To 12.11.2015 Ässät - HIFK

  • 9 290
  • 72

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jaaha.. josko sitä avaisi otteluketjun näin heti aamutuimaan, ihan tauon päättymisen kunniaksi ja kun vastassakin on vielä suuri ja tunteita herättävä Helsingfors Idrottsföreningen Kamraterna

En haluaisi sanoa, etenkään kun runkosarjasta on mennyt vasta kolmannes, että playoff-juna on jo liikkeellä kovaa vauhtia ja Ässät seisoo vielä asemalla, mutta kylläpä olivat eilistenkin pelien tulokset harvinaisen huonot patapaitojen kannalta. Viivaan on jo kahdeksan pistettä. Tästä illasta alkaa nyt kolmen viikon jakso jonka aikana Ässillä on yhdeksän ottelua, eli voidaan puhua jo sellaisesta stintistä, jonka onnistuminen määrittää erittäin pitkälle sen mistä tämän kauden suhteen realistisesti keskustellaan..

Tauolta paluut ovat olleet vaikeita aina, ihan kautta vuosien. Tehtävää ei helpota se, että vastassa on yksi liigan kärkijoukkueista, mutta lähdetään positiivisen kautta ja uskotaan että se sytyttää joukkueen sopivaan taisteluilmeeseen. Omassa seurannassa on ennen kaikkea se, että olisiko kolmikolle Kärki-Ojamäki-Marjamäki luvassa yhtään mitään apua maalintekotalkoisiin, nämä herrat kun ovat tehneet kolmistaan puolet Ässien maaleista. Eli viittaa olisi todellakin tarjolla muillekin, vaikea sitten sanoa että kenen sieltä voisi uskaltaa odottaa tällaiseen vastuuseen nousevan.. suurinta potentiaalia tähän omaisi varmaankin Kallela, mutta kyllä se hiljaista on hänellä(kin) ollut. Tuossa taukoa edeltävissä peleissä oli (Lukko-peliä lukuunottamatta) pelillisestikin aika vaisua, joten toivottavasti myös yleisilmeeseen on tullut jokin kohennus. Siellä on nyt etenkin hyökkääjistössä useitakin koko alkukauden täysin HMV-tasolla vedelleitä kavereita, jotka tarvitsisivat kokonaan uuden startin omalle kaudelleen, joten toivottavasti asioita on tullut käsiteltyä tässä tauon aikana myös mentaalipuolella

Uskoisin että väkeä löytää tänään hallille vielä aika mukavasti, ehkä päästään jälleen jopa vitosella alkaviin katsojalukuihin. Toivottavasti saadaan viihdyttävä matsi. HIFK on selkeähkö ennakkosuosikki, mutta nappionnistumisella ja peli-ilmeen ollessa kunnossa pisteitä on otettavissa (jopa kaikki?), ja kyllä niille huutava tarve olisikin..
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Sanomattakin selvää, että Ässät tarvitsee pisteitä kipeästi. Ollaan taas käytännössä Liigan pohjalla ja sieltä ei tie ole kuin ylöspäin. IFK on tietenkin tänään suosikki, vaikka Porissa pelataankin, mutta se ei tarkoita sitä etteikö Ässät voisi yllättää. Illalla tämä nähdään ja ehkä pelissä on mukana vähän tunnettakin kun nämä jengit kohtaavat...
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainut mitä mulla on toistaiseksi sanottavaa tästä ottelusta: Nyt jumalauta jätkät! Tätä ette ryssi. Puolitoista viikkoa sitten oli tarjolla sarjan kärkipaikka niin kuin ihan oikeasti, eli ottelumäärät oli tasan kärjellä jne, mutta ei kelvannut. Tänään on uusi mahdollisuus kun Tappara hävisi eilen. Tehkää meistä kerrankin perkele ylpeitä ja antakaa IFK:n johtaa edes yksi kierros vuodessa runkosarjaa!

No joo, kyllähän tärkeintä on kuitenkin se, että joukkueen pelillinen ilme on samaa luokkaa mitä ennen taukoa. Alkoi meinaan näyttää jo ihan kohtuullisen hyvältä lätkältä joka pelissä. Illan mielenkiintoisimmat asiat:

- Liivikin ja Taimin paluut!
 

Smeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Taimein paluuta on kyllä odotettu. Omien sanojensa mukaan on heti täydessä kunnossa eikä tarvitse sisäänajopelejä allensa ja saadaan alakerrasta pois nuo aina niin hasardit tuuraajat. Pori ja melkein perjantai lets go!
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Mielenkiinnolla odotan tämän illan kokoonpanoa. Sieltä olisi ainakin Taimi tulossa takaisin sairastuvalta, mahdollisesti myös Rask. Liivik on ekaa kertaa mukana ja lupaavasti aloittanut Hintz on todennäköisesti paremmassa pelikunnossa kuin parissa pelissä ennen taukoa. Jos ei jotain uusia loukkaantumisia ole tullut tauon aikana niin HIFK pääsee pelaamaan mahdollisesti parhaalla mahdollisella kokoonpanolla ekaa kertaa tällä kaudella.

Taimein paluuta on kyllä odotettu. Omien sanojensa mukaan on heti täydessä kunnossa eikä tarvitse sisäänajopelejä allensa ja saadaan alakerrasta pois nuo aina niin hasardit tuuraajat. Pori ja melkein perjantai lets go!

Hasardein pelaaja HIFK:n pakistossa on tällä kaudella ollut Taipalus, kun taas tuuraajat Salmi ja Heikkinen ovat esiintyneet mallikkaasti. Taipalusta tuskin ollaan aivan heti pistämässä vilttiin :P
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
IFK tänään:

Partanen-Elkins-Saarelainen
Zaborsky-Leino-Hintz
Luttinen-Ramstedt-Tuomisto
Åsten-Liivik-Ikonen

Auvitu-Grillfors
Järvinen-Teppo
Taipalus-Taimi
Generous

Husso (Lankinen)
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Jos ei jotain uusia loukkaantumisia ole tullut tauon aikana niin HIFK pääsee pelaamaan mahdollisesti parhaalla mahdollisella kokoonpanolla ekaa kertaa tällä kaudella.
Nykopp ja Puustinen pudonneet kokoonpanosta sitten viime pelin eikä Rask ole vielä takaisin, joten se siitä sitten. Ei tuokaan mikään huono kokoonpano ole.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Hasardein pelaaja HIFK:n pakistossa on tällä kaudella ollut Taipalus, kun taas tuuraajat Salmi ja Heikkinen ovat esiintyneet mallikkaasti. Taipalusta tuskin ollaan aivan heti pistämässä vilttiin :P
Muuten samaa mieltä! Paitsi, että kyllä tuo Eemeli Heikkisen touhu on edelleen surullisen näköistä! Heikkinen on melkein kaksi metriä pitkä ja painoakin lähemmäs 100 kiloa, silti kaiken maailman taru sormusten herrasta tutut kääpiöt Piitulainen ja Järveläinen heittelevät Eemeliä kuin märkää rättiä. Tyhmimpiä hankintoja ikinä.

Illan pelistä odotan voittoa! Pelikaaneja vastaan esitetyillä otteilla ei sitä tule!
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pata tänään:

Kärki - Kiilholma - Ojamäki
Marttinen - Vance

Marjamäki - Kerälä - Kallela
Viitanen - Viljanen

SBA - Saarela - Hansen
Uusitalo - Sammalkangas

Gratton - Mullane - Ahlgren
Vuorisalo

Bernard (Ahonen)
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Nyt se on siis tapahtunut, Kerälä ja Saarela vaihtoivat paikkoja! Hurraa tälle, niin vakuuttava Kerälä on ollut. Mielenkiintoista nähdä miten nämä ketjut toimivat, näyttäisi nimittäin siltä että myös Ojamäki ja Kallela ovat vaihtaneet paikkoja.. ja Ahonen on sitten päässyt taas penkille asti takaisin, ilmeisesti signaali siitä että mies alkaa olla kunnossa. Bernard kuitenkin jatkaa maalilla (ansaitusti), koska on pelannut erinomaisesti

Pakko muuten sanoa, että on tuo HIFK:n pakisto jumankauta timanttia (riippuen toki siitä mikä Taimen pelikunto pelaamattomuuden jälkeen on, se varmasti kiinnosta Isomäen kansaa tänään), ei siellä täytemiehiä ole kuin tuo Teppo. Puustisen poissaolo tasoittaa tilannetta napsun verran, tämä Saarelainen on ihan joku nevö höörd, eli todennäköisesti siis tekee maalin ;)

Mielenkiintosta iltaa odotellessa..
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakko muuten sanoa, että on tuo HIFK:n pakisto jumankauta timanttia (riippuen toki siitä mikä Taimen pelikunto pelaamattomuuden jälkeen on, se varmasti kiinnosta Isomäen kansaa tänään), ei siellä täytemiehiä ole kuin tuo Teppo.

Teppo pelaa uransa parasta kautta kylläkin. En tiedä onko näin tilastojen valossa, mutta peliesitysten puolesta kyllä.

Ja Saarelainen on viime kauden IFK:n A-junnujen paras maalintekijä ja joukkueen MVP. Pelannut ihan mukiinmenevästi ja tehnyt muistaakseni joku 4 maaliakin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nyt se on siis tapahtunut, Kerälä ja Saarela vaihtoivat paikkoja!

Ilmeisesti et katsonut viimeistä Ässät-Lukko peliä ennen taukoa?

Kumpi oma koira, Zabo vai Taimi, iskee maalin Ässiä vastaan? Vai iskevätkö peräti molemmat pirut...
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ilmeisesti et katsonut viimeistä Ässät-Lukko peliä ennen taukoa?

Minähän olin ihan paikanpäällä katsomassa sitä, mutta se oli allekirjoittaneen varpajaisilta ja myönnetään että olin jo tullessa jonkin verran kaljahönössä. Eli en etenkään nyt enää voinut mitenkään muistaa, että olivathan ne ketjut tosiaan noin jo siinä ottelussa, myös Ojamäen ja Kallelan osalta :D
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Hyvältä näyttää kokoonpano, mutta on se nyt jumalauta ettei ikinä, koskaan, milloinkaan voi edes yhden ottelun ajan olla se paras mahdollinen kokoonpano jalkeilla. Taimi ja Liivik mukana -> Puustinen, Nykopp sivuun ja myös Rask edelleen poissa. Perkele.

Tänään pitää korjata se Pelicans-pelin virhe ja ottaa sarjan kärkipaikka kun hopealautasella tarjoillaan. Viime vuosina on ainakin muistikuvieni mukaan nähty hyvää ja liukasta lätkää nimenomaan näissä tauon jälkeisissä peleissä, ja sellaista on toivottavasti luvassa tänäänkin.

Ässät 1, IFK 4,5
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Saarelalta aika tyly palautus taas maanpinnalle. Laine-Aho kaksikon viereltä Semirin ja Jake "ei osu" Hansenin viereen. Ehkä Allu alkoi junnujen mukana tehdä kavereistaan parempia kiekkoilijoita, mene ja tiedä.

Ei osu Zabo ja Taimi tänään, varma veikkaus. Jyri Marttinen taas paukuttaa, mutta maali korjataan Kärjen nimiin vaikka mies on vaihdossa. 3-1 lopullinen tulos.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Tauon jälkeiset pelit ovat tainneet olla aikamoista myrkkyä Padalle viime aikoina. IFKn materiaali on aika julmaa verrattuna kotijoukkueeseen. Veikataan että Taimi tekee kaksi maalia ja Zabo syöttää kolme. Ramstedt saa kakkossyötön kaikkiin illan maaleihin.

MikkeMakke saa vihdoin Autokolarin suivaantumaan.

Lätkässä on kaikki mahdollista, joten toivotaan Pelicans-pelin tyyppistä pyllähdystä heseläisiltä.

Saas nähdä löytääkö väki pimeässä marraskuussa Navettaan ihmettelemään uutta ulkovaloa. Alle 5000 katsojaa IFK-pelissä on pettymys, pelipäivästä riippumatta.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

Bromse

Jäsen
Ainut mikä vähän jännittää on se tuleeko voitto tänään vai huomenna. Jompikumpi matseista päättyy IFK:n voittoon, mutta ei nyt herranjumala molemmat. Yleensä nämä matsit Ässiä vastaan on ihan mukavia seurata, sääli ettei ole ruutua tullut hommattua. Ehkä tämä meille vielä kääntyy.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Sama hermanni. Ulkonäkö tainnut nyrkkeilykaukalossa muokkaantua muistuttamaan nokkakolarin lopputulosta.
Sen verran uskon Micke-Maxillakin olevan itsesuojeluvaistoa, että se on kilpikonna, jos tämä Autokolari oikeasti suuttuu! Nyt menee vähän OTksi, mutta minkälainen tämä Autokolari on siviilissä (kun on varmasti ollut kohtaamisia Porin yössä)? Lähinnä haen vertauskohtaa Gilliesin joka oikeasti oli niin kovassa lääkityksessä, että totaaliräjähtäminen oli vain ajan kysymys!
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Muuta en ole tainnut kuulla kuin että on jokin verran Viinamäen miehiä. Ei nähtävästi kuitenkaan mikään puistokemisti, eikä ole ylilyönneistä, tai alakoukuista kantautunut mitään omaan korvaan.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Voitolla HIFK pompsahtaa sarjakärkeen. Vähintään kaksi pistettä on siis jäämässä Poriin. Taimi pelaa tänään molempien joukkueiden kannattajien suurennuslasin alla. Tervetuloa takaisin töihin Tommi!
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Sen verran uskon Micke-Maxillakin olevan itsesuojeluvaistoa, että se on kilpikonna, jos tämä Autokolari oikeasti suuttuu! Nyt menee vähän OTksi, mutta minkälainen tämä Autokolari on siviilissä (kun on varmasti ollut kohtaamisia Porin yössä)? Lähinnä haen vertauskohtaa Gilliesin joka oikeasti oli niin kovassa lääkityksessä, että totaaliräjähtäminen oli vain ajan kysymys!
Autokolarista on itsellä ainakin sellainen kuva, että on melko normaali ihminen siviilissä. Ei tiputa siis hanskoja kadulla vastaan tulevien ihmisten kanssa käsittääkseni. Lempeä nallekarhu taitaa olla, joskin on sitä kentälläkin ollut aivan liikaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös