-sopparin taloudellista merkitystä.

Pointti ei toki ollut se, vaan se että tuolla keinotekoisesti saatiin tilanne näyttämään paremmalta kuin se on.

Likvidit varat olivat käytännössä koko yrityksen historian ajan loppu, mutta se ei pompannut silmille, koska liigaosakkeen arvostus oli sen verran suuri.

Pienenä knoppina Bluesin liigaosakkeen arvostus oli liigan suurin ja Ilveksen toisiksi suurin. Esim. Ässillä arvostus on noin 1000€.

Tuo tilinpäätöksen lykkäys taitaa olla aika normi pk-seudun jengien suhteen.

Todella harvoin kukaan lykkää sitä vuodella suhteessa lain määrittämään maksimiaikaan, näin toimivat käytännössä aina ainoastaan kriisiyhtiöt.

No jos tämä perseily eläkemaksujen/maksusuunnitelmien kanssa on yhtä pitkältä ajalta kuin kerrot niin olisihan se aika todennäköisesti vuodettu ulos jo kauan aikaisemmin?

Miksi olisi?
Ei "rivipelaajalla" ole välttämättä edes ollut tietoa että maksuja on rästissä.

Ei pelaajat, agentit yms. venaile mitään tilinpäätöstä vaan asia olisi tullut "luottotoimittajien" kautta esille jo kauan ennen tilinpäätösten julkistamista. Missä mökä?

Edelleen, palkat maksettu ajoissa ja täysimääräisenä, harva lähtee jonkun muutaman satasen tai tonnin-parin ei niin konkreettisen eläkemaksuvelan takia paskantamaan omaan pesään. Pelaajat ovat yllättävän lojaaleja seuraa kohtaan.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Siellä on todennäköisesti oletettu, että K-Kissat ei jostain solidaarisuus tai muista syistä vie asiaa eteenpäin.

Onko tämä realistinen oletus? Ei minusta.

Pointti ei toki ollut se, vaan se että tuolla keinotekoisesti saatiin tilanne näyttämään paremmalta kuin se on.

Tavallaan kyllä mutta mikä on keinotekoista? Miten pitäisi arvottaa taseessa soppari joka tuo about millin tulot vuodessa? Jos se olisi yksinkertaista niin kaikilla jengeillä olisi about samat arvostukset taseessa tämän suhteen.

Likvidit varat olivat käytännössä koko yrityksen historian ajan loppu, mutta se ei pompannut silmille, koska liigaosakkeen arvostus oli sen verran suuri.

Kyllähän likvidien varojen puute hyppää silmille aineettoman omaisuuden arvostuksesta riippumatta jos vähäänkään tilinpäätöstä lukee, onhan meillä pörssissäkin firmoja joiden tase on täynnä epäkuranttia höttöä esim. tuotekehityskulujen aktivoinnin muodossa (esim. Basware). Toki siinä mielessä samaa mieltä että jos firma ilmoittaa vain yleisesti että "tase kunnossa" niin sillä voidaan peittää asioita.

Pienenä knoppina Bluesin liigaosakkeen arvostus oli liigan suurin ja Ilveksen toisiksi suurin. Esim. Ässillä arvostus on noin 1000€.

Tämä onkin mielenkiintoista, mitenköhän tuo menee läpi tilintarkastajilta? Ehkä tämäkin aspekti tullaan ns. mitoittamaan oikeudessa joskus, Bluesin konkurssi saattaa olla ennakkotapaus.

Todella harvoin kukaan lykkää sitä vuodella suhteessa lain määrittämään maksimiaikaan, näin toimivat käytännössä aina ainoastaan kriisiyhtiöt.

Mutta tätä lain määrittämää maksimiaikaa on rikottu kaikkien kolmen toimesta, muistelisin että Sir Penan aikoina HIFK:llakin oli tilinpäätökset yli puoli vuotta myöhässä.

Miksi olisi?
Ei "rivipelaajalla" ole välttämättä edes ollut tietoa että maksuja on rästissä.

Totta mutta jos edes jollain olisi tietoa niin tuskinpa kovin montaa Ramua/Hirsoa olisi saatu hankittua?

Edelleen, palkat maksettu ajoissa ja täysimääräisenä, harva lähtee jonkun muutaman satasen tai tonnin-parin ei niin konkreettisen eläkemaksuvelan takia paskantamaan omaan pesään. Pelaajat ovat yllättävän lojaaleja seuraa kohtaan.

Pelaajat, kyllä. Agentit ja median perskärpäset, epäilen vahvasti.
 
Tuamas

Jäsen
Onko tämä realistinen oletus? Ei minusta

Kiekkojoukkue jolla on kassa jatkuvasti tyhjä, verottaja painaa päälle ja palkkojenkin kanssa on tiukkaa.
Minusta realistisin vaihtoehto on, että ollaan luotettu siihen ettei pieni ja tuttu saman alan toimija lähde kovin agressiivisesti perimään ja jätetty maksut kylmästi hoitamatta.

Näin kriisiyritykset toimivat käytännössä aina, ne "tutut" ketkä antavat siimaa eivätkä agressiivisesti peri, saavat myös odottaa rahojaan pisimpään/ikuisesti.

Tavallaan kyllä mutta mikä on keinotekoista? Miten pitäisi arvottaa taseessa soppari joka tuo about millin tulot vuodessa? Jos se olisi yksinkertaista niin kaikilla jengeillä olisi about samat arvostukset taseessa tämän suhteen..

Niin, tässä on vähän sama kuin veroparatiisiin päättyvässä konsernirakenteessa.
Silloin sen arvostus on keinotekoista, kun arvostus on tehty ainoastaan sen vuoksi, että uppoava laiva pysyy edes hieman kauemmin pinnalla (ts. Opo positiivisena), eikä niinkään liiketaloudellisin perustein.

Kyllähän likvidien varojen puute hyppää silmille aineettoman omaisuuden arvostuksesta riippumatta jos vähäänkään tilinpäätöstä lukee, onhan meillä pörssissäkin firmoja joiden tase on täynnä epäkuranttia höttöä esim. tuotekehityskulujen aktivoinnin muodossa (esim. Basware). Toki siinä mielessä samaa mieltä että jos firma ilmoittaa vain yleisesti että "tase kunnossa" niin sillä voidaan peittää asioita..

Kyllä se hyppää silmille kun noita lukee, mutta jos lukuja katsotaan ilman syvempää analysointia, näyttää helpommin siltä että eihän mitään kriisiä olekaan.
Bluesilla toki tulkintaa vaikeutti myös hallivuokrarästit, joiden määrä oli ulkopuoliselle lähinnä valistunut arvaus.

Tämä onkin mielenkiintoista, mitenköhän tuo menee läpi tilintarkastajilta? Ehkä tämäkin aspekti tullaan ns. mitoittamaan oikeudessa joskus, Bluesin konkurssi saattaa olla ennakkotapaus..

Juuri siten, koska arvostus on vaikeaa ja arvostus on aikaisemmin perustunut enemmän yhtiöiden taloudelliseen tarpeeseen kuin todelliseen arvostukseen.

Sinänsä nykyään tuolle osakkeelle on jo referenssiarvo 1,8milj€, jonka Mestis-nousijat ovat joutuneet maksamaan.

Mutta edelleen, ~muutaman tonnin hankintahintaisen osakkeen uudelleenarvostus yli kahden millin ja vielä "sattumalta" silloin kun homma näyttää huonolta, on vähän kyseenalaista. Ongelma on toki enemmän moraalinen, koska jonkinmoinen peruste on tv-sopimuksen myötä olemassa.

Mutta tätä lain määrittämää maksimiaikaa on rikottu kaikkien kolmen toimesta, muistelisin että Sir Penan aikoina HIFK:llakin oli tilinpäätökset yli puoli vuotta myöhässä..

Saattaa olla, en nyt nopealla tiedonhaulla löytänyt.
Viime vuosina viivyttelyssä ovat kunnostautuneet käytännössä vain Ilves ja Blues.

Totta mutta jos edes jollain olisi tietoa niin tuskinpa kovin montaa Ramua/Hirsoa olisi saatu hankittua?

"Eläkemaksut vähän perässä, palkat tulleet ajoissa", ei todennäköisesti vaikuta juuri kenenkään sopimuksentekoon.

Pelaajat, kyllä. Agentit ja median perskärpäset, epäilen vahvasti.

Siinähän epäilet.
 
Sopimukset jo purettu ja loppuniittiähän tämä surullinen viritys odotteli. Espoon Areenat Esar Oy jättänyt konkurssihakemuksensa 7.7.2016. Velkojana selvityttäisin tapahtumat myös tämän yhtiön koko lyhyen elinkaaren ajalta.

Espoon käräjäoikeus konkurssiasiat kirjoitti:
Espoon Areenat Esar Oy, Espoo
(ent. Espoon Areenat Oy 12.06.2014)
Y: 26176696
KHI, 07.07.2016, , Espoon käräjäoikeus,
Vastuuhenkilöt:
Ekman Patrik Wilhelm, TJ, PJ, Espoo
Ekman Patrik Wilhelm, VJ, eronnut 29.11.2015,
Espoo
Pasternack Daniel, PJ, eronnut 04.10.2015,
Helsinki
Rautio Mika Juha Rafael, VJ, Helsinki
Ruutu Antti Aleksi, VJ, eronnut 03.12.2015,
Espoo
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Niin, tässä on vähän sama kuin veroparatiisiin päättyvässä konsernirakenteessa.
Silloin sen arvostus on keinotekoista, kun arvostus on tehty ainoastaan sen vuoksi, että uppoava laiva pysyy edes hieman kauemmin pinnalla (ts. Opo positiivisena), eikä niinkään liiketaloudellisin perustein.

No mutta eihän Ässienkään arvostus perustu liiketaloudellisiin perusteisiin. Liigaosakkeen arvostus on hyvin harmaa alue.

Kyllä se hyppää silmille kun noita lukee, mutta jos lukuja katsotaan ilman syvempää analysointia, näyttää helpommin siltä että eihän mitään kriisiä olekaan.
Bluesilla toki tulkintaa vaikeutti myös hallivuokrarästit, joiden määrä oli ulkopuoliselle lähinnä valistunut arvaus.

Niinpä, siksi lyhytaikaiset velat Bluesin kohdalla on ns. musta aukko kun suurin velkoja on myöskin suurin hyötyjä Bluesin jatkamisesta.

Juuri siten, koska arvostus on vaikeaa ja arvostus on aikaisemmin perustunut enemmän yhtiöiden taloudelliseen tarpeeseen kuin todelliseen arvostukseen.

Mutta mikä on se todellinen arvostus?

Sinänsä nykyään tuolle osakkeelle on jo referenssiarvo 1,8milj€, jonka Mestis-nousijat ovat joutuneet maksamaan.

Tuon summan referenssiarvo on varsin kyseenalainen koska sitä ei kuka tahansa voi ostaa tuolla hinnalla.

Mutta edelleen, ~muutaman tonnin hankintahintaisen osakkeen uudelleenarvostus yli kahden millin ja vielä "sattumalta" silloin kun homma näyttää huonolta, on vähän kyseenalaista. Ongelma on toki enemmän moraalinen, koska jonkinmoinen peruste on tv-sopimuksen myötä olemassa.

Hankintahinnalla ei ole mitään relevanssia tässä tapauksessa,

"Eläkemaksut vähän perässä, palkat tulleet ajoissa", ei todennäköisesti vaikuta juuri kenenkään sopimuksentekoon.

Rohkenen epäillä mutta olemme tästä ilmeisesti eri mieltä.

Siinähän epäilet.

Jäätävä vastaus.
 
Tuamas

Jäsen
No mutta eihän Ässienkään arvostus perustu liiketaloudellisiin perusteisiin. Liigaosakkeen arvostus on hyvin harmaa alue.

Sinä varmaan omalla pikku päälläsi pystyt näkemään kumpi arvostuksista on ongelmallinen ja kumpi lähempänä
hyvää kirjanpitotapaa sekä varovaisuuden periaatetta.

Niinpä, siksi lyhytaikaiset velat Bluesin kohdalla on ns. musta aukko kun suurin velkoja on myöskin suurin hyötyjä Bluesin jatkamisesta.

Toki vaikka Blues ei olisi maksanut pesoakaan hallivuokrista koko toiminnassaoloaikanaan, vaan kaikki olisivat kirjanpidossa velkana, olisi lyhytaikaisten velkojen osuus silti kriisiyhtiön tasolla suhteessa vaihtuviin vastaaviin.

2014 tilinpäätöksessä hallirästien teoreettinen maksimi on noin 700k€, todennäköisen määrän ollessa siinä 500k€ tietämillä.

Mutta mikä on se todellinen arvostus?

Niin, no minusta Ässien arvostus on lähempänä totuutta kuin Bluesin tai Ilveksen, koska realisointitilanteessa seuran
pääliiketoiminta joudutaan käytännössä ajamaan alas ja kuten Bluesin konkurssi osoitti, ei osakkeella ole välttämättä realisointiarvoa lainkaan.

Tuon summan referenssiarvo on varsin kyseenalainen koska sitä ei kuka tahansa voi ostaa tuolla hinnalla.

Ei sitä nyt yksi yhteen voi välttämättä käyttää, mutta ennen noita osakkeen arvostus perustui täysin spekulatiivisiin seikkoihin,
koska osakkeilla ei oltu käyty varsinaista kauppaa ennen tuota ja aikaisemmat osakkaat olivat saaneet osakkeensa nimellisarvoon.
Arvonkorotuksissa tulee lainsäädännön mukaan noudattaa äärimmäistä varovaisuutta ja niissä tulee huomioida "myyntivoiton" aiheuttama verorasitus. Eli Bluesin osalta liigaosakkeen arvoksi katsottiin arvonkorotuksessa reilu 2,5milj€ (jos arvonkorotus on tehty oikein, kuten olettaisin kun siellä on kuitenkin ollut asiantuntijuutta käytettävissä).

Jäätävä vastaus.

Turha hakata päätä seinään.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Sopimukset jo purettu ja loppuniittiähän tämä surullinen viritys odotteli. Espoon Areenat Esar Oy jättänyt konkurssihakemuksensa 7.7.2016. Velkojana selvityttäisin tapahtumat myös tämän yhtiön koko lyhyen elinkaaren ajalta.
Tämähän menee sitten ihan Jussin käsikirjoituksen mukaan. Hän pääsee eroon viimeisestäkin kivestä kengässä tämän myötä, kun hallin ja Esarin sopmus katkeaa (ellei ollut katkennut jo ennestään). Sinällään hyvä, että Jussi pääsee nyt tosiaan puhtaalta pöydältä liikkeelle.

P.S. Koska perustetaan Espoo Unitedin talousseuranta -ketju? Luulisi siitäkin tulevan sanomista..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös