Menetettyjä lahjakkuuksia

  • 245 887
  • 392

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Polvivaivat tulivat unelmien tielle - Kainuun Sanomat

Risto Korhonen ei oikeastaan HPK:ssa mitenkään pelillisesti kadonnut vaan viisi polvileikkausta veivät uran. Korhonen oli helvetin hyvä pelaamissaan peleissä, joita jäi kourallinen sattuneista syistä. Ilman isoa vammahistoriaa voisin veikata että noin muuten Korhonen olisi voinut olla tällä hetkellä parhaita Suomalaisia puolustavia pakkeja.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Joko Alexander Ruuttu voidaan laittaa tähän ketjuun? Hyvän tason lupaus, joka aikuisten sarjoissa ei ole lunastanut 25 prosenttiakaan lahjakkuudestaan. Nyt sitten Allsvenskanissa yrittää saada uraa uuteen vauhtiin.
Ruuttu ei koskaan ole ollutkaan mikään huippulupaus. Sukunimen (ja naurettavan NHL-varauksen) perusteella odotukset kasvoivat liian suuriksi.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mites Jesse Jyrkkiö? Porilaisten juttujen perusteella piti olla kaikki ainekset kovaan puolustajaan, mutta nyt on mennyt Tanskassa ja Allsvenskanissa pari viime kautta. Junioreissa kovia tehoja pakin paikalta, mutta ei siirtynyt osaaminen millään tavalla ainakaan liigaan, missä vika?

Jyrkkiöhän pelasi huikean kauden vain 21-vuotiaana ja teki pakin paikalta päälle 20 tehopistettä ja oli ykkösylivoiman pakki. Tämän jälkeen olisi kuitenkin pitänyt treenata kovaa ja vakiinnuttaa taso liigan kiekollisten pakkien eliittiin, niin motivaatio taisi loppua. Rocky on vaativa valmentaja eikä Kivikään ollut tyytyväinen Jyrkkiön asenteeseen. Täten Jesse ajatutui pienelle vastuulle ja lopulta siirtyikin Tapparaan. Ei Jyrkkiö vieläkään täysin menetetty tapaus liigan suhteen ole, sillä pakit usein kypsyvät myöhemmällä iällä, mutta paljon on miehen kypsyttävä. Se Jyrkkiö joka Porista lähti ei tule nousemaan enää liigaan, mutta mikäli asennepuolella tapahtuu tarvittavaa kehitystä, niin voi oikeasti vielä päästä näpäyttämään tähän ketjuun kirjoittajia lähivuosina. Miehestä itsestään se on aina ollut kiinni. Lahjat nyt olisivat riittäneet Euroopan mittapuulla vaikka mihin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pikaisesti Eliteprospectsista muistelemalla seuraavia Kärppä-nimiä. Löytyi paljon sellaisia, joita voisi sanoa pettymyksiksi, tai menetetyiksi.

Ville Piekkola

Kuului sellaisiakin hehkutuksia, että Piekkolan luistelu tuo mieleen itsensä Reijo Ruotsalaisen. Olihan Piekkola hyvä luistimilla, mutta ei muistaakseni liu'un puolesta, vaan enemmänkin ketterä ja vahvajalkainen. Hyökkääväksi pakiksi kuitenkin liian heikko kiekon kanssa. Kaksikymppisten maaotteluita ei enää tullut. Siirtyi vuoden Kärppien liiga-nousun jälkeen Lukkoon, mutta osoittautui Liigatasolle riittämättömäksi pelaajaksi.

Petri Halme

Piekkolan kanssa sama ongelma, eli pieni koko. Niin ikään Halmeen maajoukkuetouhut jäivä 18-vuotiaisiin. Junnuliigoissa hyviä tehoja, mutta aikuisten peleissä ihan liian kevyttä kauraa. Mestiksessäkään ei oikein pärjännyt ja sitten Suomi-sarjaan oli jopa liian hyvä.

Iikka Törnvall

Ei kyennyt hänkään tekemään kovin mainittavaa liigauraa, vaikka junnu-maajoukkeissa kävikin. Silti aika monta joukkuetta nähnyt ja pelaa edelleen Suomi-sarjaa.

Tomi Mustonen

Mahdollisuuksia olisi varmasti ollut ihan Liigan kärkipelaajien joukkoon, mutta ei lähtenyt kunnolla lentoon. Mestiksessä kovaa jälkeä, mutta Liiga oli aina jostain syystä liian kova sarja.

Petri Koivisto

Liigaura oli jo hyvällä alulla ja loppui sitten kuin seinään.

Henrik Juntunen

Kolmannella kierroksella tuli NHL-varaus. Kokoa oli ja vähän taitoakin, mutta... Ehkäpä pää ei ollut huippu-urhelua varten tehty.

Ville Vimpari

Liekö hänenkin kohdallaan pieni koko jarruttanut uraa liikaa?

Mikko Alikoski

Pohjola-leirin paras pelaaja jne. Pitkän uran Mikko on tehnyt Liigassa, mutta ei ole kyllä lähellekään lunastanut odotuksia, joita varmaan itselläänkin oli.

Veikko Karppinen

A-junnujen liigan parhaita pelaajia monena vuonna. Ei saanut otettua seuraavaa askelta miesten peleihin ja Mestiskin jäi lopulta kunnolla valloittamatta.

Joni Liljeblad
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Kun Litistä tuossa puhuttiin niin eiköhän se kiekkoura vain yksinkertaisesti tyssännyt siihen ikuiseen kliseeseen "valitse jompikumpi, futis tai lätkä". Moni vanhempi kiekkoilijahan joutui myös valitsemaan lajinsa, mm. Numppa vanhempi ja Piri Eloranta.

Kyllähän Numppa pelasi kunnioitettavan uran jalkapallossa Tepsin riveissä. Pelasi vuodet 1965-74 ja 185 ottelua voittaen 3 mestaruutta ja pääsi edustamaan Suomea maajoukkuepaidassa 14 kertaa ja valittu kerran vuoden jalkapalloilijaksi.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Kalle Torniainen

Pidettiin jossain vaiheessa yhtenä lupaavimpana suomalaissentteriprospektina. Siirtyi aikanaan Djurgårdenin junnuista HIFK:n junnuihin, sitä ennen hyviä esityksiä junnumaajoukkueissa ja valinta Pohjola -leirin parhaaksi 2009. HIFK:ssa parin vuoden aikana taisi pelata alle 30 junnupeliä - ilmeisesti ilkeä solisluuvamma ei koskaan parantunut kunnolla ja ura loppui parikymppisenä.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Ei Jyrkkiö vieläkään täysin menetetty tapaus liigan suhteen ole, sillä pakit usein kypsyvät myöhemmällä iällä, mutta paljon on miehen kypsyttävä. Se Jyrkkiö joka Porista lähti ei tule nousemaan enää liigaan, mutta mikäli asennepuolella tapahtuu tarvittavaa kehitystä, niin voi oikeasti vielä päästä näpäyttämään tähän ketjuun kirjoittajia lähivuosina.

Juu, eihän mies vieläkään mitenkään vanha ole ja Tanskan sarjasta ja Allsvenskanista on muutkin noussut vielä hyvälle tasolle. Isompi ongelma taitaa vaan olla se, että harvemmin noi asennevammaiset kiekkoilijat osaavat ottaa itseään niskasta kiinni. Kovin montaa nimeä ei tule mieleen. Niinimäki nyt sentään on luonut jonkinlaisen uran, mutta ne huippukaudet on tainnut jäädä yhteen tai kahteen Uunollakin.

Mutta ei sillä, hienoahan se olisi jos Jyrkkiö vielä huipulle nousisi. Ei noita kiekollisesti lahjakkaita pakkeja ikinä liikaa Suomessa ole.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tänne voisi laittaa myös hieman tuoreemman tapauksen eli SaiPan Miika Huhtasen. U18 Sm-sarjan tehokkain pakki 16-vuotiaana ja silloin puhuttiin muistaakseni ihan tulevasta NHL:n kärkikierrosten varauksesta. Ura ottanut takapakkia pahojen loukkaantumisten takia. Toki jos saa tulevaisuudessa muutaman ehjän kauden, voi hänestä tulla vielä hyvä kiekollinen pakki Liigaan tai peräti KHL:ään, mutta juuri nyt ei hyvältä näytä.

Eliteprospects.com - Miika Huhtanen

Linkki vie eliteen.
 

hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
http://www.leijonat.fi/uutiset/tuor...ien-parhaat-pelaajat-ja-mitä-heistä-tuli.html

Linkin takaa löytyy aika moni joka "epäonnistui" odotuksiin nähden.

Vuosi 1999 ihmetyttää tuossa listassa, Tero Myllyojahan valittiin tuolloin parhaaksi ja odotukset Tapparan kannattajilla oli kovat häntä kohtaan. A:ssa sai mestaruuden mutta sitten lähti Pelicanssiin hakemaan vauhtia ja päätyi takaisin sinne mistä oli uransa aloittanut, eli Nokialle höntsäileen divareita.
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Tomi Mustonen

Mahdollisuuksia olisi varmasti ollut ihan Liigan kärkipelaajien joukkoon, mutta ei lähtenyt kunnolla lentoon. Mestiksessä kovaa jälkeä, mutta Liiga oli aina jostain syystä liian kova sarja.
Mustonen teki kyllä uransa kannalta tyhmän teon kun valitsi juuri huikeasti menneiden Mestis KalPa-vuosien ja nousun jälkeen siirron Kärppien nelosketjuun ja varmasti isomman palkan kun vaihtoehtona olisi ollut iso vastuu ja paljon peliaikaa liiganousija KalPassa. Se olisiko miehestä pelimiestä siltikään tullut on arvuuttelua, mutta varmasti mahdollisuudet olisivat ainakin olleet paremmat onnistua KalPan tulosketjuissa kuin Kärppien nelosketjussa kovassa kilpailussa.
 

Noma

Jäsen
Ruuttu ei koskaan ole ollutkaan mikään huippulupaus. Sukunimen (ja naurettavan NHL-varauksen) perusteella odotukset kasvoivat liian suuriksi.

Kyllä hän Suomen mittapuulla oli ihan lupaava pelimies, vaikka nimi olisi ollut Alexander Möttönen. Varauksenkin piti ihan ilman sukulaisuussuhteitakin tulla jossain nelos-vitoskierroksen kieppeillä.
 

10

Jäsen
Pikaisesti Eliteprospectsista muistelemalla seuraavia Kärppä-nimiä. Löytyi paljon sellaisia, joita voisi sanoa pettymyksiksi, tai menetetyiksi.
Kärppäpelaajista löytyy paljon sellaisia jotka ovat olleet ikäluokan kärkeä Pohjolassa, mutta jotka eivät kuitenkaan ole pystyneet vakiinnuttamaan paikkaansa liiga- tai mestistasolla. Tuossa iässä läheskään kaikilla pojilla ei ole vielä murrosikä edes alkanut, joten esillä ovat luonnollisesti ne joilla se on alkanut jo vuosia aiemmin. Monet näistä edellämainituista Kärppäpojista eivät ole juurikaan enää kasvaneet tämän ikäluokan jälkeen, joten voi olla että esimerkiksi koko tai peliäly eivät ole riittäneet enää myöhemmässä vaiheessa. Silloin ei enää riitä että luistellaan kovalla vauhdilla ympäri kaukaloa.

Kärpissä pelaajakarsintaa tehdään jo E2-ikäluokasta saakka, joten varmasti myös sellaisia poikia jotka voisivat olla hyviä pelaajia tulevaisuudessa, jää lajista pois. Kärppien ei kuitenkaan (valitettavasti) tarvitse tehdä asialle mitään, koska pelaajia saadaan vanhempiin ikäluokkiin alueen muista seuroista. Pienissä seuroissa ei ole varaa karsia pelaajia pois missään vaiheessa, koska muuten ei saataisi kasaan edes joukkuetta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jesse Huhtala ja Samuli Virkkunen pelaavat ensi kaudella Suomi-sarjaan nousseen Karhu HT:n riveissä.

Entisiä lupauksia eivät ole vielä kumpikaan, mutta aika lailla viimeiset mahkut alkaa olla, jos haluavat vielä liigapelaajiksi. Virkkunenhan pelasi vahvan tulokaskauden Mestiksessä, mutta sitten se toka kausi meni piloille. Ja viimeiset kaksi kautta onkin mennyt kakkosdivarissa. Huhtala puolestaan voitti toissakaudella A-SM pistepörssin, mutta tulokaskausi LeKissä jäi paljon odotettua vaatimattommaksi.
 

Schadowan

Jäsen
Ehkä liian aikaista sanoa vielä, mutta jotenkin hauskat nämä 93-96 vuosien Pohjola-leirien voittajat, ottaen huomioon kuinka hyviä pelaajia kyseisistä ikäluokista on meille tullut:
Jesper Kokkonen1993H2008
Kalle Torniainen1994H2009
Jonatan Tanus1995H2010
Jaakko Hälli1996P2011

Jos nyt miettii, että tilalla voisi olla:
Joel Armia/Markus Granlund
Teuvo Teräväinen/Olli Määttä/Rasmus Ristolainen/Ville Pokka
Alexander Barkov
Mikko Rantanen/Kasperi Kapanen

97-99 ikäluokista taitaa osua vähän paremmin: Saarela, Puljujärvi ja Vaakanainen.

Mutta mistä näitä tietää, varsinkin kun pojat ovat tuossa vaiheessa vasta 15-vuotiaita.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ehkä liian aikaista sanoa vielä, mutta jotenkin hauskat nämä 93-96 vuosien Pohjola-leirien voittajat, ottaen huomioon kuinka hyviä pelaajia kyseisistä ikäluokista on meille tullut:
Jesper Kokkonen1993H2008
Kalle Torniainen1994H2009
Jonatan Tanus1995H2010
Jaakko Hälli1996P2011

Jos nyt miettii, että tilalla voisi olla:
Joel Armia/Markus Granlund
Teuvo Teräväinen/Olli Määttä/Rasmus Ristolainen/Ville Pokka
Alexander Barkov
Mikko Rantanen/Kasperi Kapanen

97-99 ikäluokista taitaa osua vähän paremmin: Saarela, Puljujärvi ja Vaakanainen.

Mutta mistä näitä tietää, varsinkin kun pojat ovat tuossa vaiheessa vasta 15-vuotiaita.
-93 ikäluokassa voisi olla Armian ja Granlundin lisäksi myös Miikka Salomäki, Markus Hännikäinen, Petteri Lindbohm tai Miro Aaltonen
ja -95 ikäluokassa Juuse Saros tai Artturi Lehkonen

Jännä sinänsä koska eikös erityisesti Armia, Granlund ja Saros ole kaikki olleet myös "teinitähtiä"? Ovatko sitten hivenen epäonnistuneet Pohjola-leirillä vai onko nuo valitut vain olleet silloin vielä parempia?
 

exau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Jesse Huhtala ja Samuli Virkkunen pelaavat ensi kaudella Suomi-sarjaan nousseen Karhu HT:n riveissä.

Entisiä lupauksia eivät ole vielä kumpikaan, mutta aika lailla viimeiset mahkut alkaa olla, jos haluavat vielä liigapelaajiksi. Virkkunenhan pelasi vahvan tulokaskauden Mestiksessä, mutta sitten se toka kausi meni piloille. Ja viimeiset kaksi kautta onkin mennyt kakkosdivarissa. Huhtala puolestaan voitti toissakaudella A-SM pistepörssin, mutta tulokaskausi LeKissä jäi paljon odotettua vaatimattommaksi.

Jos en väärin muista niin eikös Virkkunen toisella Sport kaudella ajeltu törkeästi ja oli pitkään sivussa vakavan aivotärähdyksen takia? Sen jälkeen ei tainnut olla entisensä.
 

Vaihtorotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jos en väärin muista niin eikös Virkkunen toisella Sport kaudella ajeltu törkeästi ja oli pitkään sivussa vakavan aivotärähdyksen takia? Sen jälkeen ei tainnut olla entisensä.
Oikein muistat. Kotimatsissa Jokipoikia vastaan tuli taklaus kovalla vauhdilla suoraan päähän. Siitä pitkälle huilille, eikä ole enää sen jälkeen päässyt vanhalle tasolleen.
 
Viimeksi muokattu:

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Oikein muistat. Kotimatsissa Jokipoikia vastaan tuli taklaus kovalla vauhdilla suoraan päähän. Siitä pitkälle huilille, eikä ole enää sen jälkeen päässyt vanhalle tasolleen.

Tästä löytyy video ja täältä Pohjalaisen juttu aiheesta.
 

Vaihtorotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tästä löytyy video ja täältä Pohjalaisen juttu aiheesta.
Kiitoksia! Kyllähän näin kovista tärskyistä aina jälki jää, vaikka Virkkunen itse oli sitä mieltä, että mitään traumoja ei jäänyt. Nimenomaan varovaiselta on näyttänyt Virkkusen peli tuon tällin jälkeen, mutta se nyt ei ole mikään ihme.

Viime kausi meni kuitenkin lupaavasti Suomi-sarjassa, joten mistä sitä tietää, vaikka vielä riittäisi intoa lähteä takaisin Mestikseen.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Eliteprospects.com - Teemu Sainomaa Sainomaa jäi lopulta aika kauas siitä kaverista, jonka Ottawa poimi toisella kierroksella. Pääsi usealla kaudella yrittämään Jokerien mukana ja pelasi vielä kauden Lahdessa ennen päätymistä Mestikseen, näyttöjä tosin Liigasta ei pahemmin tullut. PPG laski tasaisesti C:stä A:han ja lopulta Liigassa 4+10 129 otteluun oli kohtuullisen vähän. Jokunen sija takaperin poimittiinkin sitten mm. 10 kautta pelannut Hagman, jokunen muu hyvän NHL-uran pelannut ja varmaan huippuna Ryan Miller... Ei kun Zetterberg oli kanssa! Tuossa draftissa moni jengi upotti kätensä kuraan, mutta se ei muuta mielestäni sitä asiaa, että Sainomaasta povattiin enemmän kuin lopulta saatiin.

Eliteprospects.com - Jan-Mikael Juutilainen Juutilainen on mulle jäänyt mieleen pelaajana, jonka kohdalla reissu Pohjois-Amerikan junnusarjoihin ei tainnut mennä aivan nappiin. Ennen lähtöä mies oli yksi ikäluokkansa huipuista, kävi säännöllisesti maajoukkueiden mukana ja odotusarvot olivat kohdallaan. Ei ehkä mikään superlupaus, mutta lupaus kuitenkin. Varaus ja pari kautta USHL:ssa eivät kuitenkaan oikein kantaneet hedelmää, vaan poika ei ollut valmis ottamaan roolia Liigasta. Muistelisin hänen tulleen ihan hyvin odotuksin, mutta lopulta ei oikein saatu mitä tilattiin. Rehellisyyden nimissä tosin olosuhteet eivät tuolloin olleet parhaat mahdolliset nekään kehittymisen kannalta. Nykyisellään on vähän jäänyt mestisjyrän rooliin, tosin Liigaan on nyt palaamassa kouvolalaisten riveissä. Kaikissa kaavailuissa ei kuitenkaan ole neljässä ensimmäisessä vitjassa, joten saa nähdä...

Tosin vähän aina vaikea näitä menetettyjä lupauksia on sanoa. Ei esimerkiksi Jani Ritasta kuoriutunut sitä odotettua uutta suurpelaajaa kansainvälisiin kaukaloihin, mutta varsin menestyksessään uran tuo on kaikesta huolimatta tehnyt. Samoin Eric Lindrosista ei ikinä tullut Gretzkyn 2000-luvun painosta, mutta kaikesta huolimatta oli silti aikanaan selkeä tähtipelaaja NHL:ssa ja henkilökohtaiset tilastot eivät ole rumimmasta päästä. Toisaalta hieman kärjistäen tuossa vuosituhannen vaihteen tietämillä lupauksen statukseen taisi melkein riittää iso koko ja edes jollain tavoin siedettävät tilastot jostakin sarjasta.
 

op777

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juhani Tamminen
Tosin vähän aina vaikea näitä menetettyjä lupauksia on sanoa. Ei esimerkiksi Jani Ritasta kuoriutunut sitä odotettua uutta suurpelaajaa kansainvälisiin kaukaloihin, mutta varsin menestyksessään uran tuo on kaikesta huolimatta tehnyt.

Joskus piti ottaa projektiksi käydä läpi vaatehuoneen Jääkiekkolehdet, ja listata kaikki "Parempi kuin Selänne"-artikkelit lupaavista junnuista. Äkkiseltää tulee mieleen Ritan lisäksi Somervuori ja viime vuonna taisi olla vastaava hehkutusartikkeli Saarelasta. Lauri Kinos taas oli jossain vaiheessa tuleva superpakki änäriin.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Muistan, kun kymmenisen vuotta sitten puhuttiin sellaisesta turkulaisesta pakkilupauksesta kuin Henrik Maunula, joka tehoili A-junnuissa eräällä kaudella 42 pelissä 30 pistettä, mutta ei saanut juurikaan vastuuta kuitenkaan Tepsin edustuksen puolelta. Voisiko syynä olla, että tuolloin penkin takana seisoskeli muuan Jore ja Jortsu ei märkäkorvia hyvällä tuohon aikaan katsellut. Eliteprospectsin mukaan Maunula ei virallisia liigapelejä pelannut lainkaan ja tätä vähän muistelinkin. Mestiksen puolella Tovereissa homma oli jo jotenkin niin löysän näköistä pelailua, että saattoi arvata ettei Maunula kovin hurjaa uraa tule ehkä tekemään ja ainakin tavoitteellinen pelaaminen jäi kolmeen TuTo-kauteen.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Lehtosaaren Pentti kuuluu ilman muuta listalle. Taitava kun mikä, mutta ei ollut ihan niitä viimeiseen asti tsemppavia kundeja. Taisi myös harrastaa nestetankkausta hiukan liian kanssa.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ei vielä menetetty, mutta...

Lauri Korpikosken tilanne näyttää mielestäni suhteellisen uhkaavalta, vaikka viime draftin ykköskierroksen varaus ja ns. top prospect onkin. Kaverilla on asenne nimittäin sen verran "pissa noussut päähän"-luokkaa nykyisin, että oksat pois. Olen tuntenut Korpikosken tässä kolmisen vuotta ja tuo liigajoukkueen mukaan pääsy taisi tapahtua liian helpolla. Kaverin ego kun ei enää mahdu edes koulunsa ovesta sisään, kuulemma.

Ketjua kun selaa kymmenen vuoden taakse, niin aika viiltäviä analyyseja täältä pystyy poimimaan. Siksi en parikymppisten tai edes vähän sitä vanhempien pelaajien kohdalla uskaltaisi tehdä kovin syväluotaavia analyysejä uran kehityksestä, kun kehittyvät ylipäätään ihmisenä edelleen saati pelaajana ja asioihin vaikuttaa hyvin monet seikat. Moni saattaa tehdä "Palolat" varttuneemmallakin iällä.

Hyvin on muuten Lauri pelannut egonsa kanssa, niin hyvin että Nahilaankin on muutaman pelin päässyt pelaamaan,
 
Tapio Sammalkangas, puolustaja. Ainesta SM-liigan perusjyräksi. Ilveksessä ja Ässissä 99-03. Nyt luutii jäätävällä ilmeellä Tanskassa. Kaikki vielä mahdollista, ei tosin kovin hyvältä näytä...

Tästä kaveristahan taisi tulla kaikkien perusjyrien isä ja äiti. Ihan komean uran teki vielä paluunsa jälkeen.

Tuntuu muuten aika hullulta että Jan Latvalalla on liki tuplamäärä pelejä kuin Sammalkankaalla. On tietysti muihinkin verraten ihan omilla luvuillaan.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös