Leijonakiekko palaa kotiin, eli Ylen kanaville

  • 57 005
  • 209

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Aivan loistava kokonaisuus koko viikonloppu! Kyllä YLE Suomessa nämä urheilulähetykset osaa hoitaa aika vitusti paremmin kuin joku maikkari yms.
Aivan loistavaa että u20 kisat tulevat myös YLEltä. Kiitos YLE!
Mulla on kova luotto siihen että Yle hoitaa tulevat U20 MM-kisojen televisioinnin niin hyvin, ettei Suomessa varmaan kovin lähelle olla päästy minkään urheiluproduktion tuotannossa. Ylellä on nyt takanaan parit todella kovan luokan isot kisat (Sotshi ja futiksen MM 2014), joiden televisiointi oli ihan loistavasti toteutettu studioineen kaikkineen, joten nyt on hieno paikka tehdä hienosti onnistunut tv-tuotanto myös kotimaassa tapahtuvan urheilukisan puolella. Toki paljon vaikuttaa siihenkin että millaisissa paikoisa esim. studiot ovat. Suomen peleissä ja muissa tärkeissä matseissa ehdottomasti paikan päälle jotta hallin hyvä fiilis välittyy myös kotisohvalle, mutta jos tiedetään jo etukäteen että väkeä on paikalla vähän, niin studio-osuudet voi hoitaa muualtakin.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Onpahan se lähetys mitä vaan niin tuo tämä lisäarvon YLE-veron maksamiselle. Junnukisat on tullut esimerkiksi ostettua joten nyt säästää sen. En ole missään vaiheessa pitänyt Maikkarin lähetyksistä kun YLEn lähetykset ovat aina olleet mielestäni parempia, kun urheilusta on kyse.
Kahdesta selostajasta toinen oli parempi ja voisivat vaihtaa ne jatkossa päittäin. Juuselaa kuuntelin aiemmin ihan mielelläni, mutta se piilorakkaus muutamiin pelaajiin muuttui aika äkkiä rasittavaksi.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Kahdesta selostajasta toinen oli parempi ja voisivat vaihtaa ne jatkossa päittäin. Juuselaa kuuntelin aiemmin ihan mielelläni, mutta se piilorakkaus muutamiin pelaajiin muuttui aika äkkiä rasittavaksi.
En ehtinyt paljon väijyä tätä turnausta, mutta se mitä Juuselan selostusta ehdein kuulla oli aika heikkotasoista, verrattuna mitä muistelisin Sotshissa olleen. Tostahan ei voi muutako parantaa :D
On Juusela silti parempi mitä moni muu esim. Nelosella.

Kukas muuten tuon junnujen Ruotsi pelin selosti? Vähän turhan paljon oli hukassa pelin tapahtumista se kaveri.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Oli ilahduttavaa huomata että esim somessa tai forumillakaan ei nuorten kisojen aikana itketty Mertarannan perään. Jokohan kansa alkaa ymmärtää että majulätkää voi katsoa ilman sitä paniikinlietsojaakin?
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Maikkaria saattaa hieman kehuttaa, kun eivät tätä kultakaivosta osanneet ollenkaan hyödyntää vaan pelit oli piilotettu maksukanavaville. Vuosi sitten avauduin tämmöistä, tiedän toki että on suhteellisen nöyrää nostella omia vanhoja viestejä, mutta nyt on pakko.


Junnukisojen potentiaali on onnistuttu puuhastelijoiden toimesta piilottamaan täysin. Missä oli maikkarin markkinointi kisoja varten? Sitten on vielä todella iso kynnys maksaa erikseen paskasta tuotteesta, johon ei oltu panostettu yhtään. Toki se pitää sanoa, ettei Ylekään hirveästi silloin aikoinaan kisoihin panostanut.

Junnufinaalilla oli kuitenkin vuosi sitten ihan kiitettävän kovat katsojaluvut, kun matsi näytettiin ilmaiseksi subilta. Melkein miljoona suomalaista seurasi kyseistä peliä. Kunnon markkinoinnilla ja kun vielä kotikisat kyseessä niin ei pitäisi olla mahdoton tehtävä saada kisojen ympärille kunnollista pöhinää.

Yle tekee aivan järkyttävän virheen, jos se panostaa eniten resursseja johonkin erittäin kulahteneesseen EHT-formaattiin.

Finaalia seurasi eilen melkein kaksi miljoonaa ihmistä. Määrä tuplaantui kahden vuoden takaisesta finaalista, mikä on järkyttävän kova suoritus. Maikkari todellakin ansaitsee sen konkurssinsa.

Ylen lähetykset olivat suomalaisen mittapuun mukaan laadukkaita, ainoana suurena miinuksena toki Kunnas ja se, että Yle ei näyttänyt kaikkia pelejä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Että semmoset jellonakisat sitten. YLE onnistui ihan mukavasti, ei kuitenkaan loistavasti.

Muutamat fransmannit Yleisradion toiminnasta:

- Juusela yliyritti näissä kisoissa todella paljon. Siinä missä aikaisemmin Juusela oli miellyttävä eikä korostunut liikaa, niin nyt jätkä tajusi valokeilansa tulleen ja tulos oli surkea.

- Härkönen on noussut omissa kirjoissani YLE:n kärkiselostajaksi joukkuelajien puolella. Veti junnulätkät hyvin ja turhia itseään korostamatta. Seuraaviin kisoihin Härkönen ykkösselostajaksi!

- Kuhta oli aika lailla mitäänsanomaton kommentaattori. Saattoi kerran erässä heittää nerokkaan aforismin, mutta pääasiassa kommentointi oli Juti/Haapasalo -tasoa kaikkine huudahduksineen.

- Valtosen ongelma oli ulosanti. Kommentaattorina hän kyllä teki aiheellisia huomioita, mutta takelteleva puherytmi jätti vaisun maun.

- Kivi oli mukana hyvällä sykkeellä ja lapsenomaisella innostuksella. Avasi myös mukavasti peliä.

- Salminen on nuori mies, mutta studiohommat sujuvat. Ymmärrys jääkiekosta ei ihan parasta mahdollista, siitä huolimatta saa asiantuntijat mukaan.

- Suominen vetää legenda-statuksellaan. Paino sanalla status, koska hänen tasonsa(ymmärrettävistä syistä toki) on laskenut selvästi parhaista ajoista. Ei ollut Nahkalla samanlaista pilkettä silmäkulmassa kuin silloin joskus.

- Laine oli OK-tasoa haastattelijana. Kysymykset nyt eivät maata mullistaneet, mutta minulle tärkeintä on se, että haastattelija ei nouse liian isoon rooliin eli älyää pysyä taustalla ja niin Laine tekikin.

- Kajtsu oli Kajtsu. Haastatellessaan legendoja/presidenttiä herätti myötähäpeää, sen sijaan katsomohaastattelijana Kunnas toimi.
 

Raspatin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Maikkaria saattaa hieman kehuttaa, kun eivät tätä kultakaivosta osanneet ollenkaan hyödyntää vaan pelit oli piilotettu maksukanavaville. Vuosi sitten avauduin tämmöistä, tiedän toki että on suhteellisen nöyrää nostella omia vanhoja viestejä, mutta nyt on pakko.




Finaalia seurasi eilen melkein kaksi miljoonaa ihmistä. Määrä tuplaantui kahden vuoden takaisesta finaalista, mikä on järkyttävän kova suoritus. Maikkari todellakin ansaitsee sen konkurssinsa.

Ylen lähetykset olivat suomalaisen mittapuun mukaan laadukkaita, ainoana suurena miinuksena toki Kunnas ja se, että Yle ei näyttänyt kaikkia pelejä.
Tuohon ettei Yle näyttänyt kaikkia pelejä, oli ihan järkevä syy. Yle halusi näyttää kiinnostavimmat, koska muista peleistä joutui maksamaan erikseen.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kiitos Ylelle hienosta kisakokemuksesta! Tapsa studiossa, hyvät asiantuntijat, ei Tamia, eikä Nurmista heilumassa mailan kanssa kisastudiossa.

Uskon puhuvani aika monen jatkislaisen puolesta, kun totean, että olipa hieno kokemus näiden Maikkarin lähetysten jälkeen.
 

Kipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Itse jäin kaipaamaan selostuksessa knoppitieta mihin kukin pelaaja on varattu ja onko varattu ollenkaan. Esim. Kaapo Kähkösen Blues-otteista ei puhuttu selostajien toimesta sanaakaan. Vaikka Aleksi Saarela olis painanut finaaleissa hät-trickin en usko että selostajat olisi luultavasti ohittaneet Rangersin varauksen..
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Toivottavasti Juusela katsoo kotona näitä koosteita ja ymmärtää miten rasittava hän on. Yle tekee hyvää työtä, mutta selostajan huutaminen ja twitter-vouhotus pitäisi jäädä vähemmälle.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Kiitos Ylelle hienosta kisakokemuksesta!

Joo ihan kiva, vaikka peliäkään tai vaihtoakaan ei tullut nähtyä. Siellä Suomessa asti oli ilmeisesti aivan liian ylivoimaista kuvitella että joku saattaisi haluta katsoa lätkää jopa ulkomailla. Juntit.
Mutta yle puhe kyllä toimi hyvin joten se tästä valituksesta.

Jatkossa sitten aikuisten mömmömit taas Möykkärillä, Saukkoa odotellessa. Entä World Cup? Älkää vaan tulko sanomaan että myöskin, tosin vaihtoehto lienee ettei näy ollenkaan. Ellei yle osta.
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Siellä Suomessa asti oli ilmeisesti aivan liian ylivoimaista kuvitella että joku saattaisi haluta katsoa lätkää jopa ulkomailla. Juntit.

Yle omistaa oikeudet vain pelien näyttämiseen Suomessa. Mielestäsi siis verorahoilla pitäisi tuottaa ohjelmat ulkomaillakin katsottavaksi?

World Cupin oikeudet ovat Viasatilla kuten loogista onkin, onhan kyseessä NHL:n turnaus.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Yle omistaa oikeudet vain pelien näyttämiseen Suomessa. Mielestäsi siis verorahoilla pitäisi tuottaa ohjelmat ulkomaillakin katsottavaksi?

Toki näytetään mieluummin vaikka pakoloisille kuin suomalaisille. Järjestelykysymys. ylen näyttöpolitiikka ylipäänsä on aivan random.

World Cupin oikeudet ovat Viasatilla kuten loogista onkin, onhan kyseessä NHL:n turnaus.

Just. Pitää siis striimata tuo turnaus, voi herranjesta mitä touhua.

Turnauksessa sitä paitsi pelaa Euroopastakin porukkaa ja esim. EU:n mielestä kansallisesti merkittävät urheilutapahtumat tulee näyttää kaikille (ainakin mitalipelit). Uskoisin että näkyykin tavalla tai toisella.
 

Patafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Loppuottelua seurasi lähes 2.5 miljoonaa. Tarkka lukema oli 2,407 miljoonaa. Osaako joku kertoa mitkä ovat top 10 katsotuimmat urheilulähetykset kautta aikojen Suomessa?
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Juu - kiitokset YLE:lle täältäkin - aina tuo maikkarin Tami- ym. latteudet voittaa mennnen tullen. Näyttivät osaamisellaan, että noi ukkojenkin mömmöm-karkelot voisi huoletta uskoa YLE:n haltuun, josko niitä tulisi taas seurattuakin...

Eikä tuo Juuselakaan mua rasita, kun näkee nuo hillittömät reaktiot tulevan enemmänkin spontaanisti kuin jotenkin harkitusti. Kibe on/oli aika "aseeton" kommentaattori, ei oikein mitään annettavaa itse pelistä, kun taas Kivea kuunteli/katseli mielellään. Stögö taas ei meinannut päästä tuosta Hintz-maniastaan irti, mutta onneksi Hintz itse paransi esityksiään ja rauhoitti Stögön mieltä ja sitä kautta ärsyttävää paatostaan.

"Siipimutteri" on omanlaisensa, löysi toki välillä hyviäkin haastateltavia, mutta pääsääntöisesti pikkuisen myötähäpeää aiheuttavaa kohkaamista - toivottavasti ei enää ikinä tarvitse kuulla hänen selostustaan, ei ainakaan kiekkopelissä...
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Uskoisin että näkyykin tavalla tai toisella.

Jossain tiedotteessa ohimennen tosiaan luki, että ilmaislähetyksiäkin pitäisi olla luvassa. Tarkempaa en pikaisella googletuksella löytänyt.
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Kyllä YLE taas nousi arvoonsa. Näin lähetykset pitää hoitaa. Kammottaa jo ajatus Tammisesta kommentoimassa näitä kisoja jos ne olisivat olleet maikkarilla.
Toki arvosteltavaakin löytyy: olen samaa mieltä Juuselan yliyrittämisestä. Välillä se oli OK mutta kun se yritti luoda itsestään profiilia niin meni metsään.
Ja Kunnas...toisaalta arvostan että se uskaltaa haastaa perinteiset mallit mutta toisaalta taas...no, kyllä te tiedätte.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kyllä Yle hommansa osaa hoitaa. Suominen on johtava studioisäntä tässä maassa ja Salminenkin ihan ok. Juusela on myös ihan eturivin selostajia tässä valtakunnassa. Kivi on huikea asiantuntija ja myös Tuulola sekä Törmänen olivat ihan ok. Kuhta on tuon asiantuntijatiimin statisti ja on omalla tavallaan pöyristyttävää, että hän veti tärkeimmät matsit selostajan vierellä nollatason höpinää viljellen. Lisäksi Kuhdassa on sama ärsyttävä juttu kuin Juha Miedossa aikanaan hiihtokommentaattorina eli murre, tai tässä tapauksessa slangi, iskee häiritsevästi esiin. Kunnas on sitten ihan oma lukunsa. Alkaa olla jo sellaisella porttilamaisella tasolla, että paskuus muuttuu hauskuudeksi.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Toki näytetään mieluummin vaikka pakoloisille kuin suomalaisille. Järjestelykysymys. ylen näyttöpolitiikka ylipäänsä on aivan random.
Rautalangasta.. YLE omistaa oikeudet vain kotimaassa näytettäviin lähetyksiin. Jos se halutaan striimata netin kautta koko maailman katsottavaksi, myös teidän ulkosuomalaisten se maksaa mo´money, paljon mo´money. Ei olla se pakolois kymysys.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
YLE veti homman kotiin mielestäni kiitettävällä tasolla. Studio-osuudet toimivat hyvin, joskin olisin kaivannut Tapsaa enemmänkin studioon, mutta kyllä Salminenkin veti hyvällä tasolla.Juuselasta olen aikaisemmin tykännyt paljonkin, mutta nyt meni (kuten moni muukin on todennut) hiukan yli. Vähemmän koohottamista ja enemmän asiapitoista selostamista asiantuntevan kommentaattorin kanssa, kiitos.

Btw, olisin mielelläni kuullut, mitä Kimmo Porttila olisi tuonut selostamoon. Herra kun nykyään kuitenkin YLE:n palkkalistoilla on.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Täältä myös 9½ arvosanaksi YLE:lle. Otetaan parit viivat:

-Kaikessa asiallinen linja, versus Maikkarin sirkus. Ei ollut kalapaitoja, pelikenttiä studiossa, Putous-hahmoja tai Mertarannan pakkosyöttämiä kebab-kioskiläppiä. Juuselalla meni ehkä vähän mertarantailuksi noiden vertauskuviensa kanssa, mutta silti Niki on ehdottomasti oma suosikkini selostajaksi.

-Hyvä huomio joltakin, että kukaan ei kaipaa enää Mertarantaa takaisin. Ei siitä ole kuin nelisen vuotta, kun porukka oli lähestulkoon valmis lähtemään toreille heittämään polttopulloja, mikäli Mertsi ei selosta. Nyt asiat on muuttuneet, ja nimenomaan oikeaan suuntaan. Se tosin Mertarannan Maikkari-hypyssä harmittaa, että legendaarinen Se on siinä-ohjelma loppui.

-Kunnas, noh. Herättää vahvoja reaktioita puolin ja toisin, sekä ymmärrän molempia osapuolia. Mua ei haittaa mikäli äijä vetää satunnaisesti parin minuutin haastattelun johonkin väliin.

-Kommentaattoreista en ole koskaan osannut sanoa oikein mitään. Jotkut haukkuu Kuhtaa, mutta en minä mitään pahaa hänessä näe. Kommentaattoreista tosin jäi sellainen ihmetyksen asia mieleen, että sählättiinkö noiden mikkien kanssa tavallista enemmän näissä kisoissa? Tyyliin Karri Kiven "ehtiiks käydä kusella?"-möläytykset. Näitä oli muistaakseni useampiakin kisojen aikana, kun mikki unohtui auki. Liekö sattumaa, huolimattomuutta vai mitä? Eipä toisaalta minua haittaa yhtään, Jutin haastattelun ja Kasperin maalin ohella eilisen huippukohtia oli Karrin kusireissut.

-Live-twiitit kansalta melko tyhjän kanssa. Onneksi niitäkään ei tarvitse lukea kuin muutama per erä, joten ei haittaa minua. En tosin ymmärrä kiinnostaako jotain lukea noita, muuten kuin että pääsiköhän se mun twiitti lähetykseen.

Naurattaa ajatuskin siitä mitä Maikkari olisi saanut aikaan. Ero on kuin yöllä ja päivällä YLEllä ja Maikkarilla. MTV saa minkä tahansa muuttumaan paskaksi. Voi kumpa saataisiin Skoda cup takaisin YLElle, niin oma kiinnostukseni sitä kohtaan saattaisi taas kasvaa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
No joo, olihan tämä puhtaasti 16-0 Ylelle verrattuna MTV:hen - käytännössä kansallinen tapahtuma verrattuna suljettuun maksu-tv:seen, jossa sitten toisen luokan lähetyksiä toisen luokan ihmisille. Vaikka kaikki ei suinkaan mennyt putkeen: Kunnas on todella outo ja Juusela tosiaan alkupeleissä veti överiksi - tosin minusta tuo finaali-selostus oli sitten sangen korkeatasoinen: se nieleskelevä tauko siinä "Venäjä... Venäjä tasoitti" jne. oli sangen paljonpuhuva - minusta Nikin innostunut perussetti on ihan riittävän hyvä eikä tarvitse mitään Mertaranta-maneereita entisista pojista ensitreffeillä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
YLE toteutti nämä kisat paljon paremmin kuin MTV koskaan teki. Onkos YLE:llä muuten joku pidempikin sopimus näistä junnukisoista kun ilmeisesti lähettävät myös nuo keväiset U18 kisat, eikös se näin ole? Ja kukas muuten televisioi sitten tuon Skoda Cupin keväällä, kun tämä asia on askarruttanut niin kysytään sekin nyt pois.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ja kukas muuten televisioi sitten tuon Skoda Cupin keväällä, kun tämä asia on askarruttanut niin kysytään sekin nyt pois.
Skoda Cup tulee Maikkarilta vielä ainakin tänä ja ensi vuonna. Sen jälkeen päättyy Maikkarin sopimus, ja kovasti toivon että myös aikuisten MM-kisat siirtyvät takaisin Ylelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös