Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2015–2016

  • 978 843
  • 3 965

Apheu

Jäsen
"Omien" kokemuksien perusteella olisi paljon mukavampaa lähteä pleijareihin kahdella "keskinkertaisella" parilla, kuin tuolla mainitsemallasi kaavalla. 2014 olisi käynyt aika kylmät, jos Karhunen ei olisi ollut käyttökelpoinen.

Suosin muutenkin tätä Kärppien tapaa peluuttaa veskareita enemmän mitä vaikkapa juuri Lukon tapaa. Voisin kuvitella Zapolskin olevan jo hieman väsynyt (melkein joka peli Liigassa+CHL), kun ja jos kevät menee pitkälle. Keskinkertainenki mokke on parempi mitä väsynyt huippuveska.

Mielestäni paras on kuitenkin se, että ykkösenä on selkeä ykkösmaalivahti, mutta tietenkin pitää katsoa, ettei häntä peluuteta puhki (eli kakkosmolari on myös hyvä kirittäjä). En tiedä miten nyt käy, mutta Tapparalla ainakin Metsolan kanssa olin huomattavasti luottavaisemmin lähdössä playoffeihin, kun tämän hetken kaksikon kanssa. Karhusen taso ailahtelee ja Hrachovina on vielä kokematon.

Toki tuossa on nyt saumat kummalla tahansa mahdollisesti nousta "koko kansan puheenaiheeksi" ja viedä Tappara päätyyn. Jos Karhunen sen tekisi, miehestä tulisi kolmas perättäisen kullan voittaja ja varmasti saisi palstatilaa ja hänestä puhuttaisiin "clutch playerina". Jos Hrachovina siihen pystyy, puhutaan kiekkopiireissä tsekkiläisihmeestä jne. Metsola taas ei olisi mitään tällaista saanut osakseen varmaankaan. Kaikki tiesivät, että kyseessä on eliittivahti. Nyt vain olisi nykyisellä kaksikolla paikka iskeä itsensä koko Liigan tietoisuuteen. Paikkaa olisi tarjolla, toivottavasti jompi kumpi käyttäisi.
 

Nagsus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
"Omien" kokemuksien perusteella olisi paljon mukavampaa lähteä pleijareihin kahdella "keskinkertaisella" parilla, kuin tuolla mainitsemallasi kaavalla. 2014 olisi käynyt aika kylmät, jos Karhunen ei olisi ollut käyttökelpoinen.

Suosin muutenkin tätä Kärppien tapaa peluuttaa veskareita enemmän mitä vaikkapa juuri Lukon tapaa. Voisin kuvitella Zapolskin olevan jo hieman väsynyt (melkein joka peli Liigassa+CHL), kun ja jos kevät menee pitkälle. Keskinkertainenki mokke on parempi mitä väsynyt huippuveska.


Mihin tarvitset neljä maalivahtia? It se en näe tuossa mitään järkeä.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Millä perusteella Zapolski on liigan paras moke? Esim. Vehviläisellä on parempi torjuntaprosentti ja Zapolski ei Lukon lilioonamiehistöstä ja RD:n "robottikiekosta" huolimatta ole pystynyt viemään joukkuetta menestykseen.

Ensinnäkin, Vehviläisellä on vaatimattomat 22 ottelua plakkarissa. Katsotaan miten poika jaksaa ja miltä tilastot näyttävät siinä 40 ottelun kohdalla.
Toistaiseksi, kun on Lukon pakisto edessä, on käsittämätöntä, miten Zabolski on pysäyttänyt kiekon noinkin kovalla prosentilla. Tähän vielä 9 nollapeliä mukaan. Kolmanneksi, mitä menestystä se Vehviläinen on JYP:lle tuonut.

Eiköhän tämä mennyt about 6-0 Zabolskille. Ja ei, ei mekään vaihdettais päittäin.
 

Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Raumalla saatetaan suuttua tästä kommentista, mutta totuus on, etten kokonaisuudessaan ymmärrä tuota ylivoimaprosenttikiekkoa. Hattu päästä Lukon ylivoiman edessä, ovat hioneet sen loistovireeseen.

Mutta entäs sitten, kun loppupeleissä mennään "kuolleitakaan ei pakosti vihelletä"-linjalle? Jos koko kauden on kielletty maalinteko tasaviisikoin, menee voittaminen hankalaksi ilman ylivoimaa. Jäljelle jää sanamiekkailu tuomaristoa kohtaan, mikä kiistatta on yksi valmennuksen vahvuuksista.
.
En itse ainakaan suutu, mutta asiaa voi tarkastella hieman toisestakin näkövinkkelistä. 5-5 pelikin on paljon tarkempaa poffeissa nimenomaan puolustuspäässä. Tällöin olisi tärkeää pystyä hyödyntämään ne harvatkin ylivoimat, joita joukkueelle suodaan Ja vaikka Lukko on pelannut aika vaatimatonta peliä tasaviisikoin, on joukkueessa kuitenkin aika tehokkaita maalintekijöitä jos Vauhkonenkin nyt kevääksi kuntoon saadaan.

Mutta aika näyttää miten käy. Tämän kauden Lukko herättää kieltämättä enemmän kysymysmerkkejä kuin viime vuosina. Zapolskin tai Gagnonin loukkaantuminen olisi katastrofi.
 

Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pidän itsekin Kärppiä ja IFK:ta selvästi vahvimpina mestarikandidaatteina. Molemmilla on laajat ja todella tasokkaat rosterit. Kärppien pienoinen kysymysmerkki on maalivahtipeli, mutta kuten joku jo aiemmin toi oivasti esiin, eivät oululaiset edelliskausinakaan ole tarvinneet sitä kaikkein terävintä maalivahtipeliä mestaruuteen. IFK:n kysymysmerkki on valmennus, mutta itse en ainakaan jaksa uskoa, etteikö Törmänen saisi tuon tason jengiä myös puolustamaan hyvin. Todennäköisin finaalipari onkin Kärpät - IFK.

Vahvimmat haastajat ovat JYP, Lukko ja Tappara. Myös SaiPalla ja TPS:llä on mahdollisuutensa kaiken mennessä nappiin. Tapparan suurimmat kysymysmerkit ovat maalivahtipeli sekä pakiston käsien ja jalkojen riittävyys erityisesti otteluruuhkassa. Näissä back to back -peleissä on jo ollut nähtävissä hyytymistä pappojen osalta ja peliaika olisi pystyttävä pitämään maltillisena tai jalka ei vaan yksinkertaisesti riitä. Salonen hankittiin tuomaan juuri niitä käsiä ja jalkoja lisää, mutta kyllä tuo yhtä huippupakkia olisi vielä huutanut. Näillä kuitenkin mennään puolustuksen osalta. (Merkille pantavaa on myös se, miten paljon enemmän pisteitä pahimpien kilpailijoiden pakit ovat tehneet verrattuna kirvesrintoihin.) Lisäksi alivoimapeli on ollut todella luokatonta, ja siinä on oltu Liigan sijalla 13. Hyökkäys sen sijaan on Liigan parhaimpia, joskin kapea.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En minä kenestäkään ihmisestä jumalaa ole tekemässä. Marjamäki on hyvin kaukana siitä. Minä perustan kritiikkini Törmästä kohtaan lähinnä näkemiini Sportin ja HIFK:n peleihin vuosien saatossa. Tällä kaudella en ole montaa peliä HIFK:lta nähnyt, joten tilanne voi olla muuttunut, mutta aiemmin Törmänen on ollut liian kyvytön muuntautumaan tosipeleissä. En yhtään epäile, ettei tuo pelisysteemi tuo tulosta runkosarjassa, mutta aiemmat näytöt eivät tue Törmäsen riittävää taktista osaamista tosipeleissä (pl. Sveitsi, mutta tuo on oma maailmansa). Onhan toki Suikkanenkin mestaruuden voittanut, joten mistäs näistä koskaan tietää.

En sitä väittänytkään että jumalaa olit tekemässä, kunhan yleisesti totesin. Olet täysin oikeutettu esittämään kritiikkisi, mielestäni se on kuitenkin aivan turhaa perustaa kritiikki pelkästään parin pelin perusteella, ja edellisen kauden perusteella. Törmäsen IFK nosti viime kaudella reilusti tasoaan puolivälieriin Tapparaa vastaan, ja siinäkin Törmänen osoitti hyvää muuntautumista, peli oli aivan eri maailmasta runkosarjaan verrattuna. Valmentaja joka on voittanut Mestiksen mestaruuden, ja Sveitsin mestaruuden, omistaa aivan varmasti myös taktista osaamista etenkin reagoinnissa ja peluutuksessa, ei missään sarjassa voiteta ilman noita. Ja tässä en tarkoita pelitapaa, valmennus, reagointi ja taktikointi on paljon muutakin kuin pelitapa tai sen muuttaminen.

Vaikka Sveitsi on oma maailmansa, johtamistyyli Törmäsellä on edelleen sama, ja ihmisiä siellä pelaa sekä Sveitsissä että meidän Liigassa. Meidän IFK-fanien onneksi Törmänen fiksuna valmentajana ymmärsi myös Liigan pelitavalliset erot, ja on muokannut IFK:n peliä modernimpaan suuntaan, ja se on iso syy miksi IFK johtaa tässä vaiheessa runkosarjaa, ja iso syy miksi IFK on pystynyt pääosin tasaväkisesti taistelemaan myös muita kärkijoukkueita vastaan tällä kaudella.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Tapparan suurimmat kysymysmerkit ovat maalivahtipeli sekä pakiston käsien ja jalkojen riittävyys erityisesti otteluruuhkassa. Näissä back to back -peleissä on jo ollut nähtävissä hyytymistä pappojen osalta ja peliaika olisi pystyttävä pitämään maltillisena tai jalka ei vaan yksinkertaisesti riitä. Salonen hankittiin tuomaan juuri niitä käsiä ja jalkoja lisää, mutta kyllä tuo yhtä huippupakkia olisi vielä huutanut. Näillä kuitenkin mennään puolustuksen osalta. (Merkille pantavaa on myös se, miten paljon enemmän pisteitä pahimpien kilpailijoiden pakit ovat tehneet verrattuna kirvesrintoihin.) Lisäksi alivoimapeli on ollut todella luokatonta, ja siinä on oltu Liigan sijalla 13. Hyökkäys sen sijaan on Liigan parhaimpia, joskin kapea.

Samaa mieltä pakistosta. Ellei varsinkin Kankaanperä ja Elorinne paranna reilusti tai Salonen ota isoa roolia, on Tapparan puolustus ongelmissa ennemmin tai myöhemmin. Ehkä jo puolivälierissä. Saravo on ollut hyvä ja Aalto ok, mutta muiden pitäisi pystyä ottamaan vastuuta tiukassa ottelutahdissa.

Hyökkäys on toki Liigan parhaimpia, mutta ei sitä voi mielestäni kovin kapeaksi sanoa. Jos kaikki ovat kunnossa, pelaa nelosketjussa Savinainen, Peltola, Dixon, 15 maalia tehnyt Karjalainen tai joku muu pelimies, joka voisi häntäpään jengeissä mahtua ykköskenttään. Toki Honkasen, Rauhalan ja Heikkilän tason riittävyys pudotuspeleissä on suuri kysymysmerkki eikä muita Liiga-tason miehiä löydy oikein korvaamaankaan, jos muutama loukkaantuminen tulee, joten siinä mielessä hyökkäys kyllä on kapea.

Nelosen lähetyksessä ottelusta Ässät-Sport spekuloitiin mahdollisilla siirroilla. Tapparan osalta mainittiin, että Tappara yrittää Metsolaa loppukaudeksi ja on myös sentterin perässä. Uskoo ken tahtoo, mutta jos tuohon hyökkäykseen saadaan vielä leveyttä ja maalivahtipeli onnistuu pudotuspeleissä (kuka ikinä pelaakin), niin kyllä tässä pienet saumat on yllätykseen. Mestaruus olisi tosin melko suuri yllätys tällä kaudella. Tuo pakisto tuskin riittää kovissa peleissä ja kovassa pelitahdissa. Lisäksi loukkaantumisiin ei ole oikein varaa hyökkäyksessäkään.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kohtuu mielenkiintoiset back to back ottelut tulossa IFK:lla seuraavaksi. Sarjaykkönen vs. sarjakakkonen. Hirveessä vireessä on JYP ja ensi viikolla otetaan sitten tosissaan miehestä mittaa, ensimmäisessä koitoksessa.
 

Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hyökkäys on toki Liigan parhaimpia, mutta ei sitä voi mielestäni kovin kapeaksi sanoa. Jos kaikki ovat kunnossa, pelaa nelosketjussa Savinainen, Peltola, Dixon, 15 maalia tehnyt Karjalainen tai joku muu pelimies, joka voisi häntäpään jengeissä mahtua ykköskenttään. Toki Honkasen, Rauhalan ja Heikkilän tason riittävyys pudotuspeleissä on suuri kysymysmerkki eikä muita Liiga-tason miehiä löydy oikein korvaamaankaan, jos muutama loukkaantuminen tulee, joten siinä mielessä hyökkäys kyllä on kapea.

Tarkoitinkin juuri hyökkääjien lukumäärää enkä ratkaisijoiden määrää. Tällä hetkellä ylimääräisiä Liiga-tason hyökkääjiä on tasan yksi kappale. Siihen on varmasti muutosta tulossa, mutta markkinat taitavat olla aika tyhjät. Huhurintamalla on ainakin ollut todella hiljaista.

Maalivahtitilanne on haastava. Hrachovina on kokematon ja Karhunen ailahteleva.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kohtuu mielenkiintoiset back to back ottelut tulossa IFK:lla seuraavaksi. Sarjaykkönen vs. sarjakakkonen. Hirveessä vireessä on JYP ja ensi viikolla otetaan sitten tosissaan miehestä mittaa, ensimmäisessä koitoksessa.

No onko tässä nyt 27 viimeottelussa jääty pisteittä 3 kertaa että onhan tuossa HIFK ainakin mahdollisuus voittaa :)

Mutta on tuo JYPin otteluohjelmakin ihan mielenkiintoinen 10 matsia jäljellä 2x Kärpät, 2x HIFK, 2x Blues, 1x Kookoo, 1x Saipa , 1x Pelicans ja 1x TPS. Jos kärppiä ja HIFK vastaan pystyy enemmän napsimaan pisteitä noissa keskinäisistä niin runkosarjan voittokin on hyvin mahdollinen. Bluesilta pitäisi tulla 6 pistettä jos mitään kummaa ei tapahdu. Saipa ja TPS matsit on kotona ja noissa hyvä sauma viedä. Kookoo ja pelicans ei myöskään vieraissa ihan mahdotonta, toki tiukka taistelu noilla joten helpot pisteet ei tuu.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Millä perusteella Zapolski on liigan paras moke? Esim. Vehviläisellä on parempi torjuntaprosentti ja Zapolski ei Lukon miljoonamiehistöstä ja RD:n "robottikiekosta" huolimatta ole pystynyt viemään joukkuetta menestykseen.

Ainakin JYPiä vastaan olen kokenut Kilpeläisen ja Markkasen vaikeammiksi ohitettavaksi. Varsinkin Kilpeläinen on pitänyt KalPaa ajoittain yksin pystyssä.

Zapolski on varmasti huippukaveri, mutta en vaihtaisi kumpaakaan JYPin nokea häneen, kun tosipeleihin mennään. Veiniä en vaihtaisi nuoren maagisuutensa vuoksi ja Tarkkia en vaihtaisi voittamiskokemuksensa vuoksi.

Siinä on vähän eri juttu lähteä vertailemaan prosentteja kun toinen pelannut 23 peliä ja toinen päälle 40.

Laskin muuten huvikseni Zapon prosentit 23 pelin jälkeen ja oli 94,72. Vehviläisellä nyt samassa kohtaa 93,46.

Ja ihan rehellisesti kyllä ihmettelen että mitähän vittua jos joku Zapon edelle rankkaa jonkun maalivahdin liigassa. Osoittanut tasonsa pitkässä juoksussa liigassa ja ensi kaudella tienaa suuria summia KHL:ssä ihan ansaitusti.

Vehviläinenkin kyllä on potentiaalinen maalivahti siinä määrin että rahkeet on tulla jopa paljonkin Zapoa kovemmaksi maalivahdiksi. Mutta jos eletään tässä ja nyt miettien tämän hetken voimasuhteita niin ei tossa omiin silmiini kyllä ole pienintäkään epäselvyyttä.

E: ja tuo ettet vaihtaisi Tarkkia Zapolskiin menee jo aika lujaa huumorin puolelle :D
 
Viimeksi muokattu:

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Liigan kaksi parasta maalivahtia tällä hetkellä ovat Ryan Zapolski ja Eero Kilpeläinen. Katsotaan pudotuspeleissä, kuka lopulta on paras, mutta ainakin tämän kauden esitysten perusteella nostaisin liigasta esiin kaksi huippuvahtia ja täysin suvereenia joukkueensa ykkösmaalivahtia ja ne ovat nämä kaksi. Vaikka Hrachovina ja Vehviläinen olisivat prosenteissa missä ja voittaisivat oman tilastonsa, tästä huolimatta otanta on hyvin pieni. Molemmat ovat lupaavia veskareita tähän liigaan, mutta kumpikaan ei ole vielä ns. varma kortti. Nuoriin maalivahteihin liittyy aina paljon kysymysmerkkejä kuten vaikka se, kuinka kestät oikeasti kovassa paikassa. Sellaisessa näitä jätkiä testataan keväällä. Esim. Nuorten MM-kisat osoittivat, että ainakaan vielä Vehviläisen pää ei ollut kovan pelin tasolla silloin. Kaapo Kähkönen pelasi kovemmassa paikassa paremmin. Se on iso arvo se.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toki maalivahdilla on helvetin iso merkitys, mutta just nyt näyttää siltä, että esim. HIFK voi voittaa kenet vaan vaikka molarilla ei olisi paras päivä. Samoin Kärpät. Lukon menestyminen taasen on paljon enemmän molarin varassa väitän. JYP tuntuu olevan kestomenestyjä valmentajasta tai maalivahdista riippumatta. JYP on ollut tosi kova, kovempi kuin uskoin.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Kohtuu mielenkiintoiset back to back ottelut tulossa IFK:lla seuraavaksi. Sarjaykkönen vs. sarjakakkonen. Hirveessä vireessä on JYP ja ensi viikolla otetaan sitten tosissaan miehestä mittaa, ensimmäisessä koitoksessa.

Oli jo aikakin saada hifkille vastustajia, kun kahdeksan edellistä on ollut etukäteen varmoja pisteautomaatteja. kolme kertaa Blues, kaksi kertaa HPK ja KooKoo ja kertaalleen Pelicans. Tuollainen ohjelma passais mun puolesta Jypillekin...
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oli jo aikakin saada hifkille vastustajia, kun kahdeksan edellistä on ollut etukäteen varmoja pisteautomaatteja. kolme kertaa Blues, kaksi kertaa HPK ja KooKoo ja kertaalleen Pelicans. Tuollainen ohjelma passais mun puolesta Jypillekin...

Ja et kuule arvaa kuinka innoissaan täällä ollaan, että päästään jo ottamaan mittaa kunnon vastustajista. Hienosti IFK suoritti tämän naurettavan helpon otteluohjelman, jota moni kannattaja suorastaan pelkäsi jo ennen kuin alkoi, koska IFK on IFK ja kaikki tietää sen historian näitä heikompia jengejä vastaan aikaisemmilta vuosilta. 8 ottelua tässä tahkottiin kymppiviivan alapuolella olevia joukkueita vastaan ja 22/24 pistettä niistä himaan. Se on semmonen 10- suoritus. Viimiseen 15 otteluun taitaa olla 12 voittoa ja 1 jatkoaikatappio ja 2 suoraa tappiota.

Nyt sitten vähän JYPiä ja Tapparaa, sen jälkeen taas 4-5 matsia kympin huonommalla puolella olevia vastaan.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Ja et kuule arvaa kuinka innoissaan täällä ollaan, että päästään jo ottamaan mittaa kunnon vastustajista. Hienosti IFK suoritti tämän naurettavan helpon otteluohjelman, jota moni kannattaja suorastaan pelkäsi jo ennen kuin alkoi, koska IFK on IFK ja kaikki tietää sen historian näitä heikompia jengejä vastaan aikaisemmilta vuosilta. 8 ottelua tässä tahkottiin kymppiviivan alapuolella olevia joukkueita vastaan ja 22/24 pistettä niistä himaan. Se on semmonen 10- suoritus.

Nyt sitten vähän JYPiä ja Tapparaa, sen jälkeen taas 4-5 matsia kympin huonommalla puolella olevia vastaan.

Hifkin voi kruunata jo nyt runkosarjan voittajaksi.
 

Maikkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, HIFK, Liverpool
Onhan nyt sillä lailla että HIFK sarjajohto selittyy osittain perseestä olevasta sarjajärjestelmästä.
Bluesin tilanne on satanut suoraan Hifkin laariin. 5 matsia Bluesia vastaan,15 pistettä.
Tällaiset minilohkot sarjan sisällä ei vain ole reiluja.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Millä perusteella Zapolski on liigan paras moke? Esim. Vehviläisellä on parempi torjuntaprosentti ja Zapolski ei Lukon miljoonamiehistöstä ja RD:n "robottikiekosta" huolimatta ole pystynyt viemään joukkuetta menestykseen.
Ai et keksinyt mitään perusteita? Yllä näköjään muutkin yrittänyt jo perustella, joten en nyt viitsi toistaa, mutta tuo asia pitäisi olla sanomattakin selvää.

Ja tuo menestysjuttu nyt on ihan huuhaata. Esimerkiksi Vehviläisellä on kykyä viedä joukkue menestykseen? Voi olla, että kaveri saa muutamassa kuukaudessa päänsä kuntoon ja vie JYPin mestaruuteen. Tosin tällä hetkellä on vaikea uskoa tuohon, koska vielä kuukausi sitten samainen kaveri yritti kaikella työllään estää tuota menestymistä. Ja jos et tiennyt niin Lukko ei ole kaatunut Zapolskiin keväällä.

Zapolski on varmasti huippukaveri, mutta en vaihtaisi kumpaakaan JYPin nokea häneen, kun tosipeleihin mennään. Veiniä en vaihtaisi nuoren maagisuutensa vuoksi ja Tarkkia en vaihtaisi voittamiskokemuksensa vuoksi.
Tämä nyt on sellaista paskaa, että tiedät sen itsekin aivan hyvin. Näiltä palstoilta vain aina löytyy näitä "vastarannan kiiskejä", jotka ovat jokaisesta asiasta eri mieltä, eivätkä vaihtaisi edes sitä oman joukkueen neloskentän "jyräkyrpää" Sidney Crosbyyn. Koska se meiän Pena vaan on niin maaginen! En tiedä mistä johtuu.
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuo Jyp on jännä jengi, alkukaudesta vähän heikkoo ja asiantuntijat heittää valkun jo Honoluluun. Nyt taas sujuu vanhaan malliin ja siinä se kysymys herääkin.
Aivan sama, kuka valmentaa, mutta aina vaan top-joukkueita. Nyt on lento jo aivan infernaalista, tässähän meillä finaalijoukkue. Mitä siellä Jyskälässä tehdään(oikein)? Onko se akatemia vastaus? Hyvää työtä ainakin, vuosikausia.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mitä siellä Jyskälässä tehdään(oikein)? Onko se akatemia vastaus? Hyvää työtä ainakin, vuosikausia.

Terve organisaatio, jossa valmentajan on helppo keskittyä työhönsä ja tuskin pelaajillakaan kovin huonot oltavat on. Jos nyt esimerkiksi muistelee, miten hienosti JYPin organisaatio Perrinin paluun hoiti.m Uskallan väittää, että Jyväskylässä on kahden mestaruuden jälkeen niin pienet paineet menestyä, että sekin vaikuttaa ilmapiiriin myönteisesti. Eikä se akatemia varmastikaan muuten mitenkään erikoinen ole, mutta onhan se varmasti helpottava asia, kun farmijoukkue pelaa ja harjoittelee saman katon alla. Ihailla pitää vaikka meno hyytyisikin jossain vaiheessa.
 

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo Jyp on jännä jengi, alkukaudesta vähän heikkoo ja asiantuntijat heittää valkun jo Honoluluun. Nyt taas sujuu vanhaan malliin ja siinä se kysymys herääkin.
Aivan sama, kuka valmentaa, mutta aina vaan top-joukkueita. Nyt on lento jo aivan infernaalista, tässähän meillä finaalijoukkue. Mitä siellä Jyskälässä tehdään(oikein)? Onko se akatemia vastaus? Hyvää työtä ainakin, vuosikausia.

M. Virtanenhan totesi vähän aikaa sitten että vaisu alkukausihan selittyy jo aika paljon sillä että loukkaantumisia oli kahden kentällisen verran. Tiedä sitten missä oltaisiin ilman sitä suurta loukkaantumis sumaa. Ja kyllä, Akatemia on suuri syy miksi silloinkin pärjättiin jotenkin. Sitä ns. laajuutta löytyy aika paljon sitä kautta. Myös pelitapa ehkä on sellainen ettei tarvitse niitä supertähtiä. Jos katsoo esim. JYPin pelaajien peliajat ja pisteet niin aika hyvin jakautunut koko joukkueelle.

Yksi syy on myös M. Virtanen jota itsekin aikoinaan haukuin. Kova on kaveri.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Kyllä JYPissä varmaan ihan myös jo tuo menestys ruokkii tavallaan itse itseään. En nyt sano, että ensimmäinen mestaruus ja sitä seuraava pronssi tulivat tuurilla tai mitään, mutta kun ne tulivat ja ne saavuttanut joukkue pysyi suurelta osin kasassa niin ne varmaan osaltaan siivittivät sitten toiseen mestaruuteen ja siitä eteenpäin taas nykyhetkeen. Aho oppi Dufvan alaisuudessa.

Olin aikeissa myös ehdottaa tietynlaisen jatkuvan rungon läsnäoloa, mutta pelaajalistaa nopeasti silmäillen lähinnä Tuppurainen, Lahti, Hubacek ja Kalteva (ja Pihlman) ovat vuosikausia pelanneet JYPissä ja muuten kokoonpano on kyllä laajalti mennyt vuosien saatossa uusiksi. Mutta johtoporras on ammattitaitoinen ja asiallinen, pelaajista pidetään huolta ja organisaatiossa lienee voittamisen ja menestymisen henki, siihen on sekä helppo hankkia nousussa olevia uusia pelaajia että heidän helppo siihen mukaan tulla. Pelaajilla on varmaankin sellaisia "positiivisia" menestyspaineita: tiedossa on, että ollaan joukkueessa, joka usein menestyy, mutta koska se on niin jo pitkään tehnyt, on myös OK hävitä ja useimmiten silti ei kuitenkaan hävitä. Jos Louhivaara palaa ensi kaudeksi niin tuskin tähän kauheasti muutosta on nopeasti tulossa.

Ja tämä koko resepti varmasti toimii myös toisinkin päin. Taitaa jopa olla paljon helpompaa niin. JYP-Akatemia varmasti auttaa osaltaan siinä, etteivät jatkuvat poissaolot upota koko venettä eikä korvaajia tarvitse välittömästi alkaa etsiä organisaation ulkopuolelta.
 

ilu

Jäsen
Onhan nyt sillä lailla että HIFK sarjajohto selittyy osittain perseestä olevasta sarjajärjestelmästä.
Bluesin tilanne on satanut suoraan Hifkin laariin. 5 matsia Bluesia vastaan,15 pistettä.
Tällaiset minilohkot sarjan sisällä ei vain ole reiluja.

HIFK:n pistekeskiarvo on yli 2 pistettä per ottelu, joten kahdesta ylimääräisestä Blues-ottelusta "sataa laariin" maksimissaan vajaa kaksi pistettä. 60 ottelun sarjassa tämä ei selitä kyllä juuri mitään.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ai et keksinyt mitään perusteita? Yllä näköjään muutkin yrittänyt jo perustella, joten en nyt viitsi toistaa, mutta tuo asia pitäisi olla sanomattakin selvää.

Ja tuo menestysjuttu nyt on ihan huuhaata. Esimerkiksi Vehviläisellä on kykyä viedä joukkue menestykseen? Voi olla, että kaveri saa muutamassa kuukaudessa päänsä kuntoon ja vie JYPin mestaruuteen. Tosin tällä hetkellä on vaikea uskoa tuohon, koska vielä kuukausi sitten samainen kaveri yritti kaikella työllään estää tuota menestymistä. Ja jos et tiennyt niin Lukko ei ole kaatunut Zapolskiin keväällä.


Tämä nyt on sellaista paskaa, että tiedät sen itsekin aivan hyvin. Näiltä palstoilta vain aina löytyy näitä "vastarannan kiiskejä", jotka ovat jokaisesta asiasta eri mieltä, eivätkä vaihtaisi edes sitä oman joukkueen neloskentän "jyräkyrpää" Sidney Crosbyyn. Koska se meiän Pena vaan on niin maaginen! En tiedä mistä johtuu.

Erilaisia mielipiteitä mahtuu maailmaan.
Katsotaan keväällä kumpi Tarkki/Veini vai Zapolski on torjunut joukkueensa pidemmälle.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.97
  • 3.70
  • 3.50
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös