Perussuomalaiset

  • 5 250 148
  • 42 118

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Soinin täytyy miettiä tarkoin mitä sanoo. Jos hän olisi tyrmännyt Halla-ahon ehdotuksen, Perussuomalaisten maahanmuuttokriittinen siipi olisi nostanut metelin .
Kyllä on ulkoministerin linja muuttunut Tuomiojan ajoista, kun nykyinen näkyy parhaansa mukaan mielistelevän ulkoministerin arvovallallaan puolueensa ulkomaalaisvihamielisiä piirejä. Koskahan Soini muuten aloittaa lupaamansa Immosen harjaamisen? Vai kuuluuko tuokin lupaus samaan kategoriaan kuin persujen vaalilupaukset, joiden mukaan köyhimmiltä ei vain voi leikata mitään ja persut eivät Kreikalle rahaa anna.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Soinin täytyy miettiä tarkoin mitä sanoo. Jos hän olisi tyrmännyt Halla-ahon ehdotuksen, Perussuomalaisten maahanmuuttokriittinen siipi olisi nostanut metelin, jos taas olisi kannattanut, oppositio ja osa hallituspuolueiden väestäkin olisi saanut helpon lyömäaseen persuja vastaan. Nyt sitten Soini vetääkin arpovaa linjaa.

Tätä tää politiikka osaa olla.

No voi helvetti sentään. Onhan nyt ihan ennennäkemätöntä, että Suomen ulkopoliittista linjaa on määrittelemässä yhden puolueen sisäiset linjaerimielisyydet. Timo Soini on itse korostanut, että pienen kansakunnan pitää olla ulkopolitiikan suhteen yksiääninen. Uskon, toivon ja oletan, että Juha Sipilä tai Sauli Niinistö eivät jaa Soinin linjaa siitä, että ihmisten yhdenvertaisuuden ja uskonnonvapauden kunnioittamisesta saatetaan luopua.

Jos Suomi olisi aidosti uskonnonvapautta kunnioittava sivistysvaltio, niin Soini ei voisi jatkaa ulkoministerinä tuollaisen länsimaisia arvoja polkevan möläytyksen jälkeen.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos Suomi olisi aidosti uskonnonvapautta kunnioittava sivistysvaltio, niin Soini ei voisi jatkaa ulkoministerinä tuollaisen länsimaisia arvoja polkevan möläytyksen jälkeen.
Kenen uskonnonvapautta on loukattu?
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Voit jatkaa trollaamistasi omassa kolossasi ja minun osaltani tämä trollin ruokkiminen oli tässä.
Katsotaan, kestääkö selkäranka. Minun mielestäni tämä vatvominen olisi voitu lopettaa jo aikoja sitten.
Joopa joo. Terveisiä päiväkotiin...
Snap crackle pop. Kauanhan siinä menikin, ennen kuin selkärankasi katkesi. Tyypillistä persua puhua toista ja tehdä toista. Todistat ties kuinka monennen kerran itsesi trolliksi ja kaikki todeksi, mitä olen sanonut persujen ja persumielisten luotettavuudesta. Terkut päiväkodista pehmustettuun huoneeseen. Vieläkö takissa on hihansuut, vai onko hihat ommeltu umpeen? Mies osaa laittaa pelin poikki ja minä lopetan tähän, sinä voit masturboida puolilöysällä verbaliikalla ihan keskenäsi jatkossa, kun et kuitenkaan osaa lopettaa. Boom! Väittely loppu, minä voitin.

REFUGEES WELCOME! BRING YOUR FAMILIES!
 
Viimeksi muokattu:

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Timo Soini kirjoitteli vaihteeksi blogissaan asiaa. Toteaa aivan oikein, että Persut ovat vuosia vaatineet maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan haltuunottoa ennen kuin on liian myöhäistä. Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että pakolaisten kohdalla alkaa olemaan liian myöhäistä, kun EU- maat joutuvat rikkomaan EU-sääntöjä vastaan. Olisi pitänyt toimia vielä kun aikaa oli, ja nyt on viimeinen hetki. Lisäksi hän toteaa aivan oikein Persujen olleen jo vuosia oikeassa EUn kriisimaiden tukipolitiikan suhteen. Kreikan kanssa on käynyt juuri kuten puolue on vuosia kertonut tapahtuvan. Noissa kohdin Timo osuu kyllä oikeaan, mutta saapa nähdä saako tämä blogikirjoitus samanlaista mediahuomiota kuin negatiivissävytteisimpi uutisointi - epäilen. Olettaisi kuitenkin kannatuksen kääntyvän taas pikkuhiljaa kasvuun, kun totuus laajemmin muistetaan.

Hyväst ulostulosta huolimatta on kuitenkin paikallaan kritisoida sitä, että puolueen puheenjohtajalta kesti näin kauan tulla rivien eteen toteamaan ilkeämielisten leimaamisyritysten epäonnistuneen. Kovakaan prässi ei tietenkään voi melkoisesta pahasta tahdosta huolimatta yhdistää puoluetta rasismiin. Tätä viestiä hän olisi saanut toistaa hivenen tiheämmin, jotta Putkonen ja kumppanit eivät olisi ryhtyneet hoitamaan viestintää tunnetuon seurauksin. Onko ulkoministerin tehtävien hoitaminen niin kiireistä, että puolue jää hunningolle? Asian järjestämistä varmaan joutuvat puolueen esikunnat pohtimaan.
 

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että pakolaisten kohdalla alkaa olemaan liian myöhäistä, kun EU- maat joutuvat rikkomaan EU-sääntöjä vastaan. Olisi pitänyt toimia vielä kun aikaa oli, ja nyt on viimeinen hetki.
Taitaa toi sääntöjen rikkominen koskea Kreikan tukia, eikä pakolaisten tilannetta. Vai onko EU sitten rikkonut jotain omaa sääntöään pakolaisten kohdalla?
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Taitaa toi sääntöjen rikkominen koskea Kreikan tukia, eikä pakolaisten tilannetta. Vai onko EU sitten rikkonut jotain omaa sääntöään pakolaisten kohdalla?
Dublin säännöstä taidetaan rikkoa säännönmukaisesti.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
On jotenkin surkuhupaista Soinin suurien puheiden jälkeen, että nykyhallituksen aikana tullaan tukemaan Kreikkaa enemmän kuin koskaan, ottamaan Suomeen pakolaisia enemmän kuin koskaan ja kurjistamaan köyhien asemaa enemmän kuin koskaan hyvinvointivaltion olemassaolon aikana. Jokainen voi vaan mielessään kuvitella, miten paljon Soini haukkuisi ja pilkkaisi noin toimivaa hallitusta, jos persut olisivat oppositiossa.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Mikäs muuten tämä persujen jo vuosia tarjoama lääke oli tähän pakolaistulvaan? Assadin syrjäyttäminen vai ISISin tuhoaminen? Jos nämä niin lupaan äänestää persuja seuraavissa vaaleissa. Kreikan osalta Soini on ollut oikeassa, sen sijaan muut kriisimaat ovat ainakin toistaiseksi ihan ok hollilla.

Itse toivoin että persut hallituksessa olisi saanut tuon Kreikka kolmosen kaadettua, mutta siihen ei paukut riittäneet EU-tasolla. Mutta yritykselle peukku.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Yllätyslukema Tilastokeskuksesta: Suomen bruttokansantuote kasvoi kevätkesällä | Yle Uutiset | yle.fi

Eli ei siinä @penaz kauan mennyt, kun Persut sai puskettua viennin ja bruttokansantuotteen kasvun tielle. Talous kasvaa ja te vasurit saitte Kreikan kultamunalle rahnaa ja muiden suvaitsevaisten kanssa saatte nyt monikulttuurista rikkautta. Luulisi kelpaavan.

Noooh, BKT:n kasvu tuli käytännössä siitä että tuonti (suurelta osin öljyn hinnan laskun takia) väheni selvästi (BKT:n yksi komponentti on nettovienti eli viennin ja tuonnin erotus), eli käytännössä kyseessä oli ns, tilastollinen plussa (joskin viennin kasvua ei pidä väheksyä), varsinaisesti talouden toimeliaisuus ei kasvanut. Viennin kasvaminen ja vaihtotaseen nouseminen on ehdotonta plussaa mutta kivinen tie on vielä edessä.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Noooh, BKT:n kasvu tuli käytännössä siitä että tuonti (suurelta osin öljyn hinnan laskun takia) väheni selvästi (BKT:n yksi komponentti on nettovienti eli viennin ja tuonnin erotus), eli käytännössä kyseessä oli ns, tilastollinen plussa (joskin viennin kasvua ei pidä väheksyä), varsinaisesti talouden toimeliaisuus ei kasvanut. Viennin kasvaminen ja vaihtotaseen nouseminen on ehdotonta plussaa mutta kivinen tie on vielä edessä.
Niin ja tuona ajanjaksonahan oli kesäkuuta lukuunottamatta vielä Stubbin hallitus Suomea johtamassa. En kylläkään usko sillä olleen noihin lukuihin mitään merkitystä suuntaan tai toiseen.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Niin ja tuona ajanjaksonahan oli kesäkuuta lukuunottamatta vielä Stubbin hallitus Suomea johtamassa. En kylläkään usko sillä olleen noihin lukuihin mitään merkitystä suuntaan tai toiseen.

Eri hallitusten vaikutus vientiin muutaman kuukauden sisällä on älyllisesti täysin epärehellistä. Jos joku haluaa tietää Antti "vienti pitää saada vetämään" Rinteen ajanjakson statsit niin vienti putosi kesäkuusta 2014 toukokuuhun 2015.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Eri hallitusten vaikutus vientiin muutaman kuukauden sisällä on älyllisesti täysin epärehellistä. Jos joku haluaa tietää Antti "vienti pitää saada vetämään" Rinteen ajanjakson statsit niin vienti putosi kesäkuusta 2014 toukokuuhun 2015.

No juu, tuossa oli tarkoituskin vastata tuohon penailupropagandaan yhtä unisella statementilla.
 

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Eri hallitusten vaikutus vientiin muutaman kuukauden sisällä on älyllisesti täysin epärehellistä. Jos joku haluaa tietää Antti "vienti pitää saada vetämään" Rinteen ajanjakson statsit niin vienti putosi kesäkuusta 2014 toukokuuhun 2015.

Eiköhän tuo ole historian ja tilastojen valossa aivan selvä, että hallituksella on varsin mitätön rooli näissä statseissa.

Jos on maailmalla korkeasuhdanne, supersykli, niin jopa demari valtiovarainministerinä kääntää valtion talouden plussalle (Heinäluoma).

Kun sykli taittuu, niin edes etevin kokoomuslainen (Katainen) ei voi estää velkaantumista.

Lähde: jatkoaika
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Eiköhän tuo ole historian ja tilastojen valossa aivan selvä, että hallituksella on varsin mitätön rooli näissä statseissa.

Jos on maailmalla korkeasuhdanne, supersykli, niin jopa demari valtiovarainministerinä kääntää valtion talouden plussalle (Heinäluoma).

Kun sykli taittuu, niin edes etevin kokoomuslainen (Katainen) ei voi estää velkaantumista.

Lähde: jatkoaika

Hallituksella on jonkulainen merkitys vientiin mutta kaikki tehdyt päätökset vaikuttavat vasta pidemmällä aikavälillä.

Ja ihan tiedoksi, valtiontalous oli jo plussalla ennen Heinäluomaa, jos nyt faktoilla on mitään merkitystä sinulle.
 

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Ja ihan tiedoksi, valtiontalous oli jo plussalla ennen Heinäluomaa, jos nyt faktoilla on mitään merkitystä sinulle.

Ihan totta, hyvä huomio. 1990-luvun laman jälkeen valtiontalous kääntyi Viinasen ja Niinistön valtionvarainministerikaudella (Pääministerinä demari) ja pysyi plussalla Kalliomäen/Heinäluoman vuodet, kääntyäkseen velkaantumiseksi Kataisen kaudella, vuoden 2008 aikana. Faktat siis tuossa.

En epäile, ettetkö kuitenkin pysty noista faktoista rakentamaan omaa faktaasi siitä, että kokoomus on parempi talouspuolue kuin demarit. Tilastoista riippumatta.

Minun väitteeni on vain se, että hallitusta enemmän Suomen kansantalouteen vaikuttaa se, millainen on kansainvälinen suhdanne. Jos on korkeasuhdanne, ministerinä pärjää hyvin demarikin - jos on taantuma, edes kokoomus ei meitä pelasta. Mahdollinen ylivertainen talousosaaminen on aivan mahdoton osoittaa, paitsi fanilasien läpi.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ihan totta, hyvä huomio. 1990-luvun laman jälkeen valtiontalous kääntyi Viinasen ja Niinistön valtionvarainministerikaudella (Pääministerinä demari) ja pysyi plussalla Kalliomäen/Heinäluoman vuodet, kääntyäkseen velkaantumiseksi Kataisen kaudella, vuoden 2008 aikana. Faktat siis tuossa.

Korjataan nyt taas kerran, valtiontalous oli plussalla vielä 2008, miinukselle mentiin vasta 2009. Tässä siis taas faktoja.

En epäile, ettetkö kuitenkin pysty noista faktoista rakentamaan omaa faktaasi siitä, että kokoomus on parempi talouspuolue kuin demarit. Tilastoista riippumatta.

En epäile yhtään ettetkö pysty muodostamaan mielipidettäsi eri puolueiden kyvystä hoitaa valtiontaloutta puhtaasti tilastojen pohjalta.

Toki jos tilastoja katsotaan niin Kataisen kauden lopussa 2011 valtiontalouden alijäämä oli selvästi pienempi kuin Urpilaisen ja Rinteen kauden aikana/jälkeen. Mutta tämä tilasto ei tainnut kuulua tarkastelujaksoosi.

Minun väitteeni on vain se, että hallitusta enemmän Suomen kansantalouteen vaikuttaa se, millainen on kansainvälinen suhdanne. Jos on korkeasuhdanne, ministerinä pärjää hyvin demarikin - jos on taantuma, edes kokoomus ei meitä pelasta. Mahdollinen ylivertainen talousosaaminen on aivan mahdoton osoittaa, paitsi fanilasien läpi.

Tästä ollaan lähes täysin samaa mieltä, suhdanteet ratkaisevat ison kuvan.

Tietysti jos katsoo asiaa demarien ajaman Keynesiläisen talouspolitiikan periaatteiden mukaan, demari VM toteutti asiaa 2003-2007 todella surkeasti, itseasiassa kaikkia Keynesiläisyyden periaatteita vastaan.
 

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Korjataan nyt taas kerran, valtiontalous oli plussalla vielä 2008, miinukselle mentiin vasta 2009. Tässä siis taas faktoja.

En epäile yhtään ettetkö pysty muodostamaan mielipidettäsi eri puolueiden kyvystä hoitaa valtiontaloutta puhtaasti tilastojen pohjalta.

Toki jos tilastoja katsotaan niin Kataisen kauden lopussa 2011 valtiontalouden alijäämä oli selvästi pienempi kuin Urpilaisen ja Rinteen kauden aikana/jälkeen. Mutta tämä tilasto ei tainnut kuulua tarkastelujaksoosi.

Tästä ollaan lähes täysin samaa mieltä, suhdanteet ratkaisevat ison kuvan.

My mistake, katsoin rivin väärin, kun tarkistin tilastokeskuksen sivuilta, että miten ne tarkat vuodet menivätkään. Pieni näyttö kännykässä.

Rinteen ja Urpilaisen kaudella maailmantalous edelleen lamassa, joten velkaantuminen vaan jatkui. Ei saanut kokoomuspääministerit hallitusta toimimaan, vai miten se meni.

Täytynee vielä odottaa seuraavat neljä vuotta tilastoja ja katsoa onnistuuko Stubb lyömään Rinteen ja Urpilaisen ennätykset. Hyvältä näyttää ainakin ennakkoarvioiden perusteella...
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Rinteen ja Urpilaisen kaudella maailmantalous edelleen lamassa, joten velkaantuminen vaan jatkui. Ei saanut kokoomuspääministerit hallitusta toimimaan, vai miten se meni..

Tämä on sitä suomalaista itsepetosta jolla demarit perustelevat sitä ettei mitään tarvitse tehdä. Maailmantalous on kasvanut joka ikinen vuosi 2009 jälkeen, väitteet maailmantalouden lamasta ovat täyttä tuubaa.

Täytynee vielä odottaa seuraavat neljä vuotta tilastoja ja katsoa onnistuuko Stubb lyömään Rinteen ja Urpilaisen ennätykset. Hyvältä näyttää ainakin ennakkoarvioiden perusteella...

En tiedä mitä tilastoja katsot, minä katson demarien kannatuskäyrää ja se näyttää todella hyvältä suomalaisen yhteiskunnan kannalta.
 

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
En tiedä mitä tilastoja katsot, minä katson demarien kannatuskäyrää ja se näyttää todella hyvältä suomalaisen yhteiskunnan kannalta.

Katsotaan tuota alijäämää ja velkaantumista. Nythän Stubbilla on oiva mahdollisuus näyttää osaamista, kun maailmantalous on kasvussa...

Pahaa pelkään, että saadaan nauttia tästä demarien konttaamisen ilosta vain parin vuoden ajan ja sitten se käyrä taas alkaa nousta. Historia ei taida valitettavasti pysähtyä nykyiselle tasolle. Vuoroin nousee, vuoroin laskee. Joudut ehkä vielä nielemään sitäkin katkeraa kalkkia, jossa demarit ja vihreät ovat hallituksessa ja kokoomus oppositiossa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös