mutta ihmettelen sitä että eikö tässä EU:n hajanaisuuden tilassa kansallismielisyyden kasvu ole Venäjän kannalta huono asia? Se hajoittaa toki seitinohutta epä-entiteettiä nimeltä EU, mutta luo voimakkaampia yksittäisiä toimijoita.
Itse näen asian siten, että vahva kansallismielinen valtio on Venäjän kannalta pienempi paha kuin EU.
Sotilaallisesti yksikään eurooppalainen valtio ei yksinään ole uhka Venäjälle, mutta Venäjällä on paremmat sotilaalliset keinot vaikuttaa yksittäiseen eurooppalaiseen valtioon. Vaikka kansallismieliset piirit pääsisivät valtaan esimerkiksi Saksassa tai Ranskassa, ei noista kumpikaan uhkaa Venäjän olemassaoloa. Venäjä on, taloudellisesta tilanteestaan huolimatta, sotilaallinen supervalta. Viimeistään ydinaseistus ja maan koko takaavat sen, että yksittäinen eurooppalainen valtio ei yksinkertaisesti pysty uhkaamaan Venäjää. Sen sijaan EU ja usean EU-maan NATO-sateenvarjo pystyy uhkaamaan Venäjää huomattavasti pahemmin jos tilanne äityy pahaksi. Samoin Venäjän kynnys käyttää voimaa on varmasti yksittäistä valtiota vastaan pienempi kuin tiiviimpää Unionia.
Taloudellisesti hieman sama asia. Iso EU pystyy sanelemaan Venäjälle pakotteita jos tilanne sitä vaatii, mutta yksittäinen pieni reunavaltio sitä ei uskottavasti ja turvallisesti pysty tekemään: nopeasti maahan voi alkaa tulemaan pieniä vihreitä miehiä, vähemmistökansat saattavat alkaa vaatimaan paluuta/yhdentymistä Venäjään ja vielä rajummat vastapakotteet saattavat sattua pahasti. Venäjän on vaikeampi ryhtyä tiukkoihin vastatoimiin kaikkia EU-maita kohtaan kuin vain yhtä tai muutamaa; Venäjälle vienti ja tuonti Euroopan kanssa on sen verran tärkeää, että nykyisistä vastapakotteista huolimatta se ei pysty kohdistamaan EU:ta vastaan samanlaista painetta kuin se pystyisi yhtä valtiota vastaan.
Mitä taas tuohon EU:n kankeuteen tulee, niin se kankeus vain lisääntyy mitä useampi maa alkaa vetämään omalla linjallaan. Mitä useampi voimakas toimija haraa vastaan, sitä kauemmin päätöksenteko kestää ja sitä enemmän kompromisseja täytyy tehdä. Näiltä osin Venäjälle olisi suorastaan painajainen, jos EU yhdentyisi entisestään: se vain lisäisi EU:n mahdollisuuksia toimia nopeasti, tehokkaasti ja yhtenäisesti vaikeissa tilanteissa.
Hajottamalla EU:ta Venäjä pystyy paremmin hallitsemaan omia "lähiulkomaitaan" EU:n sisällä tai EU:n rajaseuduilla. Venäjälle taas turvallisinta ja halvinta taitaa olla EU:n nakertaminen sisäpuolelta, toisin sanoen aiheuttamalla kitkoja eri EU-maiden väleille ja maiden sisälle. Poliittisia liikkeitä katsoessa taas mahdollisimman kansallismielinen taho on tehokkain vaihtoehto tätä toteuttamaan: jo lähtökohtaisesti noilla on suuntaus EU:ta vastaan, organisaatiorakenteet (vrt. täysin uuden luominen) valmiina ja varsinkin näinä vaikeina aikoina myös potentiaalia lisätä kannatusta merkittävästi.
Baltian kohdalla tilanne on juurikin mennyt Venäjän kannalta niin väärin kuin niissä olosuhteissa on voinut mennä. Maat olisivat Venäjälle suupala napata tai ainakin vahvasti hallita, mutta sotilaallinen uhkaaminen on jäänyt loppujen lopuksi vähäiseksi esimerkiksi Ukrainaan nähden. Jos EU ja NATO eivät olisi taustalla, olisi todennäköisesti Baltiaan kohdistunut jo vuosia takaperin kovempaa painetta kuin Ukrainaan on nyt kohdistunut: jo pelkästään väkiluku ja yksittäisen valtion puolustuskyky ovat Baltian maissa eri tasolla kuin Ukrainassa. Liittoutuminen on kuitenkin tehnyt Venäjälle vaikeaksi sen, että se pystyisi täydellä teholla hakemaan Baltiaa takaisin itselleen tai hallittavakseen satelliittivaltioiden tyyliin. Kääntääkseen kehityskulun toiseen suuntaan, olisikin Venäjän kannalta tehokkainta vaikuttaa siihen, että liittoumat taantuisivat/purkautuisivat laajemman liittoutumisen sijaan.
Jos esimerkiksi Unkaria tai Puolaa katsoo, niin tämä kaikki on realismia. Yksittäin kumpikin valtio on Venäjälle "turvallisempi" vaihtoehto mitä tulee vaikuttamiseen, tapahtui se sitten painostamalla sotilaallisesti, taloudellisesti ja/tai poliittisesti. Yhtä pienempää on helpompi hallita kuin usean pienen muodostamaa isompaa kokonaisuutta. Vielä kun ruokkivaa kättä ei mielellään purra, niin tuella on mahdollista "ostaa" liittolaisia liittolaisten näkemyksistä riippumatta. Tätähän muun muassa Hitlerin Saksa noudatti esimerkiksi Slovakian ja Kroatian kohdalla toisen kansainvälisen kovapanosammunnan aikana: kansallisia intressejä omaavia heikompia valtioita ei suoraan valloitettu, vaan alistettiin itsenäisemmiksi osiksi kalustoa pyörittämään.
Jos taas Suomea miettii, niin EU:n osana Suomi tietyiltä osin kärsii EU:n Venäjä-politiikasta. Jos eettiset ja moraaliset seikat unohdetaan, on Suomi kärsinyt suoraan Venäjän vastaisista pakotteista. Ne ovat haitanneet kaupankäyntiä, aiheuttaen näin ongelmia viennille, yritystoiminnalle ja liiketoiminnan kehittämiselle. Toisaalta jos Suomi olisi täysin itsenäinen toimija, pakotteiden tuomien haittojen sijaan meillä saattaisi toki vienti itään vetää, mutta helpommin meitä hallittaisiin Kekkosen aikakauden tyyliin. Pieni joutuu tekemään kompromisseja oman turvallisuutensa tähden ja näiltä osin Suomi ilman liittoumia joutuisi useammin toimimaan Moskovan tahtojen ja toivomusten mukaisesit, joko tietoisen tai tiedostamattoman valinnan kautta.
On kuitenkin muistettava se, että kylmän sodan tietty ilmapiiri on palaamassa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen maailman yhdentyminen (Kiinan aktiivinen kaupankäynti, asevarustelun purku, Euroopan yhdentyminen, vapaakauppasopimukset, jne.) on kuitenkin kääntymässä siihen, että maailma taas moninapaistuu. Muun muassa Kiina on aktiivisesti alkanut ajamaan "omaa maailmaansa" tekosaarten ja poliittisen vaikuttamisen muodossa, Venäjä on ajautunut (ja osittain ajettu) taas erilleen lännestä ja islamilainen maailma on alkanut blokkiutua. Mikään täysin mahdoton ajatus ei mielestäni ole se, että kylmän sodan aikainen turvattomuus palaa taas maailmaan. Tässä maailmassa taas Venäjälle on edullisempaa hankkia liittolaisia tai "puolueettomia toimijoita" kuin olla napit vastakkain useamman vahvan tahon keskuudessa. Venäjä kuitenkin elää vahvasti voimapolitiikasta, joten todennäköisempänä näen halukkuuden rapauttaa "kilpailevia tahoja" ja muokata maaperää Venäjälle sopivaksi. Toki itlanne voi maailmanpoliittisesti päättyä toisin kuin tuossa uhkakuvassa, mutta Putinin Venäjää tunnutaan johtavan tietyiltä osin hyvinkin "neuvostohenkisin" ottein mitä tulee valtapiireihin ja ulkorajojen turvaamiseen.