NHL Entry Draft 2017

  • 243 343
  • 615

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tätä kyseltiin tuolla maajoukkue osiossa, joten tässähän tämä nyt olisi. Se pätevyys mistä siellä sitten mainittiin, lienee lukijan arvioitavissa. Kuitenkin suomalaisista jotain omia havaintoja ja tämän hetkinen arvio missä kohtaa draftia tulevat suurin piirtein menemään. Huomioitavaa on se että iso osa näistä on aika lailla kirjoittajan arvauksia, varsinkin noista häntäpään jannuista.

Urho Vaakanainen, puolustaja. Suomalaisen puolustajatuotannon helmiä. Oma kuva hänestä on semmoinen että ei ole se kaikista hyökkäävin puolustaja. On todella fiksu pelaaja, osaa sijoittua oikein ja tekee oikeita valintoja puolustajan tontillaan. Vaikutelma itselle on syntynyt semmoiseksi, että olisi ihanteellinen puolustajapari esimerkiksi Olli Juoleville joka taas tykkää hyökätä kovaa. Tämä siksi että Vaakanainen tekee kaikki ne muut puolustajan rooliin kuuluvat asiat niin hyvin, joka jättää tilaa toiselle hyökätä vapaammin. Kamppailuissa toki on ollut nähtävissä ongelmia miehiä vastaan vielä tällä kaudella. 1. kierros, TOP20

Juuso Välimäki, puolustaja. Hänestä olen vain nähnyt jotain pätkiä jostain pohjolaleiriltä ja tämmöisistä junioritapahtumista. Niistä paistoi silmään se kuinka fyysisesti valmis hän oli jo tuommoisena teini-ikäisenä. Puntti on selkeästi jo nuorena maistunut. Muuta en hänen pelillisistä kyvyistään tiedä, mutta WHL:ssä jos on tehnyt reippaasti päälle 0,5 PPG tahdilla täppiä, niin kyllähän se jotain ainakin hyökkäyspään avuista kertoo. 1. kierros

Kristian Vesalainen, laitahyökkääjä. Samasta muotista kokonsa puolesta, kuin nämä tänä kesänä varattavat veljekset Laine ja Puljujärvi. Sen tarkemmin en hänen ominaisuuksistaan tiedä, joten niistä kertokoon joku muu. 1. kierros

Eeli Tolvanen, laitahyökkääjä. Todella taitava pelaaja. Ollut 16-vuotiaana USHL:n parhaimmistoa. Kuulemma luistelu on se missä hänellä on vielä kehitettävää, mutta puhtaasti käsistään on ihan huippuluokkaa. On valitettavan pienikokoinen vain harmittavasti. 1-2 kierros

Robin Salo, puolustaja. Aika kokonaisvaltainen paketti on sen mitä olen hänestä lukenut. Ei mitään silmiiin pistäviä suuria vahvuuksia, mutta ei mielettömiä heikkouksiakaan. Pelasi jo viime keväänä U18-kisoissa 16-vuotiaana. 2-3 kierros

Joni Ikonen, keskushyökkääjä. Muodostanut yhdessä Tolvasen ja Vesalaisen kanssa aika kovaa jälkeä tehneen kolmikon joissakin junioriturnauksissa. Ei sen tarkempaa tietoa hänestä muuta kuin tehopisteistä voi sen päätellä että ne suurimma avut löytyvät hyökkäyspäästä. Pelaa tällä kaudella Frölundan juniorijoukkueissa. 2-3 kierros

Santeri Virtanen, keskushyökkääjä. Vähän tuntemattomampi kaveri minulle. Kuitenkin väläytelty jossain listoissa jopa mahdolliseksi 1. kierroksen varaukseksi. Itse en kyllä ihan siihen usko joten tällä hetkellä tilanne on: 2-3 kierros

Emil Oksanen, laitahyökkääjä. Käsitykseni mukaan aika monipuolinen hyökkääjä, joka pystyy pelaamaan niin keskellä kuin laidassakin. 2-3 kierros

Lauri Pajuniemi, laitahyökkääjä. Mättänyt ihan jäätäviä tehoja tällä kaudella B-junnuissa, jonka pistepörssiä johti ainakin vielä joku hetki sitten aivan ylivoimaisesti. Voimakkaasti hyökkäävä pelaaja. 2-3 kierros

Henri Jokiharju, puolustaja. Kiekollinen puolustaja. Suomella on sen verran kova taso puolustajissa tässä ikäluokassa, että normaalitilanteessa hän olisi niitä puolustajien helmiä, mutta nyt ei sitä ole. Menee ihan arvaukseksi tämä varaus hänen kohdaltaan. 4-5 kierros

Sami Moilanen, laitahyökkääjä. Vissiinkin vähän samaa vibaa hänessä kuin Teemu Pulkkisessa oli aikanaan? Maalintekijätyyppi. 4-5 kierros

Linus Nyman, keskushyökkääjä. Häntä on verrattu paljon Teuvo Teräväiseen. On Moilasen ketjukaveri Jokereiden A-junnuissa. Hänellä on minusta roimasti potentiaalia nostaa varaustaan kokonaisia kierroksiakin, mutta tällä hetkellä se hänelläkin on 4-5 kierros

Eero Teräväinen, puolustaja. Jokereissa pelaava Teuvon pikkuveli. En osaa hänestä mitään sen tarkempaa sanoa ja tämä drafti menee ihan arvaukseksi. 5-6 kierros

Aleksi Klemetti, laitahyökkääjä. Osaaminen löytyy hyökkäyspäästä. Ei mitään hajua muuten hänestä. Kokoa pitää tulla lisää, jos mielii saada NHL-varauksen. 6-7 kierros

------------------

Ulkomaalaisista sen verran että Nolan Patrickia on jo hyvän aikaa pidetty todennäköisenä ykkösvarauksena http://www.eliteprospects.com/player.php?player=201274
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Kiitos avauksesta ja ihan hyvä alku arvio pelaajien varaus kierroksista. Itse uskon ehdottomasti, että Eeli Tolvanen ja Robin Salo on ykköskierroksella silloin kun kaikki on "said and done". Eeli Tolvasella ei ole luistelu samanlainen heikkous kuin Granlundilla, voimaa tarvitsee siihen, mutta luisteluasento on silmiä hivelevän hyvää toisin kun Granlundilla polvet toisissaan kiinni ja luistime 90 asteen kulmassa jäähän. Robin Salo vaikka sanoit, ei vahvuuksia, niin on on loistava ylöspäin vaikka ei liigassa vielä pisteitä ole, oli jo viimekaudella kova A-junnuissa ja tällä kaudella A-junnuissa lähelle piste per ottelu, valittiin myös viimevuoden U18 joukkueeseen yli alaikäisenä, eli nuorempana kuin Laine ja Pulju ja oli viimisimpiä joka tippui tämän vuoden WJC kisoista. Ehdottomasti lähellä 1 kierrosta. Tosin tulevaisuus näyttää mutta, näistä kahdesta uskon molempien nousevan vähintään ykköskierrokselle ja jos hyvin pelaavat, jopa korkealle.

Myös näiden kahden ulkopuolelta saattaa joku ykköskierrokselle vielä rynnistää, mutta ainakin Vaakanainen, Vesalainen ja Välimäki on omissa kirjoissa vähintään top20-10.

Kanukeista osui silmään puolustaja Nicolas Hague 197cm/94kg joka pelaa Missauga Steelheadsissa eli samassa seurassa kuin Alexander Nylander ja tällä hetkellä yksi pahimmista droppaajista eli Sean Day.

Tässä vielä video Eelistä Bluesin paidassa ja on tuo luisteluasento ihan eriluokkaa Granlundiin ja Puljuunkin, lähes täydellinen mielestäni (Aleksi Saarela tyyppinen luistelu asento), eli siitä ei pitäisi jäädä ainakaan kiinni. Pituus tietysti voi vähän mietityttää, mutta kun kaveri on jo nyt 27 USHL pisteissä kaikkina aikoina alle 17 vuotiaista vaikka ei vielä ole pelattu kun puolet kaudesta, niin hyvältä näyttää. Toivottavasti silti valitsee ensikaudeksi OHL:n, tämä siis oma toive. Eeli Tolvanen Highlights (Espoo Blues) - YouTube
 
Viimeksi muokattu:

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Voisi jossain kohtaa pistää vähän laajempaakin juttua kunhan opinnäytetyö, koulu -ja työkiireiltään ehtii, mutta heitetään nyt oma tämänhetkinen Top-15 alle; Joillekkin nimet sanovat jotain, joillekkin ei. Jotkut ovat ehkä samaa mieltä, suurin osa varmaankin ei :D

1. (F) Nolan Patrick, CAN
2. (D) Timothy Liljegren, SWE
3. (F) Maxime Comtois, CAN
4. (D) Urho Vaakanainen, FIN
5. (F) Gabriel Vilardi, CAN
6. (F) Kailer Yamamoto, USA
7. (F) Nikita Popugayev, RUS
8. (D) Adam Thilander, SWE
9. (F)Max Gildon, USA
10. (D) Juuso Välimäki, FIN
11. (F) Michael Pastujov, USA / RUS
12. (F) Stelio Mattheos, CAN
13. (F) Nico Hischier, SUI
14. (F) Antoine Morand, CAN
15. (F) Owen Tippett, CAN
 

Pewros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Timothy Liljegren on pelaaja josta olen kuullut todella paljon positiivista. Tehnyt SHL debyyttinsä tällä kaudella ja pelannut jopa joukkueensa ykköspakkiparissa. Taitotaso huimaa. Mielestäni ihan hyvät mahdollisuudet jopa ykkösvaraukseen.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Timothy Liljegren on pelaaja josta olen kuullut todella paljon positiivista. Tehnyt SHL debyyttinsä tällä kaudella ja pelannut jopa joukkueensa ykköspakkiparissa. Taitotaso huimaa. Mielestäni ihan hyvät mahdollisuudet jopa ykkösvaraukseen.
Ruotsilta on muutenkin tähän ja sitä seuraavaan draftiin tulossa monta ihan superlupaavaa puolustajaa. Niin kuin niillä ei muka jo muutenkin niitä olisi ihan tarpeeksi. :)
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Timothy Liljegren on pelaaja josta olen kuullut todella paljon positiivista. Tehnyt SHL debyyttinsä tällä kaudella ja pelannut jopa joukkueensa ykköspakkiparissa. Taitotaso huimaa. Mielestäni ihan hyvät mahdollisuudet jopa ykkösvaraukseen.
On toki, mutta kesän 2017 draftissa saatetaan nähdä hyvinkin samankaltainen tapaus kun ykköseksi sijoittamani Nolan Patrick on syntynyt 19.9.1998 eli on kuitenkin sellainen 7kk Liljegreniäkin vanhempi. Ei toki tarkoita automaattista ykkösvarausta, mutta antaa pienoisen etulyöntiaseman kuitenkin Patrickille. Eikä hänkään mitenkään huonosti ole WHL:ssä tahkonnut, varsin vakuuttavaa jälkeä nuorelta sälliltä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Aika yleisesti näyttää tällä hetkellä ihmiset olevan sitä mieltä että Vaakanainen on Liljegrenin jälkeen heti draftin toiseksi paras puolustaja ja ihan heittämällä menisi TOP10:ssä.

Eikös tämä tarkoittaisi sitä että Vaakanaisesta tulee korkeimmalla koskaan varattu suomalaispuolustaja heti Aki-Petteri Bergin jälkeen? Riippuen tietysti siitä että millä numerolla Juolevi menee ensin tämän kesän draftissa.

Myös Välimäki ja Vesalainen heiluvat aika yleisesti tuolla TOP15:sta.

Voi olla että Välimäestä ja Vaakanaisesta tulee vähän tämän draftin Laine ja Puljujärvi. Ainut vaan että nyt puhutaan puolustajista ja ihan samoille sijoille ei päästä. Mutta siinä kuitenkin ne helmet on.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, suomalainen Jokerit, ei khl-joukkue
Eikös tämä tarkoittaisi sitä että Vaakanaisesta tulee korkeimmalla koskaan varattu suomalaispuolustaja heti Aki-Petteri Bergin jälkeen? Riippuen tietysti siitä että millä numerolla Juolevi menee ensin tämän kesän draftissa.
Eikös Joni Pitkänen varattu vuonna 2002 neljäntenä?
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eikös Joni Pitkänen varattu vuonna 2002 neljäntenä?
No niinpäs muuten olikin. Siinä sitten ihan hyvä verrokkikin itse asiassa ainakin Juoleville. Minun mielestäni heissä on aika paljon samaa. Pitkänen oli ehkä vielä enemmän hyökkäävä ainakin silloin juniorina mitä itse muistan, mutta Juolevi on terveemmällä päällä varustettu. Pitkänen kun on ollut muistaakseni melko hasardialtis puolustaja.
 

Pewros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
On toki, mutta kesän 2017 draftissa saatetaan nähdä hyvinkin samankaltainen tapaus kun ykköseksi sijoittamani Nolan Patrick on syntynyt 19.9.1998 eli on kuitenkin sellainen 7kk Liljegreniäkin vanhempi. Ei toki tarkoita automaattista ykkösvarausta, mutta antaa pienoisen etulyöntiaseman kuitenkin Patrickille. Eikä hänkään mitenkään huonosti ole WHL:ssä tahkonnut, varsin vakuuttavaa jälkeä nuorelta sälliltä.
Joo, Patrick on ollut myös vakuuttava. Ja tuo syntymäpäivä voi toki vaikuttaa, saa nähdä sitten.

Hyvä muuten, että avattiin tämä ketju jo. Todella mielenkiintonen draft suomalaisittain tulosta tästäkin. Jopa laajempi taso suomalaisilla kuin 2016 draftissa?
 
On toki, mutta kesän 2017 draftissa saatetaan nähdä hyvinkin samankaltainen tapaus kun ykköseksi sijoittamani Nolan Patrick on syntynyt 19.9.1998 eli on kuitenkin sellainen 7kk Liljegreniäkin vanhempi. Ei toki tarkoita automaattista ykkösvarausta, mutta antaa pienoisen etulyöntiaseman kuitenkin Patrickille. Eikä hänkään mitenkään huonosti ole WHL:ssä tahkonnut, varsin vakuuttavaa jälkeä nuorelta sälliltä.
No enpä tiedä, onko tuo niin vakuuttavaa jälkeä jos WHL:ssä 17-vuotias tekee juuri ja juuri pisteen per peli. Varmaan hänellä on muitakin avuja kuin hyökkäyspään taidot ja eihän Ryan Oreilly tehnyt edes ppg 17-vuotiaana, pelasi seuraavalla kaudella jo Coloradossa ja nousi siellä tähdeksi.

Ihan Pulkkisen-Granlundin tyylisiä pisteitä näköjään takonut junioreissa tuo Eeli Tolvanen. 14-vuotiaana SM-sarjassa 28 pelissä 76 pistettä ja 15-vuotiaana B:ssä 41 pelissä 84 pistettä. Aika vakuuttavaa... pitää "laittaa nimi mieleen".
16-vuotiaana Yhdysvaltoihin, aika harva - varsinkaan noin lahjakas - on sellaista ratkaisua tehnyt. Siellä Lappeenrannan U18-kisoissa taisi kyllä olla joku puolustaja joka oli samoin tehnyt, en kyllä muista nimeä.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
No enpä tiedä, onko tuo niin vakuuttavaa jälkeä jos WHL:ssä 17-vuotias tekee juuri ja juuri pisteen per peli. Varmaan hänellä on muitakin avuja kuin hyökkäyspään taidot ja eihän Ryan Oreilly tehnyt edes ppg 17-vuotiaana, pelasi seuraavalla kaudella jo Coloradossa ja nousi siellä tähdeksi.
Niin no viime vuonna vuoden tulokas ja iski heti ensimmäisellä täydellä kaudellaan OHL:ssä 16-vuotiaana 30 kaappia 55 peliin. Tällä kaudella toki odotukset olivat kovat, tai ovat vieläkin, mutta ei tuo 49 pistettä 42 peliin nyt kuitenkaan ihan huonosti ole pelaajalta, jonka pelityyliin kuuluu erittäin vahvasti puolustusvelvoitteiden tunnollinen hoitaminen ja jo tuossa iässä melko ammattimainen kahdensuunnan pelaaminen. Joissain arvioissa Patrickia on verrattu Ryan Getzlafiin (joskin Patrickilta puuttuu se ilkeys pelistään) ja ovatpa pelejä nähneet sanoneet Patrickin puolustuspään pelaamisen olevan jo nyt "naurettavan hyvällä tasolla".

CHL-liigoista WHL on tunnettu nimenomaan fyysisyydestään ja siitä, että se on ehdottomasti puolustusvoittoisin liiga CHL:stä, niin paljon kun tuota sanaa voi junioriliigasta käyttää. Tällä hetkellä WHL:n pistepörssin kärjestä löytyy 20-vuotias Tyson Bailie, joka pelaa viidettä kauttaan WHL:ssä ja on iskenyt 42 otteluun 66 tehopistettä. Nolan Patrick löytyy koko liigan pistepörssistä sijalta 16. ja alle 18-vuotiaiden osalta ainoastaan puhtaasti offensiivista pelityyliä edustava Kailer Yamamoto (173cm / 72kg) on pystynyt iskemään enemmän pisteitä kuin Patrick, häneltä kun löytyy tehopisteet 16+37=53 (41o).

On myös syytä ottaa huomioon, että Patrick johtaa selkeästi seuransa Brandonin sisäistä pistepörssiä (seuraavalla, puolustaja Macoy Erkampsilla, on kasassa 38 tehopistettä) selkeästi ja vaikka maaleja ollaankin häneltä tällä kaudella kaivattu hanakammin, ovat Branonidsta ainoastaan Reid Duke, 19, (21) sekä Jayce Hawryluk, 20, (18) pystyneet iskemään enemmän maaleja.
Lisäksi jos halutaan jatkaa vertailua niin samassa seurassa pelaava Stelio Mattheos, jota on yleisesti viety draftissa sijoilla 10-20, on iskenyt tällä kaudella 26 otteluun ainoastaan tehopisteet 5+8=13. Kertonee jotain Brandonin erinomaisen laajasta pelaajamateriaalista. Varmasti sieltä Patrick iskisi myös kovempia tehoja jos hänellä olisi tarvetta vetää tyyliin joka toista vaihtoa, mutta noin hyvällä hyökkääjämateriaalilla tähän ei ole tarvetta. Lisäksi Patrick vetelee paljon erikoistilanteita (etenkin alivoimaa) ja on siellä elintärkeä apu Brandonille.

Kovasti töitähän se luonnollisesti kaipaa, mutta kyllä minä näen Patrickissa ihan samalla tavalla aihiot mennä 1st overallina ensi vuoden draftissa kuin Matthewsin tämän vuoden draftissa. Patrick on kokonaisvaltaisesti loistava pelaaja kentän kumpaankin suuntaan, on ollut johtava pelaaja seurassaan, on onnistunut maajoukkueturnauksissa erinomaisesti ja tulee olemaan varaustilaisuudessa jo täysin valmis NHL-pelaaja, aivan kuten Matthews tällä hetkellä.

Ja vaikka se onkin erittäin tyhmää vertailla tilastoja jne, mutta katsokaapas huvikseen esimerkiksi Ryan Getzlafin tilastoja tuon ikäisenä junnuna. Paljon on ehtinyt WHL:ssäkin tapahtua tuon jälkeen kun Getzlaf siellä pelasi, mutta eipä hänkään mikään dominoivin pelaaja siellä ollut pisteiden valossa Patrickin ikäisenä.

ps. Patrick jäänyt viimeisten 16 ottelun aikana WHL:ssä pisteittä vain kolmesti ja iskenyt tuona aikana tehopisteet 8+16=24 (+8, 10 PIM).
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Eikös tuon Vilho Saariluoman nimen kannata täs otsikossa mainita, ainakin noitten juttujen perusteella mitä tuolla alle 18-vuotiaitten kisa topikissa oli.
Lisäksi sinne ykköskiekalle voi nousta paljon kehuja saanut Vilho Saariluoma

Saariluoma oli viime kaudella aika hyvä HIFK:n C-nuorissa, sen perusteella mitä näin häneltä noin kymmenen ottelua. Isokokoinen keskushyökkääjä, jonka liikkuvuus ei ole lainkaan heikkoa ja tekniset taidot ovat myös kunnossa. Pelannut tällä kaudella Cushingissa kovatasoisessa lukiojoukkueessa tehden 15 pelissä tehot 4+5. Lisäksi oli pelannut erittäin hyvin kautta edeltävässä turnauksessa marraskuussa. Parhaimmillaan ollut tuolla tasolla puolustajille vaikeasti pysäytettävä, pelaa fyysisesti eikä epäröi ajaa maalille.

Mutta toki kuten mainittua tuolla topikissa niin noitten lukiosarjojen taso on hiukan vaihteleva ja itse toistaiseksi epäilen ainakin tuota ykköskierroksen varausta.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tämä Saariluoma on ihan täysi mysteeri itselle, niin sen takia en nostanut häntä ollenkaan mukaan. Ei EP ole noteerannut kaveria edes omille prospect listoilleen. Vähän pitää tulla lisää infoa ja näyttöjä että uskon itsekään 1. kierroksen varaukseen.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Eipä kyllä soita Jaskan poika kelloja täälläkään suunnassa muuta kuin muutaman satunnaisen kirjoittelijan esillenostamana. Jos nyt katsotaan viime vuosina USHS:ssä ja nimenomaan Cushingin joukkueessa hyviä tehoja tahkonneita ja johonkin nousseita (NHL-varaus yms.) pelaajia niin kyllähän sieltä pari ihan OK-tason prospektia löytyy, jotka ovat Saariluoman iässä tahkonneet mukavia tehoja tuolla, mutta sitten taas löytyy kyllä tukuttain pelaajia, jotka ovat tahkonneet sarjassa kovia pisteitä, mutta eivät ole tulleet varatuiksi. Lisäksi vielä se, että alla esitellyt esimerkit ovat kuitenkin hakanneet molemmat pitkälti päälle PPG-tahtia ja silti varausta ovat saaneet odottaa myöhemmille kierroksille asti.

(C) David Cotton, 1997-07-09, 191 cm / 91kg, L
2013-14 Cushing Academy - 32. 19+32=51
2014-15 Cushing Academy - 33. 27+42=69

- Iski Saariluoman iässä USHS:ssä tehopisteet 19+32 32 ottelussa ja seuraavalla kaudella kovensi pistesaldoaan 69 pisteeseen. Varattiin kesällä 2015 kuudennella kierroksella Carolina Hurricanesin toimesta numerolla 169. Siirtyi täksi kaudeksi USHL:ään ja Waterloon joukkueeseen ja jatkaa matkaansa ensi vuodeksi Boston Collegen joukkueeseen yliopistoon.

(C) Shane Eiserman, 1995-10-10, 188 cm / 91 kg, L
2011-12 Cushing Academy - 30. 18+26=44

- Saariluoman ikäisenä Cushingin riveissä 44 tehopistettä 30 otteluun. Jatkoi seuraavaksi kaudeksi USA-kiekkoilun kehitysohjelmaan ja sieltä USHL:n kautta New Hampshiren yliopistoon. Oltaisiin todennäköisesti varattu jo kesän 2013 draftissa, mutta on vajaa kuukauden liian myöhään syntynyt, joten varaus venyi kesälle 2014, jolloin Eiserman poimittiin neljännellä kierroksella Ottawan toimesta (#100).

Siinä siis vain pari esimerkkiä viime vuosilta samasta joukkueesta. Eivät kerro mitään enkä tiedä kyllä tarkkaan miksi edes nostin herrat framille, mutta jospa se nyt jotain kuvaa antaisi, että ei tuolta kuitenkaan ihan helposti nousta ykköskierrokselle kuten jotkut ovat uumoilleet.
 

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Onko Patrick pelannut laidassa vai keskellä, kun EP:ssä mainitaan molemmat?
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Eikös tuon Vilho Saariluoman nimen kannata täs otsikossa mainita, ainakin noitten juttujen perusteella mitä tuolla alle 18-vuotiaitten kisa topikissa oli.




Mutta toki kuten mainittua tuolla topikissa niin noitten lukiosarjojen taso on hiukan vaihteleva ja itse toistaiseksi epäilen ainakin tuota ykköskierroksen varausta.

No tästä tosiaan itsellenikin avautui enemmän juuri oliko sama topikki kun joku siitä kertoi ja luin juttua noista..
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Joo on tosiaan aiemminki olt juttua tuosta Saariluomasta, mut ei sentään oo maholliseks ykköskiekan varaukseks sitä aiemmin ehoteltu:

Cushing Academyssa pelaava hyökkääjä Vilho Saariluoma (1999) oli vakuuttanut turnauksessa Massachusettsissa, jossa oli mukana paljon yhdysvaltalaisia laatulupauksia. Tässä raportti hyökkääjästä:

The Finnish native was dominant with the puck when he wanted to be over the weekend. He's a big power forward who can pick up speed and momentum as he barrels around the offensive zone. He had a few goals where he just overpowered his way into the slot and fired a heavy shot past the goaltender. He could be an absolute monster down the road. He comes to Ashburnham from HIFK U-16 team in his native Finland.

Mielenkiintoista nähdä miten hyökkääjä kehittyy. Ainakin viime kaudella Cushing Academyn pelejä oli Youtubessa, mutta käsittääkseni joukkueen kausi ei ole virallisesti vielä alkanut. Turnauksessa Saariluoma pelasi Boston Jr. Bruinsin riveissä.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Joo on tosiaan aiemminki olt juttua tuosta Saariluomasta, mut ei sentään oo maholliseks ykköskiekan varaukseks sitä aiemmin ehoteltu:


Tuota sinun lainaamaasi juttua piti tulla tänne itsekin lainaamaan.

No itse menin vähän tuohon suuntaan vihjailemaan ja kyllä pojalla potentiaalia on, mutta kun luki noita juttuja hänestä ja minkälaisia pisteitä tuolla liigassa on tehnyt, ennen kuin selvisi, että tuo Liiga on aikamoista Hawaiji kiekkoa. Pääasiassa tilastoscouttauksella heitin tämän mahdollisuuden ja on se mahdollista toki, mutta ensi vuonna pitää pelata joko USHL:ssä tai CHL:ssä (Liiga?), jos haluaa nousta 2-3 kierroksille ja varsinkin ykköskierroksille, eli otan hänen osaltaan sanojani takaisin tässä vaiheessa, katsellaan sitten ensi kaudella.

Kuitenkin tosiaan tässä nyt on vielä 1,5 vuotta aikaa ja en olettanut tuon lukiosarjan alunperin olevan noin epätasainen liiga. No mutta nuori ja kuitenkin lupaava kaveri sekä varsinkin iso, joten ensikausi näyttää sitten jos menee CHL:ään pelaamaan.

Itse uskon, että suomalaisia varataan 4-5 kappaletta 1.kierroksella, 3 ainakin ja aina saattaa tulla joku, joitain jotka nostaa osakkeitaan ja nyt Suomella on todella lupaavia janttereita, eli ei olla 2006 luvulla vaan 2016 ja mitä enemmän suomalaiset breikkaa, sitä pienemmäksi muuttuu Finnish factor. Mutta tämä on minun näkemykseni. Eeli Tolvanen ja Robin Salo, heillä on nyt paikka näyttää U18 kisoissa, sitten seuraavana talvena todennäköisesti WJC:ssä, liigassa ja Eeli toivottavasti jatkaa OHL:ssä, toki Liiga olisi myös hyvä kehityspaikka hänelle.

Kuten aiemmin jo tuossa mainitsin, niin Eeli on jo kaikkina aikoina alle 17 vuotiaista 27 kokonaispisteissä ja vasta puolet kautta pelaamatta. Ykkönen tuon ikäisistä isolla marginaalilla tällä kaudella kun pisteitä 29 ja seuraavalla vasta 19 pistettä ja sekä hän on kahdeksas (8) kokonaispisteissä. Tosin Scott Reedy joka on sentteri, on 16 ottelua ja 18 pistettä (parempi pistekeskiarvo) sekä on isompi 185cm pitkä, eli varmaan aika kärkeen häntäkin luulisin, että tässä vaiheessa tungetaan.

Edit: Oliko niitä Vilho Saariluoman pelit+pisteet jossain, en löytänyt mistään vaikka kuinka etsin, mutta mielestäni ne oli täällä jossain. Tuo linkki jossa Vilhoa kehutaan, siinä hän pelasi Bruins junioreissa jonkun turnauksen, jossa jos oikein käsitin toisesta jutusta minkä löysin, painoi 2 maalia Senators junnuja vastaan, eli olisiko tässä otettu parhaimmistoa tuosta liigasta tähän turnaukseen tai jotain? Linkki uutiseen jossa Saariluoma teki 2 maalia kun voittivat Senatorsin. Boston Jr Bruins U16 blows out EM Senators U16, 7-2 | Massachusetts Midgets Selects - Pointstreak Sites

Eli Boston junnuissa Vilholla 12 ottelua 9 maalia ja 13 pistettä. Linkki statseihin. Massachusetts Midgets Selects | Pointstreak Stats Massachusetts Midgets Selects | Pointstreak Stats ja pelaako siis kahdessa joukkueessa vai onko vaihtanut tuohon Boston Bruins junnuihin? Tässä tuon liigan joukkueet. Massachusetts Midgets Selects | Pointstreak Stats

Edit: Vielä, eli Saariluoma pelaa tai on pelannut nyt USPHL Elite tai Premier liigaa jossa tuo Boston Bruins junnut pelaa ja on liigan maaleissa kolmantena pari maalia johtajaa takana. USPHL premier tai Elite, jos käsitin oikein on korkein taso tuossa USPHL:ssä, johon kuuluu myös West. USPHL on kuitenkin jo huomattavasti korkeampi sarja, eli Jr. US Tier 3 sarja ja korkeammat sarjat ovat sitten ainoastaan NAHL Tier 2 ja USHL Tier 1.

Edit 2: No nyt mä sekosin totaalisesti. Noita liigoja on miljoona, mutta se nyt tuossa on varmaa, että pelaa Boston Bruins junioreissa, kyseinen joukkue pelaa siis jo noissa aiemmin mainituissa, mutta myös Midgeteissä, eli joko pelaa Tier 3:ssa tai Midgeteissä??? Joku vois nyt tulla kertoo tän homman tänne. :D
 
Viimeksi muokattu:

Rewert

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens
En löytänyt mainintaa KalPan B:ssä hyviä tehoja takoneesta Jussi Tammelasta, joka veljensä Jonnen tavoin kärsii syntymäajastaan, joka on siis on 25.6 poikien kehityskaarta tuntien Jonne on ollut se junnusta asti kovia pisteitä takonut, kun taas Jussi on nostanut pistetuotantoaan ja käsittääkseni ymmärtänyt treenin tärkeyden hieman myöhemmin. Joka tapauksessa uskon Jussi kykenevän nousemaan varattavaksi pelaajaksi, sillä aiemmin kun kirjoittelin Jonnen varauksesta niin palstalla se tyrmättiin aika rajusti.

Vielä kun saadaan veljessarjan täydelliseksi ja Jeremistä pelimies niin on Ylivieskalaisilla syytä ylpeillä.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Edit: Oliko niitä Vilho Saariluoman pelit+pisteet jossain, en löytänyt mistään vaikka kuinka etsin, mutta mielestäni ne oli täällä jossain. Tuo linkki jossa Vilhoa kehutaan, siinä hän pelasi Bruins junioreissa jonkun turnauksen, jossa jos oikein käsitin toisesta jutusta minkä löysin, painoi 2 maalia Senators junnuja vastaan, eli olisiko tässä otettu parhaimmistoa tuosta liigasta tähän turnaukseen tai jotain? Linkki uutiseen jossa Saariluoma teki 2 maalia kun voittivat Senatorsin. Boston Jr Bruins U16 blows out EM Senators U16, 7-2 | Massachusetts Midgets Selects - Pointstreak Sites

Tuossa on ne Cushingin pisteet, on ainaki päivittyny yhdellä ottelulla tuon Zborikin viestin jälkeen mikä löytyy lainattuna tuosta miun toiseksi edellisestä viestistä tässä ketjussa:

http://www.ushr.com/neprep/team/stats/2015/16?playerId=22098

Mutta joo, ilmeisesti pelaa kahdessa joukkueessa?
 

Barney

Jäsen
Mutta toki kuten mainittua tuolla topikissa niin noitten lukiosarjojen taso on hiukan vaihteleva ja itse toistaiseksi epäilen ainakin tuota ykköskierroksen varausta.
Kannattaa katsoa nimimerkki, joka on puhunut Saariluomasta ykköskierroksen varauksena. Sen jälkeen ehkä ymmärrät tapauksen paremmin.

Onko Patrick pelannut laidassa vai keskellä, kun EP:ssä mainitaan molemmat?
Käsittääkseni viime kaudella pelasi laitahyökkääjänä, mutta tämä kausi on mennyt pääosin sentterinä.

Joissain arvioissa Patrickia on verrattu Ryan Getzlafiin (joskin Patrickilta puuttuu se ilkeys pelistään) ja ovatpa pelejä nähneet sanoneet Patrickin puolustuspään pelaamisen olevan jo nyt "naurettavan hyvällä tasolla".
Minä pitäisin ehkä parempana verrokkina Barkovia. Patrick on ikäisekseen erittäin kypsä pelaaja, joka hoitaa puolustuspään kunnialla. Ei ehkä se hyökkäyspään kovin uhka, vaikka omaakin hyvän pelikäsityksen ja kädet. Ehkä tietynlainen nöyryys puolustuspäähän vaikeuttaa loistamista hyökkäyspäässä. Kova propsecti, mutta tuntuu jotenkin vähän HMV-pelaajalta nyt kun parin vuoden sisällä on ollut varattavissa sellaiset sentterit kuin McDavid, Eichel ja Matthews. Jos Patrick olisi muutaman päivän vanhempi, huudettaisiin hänet ensi kesänä todennäköisesti vasta kolmantena Matthewsin ja Laineen jälkeen.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Kannattaa katsoa nimimerkki, joka on puhunut Saariluomasta ykköskierroksen varauksena. Sen jälkeen ehkä ymmärrät tapauksen paremmin.

Sulla on kyllä selkeästi joku perversio mua kohtaan - no et ole ensimmäinen etkä viimeinen. Ehkä satuit huomaamaan, että otin puheitani takaisin tuosta, koska luulin alunperin liigaa NAHL tyyppiseksi liigaksi, mutta katsotaan mihin Saariluoma ensi vuonna jatkaa, missä pelaa ja miten ja jatkan hänestä sitten.
 

Barney

Jäsen
Sulla on kyllä selkeästi joku perversio mua kohtaan - no et ole ensimmäinen etkä viimeinen. Ehkä satuit huomaamaan, että otin puheitani takaisin tuosta, koska luulin alunperin liigaa NAHL tyyppiseksi liigaksi, mutta katsotaan mihin Saariluoma ensi vuonna jatkaa, missä pelaa ja miten ja jatkan hänestä sitten.
Ehkä sinun kannattaa ottaa niitä puheitasi takaisin jostain muualtakin. Se, että Suomella on viisi "lähes satavarmaa" ykköskierroksen varausta kesän 2017 draftiin on aivan älytön kommentti. Ehkä best-case scenariossa tuo viisi ykköskierroksen varausta voisikin tapahtua, mutta realistinen odotusarvo on lähempänä kolmea.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Ehkä sinun kannattaa ottaa niitä puheitasi takaisin jostain muualtakin. Se, että Suomella on viisi "lähes satavarmaa" ykköskierroksen varausta kesän 2017 draftiin on aivan älytön kommentti. Ehkä best-case scenariossa tuo viisi ykköskierroksen varausta voisikin tapahtua, mutta realistinen odotusarvo on lähempänä kolmea.

Mutta otinkin, jo aikaisemmin. Kirjoitin aluksi turhan rajusti 100 varmaa ja sitten korjasin myöhemmin, että hyvinkin mahdollista. Eli kyllä edelleen uskon, että meillä voi hyvinkin olla se 5 ykköskierroksen varausta 2017, mutta tällä hetkellä ainakin neljään uskon ja yllätyksiä kun sattuu, niin se voi olla myös viisi tai enemmä. Toki siihen on vielä pitkä aika ja paskimmillaan meillä on 1-2 tai ei yhtään, silti tuo 1-2 on myös ihan loistava juttu ja se riittää minulle. Mutta potentiaalin puolesta näiden kolmen "V":n jälkeen Eeli Tolvanen ja Robin Salo on minun listoillani ykköskierroksella.. miksi, Eeli tekee USHL historiaa vielä tällä kaudella ja Salo on sitä jo tehnyt, eli pelannut Liigassa alle 17-vuotiaana, johon on pystynyt hänen lisäkseen 2000-luvulla puolustajista ainoastaan Ristolainen, Vaakanainen, Pokka ja Salo. Salo oli jo viime kaudella todella kova A:ssa, tällä kaudella liian kova, oli U18 kisoissa nuorempana kuin Pulju ja Laine, oli viimisimpiä jotka tippuivat WJC:stä. Hän on jäänyt paljon vähemmälle huomiolle kuin Vaakanainen tai Välimäki, ehkä ansaitustikin, mutta uskokaa, että tossa jätkässä on jotain ja paljon.

Eli sinun viestiisi vastasin seuraavasti "Kyllä, pidän Eeli Tolvasta ja Robin Saloa tällä hetkellä "täysin" varmoina 1 kierroksen varauksina vuodelle 2017, ehkä vähän voisin tosin löysätä tuota täysin sanaan "todennäköisiä", mutta toki 1,5 vuodessa voi tapahtua mitä vaan ja juurikin siksi, eli mitä vaan voi tapahtua."
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös