Forssan Palloseura 2016–2017

  • 55 588
  • 124
Suosikkijoukkue
Forssan Palloseura
Esikirjoitus

Huh! Päättyihän se tuskien taival vihdoin, mutta millä tavalla! Palloseura joutui umpisurkeasti menneen runkosarjan myötä karsintasarjaan, josta se nappasi ykkössijan. Tänään arvoisa Suomen Jääkiekkoliitto kuitenkin totesi, että karsintasarja pelattiin turhaan ja siihen osallistuneet Suomi-sarjajoukkueet D-Kiekko, FPS, Kiekkokopla ja VG-62 saavat pitää sarjapaikkansa. Uusina joukkueina mukaan nostetaan kakkosdivisioonasta Kotkan Titaanit ja Liikunnan Riemu Jyväskylästä.

A-juniorit varmistivat pelaamalla paikkansa myös ensikaudeksi Nuorten Mestikseen. No mitä vielä Mestis-seurat kun saavat armopaloina junnujoukkueen Nuorten Mestikseen. Kun Diskoksen A-Juniorit yhtäkkiä julistettiinkin JYP-Akatemian yhteistyöseuraksi, vaihtui ansaittu kesäloma karsintasarjakurimukseksi. Junioreille tsemppiä noihin peleihin ja toivotaan, että forssalaiset löytävät tiensä hallille kannustamaan teitä!

Tästä suuret kiitokset Suomen Jääkiekkoliiton päättäville elimille! Olette perseestä! Tähän vilpittömään mielipiteeseeni yhtyy taatusti muitakin suomalaista kiekkoa seuraavia…


Forssan Palloseura 2016-2017


Mutta mutta, näin ollen FPS varmisti Suomi-sarjapaikkansa kaudelle 2016-17 ja ajattelinkin näin ennätysaikaisin alkaa spekuloimaan tuota tulevaa kautta. Taannoin PJ Palomäki kertoili Forssan Lehdessä, että FPS jatkaa vähintään Suomi-sarjassa 99 %:n varmuudella, eli suhteellisen rauhallisin mielin ensi kautta odotellaan.

Jos en nyt ihan väärin muista niin, eikös toimistolle palkattu henkilö vastaamaan myynnistä? Myytäväähän Palloseuralla on vaikka kuinka; maalit, kummipelaajat yrityksille sekä mainosaikaa ja –tilaa, muutamia mieleen tulleita mainitakseni. Ostajista en sitten tiedä, mutta eiköhän yrityksille nyt tuota kautta saada myytyä ainakin muutama mainos ja kausikortti enemmän. Tästä syystä voisi olettaa että talouspuolella Palloseuran seuraava kausi on paras miesmuistiin. Joku asioista paremmin perillä oleva voisi tilannetta avata vähän lisää jos saa/haluaa…Laus?

Valmennuspuolella saattaa tapahtua muutos sillä Immosta on joissakin huhuissa viety Kokkolaan. Itse olisin tähän vaihtoon tyytyväinen, jotenkin vaan tuntunut koko kauden siltä, että Immonen ei saa joukkuetta hereille. Näitä kahta viimeistä, nyttemmin turhaksi todetun karsintasarjan ottelua lukuun ottamatta, vihreäpaidat olivat koko kauden melkoisen unisia. Tietysti mahtui sinne väliin muutaman ottelun voittoputki ja yksittäisiä hyviä otteluita. Muuten oli aika kuivaa.

Maalivahtiosastolla ensi kausikin taidetaan mennä omilla pojilla ja hyvä näin. Pohjonen oli selkeä ykkösmaalivahti, Laaksosen täydentäessä tandemin. Junioripuolelta aikuisten pelejä vyöllensä saivat myös Salokannas ja Valtonen. Myös Lintosen paluusta Forssaan on huhuiltu…allekirjoittaneelle ainakin kelpaisi.

Tärkeitä jatkosopimuksia olisivat puolustajien puolelta Rahikaisen, Vasaran, Veijolan ja Vennon sopimukset. Junioreiden puolelta J.Lehtosen, Rohamon ja Virtasen sopimukset olisivat myös hyvä lisä. Linkomaan pelit taitavat olla pelattu.

Hyökkääjäpuolella tärkeitä jatkoja onkin sitten paljon. Ahlgren,Elo, Heikkilä, Javanainen, Kurtelius, Lawman, Lehtonen, Takaveräjä ja Vahlsten olisivat kaikki sellaisia palikoita joiden ympärille on hyvä alkaa rakentamaan. Omat junnut esiintyivät pääosin loistavasti. Jos edellä mainitut pelaajat jatkavat ja jotain täytettä haetaan, olisi maalintekijöitä aina hyvä olla. Kaislehdon ja Tenkasen loikattua, jäi snaipperi osastolle enää Takaveräjä. Mutta kunhan mahdollisimman pitkälle mentäisiin omin voimin, eikä lähdettäisi kasaamaan muukalaislegioonaa.

Keskustelu on nyt avattu…ei muuta kuin odottelemaan syksyä. Mitenköhän tässä selviää kesästä?
 

Zigismund

Jäsen
Sitä en tiedä, kuinka oikein tuo A-junnujen kohtalo meni, mutta on joka tapauksessa sääli, että urheilullinen menestys on jäänyt sivuseikaksi jopa A-junnujen Mestiksessä. Eikös sieltä IPK:n junnut nouse ensi kaudeksi Mestikseen, vaikka tällä kaudella olivat Suomi-sarjan heikoimpia porukoita. Noh, tätähän tämä on viime aikoina ollut. Naurettavaa tässä on myös Diskoksen A-junnujen virallisen(?) facebook-sivun toiminta. Ovat jakaneet FoPSin päivityksen ja vastaavat forssalaisten ihmetyksiin huutonauruin. Juuri näinhän se kuuluukin tehdä?
 
Suosikkijoukkue
Forssan Palloseura
Ja heti pääsee korjailemaan huhuja. Eli Antti Karhula jatkaa Hermeksen päävalmentajana, eikä Immonen suuntaa sinne...ainakaan päävalmentajana.
 

Statler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Broad street bullies
Valmennuspuolelle muutosta tarvitaan ehdottomasti. Molemmat saa puolestani vaihtaa. Näytöt on annettu, eikä ne hääppöisiä olleet. Kyllä valmentajien pitää saada joukkueesta enemmän irti. Rosteri oli kuitenkin ihan kohtuullinen suomi-sarjaan, vaikkakin myöhässä kasattiinkin.
Varapakin mainitsemien pakkien lisäksi tarvitaan myös yv-viivan kokenut äijä.
Lintonen olisi erittäin tervetullut takaisin maalinsuulle. Hyökkäyksessä Elon jatko täällä on ensiarvoisen tärkeää. Ykkössentterihän joukkueesta puuttui aivan liian pitkään. Javanaisen jatko, jos pystyy uraansa jatkamaan terveysongelmiensa vuoksi, olisi myös toivottavaa. Lehtonen menee hyvin kakkos-/ kolmossentterinä. Omat -94:set on vuotta kokeneempia ja tuleva kausi varmasti parempi. Muut on helposti korvattavissa.
Ensisijaisesti tarvitaan JOUKKUEpelaajia, molempiin suuntaan töitä tekeviä, eikä omia pisteitä ajattelevia kiukuttelijoita.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Sitä en tiedä, kuinka oikein tuo A-junnujen kohtalo meni, mutta on joka tapauksessa sääli, että urheilullinen menestys on jäänyt sivuseikaksi jopa A-junnujen Mestiksessä. Eikös sieltä IPK:n junnut nouse ensi kaudeksi Mestikseen, vaikka tällä kaudella olivat Suomi-sarjan heikoimpia porukoita. Noh, tätähän tämä on viime aikoina ollut. Naurettavaa tässä on myös Diskoksen A-junnujen virallisen(?) facebook-sivun toiminta. Ovat jakaneet FoPSin päivityksen ja vastaavat forssalaisten ihmetyksiin huutonauruin. Juuri näinhän se kuuluukin tehdä?
Tämähän alkaa täyttämään kaikki farssin ainekset. Kenenköhän idiootin ajatus on ollut antaa nämä Mestis mandaattipaikat?? Ymmärtääkseni Mestis on aikuisissa jollain tavoin avoin sarja (lisenssijärjestelmä on toki), joten miksi mandaattipaikat sotketaan junioritoimintaakin Mestiksessä tai yleensä missään sarjassa?? IPK siis tämän logiikan mukaan saa Nuorten Mestispaikan samalla kertaa ja mitä jos JHT pudottaa Akat pois Mestiksessä. Silloinhan JHT A-junnutkin nostetaan Mestikseen ja kun Diskos on käyttänyt tämän mandaattikortin jo niin jengejähän alkaa olemaan jo lähemmäksi 20 kpl. Tähän kun lisätään nämä liigan joukkueet niin aletaan olla lähemmäksi 40 joukkuetta. Kuka on sitä mieltä, että laadukkaita pelaajia riittää näin moneen joukkueeseen??? Eikö Fopsilla ollut kuitenkin 20 pistettä enemmän sarjassa kuin esim. Hermeksellä, joka pitää sarjan häntäpään paikka?
Jos olisin seuratoimija A-junnujen puolella niin eiköhän kannattaisi käydä seurojen yhdessä keskustelua Jääkiekkoliiton päättävien virkamiesten kanssa tästä casesta? Onko missään muualla muuten vastaavaa systeemiä? Onko tässä riski, että tämä leviää myös B-junioreiden ja myös siitä alaspäinkin??
Toivottavasti Fopsin A-junnut saa jotain korvauksia tästä karsintasarjasta kuten pitäisi saada aikuisjengienkin, jotka turhaan pelasivat sarjan lävitse.
Huh, huh... tällä touhulla tapetaan kilpailu tästä hienosta lajista kokonaan
 
Suosikkijoukkue
Forssan Palloseura
Viikonloppuna Forssassa pelatussa A-junioreiden Mestiskarsinnassa FoPS ja Titaanit pitivät Mestispaikkansa. Nikkarit HyRi ja PYRY puolestaan pelaavat ensi kaudellakin Nuorten Suomi-sarjaa.

Karsintasarjan voitin vei Titaanit, joka varmisti lohkovoiton turnauksen viimeisessä ottelussa FoPSia vastaan. Molemmat oli jo tähän mennessä varmistaneet Mestispaikkansa, joten sunnuntai-illan ratoksi pelattiinkin Havaiji-kiekkoa puhtaimmillaan lopputuleman ollessa 8-9. Siinä määrin tosissaan FoPS kutenkin vielä yritti että otti n. 1,5 minuuttia ennen loppusummeria maalivahdin pois.

Hyvä FoPS! Hyvä Titaanit!
 
Suosikkijoukkue
Forssan Palloseura
Ja eilen ilmestyneessä Forssan Lehdessä, GM Willmanin haastattelu, jossa mietittiin kulunutta kautta ja katseltiin tulevaan. Willmanille kaudesta jäi positiiviset ajatukset, vaikka kausi menikin niin ja näin.

Tulevaa kautta koskien varmaa on se, että Suomi-sarjaa pelataan ja se, että päävalmentaja vaihtuu. Tuleva valmentajisto pitäisi olla selvillä muutaman viikon sisään.
 

Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Positiiviset ajatukset? Ulosanti on samanlainen kuin Blues- johdolla viime aikoina. Fps jäi viime kauden katsoja keskiarvosta 150 katsojaa per peli, ja jäi Suomi-Sarjan hännille. Tosiaan alkuun uskoin Timo Willmaniin ja hänen kykyihinsä nostaa Fps jälleen kiekkokartalle, mutta taitaa pikku hiljaa olla lopun alkua. Miten tällä tuloksella lyhennetään edellisiä velkoja? Viltin Varapakin kuuleman mukaan Fps:lle on joku tullut hoitamaan myynnin. Luulen, että se on paikalliseen tapaan taas pelkkä ottelu juliste Lehtovirran seinässä.

Fps on lähestynyt sitä vaarallisinta tilaa, mitä voi kaupungissa saavuttaa; Kukaan ei tiedä, ketään ei kiinnosta ja kaikki nauraa.
 

Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
Nyt ei jaksa edes kommentoida , oli senverran tylyä tekstiä jälleen FPS:n edustuksen vihaajalta. En ymmärrä kuinka noinkin fiksu mies kirjoittaa noin tyhmiä. Pelipaitakin muistaakseni annettiin jossain vaiheessa jos en väärin muista. Kaippa sekin on poltettu. Mutta summasummaarum , toimistolla aloitti myynti ja muissa tehtävissä pätevän oloinen kaveri 15.3 joten ainakin yritystä on.
 
Suosikkijoukkue
Forssan Palloseura
Mauri nyt on Mauri: Jos se on vihreää, Mauri vihaa sitä.

Kyllä tästä hyvä tulee. Ja niin kuin jo aikasemmin olen todennut, niin myytävähän FoPSilla on vaikka kuinka. Ainoa on se, että löytyykö ostajia.
 

Statler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Broad street bullies
Siis kyllä täytyy hieman Mauria kompata. Yleisöä ei käy kuin parisataa pelissä. Joukkue ajautui karsintaan (vaikkakin turhaan, mutta se on toinen juttu). Niin kyllä ihmettelen jos kaudesta jäi positiivinen maku. Positiivista oli se, että omat junnut sai erittäin hyvin mahdollisuuksia, joka saattaa poikia hyvää tulevaa ajatellen.
Kyllä nyt pitää herätä ja alkaa tekemään asioita eri tavalla kuin on aikaisemmin tehty. Seura on kertakaikkiaan saatava ylös. Asioita on tehty liian kauan vasemmalla kädellä, tyylin: näin on aina aikaisemminkin tehty.
 

Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
Statler on oikeassa, Nuorten sisäänajo oli kauden paras juttu. Todella tärkeää oli myös A-nuorten säilyminen mestiksessä (karsinnassa johon se joutui runkosarjan sijalta 10/16) sillä nyt Palloseuralla on tarjota edelleen hyvä polku nuorille, paljon vastuuta a-nuorissa ja mahdollisuus kokeilla miesten vauhtia suomi-sarjassa.
Mauri-Anterolla on hyviä pointteja mutta aina joka viestissä paistaa läpi joka käsittämätön katkeruus, niinkuin nyt viimeisessä viestissä viimeinen kappele . Viltin Varapakille tiedoksi että Mauri ei vihaa vihreää , A-nuorten peleissä ko.herra on käynyt , niitä voi katsella verkon läpi, mutta edustus on selvästi "punainen vaate". Mielellään johtokunta varmasti ottaa esityksiä vastaan jos ideoita on. Verkkoja johtokunta ei pysty määräämään pois, halli on kaupungin ja kaupunki ne siihen laittoi sen jälkeen kun joutui korvaamaan huomattavan summan kun kiekko osui nuorta juoksijaa päähän. Ja niinkuin aiemmin olen kirjoittanut niin johtokunnassa ei ole käsitteekseni ketään "kummisetää" joka voisi rahaa syöttää pohjattomasti tai edes kymppitonneja, joten kaikki ideat ovat tervetulleita vaikka nimettömässä kirjekuoressa toimistolle.
Palloseura pelasi kevään aivan tasatahtiin playoffiin päässeitten kanssa mutta syksyn kymmenen ottelun tappioputki jätti liian paljon kirittävää. Silti olen sitä mieltä että joukkue olisi varmasti säilynyt ilman turhaa karsintaakin tai jopa taistellut playoff paikasta jos Kasper Elo ei olisi loukkaantunut imatralla, videolta katsoen jopa harmittoman näköisessä tilanteessa. Palloseura kaatoi ko.ottelussa Ketterän vieraissa ja otti neljännen perättäisen voiton. Elo ja Takaveräjä takoivat pisteitä liukuhihnalla. Tietysti loukkaantumiset kuuluvat peliin mutta menneellä kaudella kirpaisivat forssalaisia jopa keksivertaista enemmän. Elo, Linkomaa, Javanainen, Vasara, Vento, Kaislehto (joka toki häipyikin) olivat pitkään pois. Lisäksi kaikki fifty-fifty tuomariratkaisut menivät vihreäpaitoja vastaan. Voittomaali summerin soidessa Ketterän verkkoon (2 pistettä jäi saamatta) Kiekkokopla ottelussa Joensuussa linjatuomari puhuu pelikatkolla tolpan maaliksi (1 piste saamatta , VL voitto tuli) ja Salomäen yliajalla Seinäjoella hyväksymä S-Kiekon maali ( 1 piste saatiin, kotijoukkue meni ko.maalilla 3-1 johtoon) Toki näitä jossiteltavia osumia on varmasti joka seuralla mutta nämä olivat harvinaisen selkeitä !
Toivotaan että uusi myynnistä vastaava on pätevä ja myös että paikalliset yritykset olisivat edelleen kiekolle myötämielisiä.
Kertokaa muuten mikä toisi yleisöä? Onko kymppi kriittinen raja lipun hintaan? Kympillähän pääsee jos on hankkinut Palloseuran jäsenyyden ensin maksalla jäsenmaksua 25€, jäsenkortilla saa muitakin etuja. Forssassa pitää muistaa että kioskin tuotto menee suurimmaksi osaksi junioreille eli sieltä ei tule kovinkaan paljon tuottoa ottelutapahtumassa. Toki myös myyntitehtäviin ei tarvitse edustuksen hommata talkoolaisia. Eli ottelutapahtuman tuotto on varsin pieni. Jos lippu olisi kympin jäisi noin 100€ myyntituloja saamatta (esim 250 katsojaa, näistä 125 tulee kausi ja juniorikorteilla, 75 ostaa eläk/opiskelija/lasten lipun. 50 ostaa 12 euron tiketin. ) Tarvisi olla vain 10 katsojaa enemmän joka ostaa kalleimman kategorian lipun jotta sama raha tulisi edellyttäen että muiden lippujen hinnat pysyvät samana. Vois olla pointtia. Mutta mistäpä sen sitten tietää että olisivatko samat katsojat tulleet muutenkin jolloin taas jäisi rahaa saamatta. Ehkä kompromissi voisi olla että liput ennakkoon kympillä ja ovelta 12. Tietysti jos pärjää niin katsojia käy enemmän, ihmiset haluavat katsoa voittavaa kiekkoa.
Pelureille jatkopahveja kannattaa tarjota lähes kaikille mutta ensin tietenkin pitää löytää valmentaja .
 
Suosikkijoukkue
Forssan Palloseura
Lausin kirjoitukseen allekirjoittaneelta löytyy paljonkin kommentoitavaa, koitetaanpa käydä kaikki silmääni osuneet kohdat läpi.

Huonon kauden ehdottomasti positiivisin juttu, että omat pojat saivat vastuuta. Joukkue kasattiin mahdollisimman pitkälle viime kauden rungon päälle ja sitten tyhjäksi jääneisiin spotteihin haettiin täsmävahvistukset. Täsmävahvistuksisihan herrat Elo, Lawman ja Takaveräjä on laskettava. Ensi kauden joukkue tuleekin rakentaa samalla reseptillä.

Sitten niihin yleisömääriin...

Viime kauden yleisömääriinhän vaikutti totta kai tuo sysimusta syyskausi. Siinä mielessä lähtötilanne ensi kauden yleisömäärien kasvattamiseen on helppo, kun osasyy on jo tiedossa. Vähänkin parempi kausi niin se 50-100 katsojaa lisää/ottelu on helppo pieti. FPS on kuitenkin vielä, jossain syvällä kantaforssalaisten muistoissa.

Lipun hinnoista tykkään paasata (kuten olette varmaan huomannut). Toisaalta ymmärrän tuon Lausin varautuneisuuden lippuhinnan laskua kohtaan. Mitä jos joukkue ei menesty ensi kaudella ja tästä johtuen yleisömäärät pienenevät entisestään? Tähän vielä se, että irtolipun hintaa on laskettu, niin sehän on hyvinkin pitkälle FPS:n tarina sitten siinä.

Näillä näkymin ensi kaudella Suomi-sarjassa pelataan 40 ottelua, jos kaikki 16 joukkuetta kelkassa pysyvät. Viime kaudellahan otteluita pelattiin 36, eli huonolla matematiikalla lisäys ottelumäärään ja tätä kautta suoraan kokonaiskuluihin on noin 10%. Eli paineita tulojen kasvattamiseen tai minimissä ennallaan pitämiseen muodostuu. Tätäkin kautta ymmärrän haluttomuuden koskea lippujen hintoihin.

Mutta kyllähän tuo 12€ karsii satunnaiskatsojia kovalla kädellä. Heitetäänpä vaikka, että jokioislainen perhe, mallia 2+2, miettii miten perjantai-ilta vietetään. Perheenpää (ottamatta kantaa sukupuolirooleihin) toteaa Forssan Lehteä lukiessaan, että lähdetäänpä katsomaan Suomi-sarjan jääkiekko-ottelua Forssaan. Joku perheestä menee FPS:n kotisivuille ottaakseen selvää lippujen hinnoista. Kahden aikuisen ja kahden koulussa käyvän lapsen sisäänpääsy otteluun tulisi kustantamaan 36€. Tähän bensakulut päälle niin kokonaishinta asettuu 40€:n tienoille. Perhe lähtee Ärrälle, vuokraa filmin ja katselee sen kotona.

Tilannehan muuttuisi radikaalisti, jos tarjolla olisikin lippu mallia ”Perhe”. tämän lipun hinta olisi 20-25€ ja sillä ottelun pääsee 2 aikuista ja kaksi alle 15-vuotiasta lasta. Jotain tällaista voisi varmaan harkita. Ei ainakaan äkkiseltään kuulosta hankalalta toteuttaa.

Lippujen hinnoissa sen kultaisen keskitien löytäminen on kyllä todella haastavaa. Itse lähtisin tulevaan kauteen seuraavalla hinnoittelulla.

perhe (2+2) 20-25€

normaalilippu 10€

erityisryhmät 6€

lapset 7-12v 3€

kausikortti 170€

itse en tähän kaavioon saa taivuteltua tuota Vihreää Korttia mitenkään viisaasti. Vihreä kortti on kuitenkin mukavan kuuloinen aihio, lisää etuja vaan kun saisi tähän korttiin sidottua niin hyvä.

Parhaitenhan väenrunsaus jäähallissa varmistetaan kuitenkin menestymällä kentällä.
 

Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Taitaa olla joka keväinen ilmiö, että minä otan kärkevästi kantaa Palloseuran toimintaan, ja sen jälkeen keskustellaan huutamalla. Oikeastaan ei mulla olis oikeuttakaan ottaa kantaa asioihin, kun en kerran peleissäkään käy. Mutta se ottaa päähän, kun asiat tehdään aina vähän sinnepäin. Ei viitsitä tuoda joukkuetta tyrkylle, kun ilmankin ollaan ennenkin pärjätty.

Se melkein eniten riivaa, että Fps on miltei totaalisen näkymätön kaupungilla. Pelkkä sosiaalinen media ei riitä millään, on myös mentävä ihmisten luo. Juuri näitä ottelu-ohjelma mainoksia kaupat ja ilmoitustaulut täyteen, pari tienvarsi kylttiä ruuhkaisimmille lähiteille ja vielä materiaalia kaupungin uusille videotauluille. Tiedän, ettei markkinointi budjetti varmasti päätä huimaa tällä tasolla, mutta nuo ei voi hirvittävästi maksaa, ja niillä päästään sentään alkuun. Sitten päästään niihin sponsoreihin. En tiedä minkä verran Fps saanut rahaa kausittain yhteistyökumppaneilta, mutta se summa taitaa olla isoin osa budjetista? Samasta rahasta kilpailee kolme muutakin kaupungin joukkuetta, joka on varsinkin tänä päivänä erittäin tiukassa. Mitä Fps voisi tarjota enemmän kumppaneilleen, kuin FoSu, Alku tai FoKoPo? Yhteistyö paketteihin voitaisiin samalla myydä aitioita otteluihin, joita on kolmin kappalein, mikä taitaa olla aika harvinaista herkkua Suomi-sarja tasolle. Siellä voisi sitten firmat kestitä asiakkaitaan. Minkälaisessa käytössä ylipäätään nämä aitiot ovat olleet?

Tosiaan lippujen hinnat ovat kohtuuttomat tällä hetkellä. Ei voi kahtatoista euroa pyytää ss- sarjan tapahtumasta, kun likipitäen pääset samalla rahalla Mestis- otteluun, tai tarjous päivinä Liiga- otteluihin. Täälläkin on paikkakuntalaiset hintatietoisia, ja viime korotus onkin nostanut ihmiset takajaloilleen. Joustava hinnoittelu on tämän päivän sana. Edellämainuttu perhepaketti pitäisi ottaa käyttöön, kun Varapakki totesi. Ja hinnan pitää olla halpa. Samaten vaikka nuoriso kausikortteja myyntiin, tyylin 50€ kausi. Normaalin lipun laskisin melkein 9:ään euroon.

Enpä muistanut, että kioskimyyntikin menee junioreiden hyväksi. Tämä asia pitäisi ehdottomasti neuvotella uudestaan. Eihän Fps tienaa mitään ottelutapahtumasta! No olutmyynnistä tulee joitakin rahtusia, loput menee kaljamyyntipalvelua pitävälle Matti Paavilaiselle käsittääkseni. Junioreilla on mahdollisuus tehdä tilinsä omien otteluiden ja lukuisten turnaustensa kioskimyynnillä. Miksi pitää viedä edustukseltakin sen yhdestä tärkeimmistä tulonlähteistä? Sitten kun tuokin asia korjataan, on varaa myös siirtyä järkevämpään lippuhinnoitteluun. Ja sitten kun kioskimyyntiä vielä kehitetään hallilla, niin saadaan ihmiset vielä kuluttamaankin enemmän rahaa peleissä.

Verkkoasiasta en jaksa enempää. On vai liian kova pala purtavaksi, kun kaupunki kävelee jääkiekon yli laittamalla tuollaiset typerät verkot sivuille. Jääkiekkoliiton säännöissä ei vaadita sellaisia laitettavaksi.
 
Suosikkijoukkue
Forssan Palloseura
Enpä muistanut, että kioskimyyntikin menee junioreiden hyväksi. Tämä asia pitäisi ehdottomasti neuvotella uudestaan. Eihän Fps tienaa mitään ottelutapahtumasta! No olutmyynnistä tulee joitakin rahtusia, loput menee kaljamyyntipalvelua pitävälle Matti Paavilaiselle käsittääkseni. Junioreilla on mahdollisuus tehdä tilinsä omien otteluiden ja lukuisten turnaustensa kioskimyynnillä. Miksi pitää viedä edustukseltakin sen yhdestä tärkeimmistä tulonlähteistä? Sitten kun tuokin asia korjataan, on varaa myös siirtyä järkevämpään lippuhinnoitteluun. Ja sitten kun kioskimyyntiä vielä kehitetään hallilla, niin saadaan ihmiset vielä kuluttamaankin enemmän rahaa peleissä.

Tähän en menisi kajoamaan. Kioskitoiminta on kuitenkin junnuille sen verran tärkeä tulonlähde.
 

Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
Hyviä pointteja Mauri-Anterolta ja Viltin Varapakilta. Perhelippu pitää esittää ilmanmuuta johtokunnalle.
Ottelumäärä lienee tulevalla kaudellakin 36. Nyt tuli KHT.tä vastaan kaksi ylimääräistä ottelua jolla kompensoitiin puuttuvat HC Vantaa ottelut.
Tässä muuten myös hirveä muutos edelliseen kauteen, 14-15 kaudella paikallisvastus oli Indians jolta otettiin pisteet 18-0. Nyt paikallisvastus vaihtui Naantalin nousun myötä Karhuksi joka vei pisteet 0-18... Karhu oli toki myös nousija joka tietenkin edelliskauden runkosarjan voittajan olisi luullut voittavan edes pari kertaa mutta ilmeisesti edelliskauden HC Satakunta otteluista jäi sellainen peikko että suureksi osaksi samoista pelaajista koostunut Karhu vei melko helposti kaikki kohtaamiset. (tiukin oli Porissa 4-3 jota FPS johti vielä kahden erän jälkeen 1-3)
 
Suosikkijoukkue
Forssan Palloseura
Hyviä pointteja Mauri-Anterolta ja Viltin Varapakilta. Perhelippu pitää esittää ilmanmuuta johtokunnalle.
Ottelumäärä lienee tulevalla kaudellakin 36. Nyt tuli KHT.tä vastaan kaksi ylimääräistä ottelua jolla kompensoitiin puuttuvat HC Vantaa ottelut.
Tässä muuten myös hirveä muutos edelliseen kauteen, 14-15 kaudella paikallisvastus oli Indians jolta otettiin pisteet 18-0. Nyt paikallisvastus vaihtui Naantalin nousun myötä Karhuksi joka vei pisteet 0-18... Karhu oli toki myös nousija joka tietenkin edelliskauden runkosarjan voittajan olisi luullut voittavan edes pari kertaa mutta ilmeisesti edelliskauden HC Satakunta otteluista jäi sellainen peikko että suureksi osaksi samoista pelaajista koostunut Karhu vei melko helposti kaikki kohtaamiset. (tiukin oli Porissa 4-3 jota FPS johti vielä kahden erän jälkeen 1-3)

Tässähän tämä sarjan sisäinen lohko/ lisäottelu-härdelli näkyy karulla tavalla. Tuonne Suomi-sarja 2016-17 ketjuun jo kirjoitinkin asiasta...
 

Statler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Broad street bullies
perhe (2+2) 20-25€

normaalilippu 10€

erityisryhmät 6€

lapset 7-12v 3€

kausikortti 170€

Näinhän tämän pitäisi olla. 10€ lipusta on maksimi, mitä ss-pelistä voi pyytää. Sekään ei yksin takaa, että yleisö tulee halliin. Tuotteen pitää olla kunnossa. Siihen sisältyy koko ottelutapahtuma, ei pelkästään peli. Tietysti peli on tärkein juttu. Vuosia on kuultu selityksiä, että ei tulla halliin kun ei ole omia junnuja. Tai muuta diipadaapaa. Se on vaan yksinkertaisesti niin, että kun joukkue voittaa enemmän kuin häviää, niin yleisöä käy. ja kun otteet ovat aloitteellisia, eikä niin kuin tällä kaudella, jolloin pelattiin vastustajasta riippumatta trappia ja hitaita lähtöjä. Taklauksia oli koko kautena kai 7 kpl, niin ketä sellainen kiinnostaa?
Laidat rymisemään ja maalineduskahinoita. Pelissä pitää olla tunnetta. Se on aivan sama lukeeko selässä Janatuinen tai Mikkola, jos rämisee. Takaan, että aktiivisella pelaamiselle hallissa on 350 henkee helposti.
 

Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tähän en menisi kajoamaan. Kioskitoiminta on kuitenkin junnuille sen verran tärkeä tulonlähde.

Kioskitoiminta ei sitten ole edustus joukkueelle tärkeä tulonlähde? Jokaisella juniori joukkueella on kuitenkin joka ottelussa ja turnauksessa kioski toiminnassa, lisäksi squash- hallilla ja / tai jäähallissa on kioski kokoaikaisesti pystyssä. Kuinka perkeleesti junnut sitä rahaa oikein sitten tarvitsevat, kun ne täytyy edarinkin pussista ottaa pois?
On turha sitten valittaa vuosikymmen Forssan Lehdessä kuinka rahat on aina vähissä ja tarkan markan aikaa eletään, jos ei näitä yksinkertaisiakaan asioita hyödynnetä.
 

Hana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vopsi, Liekit
Näinhän tämän pitäisi olla. 10€ lipusta on maksimi, mitä ss-pelistä voi pyytää.

Tämä on niin totta! Kertakaikkiaan ei ole järkeä pyytää yli 10€ lipusta. Tällä kaudella tuo 12€ lipun hinta oli aivan liian korkea tälle tasolle ja varsinkin kun menestystä ei tällä kaudella tullut. Taisi jopa olla kaikista kallein lippu suomi-sarjassa tällä kaudella? Edellis kausillahan hinta on ollut tuo 10€ ja tiedä sit mikä ihmeen päähänpisto tuo 12€ oikeen on ollut... Toivottavasti tulevalle kaudelle satsataan enempi, mikäli tämä hinta pidetään samana.

Tuohon kioskitoimintaa pitää kyllä kompata Mauria, vaikkakin taitaa seura saada siitä jonkinmoisen siivun kuitenkin. Kioskitoiminta olisi kyllä todella tärkeä tulonlähde näinä aikoina, varsinkin kun lipputulot taitavat olla ainoat tulot peleissä. Tuskin muissa seuroissa toimitaan samanlailla?

Mutta enivei, vesikielellä odotellaan valmennus ja pelaaja uutisia. Toivottavasti tänä vuonna ei tehdä samoja virheitä mitä viime vuonna tehtiin. Ketterähän tänään jo julkaisi muutaman jatkopahvin, joten heillä ainakin homma toimii!
 
Suosikkijoukkue
Forssan Palloseura
Sikäli mikäli ottelumäärä pysyy 36:ssa tulee kausarin hinnankin pysyä tuossa 160 eurossa. Sen verran korjaan tuota muuten täydellistä hinnoittelupolitiikkaani.

Tässähän alkaa nyt hyvinkin pitkälti olemaan se kaksi viikkoa siitä Willmanin lupaamasta "muutamasta" viikosta. Jännä kyllä kuka päävalmentajan pestiin naarataan. Juha Tynkkynenhän valmensi viime kaudella B-junnuja...toivottavasti tähän ei enää langeta.

Lisäys!

FPS:n Facebook tietää kertoa, että seura pitää 13.4 Try-out tilaisuuden.
 

Hana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vopsi, Liekit
Noniin. Alkaahan sitä tapahtumaan!

Palloseuran facebookista poimittua.
Palloseuran valmennuskaksikkona toimii kaudella 2016-2017 Asko Rantanen ja Jouni Kulonen. Asko toimii Vastuuvalmentajana ja peluuttaa puolustusta Jounin vastatessa hyökkääjien peluuttamisesta.

Tämä uutinen kyllä käy allekirjottaneelle!
Tästä on hyvä jatkaa.
 

Statler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Broad street bullies
Hienoa, että valmennus on saatu rekrytoitua näin nopealla aikataululla. Päävalmentaja antoi heti ensimmäisessä lausunnossaan pienimuotoista kritiikkiä seurajohdolle: " Joukkuetta ei kuitenkaan täydennetä niin, että jos tarvitsemme ykköskentän sentterin, pestaamme italialaisen pakin." Hyvin avattu mielestäni . Seuraava taas ei niin kauheasti nostata fiiliksiä: " Haluamme tuoda forssalaista identiteettiä esiin. Se näkyy tyylissä ja tavassa toimia". Mielestäni alkaisi olla korkea aika ottaa mallia muualta. Niinkuin olen aiemminkin jo maininnut, liian kauan on puuhasteltu vähän sinnepäin, forssalaisittain.....

Mutta, valmennus palkattu, hyvä juttu. Nyt ripeästi joukkueen rungolle sopimukset, 12-15 sopimusta kiinni. Sitten hyvien hankintojen kartoitus/kiinnitys. Siihen päälle tehokas kesäharjoittelu, niin on paremmat lähtökohdat syksyyn, ettei kausi ala samansuuntaisesti kuin kulunut kausi.
 
Suosikkijoukkue
Forssan Palloseura
Saatiin valmentajiksi ainakin sellaset kaverit, että ovat sydämellä mukana. Ake aikanaan blokkais vetoa leuallaan ja Kulonen yritti paluuta muutama vuosi takaperin, vaikka toinen polvi oli käytännössä poissa pelistä. Kuvannee asennetta.
 

Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Hyvät valmentajat tosiaan sai Palloseura. Kaksikko teki hyvää jälkeä tällä kaudella A- junnujen parissa, ja pudotuspelitkään eiuvät jääneet pitkän matkan päähän. Tässä lienee kaksikko, jolla on tämän päivän kiekko tietämys ja joukkueen kehittämiseen palo.

Molempia on tullut pitkään seurattua pelaajina, muistuupa mieleen Jouni Kulosen ensimmäinen maali edustuksessa harjoitus ottelussa K-67:aa vastaan elokuussa -96.

Tosiaan, muistuu kanssa mieleen tuo Asko Rantasen loukkaantuminen, oliko nyt sitten kausi 04-05, tai 05-06. Mies heittäytyi suoraan suulleen B- pisteen kaarelta tulleeseen lämäriin ja karmeaa jälkeä tuli. Tilanne näytti välittömästi vakavalta ja jotenkuten Ake sai itsensä kannettua pääty ovesta ulos.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös