Carolina Hurricanes 2016–2017

  • 76 161
  • 186

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Eipä taida olla avattu vielä uutta viestiketjua Carolinalle, joten heitetään jotain aloitusta ilmaan. Totuttuun tapaan ketju tuskin saa suurta yleisöryntäystä, mutta toivottavasti kauden mittaan tulee edes jotain keskustelua.

Carolinan 2015-16 kausi päättyi lopulta odotetusti runkosarjaan, mutta huolimatta loukkaantumista ja useamman pelaajan kauppaamisesta siirtorajalla joukkue taisteli loppuun asti. Pelkästään parempi lokakuu ja playoffit olisivat saattaneet olla täysi mahdollisuus. Carolinan paremman tulevaisuuden suhteen on kuitenkin helppo olla paljon levollisemmin mielin kuin vielä muutama vuosi sitten. Ronnie Francis ja Bill Peters ovat ainakin tähän asti tehneet loistavaa työtä.

Isompia muutoksia ei johtoportaaseen ole tullut tai ole tulossa. Mark Morris sai Carolinalta luvan lähteä valmentamaan St. Lawrencen yliopistoon, joten Charlotteen haetaan uutta päävalmentaa jo toisena kesänä peräkkäin. Muutoin ainoa kuulunut muutos on ollut ex-Cane Joni Pitkäsen liittyminen mukaan Carolinan scouttiryhmään.

Maalivahdit:


Eddie Läck - $2,750,000 (2018)
Alex Nedeljkovic - $842,500 (2019)
Daniel Altshuller - $728,333 (2017)

Cam Ward - UFA
Rasmus Tirronen - RFA


Ron Francis jatkaa kesäkuun alkupuolella keskusteluja Cam Wardin kanssa, joten yksi mahdollisuus on edelleen jatkaa samalla maalivahtikaksikolla kuin viime kaudella. Wardo oli menneellä kaudella selkeästi Läckiä parempi ja ottikin ykköstorjujan paikan itselleen. Mutta olisiko aika jo isommalle muutokselle? Tosin silloin katse täytyisi suunnata kauppa- tai UFA-markkinoille, ja löytyykö sieltä ilman ylihintaa selkeästi Wardoa parempaa torjujaa.

Nuorista Daniel Altshuller otti ison askeleen eteenpäin surkean ensimmäisen ammattilaiskauden jälkeen, mutta mielenkiintoisin nimi on kuitenkin muutaman kesän takainen kakkoskierroksen varaus Alex Nedeljkovic. Nedistä odotetaan sitä tulevaisuuden uutta ykköstorjujaa Carolinaan, mutta sen aika ei ole vielä tulevalla kaudella.

Puolustajat:

James Wisniewski - $5,500,000 (2017)
Justin Faulk - $4,833,333 (2020)
Ron Hainsey - $2,833,333 (2017)
Noah Hanifin - $925,000 (2018)
Haydn Fleury - $894,167 (2019)
Brett Pesce - $809,167 (2018)
Roland McKeown - $775,833 (2019)
Jaccob Slavin - $742,500 (2018)
Trevor Carrick - $675,000 (2017)
Tyler Ganly - $640,000 (2018)
Jake Chelios - $585,000 (2017)

Ryan Murphy - RFA
Michal Jordan - RFA
Danny Biega - RFA
Keegan Lowe - RFA
Dennis Robertson - RFA


Olipahan uskomaton kausi tulokaspuolustajien osalta. Noah Hanifin pelasi varauskesän jälkeen heti kokonaisen kauden puolustuksessa, eikä näyttänyt ollenkaan olevansa väärässä paikassa. Brett Pesce oli vieläkin parempi, tosin loppukauden loukkaantuminen ja ehkä muutoinkin pienoinen väsähtäminen vei parhaimman terän. Sen sijaan Jaccob Slavin aloitti hyvin ja paransi vain mitä pidemmälle kausi eteni. Slavin oli ykkönen kokonaisen kauden pelanneiden tulokaspakkien jääajassa, sekä mm. takeaways-tilaston kolmonen kaikkien pakkien osalta. Jos kyseinen kolmikko jatkaa kehitystään, niin puolustus on kunnossa pitkälle tulevaisuuteen.

Ensi kaudella kokemusta nuorten sekaan tuovat Ron Hainsey sekä viime kauden avauspelissä loukkaantunut James Wisniewski. Puolustuksen täydentää tietysti joukkueen ykköspakki Justin Faulk. #27 aloitti kauden huimasti, mutta loukkaantuminen vei ison osan loppukaudesta, eikä Faulk ollut enää paluun jälkeen kauden päätöspeleissä samanlaisessa iskussa.

Ja ettei puolustuksen tulevaisuus olisi pelkästään noiden herrojen varassa, niin NHL/AHL-kaukaloihin hyppäävät toissa kesän #7-varaus Haydn Fleury sekä Losista tullut Roland McKeown. Molemmat nostivat mukavasti tasoaan hieman vaisumman varauksen jälkeisen kauden jälkeen. Sitten löytyisi vielä koko ajan tasaisesti mutta hitaammin kehittyvä ykköskierroksen varaus Ryan Murphy (RFA). Murphy pelasi alkukaudesta jo ihan pätevästi NHL:ssäkin, mutta loukkaantuminen ja muiden nuorten esiinmarssi pudotti osakkeita nokkimisjärjestyksessä. Carolina tarvitsee tällä hetkellä enemmänkin apua hyökkäykseen, joten Murphy saattaa olla yksi todennäköisimmistä kaupattavista.

Hyökkääjät:

Jordan Staal - $6,000,000 (2023)
Jeff Skinner - $5,725,000 (2019)
Elias Lindholm - $2,700,000 (2018)
Joakim Nordström - $1,275,000 (2018)
Jay McClement - $1,200,000 (2017)
Andrej Nestrasil - $912,500 (2017)
Andrew Poturalski - $858,750 (2018)
Phillip Di Giuseppe - $817,500 (2017)
Brock McGinn - $811,667 (2017)
Nicolas Roy - $705,000 (2019)
Valentin Zykov - $705,000 (2018)
Clark Bishop - $695,000 (2019)
Lucas Wallmark - $683,333 (2018)
Erik Karlsson - $661,667 (2017)
Sergey Tolchinsky - $616,667 (2018)

Riley Nash - UFA
Nathan Gerbe - UFA
Chris Terry - UFA
Brad Malone - UFA
Derek Ryan - UFA
T.J. Hensick - UFA
Victor Rask - RFA
Patrick Brown - RFA
Brody Sutter - RFA
Brendan Woods - RFA
T.J. Hensick - UFA
Justin Shugg - RFA
Zach Boychuk - RFA
Carter Sandlak - RFA
Anthony Camara - RFA
Dane Fox - RFA


Hyökkäyksessä ovat tällä hetkellä Carolinan suurimmat puutteet. Toki viime kaudella oli myös valonpilkahduksia. Jeff Skinner (28+23) onnistui taas löytämään tehoja hyökkäyspäässä, mutta mikä parasta, oli kahdensuunnan pelissään kuin uusi mies. Iso harppaus yhdessä kaudessa, kun vuosi sitten epäiltiin pystyykö Skinny koskaan olemaan toimiva ase Bill Petersin pelityylissä. Jordan Staal (20+28) nousi joukkueen johtavaksi pelaajaksi kauden edetessä, ja olihan ketju Nordström-Staal-Nestrasil aikamoisessa iskussa ennen Nestrasilin loukkaantumista. Victor Rask (21+27) kävi kauden jälkeen korjauttamassa olkapäänsä ja ruotsalaisen pitäisi olla pelikunnossa kauden alkuun. Toisin kuin Elias Lindholm, niin Rask jatkoi kehitystään eikä toisen kauden kuuluisista vaikeuksista ollut tietoakaan. Kesän tärkein RFA-pelaaja. Joukkueen menestymiseen vaikuttaa myös suurelta osin Elias Lindholmin kehittyminen. Viime kaudella kehitystä ei oikeastaan ollut nähtävissä laisinkaan, nyt samanlaiseen tasapaksuun kauteen ei ole enää vara.

Phillip Di Giuseppe oli puolestaan hyökkäyksen positiivisin yllättäjä, ja odotan PDG:ltä vahvaa ensi kautta top9-roolissa. PSG:n ohella myös toinen kesän 2012 toisen kierroksen varaus Brock McGinn omaa hyvät mahdollisuudet taistella paikasta NHL:ssä. OHL:ssä kovia tehoja iskenyt Sergey Tolchinsky koki puolestaan noin puolikkaan kauden ajan kuinka iso muutos on hypätä junioreista ammattilaiseksi. Onneksi Tolchinsky otti opit vastaan ja osoitti loppukaudesta että paikka NHL:ssä ei olekaan niin kaukainen unelma.

Kaikki tietänevät mitä kaikkea Sebastian Aho teki viime kauden aikana. Ja jos Aho pystyy samanlaiseen tekemiseen NHL:ssä, niin yksi top6/top9-paikka on täytetty. Vaikka tulevaisuus sen vasta lopullisesti kertoo, niin nyt voisi nostaa hattua Ron Francisin kovasti vahvistamalle scout-porukalle. Ahon varjoon on jäänyt toisen Euroopassa pelanneen 'Canes-lupauksen otteet. Lucas Wallmark iski lainasopimuksella Luleåssa runkosarjassa 32 pistettä (8+32) ja playoffeissa 11 otteluun 9 pistettä (7+2). Ilman muuta toinen mielenkiintoinen tulokas Pohjois-Amerikkaan. QMJHL:n maalikuninkuuden voittanut Nicolas Roy jatkanee vielä yhden kauden junioreissa.

NHL Entry Draft 2016

1.kierros: #13, #21
2.kierros: #43, #50
3.kierros: #66, #73, #74
4.kierros: #103
5.kierros: #133
6.kierros: #163


Varausvuoroja on kahdelle seuraavalle kesälle kasassa jo todella mukavasti. Nyt löytyisi mm. 7 vuoroa välillä #13-#74. Ei tarvitse olla kovinkaan suuri ennustaja, niin voisi sanoa Francisin varmasti kauppaavan tai ainakin yrittävän kaupata osaa vaihdossa valmiimpiin pelaajiin. Viimeksi organisaatiolla on ollut kaksi ykköskierroksen varausta vuonna 1997, ja silloin jälkimmäinen kaupattiin San Josen muutamaa vuoroa alempaan kakkoskierroksen varaukseen. Ainoa kerta kun on varattu kahdesti ensimmäisellä kierroksella löytyy vuodelta 1983. Saas nähdä kuinka käy nyt.

Jatkakaa...
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Carolina on varmasti varsinkin monille suomalaisille NHL:ää seuraaville yksi niistä HMV-joukkueista, jotka eivät herätä minkäänlaista fiilistä. Kuulun itse tähän joukkoon, mutta viime kausi jotenkin herätti kiinnostuksen vähän laajempaan seurantaan myös Canesin kohdalla. Toki Sebastian Ahon otteet Suomessa sekä Leijona-paidassa auttavat asiaa.

Jos nyt jotain tulevaisuudesta yrittäs kirjoittaa. Hurricanes tarvitsisi sen uuden franchise-sentterin, niin kuin monet muutkin. Joukkue on kuitenkin siinä mielessä tällä hetkellä hyvällä mallilla, että puolustus on paperilla sekä potentiaalin puolesta kunnossa seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi (Faulkin diili auttaa asiaa), hyökkäyksestä löytyy ns. kakkoskorin jätkiä riittämiin, joista osa on ihan top-6 pelaajia ja maalivahtiprospectina yksi parhaista, Yhdysvaltojen maailmanluokan kehitysohjelman helmi Nedeljkovic. Kuitenkin se ykköstähti puuttuu ja kuten useampaan kertaan tälläkin palstalla on todettu, sitä tulevaa superstaraa ei oikein muualta kuin draftista saa.

Road to Nolan Patrick?
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Mark Morris sai Carolinalta luvan lähteä valmentamaan St. Lawrencen yliopistoon, joten Charlotteen haetaan uutta päävalmentaa jo toisena kesänä peräkkäin.

Ja uusi päävalmentaja on nyt löytynyt...tuttu nimi jääkiekon ystäville...Ulf Samuelsson.

Kaksi vuotta sitten Samuelsson oli ainakin huhujen mukaan vahva ehdokas Carolinan päävalmentajaksi, Bill Peters vei silloin kuitenkin paikan. Nyt Ronnie Francis löysi hyvälle ystävälleen kuitenkin uuden mahdollisuuden, ja Ulf nousee Charlotten päävalmentajaksi. Erittäin tyytyväinen tähän.

Hurricanes tarvitsisi sen uuden franchise-sentterin, niin kuin monet muutkin.

Juurikin näin. Jos huomioidaan vain Carolinan historia, niin joukkueessa on useimmiten löytynyt ihan pätevä +20 minuuttia pelannut ykkössentteri...Keith Primeau, Ron Francis, Rod Brind'Amour, Eric Staal... Nyt sellaista ei tosiaan ole. Toisaalta 2003 on myös ainoa vuosi kun joukkue on pelannut itsensä huonoimpien top4:seen sitten 90-luvun alun. (Jätin nyt laskuista työsulkukauden jälkeisen saadun #3-vuoron ja 2004 vuoden Columbus-kaupan). Joten ymmärrettävästi Nolan Patrick tuntuu hyvinkin kaukaiselta. Mutta jos katsoo esim. tuota mainitsemaani neljän pelaajan listaa, niin juurikin vuonna 2003 tuli Staal #2 ja edellisen #2-varauksen Chris Prongerin jälkimainingeissä tuli puolestaan Shanahan/Primeau/Brind'Amour. Francis tuli sitten free agenttina, mutta kyseessä oli tavallaan eräänlainen "kotiinpaluu". Ja olihan Ronnie myös aikoinaan koko varaustilaisuuden neljäntenä varattu nuorukainen.

Toki se ykkössentteri on mahdollista löytää aivan kärkivarausten ulkopuoleltakin, mutta onhan se taas astetta haastavampaa. Vaikuttaisi tällä hetkellä että Carolina on onnistunut loistavasti 2010-luvun 2.kierroksen varauksissa, mutta ykkösvaraukset ovat olleet tähän mennessä vain ihan-ok-tasoisia, osaltaan koska odotuksetkin ovat tietysti paljon kovempia. Viime vuosina Francis apureineen on myös keskittynyt enemmänkin puolustuksen kasaamiseen, mistä tuloksena mm. Haydn Fleury ja Noah Hanifin. Tänä vuonna ykköskierroksella on luultavammin odotettavissa sitten hyökkääjiä, vuorot eivät kuitenkaan ole edelleenkään ykköskorissa, vaan vasta numeroilla 13 ja 21. Onko odotettavissa sitten jossain vaiheessa sellainen Pronger/Shanahan -tyyppinen vaihtokauppa?

No ei tietysti pidä unohtaa Elias Lindholmia, jolta löytyy potentiaalia nousta jopa ykköskentän sentteriksi. Tällä hetkellä Lindy ei ole sitä, ja toinen ruotsalainen Victor Rask onkin kokonaisuudessa valmiimpi pelaaja. Rask tulee olemaan hyvä kakkossentteri, mutta tuskin koskaan enempää.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Viime vuosina Francis apureineen on myös keskittynyt enemmänkin puolustuksen kasaamiseen, mistä tuloksena mm. Haydn Fleury ja Noah Hanifin.

Tästä mä oikeasti tykkään. Kun katsoo viime kausien mestareita, niin kovia puolustuksia on onnistuttu rakentamaan ja ainakin oman seurani näkökulmasta katsottuna se on mennyt niin, että ensin on varattu puolustajat ja sitten ne supertähdet hyökkäykseen.

Jos tulevaisuutta miettii, niin Faulk tulee olemaan tuolla nykyisellä diilillään se ykköspuolustaja sopimuksensa loppuun ja antaa omalla tuellaan mm. Hanifinille sekä Fleurylle aikaa ja tilaa sopeutua sekä opetella olemaan johtavia puolustajia NHL:ssä. Siinä sivussa Slavin, Murphy sekä Pesce kehittyvät samalla. Kova kuusikko, ihan älytön.

Tuossa on kuitenkin se ongelma mikä tulee väistämättä jokaiselle joukkueelle eteen eli palkkakatto. Tuo puolustus uusine diileineen aikanaan voi olla yksi NHL:n kalleimmista, jos Faulk aiotaan vielä pitää nykyisen sopimuksensa jälkeen. Itse näkisin, näin sohvaperunamanagerina ideaalisimman tilanteen Canesin kannalta niin, että Justin Faulk treidataan ennen viimeistä sopimusvuottaan johonkin todella arvokkaaseen, koska se vastine tulee olemaan äärimmäisen kova. Ehkä yksi palkkakattoajan kovimmista. Sillä vastineella voi täyttää ne aukot, jota muualta löytyy ja samalla sulla on heittää Hanifin tai Fleury ykköspuolustajaksi.

Seuraavien kolmen vuoden aikana, alkaen tästä kesästä, vain se uusi ykkössentteri omista varauksista mielellään, nykyiset top 6-hyökkääjät Lindholmin sekä Raskin johdolla jatkavat kehitystään ja näin teillä on siellä Carolinassa contender huikealla ikärakenteella.

Helppoa kuin heinänteko.
 
Jos tulevaisuutta miettii, niin Faulk tulee olemaan tuolla nykyisellä diilillään se ykköspuolustaja sopimuksensa loppuun ja antaa omalla tuellaan mm. Hanifinille sekä Fleurylle aikaa ja tilaa sopeutua sekä opetella olemaan johtavia puolustajia NHL:ssä. Siinä sivussa Slavin, Murphy sekä Pesce kehittyvät samalla. Kova kuusikko, ihan älytön.

Tuossa on kuitenkin se ongelma mikä tulee väistämättä jokaiselle joukkueelle eteen eli palkkakatto. Tuo puolustus uusine diileineen aikanaan voi olla yksi NHL:n kalleimmista, jos Faulk aiotaan vielä pitää nykyisen sopimuksensa jälkeen. Itse näkisin, näin sohvaperunamanagerina ideaalisimman tilanteen Canesin kannalta niin, että Justin Faulk treidataan ennen viimeistä sopimusvuottaan johonkin todella arvokkaaseen, koska se vastine tulee olemaan äärimmäisen kova. Ehkä yksi palkkakattoajan kovimmista. Sillä vastineella voi täyttää ne aukot, jota muualta löytyy ja samalla sulla on heittää Hanifin tai Fleury ykköspuolustajaksi.

Lisätään vielä Roland McKeown tuohon puolustuksen kovaan prospect pooliin. McKeown on Fleuryn tavoin aloittamassa ammattilaisuraansa ensi kaudella. AHL on molemmille hyvä paikka kehittyä. Ja samaan aikaan tämän kauden tulokaskolmikko (Hanifin, Slavin, Pesce) aloittaa toisen ammattilaiskautensa ja näin ollen niillä on kaksi kautta tulokassopimusta jäljellä. Sen kahden kauden aikana/jälkeen Carolinassa ollaan viisaampia edellä mainittujen kehitysten suhteen, joten ihan rauhassa tässä voi tehdä ratkaisuja. Kaikkia heistä ei tietenkään voida pitää, mutta jos kehitys menee hyvin eteenpäin, niin joku niistä voi olla vielä arvokas kauppatavara. Se voi olla Faulk tai sitten se voi olla joku ihan toinen. Positiivinen ongelma parhaimmillaan.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Lisätään vielä Roland McKeown tuohon puolustuksen kovaan prospect pooliin. McKeown on Fleuryn tavoin aloittamassa ammattilaisuraansa ensi kaudella. AHL on molemmille hyvä paikka kehittyä. Ja samaan aikaan tämän kauden tulokaskolmikko (Hanifin, Slavin, Pesce) aloittaa toisen ammattilaiskautensa ja näin ollen niillä on kaksi kautta tulokassopimusta jäljellä. Sen kahden kauden aikana/jälkeen Carolinassa ollaan viisaampia edellä mainittujen kehitysten suhteen, joten ihan rauhassa tässä voi tehdä ratkaisuja. Kaikkia heistä ei tietenkään voida pitää, mutta jos kehitys menee hyvin eteenpäin, niin joku niistä voi olla vielä arvokas kauppatavara. Se voi olla Faulk tai sitten se voi olla joku ihan toinen. Positiivinen ongelma parhaimmillaan.

Joku oleellinen aina unohtuu, kiitos lisäyksestä. Ja niin kuin mainitsitkin, kyseessä on positiivinen ongelma parhaimmillaan.
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Eikä täysin kannata unohtaa myöskään Charlottessa kaksi kautta kehittymässä jo ollutta Trevor Carrickia. Pisteissä Charlotten kolmonen 2014-15 (32p) ja kakkonen 2015-16 (42p). Varattiin kesällä 2012 muuten viisi vuoroa aiemmin kuin Jaccob Slavin.

Täysin samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa, että nyt ei kannata tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä, vaan antaa nuorten pelata ja kehittyä muutaman vuoden. Kaikkia mainittuja ei tietenkään ole mahdollista pitää pitkään joukkueessa, joten jossain vaiheessa on edessä isoja päätöksiä. Kätisyys on myös yksi tärkeä tekijä. Faulk, Pesce, McKeown ja Murphy ovat righteja; Slavin, Hanifin, Fleury ja Carrick leftejä.

Näin Carolinan kannattajana odottaa kieltämättä innolla ensi kautta, sillä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (viimeisimpänä Faulk) ei ole nähty tässä organisaatiossa puolustajilta tuollaisia tulokaskausia. Nyt niitä oli vieläpä kolme ja kaikki hyppäsivät suoraan yliopistosarjasta. Tuleeko sitten niitä toisen kauden kirouksia? Pitänee muistaa myös, että jos joku ei ole valmiina, niin Fleury oli jo viime syksynä todella hyvä verrattuna myöskin edellä mainittuun kolmikkoon ja taistelee varmasti NHL-paikasta. Toisaalta Fleury ja McKeown saavat myös tarvittaessa kaikessa rauhassa kehittyä Charlottessa. Uusi coach Samuelsson tietänee jotain puolustajista ja pyöriihän siellä kehitystehtävissä toinenkin aika vankan pelaajakokemuksen omaava herra, #2 Glen Wesley.
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Canes Agree to Terms with Josh Wesley
Josh "Glenin poika" Wesley siis kolmen vuoden entry-level sopimukseen Carolinan kanssa. Ehkä pienoinen yllätys, mutta annetaan Joshille mahdollisuus.

-----

Sitten ei-niin-hyviä uutisia omistajan tilanteesta. Ei nyt suoraan Carolinaan liittyvää, mutta herättäähän tuollaiset kysymyksiä tulevaisuudesta.
http://www.canescountry.com/2016/6/1/11827670/peter-karmanos-carolina-hurricanes-lawsuit-nhl
http://www.clickondetroit.com/busin...n-dispute-involving-carolina-hurricanes-loans
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Missä muut kirjoittajat näkevät Sebastian Ahon potentiaalin ylärajan? En usko, että mistään tulevaisuuden supertähdestä puhutaan, mutta olisin yllättynyt, jos Ahosta ei kuoriudu suhteellisen lyhyelläkin aikataululla, erittäin kelpo top-6 hyökkääjä. Taitotasosta ja peliälystä homma tuskin jää kiinni... Ahonm rinnalle nälkäinen sniper tekemään tuhojaan.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Missä muut kirjoittajat näkevät Sebastian Ahon potentiaalin ylärajan? En usko, että mistään tulevaisuuden supertähdestä puhutaan, mutta olisin yllättynyt, jos Ahosta ei kuoriudu suhteellisen lyhyelläkin aikataululla, erittäin kelpo top-6 hyökkääjä. Taitotasosta ja peliälystä homma tuskin jää kiinni... Ahonm rinnalle nälkäinen sniper tekemään tuhojaan.

Ennen ensimmäistäkään NHL-ottelua näkisin potentiaalin olevan contenderin kolmosketjussa kakkosylivoima-ajalla mehustettuna. Vähän heikoimmissa joukkueissa sitten selkeä kakkosketjun hyökkääjä.

Ja jottei kellään mene mielipiteeseeni kuppi nurin, suosittelen katsomaan viime kausien konferenssifinaaleihin päässeiden joukkueiden kolmosketjuja. Toki Aho voi tehdä paremmankin uran ei siinä, kehityksen ja vastuun kannalta pääsee hyvään joukkueeseen.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Ennen ensimmäistäkään NHL-ottelua näkisin potentiaalin olevan contenderin kolmosketjussa kakkosylivoima-ajalla mehustettuna. Vähän heikoimmissa joukkueissa sitten selkeä kakkosketjun hyökkääjä.

Ja jottei kellään mene mielipiteeseeni kuppi nurin, suosittelen katsomaan viime kausien konferenssifinaaleihin päässeiden joukkueiden kolmosketjuja. Toki Aho voi tehdä paremmankin uran ei siinä, kehityksen ja vastuun kannalta pääsee hyvään joukkueeseen.

Ei mene kuppi nurin ainakaan minulla.. Olisi vain mukava tietää tarkemmin mistä uskot Aholla homman jäävän kiinni? Mielestäni pärjäsi -varsinkin ikä ja kukkakeppiys huomioonottaen - varsin kivasti jo kuluneissa kisoissa myös näitä isoja maita vastaan, toki isossa kaukalossa. Tuosta kun vähän miehistyy, niin itse en estettä sille, että Ahosta kehittyy suoritusvarma kakkoskentän kaveri. Jussi Jokinen volume 2... (ehkä jopa update version) ja jopa contender tiimissä..

Minuun teki suuren vaikutuksen Ahon peliäly.. Sitä kun on vähän hankalampi opettaa kuin muita ominaisuuksia. Pituutta kuitenkin 183cm ja onhan se mahdollista että tuohonkin tulee vielä sentti pari päälle, kun 18 kesäisestä puhutaan, eli ei kuitenkaan mikään hukkapätkä.
 

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Missä muut kirjoittajat näkevät Sebastian Ahon potentiaalin ylärajan? En usko, että mistään tulevaisuuden supertähdestä puhutaan, mutta olisin yllättynyt, jos Ahosta ei kuoriudu suhteellisen lyhyelläkin aikataululla, erittäin kelpo top-6 hyökkääjä. Taitotasosta ja peliälystä homma tuskin jää kiinni... Ahonm rinnalle nälkäinen sniper tekemään tuhojaan.
Yläraja Zeta ja alaraja paremmilla käsillä varustettu Jussi Jokinen.
 

Ralph

Jäsen
Yläraja Zeta ja alaraja paremmilla käsillä varustettu Jussi Jokinen.
Isot on odotukset, jos alaraja vedetään yli 50 pisteen pelaajaksi. Siis paremmilla käsillä varustetuksi. Olisiko alaraja KHL-pelaajassa?
 

Tiiviste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Coyotes, Isles, Flyers, Ässät
Jännä juttu. Pitkään tuntui hurrikaanilauma olevan siellä hmv-osastolla, mutta nyt parin kauden aikana on muuttunut yhdeksi kiinnostavimmista joukkueista! Ehdottomasti täytyy pitää paremmin suurennuslasin alla tulevalla kaudella. Aholle toivon onnistumista ja läpimurtoa. Saarelalle toivon myös pelkkää hyvää, mikäli joku päivä onnistuu lyömään itsensä läpi kunnolla.

Ja edelleen pidän pelipaitoja liigan hienoimpien joukossa.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Isot on odotukset, jos alaraja vedetään yli 50 pisteen pelaajaksi. Siis paremmilla käsillä varustetuksi. Olisiko alaraja KHL-pelaajassa?

Ei se Jussikaan ole tainnut läpi NHL-uransa tasaisesti yli 50 pisteen rajaa puhkoa, mutta joo onhan sulla pointti tuossa. En tiedä, mutta kyllä allekirjoittaneelle tulisi isona yllätyksenä, jos Aho tippuisi KHL-pelaajaksi, sen verran lahjakkaasta kaverista kuitenkin kyse, Tosin vähintään yhtä suuri yllätys olisi jos hänestä kuoriutuisi uusi Zeta :-) Omat odotukseni ovat kummankin suhteen pari naksua maltillisemmat... Miten näette vertailun toiseen nuorukaiseen, T. Teräväiseen? Licolla ainakin luulisi löytyvän mielipiteitä tässä vertailussa...
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Olisi vain mukava tietää tarkemmin mistä uskot Aholla homman jäävän kiinni? Mielestäni pärjäsi -varsinkin ikä ja kukkakeppiys huomioonottaen - varsin kivasti jo kuluneissa kisoissa myös näitä isoja maita vastaan, toki isossa kaukalossa. Tuosta kun vähän miehistyy, niin itse en estettä sille, että Ahosta kehittyy suoritusvarma kakkoskentän kaveri. Jussi Jokinen volume 2... (ehkä jopa update version) ja jopa contender tiimissä..

Minuun teki suuren vaikutuksen Ahon peliäly.. Sitä kun on vähän hankalampi opettaa kuin muita ominaisuuksia. Pituutta kuitenkin 183cm ja onhan se mahdollista että tuohonkin tulee vielä sentti pari päälle, kun 18 kesäisestä puhutaan, eli ei kuitenkaan mikään hukkapätkä.

Peliälyn sekä pelinopeuden puolesta Aho menee top-6 hyökkääjästä, mutta se viimeinen erityistaito puuttuu jota mielestäni kahden ensimmäisen ketjun pelaaja vaatii. Puhuttaessa siis contenderista eli mestaruutta tavoittelevasta joukkueesta joka myös siihen kannun voittamiseen pystyy. Mikään ei tietysti estä sitä etteikö hän vielä tuosta kehittyisi radikaalistikin.

Jokinen on ihan hyvä vertaus, näkisin että Aholla on potentiaalia tehdä parempikin ura. Tasainen suorittaja molemmissa päissä kenttää. Valmentajan ihannepelaaja.

Miten näette vertailun toiseen nuorukaiseen, T. Teräväiseen? Licolla ainakin luulisi löytyvän mielipiteitä tässä vertailussa...

Pojilla on ikäeroa muutama vuosi eli vaikea tehdä selkeää vertailua, mutta Ahon ikäisenä Teuvo ei ollut lähelläkään Sebastianin tasoa.

Teräväinen toki teki Liigassa hyvällä tasolla pisteitä saman ikäisenä, mutta Aho on sekä offensiivisesti edellä että kokonaisvaltaisessa pelaamisessa verrattuna 19-vuotiaaseen Teräväiseen. Teuvo on mennyt toki eteenpäin rajusti siitä varsinkin kokonaisvaltaisessa pelaamisessa ja pelaa käytännössä tilannetta kuin tilannetta tällä hetkellä NHL:ssä.

Mä näen kuitenkin, että tuo Ahon tyyli sopii NHL:ään erinomaisesti kun vain saa sen kropan kuntoon. Teräväisellä on samat ongelmat, mutta jotenkin parin vuoden aikana NHL:ssä hän ei ole omaan silmään tehnyt vaikutusta parin väläytyksen lisäksi. Teräväinen on eri tavalla pelinopea kuin Aho, siitä on jotenkin aistinut sen hermostuneisuuden, itseluottamuksen puutteen ja sitä kautta hätäilyn. Aho vaikuttaa niin paljon fiksummalta pelaajalta, joka myös uskaltaa pelata.

Täytyy huomioida näissä analyyseissani sitä, että suomalaiset junnut saavat multa aika paljon kritiikkiä, koska pyrin olemaan mahdollisimman realistinen. Ehkä jopa tietynlaista ylikritiikkiäkin harrastan. Ja ehkä suurin huomio täytyy antaa sille, ettei Aho ole pelannut peliäkään NHL:ssä eli vertailu on vaikeaa.

Summa summarum kuitenkin: ennustan, että Aho tekee kovemman uran kuin Teräväinen ja Granlundit. Sopii mielestäni NHL:ään paremmin liikkeensä, pelinopeuden- ja rohkeuden sekä älykkyytensä vuoksi.
 

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Summa summarum kuitenkin: ennustan, että Aho tekee kovemman uran kuin Teräväinen ja Granlundit. Sopii mielestäni NHL:ään paremmin liikkeensä, pelinopeuden- ja rohkeuden sekä älykkyytensä vuoksi.
Samaa mieltä. Lisäksi peliälykkyyden alle voitanee laskea Ahon erinomainen mailankäyttö kiekottomana. Pystynee korvaamaan parilla ekalla kaudella vajavaista vääntövoimaa nerokkaalla mailankäytöllään laidoissa ja kulmissa. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä Ahon keskialueen syötönkatkotilastot tältä kaudelta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
En jaksa alkaa kännykällä lainailee, mutta @Lico sanoit ettei Teuvo ollut lähelläkään Ahon tasoa kun oli saman ikäinen kuin mitä Aho nyt niin miten sitten perustelet sen, että Teuvo varattiin siinä jossakin kahdenkymmenen paikkeilla kun Ahon varaus venyi toiselle kierrokselle? Heikompi draftvuos vai?

Uskon kyl, että Aho lyö itsensä läpi NHL:ssä.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
En jaksa alkaa kännykällä lainailee, mutta @Lico sanoit ettei Teuvo ollut lähelläkään Ahon tasoa kun oli saman ikäinen kuin mitä Aho nyt niin miten sitten perustelet sen, että Teuvo varattiin siinä jossakin kahdenkymmenen paikkeilla kun Ahon varaus venyi toiselle kierrokselle? Heikompi draftvuos vai?

Uskon kyl, että Aho lyö itsensä läpi NHL:ssä.

Eihän sillä ole väliä millä kierroksella varattiin, kun nimenomaan tarkoitin draftin jälkeistä vuotta. Mielestäni juuri se kausi (Aholla juuri päättynyt kausi ja Teuvolla 2012-13) meni selkeästi Sebastianille noin kehityksen osalta. Toisin sanoen, Aho on yhdeksäntoista vuotiaana parempi mitä Teräväinen oli yhdeksäntoista vuotiaana.

Tosin en mä Ahoa ole Liigassa nähnyt tällä kaudella pudotuspelejä lukuunottamatta ja Teräväiseltä näin käytännössä kaikki ottelut tuolloin Liigassa. Kuitenkin Aho veti itsensä ansaitusti A-maajoukkueeseen ja oli koko kauden Kärppien parhaimmistoa lukemani perusteella.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Missä muut kirjoittajat näkevät Sebastian Ahon potentiaalin ylärajan?
Tätä just mietin yksi päivä ja ajattelin että uskaltaako Ahoa vielä yhdistää semmoiseen pelaajaan kuin Pavel Datsyuk.

Joo vertaus on todella kova, mutta ottaen huomioon Ahon iän ja sen että jos kehityskäyrä jatkaa sojottamistaan samaan suuntaan, missä se oli koko menneen kauden niin miksei? Noh ei nyt mennä asioiden edelle kuitenkaan. Kaikenlaista voi tapahtua.

Kumminkin noin kypsää 18-vuotiasta pelaajaa en minä ainakaan muista koskaan nähneeni. Äärimmäisen harvinaisesta pelaajasta on tässä mielessä kyse.

Nämä vertailut johonkin toiseen pelaajaan on aina vähän typeriä minusta ja jopa epäreilujakin. Antaa hänen itsensä nyt vaan tehdä oma uransa. Onneksi nämä nuoret taitaa olla sen verran tervepäisiä että ymmärtävät vaan nauttia pelaamisestaan ja jättää nämä pätemiset ja spekuloinnit muiden hommiksi. :)
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Saapa nähdä, mitä Carolina tekee offilla. Kuten moneen kertaan toistettua, pakkiosastolla kaikki on niin hyvin, että melkein toivoisi satsauksia hyökkäykseen sieltä treidaamalla. Turhapa näillä on vielä sen kummemmin spekuloida...

Kuinkahan paljon Eric Staalille maksetaan ensikaudella?











;)
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Hinta oli kohtalainen, mutta täytyy kyllä sanoa, että meikäläinen on tyytyväinen tähän Tuuvo-kauppaan. Aho ja Teräväinen tuovat roppakaupalla peliälyä ja monipuolisuutta kärkiosaamista kaipaavaan Hurricanesiin. Jos molemmat saavuttavat potentiaalinsa, niin Francisille sulka hattuun.

Rask, Lindholm, Aho, Skinner, Teräväinen, Di Giuseppe, Wallmark, Saarela... Miten tämä Carolinan nuori hyökkääjäosasto näyttää yhtäkkiä ihan potentiaaliselta?
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Älkää arvon Canesin kannattajat odottako Teräväiseltä liikoja ainakaan sentteripelin suhteen, uskon vahvasti, että tulee olemaan oikea laitahyökkääjä prime-iässään. Saitte fiksun sekä kokonaisvaltaisen pelaajan, joka tarvitsee paljon minuutteja kehittyäkseen. Toivon Jokeri-ajoista Teuvoa seuranneena kaikkea hyvää hänelle, vaikka en nähnyt häntä kovin oleellisena palasena Blackhawksia. Toki tuo halpa ensi vuosi olisi ollut ihan hyvä käyttää, mutta nyt mennään näillä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Äkkiseltään kuulostaa tosi hyvältä Teuvon ja suomikiekon ystävien kannalta. Carolinassa varmasti olisi isompi rooli tarjolla ja nimenomaan hyökkäyspäähän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös