Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 @ Grand Forks, USA

  • 94 091
  • 355

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kyllä Suomi lähtee tänäpäivänä minun mielestäni turnaukseen, kuin turnaukseen ihan tasapäisenä joukkueena joka voi yhdessä pelissä voittaa ihan kenet tahansa, ihan koska tahansa. Ja älkää pliis ruvetko tähän nyt lätkimään mitään Kanadan tai Ruotsin rostereita. Kyllä minä ne tiedän muutenkin. Turnauksesta toiseen se nähdään että siinä kohtaa kun pelit alkaa, lentää kaikki ennakkoasetelmat hevonkuuseen. Ymmärrän tuonkin puolen kyllä että joku roti siinä hypettämisessäkin pitää olla, mutta tuo kummallinen vähättelyn ja jonkun ihmeellisen epäonnistumisen odottamisen kautta tapahtuva kiekon seuraaminen jaksaa aina vain hämmästyttää.

Riittävän paljon kun on kiekkoa nähnyt, niin silmä rupeaa harjaantumaan tietyille asioille. Ja yksi niistä asioista esimerkiksi oli se että tämän männäturneen siinä ensimmäisessä Venäjä pelissä oli kaikki merkit ilmassa siihen 2-3 maaliin asti jo tulevasta. Niin totaalista dominointia se oli VENÄJÄÄ vastaan. Ja vaikka se sitten tappioon päättyikin, niin siitä pelistä jäi silti hyvä kuva Suomen joukkueesta. Ainut kysymysmerkki oli oikeastaan maalivahtipeli ja myös puolustus. Onneksi nekin saatiin sitten kuntoon, muuten ei olisi Ruotsi välierissä kaatunut.

Suomalaisten pelaajien korvien välissä on myös tapahtunut tässä viime aikoina selkeästi jotain semmoista, mitä ei vielä ole suurimman osan kiekkoa seuraavan yleisön korvien välissä ole tapahtunut.
 
Barney

Jäsen
Ymmärrän tuonkin puolen kyllä että joku roti siinä hypettämisessäkin pitää olla, mutta tuo kummallinen vähättelyn ja jonkun ihmeellisen epäonnistumisen odottamisen kautta tapahtuva kiekon seuraaminen jaksaa aina vain hämmästyttää.
Tuskin kovin moni odottaa mitään epäonnistumisia, mutta ainakin minun mielestäni keskustelu kiekosta on parasta silloin kun se on realistista. Silloin se ei ole kuitenkaan realistista, jos Suomea pidetään ennakkosuosikkina joihinkin kisoihin tai Robin Saloa sekä Eeli Tolvasta satavarmoina ykköskierroksen varauksina. Se menee jo fanipoikailun puolelle.

Se on vain kylmä tosiasia, että Kanada lähtee käytännössä jokaisiin jääkiekon maajoukkuekilpailuihin ennakkosuosikkina. Siellä on vain aivan ylivertainen pelaajamateriaali, koska Kanadassa erittäin suuri osa urheilulahjakkuuksista valitsee lajikseen jääkiekon. Realismia on myös, että USA, Ruotsi ja Venäjä saavat useasti kovempia pelaajia joukkueeseensa kuin Suomi. Suomi on silti nykyään lähes jokaisissa kisoissa erittäin potentiaalinen mitalikandidaatti. Suomen menestys perustuu useasti enemmän hyvään taktiikkaan ja joukkueen yhteen hitsaantumiseen kuin erittäin taitaviin yksilöihin. Sen takia Suomi onkin aika vaikea ennen kisoja nimetä ennakkosuosikiksi, koska pelaajien tasoa on selvästi helpompi arvioida ja ennakoida kuin sitä, kuinka joukkue hitsaantuu yhteen,
 
Turnauksesta toiseen se nähdään että siinä kohtaa kun pelit alkaa, lentää kaikki ennakkoasetelmat hevonkuuseen.

Eivät ne mihinkään hevonkuuseen lennä, mutteivät ne myöskään ole kiveen hakattuja. Esim. viimeisen 20 vuoden aikana pelatuissa seitsemässä best-on-best-turnauksessa Kanada on ollut neljästi ykkönen, eli se on voittanut yli puolet turnauksista. Vaikka Suomi voi voittaa Kanadan, on Kanada silti parhailla pelattaessa kevyesti yli 70 pinnan suosikki Suomea vastaan.

Ja olisi se Kanadan kaataminen vasta päättyneissä junnukisoissakin ollut hieman haastavampaa, jos parhaat (McDavid, Ekblad, Bennett, Fabbri, McCann) olisivat noissa skaboissa mukana.
 
Steeger#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kovalchuk, Zinovyev, Morozov, Zherdev & Versteeg
Nyt kun Ck on tuosta puhunut että olisi kaikkien aikojen paras u18 pakisto jopa ilman juolevia niin haluaisin nostaa muutaman vuoden takaa jenkkien pakiston mukaan keskusteluun mikä ainakin omasta mielest1ä tuosta suomen pakistosta ottaa niskalenkin varsinkin jos juolevia ei kisoissa ole. Kyllä siellä oli "ainakin parhaita" mutta silti.

2011-kisoissa oli tämmöinen puolustus

Robbie Russo - Seth Jones
Jake Mccabe - Jacob Trouba
Michael Paliotta - Connor Murphy
Barret Kaib

Pakkiparit arvottu päästä kätisyyksien mukaan.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Okei okei, ostan tuon pointtinne ja Kanada on kyllä best-on-best turnauksissa ollut paras viime aikoina. Mutta tuo fanipoikuus pätee kyllä toiseenkin suuntaan. Ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa kun täältä saa lukea jonkun vähän liikaa NHL:n pistepörssiä tuijottavan Niilon kommentteja niitä "LOL tämä ja tämä Suomen solmupolvi vastaan tuo ja tuo Kanadan/Ruotsin/Venäjän pelaaja. Ei ole mitään mahdollisuuksia Suomella". Tämä ennakkoon häviäminen ja omaa joukkuetta halveksuva asenne minua hiertää ja pahasti. :D Varsinkin kun Suomi vuodesta toiseen sen todistaa että ihan hyvin pärjätään niitä vastaan ja jopa niissä isoissa arvoturnauksissakin on näitä porukoita voitettu.

Otteluseurantaketjut täyttyy aina arvokisojen aikaan siitä valtavasta negatiivisuudesta. Ja voisi luulla että näin olisi vain Internetissä, mutta tähän ihan samaan ilmiöön törmää ihan oikeassa elämässäkin. Sellainen kärsimättömyys vaivaa ihmisiä, että jos peli ei ole pelkkää voittokulkua suvereeneilla esityksillä pelistä toiseen, niin kaikki on paskaa. Tai kusta ja paskaa.

Urheilussa tietää lopputuloksen vasta sitten kun päätösvihellys vihelletään.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Nyt kun Ck on tuosta puhunut että olisi kaikkien aikojen paras u18 pakisto jopa ilman juolevia niin haluaisin nostaa muutaman vuoden takaa jenkkien pakiston mukaan keskusteluun mikä ainakin omasta mielest1ä tuosta suomen pakistosta ottaa niskalenkin varsinkin jos juolevia ei kisoissa ole. Kyllä siellä oli "ainakin parhaita" mutta silti.

2011-kisoissa oli tämmöinen puolustus

Robbie Russo - Seth Jones
Jake Mccabe - Jacob Trouba
Michael Paliotta - Connor Murphy
Barret Kaib

Pakkiparit arvottu päästä kätisyyksien mukaan.

Puhuin suomalaispakistoista kaikkina aikoina.

@Barney vastaan varmaan jossain vaiheessa myöhemmin ja ehkä nostelen niitä sinun totaalisen ala-arvoisia kommentteja Suomen U20 joukkueesta, ellet niitä sitten ole jo poistanut historiastasi. Suomi on ehdoton ennakkosuosikki U18 kisoihin, jos kaikki saavat parhaansa mukaan, hopeaa tuli jo viimevuonna jengillä, jotka pelaajat ovat nyt oman ikäisiä, eikä vuotta nuorempia. PU-LA jos pelaa, niin jää kyllä moni U18 tilasto kauas historiaan. Kyllä, pidän Eeli Tolvasta ja Robin Saloa tällä hetkellä "täysin" varmoina 1 kierroksen varauksina vuodelle 2017, ehkä vähän voisin tosin löysätä tuota täysin sanaan "todennäköisiä", mutta toki 1,5 vuodessa voi tapahtua mitä vaan ja juurikin siksi, eli mitä vaan voi tapahtua.
 
Aa , meikäläisen luetun ymmärtämisen piikkiin meni tää sitten, kaikkien aikojen kovin suomalaispuolustus kyllä hyvin mahdollisesti keväällä on kasassa.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Saapiko kysyä minkä kokoisessa kaukalossa nämä kisat pelataan?
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eeli Tolvanen on muuten toisena USHL:n tulokkaiden pistepörssissä. Edellä on ainoastaan vuotta vanhempi Cameron Morrison, joka on pelannut useammankin pelin enemmän kuin Tolvanen. Aika paljon tuntuu saavan rakkautta muutenkin ihmisten puheissa, jotka on oikeasti niitä pelejäkin nähneet.

Ei se ihan mahdotonta ole jo näissä kisoissa häntäkin nähdä.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Eeli Tolvanen on muuten toisena USHL:n tulokkaiden pistepörssissä. Edellä on ainoastaan vuotta vanhempi Cameron Morrison, joka on pelannut useammankin pelin enemmän kuin Tolvanen. Aika paljon tuntuu saavan rakkautta muutenkin ihmisten puheissa, jotka on oikeasti niitä pelejäkin nähneet.

Ei se ihan mahdotonta ole jo näissä kisoissa häntäkin nähdä.

Itse uskon kyllä, että Eeli on joukkueessa ehdottomasti (jos ei loukkaannu tai ole pleijareissa). Kovaa jälkeä takoo kyllä ja kun kisat on vielä lätäkön toisella puolella, niin varmasti valmentaja haluaa mahdollisimman monta noista kaukaloista kisoihin.

Edit: Tolvasella niukasti parempi pistekekiarvo 1.07 kuin Cameron Morrisonilla 1.06. Lisäksi koko pörssissä hän on ja pistekeskiarvolla koko liigan 4 jos otetaan yli 20 peliä pelanneet, muuten kahdeksas ja kahdeksas myös pisteissä. Alle 17 vuotiaista Eeli on täysin ylivoimainen ykkönen. Tasaisesti kyllä tehnyt maaleja ja syöttöjä. Esimerkiksi vuonna 2012-2013 alle 17-vuotiaat Nick Scmaltz, Cyle Connor, Sonny Milano ja Jack Eichel eivät päässeet lähellekään vastaavaan pistekeskiarvoon ja kaikkihan varattiin ykköskierroksella.
 
Viimeksi muokattu:

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Tässä vielä linkki edmontonsun.com sivustolle, jossa Craig Button puhuu Puljujärvestä ja Laineesta, mutta seuraava teksti on Eeli Tolvasesta: “This is a really good era in Finnish hockey,” said TSN director of scouting Craig Button, who mentioned 16-year-old Eeli Tolvanen, a top scorer in the USHL who could be a top pick in the 2017 draft. “I know from talking to my friends in Finland, they would have loved to have had this tournament next year, because they think they will be favourites again.”

Linkki sivulle: Finland's dynamic duo raise NHL draft profile after winning gold | WORLD JUNIOR

Lisäksi sinne ykköskiekalle voi nousta paljon kehuja saanut Vilho Saariluoma, sekä todellakin Robin Salo, josta ei niin paljon huhkuta, mutta kovalla tasolla on pelannut jo 16 vuotiaana ja jatkaa samaa rataa 17 vuotiaana. Siihen Vaakanainen, Vesalainen ja Välimäki, niin tunkua on 2017 kesän ykköskierrokselle suomalaisten osalta ja varmasti ihan kärkipään tunkua myöskin. Siinä nyt sitten erittäin todennäköisiä ykköskierroksella varattavia se 5-6 kappaletta, mutta @Barney jolla on omat super scouting listansa, tietää vähintään 30 parempaa pelaajaa jo nyt tuolle kesälle.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Okei, tämä Vilho Saariluoma onkin ihan uusi nimi. Saa valaista tietämätöntä, jos haluaa. EP ei vielä kauheasti mitään kerro muuta kuin että pelaa ilmeisesti jossain USA:n puolella.
 
Viimeksi muokattu:

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
No sen verran rauhottelisin et onhan noita eri draft listoissa tänki vuoden draftiin noitten kolmen timantin lisäks olt ainakin Niemeläistä, Reunasta ja olikos Somppia, oisko vielä jotakin muuta? Mut uskosin et tuosta 2017 porukasta useimmat mitä tuossa on mainittu draftataan 45 ensimmäisen joukossa. Tuo 5-6 suomalaista ekalla kiekalla ois sen verran uskomatonta, etten viel ainakaa ihan tuohon usko, mutta katsotaan sitten kun noita listoja alkaa enemmän esiintyä.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Reunanen oli kauden alussa ainakin ihan siellä 1. kierroksen häntäpäässä keikkumassa minusta. Pudonnut aika tavalla kuitenkin ehkä jopa kokonaisia kierroksia alaspäin. On tainnut jotain loukkaantumista olla tässä talven puolella.
 
Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Lisäksi sinne ykköskiekalle voi nousta paljon kehuja saanut Vilho Saariluoma, sekä todellakin Robin Salo, josta ei niin paljon huhkuta, mutta kovalla tasolla on pelannut jo 16 vuotiaana ja jatkaa samaa rataa 17 vuotiaana. Siihen Vaakanainen, Vesalainen ja Välimäki, niin tunkua on 2017 kesän ykköskierrokselle suomalaisten osalta ja varmasti ihan kärkipään tunkua myöskin. Siinä nyt sitten erittäin todennäköisiä ykköskierroksella varattavia se 5-6 kappaletta, mutta @Barney jolla on omat super scouting listansa, tietää vähintään 30 parempaa pelaajaa jo nyt tuolle kesälle.

Okei, tämä Vilho Saariluoma onkin ihan uusi nimi. Saa valaista tietämätöntä, jos haluaa. EP ei vielä kauheasti mitään kerro muuta kuin että pelaa ilmeisesti jossain USA:n puolella.

Saariluoma oli viime kaudella aika hyvä HIFK:n C-nuorissa, sen perusteella mitä näin häneltä noin kymmenen ottelua. Isokokoinen keskushyökkääjä, jonka liikkuvuus ei ole lainkaan heikkoa ja tekniset taidot ovat myös kunnossa. Pelannut tällä kaudella Cushingissa kovatasoisessa lukiojoukkueessa tehden 15 pelissä tehot 4+5. Lisäksi oli pelannut erittäin hyvin kautta edeltävässä turnauksessa marraskuussa. Parhaimmillaan ollut tuolla tasolla puolustajille vaikeasti pysäytettävä, pelaa fyysisesti eikä epäröi ajaa maalille.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Saariluoma oli viime kaudella aika hyvä HIFK:n C-nuorissa, sen perusteella mitä näin häneltä noin kymmenen ottelua. Isokokoinen keskushyökkääjä, jonka liikkuvuus ei ole lainkaan heikkoa ja tekniset taidot ovat myös kunnossa. Pelannut tällä kaudella Cushingissa kovatasoisessa lukiojoukkueessa tehden 15 pelissä tehot 4+5. Lisäksi oli pelannut erittäin hyvin kautta edeltävässä turnauksessa marraskuussa. Parhaimmillaan ollut tuolla tasolla puolustajille vaikeasti pysäytettävä, pelaa fyysisesti eikä epäröi ajaa maalille.

Kiitos tiedosta. Itselläni ei hirveästi ole vielä tietoa, mutta kehuja on tullut tuolta lukiojengistä, mihin pelaajaan vertaisit? Olisiko tyyliin joku HIntzin tyylinen pelaaja vai vielä paremmilla käsillä?
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Selailin vähän EP:stä noita USHS:n tilastoja. Katsokaapas tätä: http://www.eliteprospects.com/player.php?player=284191

Onko nuo sitten miten kovia tehoja tuossa sarjassa, en tiedä, mutta johan on poika nakuttanut. Ja 15-vuotiaaksi "aika" hyvän kokoinenkin sekä kaiken hyvän päälle on vielä sentteri. Nimi mieleen.

Suomalaisista eteen osui kaveri nimeltä Roope Hirvonen http://www.eliteprospects.com/player.php?player=241332

Tuttu kenellekään?

Sitten vielä semmoinen Zborik_ mistä katsoit tuon Saariluoman tehot? EP:stä kun en itse niitä ainakaan löytänyt.
 
Se on vain kylmä tosiasia, että Kanada lähtee käytännössä jokaisiin jääkiekon maajoukkuekilpailuihin ennakkosuosikkina. Siellä on vain aivan ylivertainen pelaajamateriaali, koska Kanadassa erittäin suuri osa urheilulahjakkuuksista valitsee lajikseen jääkiekon. Realismia on myös, että USA, Ruotsi ja Venäjä saavat useasti kovempia pelaajia joukkueeseensa kuin Suomi. Suomi on silti nykyään lähes jokaisissa kisoissa erittäin potentiaalinen mitalikandidaatti.

Sehän näissä U18-kisoissa onkin tavallaan hauskaa, että ne ovat ainoita kisoja joihin Kanada ei välttämättä lähde ennakkosuosikkina. Tuo johtuu tietysti siitä, että iso osa Kanadan parhaista junnuista pelaa kisojen aikaan CHL:n pudotuspelejä. Silti on mielestäni ihan realismia sanoa, että Suomi ei kuulu tässä ikäluokassa lähtökohtaisesti suurimpiin mestarisuosikkeihin vaan on siellä jossakin USA:n, Ruotsin, Kanadan ja Venäjän takana. USA lähtee ainakin omissa papereissani nykyään vuosi toisensa jälkeen U18-kisoihin ennakkosuosikkina. Heiltä on vähemmän pelaajia CHL:ssä ja iso osa parhaista junnuista pelaa koko kauden maajoukkueen mukana.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Selailin vähän EP:stä noita USHS:n tilastoja. Katsokaapas tätä: http://www.eliteprospects.com/player.php?player=284191

Onko nuo sitten miten kovia tehoja tuossa sarjassa, en tiedä, mutta johan on poika nakuttanut. Ja 15-vuotiaaksi "aika" hyvän kokoinenkin sekä kaiken hyvän päälle on vielä sentteri. Nimi mieleen.
Nopeasti katsottuna Crosby samassa liigassa, myöskin 15-vuotiaana paukutti 57 peliin tehot 72+90=162. Edusti silloin siis Shattuckia. Ppg 2,84 ja tällä Jaxon Nelsonilla vastaava 4,88. Jonathan Toews 15v pelasi myöskin Shattuckissa 70 peliä ja teki 118p. Mitään hajua ei ole, miten nämä pelit tässä USHS-liigassa menee. Toinen nimi sitten USHS:stä tuoreempana tapauksena, AJ Frank. Sanooko kenellekään mitään? Tuskin. Ampui 16-vuotiaana kyseisessä liigassa 49 peliin 145p ja ppg 2,96. Ura eteni ACHA-liigaan (joku yliopistosarja?) ja ilmeisesti nyt jo lopettanut.

Otetaan vielä vähän kaukaisempi tapaus, 90-luvulta kaikille tuttu Deron Quint. Pelasi 21 peliä, teki tehot 111+58=169. Pakkina. Ppg 8,05. Eli todella vaikea sanoa mitään tästä liigasta ainakaan itse, viisaammat valistakoot. Otin nyt esille nämä, Quint lähinnä hämmentävien tilastojen takia.

Tässä USHS-liigassa näyttää olevan niin paljon joukkueita, että tuskin pelaavat toisiaan vastaan. Shattuckia ei ole edes merkattu mihinkään lohkoon, tämä Nelsonin edustama Luverne High pelaa näemmä Minnesota State High School Leagueta.
 
Tornados

Jäsen
Tässä kun on ollut juttua, että Kanada lähtisi kaikkiin kisoihin suosikkina, niin tässä yhteenlasketut sijoitukset viimeisen 10 vuoden ajalta:

Olympialaiset (3):

1.-2. Ruotsi 8
1.-2. Suomi 8
3. Kanada 9
4. USA 14
5. Venäjä 15
6. Tshekki 16

MM-kisat (10):

1. Venäjä 26
2. Ruotsi 32
3. Suomi 36
4. Kanada 37
5. Tshekki 42
6. USA 62

U20 MM (10):

1. Kanada 25
2. Venäjä 27
3. Ruotsi 28
4. USA 37
5. Suomi 50
6. Tshekki 57

U18 MM (10):

1. USA 14
2. Kanada 34
3. Venäjä 36
4.-5. Suomi 41
4.-5. Ruotsi 41
6. Tshekki 55 (ja missasi yhdet kisat)

KAIKKI YHTEENSÄ (Olympialaiset, MM-kisat, U20 ja U18)

1. Venäjä 104
2. Kanada 105
3. Ruotsi 109
4. USA 127
5. Suomi 135
6. Tshekki 170
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Alle 18-vuotiaat pelasivat siis kuluneella viikolla viiden maan turnauksen Rauman seudulla ja napsivat vieläpä turnauksesta turnausvoiton, joten ei se hassummin mennyt. Lisäksi Suomi pelasi Eurajoella harjoitusottelun ennen turnausta USA:ta vastaan häviten 3-2. USA:n voittomaali syntyi vain 16 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua. Suomella oli turnauskessa varsin kilpailukykyinen nippu, vaikka esimerkiksi Urho Vaakanainen kävi Bluesin mukana tuon harjoitusottelun jälkeen ja missasi pelin / pari, Patrik Laine ja Jesse Puljujärvi eivät luonnollisesti olleet mukana ja CHL-liigoista ei vahvistuksia mukaan saatu (Juolevi, Niemeläinen, Välimäki etc.). Mukana oli kuitenkin todella paljon -99 ikäluokan edustajia, joilla oli iso mahdollisuus antaa näyttöjä kisoja ajatellen. Rosteri todennäköisesti on jo jonnekkin muuhun ketjuun laitettu, mutta heitetään nyt tännekkin. Eli Suomi lähti liikkeelle seuraavanlaisella rosterilla:

#30 Leevi Laakso, Sport
#31 Niilo Halonen, Jokerit

#2 Jani Kluuskeri, Lukko
#5 Kasper Kotkansalo, Blues
#23 Robin Salo, Sport
#25 Miro Heiskanen, HIFK
#27 Henri Jokiharju, Tappara
#28 Urho Vaakanainen, Blues
#29 Jesper Kokkila, Kärpät

#3 Otto Mäkinen, Tappara
#4 Emil Oksanen, Blues
#6 Mikael Hakkarainen, Brookings Blizzard (NAHL)
#9 Eeli Tolvanen, Sioux City Musketeers (USHL)
#10 Kristian Vesalainen, Frölunda Indians (SHL)
#12 Sami Moilanen, Jokerit
#13 Juha Jääskä, HIFK
#15 Joona Koppanen, Ilves
#18 Janne Kuokkanen, Kärpät
#19 Eetu Tuulola, HPK
#21 Markus Nurmi, TPS
#22 Aapeli Räsänen, Tappara
#24 Otto Koivula, Ilves

Ja alla sitten statistiikat tuosta USA-harjoitusottelusta sekä varsinaisen turnauksen otteluista Suomen peleistä. Var så god.

08.02.2016 HARJOITUSOTTELU Suomi - USA 2-3 (0-2, 1-0, 1-1)

09:32 0-1 Kieffer Bellows (Clayton Keller, Joey Anderson)
15:54 0-2 Patrick Khodorenko (James Greenway)
31:12 1-2 Joona Koppanen (Juha Jääskä, Miro Heiskanen)
44:56 2-2 Urho Vaakanainen (Emil Oksanen, Otto Mäkinen) PPG
59:44 2-3 Trent Frederic (James Sanchez, Adam Fox)

Niilo Halonen 9+6+5=20 (Pois 59:56-60:00)
Jake Oettinger 5+7+0=12 (Vaihto ajassa 31:12 / 1-2)
Joseph Woll 0+4+8=12

Suomi 1 x 2 PIM
USA 3 x 2 PIM

Suomen kentälliset ottelussa:

Emil Oksanen - Otto Mäkinen "A" - Janne Kuokkanen
Kristian Vesalainen - Aapeli Räsänen - Eetu Tuulola
Otto Koivula - Mikael Hakkarainen - Markus Nurmi
Juha Jääskä "A" - Joona Koppanen - Sami Moilanen

Robin Salo "C" - Miro Heiskanen
Urho Vaakanainen - Henri Jokiharju
Kasper Kotkansalo - Jesper Kokkila
Jani Kluuskeri

Niilo Hakkarainen (Leevi Laakso)

10.02.2016 Venäjä - Suomi 2-3 (1-1, 1-2, 0-0)

06:54 1-0 Vyacheslav Shevchenko (Nikita Makeev, Andrey Altybarmakyan)
13:22 1-1 Juha Jääskä (Mikael Hakkarainen)
29:38 1-2 Emil Oksanen (Janne Kuokkanen, Otto Mäkinen)
33:16 1-3 Eeli Tolvanen (Aapeli Räsänen, Kristian Vesalainen)
36:41 2-3 Nikita Popugaev (Andrey Altybarmakyan, Aleksandr Iakovenko)

Mikhail Berdin 4+5+9=18 (Pois 58:37-60:00)
Leevi Laakso 1+6+6=13

Venäjä 6 x 2 PIM
Suomi 4 x 2 PIM

Suomen kentälliset ottelussa:

Emil Oksanen - Otto Mäkinen "A" - Janne Kuokkanen
Kristian Vesalainen - Aapeli Räsänen - Eeli Tolvanen
Markus Nurmi - Mikael Hakkarainen - Eetu Tuulola
Juha Jääskä "A" - Joona Koppanen - Sami Moilanen
Otto Koivula

Robin Salo "C" - Henri Jokiharju
Miro Heiskanen - Jesper Kokkila
Kasper Kotkansalo - Jani Kluuskeri

Leevi Laakso (Niilo Halonen)

11.02.2016 Tshekki - Suomi 3-4 (0-3, 1-1, 2-0)

06:21 0-1 Aapeli Räsänen (Eeli Tolvanen, Miro Heiskanen) PPG
09:53 0-2 Eeli Tolvanen (Aapeli Räsänen, Kristian Vesalainen)
11:50 0-3 Janne Kuokkanen (Emil Oksanen, Otto Mäkinen)
34:03 1-3 Radovan Pavlik
34:42 1-4 Mikael Hakkarainen (Eetu Tuulola, Kasper Kotkansalo)
46:20 2-4 Milan Davidek (Tomas Havranek)
53:58 3-4 Pavel Kousal (Daniel Novak, Jakub Sirota)

Dominik Groh 13+8+10=31 (Pois 58:33-59:01, 59:14-60:00)
Niilo Halonen 3+8+9=20

Tshekki 4 x 2 PIM
Suomi 4 x 2 PIM

Suomen kentälliset ottelussa:

Emil Oksanen - Otto Mäkinen "A" - Janne Kuokkanen
Kristian Vesalainen - Aapeli Räsänen - Eeli Tolvanen
Markus Nurmi - Mikael Hakkarainen - Eetu Tuulola
Juha Jääskä "A" - Joona Koppanen - Sami Moilanen
Otto Koivula

Robin Salo "C" - Miro Heiskanen
Urho Vaakanainen - Henri Jokiharju
Kasper Kotkansalo - Jesper Kokkila
Jani Kluuskeri

Niilo Halonen (Leevi Laakso)

13.02.2016 Suomi - USA 2-3 (0-0, 0-1, 2-2)

37:38 0-1 Will Lockwood, PS
42:30 1-1 Janne Kuokkanen (Kristian Vesalainen, Robin Salo)
48:34 1-2 Nick Pastujov (Will Lockwood)
52:07 2-2 Eetu Tuulola (Kristian Vesalainen, Eeli Tolvanen) PPG
58:00 2-3 Nick Pastujov (Patrick Khodorenko)

Leevi Laakso 7+5+3=15 (Pois 58:56-60:00)
Joseph Woll 2+14+14=30

Suomi 2 x 2 PIM
USA 6 x 2 PIM

Suomen kentälliset ottelussa:

Emil Oksanen - Otto Mäkinen "A" - Janne Kuokkanen
Kristian Vesalainen - Aapeli Räsänen - Eeli Tolvanen
Markus Nurmi - Mikael Hakkarainen - Eetu Tuulola
Juha Jääskä "A" - Joona Koppanen - Sami Moilanen
Otto Koivula

Robin Salo "C" - Miro Heiskanen
Urho Vaakanainen - Henri Jokiharju
Kasper Kotkansalo - Jesper Kokkila
Jani Kluuskeri

Leevi Laakso (Niilo Halonen)

Suomi - Ruotsi 2-1 VL (1-1, 0-0, 0-0, 0-0, 1-0)

11:01 1-0 Aapeli Räsänen (Eeli Tolvanen, Miro Heiskanen) PPG
11:16 1-1 Tim Söderlund (Axel Jonsson-Fjällby, Richard Hugg)
65:00 2-1 Aapeli Räsänen, VL

(Myös Eeli Tolvanen teki yrityksellään maalin)

Leevi Laakso 4+9+4+7=24 (+ 2/3 torjuntaa rankkareissa)
Filip Gustavsson 4+4+7+2=17 (+ 0/2 torjuntaa rankkareissa)

Suomi 3 x 2 PIM
Ruotsi 4 x 2 PIM

Suomen kentälliset ottelussa:

Markus Nurmi - Otto Mäkinen "A" - Janne Kuokkanen
Kristian Vesalainen - Aapeli Räsänen - Eeli Tolvanen
Otto Koivula - Mikael Hakkarainen - Eetu Tuulola
Sami Moilanen - Joona Koppanen - Juha Jääskä "A"

Robin Salo "C" - Miro Heiskanen
Urho Vaakanainen - Henri Jokiharju
Kasper Kotkansalo - Jesper Kokkila
Jani Kluuskeri

Leevi Laakso (Niilo Halonen)

Pistepörssiä ja pohdintoja huomenna...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös