Belgia EM-kisoissa 2016 – yliarvostetuin aliarvostettu joukkue

  • 11 780
  • 68

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Brasilian MM-kisojen jälkeen sanoin kaverille, että Wilmotsin komennossa ei Belgia, nimivahvasta joukkueesta huolimatta, tule EM-kisoissa välieriin menemään. Pienestä summasta tuli myös lyötyä asiasta vetoa, joten kohta pääsee sitten jännittämään miten tulee käymään. Taitoa ja luovuutta joukkueessa on ainakin paperilla, mutta kentällä peli näyttää taktisesti erittäin köyhältä. Eilistä peliä en viittä minuuttia pidempään seurannut, mutta tulokselle en suurta painoarvoa anna, sillä kisoissa tuskin mikään joukkue tulee pelaamaan yhtä inhorealistisella taktiikalla kuin Suomi. Livetuloksien mukaan Belgia vei eilen maalintekoyritykset 33-4, mutta laukaukset kohti maalia vain 7-3. Belgian kannalta eilisen tärkein tavoite oli välttyä loukkaantumisilta ja siinä joukkue käsittääkseni onnistui. Veikkaan kuitenkin Italian olevan vahvoilla Belgiaa vastaan keskinäisessä ottelussa, mikäli pelaavat kolmen topparin "Juventus-alakerralla".
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Oliko tuo joku hämäys Wilmotsilta millä peitellä huonoa laitapuolustamista että laitetaan Alderweireldia ja Verthongenia laidalle kuten eilen? Vai pelaako ne jatkuvasti noin?
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Belgialla ei oikein ole laitapakkeja. Tai siis on mutta selvästi vaatimattomampaa tasoa kuin muu joukkue. Toppareista sen sijaan on ylitarjontaa.

Vertonghen - Vermaelen - Denayer - Alderweireld taitaa olla Wilmotsin unissa. Pelasihan Axel Witselkin Sveitsiä vastaan treenipelissä oikeana pakkina että jotain pientä epätoivoa siellä on.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Koska ikisuosikkini Hollanti on kisoista ulkona, niin lienee luontevaa hypätä Belgian bandwagoniin näiden kisojen ajaksi. Mennyt lyhyessä ajassa aivan valtavia harppauksia eteenpäin ja nyt joukkue vilisee loistavia nuoria pelaajia. Löytyykö vielä mistään hahmotelmaa tämän illan avauskokoonpanoksi?

Edellinen kohtaaminen Italiaa vastaan taisi päättyä 3-1 Belgian voittoon, joten luottavaisin fiiliksin tämänkin matsin osalta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Muissa ketjuissa otettiin jo kiinni illan peliin ja syihin, miksi Italia on futiksen suurmaa ja miksi Belgia ei.

Mutta kyllä tuo Belgian kärkipelaaminen on ihan samaa kuin mm-kisoissa. Lukaku ei juuri muodosta mitään uhkaa näissä peleissä.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Italia sumputti kyllä kiitettävästi ja hyödynsi ne harvat maalipaikkansa. Mutta mutta, ei tuo Belgian peli silti niin huonolta näyttänyt, että vielä kannattaisi kirvestä kaivoon heittää.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joukko yksilöitä, eikä pelillistä indetiteettiä, kuten vaikkapa Italialla. Jos valmentajana on Wilmots ja kapteenina on Hazard, niin eipä paljon muuta voi odottaa.

Tiedä sitten olisiko Belgian liitolla edes massia palkata valmentajaa, joka olisi samalla tasolla materiaalin kanssa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Belgian suuruus ja kirous on siinä, että jos peli ei kulje, löytyy vaihtopenkiltä vaihtoehtoja jotka ovat parempia kuin juuri kenelläkään muulla. Näin ollen todellista pelisysteemiä ei tarvitse kehittää, riittää kun otetaan reservistä uudet kolme ukkoa kentälle. Nytkin Martens, Origi ja Carrasco toivat säpinää peliin eikä se tasoitusmaali kuitenkaan hirveän kaukana ollut. Edes tasuri tästä ja täälläkin kehuttaisiin että on ne kovia.

Vaikea on kuitenkaan nähdä että tuolla joukkueella mentäisiin tälläkään kertaa puolivälieriä pidemmälle. Syynä juuri se, että taktisella puolella tulee niin paljon kuokkaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
.... Edes tasuri tästä ja täälläkin kehuttaisiin että on ne kovia...

En ole samaa mieltä tästä. Vaikka Belgia olisi onnistunut esim. Origin toimesta puskemaan pallon lopussa maaliin, niin Italiahan yllätti Belgian ihan housut kintuissa pelaamalla vahvaa identiteetti-futistaan. Belgia vaikutti sekalaiselta laumalta.

En tosin itsekään sanoisi, että keskeisintä oli Belgian keskeneräisyys vaan positiivisessa mielessä Italian valmius.
 
Viimeksi muokattu:
Onkohan kukaan Belgian pelaajista oikeasti kymmenien miljoonien arvoinen? Ei kyllä millään olisi uskonut, että Belgian joukkueen arvo on satoja miljoonia. Samalta se peli vaikutti kuin muillakin pikkumailla. Yleinen Belgialaispsykoosi päällä ja kaikki joukkueet haluavat belgialaisia? No ehkä nämä kisat vähän vähentävät monien belgialaisten houkuttelevuutta.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En ole samaa mieltä tästä. Vaikka Belgia olisi onnistunut esim. Origin toimesta puskemaan pallon lopussa maaliin, niin Italiahan yllätti Belgian ihan housut kintuissa pelaamalla vahvaa identiteetti-futistaan. Belgia vaikutti sekalaiselta laumalta.

Kyllä tuo lopputulos vaan vaikuttaa hyvin paljon mielikuviin ottelusta. Nyt Italia sai loppuhetkillä toisen, sinänsä ansaitun maalin, ja lopputulos vaikuttaa siltä kuin se olisi alistanut Belgian täysin. Kuitenkin Belgit pyörittivät toisella jaksolla aika lailla eikä tasoitusmaali olisi ollut pelitapahtumiin nähden mikään huutava vääryys. Tietysti heidän hyökkäämisensä laadusta voidaan keskustella (vrt. Saksa tai Espanja), mutta lopputuos ratkaisee.

Muutenkaan en näe että Italia olisi yllättänyt Belgiaa tai yhtään ketään housut kintuissa, nähdäkseni peli noudatteli ennalta spekuloitua käsikirjoitusta. Yllätys varmaan oli joillekin se, että tuollaistako se Belgian peli sitten onkin, kysymyksessä on todellakin jossain määrin ylihypetetty joukkue. Mutta minun silmääni Belgia pelasi ihan samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten Brasiliassa ja silloinkin tyyli riitti kahdeksan parhaan joukkoon.

Eli ovat ne kovia, omalla tavallaan.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Joo mutku Italia kato "suurmaa" ja Belgia "tähdenlento". Asiantuntijat selvästi vauhdissa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Oliko Belgialla eilisessä pelissä jokin taktiikka? Italia pelasi hyvin, mutta oliko Belgian saamattomuus vain Italian hyvyyttä?
Eilisen perusteellla, Belgia on vielä hyvin kaukana muista jalkapallon huippumaista, siitäkin huolimatta, vaikka hyviä pelaajia löytyy. Ehkä valmentaja on niin heikko, ettei osaa peluuttaa joukkueen materiaalia oikealla tavalla?
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Joo mutku Italia kato "suurmaa" ja Belgia "tähdenlento". Asiantuntijat selvästi vauhdissa.

Näinhän se nimenomaan on. Italialla on valtavan pitkä perinne maailman huipulla pelaamisesta. Italialainen valmennus on maailmanluokkaa. Oikeastaan sama kuka siellä penkin takana on. Belgia oli joitakin vuosia sitten sen tason joukkue, että Suomikin pystyi pyyhkimään sillä pöytää. Nyt kun pelaajatuotanto on huippua, he eivät vain pysty vielä ulosmittamaan potentiaaliaan. Ensimmäisenä laittaisin valmentajaa vaihtoon ja ottaisin tilalle kokeneen ulkomaalaisen.
 

Isäntä

Jäsen
Olisi ihan virkistävää nähdä Belgian maajoukkue jonkun oikean valmentajan alaisuudessa. No, ehkä kahden vuoden päästä sitten. Olipahan eilen taas taattua sormi suussa -futista. Toki Italia oli hyvä, ei siinä mitään. Lisäksi huvittavaa on, että kahden vuoden takaiseen tapaan Belgia saa parhaan paineen pelin lopussa kun vaihtomiehet tuovat vauhtia ja dynaamisuutta peliin. Sen sijaan Lukaku oli jälleen kammottavan heikko, Hazard sipsuttelee pallon kanssa vailla päämäärää ja De Bruyne jakelee luokattomia syöttöjä. Lisäksi Hazard pyörii pallohaukkana välillä puolen metrin päässä De Bruynesta. Olisi kiva nähdä jotain ajatusta ja rakennetta pelissä. Ja ennen kaikkea vapautuneisuutta. Todella väkinäiseltä se homma taas näytti.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Joo mutku Italia kato "suurmaa" ja Belgia "tähdenlento". Asiantuntijat selvästi vauhdissa.

Kannattaa katsoa kärjistyksen taakse. Italia pelasi selkärangasta tulevaa tavamerkkifutistaan oman identiteettinsä mukaisesti.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ehkä valmentaja on niin heikko, ettei osaa peluuttaa joukkueen materiaalia oikealla tavalla?

Valmentaja on ilman muuta suurin yksittäinen syypää. Wilmots on ilmeisesti hyvä hengenluoja, mutta häntä on koko ajan kritisoitu taktisesta köyhyydestä joka näkyi eilen kyllä hyvin. Väitän että vähänkään mietitymmällä hyökkäyspelitavalla Belgia olisi pyörittänyt Italian solmuun. Taidolliset rahkeet Belgeillä kyllä riittäisivät vaikka Espanjan tyyliseen pallokontrolliin ja monet avainpelaajista pelaavat hyvää futista seurajoukkueissaan.

Jutut jostain belgialaisten puutteellisesta identiteetistä ovat kyllä suomalaisten kirjoittamina paksuinta mahdollista paskaa, maa jolla on puutteellinen jalkapalloidentiteetti ei tuota tuon tason pelaajia. Ongelma on enemmän siinä että belgialainen identiteetti on noin muuten aika häilyvä, kahden kielialueen repimästä maasta on vaikea rakentaa yhtenäöistä maajoukkuetta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Jutut jostain belgialaisten puutteellisesta identiteetistä ovat kyllä suomalaisten kirjoittamina paksuinta mahdollista paskaa, maa jolla on puutteellinen jalkapalloidentiteetti ei tuota tuon tason pelaajia. Ongelma on enemmän siinä että belgialainen identiteetti on noin muuten aika häilyvä, kahden kielialueen repimästä maasta on vaikea rakentaa yhtenäöistä maajoukkuetta.

Verrataanko nyt Suomeen vai Italiaan? Mielestäni on ihan selvää, että Italian kohdalla on selvemmät sävelet, joskin ylipäätään vertailu on epäreilu, sillä Italia kuuluu futiksen suurmaihin. Ikävä kyllä emme heti saa tähän vastausta, mutta jos mietin vaikka kymmenen vuoden päähän, niin uskon Italian pelaavaan omanlaistaan futista kärkimaiden joukossa, Belgia taasen ei välttämättä kärkiporukoissa arvioissa heilu. Aika näyttää.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Kaikki on jo sanottu, mutta todetaan nyt itsekin vielä, että ei ole kyllä materiaalin kanssa lähellekkään samalla tasolla Wilmots. Uskomattoman köyhä esitys taktisesti, sen sijaan Italian peliä oli ilo katsella vaikka punaisten puolella tässä ollaankin. Parannettavaa jäi helvetisti, mutta tuskinpa lyhyellä turneella ehditään enää mitään suuria kehitysharppauksia ottaa.

Olikohan Suomen kanssa pelattu tasuri sittenkin kiinni Belgian pelisysteemin epäonnistumisesta ja Suomen vastaavan onnistumisesta? Suomihan pelasi vähän samaan tyyliin kuin Italiakin...
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Vaikka Belgia tuntuikin melko tuhnulta niin olihan tuossa tappiossa syynä se että Italia käytti paikkansa tehokkaasti ja pelasi muutenkin omilla vahvuuksillaan.
Heti kun Italia alkoi hyökkäämään niin Belgia oli vahvoilla etenkin vastaiskuissa.. italialaiset vaan sai ne pysäytettyä ottamalla taktiset keltaiset.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Väitän että vähänkään mietitymmällä hyökkäyspelitavalla Belgia olisi pyörittänyt Italian solmuun. Taidolliset rahkeet Belgeillä kyllä riittäisivät vaikka Espanjan tyyliseen pallokontrolliin ja monet avainpelaajista pelaavat hyvää futista seurajoukkueissaan.

Käsittämätön ja pohjaton väite. "Taidolliset rahkeet" perustuvat mihin? Valioliigaotteisiin? Eikös se kupla ole puhkaistu jo kymmeniä vuosia sitten?

Ja vähänkin kun olisi mietitty lisää hyökkäyspelitapaa niin ehkä he olisivat hallinneet sitä palloa metrin verran lähempänä italian maalia eli siinä tapauksessa noin 40metrin etäisyydellä. Nyt pääsivät lahjoitetuilla palloilla kerran puskemaan läheltä yli ja kerran vastakkain Buffonin kanssa josta odotettu tulos.

2-0 on taululla ja italialla paremmat paikat lisämaaleihinkin joten katotaan nyt vähän mitä väitteitä heitellään hatusta.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Verrataanko nyt Suomeen vai Italiaan?

Ei välttämättä kumpaankaan, tuo oli vain yleinen huomio keskusteluun. On selvää että Italia on jalkapallon perinteikäs suurmaa ja siten Belgiaa edellä, mutta ei Belgiakaan täysi aloittelija ole, sikäli puheet jostain tähdenlennosta ovat aika erikoisia.

Tuosta tulevaisuudesta sanoisin että Italialla on identiteettinsä mutta pelaajatuotanto on lamassa kun taas Belgian nousu ei ole perustunut muutamaan poikkeusyksilöön vaan kokonaiseen pelaajasukupolveen joka on kasvatettu systemaattisesti huipulle. Eli en näkisi että tuokaan asia on ihan noin yksinkertainen.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
"Taidolliset rahkeet" perustuvat mihin?

Pelaajien taitoihin. Vai väitätkö sinä että Belgialla ei ole taitavia pelaajia?

Mietitymmällä hyökkäyspelitavalla Belgia olisi puhkonut Italian linjan helposti, sillä heidän pelaajiensa taitotempotaso on eurooppalaisittain vertailtuna erittäin korkealla tasolla. He ovat pallon kanssa nopeita ja liikuttavat palloa nopeasti, eilen (ja maajoukkueessa muutenkin) ongelmana on kollektiivisuuden ja organisoimisen puute. Hyökkäykset pysähtyivät siihen mihin Italia halusi niiden pysähtyvän koska hyökkääminen oli liikaa yksilösuoritusten varassa. Espanjan tai Saksan pelityylillä tulos olisi ollut toinen, varsinkin kun muistetaan että Italian puolustajat ovat yksilöinä melko hitaita ja virhealttiita. Taidollisessa yksilöosaamisessa Belgian avainpelaajat eivät häviä Espanjan tai Saksan vastaaville juurikaan, ero syntyy pelitavasta.

Katsotaan tosiaan mitä heitellään juu, yhden pelin tuloksella voi runkata aikansa, mutta uuden seisokin saaminen voi olla vaikeampaa jos ei ymmärrä mitä kentällä varsinaisesti tapahtuu.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Katsotaan tosiaan mitä heitellään juu, yhden pelin tuloksella voi runkata aikansa, mutta uuden seisokin saaminen voi olla vaikeampaa jos ei ymmärrä mitä kentällä varsinaisesti tapahtuu.

"Belgia olisi voinut pyörittää italian solmuun" ja minä olen se joka ei ymmärrä mitä kentällä tapahtuu. No jokainen kovettaa munansa tavallaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös