KalPasta ponnistaneet/pudonneet

  • 528 099
  • 1 354

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Heh, näitä outoja fiiliksiä aiheuttaneita tosiaan löytyy:

Ihan tarkkaan en muista, laitettiinko Robert Petrovicky vilttiin, mutta hänellähän paloi hermot Pekka Virtaan, minkä johdosta "kultaslovakki" pakkasi kamppeensa ilmoittaen agenttinsa kautta lähteneensä Dinamo Riikaan.

Siitä tapauksesta jäi melkoisen hämmentynyt fiilis.
Sen verran herran vierailusta aikaa ettei täyttä varmuutta ole mutta muistelen että kyseisen slovakin ego oli ollut liian suuri ja pelihalu liian pieni, mahtoikohan olla jopa jonkun sortin työteon välttelyä, mikä sinänsä ei Suomessa aivan ennenkuulumaton ilmiö ole. Mutta enivei siitä samat muistot ettei ilmeisesti halunnut pelata KalPassa ja tuskinpa KalPallakaan oli haluja/intressejä pitää pelaajasta väkisellä kiinni.
 
ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joona Harjama ilmeisesti putoaa tai ponnistaa. Mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan uudessa ympäristössä ura lähtee. KalPassa heiteltiin kaveria ykkösen keskeltä monttupubiin nimmareita kirjoittelemaan. Mielestäni sai kuitenkin näyttöpaikkoja riittävästi, hyvienkin pelimiesten rinnalla.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Saisai mutta se jokin vain puuttuu. Puolivälin jälkeen haki vähän hämmentäjän roolia mutta se jokin uupui siitäkin. Ei menetetä mitään niin uutta ukkoa vain koittamaan. Rahaakin irtoaa sitten vaikka junnun kouraan lisää tj. Saadaan varmasti junnuilla korvattua. Kelpo ukko silti ja kaikkea hyvää jatkoon!
 
nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Rahaakin irtoaa sitten vaikka junnun kouraan lisää tj. Saadaan varmasti junnuilla korvattua. Kelpo ukko silti ja kaikkea hyvää jatkoon!
Tämä junnuilla korvaus on ihan käsittämätön fraasi, jota hoetaan joka väliin. Oletko sinä katsonut koskaan A-junnujen pelejä? 90% siellä ei pärjäisi edes Mestiksessä. Ei siellä lähtökohtaisesti ole yhtäkään pelaajaa, jonka vaan voi heittää KORVAAMAAN 23-vuotiaan jo rutinoituneen Liiga-pelaajan ihan tuosta vaan. "NÄYTÖN PAIKKA" on vähän eri asia kuin "KORVAUS".

Vai onko Kuopiossa sellainen kuvitelma, että täältä pursuaa Ahoja, Puljujärviä ja Laineita joka vuosi ja vaikka muille jakaa?
ps. ei ollut "kelpo ukko" Harjama. hyvää jatkoa silti.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tämä junnuilla korvaus on ihan käsittämätön fraasi, jota hoetaan joka väliin. Oletko sinä katsonut koskaan A-junnujen pelejä? 90% siellä ei pärjäisi edes Mestiksessä. Ei siellä lähtökohtaisesti ole yhtäkään pelaajaa, jonka vaan voi heittää KORVAAMAAN 23-vuotiaan jo rutinoituneen Liiga-pelaajan ihan tuosta vaan. "NÄYTÖN PAIKKA" on vähän eri asia kuin "KORVAUS".

Vai onko Kuopiossa sellainen kuvitelma, että täältä pursuaa Ahoja, Puljujärviä ja Laineita joka vuosi ja vaikka muille jakaa?
ps. ei ollut "kelpo ukko" Harjama. hyvää jatkoa silti.
Niin. Onhan siellä muitakin kavereita jakamassa tuota roolia mutta kyllähän esim tällä kaudellakin Hämäläinen, Piipponen jne pelasivat pelejä Liigajengin matkassa. Ensi kaudella nuo pojat ovat taas "vuoden" vanhempia ja kykenevät pelaamaan enemmän. Täten hänet voidaan junnuilla korvata kun eihän Harjamakaan pelannut täyttä kautta edes vaan oli poppareillakin. Sama tuolla pakistossa Ruuskanen ja Leskinen pystyvät kyllä korvaamaan poissaoloja ihan kivasti. Samoin hyökkyäksessä Hämäläinen, Pitkänen, Piipponen jne. Ei toki yksi yhteen mutta kun siellä muutkin sitä kuormaa jakaa niin mennee ihan hyvin.

Ja sekin jos vertaat jotain Harjaman korvaamista Ahoon Puljujärveen jne kertoo taas sinusta itsestäsi lisää. Vähän eriukkoa eri roolissa. Ja ei ei täältä samanlaisia pelaajia kumpua tuosta vaan mutta jos sieltä on nyt Lyytinen, Mikkola ja Tammelakin NHL-varaukset saaneet viime aikoina niin kaitpa täälläkin jotain oikein tehdään. Ainiin ja menihiän tuossa joku Kasperi Kapanenkin NHL-varauksella ja hups ompas pelannut jo pelejäkin siellä tällä kaudella. Katso vaikka tuolta Samin pronssijuhla haastis niin kyllä sieltä on jopa ensi kaudella taas uutta ukkoa Liigajengiin nousemassa. Ja Samin mukaan pojat ovat vielä sitä fyysisempää osa-aluetta näiden "taitavien" Hämäläisen ja Pitkäsen lisäksi. Mutta tämän enempää en näihin sun apinointeihin enää puutu niin täts it. Ei täältä tarvitsekkaan mitään NHL supertähtejä kokoajan tulla kunhan osa riittää tuohon Liigajengiin mukaan niin sekin onjo jotain.
 
Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Tämä junnuilla korvaus on ihan käsittämätön fraasi, jota hoetaan joka väliin. Oletko sinä katsonut koskaan A-junnujen pelejä? 90% siellä ei pärjäisi edes Mestiksessä. Ei siellä lähtökohtaisesti ole yhtäkään pelaajaa, jonka vaan voi heittää KORVAAMAAN 23-vuotiaan jo rutinoituneen Liiga-pelaajan ihan tuosta vaan.

Ja niin se vaan KalPakin hävisi loppukaudella pelinsä Bluesille, jonka ketjuista lähes kolme oli a- junnuja.
 
nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Älkääs nyt pojat murjottako tästä junnuasiasta. KalPasta tulee ihan potentiaalisia poikia, mutta monille Mestis tai joku vähän suoraviivaisemmassa joukkueessa pelaaminen ikävuodet 19-23 tekisi parempaa kuin KalPan neloskentässä hiihtely 4min per ottelu 10 matsissa.

Katsokaa nyt vaikka Tommi Jokista, Jasse Ikosta tai Pakaa. Heti puhkesivat kukkaan kun pääsivät neppailua karkuun.
 
Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Kaksiteräinen miekka. Sanoisin että kummastakin hyötyä. Ilman näitä näytönmahdollisuuksia a-junnuna KalPassa ei em. pelaajat olisi päässeet muihin liigaseuroihin. Joten se neloskentän pelipaikka ja satunnaiset vaihdot ylemmissä kentissä liigaa antaa paremmat väylät eteenpäin. Tämä kukkaan puhkeamiseata saatat olla oikeassa. Kun pelaajat siirtyvät KalPasta muualle, he ovat kiekkorohkeita ja osaavat kulmapelin. Muualla he saattavat löytää parempia keinoja suoraviivaistaa peliään. Mitä useampi taito, sitä parempi pelaaja.

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että jo kustannussyistäkin KalPan kannattaa käyttää alemmissa ketjuissa mahd paljon omia junnuja ja hankkia sitten ylempiin kahteen ketjuun edes pari nimimiestä. Eli, jos hankitaan pelaajia, niin ei Bengtsoneita vaan Birnereitä.
 
nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Kun pelaajat siirtyvät KalPasta muualle, he ovat kiekkorohkeita ja osaavat kulmapelin. Muualla he saattavat löytää parempia keinoja suoraviivaistaa peliään. Mitä useampi taito, sitä parempi pelaaja.

se, että pyörii kulmassa, mutta ei pysty tulemaan sieltä pois, vaan tilanne johtaa kiekonmenetykseen, ei ole "hyvää kulmapeliä".

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että jo kustannussyistäkin KalPan kannattaa käyttää alemmissa ketjuissa mahd paljon omia junnuja ja hankkia sitten ylempiin kahteen ketjuun edes pari nimimiestä.
Itse taas näen tuon asian ihan eri tavalla. Voittavan joukkueen neloskentässä tulisi olla Miika Lahti/Janne Kolehmainen/Sami Mutanen-tyylisiä pelaajia, eikä mitään "kustannussyy"-junnuja. Jos KalPa ottaisi ehdottamasi systeemin käyttöön, niin kannattaa tosiaan varautua kustannuksiin.

Ilman näitä näytönmahdollisuuksia a-junnuna KalPassa ei em. pelaajat olisi päässeet muihin liigaseuroihin.
90-luvullahan KalPa antoi hienon näytönpaikan monelle liigajoukkueessa: Olli Jokinen, Jussi Tarvainen, Mikko Jokela yms. ja pääsivät hienosti muihin liigaseuroihin. Mitähän hyötyä siitä on, että KalPa tekee pohjatyön ja joku toinen korjaa hedelmät? Varsinkaan kun enää ei ole siirtokorvauksia.

Ehkä Kopari haikailee aikaan, jolloin KalPa pelaa taas jumbosijoista ja kustannussyistä nelos ja kolmoskenttä on a-junnuja täynnä.
 
nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Jos ajatellaan pelaajia, kuten Tommi Jokinen, Jaakko Rissanen ja Jarkko Malinen, niin nimenomaanhan heidän kehityksensä junnasi KalPassa paikallaan, vaikka sen pitäisi olla niin, että 19-vuotiaana Saipaan tai mestikseen ja "Ruohomaana" takas.
 
Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
En ole samaa mieltä kanssasi asiasta. Mielestäni nykyrahatilanteella kannattaa peluuttaa omia halpoja junnuja mahdollisimman paljon. Ollaan nähty, että ne pystyvät energiallaan tuomaan vauhtia kaukaloon 10 min peliajalla ja pelaamaan nolla nollaa varsin hyvin. Ja sitten annetaan näytönpaikkoja ylempää, jos ja kunloukkaantumisia tulee.

KalPa antoi OJ:lle hienon näytönpaikan? Kysypä Ollilta. Jos jollekin mainitsemistasi, niin Tarvaiselle mutta ihan samoin annetaan näytönpaikkoja nytkin.

Viimeisen nahkiksen viestin kanssa olen samaa mieltä, mutta antaisin ensin näytönpaikan omassa joukkueessa ennen siirtoa muualle. On sieltä aika moni Junnu pystynyt lunastamaan paikan ylhäälläkin ja kehittynyt korkeallakin tasolle.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
KalPa antoi OJ:lle hienon näytönpaikan? Kysypä Ollilta.

Niin. Olli Jokinen pelasi KalPan liigajoukkueessa 16-vuotiaana 15 ottelua. Vastaavasti esim. Kasperi Kapanen pelasi samanikäisenä 13 ottelua, vaikka liigan ottelumäärä oli kasvanut. Nämä kaksi pelaajaa taitavat olla ainoa pääsarjassa pelanneet 16-vuotiaat kalpalaiset, joita ei ole istutettu vain penkin päähän yhteen tai kahteen peliin tuppia puremaan. On siis vähän makuasia, saiko OJ näytönpaikan vai ei. Olli itse ei liene asiassa se kaikkein objektiivisin arvioija.

Itseäni hieman harmittaa, ettei KalPalla tuo pelaajapolku toimi kovinkaan optimaalisesti. A-nuorten liiga kun ei ole se paikka, josta tullaan suoraan liigaan. B-junnujen SM voi sitä poikkeustapauksissa ollakin, koska sieltä huippulahjakkuudet siirtyvät kauden jälkeen suoraan liigajoukkueen harjoitusvahvuuteen. Nuorten Liigassa, varsinkaan runkosarjan aikana, nämä huippulahjakkuudet eivät enää esiinny kuin poikkeustapauksissa. Tasoltaan nuorten (runko)sarja on tällä hetkellä Suomen kolmanneksi tai jopa vasta neljänneksi kovin sarja. Hyppy liigaan on näille A-nuorissa ihan kohtalaisesti pärjääville pelaajille käsittämättömän suuri. Se ei mene tosielämässä niin, että jokainen A-junnu on potentiaalinen "uusi Kiiskinen", joka saattaa yllättäen puhjeta Pekka Virran koulussa kukkaansa ja takoa heti vaikkapa 20 pistettä tulokaskaudellaan (no, Kisu itse taisi tehdä kolme pinnaa). Siksi A:sta pitäisi lähteä ensin mieluummin Mestikseen kuin liigan nelosketjuun "puolustamaan kiekolla" tai 13. hyökkääjäksi. Uskoisin, että esimerkiksi KeuPassa vahvan kauden (44 pelissä 7+30 ja +25) pelannut Pasi Kouvalainen on mennyt pelaajana huomattavasti enemmän eteenpäin kuin jos hän olisi ollut liigajoukkueen poppariosastossa tai nelosketjussa kuuden minuutin peliajalla. Joona Harjamankin olisi ollut hyvä pelata tässä kausi tai pari Mestiksessä ja sama koskee tässä tilanteessa A:ssa 20-vuotiaana rapiat piste per kerännyttä Aleksi Hämäläistä, joka on fyysisesti vielä melkoinen raakile miesten sarjaan.
 
Viimeksi muokattu:

Niin jospa nyt tuo IPK yhteistyö puhkeaisi kukkaan ja ukkoja saataisiin sinne korkoa kasvamaan. Sieltä sitten tarvittaessa KalPaan takaisin loukkaantumisia paikkaamaan. Tämä voipi olla tosiaankin ihan puhdas lottovoitto meidän kannalta, mikäli yhteistyöstä tulisi niin hyvää kun voi tulla. Eli sinne tulee ukot/junnut/loukkaantumisesta kärsineet ja sitten muutaman pelin jälkeen takas Liiga jengiin. Tosiasiassa se liene menee niin, että ei se IPKkaan niitä kaikkia voi sinne ottaa, vaikka toisaalta varmaan aika halvaksi se tulisi heillekkin kun olisi pelaajaa siellä ns vuokralla. Täten heille voisi olla varaa käyttää sitä rahaa sitten vähän enemmän pariin ns nappihankintaan.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Palstallakin ajoittain pyörinyt nimi on ilmeisen nappi kauden vetänyt Jukureissa.
Jukureiden Suhonen tehoili ennätystahtiin - MESTIS - 13.04.2016 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta

Eipä taida mies ainakaan vielä Kuopioon olla tulossa kun on tuossa pakistossa tungosta. Kausi Liigassa toisessa jengissä ja sitten kotiutus kun Lyytinen lähtee NHLään tai Lukka KHLään eikös vain ? Kelpaisi kyllä ainakin minun KalPaan. Tosiaan tuo pakisto ja koko muukin joukkue on kaudella 2017-2018 todella suuren vaihtuvuuden alla. Toivottavasti ei mene ihan solmuun koko jengi, kun organisaatio sitä alkaa jo pahaa tahtia olemaan
 
Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hieman joutui yön pimeinä tunteina hieraisemaan silmiä kun Lyytisen kausi näköjään jatkuu "testiviikon jälkeen" ahl:n pudotuspeleissä Nashville Predatorsin farmissa Milwaukee Admiralsissa. Pakko myöntää että olen yllättynyt mutta todellakin toivon että nuori mies onnistuu ja etenkin että tämä ja maajoukkueviikko antaa hyvvää itseluottamukselle.
 
Zorba

Vähän kaksipiippuinen juttu tämä nyt on. Toivoako AHL-visiitistä uutta potkua ensi kaudelle KalPa-paitaan vai pelaajalle NHL-sopimusta ja siirtymistä pysyvästi rapakon taa, tuottaen KalPalle siirtokorvauksia ja mutta myös tarpeen pakkihankinnalle?

Lyytisen ensitepyytti oli hyvä, mutta sittemmin kehitystä ei ole juurikaan tapahtunut ja toisaalta sopimus lienee se kuuluisa jyrkästi nouseva kimmosopimus, joten KalPan kannalta olisi luultavasti toivottavaa olla ensi kaudella ykköspakki tai sitten eri mantereella. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.

Toki onnistuminen AHL:ssä ja sitä kautta NHL-sopimus olisi Joonaksen kannalta toivottavaa, joten toivokaamme sitä.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Mitäs mitäs. Jonne Tammela jo lähti AHLään koittamaan ja teki tulokassopparinkin? Ja nyt jo MJ peleissäkin pelannut Joonas Lyytinen lähtenyt myös AHL poffeihin. Melkoista. Toivotaan, että Mikkola sentään jäisi meille ainakin vielä kaudeksi.

Lyytisestä kyllä vähän kaksijakoiset fiilarit kuten @Zorba mainitsi. Toisaalta miehessä on potentiaalia mutta viime kausi oli aika vaikea. Ehkäpä jos Lyytinen jo AHL lähtee voisi olla hyvä meille. Siellä on Riikolaa ja Sopasta Leskistä tuloillaan ja Lyytisen sopparin varmasti kallein vuosi alkamassa. Sillä hinnalla + kasvatusbonareilla voitaisiin ottaa joku hieman kokeneempi pakki rosteriin sisään. Ehkäpä joku yvpeloite jopa. Toki varmaan suurin osa menisi tämän kauden tappioiden maksuihin. Eeku onnee vaa Joonakselle matkallensa.

Ps. Miksi tästä ei olla tultu toimistolla ulos ? Jos miehet ovat kuitenkin jo viikon olleet AHL joukkueen harjoitusvahvuudessa. Vai saako vasta virallisen varmistuksen jälkeen siitä illmoittaa ?
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Artturi Lehkosesta SHLn mestari. Voitti muuten siinä sivussa playoffien piste- ja maalipörssinkin. 16 peliin 11+8. Loistavaa työtä on Lehkonen urallaan tehnyt. Ei ole hönkinyt isoille lavoille vaan järjestelmällisesti hakenut itselleen tarvittavat välineet kehitykseen.

Kävi keikan Kuopiossa kehittämässä kiekollista peliään jota loukkaantuminen toki haittasi. Sitten olisi voinut lähteä jo rapakon taakse mutta menikin pienemmän rapakon taakse Ruotsiin. Frölundan kiekko-oppiin mistä on ponnistanut kauhea määrä pelaajia NHLään. Sieltä on hankkinut itselleen maalinälän ja luisteluvoiman ja myös kamppailuvoimaa. Uskomatonta että hän on vasta 20-vuotias. Ura on siis vasta lähdössä kohta kunnolla käyntiin. Onhan hän kerinny jo voittamaan Liigan tulokkaiden palkinnon, U20 kultaa ja tällä kaudella CHL ja SHL mestaruudet ja playoffien pistepörssin voitto. Vuosi olisi vielä sopparia jäljellä Frölndaan, mutta voihan se olla, että Montreal floppi-kautensa jälkeen miehen kutsuisi NHLään jo tulevan syksyn aikana. Ja tuskin on kaukana tältä vuodelta nuo MM-kisatkaan. Melkoisen huikea vuosi Lehkosella ollut kaiken kaikkiaan! Taisipa voittaa vielä runkosarjassa Suomi-Pörssinkin?

Hienoa työtä kyllä Artturilta ja oli kiva että kävit Kuopiossakin pyörähtämässä lenkin. Innolla ainakin itse seuraan pojan pelaamista.
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Seppälällä on sopimus ensi kaudesta Hokkiin, mutta mitä nyt kirjoituksia olen seurannut niin kaudella 2017-18 pelipaikkana luultavasti on Liiga. KalPassa pelaamissaan Liiga-peleissä oli ihan värikäs tapaus, mutta silloin ei vain suoritustaso riittänyt "ryminävaihtoja" isompaan rooliin. Nyt kun kehitystä nimenomaan puolustajana on tapahtunut, niin mielellään näkisin paluun Liigaan nimenomaan KalPan paidassa.
 
Asenne01

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokerit
http://canadiens.nhl.com/club/m_news.htm?id=881995
Linkki Montreal Canadiensin kotisivuille.

Artturi Lehkonen siirtyy nyt siis Pohjois-Amerikkaan. 2012-2014 KalPassa ja nyt reilun kahden Ruotsissa vietetyn kauden jälkeen tavoittelemaan NHL-paikkaa. SHL:n playoff-pistepörssin voitto irtosi tänä keväänä, joten kehitystä tapahtunut ja pelipaikka Montrealissa ei lienee ihan utopiaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös