Juho Lammikko

  • 43 523
  • 157
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Samaa sanoi myös Saarela ja taisi Lainekin niin todeta, itseasiassa varmaan moni muukin tykkää pelata kovaa, joten se ei vielä tee neloskentän miestä. Tosin Lammikko kyllä hoisi hommansa nelosessa hyvin, mutta olisi hänestä ehkä voinut enemmänkin hyötyä joukkueelle olla.
Ei Lammikko kaukana siitä ykköskentän laiturinpaikasta olisi jäänyt kun tota rosteria katsoo.

Toki Lammikolla olisi lähes samat edellytykset pärjätä Ässien ykkösen laidassa kuin Masillakin - tästä emme ole erimielisiä. Mutta sain Lammikon omista kommenteista sellaisen käsityksen, että olisi enemmän omimmillaan juuri tuollaisessa Leksa-/Masi-tyypisessä ajokoiran roolissa kuin ykköskentän kaverina, jolta odotetaan hienoja harhautuksia ja kauniita maaleja mieluiten kaksi per ilta. Tiedä sitten millainen hänen roolinsa OHL:ssa mahtaa olla.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ennen finaalia Göran Stubb kertoi radiossa, että hänen mielestään nämä Pohjois-Amerikan junnusarjat ovat täydellisen yliarvostettuja sarjoja. Oli sitä mieltä, että pelit kotimaisessa Liigassa miesten kanssa kehittävät paljon enemmän ja tulos näkyy kisoissakin. En tiedä viittasiko nyt suoraan Lammikkoon. Itsekin odotin kyllä Lammikolta enemmän syksyllä näkemäni perusteella. Syksyn peleissä nähty Lammikko mahtuisi kyllä edelleen Ässien tulosyksiköihin helposti.

Liigapelit valmistavat sinua pelaamaan liigassa, liigan kaukaloissa ja liigan säännöillä. P-Amerikassa kaukalot, säännöt ja pelitapa ovat hyvin erilaiset. Vaikka toki lähentymistä on viime vuosina tapahtunut huomattavassa määrin.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ennen finaalia Göran Stubb kertoi radiossa, että hänen mielestään nämä Pohjois-Amerikan junnusarjat ovat täydellisen yliarvostettuja sarjoja. Oli sitä mieltä, että pelit kotimaisessa Liigassa miesten kanssa kehittävät paljon enemmän ja tulos näkyy kisoissakin.

On ne siinä mielessä yliarvostettuja että ne kuitenkin ovat juniorisarjoja jossa pelaajien välisissä tasoeroissa voi olla suuriakin heittoja. Suomi - kiekon dissaajat ovat tietysti sitä mieltä että sinne vaan kaikki junnut koska Sm - liiga on muka niin heikko, vaikka miesten peleissä tarjolla on joka ilta monipuolinen otos fyysisesti vahvempia, kiekollisesti hyvätasoisia ja ennen kaikkea taktisesti valveutuneita vastustajia. Yhtä lailla sellainen kasvattaa jos vain valmennus on riittävän hyvää. Vaikka nyt on ollut pientä trendiä päällä, niin edelleen suuri enemmistö nykyisistä suomalaisista nhl - pelaajista, on päässyt ylös jotakin muuta kuin junnusarjan reitin kautta.

Tosin jos nyt Lammikosta puhutaan, niin hänelle muutos on ollut positiivinen, pelillisesti ja muutenkin. Pori on kuitenkin valtio valtiossa, tänne jääminen ei ole kaikissa tapauksissa vain hyvä ratkaisu.
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Tosin jos nyt Lammikosta puhutaan, niin hänelle muutos on ollut positiivinen, pelillisesti ja muutenkin.

En kyllä allekirjoita tuota väitettä. Lammikko oli syksyn alkukierroksilla Ässien parhaita maalintekijöitä, nyt rouhijan roolissa. B-nuorissa 31 ottelussa 53 tehopistettä ja ensimmäisellä A-junnukaudella 37 pelissä 42 pistettä. Jo nuo tilastot kertoo, että hänestä on muuhunkin kuin alaketjujen työmyyräksi. Mikäli olisi jäänyt tänne, olisi pelannut liigaa ykkös-tai kakkosketjussa eikä olisi tarvinnut tyytyä noin pieneen rooliin kisoissa. Harmi, kykyjä olisi paljon enempään kuin mitä nyt nähtiin.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En kyllä allekirjoita tuota väitettä. Lammikko oli syksyn alkukierroksilla Ässien parhaita maalintekijöitä, nyt rouhijan roolissa. B-nuorissa 31 ottelussa 53 tehopistettä ja ensimmäisellä A-junnukaudella 37 pelissä 42 pistettä. Jo nuo tilastot kertoo, että hänestä on muuhunkin kuin alaketjujen työmyyräksi.

Se, että Lammikko nyt pelasi nelosketjun roolia, ei tarkoita että hän vetäisi sitä aina ja ikuisesti enkä usko että se kiekollinen osaaminen olisi sinänsä kadonnut mihinkään. Sen sijaan Ässien junnuissa Lammikko oli hyvin kakaramainen tapaus niin pelaajana kuin henkilönäkin, nyt hän painaa nöyrästi haalarihommia joukkueen eteen. Jos tuo ei ole kehitystä, niin mitä se sitten on? Joskus pelaajalle tekee hyvää tottua siihen että maailmankaikkeus ei pyöri hänen ympärillään.

Sitä, olisiko Lammikko päässyt kisoissa isompaan rooliin jos olisi jäänyt Ässiin emme tietenkään voi tietää, mutta pitää nyt muistaa että Suomen ryhmässä oli monta kiekollisesti lahjakkaampaa pelaajaa. Ei Lammikko nyt sentään mikään uusi Joel Armia ole vaikka häntä on sellaiseksikin nimitetty. Kaikkea ei voi saada, nyt näimme kisoissa Lammikon joka pelasi kelpo turnauksen pienemmässä roolissa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Sitä, olisiko Lammikko päässyt kisoissa isompaan rooliin jos olisi jäänyt Ässiin emme tietenkään voi tietää, mutta pitää nyt muistaa että Suomen ryhmässä oli monta kiekollisesti lahjakkaampaa pelaajaa. Ei Lammikko nyt sentään mikään uusi Joel Armia ole vaikka häntä on sellaiseksikin nimitetty. Kaikkea ei voi saada, nyt näimme kisoissa Lammikon joka pelasi kelpo turnauksen pienemmässä roolissa.

Tämä on totta, mutta samalla on syytä muistaa, että Lammikko olisi kyllä Ässiin jäädessään päässyt ison vastuun rooliin, sikäli mikäli uskomme valmennuksen kommentteja Lammikon lähdön ajoilta. Varmaahan tämä ei ole, mutta mielestäni on oletettavaa, että (onnistuneen) syksyn liigassa pelannut Lammikko olisi lähtökohtaisesti taistellut u20-jengissä samankaltaisista rooleista, kuin mitä Saarela, eli kakkos-kolmosketjun paikoista ja peliajoista.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä on totta, mutta samalla on syytä muistaa, että Lammikko olisi kyllä Ässiin jäädessään päässyt ison vastuun rooliin, sikäli mikäli uskomme valmennuksen kommentteja Lammikon lähdön ajoilta. Varmaahan tämä ei ole, mutta mielestäni on oletettavaa, että (onnistuneen) syksyn liigassa pelannut Lammikko olisi lähtökohtaisesti taistellut u20-jengissä samankaltaisista rooleista, kuin mitä Saarela, eli kakkos-kolmosketjun paikoista ja peliajoista.

Kaikkea voidaan aina olettaa, varmaa tietoa ei ole kenellekään. Yhtä hyvin minä voin olettaa että Poriin jäämällä Lammikko olisi saattanut pudota koko joukkueesta, koska Ässissä hän olisi joutunut pelaamaan paskasti valmennettua paskakiekkoa paskojen pelikavereiden kanssa ja kenties lukkiutunut vielä henkisestikin kun sai tietää että Rocky lähtee pois. Varmaa on ainoastaan se, että U20 - joukkueessa oli tilausta Lammikon tyyliselle pelaajalle ja että hän otti onnistuneesti sen roolin joka hänelle oli tarjolla.
 

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Lammikon otteet syksyn ekoissa peleissä oli sen verran vakuuttavia, että myös itse hieman petyin otteisiin U20 kisoissa. Näytti kuin olisi tullut liikkeessä ja ihan jokaisella osa-alueella napsun verran takapakkia. Ei siis todellakaan ollut huono, mutta parempaa odotin. Lähtö rapakon taakse junnuilemaan ei tainnut kuitenkaan olla se ideaali vaihtoehto.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tämä on totta, mutta samalla on syytä muistaa, että Lammikko olisi kyllä Ässiin jäädessään päässyt ison vastuun rooliin, sikäli mikäli uskomme valmennuksen kommentteja Lammikon lähdön ajoilta. Varmaahan tämä ei ole, mutta mielestäni on oletettavaa, että (onnistuneen) syksyn liigassa pelannut Lammikko olisi lähtökohtaisesti taistellut u20-jengissä samankaltaisista rooleista, kuin mitä Saarela, eli kakkos-kolmosketjun paikoista ja peliajoista.

Suomessa pelaamisessa Lammikolla olisi ollut iso etu taisteluun jo siinä, että täällä Liigassa pelitapa on huomattavasti lähempänä Jalosen pelitapaa, kuin OHL:ssä ja ei käytännössä olisi tarvinnut sitä sisäänajo aikaa.
Näitä MM kisoja ajatellen oli virhe lähteä sinne, mutta että ehkä Juho ajatteli pidemmälle asiaa?
Juhon valinta lähteä, joko saattaa auttaa tai sitten se ei auta edes tulevaisuudessa AHL/NHL peleihin sisäänajossa. Näihin kun ei koskaan tulla näkemään sitä toista vaihtoehtoa kyseisen pelaajan kohdalla joten siinä mielessä aina jossittelua.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Liigapelit valmistavat sinua pelaamaan liigassa, liigan kaukaloissa ja liigan säännöillä. P-Amerikassa kaukalot, säännöt ja pelitapa ovat hyvin erilaiset. Vaikka toki lähentymistä on viime vuosina tapahtunut huomattavassa määrin.

Kyllä kai lahjakas pelaaja yhdessä kaudessa oppii pohjois-amerikkalaisen pelitavan ja pienen kaukalon lainalaisuudet.

Kyse on kai NHL organisaatioiden halusta saada pelaaja lähelle, "omien" valmentajien valmennettavaksi. Näiden junnusarjojen puolustajat korostavat aina asenne puolta ja siitä tässäkin varmasti on kyse. Lammikko oli Porissa täysi kakara, muutto Atlantin taakse kasvatti ilmeisesti häntä ihmisenä. Pelillisesti Liiga tai vaikka Sveitsin liiga ovat selvästi junnusarjoja edellä, ei kai Auston Matthews turhaan lähtenyt Sveitsiin pelaamaan.
 

Punakone78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lammikko oli syksyn alkukierroksilla Ässien parhaita maalintekijöitä, nyt rouhijan roolissa. B-nuorissa 31 ottelussa 53 tehopistettä ja ensimmäisellä A-junnukaudella 37 pelissä 42 pistettä. Jo nuo tilastot kertoo, että hänestä on muuhunkin kuin alaketjujen työmyyräksi. Mikäli olisi jäänyt tänne, olisi pelannut liigaa ykkös-tai kakkosketjussa eikä olisi tarvinnut tyytyä noin pieneen rooliin kisoissa. Harmi, kykyjä olisi paljon enempään kuin mitä nyt nähtiin.

Rouhijan roolissa missä?
Seurajoukkueessaan OHL:ssä 1-kentän keskushyökkääjänä pelannut tällä kaudella 30 peliä, ja nakutellut pisteitä siis nuo 28 kpl. Onko tuo rouhijan rooli mielestäsi?
Teetkö päätelmän rouhijan roolista siis parin maajoukkuematsin perusteella ja sivuutat seurajoukkueen, jossa pelaajat nyt pääsääntöisesti ottelunsa pelaavat ja roolinsa luovat?
Ja U20-kisoissa siis uskot, että hän olisi sivuuttanut ja rikkonut esimerkiksi 1-kentän jäämällä Ässiin? Tai 2-kentästä esim. Kasperi Kapasen?
 

Sökö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Suomessa pelaamisessa Lammikolla olisi ollut iso etu taisteluun jo siinä, että täällä Liigassa pelitapa on huomattavasti lähempänä Jalosen pelitapaa, kuin OHL:ssä ja ei käytännössä olisi tarvinnut sitä sisäänajo aikaa.
Näitä MM kisoja ajatellen oli virhe lähteä sinne, mutta että ehkä Juho ajatteli pidemmälle asiaa?
Juhon valinta lähteä, joko saattaa auttaa tai sitten se ei auta edes tulevaisuudessa AHL/NHL peleihin sisäänajossa. Näihin kun ei koskaan tulla näkemään sitä toista vaihtoehtoa kyseisen pelaajan kohdalla joten siinä mielessä aina jossittelua.

Äkkiseltään voisi ajatella, että Juholla ei ole ihan potentiaalia sinne NHL:n kahteen kärkiketjuun, jolloin tuo P-Ameriikan pienempiin kaukaloihin totuttelu voi olla ihan hyvä juttu. Sieltäkin luulisi pääsevän sinne 3-4 ketjun rooliin nousemaan ja kuitenkin tulee opeteltua junnusarjassa pisteiden tekoa pienessä kaukalossa. Eli se 3. ketjun paikka voisi olla paremmin haarukassa. Nää on tosiaan aika vaikeita juttuja ja koskaan ei saada tietää, että mikä se tulos olisi ollut toisenlaisella valinnalla.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pelillisesti Liiga tai vaikka Sveitsin liiga ovat selvästi junnusarjoja edellä, ei kai Auston Matthews turhaan lähtenyt Sveitsiin pelaamaan.
Matthews nyt aika spesiaali tapaus ja huono esimerkiksi, koska on ensimmäinen ja ainoa tuhansista P-Amerikkalaisista huippu junnuista joka on Eurooppaan siirtynyt. Hänelläkin taisi se suurin vetovoima tänne olla Zürichin kokenut entinen NHL huippuvalmentaja Marc Crawford, eikä niinkään Sveitsin sarjan taso.

Esimerkkejä löytyy kumpaankin suuntaan, niin puolesta kuin vastaankin. Junnulle sopiva sarja pelata ja kehittyä on täysin tapauskohtaista. Jollekkin sopii toinen ja toiselle toinen. Ja joillekkin esimerkiksi kielitaito voi olla merkittävässä roolissa. Esimerkiksi Puljujärvelle kielitaidottomana suoraan NHL:ään siirtyminen ensi syksynä voi tuoda omat hankaluutensa. Onneksi Jessen luonne on vähän tuollainen villeniemisen tyylinen, joten pärjännee maailmalla oulunmurteellakin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Matthews nyt aika spesiaali tapaus ja huono esimerkiksi, koska on ensimmäinen ja ainoa tuhansista P-Amerikkalaisista huippu junnuista joka on Eurooppaan siirtynyt. Hänelläkin taisi se suurin vetovoima tänne olla Zürichin kokenut entinen NHL huippuvalmentaja Marc Crawford, eikä niinkään Sveitsin sarjan taso...

Kynnys Eurooppaan lähtemiselle on tietysti suuri ja NHLn säännöt estävät junnujen pelaamisen AHLssä. En silti ymmärrä miten pisteiden paukuttaminen junnusarjassa kehittäisi huippuyksilöä laadukasta aikuisten sarjaa enemmän.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pistetehtailu liigajoukkueen ykkös-kakkosketjussa olisi antanut edellytykset näkyvämpään rooliin.

Tätä täällä toistellaan ja samalla unohdetaan autuaasti että puhutaan kuitenkin kolmoskierroksen varauksesta joka ei viime vuonna mahtunut U20 - joukkueeseeen ollenkaan. Mitä jos on niin, että Lammikko ei kerta kaikkiaan ole tuon lahjakkaampi pelaajana? Onko sellainen vaihtoehto mitenkään mahdollinen?

Lammikko aloitti kisat kolmosketjusta ja hänellä oli aivan samat mahdollisuudet pelata itsensä ylöspäin kuin Aleksi Saarelallakin. Se, että näin ei käynyt, ei välttämättä johtunut mitenkään hänen seurastaan vaan siitä, että kyvyt eivät vain riittäneet enempään. Lammikko teki tämän kauden alussa Ässille kaksi maalia kauden viidessä ensimmäisessä pelissä. Todistaako tämä sen että Lammikko olisi automaattisesti tehtaillut pisteitä liigassa ja noussut U20 - joukkueessa ohi jostakin itseään kovemmasta lupauksesta?

Sekin hauskaa että vedotaan siihen kuinka Lammikko pelasi ensimmäisellä A - junnukaudellaan piste per peli tahtiin ja samalla jätetään mainitsematta että samalla kaudella hän pelasi myös 20 peliä liigaa saalistaen yhden syöttöpisteen. Siis kaksikymmentä peliä ja yksi syöttöpiste. Samanikäisen Saarelan tilastot olivat viime kaudelta 51 ottelua ja 6+6 ja hänet sentään dumattiin täysin turhaksi tapaukseksi.

Kun tätä kaikkea peilataan siihen faktaan, että Suomi voitti juuri ainutkertaisella tavalla maailmanmesturuuden suomalaisittain katsoen poikkeuksellisen lahjakkaalla joukkueella, niin kyllä minun mielestäni Lammikko oli siinä joukkueessa juuri siellä missä hänen pitikin. Joukkueessa oli kuitenkin viisi häntä korkeammalla numerolla varattua hyökkääjää, plus pomminvarmat kärkivaraukset Puljujärvi ja Laine sekä Saarela joka ilman loukkaantumisia ja kaikkia niistä johtuneita ongelmiaan olisi todennäköisesti myös varattu ensimmäisellä kierroksella. Minusta Lammikko saa olla saatanan tyytyväinen että pääsi edes pelaamaan ja hyvin hän sitten pelasikin turnauksen loppua kohden varsinkin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
..Esimerkkejä löytyy kumpaankin suuntaan, niin puolesta kuin vastaankin. Junnulle sopiva sarja pelata ja kehittyä on täysin tapauskohtaista. Jollekkin sopii toinen ja toiselle toinen. Ja joillekkin esimerkiksi kielitaito voi olla merkittävässä roolissa..

Esimerkkiä, josta kehittyi NHL-pelaaja lähtemällä P-Amerikan juniorisarjoihin ei tarvitse hakea kaukaa, eli Ässien kasvatti Erik Haula.

2008 Padan A-nuorissa hopeaa ja heti pariksi kaudeksi USHS- ja USHL- juniorisarjoihin, joissa molemmissa iski joukkueissaan tauluun kovia tehoja ja taisi tuo jälkimmäinen kausi tuoda valinnan tulokkaiden tähdistöotteluun. Tämän jälkeen yliopistokoulutus ja pelaaminen samalla 3 kautta Minnesotan yliopistojoukkueessa. Viimeisellä kaudella oli joukkueensa paras pistemies ja jakoi NCAA:n pistepörssissä neljännen sijan ja valinnat tähdistökentällisiin. Sitten 2 vuoden NHL-tulokassopimus Wildin kanssa. -15 kahden vuoden jatkopahvi.

Monia väyliä kehittyä pelaajana on.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
...Kun tätä kaikkea peilataan siihen faktaan, että Suomi voitti juuri ainutkertaisella tavalla maailmanmesturuuden suomalaisittain katsoen poikkeuksellisen lahjakkaalla joukkueella, niin kyllä minun mielestäni Lammikko oli siinä joukkueessa juuri siellä missä hänen pitikin. Joukkueessa oli kuitenkin viisi häntä korkeammalla numerolla varattua hyökkääjää, plus pomminvarmat kärkivaraukset Puljujärvi ja Laine sekä Saarela..

Juuri näin. Tuossa porukassa ei Juholla ollut mitään saumaa kärkiketjuihin, niin lahjakkaita junnuja oli nuorten maajoukkueen käytettävissä tällä kertaa. Sillä asialla pelasikö Lammikko alkukauden Ässissä vai Kingstonissa ei ole hänen pelipaikkaansa noissa nuorten mm-kisoissa yhtään mitään merkitystä. Hän pelasi nousujohteiset kisat ja hoiti oman ruutunsa maajoukkueessa, joka voitti mestaruuden, enempää ei voi vaatia. Isoina ja vahvoina pelaajina Lammikko & Rantanen pärjäsivät venäläisille kolosseille edes jotenkin laitaväännöissä.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
2008 Padan A-nuorissa hopeaa ja heti pariksi kaudeksi USHS- ja USHL- juniorisarjoihin, joissa molemmissa iski joukkueissaan tauluun kovia tehoja ja taisi tuo jälkimmäinen kausi tuoda valinnan tulokkaiden tähdistöotteluun.
Monia väyliä kehittyä pelaajana on.

Ja lähtökohtaisesti OHL ja WHL ovat pari pykälää kovempi sarja pelata kuin USHL. Takavuosina QMJHL tunnettiin parhaiden maalivahtien kasvatusalustana, mutta nyt ihan viime vuosina euro- ja USA-vahdit ovat vallaanneet itselleen alaa kanukeilta.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja lähtökohtaisesti OHL ja WHL ovat pari pykälää kovempi sarja pelata kuin USHL.
Tavallaan totta. OHL:n taso on kovempi kuin USHL:n, koska USHL:stä parhaimmat siirtyvät yliopistoihin 18 vuotiaana, kun taas OHL:ssä pelaa enemmän laadukkaita 19-20 vuotiaita pelaajia. Mutta esimerkiksi NHL draftissa USHL taustaiset pelaajat ovat määrällisesti jo ohittaneet OHL taustaiset pelaajat.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
MM-kisoissa. Pistetehtailu liigajoukkueen ykkös-kakkosketjussa olisi antanut edellytykset näkyvämpään rooliin.
Mä olen tässä asiassa nyt vähän eri mieltä. Ykkönen olisi ollut samassa kokoonpanossa joka tapauksessa ja kakkoseen olisi ollut tarjolla samat miehet. Korkeintaan kolmosketjuun olisi ollut Lammikolla paikka, ei yhtään ylemmäs. Mitä taas tulee Lammikon otteisiin kisoissa, mies pelasi täydellisen neloskentän roolin suorituksen. Pinnoja ei ollut edes tarkoitus tehdä ja tosiaan se yksi maalikin varastettiin hätäisen tuomarin johdosta. Todella kovaa peliä neloselta. Onnistui pimentämään käytännössä joka vaihdossa vastustajan kentän ja painopiste useimmiten vastustajan päädyssä. Yv-ajalla olisi ollut statsit todellakin erilaiset ja taatusti paremmat kuin esimerkiksi Kapasella. Älkää ottako Lammikon suorituksesta mitään pois. Hän teki juuri niinkuin valmentaja halusi. Ehkä ei 10 suoritus, mutta vähintäänkin kiitettävä. Täytyy aina muistaa ne ketjukaveritkin. Ei siellä vierellä ollut ne kaikkein pehmeimmät kädet.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lammikolla on edellytyksiä rouhimiseen ja myös pisteiden tekoon, tulevaisuus sen näyttää, kumpi rooli näyttelee isompaa osaa. Lammikon urasta tulee jokseenkin mieleen myös Komarovin ura, Leksakin pystyy rouhimaan ja pisteiden tekoon.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Ehkä ei 10 suoritus, mutta vähintäänkin kiitettävä...

Tami näemmä antanut oman loppuarvosanansa, eli kasin Lammikolle. Myös vähän pelannut Repo sai kasin, kaikki muut hyökkääjät saivatkin sitten kiitettäviä, eli 9-10 arvosanaksi.

No, aika monin tavoin näitä voi katsoa. Minun mielestäni Lammikko pelasi ihan hyvät kisat omassa roolissaan, mutta ei ollut alakenttien pelaajia keskenään vertailtaessa ihan sitä terävintä kärkeä. Omaan makuun Björkqvist oli ihan parhautta.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Juho Lammikko teki AHL debyyttinsä viime yönä Portlandin riveissä. Ottelu päättyi Portlandin 3-2 jatkoaika tappioon Springfieldille. Tilastoihin jäi merkinnät 0+0, +1, 1 laukaus ja 2min jäähy. Kokoonpanossa Lammikko oli avausviisikon keskushyökkääjä, käytännössä Lammikon kentällinen oli Portlandin kolmosviisikko.
 

Myrvold

Jäsen
Lammikko saanut kelvollisen kauden alun Springfield Thunderbirdsien riveissä. Parhaillaan pelataan kauden seitsemättä (7) peliä ja Lammikolla kasassa pisteet 1+4.

Joukkueen kausi on alkanut katastrofaalisesti ja kasassa on kokonainen yksi piste kuudesta ottelusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös