KHL:n huhuketju

  • 289 088
  • 592

faro

Jäsen
Andrew Ebbettin, Igor Bobrovin ja Louis Dominiguen huhutaan siirtyvän Pohjois-Amerikasta KHL:ään. Ebbett teki kuukausi takaperin Bernin kanssa kahden vuoden sopimuksen, mutta nyt häntä viedäänkin jo kovasti Barys Astanaan.
 

vieko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Washington, Venäjä, Kalpa
Aleksei Kaigorodov ei ilmeisesti jatkaa Ufassa. Taitavalle sentterille ei enää löydy paikka kokonpanosta. Joukkueeseen tuli monta kovaa sentteriä täksi kaudeksi (Grigorenko, Engqvist, Soin, Prokhorkin). Kaigorodov olisi kyllä kova vahvistus monelle joukkueelle. Ensimmäisinä tulee mieleen Torpedo, Traktor ja jopa Ak Bars.
 
Torpedon Sergei Kostitsyn eli veljeksistä nuorempi hakee paikkaa NHL:stä ja osallistuu Calgary Flamesin viikon kuluttua alkavalle leirille. Kostitsyn on aloittanut kautensa pisteiden valossa varsin hyvin, sillä on tehnyt neljään otteluun kolme (1+2) tehopistettä. Kuitenkin hän on ollut kokoonpanossa vain puolissa joukkueensa otteluista johtuen tuosta päätöksestä, jonka mukaan valkovenäläiset lasketaan ulkomaalaisiksi. Uskoisin, että juuri samasta syystä hän hakee paikkaa NHL:stä.
 

Gooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaspars Daugavins on näköjään eilen laitettu siirtolistalle: khl.ru

Harmi, että nämä uutiset eivät tule KHL:n sivujen englanninkieliselle puolelle näköjään.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Huhujen mukaan Slava Voinov siirtyy Pietariin.
TSKAn päävalmentaja Dmitri Kvartalnov sanoi ettei tule TSKAan.
Pietari tarvitsee eniten apuja hyökkäykseen, mutta eiköhän Voinovin tasoinen puolustajakin vahvista joukkuetta jonkin verran. Pietarissahan pelaa jo valmiiksi hyvin paljon Voinovin tyylinen puolustaja eli Maksim Tshudinov.
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Alexander Khoklachevin sopimus SKA:han on lähellä, kirjautti AHL:ssä Providence Bruinsissa 61ottelussa 43tehopistettä viime kaudella
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Agentin mukaan pelaa [mielellään] NHL:ssä, ei KHL:ssä vaikkakaan ei ole tyytyväinen rooliinsa Bruinsissa:

Agent: Khokhlachev won't bolt for KHL, wants to stay in NHL | Comcast SportsNet - CSNNE.com

“At the present time Alexander Khokhlachev is at the Boston Bruins training camp, has one more year [on his] NHL deal and does his best to be the Bruin,” said Dementiev to CSNNE.com. “In this circumstance we can’t and we don’t talk to SKA St. Petersburg, the KHL team, who has his rights in Russia.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Puolustaja Nikita Pivtsakinia huhutaan ZSKA:han. Viime kaudella Omskia edustanut 24-vuotias Venäjän maajoukkuepuolustaja on harjoitellut alkukauden Pohjois-Amerikassa toivuttuaan loukkaantumisesta. Pivtsakin olisi mahtunut Venäjän MM-joukkueeseen viime keväänä ilman Gagarin Cupissa tullutta vammaa.

Pivtsakin sopisi ZSKA:n joukkueeseen erinomaisesti, sillä joukkue kaipaa yhtä kovaa puolustajaa täydentämään viisikon Zaitsev-Denisov-Kiselevitsh-Ozhiganov-Kutuzov.

Denisov-Zaitsev
Kiselevitsh-Ozhiganov
Pivtsakin-Kutuzov
Naumenkov-Vorobjev/Blazhijevski.

Tällä tavalla joukkueen puolustuksen heikot lenkit, hitaat ja vanhat Aleksei Bondarev ja Grigori Panin pystyttäisiin myymään muualle.
 
Viimeksi muokattu:

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Mihin se Voinov lopulta päätyi?
Ei ole päätynyt vielä mihinkään (ei ole ainakaan vahvistettu). Pelaajaoikeudet edelleen Traktorilla ja pyytävät niistä varmaan aika sievoista summaa.

Olisi hauskaa jos kaiken keplottelun jälkeen menisikin johonkin Ruotsiin tai Sveitsiin.
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
Pihlström on palannut Suomeen ja tänään nähty Hartwall- arenalla juttelevan Vuorisen kanssa. Onko Pihlström tulossa Jokereihin, vai menossa mahdollisesti Moskovaan??
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Pihlström on palannut Suomeen ja tänään nähty Hartwall- arenalla juttelevan Vuorisen kanssa. Onko Pihlström tulossa Jokereihin, vai menossa mahdollisesti Moskovaan??

Äijällä on kyl niin vahva osumaprossa huhujen kanssa, et tän on pakko olla totta!
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Pihlström on palannut Suomeen ja tänään nähty Hartwall- arenalla juttelevan Vuorisen kanssa. Onko Pihlström tulossa Jokereihin, vai menossa mahdollisesti Moskovaan??

Virmasen paluu!

Sentteriä kaipaisi rosteri, etenkin jos Olimbin laitaan siirto on lopullinen, mutta laituria huhuillaan.
 

Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Virmasen paluu!

Sentteriä kaipaisi rosteri, etenkin jos Olimbin laitaan siirto on lopullinen, mutta laituria huhuillaan.
Tää TKR on joko henkisesti vähän vaikeampi kaveri tai trollaaja. Huhut kaikki ö-mappi luokkaa jos edes sitäkään.
 

Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Twitterin ihmeellisessä maailmassa puhellaan Södertälje:ä KHL:ään ensikaudeksi. En löytänyt tälle parempaakaa ketjua ko lienee huhuasteella vielä.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Twitterin ihmeellisessä maailmassa puhellaan Södertälje:ä KHL:ään ensikaudeksi. En löytänyt tälle parempaakaa ketjua ko lienee huhuasteella vielä.

Jengi ruotsin divarista, jonka halliin mahtuu reilu 6000 katsojaa. Ilmeisimmin rahoitus tarjotaan taas jonkun venäläisen oligarkin toimesta.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös