MM-kisat – höntsää vai hieno urheilutapahtuma?

  • 65 819
  • 230

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Kuka jääkiekkoihminen pitää MM-kultaa SC:tä tärkeämpänä, minä en ole vielä tavannut ainuttakaan.(ns. tuulipuvut eli vain MM-lätkät katsovat ovat asia erikseen)

En tiedä voinko sanoa itseäni varsinaiseksi jääkiekkoihmiseksi vaikka kova fani olenkin. Minulle kuitenkin Suomen mahdollinen mm-kulta on sata kertaa tärkeämpi kuin jonkun tuhansien kilometrien päässä olevan pohjois-amerikkalaisen seuran Stanley Cup-voitto. Tänä vuonna Kimmo Timosen sc-voitto lämmitti mieltä erityisesti ja tuli sitä Kuopion torilla juhlittuakin, mutta muuten stanley cup on mulle se ja sama. Myöskään liigan mestaruus ei hirveämmin nappaile, aivan sama kuka sen voittaa. Ehkä suomalaisjoukkueiden voitto jossain eurocupeissa innostaisi enemmän jos suomalaisseurat niihin innostuisivat vähän enemmän. Annan enemmän arvoa kansainvälisille peleille, missä Suomen/suomalaisen joukkueen voitto on melkoisen harvinaista herkkua. Mielipiteitä on monia. Tuulipukua en ole ysärin jälkeen omistanut.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Minullekin, suurelle leijonakannattajalle, MM-kulta on tunnetasolla huomattavasti jonkun Calgaryn tai LA Kingsin Stanley Cup -voittoa tärkeämpi. Mutta pidän SC:tä paljon arvostetumpana/merkittävämpänä saavutuksena kuin jääkiekon MM-kultaa. Kiivassanainen viestini oli vastaus @Hiihtofani :n viestiin, jossa hän väitti MM-kullan olevan paljon arvostetumpi kuin MM-kulta, minusta tuollainen väite on kestämätön ja suorastaan valheellinen.

Tuulipuvuilla viittaan niihin, jotka katsovat jääkiekkoa vain kevään kisojen aikaan. Minulla ei ole mitään heitä vastaan, heidän ansiostaan jääkiekko on Suomen katsotuin urheilulaji, ja Leijonat maamme seuratuin maajoukkue.
 
Ralph

Jäsen
Jos MM-kulta on arvokkaampi kuin Stanley Cupin voitto, miksi pelaajat pelaavat mielummin NHL-playoffeja kuin lähtevät MM-kisoihin? Miksei Jonathan Toews ilmoittanut toukokuun alussa Blackhawksin johdolle, että "pelatkaa te loput pelit, minä lähden Tshekkeihin"? Miksi pelaajat eivät aina jaksa osallistua MM-kisoihin vaan jättävät niitä väliin eri syistä, mutta NHL:n playoffeja eivät jätä väliin raskaaseen runkosarjaan vedoten?

Jos MM-kulta olisi arvokkaampi, niin siellä kisoissa olisi aina kaikki parhaat pelaajat ja ne ketkä eivät rosteriin mahdu, pelaavat sitten pettyneenä jostain tylsästä Stanley Cupista tai ovat jo kesälomilla.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Jos MM-kulta on arvokkaampi kuin Stanley Cupin voitto, miksi pelaajat pelaavat mielummin NHL-playoffeja kuin lähtevät MM-kisoihin? Miksei Jonathan Toews ilmoittanut toukokuun alussa Blackhawksin johdolle, että "pelatkaa te loput pelit, minä lähden Tshekkeihin"? Miksi pelaajat eivät aina jaksa osallistua MM-kisoihin vaan jättävät niitä väliin eri syistä, mutta NHL:n playoffeja eivät jätä väliin raskaaseen runkosarjaan vedoten?
Jonathan Toews on töissä Chicago Blackhawksissa. Ihan sama mitkä ovat hänen painoarvonsa eri palkinnoille, niin ei duunista noin vaan voi omaa lomaa ottaa henkilökohtaisiin projekteihin varsinkaan tälläisessä tilanteessa, kun ne MM-kisat ovat keskellä yrityksen tärkeintä kvartaalia. Ei se playoffien pelaaminen vs kisamatka ole mikään henk. koht. valinta vaan pakon sanelema juttu.
 
Ralph

Jäsen
Ei se playoffien pelaaminen vs kisamatka ole mikään henk. koht. valinta vaan pakon sanelema juttu.
Olisivat hävinneet "vahingossa" ensimmäisellä kierroksella Predatorsille, niin olisivat päässeet tavoittelemaan siitä isommasta ja tärkeämmästä pystistä, eli MM-kisojen voitosta. Vai mahtoikohan Pekka Rinne ja muu Predators myös yrittää hävitä tarkoituksella tuon sarjan päästäkseen MM-kisoihin? Onkohan tuon ensimmäisen kierroksen ottelupareissa todellinen voittaja se joukkue, joka ei pääse jatkoon? Kuitenkin niiden pelaajat pääsevät pelaamaan MM-kisoihin eikä tarvitse enää pelata jostain tylsästä ja arvottomasta Stanley Cupista.

Yksi hyvä tapa on toimia kuten Kings eli töpeksiä jo runkosarja. Nythän Drew Doughty ja Jonathan Quick, joilta molemmilta löytyy jo kaksi arvotonta Stanley Cup -sormusta, pääsivät pelaamaan siitä isosta ja mahtavasta MM-kullasta! Tosin kumpikaan ei kisoihin osallistunut....

No, en jaksa enää. Kyllä jokaisen pitäisi tajuta kumpi on arvostetumpi palkinto, MM-kulta vai Stanley Cupin voitto.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Olisivat hävinneet "vahingossa" ensimmäisellä kierroksella Predatorsille, niin olisivat päässeet tavoittelemaan siitä isommasta ja tärkeämmästä pystistä, eli MM-kisojen voitosta. Vai mahtoikohan Pekka Rinne ja muu Predators myös yrittää hävitä tarkoituksella tuon sarjan päästäkseen MM-kisoihin? Onkohan tuon ensimmäisen kierroksen ottelupareissa todellinen voittaja se joukkue, joka ei pääse jatkoon? Kuitenkin niiden pelaajat pääsevät pelaamaan MM-kisoihin eikä tarvitse enää pelata jostain tylsästä ja arvottomasta Stanley Cupista.
Jos tarpeeksi monta kertaa häviää tahallaan, niin kohta ei ole sitä työpaikkaa enää ollenkaan ja vaimo ei tykkää. MM-kisamitaleilla ei voi yhtä hyvin sisustaa kartanoita.

Kyllä mä sun kanssa tästä aiheesta samaa mieltä olen, mutta toi peruste oli ihan paska. Paskaa on myös MM-kisojen tarpeeton mollaaminen. Mun mielestä ne on kiva jokakeväinen ohjelmanumero ja jos joku siitä saa vielä enemmän irti, niin hyvähän se vaan on, sillä viihteeksihän ne on tarkoitettukin.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Minulle kuitenkin Suomen mahdollinen mm-kulta on sata kertaa tärkeämpi kuin jonkun tuhansien kilometrien päässä olevan pohjois-amerikkalaisen seuran Stanley Cup-voitto. Tänä vuonna Kimmo Timosen sc-voitto lämmitti mieltä erityisesti ja tuli sitä Kuopion torilla juhlittuakin, mutta muuten stanley cup on mulle se ja sama.

Tuossa toisessa lausessa sitten selitätkin hyvin ensimmäisen lauseen syitä. Jos mitään tunnesidettä ei ole, niin kauheita fiboja tuskin tulee. En mä nyt esimerkiksi ole juhlinut lätkän Suomen mestaruutta vuosikausiin, ihan vain kun oma joukkue ei sitä ole voittanut. Ja nykyisellään ei ihan heti voitakaan. Juhlatuulen aiheuttaa se, että itsellesi tärkeä joukkue, oli se sitten KalPa, Leijonat tai vaikka Red Sox, voittaa jotain. Ei se, että joku jossain voittaa vielä arvokkaamman, vaikeammin voitettavissa olevan tai arvostetumman pystin. On siis täysin luonnollista, että Suomessa ei kansa mene sekaisin SC-mestaruuksista: hyvin harva suomalainen seuraa sillä intensiteetillä ja fiiliksellä, että tuosta mitään sen suurempaa tulisi.

Henkilökohtaisesti en ymmärrä MM-kisojen täydellistä mollaamista, mutta en myös toisaalta ylitsevuotavaa hehkutustakaan.
 
Olisivat hävinneet "vahingossa" ensimmäisellä kierroksella Predatorsille, niin olisivat päässeet tavoittelemaan siitä isommasta ja tärkeämmästä pystistä, eli MM-kisojen voitosta. Vai mahtoikohan Pekka Rinne ja muu Predators myös yrittää hävitä tarkoituksella tuon sarjan päästäkseen MM-kisoihin? Onkohan tuon ensimmäisen kierroksen ottelupareissa todellinen voittaja se joukkue, joka ei pääse jatkoon? Kuitenkin niiden pelaajat pääsevät pelaamaan MM-kisoihin eikä tarvitse enää pelata jostain tylsästä ja arvottomasta Stanley Cupista.

Itse asiassa epäilen tiettyjen eurooppalaisten pelaajien erityisesti venäläisten näin toimivan, ovat lähinnä NHL:ssä lomailessa ja keräämässä isoa palkkaa. Taitaa menestyksen perusteella Jaromir Jagriakin Floridan aurinkorannat kiinnostaa enemmän kuin Stanley Cup.

Suomessa on lukuisia pelaajia, jotka ovat ihan lahjakkaita, mutta eivät ole urallaan juuri mitään ikinä voittaneet. Esim. Olli Jokinen. Ainoa mestaruus taitaa olla sm-liigan voitto HIFK:n paidassa 1998. Tuhlannut uransa NHL:ssä ja olemalla aina väärässä paikassa väärään aikaan. Sama koskee Teemu Selännettäkin. Sai sentään sen Stanley Cupin.

Olen ollut aina sitä mieltä, että Mikael Granlundinkaan ei kannattaisi NHL:ään mennä. Junttikiekon pelityyli ei sovi yhtään Mikael Granlundille. Samalla tavalla kuin Selänne, Granlundin pelityyli sopii paljon paremmin eurooppalaiseen isoon kaukaloon. Selänne olisi tehnyt tuhoisaa jälkeä Euroopassa ja johdattanut Suomen lukuisiin maailmanmestaruuksiin.

Tietenkin jos haluaa ja tykkää pelata jossain merkityksettömässä liigassa sijoilla ynnä muut, mutta kyllä esim. Raimo Helminen tai Petteri Nummelin on menestyneempiä pelaajia kuin Teemu Selänne.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Itse asiassa epäilen tiettyjen eurooppalaisten pelaajien erityisesti venäläisten näin toimivan, ovat lähinnä NHL:ssä lomailessa ja keräämässä isoa palkkaa. Taitaa menestyksen perusteella Jaromir Jagriakin Floridan aurinkorannat kiinnostaa enemmän kuin Stanley Cup.
Ei pyhä sylvi sentään. Ne venäläiset NHL-tasoa olevat kiekkoilijat, joita ei oikeasti kiinnosta pelata NHL:ssä, pelaavat KHL:ssä, koska siellä maksetaan hyvää palkkaa, ja Venäjä on heidän kotimaansa. Ei kukaan häviä tahallaan SC-playoffseissa päästäkseen MM-kisoihin.

Suomessa on lukuisia pelaajia, jotka ovat ihan lahjakkaita, mutta eivät ole urallaan juuri mitään ikinä voittaneet. Esim. Olli Jokinen. Ainoa mestaruus taitaa olla sm-liigan voitto HIFK:n paidassa 1998. Tuhlannut uransa NHL:ssä ja olemalla aina väärässä paikassa väärään aikaan. Sama koskee Teemu Selännettäkin. Sai sentään sen Stanley Cupin.
Olli Jokinen olisi tuhlannut pelaajauransa jäädessään eurokaukaloihin.. On totta, ettei NHL-ura ole tuonut miehelle pystiä, mutta hän on kuitenkin pelannut maailman huippujen kanssa samaa sarjaa yli 1000 ottelua, tuota pidetään paljon kovempana juttuna kuin jonkun Ilkka Mikkolan uraa, vaikka Mikkolalla niitä Liigamestaruuksia onkin vaikka muille jakaa.

Olen ollut aina sitä mieltä, että Mikael Granlundinkaan ei kannattaisi NHL:ään mennä. Junttikiekon pelityyli ei sovi yhtään Mikael Granlundille. Samalla tavalla kuin Selänne, Granlundin pelityyli sopii paljon paremmin eurooppalaiseen isoon kaukaloon. Selänne olisi tehnyt tuhoisaa jälkeä Euroopassa ja johdattanut Suomen lukuisiin maailmanmestaruuksiin.
Tottakai Granlundin kannattaa pysyä NHL:ssä, ja Mikke itsekin ajattelee näin, koska Pohjois-Amerikan kaukalot ovat ollet hänen tavoitteensa jo ulkojäillä neppailevasta pikkupojasta lähtien. Teemu Selänne sopeutui NHL:n tavoille niin hyvin, että teki tulokkaiden maali -ja piste-ennätyksen, lukuisia huippukausia sekä nauttii suurta suosiota jenkkien ja kanukkien keskuudessa. Europelaajana Selänne ei olisi päässyt jatkuvasti pelaamaan itsensä tasoisten ja jopa parempien pelaajien kanssa, minkä takia ei missään nimessä voida vannoa, että Teemu olisi johdattanut Leijonat MM-kultiin, eihän hän onnistunut siinä edes NHL-pelaajana.
 
Ei ole Olli Määtänkään NHL-ura alkanut ruusuisesti.
http://www.hs.fi/urheilu/a1418968123504

Sotshissa lennokaan alun uralleen saanut nuorukainen on heti ensimmäisellä kaudella sairastunut syöpään ja sikotautiin. Mites ne noin nuorena parhaassa iässään syöpään sairastuvat? ...ja miksi juuri tämä syöpä on niin yleistä NHL:ssä? Näitä on monia suomalaisia joiden ura on kääntynyt laskuun NHL:n takia mm. Joni Pitkänen, Antti Miettinen ja kumppanit. Oliko järkeä lähteä sinne NHL:lään? Sitä seuraa vain se 8 miljoona katselijaa maailmassa?
 
Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Harvoin kyllä tulee yhtä vahvat "mitä helvettiä mä just luin"-vibat tällä palstalla kun noita hiihtofanin tekstejä lukiessa. Tykkään kyllä, piristävä poikkeus.
Aika vahvasti eri mieltä ollaan tästä asiasta. Mun mielestä NHL on se selkeä ykköstavoite jokaiselle huippuyksilölle. Se on selkeästi tasokkain ja kunnioitettavin jääkiekkosarja jossa pelaavat parhaat pelaajat ja uskon että se tarjoaa useimmissa tapauksissa myös parhaan kasvuympäristön/eniten haastetta pelaajille.
Stanley cup voiton asetan huomattavasti mm-kultaa korkeammalle. Itse saan molempien seuraamisesta paljon irti, enkä tarkoita että se pidän toisesta tarkoittaa että toinen on automaattisesti arvoton tai huono.
Tää on vahvasti perspektiivikysymys:)
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Miksi helvetissä IIHF sallii Venäjän liiton viedä kisat Pietarin osalta johonkin Yubileiny-halliin, joka on rakennettu joskus 60-luvulla ja johon mahtuu 6 000 katsojaa? Koska en mitenkään tarkasti ole aiemmin jaksanut selailla kisasivustoa tai lukenut muitakaan ennakkoja, tämä tieto tuli minulle täytenä yllätyksenä. Viiden miljoonan asukaan metropolissa olisi kuitenkin varsin edustavakin areena käytettävissä.

Jos halutaan nostaa MM-kisojen arvostusta, ei IIHF:n pitäisi sallia aikuisten MM-kisojen pelaamista Yubileinyssä. Tuo ei nimittäin oikeastaan eroa mitenkään siitä, että Suomi päättäisi viedä järjestämiensä kisojen toisen alkulohkon Rinkelinmäelle.
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Miksi helvetissä IIHF sallii Venäjän liiton viedä kisat Pietarin osalta johonkin Yubileiny-halliin, joka on rakennettu joskus 60-luvulla ja johon mahtuu 6 000 katsojaa?

Syy on kuulemma siinä, että hallin sijainti palvelee paremmin turisteja. Alueella on enemmän hotelleja ja ravintoloita kuin Hartwall-areenan pikkuveljen lähellä.
 
arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Kärpät, Patrik Laine
Itse ainakin arvostan myös näitä mm-kisoja. Kelpo viihdettä. Päivät voi katsella mm-lätkää NHL-playoffeja ootellessa. Ja tottakai se on aina yhtä mielenkiintoista spekuloida pelaajavalintoja sun muita juttuja. Viihteeksi nää on tarkotettu ja ajaa asiansa. Parhaat vs parhaat onki sitte vähä eri turnauksia ja mulle niitä tärkeimpiä. Oikeastaan ainoa juttu joka häiritsee on tää överiksi mennyt hehkutus näiden joka kevät pelattavien karkeloiden osalta. Ei mulla muuta.

PS: Alkais jo!
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Syy on kuulemma siinä, että hallin sijainti palvelee paremmin turisteja. Alueella on enemmän hotelleja ja ravintoloita kuin Hartwall-areenan pikkuveljen lähellä.

Yes. Lueskelin edellisen kirjoitukseni jälkeen eilisen Hesarin artikkelia Pietarin kisajärjestelyistä ja ymmärrän jo hieman paremmin tuota ratkaisua. Kyseinen haliihan sijaitsee suorastaan ytimessä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Yes. Lueskelin edellisen kirjoitukseni jälkeen eilisen Hesarin artikkelia Pietarin kisajärjestelyistä ja ymmärrän jo hieman paremmin tuota ratkaisua. Kyseinen haliihan sijaitsee suorastaan ytimessä.

Fasel totesi MTV:n haastattelussa, että koska Venäjä ei pelaa Pietarissa, olisi SKA:n halli muutenkin turhan iso kakkoshalliksi. Ja samalla saatiin syy Jubileinin kunnostamiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ei voi mitään. Kyllä se aina häiritsee kun näkeen näissä maajoukkuepeleissä näitä pohjois-amerikkalaisia palkkasotureita kuten esim. Frank Banhama (Unkari), Dustin Boyd (Kazakstan), Nigel Dawes (Kazakstan), Brandon Bochenski (Kazakstan) ja Geoff Platt (Valkovenäjä) pelaavan noissa kisoissa. Varsinkin kun osa noista veijareista on pelannut Kandana taikka USA:n maajoukkueessa ennenkuin löysi uuden kotimaansa.
 
Teisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nykyinen turnaussysteemi on saanut aikaan sen, ettei jaksa juuri muiden kuin Suomen pelejä katsella. Alkulohkopelejä on niin paljon, että yksittäisen ottelun mielenkiinto on laskenut. Aiemmassa neljän lohkon systeemissä tuli katsottua vähintään päätöskierroksen ottelut huippumaiden kesken sekä muutama pikkumaan ottelu (myös suurin osa jatkolohko-otteluista). Nykyään jää monta huippumaiden kohtaamistakin helposti väliin. Yksittäisen ottelun panos (lohkovoitto / puolivälieräpaikka) tuli selvemmin esille vanhassa systeemissä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jokakeväinen viihdetapahtumahan tämä on. Arvostus on laskenut sitä myötä, kun suomalaisten pelaajien määrä NHL:ssä on kasvanut. Suomen joukkueessa on tänä vuonna kymmenisen pelaajaa, jotka mieluummin pelaisivat samaan aikaan aivan muita pelejä vaikka motivaatio kisoissa onkin kunnossa. Vaikka jääkiekkoihminen olenkin, ovat nämä kisat vain odotusta helpottava välipala ennen kuukauden päästä alkavien jalkapalloilun EM-kisoja. Tauko SM-liigan päättymisen ja MM-kisojen alkamisen välillä saisi olla pidempi, että ehtisi enemmän toipua kiekkoähkystä.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Ei voi mitään. Kyllä se aina häiritsee kun näkeen näissä maajoukkuepeleissä näitä pohjois-amerikkalaisia palkkasotureita kuten esim. Frank Banhama (Unkari), Dustin Boyd (Kazakstan), Nigel Dawes (Kazakstan), Brandon Bochenski (Kazakstan) ja Geoff Platt (Valkovenäjä) pelaavan noissa kisoissa. Varsinkin kun osa noista veijareista on pelannut Kandana taikka USA:n maajoukkueessa ennenkuin löysi uuden kotimaansa.
Samaa mieltä. Banhamilla tosin on ilmeisesti unkarilaiset sukujuuret, ainakin serkkupojalla Jesse Dudasilla on. Molemmillahan on myös tuota intiaanitaustaa ja edustavat nyt molemmat Unkaria. Ei häiritse oikeastaan enää yhtään tämä kaksikko, kun jotain sidettä Unkariin löytyy, toisin kuin Dallmaneilla ja Daweseilla Kazakstaniin.

Suomen pelien jälkeen näissä kisoissa kiinnostaa aina eniten pienempien kiekkomaiden otteet. Nytkin pitää yrittää katsella suurin osa Unkarin peleistä, harvemmin kun MM-kisoissa sitä näkee.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Kisojen ylivoimaisesti tärkein anti on pienten maiden ottelut ja heidän tason nousunsa seuraaminen vuosi vuodelta. Norja ja Tanska ovat tehneet räjähdysmäistä nousua viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sitten taas jonkun väsyneen Ruotsin D-joukkueen peli jotain Slovakiaa vastaan taas ei kiinnosta yhtään. Toki ei pikkumaillakaan aina valitettavasti ole parasta miehistöä mukana, mikä on iso sääli. Joku Tanska kun saisi kaikki NHL-pelaajansa ja parhaat eurooppalaiset voimansa kisoihin, niin joukkue olisi todella kilpailukykyinen.

Suomen osalta kisojen kiinnostus riippuu pitkälti joukkueen kokoonpanosta. Tänä vuonna on onneksi otettu (varmaan olosuhteiden pakosta) nuoria lupauksia mukaan, mutta kyllähän Nokka Jalosen valinnat viimeisiltä vuosilta ovat olleet kyseenalaisia. Ristolaisen poisjättäminen jonkun Jyri Marttisen tieltä viime kisoista oli todella iso virhe ja saattaa kostautua tuleville päävalmentajille jatkossa.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Suomen osalta kisojen kiinnostus riippuu pitkälti joukkueen kokoonpanosta. Tänä vuonna on onneksi otettu (varmaan olosuhteiden pakosta) nuoria lupauksia mukaan, mutta kyllähän Nokka Jalosen valinnat viimeisiltä vuosilta ovat olleet kyseenalaisia. Ristolaisen poisjättäminen jonkun Jyri Marttisen tieltä viime kisoista oli todella iso virhe ja saattaa kostautua tuleville päävalmentajille jatkossa.

Jyri Marttinen ei kyllä edes pelannut edellisissä MM-kisoissa.
 
Byvajet

Jäsen
Länttäsin töllön kiinni. Tasoerot maiden välillä ovat aivan liian suuret. Jääkiekosta ei koskaan tule massalajia kalleutensa ja olosuhdevaatimustensa vuoksi, vaan se pysyy elossa kansallisissa sarjoissa.

Sen verran kauan on tullut kisoja tuijoteltua (vajaat kolme vuosikymmentä), että usko todellisiin voimasuhdemuutoksiin on mennyt. Pienet pysyvät pieninä, minkä vuoksi MM-kisoissakin on vain muutama merkitsevä ottelu.

Salibandy ja jääkiekko kuuluvat samaan sarjaan. Liian vähän kilpailua.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Kanada, Usa, Venäjä, Suomi, Ruotsi ja Tsekki. Siinä on ne huiput jääkiekossa. Slovakia on tippunut kyydistä, kuten Saksakin, eikä ole tulossa muita kovia maita.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Kanada, Usa, Venäjä, Suomi, Ruotsi ja Tsekki. Siinä on ne huiput jääkiekossa. Slovakia on tippunut kyydistä, kuten Saksakin, eikä ole tulossa muita kovia maita.
Olisihan se kiva nähdä kun joku Tanska saisi kaikki parhaat pelaajansa kentälle. Voisi olla hieman eri näköinen joukkue, kun ykkössentterinä Frans Nielsen ja laitaankin löytyisi Hansenia, Bödkeriä ja nuoremmista Ehlers ja Björkstrand. Tuohon vielä Eller päälle, niin kaksi ketjua valmiina ja kolmanteen jäisi vielä Jensen.

Mutta joo, ihan totta. Pieniltä mailta löytyy näitä yksilöitä, jotka ovat huippuja, mutta ovat sitten vähissä ja harvemmin mukana maajoukkueessa. Näiden kärkiäijien takana taso putoaa aika paljon, kun taas isommilta mailta löytyy syvyyttä ja laajuutta pelaajamateriaalissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös