To 24.3.2016 TPS - Kärpät (4. puolivälierä)

  • 9 400
  • 53

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Onnittelut Turkuun. Eka erä oli täysin Kärppien ja maaleja olisi voinut tehdä jokusen useammankin. Tepsi paransi tietysti hurjasti ottelun edetessä eikä tuo 2-1 maali yhtään epäoikeutetulta tuntunut. Kärppien täytyy jälleen kaivaa munaa tuohon hyökkäyspelaamiseen ja ottaa maalin edustat haltuun. Peli pyörii paikoin kovinkin nätisti, mutta Tepsi onnistui tänään kyllä erinomaisesti puolustuspelissään ja pitämään Kärpät poissa kunnon maalintekosektoreilta.

Toinen puoli on, että vaikka tappio syökin miestä, niin on hienoa nähdä tuollaista meininkiä Turussa monen vuoden tuskan jälkeen. Sarjakin heräsi taas mukavasti eloon ja seuraavaa matsia odottaa jo nyt vesi kielellä. Lauantaina jatkuu!
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Sarjakin heräsi taas mukavasti eloon ja seuraavaa matsia odottaa jo nyt vesi kielellä.

Näin. Eikö Kärpät ole jo saanut viime vuosina sen verran paljon menestystä, että nyt on jo varaa nähdä vähän tiukkojakin pudotuspelikeväitä alusta lähtien? Kun nyt kuitenkin aletaan pikkuhiljaa elämään kiekkofanien parasta aikaa, niin kuka haluaa näiden sarjojen menevän 4-0?

Lassilan Teemulle iso käsi.
 
Pelaaminen loppui maalin johtoasemaan, peiliin voi katsoa. Turkulaiset halusi enemmän voittoa ja osoitti että puolivaloilla näitä ei voiteta. Jatketaan. Olisiko lauantaina aika tuoreille miehille. Valmis ketjukin Pulju-Hirso-Iivana voisi olla valmiina.
 
Viimeksi muokattu:

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS paransi huomattavasti toiseen erään. Ensimmäinen erä oli täysin Kärppien (pl. Tepsin vahvaa aloitusta), ja pelotti että tuo päättyy vielä todella huonosti Tepsille. Tepsin molemmat maalit tulivat siitä että kiekkoa vaan toimitettiin maalille, ilman että hakemalla haettiin jotain kauden hienointa maalia. Itse toivoisin että myös seuraavisa peleissä jatkettaisiin tuota linjaa (vielä agressiivisemmin kuin nyt), ts. jatkuvasti kiekkoa maalille ja äijää perään. Turha tuonne kulmiin on puskea.

Tuo ykkösketjun puhdikkuus on kyllä edelleen huolenaihe, vaikealta välillä näytti ja luistelussa koko joukkue tuntuu jäävän Kärppien jalkoihin. YV on myös asia joka pitää parantua jos tästä vielä voittoa halutaan.

Lassilalta huikea peli, johon tuo lopun game-saver..

Jollain tapaa muuten koomista että joukkueen tilanne on se että pakit pelaavat hyökkääjinä, toivottavasti Niittymäki ymmärtää kasata joukkueensa paremmin seuraavaksi kaudeksi.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Eric Perrin siellä ratkoo tosipelejä, onnea Turkuun.

Kärpät on täysin Ahon ja Puljun varassa.

Toki toivon kärppiä jatkoon, helpompi vastus jos satttuisi vastaan tulemaan.
 

outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Toisesta erästä alkaen pelattiin TPS:n haluamaa kiekkoa. Marjamäki otti aikalisänsä aivan liian myöhään. Se olisi pitänyt ottaa viimeistään kolmannen erän puolessa välissä. Otteluketjufoorumissa kommentoin toisessa erässä, että nyt pelataan TPS:n haluamalla tavalla. Koko joukkue jäätyi valmentajiaan myöten Kärppäleirissä. Amatöörimaista puuhastelua.

Kaikki kunnia TPS:lle. Olitte parempia.
 

Lintta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eric Perrin siellä ratkoo tosipelejä, onnea Turkuun.

Kärpät on täysin Ahon ja Puljun varassa.

Toki toivon kärppiä jatkoon, helpompi vastus jos satttuisi vastaan tulemaan.

Miten peli mielestäsi meni? Mitä mieltä Puljujärven otteistä tässä sarjassa tähän mennessä?
 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lassila kruunasi illan turkulaisittain. Kärpiltä hyvä alku peliin. Maaleja ei saatu ja TPS tuli rinnalle ja ohi. Eikä kolmannessa saatu oikein mitään aikaiseksi.

Hyvä tunnelma hallissa. Hyvä peli. Nyt kun sikailut on jätetty pois, niin hyvä sarjahan tästä saadaan. Toivottavasti jatkossa mennään samassa hengessä. Maanantaina odotettavissa hieno matsi.
 

KemmiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Junno käskenyt hävitä, se tietää lipputuloja lisää. Ei vaan hattua täytyy nostaa tepsille, kun sen viime lauantain komedian jälkeen on löytänyt taas hyvän tason.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Miten peli mielestäsi meni? Mitä mieltä Puljujärven otteistä tässä sarjassa tähän mennessä?
Ei kannata lähteä kyseisen trollin kelkkaan, se istuu tällä hetkellä muna pystyssä odottaen vastauksia.

Kärpillä oli paikkoja ratkaista peli aikaisemmin, mutta kun ei onnistunut niin vastustaja vei pelin.
 

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Onnittelut Turkuun. Eka erä oli täysin Kärppien ja maaleja olisi voinut tehdä jokusen useammankin. Tepsi paransi tietysti hurjasti ottelun edetessä eikä tuo 2-1 maali yhtään epäoikeutetulta tuntunut. Kärppien täytyy jälleen kaivaa munaa tuohon hyökkäyspelaamiseen ja ottaa maalin edustat haltuun. Peli pyörii paikoin kovinkin nätisti, mutta Tepsi onnistui tänään kyllä erinomaisesti puolustuspelissään ja pitämään Kärpät poissa kunnon maalintekosektoreilta.

Toinen puoli on, että vaikka tappio syökin miestä, niin on hienoa nähdä tuollaista meininkiä Turussa monen vuoden tuskan jälkeen. Sarjakin heräsi taas mukavasti eloon ja seuraavaa matsia odottaa jo nyt vesi kielellä. Lauantaina jatkuu!

Jep, tappio tuli käsiteltyä ihan sekunneissa ja menin seuraamaan millon Pelicans tekee.
Jeh, tekihän se.

Tää on niin tätä pleijareita, jännän äärellä ollaan jatkuvasti.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eric Perrin siellä ratkoo tosipelejä, onnea Turkuun.

Kärpät on täysin Ahon ja Puljun varassa.

Toki toivon kärppiä jatkoon, helpompi vastus jos satttuisi vastaan tulemaan.

Ennustajaukot sikseen, heitä ne kahvinporot pois. Niinhän se piti olla monen mielestä, että TPS olisi meille suupala, samaten kuin Pelsut HIFK:lle. Olin eri mieltä koko ajan.Tekee oikeasti sekä fyysisesti, psyykkisesti että taloudellisesti Liigalle hyvää, ettei mene 4-0 kukaan jatkoon. Olemme kuitenkin hakemassa porukkaa jatkoon, joista yksi sitten valikoituu siksi kaikkein parhaimmaksi. Ei tässä vaiheessa vaan yksinkertaisesti edes saa olla valtavia tasoeroja.

Onnittelen TPS voitosta. Tuo antoi varmasti sellaisen buustin, että liput menee kuin kuumille kiville ja virtaa on saatu ladattua lisää. Siinä alkaa väsymyskin muuntautumaan muuksi. Voitoille on sellainen vaikutus. Ei kannata provosoitua huonojen voittajien pilkkakirjoituksiin. Uskon, että todelliset kiekkofanit tuntevat tällaisista myötähäpeää, kun ei osata voitonkaan hetkellä puhtaasti iloita. Kasvakaa te ruojat:)

Lauantaina on ISO peli, mutta niinhän ne kaikki jo ovat, mutta henkisen yliotteen saaminen voi olla pienestä kiinni. Edelleen omiin on vahva usko.Kyllä me jatkoon vielä mennään, mutta Tepsiä ei ylikävellä, vaan se tulee kaatumaan ylpeästi taistellen.Hieno sarja loppuun asti!
 
Suosikkijoukkue
TPS
TPS:ltä sarjan paras peli oikeaan paikkaan, ja ansaittu voitto, vaikka Kärpät olisi alkupuolella voinut ratkaista.

Samalla TPS:ltä ensimmäinen puolivälierävoitto kotona kuuteen vuoteen. On sitä kaivattu ja saa katsojana sitä ihan vähän juhlia!

Oulussa pelataan jännä ottelu. Ja Turussakin pelataan tällä kaudella vähintään vielä kerran, hienoa! Etu yhä Kärpillä, mutta myös yhä kasvavat paineet.
 

HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Parempi voitti! Onnea tepsille, ansaitsitte tämän voiton. Lassilan viimeisen sekunni torjunta oli kyllä aivan maaginen lopetus ottelulle. Jännäksi menee todellakin tämä sarja. Ensimmäistä kertaa tämän kevään aikana sitä alkaa jo pohtimaan, että tuleeko noutaja jo ennen finaaleja.. Mutta luottoa löytyy omiin! Nyt vaan lauantaina kotoa voitto ja Turkuun taistelemaan maanantaina :)
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ensinnäkin onnittelut Tepsille ansaitusta voitosta. Hyvin pysyi sektori tukossa ja Lassila pelasi mainiosti, minkä lisäksi yksi yv-maali Kärppiä enemmän. Kärppien puolelta jäin ihmettelemään sitä, minne jäi aktiivisuus ja liikkuminen toisella erätauolla. Kolmanteen erään tultiin seisoskelemaan ja sitten paniikissa hakattiin päätä seinään kun kaveri oli johdossa. Ei se ehkä loistavaa ollut ennen sitäkään, mutta selvä muutos tapahtui kuitenkin.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
TPS:ltä sarjan paras peli oikeaan paikkaan, ja ansaittu voitto, vaikka Kärpät olisi alkupuolella voinut ratkaista.

Tässä täydellinen kiteytys pelistä. Tuomareista ei varmaan tarvitse nyt turista. Toki Aholle olisi voinut yhden jäähyn viheltää kampista. TPS voitti reilussa pelissä pelaamalla jääkiekkoa. Varmasti tärkeä voitto myös faneille, nyt saa olla ylpeä omasta joukkueesta, viime Turun pelissä ei ollut aihetta. Olihan tuo huikea peli ja Ikonen sai paikan viime sekunnilla tasoitukseen. Selostaja hihkui että lositava torjunta Lassilalta, mutta vetohan oli täysin hanskaan, eikä siinä palon torjuntaa tarvinnut tehdä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Olipas tasainen matsi.

- TPS pelasi ekan matsin, jossa ei keskittynyt esim. joka aloituksessa hiillostaan Aho mailan kopautuksin. Tps pelasi sarjan parhaan pelinsä, keskittyminen oikeissa asioissa.
- Tuomaroinnit meni ihan ok, muutama jäi viheltämättä ja pari kyseenalaista vihellystä. Liigan taso on tämä, ei ratkaissut suuntaan taikka toiseen.
- Junttila oli tehoton, ja vaikka sai paikkoja, jotenkin vähän pelin "ulkopuolella". pelaamattomuus ehkä näkyi.
- Tomi Kallio on hieno pelaaja, ja haastattelussa herrasmies. Arvostan.
- Lassilan viimeinen torjunta oli kauden hienoin
- Kärpät puski päätä seinään viimeiset 10 minuuttia, TPS puolusti hienosti. Silti jotenkin Kärpät oli yllättävän aseeton, lukuunottamatta tuota viimeisen sekunnin kutia
- TPS:n kotiyleisö HERÄSI, todella hieno homma. Oikein näki, miten yleisön innostus tarttui pelaajiin kolmannessa erässä.
- Kotiyleisö hiillosti myös tuomareita hienosti (kuten kuulukin), ja sai varmasti ainakin yhden jäähyn hankittua.

Nyt on sarja taas auki, TPS sai varmasti itseluottamusta. Forström viissiin loukkaantui taas... tai edelleen, eikä Nummelin matkustane Ouluun. Tämä voi olla Kärpille iso hyöty kotikaukalossa.

Tappiopelin jälkeen kokoonpanokin voi muuttua Kärpillä, Humalojalta huono ottelu. Joko Huml - Hirso päästetään irti? Itse näin tekisin. Vilttiin Aaltonen + Humaloja.
 

Fattsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
Huikea tunnelma hallilla. Ja huikea oli pelikin. Kumpi tahansa olisi voinut voittaa. On tää kevään kiekko hienoa. Ei täällä Turussa oo hetkeen päästy tästä nauttimaan. Ja ainakin kerran päästään vielä nauttimaan! Toivottavasti olisi sarjan johtoasema takataskussa.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Ja undervääntöhän siitä tuli yhden tilasto-overin jälkeen, kuten oli odotettavissa. Yleisöä oli tänään 7500 henkeä ja se on vähän, kun TPS pelaa näitä pelejä ensimmäistä kertaa sitten kevään 2010. Ihan mukava oli olla jälleen hallilla katsomassa Kärppiä viidettä kertaa tällä kaudella paikan päällä. Mutta sitten itse asiaan eli raporttiin.

Ennen pelin alkua pidettiin lyhyt hiljainen hetki Honkavaaran muistolle ja maamme-laulun kävi tulkitsemassa entinen tangokuningas Mäkimattila. TPS aloitti matsin terävästi ja se hallitsi peliä ensimmäiset kuusi minuuttia. Heti yhdeksän sekunnin pelin jälkeen Kallio tulitti siniviivalta kohti Rajaniemeä, joka liimasi kudin. Kolmen minuutin kohdalla sitten Humaloja koukki itsensä boksiin ja Tepsin ykkösylivoima Petu-Kallio-Perrin-Pare-Forsström sai pakkopeliä aikaan, mutta Rajaniemi kesti. Jäähyn umpeuduttua sitten Kärpät painoi pelin toiseen päätyyn ja Pyörälä onnistui puijaamaan Virtasta siihen malliin b-pisteen tuntumassa, että Jonne otti jäähyn kampituksesta. Tuo ylivoima ei oikein lähtenyt vielä Kärpiltä, mutta heti perään Malmivaara otti omalla alueella poikkarista boksia ja tuon jäähyn Kärppien ykkösylivoima hyödynsi. Kiekko tuotiin oikean kautta sisään. Pyörälä syötti Lasselle viivan päälle ja tältä seinäsyöttö alueelle syöksyneelle Spedelle. Siitä Pyörälä rauhoitti pelin ja käänsi kiekon takaisin Kukkoselle, joka puolestaan antoi viivaan Nutivaaralle. Samalla Aho liukui omalle paikalleen ja Nutivaara antoi tällä syötön. Aho jatkoi nopeasti ykkösellä Tepsin neliön läpi ja Ikonen tinttasi one-timerin Lassilan kainalosta sisään. Loppuerä mentiinkin sitten Kärppien komennossa. Se lähti tuttuun tyyliin hitaasti omalta alueelta koko viisikon voimin ja sai aikaan useita kulmaralleja Tepsin päädyssä. Harmi vain, että noista ei saatu oikein mitään sen vaarallisempaa sitten aikaan. Kotijoukkue puolestaan ei saanut kuin satunnaisia kuteja kohti Rajaniemeä, mutta tämä liimasi ne varmasti. Ensimmäiselle tauolle mentiin 0-1 lukemissa. Jälkimmäinen kymppi oli vahvaa pelaamista vierailta, mutta se palkinto jäi saamatta.

Toinen erä alkoi Humalojan illan toisella jäähyllä parin minuutin pelailun jälkeen. TPS pääsi suoraan rintamahyökkäykseen, jonka seurauksena Humaloja torppasi Kallion Kärppien maalin sisään ja sai siitä jäähyn. Tepsin YV ei tuottanut tulosta, mutta jäähyn umpeutuessa Karvonen sähläsi viivassa kiekon kanssa eikä Tallinderkaan onnistunut paikkaamaan vieressä, joten Junttila polki noiden herrojen välistä niukkaan läpiajoon. Harhautukseen ei ollut aikaa, joten Junttila haki vetoa kohti vasenta yläkulmaa, mutta Lassila torjui tuon yrityksen. Viisi minuuttia ehdittiin tuon jälkeen mennä enemmän tai vähemmän Kärppien komennossa, kunnes sitten TPS tasoitti. Ensin kuitenkin Niemi syötti kulmasta kiekon toiselle puolelle, jossa Nutivaara oli täysin vapaana, mutta tämä hukkasi avopaikan. Siitä TPS käänsi suoran rintamahyökkäyksen kohti vieraspäätyä. Karvonen pelasi laitaan Vainiolalle, joka antoi toiseen aaltoon slottiin Frimanille ja tämä tälläsi kiekon ohi Rajaniemen. Aaltonen ei ihan kyennyt peittämään Frimanin kutia, vaikka Niemi viittoili Miroa ottamaan Frimanin veto pois. Maalin jälkeen sitten Kärppien kolmonen heitti kiekon päätyyn, jonne oli menossa ensin Mäenalanen, mutta Malmivaara roikkui tässä niin paljon, että molemmat kaatuivat jään pintaan kulmauksessa ja siitä kakkua Ollille. Kärppien YV oli kyllä vaisua tuossa kohdin ja Nutivaarakin joutui kiemurtelemaan keskialueella pari kertaa, kun ei tilaa ei löytynyt. Paras paikka tuli jopa isännille, kun Ahtola polki puolittain laidasta läpi, mutta Rajaniemi tuli hyvin vastaan ja koppasi kiekon räpyläänsä ja antoi sen saman tien Masuhrille maalin kulmalle pelattavaksi. Erän jälkimmäisellä kympillä sitten ensin Pare pelasi maalin takaa Petulle loistopaikan, mutta tämä ei saanut kiekkoa takakulmaan, joka oli aivan auki. Kärpät puolestaan vyöryi viimeisen vitosen vahvasti ja TPS joutui heittämään 2-3 pitkää kiekkoa siihen. Manninen pääsi kokeilemaan Ahon syötöstä rystyltä maalin edestä, mutta kiekko kimposi verkkoihin puolustajan mailasta. Viimeisellä minuutilla sitten Junttila ajoi maalille ja osui vihellyksen jälkeen hieman Lassilaan, josta tuomittiin estämisjäähy. Heppoinen tuomio, pakko sanoa.

TPS aloitti päätöserän siis ylivoimalla. Kallio ajoi kulmasta kertaalleen maalille, mutta Rajaniemi peitti tuon yrityksen. Muutoin YV ei oikein lähtenyt toimimaan. Sen jälkeen sitten Virtanen hukkasi avopaikan, mutta TPS pääsi uudestaan ylivoimalle, kun Pyörälä kamppasi oman alueen kulmassa Erosen. TPS käytti tuon ylivoiman. Kallio ja Perrin vaihtoivat paikkoja, jonka jälkeen Tomi pelasi syvyyteen maalin kulmalle Perrinille, joka nousi röyhkeästi maalille ja sai riparin työnnettyä mailan varrella sisään. Tuo jäi lopulta pelin voittomaaliksi. Onneksi otin erätauolle Tepsiä livestä, joten sillä sai pikkuisen paikattua haavoja. Mutta posin kautta, maanantaina pääsee näkemään Kärpät vielä kolmannen kerran tässä sarjassa paikan päällä ja kuudetta kertaa koko kaudella. Kärpät ei päätösvartilla saanut kirivaihdetta päälle missään vaiheessa, koska TPS tukki keskialueen totaalisesti ja Kärpät koitti viiveellä murtaa Tepsin pakkaa siinä onnistumatta. Kärpät sekoitti myös hyökkäysketjuja ja koitti sitä kautta hakea sitä tasoitusta, mutta vaisuksi se kiri jäi. Viime hetkillä sitten vielä Ikonen pääsi kokeilemaan maalin edestä, mutta Lassila koppasi kiekon hanskaansa. Ainakin areenalla pelikello oli jo mennyt nollaan, mutta toki summeri ei ollut vielä soinut, että tiedä sitten olisiko maalia ei hyväksytty, jos kiekko olisi mennyt sisään. Toki en osaa sanoa, mitä TV-grafiikat näyttivät tuossa kohdin. Kärpillä oli varsinkin toisessa erässä paikat naulata peli, mutta ei sitä saatu tehtyä ja Nutivaaran hassin myötä TPS pääsi tasoihin seuraavasta hyökkäyksestä ja sitten Speden jäähy kostautui päätöserässä. Maanantaina jälleen hallille ja pitää huomenna aamusti heti napata piletti E5:een taas.

Kärpät
+ Rajaniemelle puhtaat paperit. Liimasi melkein kaikki kudit ja maaleille ei voinut oikein mitään.
+ Kukkonen, Masuhr, Nutivaara ja Laatikainen vetävät todella isoja minuutteja. Lassekin yli puoli tuntia tänään. Nutivaaran nousut ovat ihailtavaa katseltavaa ja kolmen pelin pisteputki on päällä. Masuhr puolestaan on tasaviisikoin Kukkosen ohella tärkein ukko. Pystyy nostamaan jalalla punaiselle asti helposti ja heittämään päätyyn, jos syöttöpaikkaa ei aiemmin löydy. Toki Masuhr sen suht usein löytää jo aiemmin. Kukkoselta ja Laatikaiselta tasapainoiset suoritukset jälleen kerran.
- Pentikäiselle ei voi antaa miinusta, kun pelasi vain vajaat neljä minuuttia tänään, mutta ei ollut pulassa omissa vaihdoissaan. Sen sijaan Hakanpää pelasi vitospakkina vain 11 minuuttia. Ei pysty oikeastaan tasaviisikoin auttamaan jakamaan kuormaa alakerrassa. Pelasi alivoimissa Laatikaisen parina, mutta sitten tasaviisikoin hävisi mm. yhden luistelukisan vihun siniseltä omaan kulmaan aivan pystyyn Parelle. Lisäksi tekee hätäisiä ratkaisuja tällä hetkellä kiekon kanssa ja itseluottamus on aika nollissa. Niemelä olisi hyvä saada pian ammeeseen.
+ Aho-Manninen-Ikonen oli tänään paras ketju hyökkäyspäässä ja värkkäsi sen ainoan osuman YV:llä. Ikosesta alan pitämään yhä enemmän, mitä pidemmälle kevät on edennyt. Manninen on myös ollut pirteä.
- Niemen johtama ketju oli tänään vaisu. Ei oikein kellään homma luistanut. Toki Niemi pelasi alivoimissa hyvin ja raastoi, mutta tasaviisikoin odotin tältä ketjulta isompaa panosta. Kolmosessa Junttila oli esillä eniten, mutta hukkasi läpiajon ja pysyy kyllä liikkeellä kiekossa ja pystyy sitä suojaamaan, mutta sitten ne viimeiset ratkaisut ovat pehmeitä. Nelosessa Humaloja otti pari turhaa boksia ja ei pelannut tänään ihan parasta peliään, mutta Sailio ja Keränen pelasivat sen sijaan varmaa peliä kahteen suuntaan ja jakoivat maukkaita pommeja TPS-puolustajiin päädyssä.

TPS
+ Lassilalle krediitit voitosta. Pomputteli reippaasti enemmän kuin Rajaniemi, mutta vain yksi omiin.
+ Tallinder oli vahva pakistossa, peliaikaa puoli tuntia. Tikkaselta, Kojolta, Forsströmiltä ja Eroselta perussuoritukset.
- Malmivaara kaksi boksia vain siksi, että liike ja taso ei riitä.
+ Frimanille maali nelosketjun peliajalla on erinomainen suoritus. Ykkösketju oli tasaviisikoin suht näkymätön, mutta astui sitten esiin ylivoimalla päätöserässä. Nieminen oli ihan energinen tuossa Perrinin ja Kallion rinnalle ja päätöserässä mm. takakarvasi Aholta kiekon pois pelin loppuhetkillä näyttävästi. Paikoille pitäisi silti päästä enemmän. Kakkosessa Petu veti 15 minuuttia Makkosen ja Paren rinnalla. Missasi yhden avotontin. Pare kun sai kiekon, pystyi taikomaan sillä kyllä ajoittain tilanteita, joten siitä kevyttä plussaa. Makkonen kaivoi 60% aloituksista, muuten unessa. Kolmosessa Vainiolalta sarjan paras peli ja sai siitä palkaksi passin. Karvoselta ja Vähätalolta näkymättömät suoritukset totutusti, vaikka toki Karvonen keräsi passin, mutta vastapainoksi lahjoitti Junttilan läpiajoon. Vähätalo oli tasaisen harmaata massaa. Nelosessa tosiaan Frimanille pussi ja Virtaselta 71% tehokkuudella aloitusvoittoja. Ahtola pelasi myös uhrautuvasti ja päätöserässä blokkasi lopussa Laatikaisen kudin heittäytymällä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Lassilan game saveriin tiivistyi lopussa koko pelin loppu. Paremman veskarin joukkue voitti ja sillä hyvä. Todellinen työvoitto ja mikä parasta, niin Kärppien pelisysteemissäkin alkaa näkyä virheitä ja turhautumisia.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Tää on mun mielestä sitä oikeaa playoff-kiekkoa. Isot onnittelut Turkuun! Ehdottomasti ansaittu voitto, ihan omalla tekemisellä ja omalla paremmuudella.
 

gifusisu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lassilan game saveriin tiivistyi lopussa koko pelin loppu. Paremman veskarin joukkue voitti ja sillä hyvä. Todellinen työvoitto ja mikä parasta, niin Kärppien pelisysteemissäkin alkaa näkyä virheitä ja turhautumisia.
Aivan, nyt osaat katsoa jo peliä, lue muutama oma viestisi taaksepäin. Nyt olen kanssasi samaa mieltä, aiemmin en.
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät oli hyvin rento ja itsevarma ensimmäisen erän ajan. Sitten pieni hyvänolontunne, että kyllä me tämä hanskataan ja kolmannessa sitten menikin jo mailanpuristamiseksi. Kokonaisuutena kuitenkin Kärpiltä parempi peli kuin sarjan ensimmäinen eli suunta on oikea. Ei vaan riittänyt tänään.

Harmittaa Kärppien puolesta, mutta lajille ja tälle playoff-sarjalle ehdottomasti hyvä juttu.
 

Tuborg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pikkaisen loppui Kärpiltä työnteko ekan erän jälkeen, ja sitten kun tuli tasoitusmaali, niin TPS sai hengen päälle. Hyvä playoff-matsi - näitä sitä haluaa katsoa. Omasta mielestä ei ratkennu kyllä maalivahteihin (ei sen puoleen, että Lassila oli hyvä ja gamesaver loppuun). Telkkarista ei nähny, että tuliko se Perrinin maali kädellä vai mailan varrella koska kuvakulmassa näkyi vain Perrinin selkä. Tuomarihan alkuun näytti hylkyä, mutta videon jälkeen hyväksyi, että varmaankin oikein meni. Tasainen peli, jossa TPS oli maalin verran parempi.
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Jahas, tämän kauden ensimmäinen (ja luultavasti viimeinen) kiekkopelini paikanpäällä seurattuna. Turussa asuvana KalPan kannattajana joudun kuitenkin avopuolisoni Kärpät-kannatuksesta johtuen kyseiseen matsiin. Jääkiekkohan on minulle henk.kohtaisesti se kolmoslaji, tenniksen ja futiksen jälkeen, mutta seuraan myös paljon lätkää, vaikka tänä vuonna vähiin matsit paikan päällä ovat jääneetkin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana käynyt Turkuhallissa noin kerta per vuosi tahtiin ja muista kerroista poiketen tänään olen ylälehtereillä. Itse asiassa täysin sama katsomo-osa, kuin oli keväällä 1991 SM-finaaleissa TPS vs KalPa. Silloin 10 vuotiaana pikkunaskalina, mutta muistot ovat selvät.

Ainoa suurempi kiinnostuksen kohteeni tänään on Ahon seuraaminen. Harmi ettei Puljujärvi ole kunnossa. Puolisoni (naisihminen) raahaa katsomoon järkkärin ja ottaa luultavasti matsista noin 200-400 kuvaa ja kirjoittaa blogiinsa pitkän pläjäyksen jahka ehtii, ehkäpä lähipäivinä. Voin vaikkapa kyseisen kirjoituksen tänne sitten linkata jos kiinnostuneita lukijoita riittää. Sen voin sanoa, että kyseinen naisihminen seuraa kiekkoa intohimoisemmin kuin allekirjoittanut ja hänen arviot matsista ovatkin varmasti minua asiantuntevampia.

Saatana on kyllä melkoinen kattaus! KalPa-kannattaja, asuu Turussa ja muijja on Kärppä-fani.. sanoisin, että hatunnosto! Ei paljoa enempää kyllä yhdelle miehelle ristiksi enää.. :D (huomio huomio, tätä lukiessa on todella suotavaa huomata kuinka kieliposkessa tämä on sanottu)

Mitä tulee itse sarjaan, kyllähän tässäkin yllätystä pukkaa, Tepsiä olen tosin koko kauden odotellut, milloin alkaisi pelaamaan kunnolla listansa mukaan. Nyt näyttää lupaavalta, että vihdoin täysin oikeassa paikassa tosin, herätään. TPS päätyyn asti!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös