Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 131 187
  • 10 753

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Erku

Tässä tilanteessa tarvitaan ratkaisuja enemmän kuin koskaan ennen ja valitettavasti esim. SAKin toiminta ei ulospäin juuri nyt näytä siltä, että he olisivat näihin talkoihin tulossa mukaan ja heitä tähän tarvitaan mukaan, haluttiin tai ei. Yksinkertaisesti saavutetuista eduista on osittain luovuttava, koska isänmaan etu tarttee sitä. Todellisuus on se, että kilpailukykyä pitää parantaa ja talous pitää saada kasvu-uralle. Tällä hetkellä se on niin tärkeä tavoite, että se tulee maksamaan meille paljon, mutta meillä on onnellinen tilanne siinä, että vaihtoehtoja ei ole. Tämä työnantaja vs. työntekijä asetelma ei sovi enää nykymaailmaan, koska valitettavasti tässä nyt on tilanne, että tämä jaettava kakku sen kuin vain kutistuu ja siitä ei enää tahdo riittää kaikille.

Meillä on joko mahdollisuus riidellä kakun palasista kunnes koko kakku on kadonnut kolmannen osapuolinen nieluun tai sitten me voimme yrittää jakaa kakkua miten parhaaksi näemme kunnes saamme taas uunin toimimaan ja kakun kasvamaan. Tällä hetkellä riidelleen vain siitä, että kuka saa jäljellä olevasta kakusta minkäkin palasen, kun todellisuudessa pitäisi miettiä, miten ihmeessä saamme uunin kuntoon ja uutta kakkua tulemaan. Suomessa riittää aikaa kyllä keskustella tästä kakun jaosta, mutta ketään ei tunnu leipominen kiinnostavan.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tällä hetkellä riidelleen vain siitä, että kuka saa jäljellä olevasta kakusta minkäkin palasen, kun todellisuudessa pitäisi miettiä, miten ihmeessä saamme uunin kuntoon ja uutta kakkua tulemaan. Suomessa riittää aikaa kyllä keskustella tästä kakun jaosta, mutta ketään ei tunnu leipominen kiinnostavan.

Heh, minusta kun tuntuu, että nimenomaan hallitus keskittyy jakamaan sitä kakkua - vähän toiseen suuntaan toki. Nämä "työmarkkinauudistukset" olisivat olleet kyllä EK:lle edullisia, mutta eivät ollenkaan esimerkiksi työttömyyden hoidon kannalta, niin kuin Lauri Holappa tässä joskus aiemminkin linkittämässäni jutussa kertoo: Sipilän yhteiskuntasopimus lisäisi työttömyyttä, mutta elinkeinoelämän pelureille se on takuuvarma jättipotti - Kolumnit - Nyt Hallituksen kiristävä finanssipolitiikka ei ole myöskään oikea lääke "kakun kasvattamiseen" taloustieteellisen tutkimuksen näkökulmasta.

No joo, tämä on tätä perinteistä kakku-retoriikkaa, johon ei kai pitäisi edes tarttua. Tartuinpa kuitenkin, mutta nyt siirryn pois tästä ketjusta jankkaamasta.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Yksinkertaisesti saavutetuista eduista on osittain luovuttava, koska isänmaan etu tarttee sitä. Todellisuus on se, että kilpailukykyä pitää parantaa ja talous pitää saada kasvu-uralle. Tällä hetkellä se on niin tärkeä tavoite, että se tulee maksamaan meille paljon, mutta meillä on onnellinen tilanne siinä, että vaihtoehtoja ei ole. Tämä työnantaja vs. työntekijä asetelma ei sovi enää nykymaailmaan, koska valitettavasti tässä nyt on tilanne, että tämä jaettava kakku sen kuin vain kutistuu ja siitä ei enää tahdo riittää kaikille.

Tämä kaikki on näkemystä, ei faktaa, vaikka sellaiseen kaapuun sitä veikeällä tavalla yrität sulloa. Monet kansantaloustieteilijät kyseenalaistavat sisäisen devalvaation mielekkyyden sekä kyseenalaistavat myös sen, että Suomen kilpailukykyongelma johtuisi duunareiden palkoista ja täten ratkeaisi palkkaa laskemalla.

Se on totta, että talous pitää saada kasvu-uralle ja siksi onkin hauskaa, että ratkaisu tähän yhtäkkiä onkin lähtökohtaisesti työllisyyttä ja kokonaiskysyntää heikentävä yhteiskuntasopimus.
 
Viimeksi muokattu:

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
PTS:ltä erittäin mielenkiintoinen artikkeli. Kiitos!

Ymmärrän tuon puolen asiasta, että työnantajat nähdään mielellään voittajina asiassa (mielestäni yhteiskuntasopimukseen Sipilän osalta ja ehdotuksessa tosin kuului muitakin keinoja kuin tämä työajan pidentäminen, vaikka mediassa puhuttiinkin pelkästään tästä). Lopulta tärkein on se yhteinen tavoite, joka hyödyttää meitä kaikkia. Todennäköisesti inhimillisen toiminnan periaatteella virheitäkin voi sattua ja voi olla, että asiat vielä huononevat ennen kuin ne paranevat, mutta tärkeintä on se, että me saadaan nyt tätä isoa laivaa kääntymään ja valitaan keinot, joilla siihen pyritään. Kaikkien tulisi sitoutua sovittuihin keinoihin, koska tärkeintä on, että hallitus pystyy tekemään päätöksiä ja pystytään menemään asioissa johonkin suuntaan. Viime hallitukselta puuttui kokonaan kyky tehdä minkäänlaisia päätöksiä, otan niitä huonojakin vastaan, jos vaan saadaan jonkinlaista kehitystä. Nyt sitä tarvitaan.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Ei Ay-liikkeen tarvitse suostua mihinkään kuin tahdoton vasalli. Ensin määritellään uusiksi, että mikä on se valta jonka päättäjät AY:lle antavat, sitten lakkoillaan hieman että tulee parempi mieli ja sen jälkeen tehdään päätökset jotka parantavat maamme talouden kilpailukykykä. Sitä säännöstä että johtajat eivät tee virheitä ei valitettavasti varmaankaan mukaan saada.

Päätöksiä maan talouden kilpailukyvyn parantamiseksi tulee tehdä, onneksi hallituksella ei ole valtaa määritellä työajan pituutta tai palkkatasoa tässä maassa. Se mihin hallituksella on mahdollisuus puuttua on kaikenlaisen yrittämistä hankaloittavan byrokratian karsiminen. Myös verotusta säätämällä voidaan saavuttaa hyviä tuloksia kuten tuossa Konecranes-kaupan yhteydessä nähtiin.

Valmet: Hyvin menee, tilauksia tulee, markkinoilla paljon liikettä | Yle Uutiset | yle.fi

Tullaan jälleen osaamiseen ja johtamiseen, toki myös laadukas tuote auttaa markkinoilla. Jyväskylässä on nauru herkässä ja suosittelen muitakin lähestymään asioita posin kautta. Kyllä täällä vielä osataan ja kelpaa ihan vietäväksi asti vaikka pahat kielet muuta väittävät.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
PTS:ltä erittäin mielenkiintoinen artikkeli. Kiitos!

Ymmärrän tuon puolen asiasta, että työnantajat nähdään mielellään voittajina asiassa (mielestäni yhteiskuntasopimukseen Sipilän osalta ja ehdotuksessa tosin kuului muitakin keinoja kuin tämä työajan pidentäminen, vaikka mediassa puhuttiinkin pelkästään tästä). Lopulta tärkein on se yhteinen tavoite, joka hyödyttää meitä kaikkia. Todennäköisesti inhimillisen toiminnan periaatteella virheitäkin voi sattua ja voi olla, että asiat vielä huononevat ennen kuin ne paranevat, mutta tärkeintä on se, että me saadaan nyt tätä isoa laivaa kääntymään ja valitaan keinot, joilla siihen pyritään.

Ole hyvä vaan. Tuo Helsingin yliopiston taloustutkija Lauri Holappa on jonkin verran ollut Ylellä esillä viime aikoina, koska hänellä on selkeästi mediassa paljon esillä olevista pankkiekonomisteista eroava kanta, mitä tulee harjoitettavaan talouspolitiikkaan. Holapan kanssa hyvin lähellä samoja linjoja on myös akateemisen taloustieteen valtavirta.

Olen myös sinällään aivan samaa mieltä tuossa lainauksessa kirjoittamastasi. Siksi mielestäni olisi löydettävä eri asiantuntijoita ja yhteiskuntapiirejä kuunnellen ratkaisuja. Niihin kuuluu minun nähdäkseni niin julkisia investointeja kuin yrittämisen kannustamiseen liittyviä keinoja (niitä puuttuvia "innovaatioita" voidaan tukea tutkimus- ja tuotekehitysmäärärahoilla, panostuksilla koulutukseen). Edellisellä sivulla näitä keinoja listasinkin. En ole vain valitettavasti luottavainen, että tämä hallitus näitä ratkaisuja löytäisi. Toivon mukaan parantavat kuitenkin edes tästä alusta.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Bebeto

Suomessa osataan, mutta perinteinen ongelmamme on se, että me emme osaa myydä sitä, mitä me osaamme. Suomessa voitasiin kopioida ja katsella vaikka naapurin (Ruotsin) toimia ja todeta, että ruotsalaiset osaavat myydä sen, mitä he osaavat. Siinä on Suomen keskeisin ongelma ja se ei todellakaan ole työvoiman vaan nimenomaan kehnon johtamisen ongelma; me emme osaa markkinoida ja myydä sitä, mitä me osaamme.

Tätä markkinointiosaamista tuskin on Suomeen ihan älyttömästi syntymässä tyhjästä ihan nyt lähivuosina, joten akuutin kriisin selvittämiseen tarvittaneen muita keinoja. Faktat ovat silti faktoja: Suomella on todella laadukkaita tuotteita ja palveluita, joita me emme syystä tai toisesta osaa markkinoida ja viedä muualle.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuohon voisi jatkumona heittää vielä: "Enemmän työssä käyviä, jäsenmaksua maksavia jäseniä." Onko PAMilla jäseniä, jotka eivät ole töissä ja maksavatko he jäsenmaksua vai ei?

Kyllä ansiosidonnaisesta maksetaan ihan normaalisti liiton jäsenmaksut.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kyllä ansiosidonnaisesta maksetaan ihan normaalisti liiton jäsenmaksut.

Joissain liitoissa maksetaan sama prosentti, joissain prosenttipohjaisissa maksut maksetaan vain ansiotyöstä ja kiinteämaksuisilla liitoilla useimmiten on jokin alennettu työttömän jäsenen jäsenmaksu. Universaalisti ei voi sanoa, että ansiopäivärahasta maksuja maksetaan, vaan riippuu liitosta.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joissain liitoissa maksetaan sama prosentti, joissain prosenttipohjaisissa maksut maksetaan vain ansiotyöstä ja kiinteämaksuisilla liitoilla useimmiten on jokin alennettu työttömän jäsenen jäsenmaksu. Universaalisti ei voi sanoa, että ansiopäivärahasta maksuja maksetaan, vaan riippuu liitosta.

Ok. AKT:ssa ollessani sain joku vuosi sitten ansiosidonnaista lyhyen aikaa, ja silloin maksettiin siitä ihan normaalisti jäsenmaksut. Ajattelin siitä että näin se on joka liitossa. No, paska liitto AKT onkin niin monin eri tavoin, ja onneksi en enää siihen kuulu.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Bebeto

Suomessa osataan, mutta perinteinen ongelmamme on se, että me emme osaa myydä sitä, mitä me osaamme. Suomessa voitasiin kopioida ja katsella vaikka naapurin (Ruotsin) toimia ja todeta, että ruotsalaiset osaavat myydä sen, mitä he osaavat. Siinä on Suomen keskeisin ongelma ja se ei todellakaan ole työvoiman vaan nimenomaan kehnon johtamisen ongelma; me emme osaa markkinoida ja myydä sitä, mitä me osaamme.

Tätä markkinointiosaamista tuskin on Suomeen ihan älyttömästi syntymässä tyhjästä ihan nyt lähivuosina, joten akuutin kriisin selvittämiseen tarvittaneen muita keinoja. Faktat ovat silti faktoja: Suomella on todella laadukkaita tuotteita ja palveluita, joita me emme syystä tai toisesta osaa markkinoida ja viedä muualle.

Peterra, on varmasti totta että myynti ja markkinointi ei ole meidän vahvimpia puoliamme. Suomalainen on hieman epäsosiaalinen ja syrjäänvetäytyvä, omassa kammiossaan työskentelevä puurtaja. Se mikä minua tässä ajassa jurppii on negatiivisuus, oli sitten kyse taloudesta tai pakolaisista. Varsinkin iltapulut kaivavat kaikki paskat esiin koska se myy, olemmehan perimmältään pessimistejä. Suomessa on menestyviä vientiyrityksiä joilla vienti vetää tälläkin hetkellä: Meyer Turku, Valmet Rautpohjan tehdas, Agco Power Siurossa, Uudenkaupungin autotehdas ja monia muita.

Hallituksen suusta olemme saaneet kuulla että Suomen kilpailukyky on rapautunut. Vitut se mihinkään ole rapautunut, nyt vain pitäisi paikata Nokian kokoinen aukko viennissämme. Teollisen työtunnin hinta on halvempi kuin Saksassa ja Ruotsissa. Sitten sanotaan että työmme tuottavuus ei ole niin hyvä kuin em. maissa. Miten työn tuottavuutta mitataan, mitkä tekijät vaikuttavat työn tuottavuuteen? Niitä on lukemattomia mutta kukaan ei ole kovin vakuuttavasti pystynyt esittämään mitään kaiken kattavaa laskukaavaa. Jokainen vientiyritys on erilainen, ei ole mitään laskukaavaa työn tuottavuudelle vaan ongelmat tulisi ratkaista yrityskohtaisesti.

Vastakkainasettelua harrastaa paitsi ay-liike niin myös maan hallitus ja tuolla vastakkainasettelulla ei ole koskaan saavutettu mitään hyvää. Näin pieni kansakunta voi pärjätä ainoastaan yhteistyön jääkiekolla eli yhteen hiileen puhaltamisella. Tämä aika kaikkine talous- ja pakolaisongelmineen vaan tuppaa ruokkimaan negatiivisuutta ja vastakkainasettelua mikä on kovin valitettavaa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Isoja odotuksia tätä hallitusta kohtaan ei minulla ollut, mutta on tämä hallitus nekin onnistunut alittamaan. Pistää suoraan sanoen vihaksi, että samaan aikaan kun hallitus leikkaa Suomen ainoalta kansainvälisesti kilpailukykyiseltä yliopistolta rahoitusta sadalla miljoonalla, se suuntaa "kärkihankkeenaan" sata miljoonaa navettojen rakentamiseen ja viljelijöiden aloitustukeen. Sen lisäksi isketään vielä 50 miltsiä puukaupan jatkuvuuden varmistamiseksi eli suomeksi sanottuna tulonsiirtoa metsänomistajille.

Kovin taantumuksellinen kuva tällaisesta poliittisesta linjasta väkisinkin muodostuu.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Isoja odotuksia tätä hallitusta kohtaan ei minulla ollut, mutta on tämä hallitus nekin onnistunut alittamaan.
Alittanut myös omat odotukset, vaikka eihän näille pitäisi edes mitään sellaisia asettaa. Ei näissä kolmessa isossa puolueessa (Kokoomus, Keskusta, SDP) tunnu olevan mitään eroja. Onneksi "työväen"puolue on jo tippunut kauas kärjestä.

Soini on ollut vielä pieni pettymys. Niinistölle taas propsit, parempaa puolustusministeriä saa etsiä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ihme pelleilyä esiintynyt joo kärkihankkeissa. Esille nostettujen lisäksi pistää silmään koulutus. Tälle 300 miljoonaa kärkihanke- rahaa, mutta toisaalta samasta leikattiin just 600 miljoonaa(tai siis ilmoitettiin, että leikataan). Mikä logiikka? Tosin tuota koulutusta kärkihankkeena ei ole enempää avattu, ja ilmeisesti kai rahat ovat sitten menossa muualle kuin mistä leikataan, mutta ristiriitaista viestiä tuo silti antaa.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Kohta nähdään millainen myrsky tämänpäiväisistä kärkihankkeista nousee oppositiosta ja ennenkaikkea AY-liikkeestä. Varsinkin kärkihanke 3 synnyttää varmaan jonkinlaisen myrskyn:

Paikallista sopimista edistetään ja työllistämisen esteitä puretaan

Hankkeella kannustetaan työelämän osapuolia luomaan paikallisen sopimisen toimintatapoja työpaikoille. Selvitysmies laatii ehdotuksen paikallisen sopimisen kehittämisestä 15.10.2015 mennessä. Paikallista sopimista koskevien ehdotusten valmistelu ja voimaan saattaminen tapahtuu vuoden 2016 aikana. Työaikalain ja vuosilomalain kokonaisuudistus alkaa vuoden 2015 lopulla jatkuen vuoteen 2018.


Kilpailukykyä kohentamalla ja työelämää kehittämällä lisää työllisyyttä - Artikkeli - Valtioneuvosto
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Kohta nähdään millainen myrsky tämänpäiväisistä kärkihankkeista nousee oppositiosta ja ennenkaikkea AY-liikkeestä. Varsinkin kärkihanke 3 synnyttää varmaan jonkinlaisen myrskyn:

Eihän tuo ainakaan noin yleisellä otsikkotasolla minkäänlaista myrskyä nosta. On tuollaisia tekstejä kirjoiteltu työmarkkinasopimuspöydissäkin. Sitten voi olla odotettavissa myrskyjä jos aikanaan konkreettiset ehdotukset esim. vähentävät työehtosopimusten yleissitovuutta.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kun äsken katsoin A-studiota, missä Harakka vei 100-0 Vartiaista niin minulle tuli mieleen, että Harakassa olisi mies nostamaan SDP:n kannatus nousuun. Tosin hän taitaa olla liian älykäs puolueen ay-jäärille, jotka halunnevat Lindtmanin puheenjohtajaksi. Toisaalta puolueen naisten enemmistö saattaisi hyvinkin tukea Harakkaa puheenjohtajaksi.

Hehe. Harakka räksytti, Vartiainen keskittyi faktoihin, jos Harakan arvioit voittajaksi niin se kertoo enemmän sinusta kuin keskustelusta.

Ja jos Harakasta kaavaillaan SDP:n pelastajaa niin liukkaalla katolla ollaan (pun intended). Jos Soini on populisti niin Harakka on populisti potenssiin kaksi.

Tästä on käyty jo keskustelu: nykyinen lainsäädäntö ei ehkä muovaudu malliin, jossa työantaja maksaa liiton jäsenmaksun.

Mutta näinhän juuri tapahtuu jo nyt vai mitä?

Minkälaisia kuluja tästä liittoon kuulumattomuudesta työntekijälle koituu?

Ei yhtään mitään eikä ko. henkilöt ole yhtä lakkoherkkiä jonka takia heille pitäisikin maksaa enemmän.

Jos ei kuulu enää liittoon, niin mitä kuluja B:lle tulee?

Pelkkä kassamaksu. Pointtisi oli...?

Omakohtaista kokemusta? Jos on, niin anna jonkun toisen hoitaa kyseiset tilanteet jatkossa.

On. Miten se auttaa jos joku toinen yrittää ratkaista saman tilanteen? Ehdotuksia?

Näiden henkilöiden vetämästä työttömyyskassasta saa työntekijä etujensa mukaista neuvontaa kun työnantajan kanssa on mennyt sukset ristiin? YTK:n hallitus on lähinnä liikejohtoa - Kotimaa - Helsingin Sanomat
http://www.hs.fi/kotimaa/a1402318786471

Kyllä.

Vajavainen järjenjuoksuni tohtii tätä vahvasti epäillä.

Vajavainen vai asenteellinen?


Mitä tästä sitten kohkaamaan, jos tämä malli poistuu jossain vaiheessa. Ottaa rennosti ja odottelee.

Tämähän se pointti onkin. Ei pitäisi odotella yhtään vaan muuttaa järjestelmä asap.

Minä en sille mitään voi, jos esimies tai työnantaja eivät ole tilanteen tasalla eivätkä osaa työtään. Itse sain sääntöjä rikkoneen alaisen irtisanottua kohtuu helposti.

Voitko kuvailla yleisesti miten tilanne meni?

Sitten on näitä motivaatio-ongelmaisia, mutta niiden kanssa auttaa todella usein puhe. Vähän kyselee mikä mättää ja näin. Kyllä ne askelmerkit sieltä sitten löytyvät ja homma jatkuu uudella innolla.

Mutta mitäs jos ei auta?

Riippuu keneltä kysyy. Ei se minun mielestäni turha ole. Saan turvaa työelämään. Paljon turhempaankin täällä verovaroja hukataan.

Mitäs jos koko järjestelmä korvattaisiin yleisellä kassalla johon kuuluu lakiturva, ts. kaikki tietyt kriteerit täyttävät kuuluisivat julkisen ansiosidonnaisen ja lakiavun piiriin ilman että tarvitsee kuulua mihinkään? Vain 5% nykyisestä ansiosidonnaisesta kustannetaan kassamaksuilla, eikö olisi reilua erottaa kassat ja liitot kokonaan siten että kassan edut saavat kaikki ja liittoon saa omilla rahoilla liittyä jos haluaa ilman subventaatiota?

Samaan rytäkkään yrittäjien jäsenmaksun verovähennysoikeus pois.

Käy eikä kukaan vastusta tätä.

Edustusmenojen vähennysoikeus pois.

Periaatteessa ok mutta vaikutus työllisyyteen esim. Lapissa aika suuri.

Korkomenojen vähennysoikeus pois.

Mitä tarkoitat tällä?


Lupamaksujen (mm. YLE-vero) vähennysoikeus pois.

Käy eikä kukaan vastusta tätä. Toki YLEn budjettia pitäisi leikata puoleen mutta se on eri keskustelun aihe.


Mainoslahjojen vähennysoikeus pois. Neuvottelumenojen vähennysoikeus pois. Oikeudenkäyntikulujen vähennysoikeus pois. Pienhankintojen vähennysoikeus pois. Tutkimusmenojen vähennysoikeus pois.

Täh? Kerro nyt yksityiskohtaisesti mitä tarkoitat?

Aivan kuten ilman liiton jäsenyyttä voi tehdä töitä.

Eli kyse onkin vain siitä että "nomutku meille kun noillakin"?

EK:n kysely: Valtaosa valmis työpaikkakohtaisiin joustoihin | Yle Uutiset | yle.fi En tiedä missä kuplassa EK:n pamput tai maan hallitus elävät mutta omalla työpaikallani tämä on ollut arkea jo yli kymmenen vuotta. Ja työskentelen PK-yrityksessä joka työllistää alle 20 henkilöä. Uskoisin asiaintilan olevan sama suurimmassa osassa PK-yrityksiä eli töitä tehdään paikallisesti sopien ja pitkää päivää silloin kun ruuhkahuippu on ja lomaillaan sitten kun on hiljaisempaa.

No miksei tätä voi sitten kirjata lakiin TESsien sijaan?

Ja minä muistuttaisin kaikkia EK:n jäseniä että ilman työntekijöitä teillä ei olisi yrityksiä.

Ja minä muistuttaisin että ilman yrityksiä 90% ihmisistä istuisi savimajoissa/kallioluolissa ilman palkkaa ja hyvintivointiyhteiskunnan etuja. Yritykset voivat muuttaa helposti muualle, työntekijöiden kohdalla ei ehkä niin helppoa.

Yritykselle myönnetty verovähennysoikeus on yritykselle myönnetty taloudellinen tuki, joka kustannetaan verovaroista.

Väärin. Verovähennysoikeus on lähtökohtaisesti valtiovallan myöntämä helpotus yritykseltä riistettyyn rahamäärään, ei mikään tuki. Sitä ei kustanneta verovaroista, sillä vain vähennetään sitä määrää mitä yritykseltä otetaan pois.

En nyt itse ole mikään kova lakkojen kannattaja, mutta ovathan hallituksen toimet niin yksipuolisia, että en yhtään ihmettele, miksi tätäkin korttia vilautetaan. Hyvä kirjoitus viikonlopun Aamulehdessä Kari Huovialalta. Samaa olen tällä palstalla itse toistanut: Suomella ei ole työn hinnasta (varsinkaan työntekijöiden palkoista) johtuvaa kilpailukykyongelmaa vaan kyllä esim. Nokian romahtaminen johtui yritysjohdon osaamattomuudesta uudistaa toimintaa (=päästä mukaan älypuhelinmarkkinoille). Haaparantaakin oli kirjoitukseensa lainannut.

Sama osaamaton johto joka nosti Nokian maailman huipulle ja toi Suomeen kymmeniä mijardeja verotuottoja onkin sitten yht'äkkiä osaamaton porukka?

Ottaisin tämän argumentin vakavasti jos tietäisin yhdenkin oikeasti menestyneen vasemmistolaisen/sos.dem. yrittäjän. Aika vitun hiljaista.

Heh, minusta kun tuntuu, että nimenomaan hallitus keskittyy jakamaan sitä kakkua - vähän toiseen suuntaan toki. Nämä "työmarkkinauudistukset" olisivat olleet kyllä EK:lle edullisia, mutta eivät ollenkaan esimerkiksi työttömyyden hoidon kannalta, niin kuin Lauri Holappa tässä joskus aiemminkin linkittämässäni jutussa kertoo: Sipilän yhteiskuntasopimus lisäisi työttömyyttä, mutta elinkeinoelämän pelureille se on takuuvarma jättipotti - Kolumnit - Nyt Hallituksen kiristävä finanssipolitiikka ei ole myöskään oikea lääke "kakun kasvattamiseen" taloustieteellisen tutkimuksen näkökulmasta.

Ihan tiedoksi Lauri Holapasta, hän on SDP:n aktiivi ja kaukana ei-poliittisesta talouden asiantuntijasta. Hänen ja kumppaninsa Ahokkaan manifestit on ammuttu todella usein alas. Aika paljon samanlainen tapaus kuin Heikki Patomäki joka on jo yleisen naureskelun aihe ekonomien piirissä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
22 lainausta yhdessä viestissä. Vau!
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Aika paljon samanlainen tapaus kuin Heikki Patomäki joka on jo yleisen naureskelun aihe ekonomien piirissä.
Minua ihmetyttää koko Patomäki. Yhtä kujalla niin talousasioissa kuin maailmanpolitiikassa, jonka professori hän on. Patomäki on sitä mieltä, että suomalaispoliitikkojen valtiovierailut Yhdysvalloissa ovat uussuomettuneisuutta.

Ai niin, Patomäki 2/2015: "Venäjä on muuttunut Putinin kaudella yhä autoritaarisemmaksi, mutta periaatteessa siellä vallitsee liberaali demokratia."
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Minua ihmetyttää koko Patomäki. Yhtä kujalla niin talousasioissa kuin maailmanpolitiikassa, jonka professori hän on. Patomäki on sitä mieltä, että suomalaispoliitikkojen valtiovierailut Yhdysvalloissa ovat uussuomettuneisuutta.

Patomäki eroaa oikeista tutkijoista siinä että hänelle vasemmistoideologia on tärkeintä ja hän hakee oman ideologiansa tueksi sopivat näkemykset.

Ja näitä maailmanpolitiikan tutkijoita/proffia on yliopistot täynnä, ei ole sattumaa mistä tiedekunnista ne löytyvät, vaikuttaa siltä että maailmanpolitiikka on koodisana vasemmistolaiselle poliittiselle hapatukselle
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mielenkiintoista kuulla, koskeeko hallituksen tervehdyttämistoimet vaikka alla olevaa syöppöä.

Tämä on Suomi: Arvaat varmaan, minkä kaupan sähkölaskua sinäkin maksat? - Uutiset -Talouselämä

Jos tulkitsee sähkön myyntihinnaksi nyt Suomen tukkusähkön aluehinnan, joka on oli tammi-elokuussa 29,07 euroa megawattitunnilta. Tämän päälle Tuuliwatti toki saa noin 75 euroa megawattitunnilta veronmaksajien pussista. Tuuliwatti teki viime vuonna 39,3 miljoonan euron liikevaihdolla 26,2 miljoonaa euroa liikevoittoa - 66,6 prosenttia liikevaihdosta. Vastaavaan liikevoittotasoon eivät viime vuonna pystyneet edes Raha-automaattiyhdistys (60%) tai Veikkaus (27%). Yhteisöveroja Tuuliwatti ei käytännössä viime vuodesta maksanut, koska liiketulos on tilinpäätöksessä piilotettu poistoihin. Suunnitelman mukaisia poistoja yhtiö teki 6,2 miljoonaa euroa, joka on tavanomaista. Ei niin tavanomaista on tilinpäätössiirtona tehty 22,5 miljoonan euron lisäpoisto, joka käytännössä nollaa Tuuliwatin tilikauden voiton.

Tuuliwatti tuotti viime vuonna sähköä karkeasti 375 000 megawattituntia. Yhtiön 39,3 miljoonan euron liikevaihdosta verorahat toivat lähes 26 miljoonaa euroa ja vapailta markkinoilta se sai kerättyä 13,5 miljoonaa euroa. Ja yllättäen yhtiön liikevoitto on lähes sama kuin veronmaksajien maksama tukisumma. Tuuliwatin tuulivoimalat näyttäisivätkin pärjäävän jo nyt lähes omillaan ilman mitään suurempia tukia

Toki hallitus teki viime viikolla päätöksiä tuulivoimatukien hillitsemisestä. Mutta käykö kuitenkin lopulta niin, että sama tuki jatkuu tavalla jos toisella seuraavat 10 vuotta?
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Hallitus julkistaa iltapäivällä yhteiskuntasopimuksen korvaavat toimet. Luvassa siis armotonta ränkytystä mediassa ja somessa.

Suora lähetys ainakin HStvstä klo 15 alkaen. Myös esim. maikkari näyttää tiedotustilaisuuden.
 
Viimeksi muokattu:
Hallitus julkistaa iltapäivällä yhteiskuntasopimuksen korvaavat toimet. Luvassa siis armotonta ränkytystä mediassa ja somessa.

Suora lähetys ainakin HStvstä klo 15 alkaen. Myös esim. maikkari näyttää tiedotustilaisuuden.
Toivottavasti tulee kertaheitolla kunnon löylyt koko työmarkkinoiden kiukaalle - on sitten median ja urpojen räksytykset samassa aallossa. Eiköhän Ylekin tuon Areenassa ulos tuuppaa.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Poimintoja:

- Irtisanottaville noin kuukausipalkan suuruinen muutosturvakorvaus
- Eka sairaslomapäivä työntekijän vastuulla. Päivät 2-8 20% työntekjiän ja 80% työnantajan vastuulla
- ylityökorvaukset puolitetaan
- sunnuntaikorvaus 100 -> 75%
- Vuosilomat 38 -> 30 päivää. Koskee lähinnä julkista sektoria
- Yksityisten työnantajien sosiaaliturvamaksujen alentaminen 1,7 prosentilla
 
Poimintoja:

- Irtisanottaville noin kuukausipalkan suuruinen muutosturvakorvaus
- Eka sairaslomapäivä työntekijän vastuulla. Päivät 2-8 20% työntekjiän ja 80% työnantajan vastuulla
- ylityökorvaukset puolitetaan
- sunnuntaikorvaus 100 -> 75%
- Vuosilomat 38 -> 30 päivää. Koskee lähinnä julkista sektoria
- Yksityisten työnantajien sosiaaliturvamaksujen alentaminen 1,7 prosentilla
Ja lisäksi helatorstai sekä loppiainen palkattomiksi vapaiksi. Korvataan sitten paikallisen sopimisen mukaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös