Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2015–2016

  • 980 919
  • 3 965
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
No, eipä noi Pelican ja Sport kumpikaan kauheasti vakuuta tällä hetkellä. Voimattomuussuhdevertailuketjun kamaa. Sillä, kumpi on 13. ja kumpi 12. ei lopulta ole järin suurta merkitystä.
 
Kafrom

Jäsen
On kyllä tullut aika pahasti aliarvioitua Liigan tasoa, jos ehjinä kausina 40 pistettä iskevälle laiturille ei ole joka jengissä lähtökohtaista 1.-2. -ketjun roolia tarjolla.
Nimenomaan, ehjinä. Toki kyllähän Sopanen varmaan lähtökohtaisesti olisikin hankittaessa moneen jengiin se 1-2. ketjun laituri, mutta ajattelin itse nykyhetken kannalta, kun joukkueilla on hankittuina kyseisille tonteille pelaajat. Mutta joo, kyllä Sopanen ehjänä ollessaan mitä luultavammin menisi joka joukkueessa vähintään 2. ketjuun.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Milläs perusteella Sopanen ei ole kärkilaituri? Sopanen mahtuisi jokaisen liigajoukkueen kahteen ensimmäiseen ketjuun.
Parhaimmillaan onkin, jos vain pysyy ehjänä. Enemmänkin mietin tuota toista laiturin paikkaa. Ei Sportinkaan lähtökohta olisi kovin vahva, jos kärkilaiturit kauden alkaessakin olisivat Bertrand ja Komulainen/Kivimäki/Leskinen.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Valtosta pidettiin viime keväänä yhtenä liigahistorian huonoimmista valmentajista, mutta niin vain onnistui täällä hyvin.

Mielenkiinnosta olisi kiva tietää että millä mitattavalla määreellä mitattuna Valtonen onnistui hyvin tai edes paremmin kuin Jokereissa?

Ei toki ollut huonoin valmentaja kauden aikana mutta selkeästi heikoin aloittaneista ja lopettaneista.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Milläs perusteella Sopanen ei ole kärkilaituri? Sopanen mahtuisi jokaisen liigajoukkueen kahteen ensimmäiseen ketjuun.

Yhtään aliarvioimatta Sopasta, mutta ei se kyllä meillä ainakaan menisi kahteen ekaan ketjuun.

Zaborsky - Ramstedt - Rask
Luttinen - Elkins - Puustinen

Juu ei.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Yhtään aliarvioimatta Sopasta, mutta ei se kyllä meillä ainakaan menisi kahteen ekaan ketjuun.

Zaborsky - Ramstedt - Rask
Luttinen - Elkins - Puustinen

Juu ei.
Tostakin luultavasti puuttuu vielä yks (kärki)laituri. Vaikkei puuttuiskaan niin tiukkaa tekisi silti. Sopanen on hyvä pelaaja.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Yhtään aliarvioimatta Sopasta, mutta ei se kyllä meillä ainakaan menisi kahteen ekaan ketjuun.

Zaborsky - Ramstedt - Rask
Luttinen - Elkins - Puustinen

Juu ei.

Kyllä Sopanen pystyisi Raskin tosissaan haastamaan jos pysyisi kasassa, voisi tehdä hyvää jälkeä Ramun ja Zabon rinnalla. Elkinsin ja Puustisen rinnalle tarvittaisiin kyllä hieman erilaista pelaajaa kuin Arttu tai Sopanen.
 
Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mielenkiinnosta olisi kiva tietää että millä mitattavalla määreellä mitattuna Valtonen onnistui hyvin tai edes paremmin kuin Jokereissa?

Ei toki ollut huonoin valmentaja kauden aikana mutta selkeästi heikoin aloittaneista ja lopettaneista.
Mielenkiinnosta olisi kiva tietää että millä mitattavalla määreellä mitattuna Valtonen oli selkeästi heikoin aloittaneista ja lopettaneista?
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mielenkiinnosta olisi kiva tietää että millä mitattavalla määreellä mitattuna Valtonen onnistui hyvin tai edes paremmin kuin Jokereissa?
Moni pelaaja kehittyi yksilönä ja joukkueen peli parani alun sähellyksestä merkittävästi. Pelitapa oli viihdyttävä ja lisäksi sillä pystyttiin haastamaan vastustaja lähes jokaisessa pelissä. Paljon parempi alku nousijalle mitä suurin osa odotti, joten jos se ei ole onnistuminen niin mikä sitten.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Se, että oli silti jumbo umpi surkean Pelicansin ja pajatson myyneen TPSn jälkeen lopulta kuitenkin. Ok kävi edellä mut takana lopulta selvästi. Tähän turha verrata kun Kärpätkin oli lähes jumbona vaan voittipa silti ylivoimaisesti. Ja joo sai enemmän pisteitä kun edellinen nousija, mut siitä on +10v aikaa ja hoki muuttuunut aikalailla niistä ajoista. Ynnä kaikki, otti se yli sen 5 voittoa joka oli enemmän kuin uskottiin. Silti Lämsän kamssa bottom 2 3 koutsit, Elomo oli paras.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielenkiinnosta olisi kiva tietää että millä mitattavalla määreellä mitattuna Valtonen oli selkeästi heikoin aloittaneista ja lopettaneista?

Ei tarvitse aina vetää hernettä nenuun vaikka vaikeita kysytäänkin.

Helpoimmin mitattava määre lienee sija 14. Toki pelaajamateriaali oli umpisurkea mutta hankala nähdä Valtosen suorittaneen mitään kummoisia urotekoja kauden aikana.

Nousseelle joukkueelle minimitavoite pitää olla 1p per peli (tämän olen muistaakseni laittanut johonkin teidän ketjuunkin ) ja tähän pitää jokaisen joukkueen ja valmentajan pystyä. Sport tämän saavutti Valtosen johdolla mutta ei se valmentajasta tee vielä onnistujaa. Perussuoritus kaikenkaikkiaan.

Valtonen olisi ollut huonoin myös keskivälillä kautta mutta eräs Melomo teki kaikkensa tässä välissä ja suoriutui huonoiten koko liigan historiassa.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Moni pelaaja kehittyi yksilönä ja joukkueen peli parani alun sähellyksestä merkittävästi. Pelitapa oli viihdyttävä ja lisäksi sillä pystyttiin haastamaan vastustaja lähes jokaisessa pelissä.

Kyselinkin juuri mitattavien määreiden perään koska näistä onnistumisista suurin osa on enemmänkin tunne/arviointipohjaisia.

Pelaajien (varsinkin nuoret) kehitys on oltava normi, ei asia joka kertoo valmentajan hyvyydestä. Valmentaja on huono tai erittäin huono jos pelaajat ei kehity kauden aikana.

Pelin parantuminen syyskuusta helmikuuhun on oltava normi, ei asia joka kertoo valmentajan hyvyydestä. Mikäli peli ei parane, sillä voidaan määritellä onko valmentaja huono vai todella huono.

Viihdyttävyys on myös enemmän katsojan silmässä ja ei varsinaisesti kerro valmentajan hyvyydestä. Tuloksellisesti mielestäni Sport pelasi semmoisen kauden kuin sopi odottaa. Tekeekö tämä valmentajasta hyvän vai ei, lienee taas arvioijasta kiinni.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
@Noutolokku @Eikka86

Loppusijoitus ei ole olennaista (varsinkaan alkutaipaleella) vaan kehitys. Valmentajan hyvyys on mielestäni sitä, miten hyvin hän pystyy viemään joukkuetta eteenpäin lähtötasoon verrattuna ja miten hyvin joukkue suoriutuu pelaajamateriaaliinsa nähden. Mielestäni valmentajia on turha laittaa mihinkään paremmuusjärjestykseen vaan sitä joko suorittaa hyvin, normaalisti tai huonosti. Luonnollisesti valmentaja joka on useammin saanut joukkueensa suorittamaan odotettua paremmin etenee isompiin seuroihin. Sellaiset valmentajat, jotka ovat vasta uransa alussa eivät välttämättä ole automaattisesti sarjan huonoimpia. Kyllä se hyvyys/huonous selviää vasta sitten, kun on saanut joitakin kausia valmentaa.
 
Kyllä kyllä ja tämän takia kyselinkin mitattavan määreen perään.

Tulosurheilussa on aika luonnollista sijoittaa pelaajia ja valmentajia paremmuusjärjestykseen. Junioreissa ja harrastushommissa tämä on turhaa mutta nyt kyse on kuitenkin maan isoimman lajin pääsarjasta.

Sportilla oli kauden alkaessa ja vielä joulun jälkeen huonoin pelaajamateriaali kasassa ja sijoitus oli täysin tämän mukainen. Turussa aloittivat kovan kisan huonoimmasta pelaajamateriaalista ja mielestäni tulivat tasoihin. Heillä auttoi valmentajan vaihtaminen selkeästi parempaan ja Sport jäi viimeiseksi, kuten olettaa sopi.

Mielestäni Valtoselle voisi pystyttää patsaan, jos olisi saanut hilattua joukkueen sijoille 8-11 mutta nyt tulos oli täysin odotettu ja tämän olisi tehnyt myös kaikki muut kuluneella kaudella liigassa vaikuttaneet valmentajat ( pl. Elomo ja varauksin Lämsä).
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tulosurheilussa on aika luonnollista sijoittaa pelaajia ja valmentajia paremmuusjärjestykseen. Junioreissa ja harrastushommissa tämä on turhaa mutta nyt kyse on kuitenkin maan isoimman lajin pääsarjasta.

Mielestäni Valtoselle voisi pystyttää patsaan, jos olisi saanut hilattua joukkueen sijoille 8-11 mutta nyt tulos oli täysin odotettu ja tämän olisi tehnyt myös kaikki muut kuluneella kaudella liigassa vaikuttaneet valmentajat ( pl. Elomo ja varauksin Lämsä).
Pelaajien perusteella on paljon helpompi laittaa joukkueita paremmuusjärjestykseen, mutta valmentajilla samanlaisen 1-14 listan tekeminen ei oikein tuo mitään lisäarvoa. Jos olisi kuvitteellinen tilanne, jossa joukkueet olisi järjestetty ennen kautta pelaajamateriaalin mukaan sijoille 1-14 ja kauden jälkeen joukkueet olisivat ennustetuilla paikoilla tasaisin välein, niin olisiko ensimmäisen joukkueen valmentaja paras ja huonoimman huonoin vai olisiko kaikki suoriutunut yhtä hyvin?

Ei tässä nyt mitään patsasta tarvitse pystyttää, mutta Sport suoriutui voittojen ja pisteiden valossa paljon paremmin mitä useimmat ennustivat, joten pidän valmennuksen ja joukkueen suoritusta hyvänä.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos olisi kuvitteellinen tilanne, jossa joukkueet olisi järjestetty ennen kautta pelaajamateriaalin mukaan sijoille 1-14 ja kauden jälkeen joukkueet olisivat ennustetuilla paikoilla tasaisin välein, niin olisiko ensimmäisen joukkueen valmentaja paras ja huonoimman huonoin vai olisiko kaikki suoriutunut yhtä hyvin?

Epäilen että täydellistä pelaajamateriaalin paremmuusjärjestystä ei ole mahdollista tehdä mutta jos olisi, silloin kaikki valmentajat olisi suoriutuneet työstään kohtuullisesti. Perusedellytys valmentajillakin on pelin ja itsensä kehittäminen voittavaksi sekä käytettävissä olevasta materiaalista parhaan mahdollisen tuloksen ulosmittaaminen. Viihdyttävyys on mielestäni toisarvoinen asia.

Lienemme yksimielisiä siitä että esimerkiksi Jokereiden edellisvuoden valmentajat Lämsä ja Valtonen ei ole pystynyt kehittämään peliään voittavaksi mutta Valtonen oli aika lähellä saada käytettävissä olevasta materiaalista paras tulos aikaiseksi. Käytettyyn rahamäärään verrattuna Sportin olisi pitänyt pystyä taistelemaan bottom 4 porukoita vastaan huomattavasti tuloksellisemmin ja tämän takia Valtosen arvosana ei minun arvioinnissa nouse hyväksi.
 
Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Nousseelle joukkueelle minimitavoite pitää olla 1p per peli (tämän olen muistaakseni laittanut johonkin teidän ketjuunkin ) ja tähän pitää jokaisen joukkueen ja valmentajan pystyä. Sport tämän saavutti Valtosen johdolla mutta ei se valmentajasta tee vielä onnistujaa. Perussuoritus kaikenkaikkiaan.
En kyllä pidä perussuorituksena nousijajoukkueelta kerätä enemmän pisteitä kuin aikaisempien kausien jumbot viideltä edelliseltä kaudelta. Ja nyt puhutaan kuitenkin rutinoituneista liigajoukkueista paljon paremmilla rostereilla varustettuna:

2014-2015 Sport 60
2013-2014 TPS 59, Kalpa 51
2012-2013 Ilves 57
2011-2012 Ilves 56
2010-2011 Pelicans 59
2009-2010 Ilves 58

Mielestäni nousijajoukkueelta aika miehekäs suoritus, eikä mikään helppo temppu. Olosuhteet huomioon ottaen.
 
Tuolla suorituksella on liigassa viimeinen ja viimeisen joukkueen valmentaja ei ole suoritunut kaudesta hyvin. Siitähän tässä kai puhuttiin?

Nuo Ilveksen rosterit on ollut vähintään yhtä huonoja kuin Sport tällä kaudella. Heidän valmentajansa on myös suoriutunut kaudesta huonosti tai erittäin huonosti (pl. Tuokkolan aika).
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Lienemme yksimielisiä siitä että esimerkiksi Jokereiden edellisvuoden valmentajat Lämsä ja Valtonen ei ole pystynyt kehittämään peliään voittavaksi mutta Valtonen oli aika lähellä saada käytettävissä olevasta materiaalista paras tulos aikaiseksi. Käytettyyn rahamäärään verrattuna Sportin olisi pitänyt pystyä taistelemaan bottom 4 porukoita vastaan huomattavasti tuloksellisemmin ja tämän takia Valtosen arvosana ei minun arvioinnissa nouse hyväksi.
Vaikea sanoa mikä sitten on se totuus siitä mihin joukkueen olisi pitänyt pystyä. Sinun mielestäsi Sportin olisi pitänytkin pärjätä niin miten se pärjäsi, mutta jos mietitään ennen kautta olleita puheita, niin mielipiteiden keskiarvo oli suurinpiirtein se, ettei Sportilla pitäisi olla mitään saumoja edes 13. sijaan. Jos pelaajabudjettien perusteella tehdään ennustukset, niin siinä olisi mukana myös muut joukkueen kasauksesta vastaavat henkilöt. Viime kaudella Sport pääsi pelaajamarkkinoille useita kuukausia muiden jälkeen, joten joukkueeseen ei saatu ihan sitä mitä olisi haluttu. Ensi kaudella tilanne on toinen ja silloin hyvään suoritukseen vaaditaan jo jonkinlaista menestystä.
 
Ei Sportilla ollut saumoja 13. sijaan ja sijoitus oli mielestäni täysin odotettu. Tästä syystä kyselinkin Valtosen hyvyyttä ja miten se määräytyy.

En missään nimessä vittuillut tai dissannut Sporttia, kyseenalaistin ainoastaan Valtosen hyvin suoriutumisen, kun en ymmärtänyt miksi hän on suoriutunut hyvin. En sitä kyllä ymmärrä vieläkään mutta johtunee hämäläisyydestäni.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kyllä Sportilla olisi ollut täydet mahdollisuudet sijaan 13, jos Turussa ei olisi valmennusvastuu vaihtunut kauden lopussa. Se ei tietysti olisi Sportista tehnyt sen parempaa joukkuetta. Mun mielestä ei nyt oikeastaan kovin kummoinen kausi ollut Sportilta, ne "viisi voittoa"-veikkailut olivat yhtä yliampuvia kuin mun näkemykset USA:n MM-joukkueesta. Ei se vaan hyvin mennyt se kausi, vaikka kuinka yritettäisiin moista väittää. Lähtökohtien taakse mennään ihan liikaa. "Toivottavasti" Vaasassa ei olla tyytyväisiä.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Vaikeetahan tässä vaiheessa on otta kantaa oikeen mihinkään, kun osa jengeistä täysin pakka auki.
Ehkä kuitenkin oletusarvoisesti alemman kastin jengien niput alkaa olemaan suht kasassa.
KooKoo tullee tähän liittymään mukaan, mutta vielä tietysti vaikea arvioida lainkaan, kun ei tiedä, ketkä siellä edes pelaa.

Blues, Sport, Ilves, Pelicans ovat näistä ehkä eniten kasassa, myös HPKn rakentelussa suhteellisen selkeä suunta.
Kyllä mä ainakin kehtaan sanoa punavalkosinkin lasein tai ilman, että meillä on näistä jengeistä yksi parhaista. Blues höökii heti niskaan, mutta Kerho ja Pelsut on kyllä mielestäni näistä heikoimmat. Ok, Kerholta puuttuu iso nippu hyökkääjiä, mutta puuttuu muiltakin palasia. KalPa on sitten mielestäni lähinnä tätä ryhmää.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Blues voisi aloittaa Liigan vaikka huomenna. Suurin kysymysmerkki on Laurikaisen jatko. Sopimus on, mutta "liian hyvä" kausi saattaa viedä muualle. Huolissani en ole, sillä Kaapo Kähkönen hoitaa tarvittaessa homman. Jos (kun) Mikko Kukkonen ja Eero Somervuori joukkueeseen liittyvät, alkaa leveyttäkin löytyä. Myös Miro Aaltosen jatko onkin vähän yllättäen mahdollinen. Junnuista Micke Saari ja Antti Suomela tekivät liigasopimukset, mutta alempiin kenttiin alkaa olla jo tunkua.Peliaika saattaa olla kortilla.
Viime kaudella alku meni pipariksi suuren vaihtuvuuden ja maalivahti Niemisen haparoinnin ansiosta. Nyt vaihtuvuus tulee olemaan pientä, eikä ainakaan Nieminen ole haparoimassa. Pidän sijoittumista kuuden sakkiin ihan mahdollisena, jopa todennäköisenä. Ainakin toivottavana. Elokuun CHL-pelit saattavat valmistaa paremmin kauteen kuin tavalliset harkkapelit, joten siitäkin saattaa olla etua. Hyvä kausi tulossa.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Vaikeetahan tässä vaiheessa on otta kantaa oikeen mihinkään, kun osa jengeistä täysin pakka auki.
Ehkä kuitenkin oletusarvoisesti alemman kastin jengien niput alkaa olemaan suht kasassa.
KooKoo tullee tähän liittymään mukaan, mutta vielä tietysti vaikea arvioida lainkaan, kun ei tiedä, ketkä siellä edes pelaa.

Blues, Sport, Ilves, Pelicans ovat näistä ehkä eniten kasassa, myös HPKn rakentelussa suhteellisen selkeä suunta.
Kyllä mä ainakin kehtaan sanoa punavalkosinkin lasein tai ilman, että meillä on näistä jengeistä yksi parhaista. Blues höökii heti niskaan, mutta Kerho ja Pelsut on kyllä mielestäni näistä heikoimmat. Ok, Kerholta puuttuu iso nippu hyökkääjiä, mutta puuttuu muiltakin palasia. KalPa on sitten mielestäni lähinnä tätä ryhmää.
Siis että Sportilla on kovempi nippu ku Bluesilla, Ilveksellä, HPKlla ja Pelicansil? Juujuu.. itse uskon, että jopa KooKoollakin tulee olemaan ätäkämpi rosteri. Hpklla ja Pelsuilla ei nyt mikään kummonen vielä ole, mut sielt puuttuu molemmilta ykköskenttä lähes kokonaan. Kyl sanoisin ite et nyt mennään näin. KooKoo(koska eio julkastu viel) Sport, HPK, Pelicans, Ilves ja Blues. Sit tulee Ässät SaiPa KalPa, TPS jossain välis ki siit ei viel tiedä ketä sinne ostetaan.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tappara tulee kyllä tippumaan rajusti ensi kaudella. Tosi kapealla rosterilla mennään siellä. Puolustus on edelleen vahva, mutta tuolla hyökkäyksellä ei pitkälle mennä.

Haapala - Dixon - Kuusela
Peltola - Järvinen - Laine
Kaksonen - Karjalainen

Rautaiseen kuntoon pitää jätkät kesän aikana saada, jotta edes koko runkosarjan jaksavat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös