Kajaanin Hokki 2015–2016

  • 97 640
  • 294
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tällä hetkellä Hokissa pelaavat Kärppä-lainat ovat sellaisia, joille on yksinkertaisesti pakko saada Mestis-pelejä kehityksen kannalta. A-nuorten SM-sarja on tavallaan valloitettu, mutta rahkeet eivät ihan riitä liigan kärkiseuraan vielä. Jos Hokille ei kelpaisi, nämä miehet haettaisiin muihin Mestis-seuroihin lainalle. Lähtökohtaisesti heitä parempia lainamiehiä ei yksinkertaisesti ole, vaan nykyisin Kärpät A:n pelaajat tekevät omaa työtään A:ssa ja ovat siellä oikeassa paikassa. Uskon, että jos Hokki kokee nämä kehittyvät nuoret pelaajat taakaksi, hommat saadaan sovittua siihen pisteeseen, että he pelaavat jossain muualla. Mestis on joka tapauksessa näille kavereille täysin oikea sarja tällä hetkellä.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Mutta ero ja eripura lienee tässä tuleekin siinä että nämät jo a-junnut valloittaneet pelaajat tulevat kehittämään itseään, pelaamaan itselleen eikä Kainuun kiekkoylpeydelle. Tosin kyllä tälläisellä ajatusmaailmalla ja asenteella ei kuuseen kurkoteta vaan katajaan kapsahtaa. A-junioireista Mestikseen matkaa on vielä paljon, tämäkin kausi on sen todistanut.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Uskon, että jos Hokki kokee nämä kehittyvät nuoret pelaajat taakaksi, hommat saadaan sovittua siihen pisteeseen, että he pelaavat jossain muualla. Mestis on joka tapauksessa näille kavereille täysin oikea sarja tällä hetkellä.

Tämä taakka homma taitaa olla yhden Hokki kannattajan mielipide, ei seuran eikä useamman Hokki kannattajan. Yhteistyö hyödyttää molempia seuroja, joskus enemmän toista joskus taas toista. Jos Oululaisia kiinnostaa Miska Humalojasta oli todella hyvä yhden sivun kokoinen juttu Kainuun sanomissa, jossa avattiin pelaajan mielenmaisemaa ja pelaajahistoriaa. Mielenkiintoinen juttu ja Oulussa Miska pääsee kannattajien suosikkipelaajaksi. Lähinnä siksi, että taistelee viimeiseen asti ja pelaamisesta löytyy yllättävyyttä. Siirto on varma, koska jutussa Miska kertoo muuttaneensa Ouluun ja Kajaanin asunto tyhjennetty, lopuksi miettii vielä milloinkahan näkee Kajaania seuraavan kerran. Lisäksi kiittää ja kehuu Hokkia erittäin hyvin hoidetusta ajasta ja kertoo erikseen kuinka pelaajia arvostetaan ja heidän asioistaan pidetään huolta.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Päivitetään Hokin tuoreempia juttuja. Laukkaselle kahden vuoden jatko, oikein mainio homma. Osaa nuorten pelaajien valmentamisen, lisää imua Hokkiin ja saanut mestiksessä rajallisilla resursseilla hyviä tuloksia. Valmennus kun on selvä tässä vaiheessa kautta, seuraavaa kautta pelaajiston osalta on hyvä ryhtyä keväällä synnyttämään. Lisäksi Laukkasella suhteet yhteistyöelimiin kunnossa. Tämä Laukkasen jatko on Hokille hyvä asia kaikin puolin. Väkelän saaminen puolustukseen on ihan ok ratkaisu, tammikuulla alkaa kovat peliviikot, esimerkiksi viikon sisään neljä peliä tällä viikolla, ukkoa alkaa väkisin tippumaan. Hyökkääjien osalta tilanne on auki, general manager Karjalaisen mukaan hyökkääjiä ei ole vapaana, mutta kaksi pelaajaa tarvitaan keväälle. Mielestäni sentteri ja laituri olisi optimikuvio, mutta vaatimattomuuttani kaksi kovaa laituriakin kelpaa.

Sitten hieman negaa, eilisen pelin jälkeen Laukkanen oli sitä mieltä, että kaikki pelaajat eivät yrittäneet ihan tasollaan. Kestilä ja Piispanen istuvat sitten eilen tuppi suussa kolmen erän. Piispasesta Laukkanen totesi, että Keuruulla ennen joulua oli ollut koomailua asiasta oli keskusteltu ja eilisen jälkeen ilmeisesti keskustellaan lisää. Ettei sitä positiivista energiaa ollutkaan Kärpistä tullut mukaan, päin vastoin. No laitetaan tämä eilinen koomailu, tänään alkavan intin piikkiin minne Piispanen menee tänään, Parit asennot ja levot pakkasessa, niin alkaa pelihommia tekemään mieli.

Tällä viikolla kaksi vieraspeliä keskivikkona ja perjantaina, sitten lauantaina kotipeli. Ei mikään helppo ohjelma, pisteitä pitää tulla, jotta runkosarjan kakkospaikka ja 20k saadaan nälkämaalle. Siis pisteitä ropistava saaviin koko tammikuun ajan, koska pelejä usein ja paljon ja jos peli ei lähde kulkemaan alkaa jyrkkä alamäki myös sarjataulukossa. Tuleva maailmanmestari Kalapudas saisi tulla viikonlopun peleihin, sillä Kärpissäkin rosteri tupaten täynnä. Pulju ja Aho miehittävät aivan varmasti avauskokoonpanon paikat ja hyökkäjiä on Kärpissä nyt tungokseen saakka.
 

Lätkä

Jäsen
Olisipa Kalapudaksen otteet Hokissa samanlaiset, kuin maajoukkueessa... Aivan, kuin kaksi eri miestä...

Totta puhuen...Humalojan menetys oli niin iso paukku, ettei korvaajaa tule löytymään tälle kaudelle. Hetken aikaa Hokki jo tuntui olevan suvereeni sarjaan nimeltä Mestis... Se oli ainoastaan 20 pelin ajan.. Nyt ollaan tutussa tilassa. Voitto, tappio, voitto, tappio....ja peli aika-ajoin aivan sekaisin. Tätä ollaan nähty iät ja ajat...lukuunottamatta vuotta 2007.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Tulee mieleen, että onkohan Kalapudas ns. ajoittanut kuntonsa noihin kisoihin. Kovasti on joka tapauksessa kehittynyt viime kaudesta myös Kärppä-otteluiden perusteella.

Kyllä voi olla perää. Ja ehkä marras-joulukuun saattoi varoa Hokissa pelatessaan, ettei loukkaannu. Mutta hyvillä otteilla vetää, olisi mukavaa nähdä Hokissa tammikuulla jatkuuko lentokeli mestisjäällä. Ei taida mahtua kärppien kokoonpanoon vai mitä kärppäkirjoittajat mieltä?
 

-Olvi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Leijonat
Olisipa Kalapudaksen otteet Hokissa samanlaiset, kuin maajoukkueessa... Aivan, kuin kaksi eri miestä...


Taitaa Kalapudaksella olla pikkaisen eriluokan ukot rinnalla tuolla maajoukkuessa kuin Hokissa on tarjolla, varmaan onnistumiset tulee sieltä enemmin kuin mistään kunnonajoituksesta. Roolikin maajoukkuekentässä on sellainen missä hän on omimillaan. Kyllähän tuollainen onnistuminen varmaan poikii lisää itseluottamusta, toivottovasti jos ja kun Hokissa tulee pelamaan niin tulisi olemaan johtavia pelaajia keväällä. Kärpissä tuskin ovet aukeaa tälle kaudelle ellei isompia loukkaantumisia liigapelaajille tule
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Taitaa Kalapudaksella olla pikkaisen eriluokan ukot rinnalla tuolla maajoukkuessa kuin Hokissa on tarjolla, varmaan onnistumiset tulee sieltä enemmin kuin mistään kunnonajoituksesta. Roolikin maajoukkuekentässä on sellainen missä hän on omimillaan. Kyllähän tuollainen onnistuminen varmaan poikii lisää itseluottamusta, toivottovasti jos ja kun Hokissa tulee pelamaan niin tulisi olemaan johtavia pelaajia keväällä. Kärpissä tuskin ovet aukeaa tälle kaudelle ellei isompia loukkaantumisia liigapelaajille tule

Ei kai ne paremmat ketjukaverit luistelunopeuteen ja tilanteisiin ajoihin vaikuta? Hokissa Kalapudas sai pelata ykkös yv:ssä ja kärkikentissä. Tulos ei niin hyvä kun odotettiin, toki ketjukaverit huonommat, mutta niin on vastustajatkin eli sen puolesta plusmiinus nolla. Toki otetaan todella mielellään Hokkiin kevääksi. Jospa se mm-kisojen byysti jatkuu mestiksessä.
 

Itäpuu

Jäsen
Meinasin juuri samaa kommentoida... Kahva ehti ensin.

Kuten myöskään "kunnon ajoitus". Harvemmin kiekon menetyksen seurauksena laiska luistelu vaihtoon liittyy kunnon ajoitukseen!

Vika on asenteessa ja korvienvälissä...
En ala väittämään vastaan, kun en ole Hokin pelejä nähnyt, mutta kyllähän nyt kova reeni vaikuttaa siihen, miltä kaverin peli ja varsinkin luistelu näyttää. Varsin ymmärrettävää, että tekee kaikkensa ollakseen parhaimmillaan MM-kotikisoissa. Aika hyvä näyteikkuna verrattuna mestiksen runkosarjaan.
 

Lätkä

Jäsen
Varsin ymmärrettävää, että tekee kaikkensa ollakseen parhaimmillaan MM-kotikisoissa.

Just!

Nooh....mitäs sitten on virkaa peluuttaa Hokissa, jos teot ja tekeminen onkin tähdätty muihin matseihin/turnauksiin? Luulempa, että on miehiä, jotka pelaavat hetkessä ja joukkueelle. Kyllä vaan itsel oli aikoinaan tärkein se paita, joka milloinkin pääl oli. Sille pelattiin ja täysillä.

Todellakin...jos tähtäin on muual ja ainoastaan huvin vuoksi höntsätään siin välis, niin eiks silloin ole paras jättää matsit kokonaan väliin? Siinähän painaa muutkin vaarat päälle...esim. joku taklaa aivan vaarattomasti, mut käsi jää väliin, jsta rannemurtuma. Tällaiset vaarat piilee siis höntsäilyskin. Parasta siinä tapauksessa on pysyä pois kaukalosta ja laittaa tähtäimet uran kannalta merkityksellisempiin matseihin/turnauksiin.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Se alkaa näillä näytöillä olla runkosarjan kakkostila uhattuna aika pian. Jokipo pelaa tasaisemmin (ei häviä ennakkoon heikoimmille, niinkuin Hokki tekee) Jos peli ei muutu ja vahvistuksia tule runkkarissa ollaan kuudensia. On niin tahmeaa tuo peli tällä hetkellä, ei oikein näy sellaista yrittämisen halua ja rohkeutta voittaa kamppailuja ja sitä myöten pelejä. Valmennus on herätellyt jo joukkuetta, mutta ei näy ainakaan vielä tuloksissa. Perjantaina saattaa tulla liigajukureilta melko kovalla ja kuivalla kakkoseen. Murska tappio tulee, jukurit kuntopuntarin kärki ja Hokki ikäväksemme siellä toisessa kärjessä.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Piispasen kohdalla meni kyllä Ouluun lainaaminen niin huonosti kuin vain mahdollista:

Ouluun lähti Mestiksen pistepörssin kärki, taitava ja peliälyltään yksi Mestiksen parhaista pelaajista joka pelasi hyvää alivoimaa, ylivoimaa ja tasakentällisin peliä.

Takaisin tuli turhautunut ja kyllästynyt pelaaja jota ei kiinnosta paskan vertaa pelata Hokissa. Ilmeisesti oli liian kova paikka ettei taidot riittäneet Kärppä-sopimukseen ja liekö vielä lisää turhauttanut kun Miska sellaisen pahvin sai?

Tapaus Kalapudas sitten. U20 peleissä täysin eri mies kuin linnapaidassa. Kykyjä on, halua ei. Tässä tilanteessa ainoa oikea ratkaisu olisi antaa pari peliä aikaa näyttää että kiinnostaako. Jos ei niin Ouluun poppareiden syöntiin. Nyt on nähty mihin kykenee jos haluaa, enää ei haluttomalle surffailijalle peliaikaa, pitää alkaa pelaamaan oikeasti tai pois.

Kestilä ja Anttila ovat tasoltaan heikompia, mutta sentään yritteliäämpiä kuin Kalapudas. Saisi maajoukkuemies ottaa heistä mallia.

Hokin puolustus oli alkukaudesta huikean pelirohkea ja kiekollinen ja sai jatkuvasti aikaan hulinaa myös hyökkäyspäässä. Se on tipotiessään ollut jo pitkään? Ei jumalauta yksi Miska voi saada tätäkin aikaan.

Laukkasella on nyt kova työ edessä, joukkue on kuitenkin YHTÄ miestä lukuunottamatta se sama joka suorastaan dominoi Mestistä alkukaudesta. Ja yhden miehen menetys ei vaan VOI aiheuttaa sitä että yhtäkkiä tulee pataan Lekeiltä ja Keupoilta ja Jypa:lta ilta toisensa perään. Ongelma on isompi ja tässä vaiheessa kääntyy kyllä katse valmennuksen suuntaan. Se ongelma on vaan saatava purettua pois ja jätkät pelaamaan.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Piispasen kohdalla meni kyllä Ouluun lainaaminen niin huonosti kuin vain mahdollista:

Ouluun lähti Mestiksen pistepörssin kärki, taitava ja peliälyltään yksi Mestiksen parhaista pelaajista joka pelasi hyvää alivoimaa, ylivoimaa ja tasakentällisin peliä.

Takaisin tuli turhautunut ja kyllästynyt pelaaja jota ei kiinnosta paskan vertaa pelata Hokissa. Ilmeisesti oli liian kova paikka ettei taidot riittäneet Kärppä-sopimukseen ja liekö vielä lisää turhauttanut kun Miska sellaisen pahvin sai?
Täytyy kyllä yhtyä tähän vahvasti. Mies on ollut kuin varjo entisestään. Varmasti myös tämä vaikuttaa, että Piispanen on käynyt kuitenkin Oulussa näitä satunnaisia yhden pelin stinttejä vetämässä Mäkelän tapaan. "Säästeleekö" sitten itseään näihin näytön paikkoihin, tiedä häntä.

Oulun lainoista tämä tuorein, Vartiainen on kyllä ollut ihan hyvä. Selkeästi homma kiinnostaa heti alusta asti enemmän. Toki tämän kaverin kohdalla ei olla oikeastaan missään vaiheessa edes pyöritelty liigapaikkaa vielä tällä kaudella, joten on tullut Kajaaniin puhtaasti kehittymään.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Piispasen tapaus saattaa olla juuri niin kuin kaksi edellistä kirjoittajaa toteaa. Mutta toisaalta on kauteen lähtiessään tiennyt, että tammikuulla alkaa intti ja osittain siksi Kajaaniin tullut pelaamaan, ei tarkoituksenaankaan ole ollut saada pelipaikkaa Kärpistä. Pelit kärpissä on ollut ylimääräinen bonus, joka ikävä kyllä on syönyt motivaatiota mestistasolta. Jos on oikea pelimies, kokoaa itsensä pelaa loistavan kauden ja alkaa kesällä kärkkyä paikkaa liigajengeistä. Potentiaali on taskussa, ei kuin ulkoistamaan sitä iltavapailla.

Kalapudas saattaa tulla Hokkiin CHL-matsien jälkeen, eiköhän se pelihalu löydy kun tärkeimmät kisat takana ja menivät hyvin. Nyt on tehtävä näyttöjä ensikautta varten ja Hokissa loistava kevät on kuin rahaa pankkiin, kun kesällä Kärpät alkaa treenaamaan ja valmennus katselee edellisen kauden näyttöjä.

Valmennus minusta saa puhtaat paperit. Se miksi näillä äijillä syksyllä voitosta voittoon, voi vaikuttaa myös se, ettei muiden joukkueiden peli ollut niin valmista kun se nyt on. Ja Hokilla peli loksahti kohdalleen heti syksyllä, se on valmennuksen ansiota. Se miten joukkueen sytyttää peleihin on kyllä valmennuksen tehtävä, jos se ei pelaajilta itsenäisesti onnistu. Eilen alkoi jo näyttää yrittämiseltä tuo Hokin peli, poislukien valmennuksenkin mainitsemat turhat jäähyt, kuten korkeat mailat kaverin naamaan ja väärät vaihdot.
 

Lätkä

Jäsen
Tapaus Kalapudas sitten. U20 peleissä täysin eri mies kuin linnapaidassa. Kykyjä on, halua ei. Tässä tilanteessa ainoa oikea ratkaisu olisi antaa pari peliä aikaa näyttää että kiinnostaako. Jos ei niin Ouluun poppareiden syöntiin. Nyt on nähty mihin kykenee jos haluaa, enää ei haluttomalle surffailijalle peliaikaa, pitää alkaa pelaamaan oikeasti tai pois.

Oho!

Mitä, mitä... Onko joku muukin huomannut saman, jota olen huutanut koko syksyn!?

Hieno homma... Näin se menee... Yhteistyötä Kärppien kanssa en ole ollut koskaan kokonaan torppaamassa, mutta näitä raksilaegolla varustettuja ei Kajaaniin kaivata... Tällaiset Vartiaiset ovat tervetulleita.. siis miehet, joilla ei ole vielä mitään asiaa Kärppä-edustukseen, mutta halut sen sijaan on! Kyseisille pojille Hokki on, kuin pääsisi taalajäille ja yritys sen mukaista.

"Vartiaisia" lisää kiitos!
 
Viimeksi muokattu:

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Näyttäisi siltä että pikkuhiljaa kurssi kääntyy taas paremmalle puolelle. Kolme pojoa vajaamiehisenä Savonlinnasta oli kova suoritus. Sitä edeltävä kotivoitto K-vantaasta ja seurannut kotivoitto Peliitoista edelleen vajaalla rosterilla taas sitä perusvarmaa pisteiden ottoa ennakkoon heikommista. Eli kolmen ottelun voittoputki piiiiitkästä aikaa. Jospa tämä tästä taas alkaisi tasaisemmin kulkea.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Se hyvä vire kesti sitten kolme peliä.

KeuPa vei tänään pelin aika selvästi. Hokki oli hyvin mukana ensimmäiseen alivoimaan asti. Sen jälkeen ei oikeastaan ollut epäselvää enää ollenkaan kumpi pelin vie. Vierailija rankaisi jälleen kerran hirveällä prosentilla hokki-jäähyistä ja kotijoukkue keskittyi ylivoimalla näpertelemään ja siirtelemään vastuuta pelaajalta toiselle. Kahden ylivoiman aikana kaksi laukausta maalia kohti. Kaiken huippuna viiden minuutin ylivoima jolla ei ainoatakaan maalintekopaikkaa. Pelkkää siirtelyä ja vastuun pakoilua. KeuPa oli agressiivinen ylivoimalla ja paukutti kiekko niin monesti maalia kohti että se upposi. Samoin tasakentällisin Hokki oli jatkuvasti pahoissa vaikeuksissa. Ihan karmeaa katsottavaa. Ihmekään että puolet yleisöstä lähti ennen aikojaan kotiin.

Paljon pitää parantua lauantaiksi TuToa vastaan jos pisteistä haaveillaan. Varsinkin kun taas yksi pelaaja on kokoonpanosta poissa. Toivottavasti Patroselle ei käynyt kovin pahasti, rumalta kyllä näytti.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Liikkeellä ja paineella keupa sai pisteet. Ei mitään muttia siitä kumpi oli parempi. Iso muutos pelaajien päässä saa lauantaiksi tapahtua, että tutoa horjutetaan. Samalla kokoonpanolla lyötiin sapko ja peliitat eli pelaajat osaa hoitaa pelin jos pää kunnossa. Valmennus olisi voinut reakoida ja muuttaa pelikirjaa, ettei olisi lähdetty ajokoirakiekkoon mukaan kolmella kentällä. Sumputus keskialuelle ja siitä käännettyä peliä, nyt vauhdikkaammat keupa pelaajat pääsivät Hokin karvauksen alta pois ja saivat pelin keskialueen yli helposti Hokin päätyyn.
 

Lätkä

Jäsen
Joukkueesta tyystin puhti pois... Ei tietoakaan syksyn määrätietoiseen ja itseluottamusta uhkuvaan tekemiseen. Ilmeisesti yhdellä keihäänkärjellä on kaikesta huolimatta noin valtava merkitys? Syksyllä kaikki pelaajat laittoivat itsensä likoon, mut tällä hetkel tuskin on kentällisen vertaan jannuja, jotka edes yrittää... muut kunhan vaan höntsäilee. On se saletti, että POF:ssa tulee noutaja ensimmäisellä kierroksella....

Tässä tulos yhteistyöstä... vai/tai kai tääl uskotaan, ettei yhteistyöllä ole mitään tekemistä tän hetken tilalle?!
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Ikävä kyllä ei ole, ei edes huhuja. Seurakaan ei saa tiedottaa pelaajien tilanteesta loukkaantumisiin liittyen. Toivottavasti Patronen voi hyvin ja pystyy joskus pelaamaan.

Seura saa tiedottaa toipumisesta tai arvioidusta paluusta jäälle. Tarkempaa analyysiä vammasta ei saa tiedottaa ilman lupaa, mutta esimerkiksi voidaan monen seuran tyyliin puhua esim. yläraajavammasta.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Ja heti pelin ensimmäiseen vaihtoon Näpiltä meni ilmeisesti ranne. Ei jäähyä. Alkaa olla pelaajat melko vähissä....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös