Kurinpitoa vaativat teot ja kurinpitopäätökset

  • 470 909
  • 2 335
Itä-savossa oli Toivasen haastattelu. Ei syyttänyt vastustajaa millään tavalla tapahtuneesta. Jalasta ei löytynyt ainakaan murtumaa ja toiveita on, että Toivanen palaa vielä kentille tällä kaudella.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
3 ottelua Monto kuittasi tuosta eilisiltaisesta.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Käyttääkö kurinpitoryhmä samaa kuvaa kuin fanseatilta tulee tilannetta arvioidessa? Ottamatta kantaa siihen haettiinko osumaa polveen siitä nimenomaisesta syystä että videosta ei mitenkään havaitse lähteekö Monto levittämään jalkojaan ennen osumaa vai oliko tukijalka tuossa asennossa jo lähdettäessä taklaamaan.
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Käyttääkö kurinpitoryhmä samaa kuvaa kuin fanseatilta tulee tilannetta arvioidessa? Ottamatta kantaa siihen haettiinko osumaa polveen siitä nimenomaisesta syystä että videosta ei mitenkään havaitse lähteekö Monto levittämään jalkojaan ennen osumaa vai oliko tukijalka tuossa asennossa jo lähdettäessä taklaamaan.
Toivottavasti on parempaa kuvaa esimerkiksi suoraan päädystä. Muuten minä jään siihen mielipiteeseen, että perustelut eivät vastaa todellisuuden tapahtumia. No, eiköhän Kruus ole oikeassa, minä väärässä.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Minä en ole katsonut ainakaan vielä miltä fanseatin kuva näytti, mutta olen aika moneen kertaan klikkailemalla hakannut tuon kiekko-itukan videon ja pysyn kannassani, että Monton jalka ei ole normaalissa asennossa. Samalla olen edelleen sitä mieltä, että iso tekijä on Toivasen oma väistöliike, eikä tuo ole mikään muu kuin tälläinen pään automaatio nopeassa tilanteessa, molempien osalta. Kun Monto huomaa, että taklaus menee ohi, niin tekee itsestään isomman ohitettavan ja nyt se tapahtuu jalalla johon Toikka toikkaroi. Toisaalta Monton reagointi väistöliikkeeseen muuttaa osumakohtaa ylemmäs kun muuten jalat olisivat osuneet yhteen alempana ja törmäys olisi ollut enemmän samankaltainen kuin Virkki-Juntheikki.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Saapahan nähdä millaista kakkua on tarjolla Seikolan ukolle. Kuulostipa taas kerrassaan tyhmälle Säterin selostus kovasta pelistä ja kiekkoon katsomisesta ja kaverisyötöstä ja vaikka sitten mistä. Olisi vain todennut että olipa tyhmä taklaus kupoliin ja sillä selvä. (selostus muuten oli hyvää)
Aivan täysin pimeästä kulmasta ja väittäisin, että taklasi ennen kuin kiekko tavoitti Lehtisen lavan. Fanseatin kuvasta en ihan varmaksi sano mutta eiköhän se enimmäkseen osunut päähän.
 

hokihoki

Jäsen
Livenä Seikolan taklaus näytti omalta istumapaikalta täysin puhtaalta. Jopa vastustajan valmentaja totesi, ettei ollut niin paha taklaus.
Jahka video tulee nähtäväksi niin pääsee paremmin arviomaan tilannetta.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Ja kolme otteluahan sieltä Seikolalle tuli heti avajaisiksi. Eikä nuo edellisen viestin kaltaiset "omaa tyhmyyttä"-viestit ole enemmänkin kirjoittajan omaa tyhmyyttä kuin itse tapahtuman. Eiköhän pelaajat yleensäkin kiekon vastaanottohetkellä katso kiekkoon. On eri asia jos kiekko on jo lavassa, mutta kun se ei missään vaiheessa tavoittanut lapaa ja kiekottoman ei tarvitsekaan odottaa taklausta kun se on säännöissä kiellettyä. Toisaalta vaikka olisi eteensä vilkaissutkin niin ei siitä huolimatta olisi nähnyt painottomalta puolelta viistosta taklaaman tullutta Seikolaa.
Tässä tapauksessa ei ollut mitään muuta tyhmyyttä tai epäonnea kuin ajattelamaton ja typerä taklaus.
 
Tai sitten Seikola varmisti, ettei tarvitse lähteä seuraavaksi viikonlopuksi yli kahden vuorokauden bussiretkelle pohjoiseen. No, ajatusleikki ajatusleikkinä. Itse olisin antanut kolmen pelin pannan myös sille syöttäjälle, joka tuon syötön antoi.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Lehtisen loukkaantumista korostetaan pariin otteeseen. Onneksi hän pystyi jo seuraavana päivänä pelaamaan yli 21 minuuttia, joten hirmuisen
vakavasta loukkaantumisesta ei tainnut olla kyse. Lehtisen saama syöttö oli todellinen kaverisyöttö, mutta toki Seikola olisi voinut
jättää tuon marjan poimimatta.
 
Päähän ei taklata vaikka taklattava luistelisi silmät ummessa. Ikävän näköinen taklaus ja paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Tosin voihan ne vammat tulla viiveelläkin, kun päähän kolahtaa. Ehdottoman oikea tuomio.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ottelua en nähnyt, mutta kyllä kun tuon kohdan näin jälkikäteen niin oikea tuomiohan tuo on. Onneksi kaveri kuitenkin päässyt takaisin jäälle. Pahemminkin tuollaisessa voisi käydä.
 

Lieminen

Jäsen
http://www.mestis.fi/index.php/mest...-kouvalaiselle-kahden-ottelun-pelikielto.html

Pasi Kouvalaiselle kahden ottelun pelikielto tuomarin koskemattomuuden rikkomisesta. Mielenkiintoinen tuomio, kun itse pelissä tilanteesta ei tuomittu mitään.

Ei järjen häivää. Eikö Niemisen asiallinen palaute kuittaantunutkaan sakoilla, kun näkyy vieläkin näiden pikkusielujen tuomioissa? Kultakypärä pois tässä vaiheessa kautta, teosta josta itse tuomarikaan ei rangaistusta vaatinut.

Liigassa pahemmasta rytinästä tuomittiin ulosajo, mutta homma jäi siihen. Nämä piiparit ahdistuivat ja post-traumaattisen stressin kourissa päättivät rangaista syytöntä miestä.
 

mrkrw

Jäsen
Tuohilampi ulos Mikkelissä keihästämisestä. Tuskin oli tahallinen, mutta vyön alle osui. Hauskinta tässä on se, että yksikään tuomari ei tehnyt elettäkään jäähyn antamiseen. Taisi antaa Jukuri-kapteeni hyvän puheen, kun ulos heitettiin. Moisio heti erätauolla haukkui tuomarit hallin kovaäänisissä, joten eiköhän sieltäkin kakkua tule.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Tuohilampi ulos Mikkelissä keihästämisestä. Tuskin oli tahallinen, mutta vyön alle osui. Hauskinta tässä on se, että yksikään tuomari ei tehnyt elettäkään jäähyn antamiseen. Taisi antaa Jukuri-kapteeni hyvän puheen, kun ulos heitettiin. Moisio heti erätauolla haukkui tuomarit hallin kovaäänisissä, joten eiköhän sieltäkin kakkua tule.

Kyllähän se puhdas vahinko oli että osui kasseille. Tarkoitus oli vain sitoa pelaaja mailalla ja kun katse oli edessä olevassa kiekossa jäi maila ikävästi haarojen väliin.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Toivon pitkää pelikieltoa RoKin Glytseroville mikälie nimi olikaan. Näytti tahallisesti mailan kärjellä tökkäävän kovalla voimalla Wileniusta kasvoihin joka onneksi taisi selvitä pienellä haavalla leuassa. Tuomaritkin oli hyvin hereillä ja tuomioksi kaksi minuuttia.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo

Ja mikä helvetin 1 ottelu. Eikö tuohon hommaan tule perkele mitään järkeä ikinä. Kymmenenkään ei olisi liikaa, mutta jos ottaa tunnekuohun lisän pois niin vähintään 4-5 ottelua tuollaisesta pitäisi tuupata. Jätkä tulee kuolleesta kulmasta ja taklaa selkään. Jollain määritelmällä kiekollinen pelaaja kun on siitä juuri luopunut, mutta kun huomioi missä kiekko oli ja mikä on tuon täysin turhan taklauksen tarkoitus niin sehän ei ole mikään muu kuin satuttaa pelaajaa. Ei ole varmaan tarkoitus noin paljoa satuttaa mutta nyt siinä niin käy.
Paukku lensi kaudella toisen kerran suihkuun kun sitä on pelattu 4-5 peliä... olkoot että se ensimmäinen suihkutuomio oli kyseenalainen, vaikka siinäkin käytti taklatessaan samaa harkitsemattomuutta.

Kun perustelut lukee niin siellä on juuri se kaikki mitä itsekin tuossa näen...mm.

- Paukku ”vie taklauksensa loppuun” mielestäni tarpeettomasti, aiheuttaen samalla konkreettisen loukkaantumisvaaran taklattavalle pelaajalle.
- Tilanteessa puuttuu kunnioitus toista pelaajaa kohtaan, ja teko on mielestäni jopa välinpitämätön.


Ja siis 1 ottelu. way to go man!!

E: ja varmaan kaikki näki aiheuttiko pelkän loukkaantumisvaaran vai johtiko se vaara jopa loukkaantumiseen...
 

Jumalpaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Yhden ottelun kakku tällaisesta on ihan yhtä tyhjän kanssa. Amerikaksi cheapshot, plus siihen tuo boldattu teksti yllä, ja todella ihmettelen että kuitenkin antaa vain yhden pelin Järvinen kakkua. Näistä pääsee eroon vain ja ainoastaan sillä, että rangaistaan sitten ihan kunnolla. Ei mikään soo soo auta, vaan sen rangaistuksen pitää tuntua kunnolla. Tuo 4-5 peliä olisi ollut ihan hyvä.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Paukulla aika surullinen tilasto. 2x5min ja 2x20min, ei muita jäähyjä. En tiiä mistä eka on tullu mutta kyllä tuosta olis pari peliä voinu pistää lisää helposti. Mutta ilmeisesti laitataklaus selkään on sitte sen 5+20 ja 1 ottelun arvonen suoritus...
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Onko aikaisemmat kurinpitäjät olleet näin hyviä asiantuntija?
"Omana mielipiteenäni totean, että muutoin Karhu pelaa tilanteen miehekkäästi kovaa taklaten, kuten pelitilanteeseen kuuluukin, ja kannustan jatkossakin pelaamaan tilanteen samalla tavalla pitäen kuitenkin huolen, että kontakti ei ensisijaisesti osu päähän.

Terveisin Pasi Järvinen, kurinpitäjä"

Tämä siis ote päätöksestä, jossa Karhu sai yhden pelin kestävän rangaistuksen.
 

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Karhun suorittaman päähän kohdistuneen taklauksen (7.1.) takia Friman ei pysty huomenna pelaamaan. Oireet ovat jälleen palanneet. Mehtimäkeläisessä Jokipoikien valmentaja Ari Aaltonen peräänkuuluttaa pelaajien keskinäistä kunnioitusta: "Jos taklaat päähän, niin taklattavan pelaajan ura voi olla nopeasti ohi".
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Karhun suorittaman päähän kohdistuneen taklauksen (7.1.) takia Friman ei pysty huomenna pelaamaan. Oireet ovat jälleen palanneet. Mehtimäkeläisessä Jokipoikien valmentaja Ari Aaltonen peräänkuuluttaa pelaajien keskinäistä kunnioitusta: "Jos taklaat päähän, niin taklattavan pelaajan ura voi olla nopeasti ohi".

Karhulla on huono tapa nostaa tassut ylös kun taklaa. Toivottavasti tämä case nyt kitkee tuota piirrettä pois.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös