Oulun Kärpät 2016–2017

  • 1 258 502
  • 6 355

Hessu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL, AC Oulu, Liverpool
Ensin valitetaan sitä, ettei tänne ketään tuu. Sitten kun tulee, niin valitetaan sitä, kuinka paskoja ovat.

Kähkönen oli Kärpissä pelatessaan hyvä, ja alivoimalla loistava. Kuinka moni täällä on edes nähnyt Kähkösen otteluita parina viime kautena SHL:ssä? Muistakaa myös ne roolitukset.

Lehtosella ollut vaikeata, sitä ei voi kiistää kukaan. Mutta kyllähän herralla potentiaalia on. Ei SHL:n maalipörssiä mikään tusinajätkä voita. Aikaa siitä on jo toki viisi vuotta, mutta oikeassa roolissa Lehtonen paukuttelee Liigassakin hurjia maalimääriä.

Kyllä tänne vielä kovia pelimiehiä tulee varmasti. Nyt eletään vasta toukokuun puoliväliä. Ensimmäiset pelit pelataan tasan kolmen kuukauden päästä, joten aikaa on.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Erinomaiset vahvistukset hommasi Kärpät. Kähkönen on kolmosketjuun todellinen vahvistus. Mietinkin, jotta mistä aiomme haalariosaston ensi kaudeksi raapia. Nyt tuli Kähkösen muodossa siihen kategoriaan täydennystä parhaasta A-luokasta. Lehtonen täydentää mainiosti kakkoslinjamme. Ykkösketju uupuu edelleen. Sinne tulee täydennystä huippupelaajien korista.

Sebastian Aho lähtee varmuudella.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Ensin valitetaan sitä, ettei tänne ketään tuu. Sitten kun tulee, niin valitetaan sitä, kuinka paskoja ovat.

Kähkönen oli Kärpissä pelatessaan hyvä, ja alivoimalla loistava. Kuinka moni täällä on edes nähnyt Kähkösen otteluita parina viime kautena SHL:ssä? Muistakaa myös ne roolitukset..

Niin no varmaan sen takia valitetaan, koska Kähkönen nyt vaan sattuu olemaan aika huono ja ura vielä entisestään laskusuunnassa.

Oli toisella Kärppäkaudella oikeasti jo huono. Vain nimi selässä piti peliajan tapissa. Poffeissa hyvissä ketjuissa 5 pistettä 16 peliin. Ylivoima aikaa sai vaikkei tapahtunut juuri mitään. Alivoimalla ei todellakaan loistava. Aho ja Pyörälä on loistavia alivoimapelaajia. Kähkönen on, no sanotaanko että käyttökelpoinen. Optimirooli nelosketjussa, paikka kolmosessakin on jo liikaa. Toisaalta voi olla, että Kärppien ensi kauden kolmonen ei ole sitä tasoa mihin on totuttu viimeiset kolme kautta, joten saattaa se Kähkönenkin mennä jo siinä porukassa ilman, että hirveästi häiritsee se, että on ketjunsa heikoin lenkki.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Aika rankkaa tekstiä. Kyllä sinne vielä useampi pelimies tulee ennen kauden alkua. ja sitäpaitsi Kärpillä on rahaa vaikka vaihtaa koko joukkue (ja valmentaja) kauden aikana jossei noilla hepuilla tulosta tule. Rahalla saa pelimiehiä hankittua muista sarjoista kesken kaudenkin...
Kannattaa muistaa Alatalo, Haapakoski ja Aravirra-era, silloinkin joukkue oli ihan hyvä, ja hankinnat olivat tasoa ihan hyvä, ja tuloskin oli tosiaan ihan hyvä. Joukkue maksaa 2.8Me, ja siitä puuttuu 2-3 pelaajaa, ja on tuota tasoa, ja jengi on tyytyväinen. Kaikki ymmärretään, ja ei omata minkäänlaista vaatimustasoa.

Ja tätä voi sitten lainata koko kauden, ensin odotetaan ja uskotaan koko kesä, että tulee huippuhankintoja, sitten uskotaan harjoituspelit, että kyllä se peli siitä tulee kuntoon = nämä on vaan harjoituspelejä, ja sitten odotellaan jouluun kun annetaan aikaa, ja lopulta ollaan tyytyväisiä kun oltiin ihan hyviä 3 peliä runkosarjan lopusta, ja ollaan sijalla 9.

Joukkue ei ole edes potentiaalinen tällä hetkellä, eikä siltä voi odottaa mitään. Onhan tuo nähty, että jos taso on liigajyrä, ja potentiaalia ei ole huipulle, niin ei silloin päästä huipulle.

En näe mitään järkeä toivoa ja oletella sellaista mitä ei ole olemassa, sillä jos tiedostat puutteet ja heikkoudet, osaat niihin puuttua ja ne korjata. Sitä kutsutaan johtamiseksi.
 

Stargazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Boston Bruins
Kähkönen on tosiaan vähän samaa osastoa kuin Mikkola, ei voi käsittää. Tai oikeastaan Mikkolan hankinnan voin jopa jossain määrin ymmärtääkin ja asiaa toki vielä tasottaa sekin että pakisto on jo nyt melko hyvässä kuosissa ja Ilu on siinä kolmoisparin mies tai jopa seiskapakki. Kähkösen hankinnan voin ymmärtää ainoastaan nelosen laiturina eli korvaisi Keräsen ja jos vielä jollain ilveellä saataisiin pidettyä Sailio niin siinä meillä olisi ihan ookoo nelosketju. Mutta ylempiin ketjuihin ei pitäisi olla mitään asiaa.
 

Ribals

Jäsen
Kähkönen on tosiaan vähän samaa osastoa kuin Mikkola, ei voi käsittää. Tai oikeastaan Mikkolan hankinnan voin jopa jossain määrin ymmärtääkin ja asiaa toki vielä tasottaa sekin että pakisto on jo nyt melko hyvässä kuosissa ja Ilu on siinä kolmoisparin mies tai jopa seiskapakki. Kähkösen hankinnan voin ymmärtää ainoastaan nelosen laiturina eli korvaisi Keräsen ja jos vielä jollain ilveellä saataisiin pidettyä Sailio niin siinä meillä olisi ihan ookoo nelosketju. Mutta ylempiin ketjuihin ei pitäisi olla mitään asiaa.
Eiköhän aloita kolmoskentässä Leskisen kanssa. Tuskin kumpikaan on nelosketjuun tullut pelaamaan.
 

JJ#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvin on kyllä toimistolla pysyneet suut supussa, kun ei oltu Kärppiin huhuiltu Heshkaa, Kähköstä eikä Lehtosta.

Spontaani reaktio tähän huomioon oli, että ehkä eivät kehdanneet vuotaa vaan asiaa lähipiirilleen... Sen verran skeidaa nämä hankinnat tähän tilanteeseen. En mäkään kehtais hehkuttaa lähipiirilleni sitä, että teen työni "vähän sinnepäin".

Jollain tasolla tilanteen pelastaisi se, että hankinnassa on 2-3 pelimiestä Ahon ja Puljun paikkaajien lisäksi, mutta kuten palstaveljet ja -sisaret ansiokkaasti ovat esille jo nostaneet, hyvät korvaajat Suikkasen vetovoimalla ovat helpommin sanottu kuin tehty.
 

Paksuerkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Otetaan vielä huomioksi se että Rynnäs, Lehtonen, Kähkönen, Heshka tulee ulkomailta kovemmasta sarjasta kuin Liiga joten taso nousee täällä tod.näk. Kyllä ne ulkkarit on kuitenkin arpoja ja kun niitä tulee tulemaan varmasti jos peliukot loppuu suomalaisista kesken. Ässät ja muut keskivertoa huonommat porukat hakee pelaajia mistä lie Italiasta ja pikkusarjoista joten ei Kärpät ole keskinkertainen porukka vaan top 5 joka vuosi, lähtökohtaisesti
 

Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
Mielenkiintoinen kausi tulossa, paljon mielenkiintoisempi kuin tämä mennyt kausi.
Itellä ainakin alkoin jo tosissaan kyllästyttämään, ehkäpä Ahon ja Puljun takia jaksoi katsoa lähes kaikki pelit, muuten olisi jäänyt katsomatta.

Minusta on hyvä että joukkue uudistuu kerralla kunnolla ja ihan on turhaa verrata vanhoja pelaajie uusiin.

Mielummin katson uusien pelaajien ja nuorien pelaajien pelaamista kuin vuodesta toiseen samaa yllätyksetöntä vääntämistä.
 

Pardus

Jäsen
Olisikohan tuo Maxwell mahdollinen hankinta? 52 peliin 14+18=32. Riittääkö jatkosoppariin/toiseen idän ihmejengiin? Entä tietääkö miten noin niin kuin muuten kuin EP:n sivuilta scoutattuna on täyttänyt paikkansa Sochissa?
Samaa mietin ja oikeastaan jo toivonkin, että Maxwell on se puuttuva ykkössentteri. Olisihan Ben tähän mennessä hankituista hyökkääjistä selkeästi varmin tuloksentekijä.
 

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Mielenkiintoinen kausi tulossa, paljon mielenkiintoisempi kuin tämä mennyt kausi.
Itellä ainakin alkoin jo tosissaan kyllästyttämään, ehkäpä Ahon ja Puljun takia jaksoi katsoa lähes kaikki pelit, muuten olisi jäänyt katsomatta.

Minusta on hyvä että joukkue uudistuu kerralla kunnolla ja ihan on turhaa verrata vanhoja pelaajie uusiin.

Mielummin katson uusien pelaajien ja nuorien pelaajien pelaamista kuin vuodesta toiseen samaa yllätyksetöntä vääntämistä.

Mjaa. Omasta mielestäni ei lähellekään yhtä kiinnostava. Ainakaan menestystä ei tarvinne odotella ellei ihmeitä tapahdu kokoonpanon suhteen.

Ja mielestäni aika erikoinen kommentti, ettei jaksella katsella vanhojen vääntämistä vaan mielummin uusia ja nuoria pelaajia. Viime kaudelle tuli kuitenkin nuoria ja eteenpäin meneviä pelaajia Aaltosen, Ikosen, Hakanpään ja Aittokallion muodossa. Niemi nyt ei niin nuori, mutta eteenpäin pyrkivä pelaaja. Myös löytyi omia nuoria Ahon, Puljujärven, Nutivaaran ja Ronkaisen myötä. Nyt taas on haettu takaisin nimenomaan vanhoja vääntäjiä Mikkolan ja Kähkösen muodossa
 
Spina muuten saattaisi realistinen vaihtoehto. Ei ilmeisesti jatka Tepsissä.

Edit: Toisi aika hyvin sitä kaivattua luisteluvoimaa. Lisäksi saattaisi sopia hyvin Kain Kärppiin.

Toki pitää muistaa että vittu tänne ketään tule.
 
Toivottavasti tuo kiukuttelija, itkupussi ja selänsuoristaja pysyy kaukana Kärpistä.
Huono kuri vain ollut valmennuksessa aikaisemmin. Siinä Daveki ihmettelisi kun yrittää kiukutella ja Suikkanen kiukuttelee kahta kovemmin takaisin. ;--)

Tällä hetkellä tuntuu ettei hirveästi parempaa ole saatavilla.
 

JPL

Jäsen
Kärpillä oli viime kaudella liigatason rosteri viiteen ketjuun, sopimukset oli yhteensä 25:lle hyökkääjälle, joista moni toki junioreita pienellä peliajalla.

Tämä on aivan totta ja ensi kaudella selvitäänkin 3 hyökkääjää pienemmällä rosterilla syistä että:
a) CHL pelejä tuskin pelataan alkusarjaa pidemmälle
b) Miesten Maajoukkuekomennuksia tulee korkeintaan kahdelle pelaajalle nykyrosterista (Pyörälä ja Kukkonen)
c) Pleijareissa ei tarvitse pitkään hikoilla

Kun tosiaan aukaisee asian näppiksellä, niin ihan selkeä kuviohan tässä on. Korvataan pelaajat omista junnuista ja otetaan keskinkertaisia pelaajia rosterin täytteeksi ja toivotaan, että saadaan pidettyä pää pinnalla. Eli aloitetaan uusi omien nuorten pelaajien kehityskaari ja menestystä voidaan saada realistisesti sitten parin vuoden päästä.

Nykyinen hyökkäyskalusto ei vain yksinkertaisesti riitä mihinkään. Ei edes siinä tapauksessa, että tuonne laitettaisiin koodinimet "Lajunen" ja "Pesonen" (kumpikaan näistä siis ei ole tänne tulossa). Silti oltaisiin todella kaukana kärjestä.
 

Neitikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siinäkö ne 2 tulevaa hyökkääjää on? Maxwell sekä Spina. Aika realistista se on tällä hetkellä.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen ollut optimistinen, mutta nyt kyllä oli ainakin hieman pettynyt olo näiden "vahvistusten" julkaisemisen jälkeen. Ymmärrän, ettei kaikille paikoille voida hankkia kalleimpia mahdollisia miehiä, mutta silti alkaa tulla ikävä Niemeä, Humlia, Aaltosta, Ikosta ja jopa Hirsoa. Odotukset nousee aika koviksi viimeisten hankintojen suhteen, sillä saralla ei olisi varaa suuriin pettymyksiin. Suikkanen on ollut hyvä puskemaan pelaajista enemmän irti, mutta kyllähän sitä soisi Kaitsulle mielellään joukkueen, joka on jo lähtökohtaisesti jotakuinkin neljän kärjessä.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan mielenkiintoisia pelaajia odotettiin jo näille kahdelle nyt täytetylle paikalle ja joo, Kähkönen on onnistuessaan hyvä kolmoskentän mies ja Lehtonen onnistuessaan kakkoskentässä, mutta ei ollut ihan sitä mitä tarvittiin.
Keitä muita raatajia Kärpissä oli ennen tätä päivää Humalojan lisäksi? Niin, ei ketään. Tässä mielessä Kähkönen oli aivan loistava haku alaketjuihin, siis aivan loistava. Lehtonen on juuri Suikkasen tyylinen pelaaja. Mainio mies voimahyökkääjäksi kakkosketjuun tai jopa ykköseen, jos roolitukset osuvat kohdilleen.

Ei varmaan kannata hirveitä odotuksia ladata niille lopuille hankinnoille kun nyt on selvästi näytetty että paskempaankin ollaan tyytyväisiä.
Tätä ei vain voi käsittää. Miten ihmeessä nämä raa'an osaston hankinnat ennustavat tulevaa liittyen tähtistatuksen miehiin? Tokihan sitä saa olla tyytymätön ja ennustaa alasajoa, jos asian niin näkee. Perustelut ovat kuitenkin sitä luokkaa, alkaa menemään aika lapselliseksi tämä touhu.
 

Juze80

Jäsen
En minäkään Kähkösen hankintaa sinänsä allekirjoita. Korkeintaan juurikin perustäytettä kokoonpanoon, mutta ei mikään yltiöpäisen laadukas täsmähankinta. Silti en teilaa ihan totaalisesti, teki kuitenkin ihan hyvin maaleja ensimmäisellä Kärppäkaudellaan. Toisella kaudella joutui Marjamäen alaisuuteen ja Marjamäen aikakaudella Kärpissä floppasi tolkuton määrä ennalta kovia hyökkääjiä, jotka eivät vain sopineet hänen pelifilosofiaansa vähääkään. Uskon, että Kähkönen voi korkeintaan yllättää positiivisesti. En yllättyisi sellaisesta yli 10 maalin kaudesta Suikkasen alaisuudessa.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä tässä vähän konkretisoitui sitten viimeisen kuukauden aikaisen keskustelun taso. Nythän tätä voidaan taas arvioida paljon enemmän.
Näin juuri. Olen myös samaa mieltä kirjoituksestasi Kähkösen ja Lehtosen suhteen. Tulevista hankinnoista on helppo ennustaa, että hyökkäyspään osaamista on luvassa. Rutkasti taitoa ja nopeutta on vielä tilauksessa. Meillä on kuitenkin jo nyt niin vahva aihio, että oikeanlaisella vahvistamisella siitä on mahdollista tehdä hyvin roolitettu ja laadukas joukkue. Näin myös uskon tapahtuvan.
 
Viimeksi muokattu:

JPL

Jäsen
Viime kauden(kin) akilleen kantapäätä, eli sentteriosastoa ei ole vielä täällä käsitelty ollenkaan. Tällä hetkellä puuttuu 1 sentteri, 2 sentteri on uusi mies Kärpissä, enkä pidä mitenkään varmana onnistumista. Kolmosessa on Kalapudas, jonka kehitys toivon mukaan jatkuu, mutta ei voi sanoa vielä stabiiliksi liigatason sentteriksi. Nelosessa sitten Humaloja, joka myös mielestäni epävarma kortti. Näiden lisäksi sentteripeliin kykeneviä ei olekkaan yhtään. Viime kauden lopussa oli senttereitä toki jo vähän liikaakin, mutta sen kanssa pärjää paremmin.

Siinä yksi aika iso puute. Laitureista Pyörälä on joskus pelannut sentterinä, mutta ei ole oikein hyvä siinä. Muiden (pl. junnupelit) en tiedä edes pelanneen sentterinä.

Otetaan esimerkiksi aloitusvoittoprosentit:
Ruohomaa 44,9% (1036 aloitusta)
Kalapudas 52,1% (192 aloitusta)
Humaloja 52,1% (165 aloitusta)

Kalapudaksen ja Humalojan prosentit on ihan hyviä, mutta aloitusmäärä taas ei ole vertailukelpoinen ja jos et aloituksia paljoa ota, niin et sinä silloin siinä hommassa ole hyvä, sanoo prosentit sitten mitä tahansa). Ruohomaa oli paljon aloittavista koko liigan huonoin (>700 aloitusta).

Saa olla melkoinen seppä tuo 1:n sentteri, kun joutuu ottamaan kaikki hyökkäyspään sekä puolustuspään tärkeät aloitukset...

Tietenkin, jos tässä nyt oikeasti ollaan hankkimassa vielä 2 hyvää sentteriä ja 2-3 hyvää laituria, niin ollaan edelleen kisassa mukana, mutta jos oikeasti Aho ei puhu ihan läpiä päätänsä (2-3 hankintaa, joista 1 pakki), niin millä ihmeen konstilla tuosta sekalaisesta seurakunnasta pystyt kasaamaan voittavaa joukkuetta? Ei löydy ylivoimalle tulivoimaa, ei löydy aloittajia, ei maalintekijöitä, eikä edes jalkanopeutta... Jos jotain löytyy, niin pari hyvää alivoimaspesialistia sekä toki kohtuullisen hyvä veskariosasto sekä hyvä pakisto.

Vielä on mahdollisuuksia korjata tilannetta, mutta tällä hetkellä näyttää kyllä siltä, että ensi kaudella tullaan tappelemaan ihan oikeasti säälipleijareissa. Kaikilla muilla kärkijoukkueilla on ihan eri tasolla joukkueet tällä hetkellä.

>19 vuotiaat, sopimuksenalaiset hyökkääjät joukkueittain (draftin takia raja tuossa, lähtijät mainittuna), boldattuna viime kauden TOP-8
JYP: 19
TPS: 18 (+1 < 19v)

Ilves: 16 (+1 < 19v)
Lukko: 15 (+1 < 19v)
Pelicans: 15
Sport: 15
HIFK: 14
Tappara: 14 (+2 < 19v (Laine))

Jukurit: 14 (+ 2 koeajalla + 1 laina)
KalPa: 13
KooKoo: 13 (+1 < 19v)
HPK: 12 (+ 2 < 19)
SaiPa: 12
Assät: 12 (+1 <19v)
Kärpät: 10 (+ 3 <19v (Aho, Pulju))

TPS:llä ei ole myöskään määrää vielä, mutta sieltä puuttuu vielä sopimukset sellaisilta jatkajilta kuin Perrin ja Kallio, joilla on optiot olemassa ja jotka joukkueessa jatkavat kaiken järjen mukaan (Spina tosin ilmeisesti lähdössä). Sielläkin todellinen tilanne on parempi kuin Kärppien.
Edit: Päivitin TPS:n osalta tilanteen (ikäjakauma saattaa olla vielä eri, kun en ehdi nyt käymään läpi kaikkia). Mutta hyökkäyksen kärki on Kallio, Perrin, Spina, Ahtola, Pikkarainen, Kumeliauskas ja Virtanen. Eli viime kauteen verrattuna ei oikeastaan mitään muutoksia. 1-2 pelaajaa hakevat.


Tämän takia tässä itketään. Joo - on vasta toukokuu jne... mutta ihan turha itkeä heinäkuun lopulla, kun ei pelaajia enää olekkaan vapaana.

Listataanpa huvikseen vielä samaan syssyyn Kärppien hyökkääjistön ottelumäärät + tehot Liigassa (tai vastaavassa sarjassa, runkosarjat vain ja ei maajoukkueita). perässä maalitehokkuus näissä peleissä. Yhteenlaskettu hyökkääjien maalitehokkuus keskimäärin heidän urallaan siis 1,4 maalia per ottelu. Pakisto ei tieten ihan yhtä tulivoimainen ole, mutta saahan tuollakin keskimäärin jo 84 maalia runkosarjan aikana kasaan. Viime kaudella Kärppien hyökkääjät teki 148 maalia, joten puuttuu pyöresti 64 maalia enää. Toki junnut saa enemmän maaleja, kun peliaika kasvaa, mutta toisaalta sitten moniko uskoo, että Kähkönen ja Lehtonen tulisivat tekemään ensi kaudella sen 15 maalia, kun se ei ole onnistunut moneen vuoteen?

Pyörälä 814 220+221 (0,27 m/o)
Lehtonen 520 135+153 (0,26 m/o)
Kähkönen 457 102+106 (0,22 m/o)
Ruohomaa 130 20+51 (0,15 m/o)
Mäenalanen 99 15+14 (0,15 m/o)
Humaloja: 27 4+4 0,15 m/o)
Leskinen 71 7+16 (0,1m/o)
Kalapudas: 31 3+3 (0,1m/o)
Anttila: 3 0+0
Koblizek: 1 0+0
Vartiainen 0 0+0
 
Viimeksi muokattu:

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Meillä on kuitenkin jo nyt niin vahva aihio, että oikeanlaisella vahvistamisella siitä on mahdollista tehdä hyvin roolitettu ja laadukas joukkue. Näin myös uskon tapahtuvan.
Ihan mielenkiinnosta kysyisin, että millaisena sinä näkisit ketjukoostumukset tällä hetkellä? Oletuksella, että sieltä on tulossa kaksi huippuvahvistusta? Tiedän, että et ole Kärppien valmentaja ja että ei ole sinun tehtäväsi ketjuja muodostaa tai, että emme tiedä mihin rooliin pelaajat on palkattu, mutta siltikin haluaisin kovasti nähdä "visiosi" hyvin roolitetusta ja laadukkaasta joukkueesta.

Puolustushan on hyvä, samoin maalivahtikaksikko. Ohtamaa saattaa tehdä comebackin, joka vahvistaisi puolustusta vielä entisestäänkin. Kuten moni täällä, niin näen kovasti kysymysmerkkejä lähinnä hyökkäyspelaamisen suhteen. Paljon nuoria (Kalapudas, Leskinen, Anttila, Vartiainen, Mäenalanen, Koblizek) pelaajia, joiden pitäisi tehdä läpimurto tai ainakin saada tasaisuutta otteisiinsa. Pari kokeneempaa kaveria (Kähkönen, Lehtonen), joilla ei ole viime kausina ihan nappiin mennyt. Sitten pari tosi laadukasta kärkihyökkääjää (Ruohomaa, Pyörälä). Mielestäni aika kapealta näyttää lista hyökkääjien osalta, vaikka sinne pari kärkiukkoa lisää hankittaisiinkin.
 

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eikähän Lehtonen ole markkinoilla parhaan pään rightin käden laituri, jota tarvittiin.

Kähkönen neloseen rouhimaan varmasti ajaa asiansa, vaikka toki ei voi saatella joukkueeseen hurraa huudoin. Toki ei ole ikäloppu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös