II-divisioonan lohko 1 kaudella 2015–2016 (etelä)

  • 81 932
  • 203

The Rock

Jäsen
No niin... tuleva Rautaliigakausi sai hieman lisää konkretiaa osakseen, kun Suomen Jääkiekkoliitto julkisti perinteiseen tyyliin näin kesän korvilla kakkosdivarin lohkojaot.

Etelän lohko säilyi joukkueiden osalta suhteellisen samana, sillä vaihtuvuutta oli vain 20 prosentin verran.

Näin hetken makustelun jälkeen uskon, että se on jopa edelliskautta kovempitasoinen, sillä KJT Miehet täyttänee Kiekko-Vantaa Idän jättämän tyhjiön ja HC Giants on puolestaan selkeästi parempi nippu, kuin HAKI.

Lohkovoitosta ja Suomi-sarjan karsintoihin pääsystä tulee jälleen varmasti todella kova kisa, jossa vahvimmilla ovat hyvin suurella todennäköisyydellä GrIFK, Haukat, Titaanit ja jo edellä mainittu KJT Miehet.

Joukkueet ovat kuitenkin vielä tässä vaiheessa valmistautumisjaksoa jokaisella sen verran vaiheessa, että syyskuussa mielipiteeni voi olla jo ihan erilainen, mutta nyt mennään tällä olettamuksella.

Sen suurempia jauhamatta, sana on vapaa arvon palstatoverit!

II-DIVISIOONA LOHKO 1 2015–2016:
  • GrIFK (Kauniainen)
  • Haukat (Järvenpää)
  • HC Giants (Hollola)
  • HCK Salamat (Kirkkonummi)
  • KJT Miehet (Kerava)
  • KooKoo-65 (Kouvola)
  • NASKI (Nastola)
  • PEPO (Lappeenranta)
  • Titaanit (Kotka)
  • Viikingit (Helsinki)
SJL:n uutinen lohkojaoista löytyy täältä.
 

The Rock

Jäsen
Otteluohjelma julki

Vaikka kesän lämpimämmät kelit tekevätkin vasta tuloaan, voi katseita alkaa jo aivan himppasen verran kääntää kohti syksyä, sillä SJL julkisti tänään Rautaliigan Etelä-lohkon otteluohjelman kaudelle 2015–2016.

Ensimmäinen runkosarjakierros (19.9.) mitellään siis seuraavin otteluparein:

Viikingit – KooKoo-65
PEPO – HCK Salamat
NASKI – KJT Miehet
Titaanit – HC Giants
GrIFK – Haukat


Runkosarja pitää sisällään perinteiset 26 ottelua (13 koti ja 13 vieras), jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta pelaa pudotuspelit hamaan tappiin asti, kun taas kaksi pahnan pohjimmaisena olevaa pumppua lähtee karsimaan sarjapaikoistaan III-divisioonan kärkinippujen kanssa.

Tutulla kaavalla siis mennään jälleen ja oikeastaan ainoa asia mikä ainakin allekirjoittanutta harmittaa on se, että pudotuspelit näytetään jälleen pelattavan "paras kahdesta" –järjestelmällä, joka osoitti jo viime keväänä raakuutensa... vai mitä Haukat?
 

The Rock

Jäsen
Harjoitusottelut ennen sarjakauden alkua

Joukkueet alkavat tälläkin sarjatasolla siirtyä jääharjoittelun pariin elokuun alkupäivinä, joten on hyvä herätellä tätäkin ketjua eloon ja tiedustella minkälaisilla harjoitusotteluohjelmilla kuvioita lähdetään hiomaan valmiiksi 19. syyskuuta alkavaa sarjakautta silmällä pitäen?

Titaanien osalta treenipelijakso pitää sisällään viisi normaalia harjoitusottelua ja siihen päälle vielä Kotkassa pelattavan harjoitusturnauksen. Titaanit kohtaa elo-syyskuun aikana oman lohkon joukkueistaan Haukat, KJT Miehet, HC Giantsin ja HCK Salamat sekä testaavat myös lohko 2:sen (häme) nipuista H.K.H.:n ja Nikkarien pelivireet (Titaanien kotisivujen uutinen).
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko

Animal

Jäsen
On viime vuodet jättäneet jälkensä mieheen, mutta hienoa, että on saanut Jantunen elämäänsä järjestykseen ja palaa lajin pariin. Kouluttautumassa valmentajaksi ja tavoiteena myös pelata ensi vuoden puolella pelejä HC Giantsissa.

Vielä ei varmaan pysty sanomaan onko tuo elämänsä järjestykseen saaminen lopullista, mutta hyvä alku ja vilpittömästi kyllä toivon että Jarna onnistuu tavoitteessaan. Ei kenenkään elämän syöksykierre ole mitään hauskaa katsottavaa.

Jos Jarna onnistuu ja homma lähtee HC Giantsissa rullaamaan, niin huikean kiinnostuspiikin herra kyllä Etelän II-divariin tuo oli kiinnostuksen syy sitten kaukalon sisäinen tai ulkopuolinen.
 

The Rock

Jäsen
Marko Jantunen palaa jääkiekon pariin pelaaja-valmentajaksi HC Giants joukkueeseen.

Onhan tämä loistava asia sarjalle ja mediahuomio on taattua, mutta vähän pelkään näin muiden joukkueiden näkökulmasta katsottuna (= lipunmyynnin kannalta), että Jarna tulee pelaamaan vain HC Giantsin kotipeleissä.

Itseäni ainakin kutkuttaisi nähdä konkari tositoimissa jo 22. päivä kuluvaa kuuta Kotkassa pelattavassa harjoitusturnauksessa sekä niin ikään Titaanien kotihallissa pelattavassa sarja-avauksessa (19.9.).

Tärkein asia tässä koko tapauksessa lienee kuitenkin se, että pohjamudissa viimeiset vuodet rypenyt Jantunen saisi elämänsä taas järjestykseen ja sille yritykselle ilman muuta valtaisa peukku.
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Itseäni ainakin kutkuttaisi nähdä konkari tositoimissa jo 22. päivä kuluvaa kuuta Kotkassa pelattavassa harjoitusturnauksessa sekä niin ikään Titaanien kotihallissa pelattavassa sarja-avauksessa (19.9.).

Ilmeisesti Jantusen tavoitteena pelata vasta ensi vuoden puolella.
Jos fysiikka on kunnossa ja treenailee joukkueen mukana syksypuoliskon, niin uskon kyllä että 2-divisioonassa pystyy vielä hyvinkin pelaamaan ja pysyy kyydissä mukana, vaikka ikää on jo 44v.
Mielenkiintoista nähdä jos ja kun kaukaloon hyppää miten menee.
Tärkeintä varmaan kuitenkin, että on mielekästä hommaa saanut ja kipinä löytynyt uudelleen. Kaikin tavoin.
 

Oakley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punanutut
Tänään pelattiin Kymen Sanomat -turnaus Kotkassa.
Ottelut pelattiin 2x20min.

Titaanit - H.K.H. 3-2
HCK Salamat - HC Giants 1-2 VL
Titaanit - HCK Salamat 3-1
HC Giants - H.K.H. 2-3
H.K.H. - HCK Salamat 11-4
Titaanit - HC Giants 7-1
 

The Rock

Jäsen
Tänään pelattiin Kymen Sanomat -turnaus Kotkassa.

Titaanien kotisivuilta löytyy tarinaa turnauksesta.

Mitä tulee turnaukseen osallistuneisiin joukkueisiin, niin olihan Titaanit selkeästi parhaassa tikissä ollut jengi, mutta etenkin H.K.H. antoi kotkalaisille erittäin hyvän vastuksen ja ilman tuomaripeliä (hyväksytty käsimaali ja hylätyksi tullut maali) hyvinkääläiset olisivat keskinäisen pelin saattaneet nimiinsä viedä.

Yksittäisistä pelaajista (pl. Titaanit) parhaiten mieleen jäivät H.K.H.:sta Pehu ja Hägänen, HC Giantsista Turta ja Saarinen sekä HCK Salamoista vanha kettu Katavisto ja kivitalon kokoinen Uuspelto.
 

The Rock

Jäsen
KooKoo-65 luopui sarjapaikastaan. Otteluohjelmaan taas muutoksia.

On kyllä ihan totaalista kuraa, että vielä tässä vaiheessa valmistautumiskautta yksi joukkue poistuu sarjasta ja pelimäärä tippuu sen myötä. Eiköhän Kuusankoskella tiedetty jo aikapäiviä sitten, että noutaja tulee, joten miksei siitä voitu ajoissa ilmoittaa liitolle, joka olisi voinut mahdollisesti nostaa yhden joukkueen lisää Etelä-lohkoon.

Muutenkin ottaa kaaliin KooKoo-65:n poistuminen, sillä Titaanit menetti neljä suhteellisen varmaa voittoa ja läjän pisteitä, jotka pitänee nyt noukkia joltakin kolmikosta NASKI–PEPO–HC Giants. Viime kauden perusteella helpommin sanottu, kuin tehty.
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Muutenkin ottaa kaaliin KooKoo-65:n poistuminen, sillä Titaanit menetti neljä suhteellisen varmaa voittoa ja läjän pisteitä, jotka pitänee nyt noukkia joltakin kolmikosta NASKI–PEPO–HCGiants. Viime kauden perusteella helpommin sanottu, kuin tehty.

Eiköhän ne neljä suhteellisen varmaa voittoa katoa myös sarjan muilta joukkueilta, ainakin jos kerran kolmikon NASKI–PEPO–HCGiants voittaminenkin on kerran vaikeaa.

Noin muutoin olen kyllä samaa mieltä siitä, että kyllä sarjan joukkueiden pitäisi olla selvillä jo heti edellisen kauden päättyessä, tai ainakin hyvissä ajoin ennen uuden kauden alkua. Olisi liitolla tässäkin asiassa peiliin katsomisen paikka, eihän näitä sarjanousuja, -putoamisia ja arajapaikoista luopumisia voida hyvä ihme hoitaa tällä tavalla. Amatöörimäistä puuhastelua! Korjaan: Amatööritkin sentäs osaisivatten jotain, aloittelijamaista tää on!
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Viime kauden perusteella ei tule ikävä KooKoo-65 jossa paikan vakituomarikaksikko käsittääkseni v*tutti tasapuolisesti niin kotjoukkuetta kuin vieraitakin.

Hyvin mielenkiintoinen kausi kuitenkin tulossa, sillä pienen näppituntuman mukaan sarjassa on kuitenkin aika tasaista vaikka kolmikkoa Haukat, Titaanit ja KJT Miehet voidaan pitää hienoisina ennakkosuosikkeina. Viikingit, GrIFK ja PEPO ovat käsittääkseni erittäin hyvin lähellä tuota kärkikolmikkoa ja kolmikko NasKi, HCK Salamat sekä HC Giants eivät aivan lapasia ole.

Mites KooKoo-65:n luopuminen vaikuttaa välisarjaan?
 

The Rock

Jäsen
Eiköhän ne neljä suhteellisen varmaa voittoa katoa myös sarjan muilta joukkueilta, ainakin jos kerran kolmikon NASKI–PEPO–HCGiants voittaminenkin on kerran vaikeaa.

Välisarjalohko 1:sen joukkueilta (GrIFK, Haukat, HCK Salamat, KJT Miehet ja Viikingit) ei katoa kuin "kaksi voittoa", sillä ne eivät muutenkaan olisi runkosarjassa kohdanneet KooKoo-65:sta kuin kaksi kertaa.

Välisarjalohko 2:sen joukkueilta nämä "neljä varmaa voittoa" sitä vastoin menevät sivu suun.

Mitä tulee taas kolmikon NASKI–PEPO–HC Giants voittamiseen, katsastelin niitä lähinnä Titaanien näkökulmasta viime kauden osalta. Ainakin silloin sekä NASKI että PEPO olivat kotihalleissaan vaikeita voitettavia ja tuskinpa HC Giants tulee poikkeamaan säännöstä kovin paljoa.
 

The Rock

Jäsen
Hyvin mielenkiintoinen kausi kuitenkin tulossa, sillä pienen näppituntuman mukaan sarjassa on kuitenkin aika tasaista vaikka kolmikkoa Haukat, Titaanit ja KJT Miehet voidaan pitää hienoisina ennakkosuosikkeina. Viikingit, GrIFK ja PEPO ovat käsittääkseni erittäin hyvin lähellä tuota kärkikolmikkoa ja kolmikko NasKi, HCK Salamat sekä HC Giants eivät aivan lapasia ole.

Itse näkisin jaon tässä lohkossa menevän tällä hetkellä jotakuinkin näin:

"Neljän kärki" (aakkosjärjestyksessä) – GrIFK, Haukat, KJT Miehet ja Titaanit.
"Viisi haastajaa" (aakkosjärjestyksessä) – HC Giants, HCK Salamat, NASKI, PEPO ja Viikingit.

Mites KooKoo-65:n luopuminen vaikuttaa välisarjaan?

Runkosarjassa pelataan KooKoo-65:n luopumisen myötä vain 24 ottelua, joten välisarjalohko 1:seen se ei vaikuta mitenkään.

Välisarjalohko 2:sessa taas SJL on päättänyt mennä urheilullisuus edellä ja se on mielestäni hyvä ratkaisu.

www.titaanit.fi kirjoitti:
KooKoo-65 luopuu sarjapaikastaan

Jotta välisarjalohkon 2 joukkueet saisivat kasaan halutut 24 ottelua, on Suomen Jääkiekkoliitto päättänyt, että joulutauolle (14.12.) lähdettäessä nelikon korkeimmalle sarjataulukossa sijoittunut saa valita vastustajansa kahteen lisäotteluun.

Mikäli Titaanit on korkeimmalla, saa se siis päättää isketäänkö ”ylimääräiset ottelut” vuodenvaihteen jälkeen joko HC Giantsia, NASKIA:a tai PEPO:a vastaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Hyvä että liitossa on edes joku tolkku jäljellä
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Suomi-sarjapaikasta luopunut HC Vantaa on saanut anomuksesta paikan KooKoo-65:sen tilalle II-divarin 1. lohkoon.
 

Jawested

Jäsen
Mitähän perusteluja liiton osalta on käytetty case-Vantaan suhteen? Eikö näissä tapauksissa joukkue yleensä tipu suoraan kolme sarjaporrasta alaspäin? Urheilullisesti toki hyvä juttu ja Vantaan tulo lohkoon nosti sen tasoa jälleen kovemmaksi.

Järvenpäässä pelataan tänään mielenkiintoinen harjoitusottelu Haukkojen ja Titaanien välillä. Molemmat lienee sarjan kärkijoukkueita ja ensimmäinen mittaus voimasuhteista alkaa 19.50.
 

The Rock

Jäsen
Mitähän perusteluja liiton osalta on käytetty case-Vantaan suhteen? Eikö näissä tapauksissa joukkue yleensä tipu suoraan kolme sarjaporrasta alaspäin?

Tippuu, mikäli tekee konkurssin ja aloittaa ns. "puhtaalta pöydältä" (pl. Jokipojat, joka mitä ilmeisimmin kiekkovaikuttajien persreikiä nuolemalla suhmuroi itsensä III-divarin sijasta Suomi-sarjaan).

SJL ilmoitti HC Vantaan hoitaneen velvoitteensa liittoa kohtaan ja hakeneen Suomi-sarjasta luopumisen jälkeen paikkaa II-divariin, joka sille myös myönnettiin ja se on nimenomaan hyvä juttu Etelä-lohkon tason nousun kannalta.

Toivottavasti tällä kaavalla jatketaan liitossa myös vastaisuudessa, jottei enää kävisi samalla tavalla kuin HCK:lle, joka koki aikamoisen vääryyden, kun sille ei myönnetty Suomi-sarjapaikkaa, vaikkei seuran Mestiksestä luopumisen taustalla ollut konkurssia yms.

Järvenpäässä pelataan tänään mielenkiintoinen harjoitusottelu Haukkojen ja Titaanien välillä. Molemmat lienee sarjan kärkijoukkueita ja ensimmäinen mittaus voimasuhteista alkaa 19.50.

Ottelu oli tosiaankin todella "mielenkiintoinen" ja se päättyi vierasvoittoon maalein 8-9 (Titaanien kotisivujen otteluraportti). Aikamoista kesälätkää on siis harrastettu puolin ja toisin.

Voisin veikata, että parin viikon päästä (9.9.) nähdään jo ihan eritason lätkää, kun joukkueet ottavat uudemman kerran erää Kotkassa.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Ottelu oli tosiaankin todella "mielenkiintoinen" ja se päättyi vierasvoittoon maalein 8-9 (Titaanien kotisivujen otteluraportti). Aikamoista kesälätkää on siis harrastettu puolin ja toisin.

Voisin veikata, että parin viikon päästä (9.9.) nähdään jo ihan eritason lätkää, kun joukkueet ottavat uudemman kerran erää Kotkassa.
Melko varmasti on seuraava matsi kovatasoisempi, tämä eilinenhän oli Haukkojen ensimmäinen harjoitusottelu. Siihen nähden meni mielestäni yllättävänkin hyvin, oletin Titaaneilla olevan selkeämmän etulyöntiaseman. Oli helppo huomata että Haukoilla loppui lähes täysin bensa kolmannessa erässä.

Tätä otteluraportissa mainittua Titaanien puolustajapulaa tasoitti hieman Haukat hyökkääjistöllään, josta puuttuivat kärkihyökkääjistä ainakin Vili Mustonen, Jonne Juntheikki ja Jaska Vilen.
Erittäin mukava yllätys oli nähdä TuusKistakin tuttu Mikko Hyvönen Haukkojen kokoonpanossa.
 

The Rock

Jäsen
II-divisioonan runkosarjan alkuun on enää vajaa kaksi viikkoa, joten päätin hieman tutkailla miten Etelä-lohkon joukkueiden harjoituskaudet ovat pelien osalta sujuneet. Kasasin pienellä sosiaalisen median ja seurojen kotisivujen tutkimisella tähän alle tuloksia harjoituspeleistä (osa varmasti puuttuu).

Se pisti erityisesti silmään, että PEPO ja HC Vantaa eivät ole pitäneet itsestään oikein minkäänlaista meteliä, joten joukkueiden harjoituspeleistä ei ole harmainta hajuakaan. Tuskin nyt kuitenkaan kumpikaan on lähdössä tappelemaan sarjapisteistä vailla minkäänlaista pelituntumaa?

15.8.
Nikkarit – Titaanit 4-6

17.8.
KJT Miehet – KJT-Haukat (A-jun.) 9-4

21.8.
Vierumäki United (A-jun.) – HC Giants 6-5
Bradfield Brewery Select Team – Viikingit 2-7

22.8.
Titaanit – H.K.H. 3-2
HCK Salamat – HC Giants 1-2 vl
Titaanit – HCK Salamat 3-1
H.K.H. – HC Giants 3-2
HCK Salamat – H.K.H. 4-11
Titaanit – HC Giants 7-1
Blackburn Hawks – Viikingit 4-2

25.8.
WOLF – KJT Miehet 3-6

27.8.
Haukat – Titaanit 8-9

29.8.
NASKI – HC Nokia 7-0
KOOVEE II – NASKI 1-2
NASKI – KJK 2-0
JPK – NASKI ?-?

30.8.
Viikingit – KJT Miehet 2-5

2.9.
KJT Miehet – Titaanit 5-3

4.9.
Kiekkoympyrät – Titaanit 1-9
Haukat – GrIFK 4-5

5.9.
GrIFK – Haukat 8-3
HC Giants – NASKI 6-9
KJT Miehet – Viikingit 4-4


Runkosarja alkaa lauantaina 19.9.2015 ja sitä ennen on vielä edessä muutamia harjoitusotteluita.

9.9.
Titaanit – Haukat
KJT Miehet – Hunters

12.9.
GrIFK – HCK Salamat
Kiekko-Ahma – HC Giants

13.9.
Viikingit – GrIFK
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Laitetaan vähän veikkausta sijoituksista.
Kristallipallo näyttää seuraavaa:

Titaanit
KJT Miehet
GrIFK
Haukat
Vantaa
Viikingit
Salamat
Naski
PEPO
HC Giants

Kärjessa voisi olla kumpi vain Titaanit tai KJT Miehet. Vaakakuppi kallistuu Titaanien puolelle koska on huomattavasti urheilullisempi joukkue. Tietenkin kokemuskin voi ajaa yrityksen edelle, mutta laitetaan nyt tässä järjestyksessä tällä kertaa. Haukat on heikentynyt viime kaudesta ja pojilla on taas ikää vuosi enemmän, joten tuon enempää ei uskalla veikata.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Haukat on heikentynyt viime kaudesta ja pojilla on taas ikää vuosi enemmän, joten tuon enempää ei uskalla veikata.
Minä uskallan veikata enemmänkin, koska en usko että Osku Tihveräisen lähtö voi vaikuttaa noin paljon sijoitukseen. Mitään muuta heikentymistä ei Haukoissa mielestäni ole tapahtunut, ellei Mikko Juutilaisen lähtöä laske sellaiseksi.

Veikkaan kärjen menevän näin:

Haukat
Titaanit
GrIFK
KJT M
Vantaa

Muita sijoituksia en edes yritä veikata. Sitä en usko enkä toivokaan, että Haukat ihan viime kauden kaltaiseen runkosarjaan pystyy. Viime kaudella taisi liian helposti voitettu runkosarja vähän kostautua pudotuspeleissä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös